Hallituksen seuraava kokous pidetään keskiviikkona 31.03.2010 Elämän Sanassa alkaen noin kello 20:00. Jäsenet voivat halutessaan kommentoida kokouksessa käsiteltäviä asioita tai ehdottaa uusia keskustelun aiheita. Kaikki ovat myös tervetulleita itse kokoukseen.
Tässä ketjussa on tarkoitus käydä alustavaa keskustelua kokouksen asioista, jotta kokouksen osallistujilla olisi etukäteen käsitys käsiteltävistä aiheista, eikä kokous venyisi liian pitkäksi.
(Huom. Yhdistyksen toiminta perustuu pohjimmiltaan vapaaehtoiseen harrastustoimintaan, joten päätöksentekotapoja ja mielipiteitä ei kannata sen suuremmin rajata. Kaikilla on sanavaltaa siinä suhteessa, kuinka paljon asia heitä koskee. Joskus enemmistö voittaa, joskus päätöksien hyväksyntään tarvitaan kaikkien jäsenten suostumus ja joskus asioista päätetään yksin tai pienessä porukassa. Kaikki saavat henkilökohtaisesti päättää kuinka aktiivisesti osallistuvat yhdistyksen toimintaan ja jos nykyiset toimintatavat eivät kiinnosta, niin esittäkää mielipiteitä asioista jotta toimintaa saataisiin mielekkäämmäksi. Suurin osa nykyisestä tapahtumista ja toiminnasta on vain vanhojen ja nykyisten aktiivien henkilökohtaisista mieltymyksistä ja kyvyistä muodostunut kokonaisuus, jota saa, ja täytyy, muuttaa ja parantaa jatkuvasti.)

