Sotakoneen kuninkaat KoW-turnaus

Ilmoitukset tulevista turnauksista. Voit myös etsiä pahimpaan hätään uusia pelikavereita.
Arctopithecus
Viestit: 43
Liittynyt: Ke 03.07.2013 19:52

Re: Sotakoneen kuninkaat KoW-turnaus

Viesti Kirjoittaja Arctopithecus » To 26.10.2017 14:53

Hienoja listoja kummallakin!

Itse voisin nyt varmistaa, että tulen ihmisillä. Toivottavasti saan vielä jotain valmiiksi tässä viime metreillä, niin on sitten jotain uutta kokeilla.

Joka tapauksessa: Kingdoms of Men it is :)

Zymeth Salkir Dkhan
Viestit: 1677
Liittynyt: Pe 05.07.2002 00:12
Paikkakunta: Turku

Re: Sotakoneen kuninkaat KoW-turnaus

Viesti Kirjoittaja Zymeth Salkir Dkhan » Ma 30.10.2017 18:18

Kaksi ilmottautunu lisää! Olkaa helläkätisiä, he ovat ekassa turneessa. :-)
We will march, until whole world is in his colours, his glory and his madness.

Arctopithecus
Viestit: 43
Liittynyt: Ke 03.07.2013 19:52

Re: Sotakoneen kuninkaat KoW-turnaus

Viesti Kirjoittaja Arctopithecus » To 02.11.2017 19:36

Täältä pesee! Täyslaidallinen kielioppivirheitä ja huonoja lauseita! Lukekaa ja vaipukaa epätoivoon!


Ikuisen Kaupungin Pojat ja Ihmisenä Olemisen Hulluus

Pohjolan Ikuinen Kaupunki ei ollut ikinä ollut Primovantorin sydänmaita. Itse asiassa, kun Primovantorin kukistuessa eteläiset olivat jo kääntyneet pehmeiksi, Pohjolassa Primovantorin perintö oli pysynyt vahvana. Ei ehkä taiteen, rakennustaidon, saatika kulinarististen mieltymysten saralla, jotka eivät ikinä olleet oikein istuneet pohjoiseen mielenalaan. Mutta ruumiin kulttuurin ja sodankäynnin osalta Primovantor oli syttymässä Pohjolassa toiseen kultakauteensa. Sodankäynnin taitajia Pohjolan asukit olivat aina osanneet arvostaa, ja sodankäynnin Primovantor oli tosiaan tainnut. Tai niin kerrotaan. Niin oli myös Prefekti von Greifenklauelle kerrottu. Ja hän oli kertomuksia uskonut – silloin pienenä sotapojankloppina Militäärilyykeumin penkeillä, joilla historian legendoja oli saanut kuulla kyllästymiseen asti Kaupungin vanhimpien kertomina.

Paljon oli historia unohtanut Pohjolassa. Jopa Primovantorin kielen Pohjolan kaupungit olivat jättäneet taakseen ja vaihtaneet takaisin paikalliseen puheeseensa. Vanhan vallan kieltä oli toki edelleen näkyvillä: sukujen vaakunoissa, rakennusten seinissä, puoliksi unohdetuissa lauluissa sekä kaupunkien joukkojen komeissa lipuissa. Se, ettei näitä tekstejä enää juuri kukaan ymmärtänyt, oli toissijaista. Myös joukkojen arvonimissä näkyi vielä vanhan ajan kaiku – suurimmaksi osaksi tunnistamattomana, mutta tärkeänä merkkinä Pohjolan pienten kaupunkien suurenmoisesta historiasta. Niin myös von Greifenklauen kohdalla. Hän, Prefektus Siegesfried Maximilian von Greifenklaue vom Hause Stahl, tunsi kuinka pieni ylpeyden siemen kasvoi sisimmässään, kun hän katseli joukkojensa valmistautumista. Hymyä hän ei kuitenkaan tilanteeseen hukannut.

Prefekti katsoi ja hän näki. Terästä. Päättäväisyyttä. Rehellisyyttä. Prefekti ei ollut uskonnollinen mies. Ainoa asia, johon hän uskoi, oli teräs. Teräs ja ihmisen mieli.

Prefekti vakavoitui.

Hulluuttahan se oli. Taistella ihmisenä tässä hiisien, hirviöiden, enkelien ja epäkuolleiden paholaisten maailmassa. Mutta, oli Prefektin ja hänen Kaupunkinsa vihollisina sitten örkkien vihantäyttämät väkijoukot, yön surmaajien verenhimoiset vampiirit tai kaukaisten maiden huikentelevat haltiat, hän uskoi miehiinsä. Ja hän uskoi teräkseen.

Mustaruudin katku herätti Prefektin mietteistään. Mustalakit olivat järjestyneet teltoistaan ja valmistautuivat päivän marssia varten. Mustalakit olivat Kaupungin Joukkojen uusin lisäys. Prefekti oli nähnyt heidän ampumaharjoituksensa. Hän ei voinut väittää olleensa kovinkaan vakuuttunut. Mutta Sotamasinerian Opiston väki oli vakuuttanut, että heidän viimeaikaisilla keksinnöillään ja uudistuksillaan kiväärirykmentistä tulisi vielä Kaupungin ylpeys ja vihollisiensa kauhu. Hän vieläkin muisti taannoisen tapaamisen Opiston mestarin kanssa, joka silmät innosta kiiluen oli esitelmöinyt toista tuntia näistä ”rihloista”, jotka tekivät sitä sun tätä, kieputtivat ja pyörittivät ja mitä lie. Prefekti ei ymmärtänyt. Eikä Prefekti hymyillyt. Mitä se lyijyä liikutti, pyörikö vai kieppuiko se ilmassa? Toisaalta ei se Prefektiäkään liikuttanut – kunhan kuulat löytäisivät tiensä Kaupungin vihollisten suuntaan, hän oli tyytyväinen. Uudet tussarit näyttivät myös vaativan jatkuvaa huoltoa. Nytkin Opiston tekniikus kulki päämäärätietoisesti Mustalakkien rivistöä pitkin ja jakoi aseöljyä sotilaiden aseisiin kummallisesta säiliöstä, jota hän kutsui kunnioittavasti Neljän Tuulen Kannuksi. Prefekti ei tästäkään nimestä paljoa ymmärtänyt. Hän oli käynyt sotataitokoulunsa aikaan, kun sodankäynti oli vielä yksinkertaisempaa, eikä joka asiassa tarvinnut kysyä tekniikusten mielipiteitä.

Oli Prefekti kuitenkin myös oppinut arvostamaan Opiston lahjojen vaikutuksia hänenkin taistelumenestykseensä. Toki oli niin, ettei koneet useinkaan tuottaneet muuta kuin runsain mitoin jylinää, pauketta ja savua, mutta – toisaalta – se usein riitti. Prefekti itse kutsui sitä jylinädiplomatiaksi ja se oli säästänyt jo monen soturin hengen, kun Kaupunkia uhkaavien hiisien torjumiseksi ei enää tarvinnut turvautua ainoastaan keihäisiin ja riuskoihin käsivarsiin. Nykyään muutaman mörssäripommin posauttaminen hiisijoukkion suunnalla oli usein kaikki, mitä vaadittiin estämään Kaupunkia joutumasta jatkuvien ryöstelyretkien kohteeksi.

Hän nyökkäsi hyväksyvästi Mustalakkien vääpelin Optio Otto von Kugelhagelin suuntaan ja jatkoi matkaansa. Jylinästä ja savusta hän piti. Räjähdysherkän ruudin kohdalla Prefekti kuitenkin vietti aikansa mielummin turvallisen etäisyyden päässä.

Prefekti oli antanut upseeristolleen selvät ohjeet. Perääntyminen oli aina vaihtoehto. Nyt ei ollut aika tyhmänrohkeille tempuille ja suuruudenhulluille sankariteoille. Hän ei aikonut olla se komentaja, joka uhraisi Kaupungin tulevaisuuden muutaman mitättömän kauppaoikeuden vuoksi. Vähämeri oli ajautunut kaaokseen, mikä luonnollisesti huolestutti monia Ikuisen Kaupungin valtuustossa istuvia. Tai ainakin heitä, joilla oli Vähämerellä tuloja menetettävänään. Kauppa oli vain kauppaa, eikä sitä sopinut Prefektin mielestä laittaa Kaupungin edun edelle. Kyllähän hän ymmärsi myös Vähämeren kaupan merkityksen, sillä se oli Pohjolan Ikuisenkin Kaupungin viimeaikaisen vaurastumisenkin takana. Mutta taseet voitiin korjata, kauppavirtoja voitiin siirtää. Menetettyjä sotilaita ei kuitenkaan saanut noin vain takaisin.

Prefekti oli itse valinnut joukkonsa mukaan. Hän oli itse kouluttanut suuren osan heistä. He olivat hyviä ammattisotilaita. He olivat arvokkaita ammattisolitaita. Hän aikoi myös pitää huolen siitä, että asia pysyi sillä tolalla. Kuollut ammattisotilas oli arvoton ammattisotilas. Kuollut ammattisotilas ei ollut sankari. Kuollut ammattisotilas oli hukkaan heitetty ammattisotilas, eikä Kaupungilla ollut varaa heittää poikiaan hukkaan. Ei silloin, kun heidän maailmaansa uhkaavat viholliset koostuivat hiisien lukemattomista joukoista tai jopa noista Kuilun riivaajista, jotka tuntuivat sikiävän silkan pahuuden voimasta. Hän ei aikonut aiheuttaa lisää tuskaa Kaupungin äideille. Oliko heidän vihollisillaan edes äitejä? Surisiko hiisiemo poikasensa menetystä? Prefekti ei ymmärtänyt kysymystä itsekään, saatika sitä, miten hän oli jälleen antanut ajatustensa harhailla. Haihattelua.

Sitä paitsi, tehtäväalue oli kaukana Kaupungin muureilta. Tässä ei taisteltu kodin puolustamisesta eikä Kaupungin jatkuvuuden turvaamisesta. Ja nuo kaksi olivat Prefektin tehtävät. Ja hän aikoi hoitaa ne hyvin.

Hän asteli eteenpäin ja yritti kiinnittää ajatuksiaan edessä olevaan tehtävään. Sisimmässään hän ei kuitenkaan saanut karistettua häntä alati vaivaavaa ajatusta. Hulluutta, hän ajatteli jälleen. Ihmiset ovat hulluja, että uskovat, että heillä on mahdollisuus tässä petojen ja hirviöiden maailmassa. Ihmiset ovat haavoittuvaisia. Ihmiset ovat heikkoja. Ihmiset… ovat… hulluja.

Mutta ehkä se juuri on heidän pelastuksensa, Prefekti pysähtyi ajattelemaan kuullessaan tuomiokellojen soinnin leirin laidalta, paikalta, jolla totisesti mielipuoliset Talvenpelkääjät pitivät leiriään. Ja taisteltava on silti. Prefekti asteli ohi Kotkakilpien rivistöjen ja kiersi Aarnikotkakaartinsa, joka parhaillaan haarniskoi neliraajaisia kissapetolintujaan sekä sonnustautui parhaasta Kaupungin teräksestä valmistettuihin sotisopiinsa. Hän asteli myös raskaasti haarniskoitujen Hopearatsastajien ohi ja nousi uskollisen jättiaarnikotkansa selkään.

Terästä, päättäväisyyttä, rehellisyyttä, Prefekti kertasi mielessään.

Ja toki tynnyrillinen ruutia ja muutama Pohjolan kotka.

Prefekti huomasi hymyilevänsä
.

Zymeth Salkir Dkhan
Viestit: 1677
Liittynyt: Pe 05.07.2002 00:12
Paikkakunta: Turku

Re: Sotakoneen kuninkaat KoW-turnaus

Viesti Kirjoittaja Zymeth Salkir Dkhan » Pe 03.11.2017 00:59

Tässä minun taustatarina:

Ryövärit

Käärmeensuun rannikolla, Ophidiassa oli liikettä. Khe-Anothin kaupungin kaduilla, jossa naamioitunut mies kulki sateisessa yössä, hänen naamionsa oli kultainen ja vaatteet punamustat. Vyöllä roikkui kultakahvainen tikari. Häntä odotti satamassa kalpea, verenpunaiseen viittaan sonnustautunut haarniskoitu mies.
- Tervehdys, olen Maximilian Sargosa, tervehti haarniskoitu mies.
- Magaris Ankhetos, vastasi kultaiseen naamioon sonnustautunut.
- No niin, nyt kun esittelyt on tehty, Maximilian hymyili heikosti, meidän lienee aika lähteä kohti merta. Lastaus on melkein tehty. Kaleerit ovat melkein valmiina, meidän on ollut vaikea lastata Ophidiasta tulleita lisäjoukkoja. Nuo muumiot ovat olleet helppoja. Sarkofagit voi pinota ja ne vievät vähän tilaa. Ongelma on nuo isot otukset. Kuollutkin elefantti vie tilaa.
- Olet merirosvo Maximilian, ryöstä lisää laivoja rannikolta ja ehkä siten saat lisää tilaa. Sielunryövääjäsi voivat myös pitää siitä, jos saavat lisää verta ennen taistelua, Magaris katsoi Maximiliania silmiin. Maximilian erotti oudon eron silmissä naamion takana, toinen elävä ja toinen kuollut.
- Se olisi virkistävää. Otan yhden nopean dromon ja käymme ryöstämässä yhden kauppalaivan. Sitten meillä on riittävästi laivoja valloitusretkeen. Ratsuni, Veripalttu, tulee tietenkin mukaan. Maximilian hymyili ja paljasti kulmahampaansa. Vampirismi oli turmellut hänen ulkonäköään hieman. Hänen kasvonsa olivat hyvin verenjanoiset ja kylmäävät.

Maximilianin lähdettyä pegasoksensa ja vampyyriryöväreidensä kanssa merille, Magaris vetäytyi oman laivansa, Merihydran, kajuuttaan. Hän katseli karttaa pöydällä. Otti sulkakynän ja piirsi siihen viivalla reitin. Käärmeensuulta purjehditaan Kadotetulle saarelle, sieltä Primantoriin. Samalla hetkellä haarniskoitu sielunryövääjä astui kajuuttaan, hänen haarniskaa koristi kapteenin arvo.

- Älykästä mestari Ankhetos, kapteeni tokaisi hieman mielistellen, tuolla reitillä me vältämme Basilean suurimmat partiot ja hyvin todennäköisesti onnistumme laskemaan maihin.
- Älä aina kehu Rakhan´Aton. Vaikka loin sinut vuosia sitten, ei sinun tarvitse aina olla kehumassa.
- Mutta eihän tämä sotaretki olisi toteutunut ilman teidän rahoitusta.
- Älä unohda, että Maximilian kilpailee kunniasta, Magaris osoitti merelle dromonia kohti.
- Hän on vain brutaali peto pohjoisesta.
- Hän on kuitenkin yksi meistä, hänellä on kykyjä, hän yhtä petollinen kuin me kaikki. Ennen kaikkea, hän tuntee seuraajakuningaskunnat meitä paremmin, Magaris katseli karttaa synkkänä.

Ophidia oli Kauppahuoneen heikentymisen jälkeen vallannut Vähämeren eteläpuolelta satamia itselleen. Nyt monissa haltiamaista itään olevissa satamissa zombit ahersivat lastaten kauppalaivoja. Ophidian kulttuuriset ja filosofiset vaikutukset levisivät. Monet pappisneuvoston jäsenistä olivat tulleet tulokseen, että myös pohjoisesta olisi mahdollista ottaa rannikkokaupunkeja haltuun. Siihen työhön he olivat palkanneet Maximilian Sargosan, joka otti mielellään ikuisen elämän ja verenjanon vastaan etumaksuna. Hän oli hyvin turmeltunut aatelinen.

Magaris itse oli Ophidian varjokaartia, he olivat verenjanon ja ikuisen elämän kurimuksessa olevia eliittisalamurhaajia. Maaris myös tunnettiin oveluudestaan ja kaksijakoisesta naamastaan. Toisella puolella irvisti kallo ja toisella puolella jäisesti katseli metsästäjä maailmaa.

Magaris poistui kajuutasta kapteenin kanssa kannelle. Hän katseli kun laivastoa lastataan.
- Kapteeni, olemme saaneet melkoisen armeijan. Pappisneuvosto antoi meille kuolleita elefantteja, sielunryövääjiä, balsamoitua hautakaartia ja katapultin. Pieni, mutta kova armeija. Jos saamme haltuumme sillanpään Hukkuneen tasavallan alueelle, niin Ophidian pitää lähettää vahvistuksia.
- Kunnian päivät koittavat meille herrani, Rakhan´Aton oli niin innoissaan ajatuksesta, että melkein unohti herrani- sanan lopusta.
- Niin, kunnian ja vaurauden päivät.
We will march, until whole world is in his colours, his glory and his madness.

Avatar
El Capitan
Peliporukkavalvoja
Viestit: 5530
Liittynyt: Pe 17.12.2004 21:55
Paikkakunta: Tuuliklaani / Pori
Viesti:

Re: Sotakoneen kuninkaat KoW-turnaus

Viesti Kirjoittaja El Capitan » Pe 03.11.2017 15:12

Örgh. On tämäkin taas viikko ollut. Huomennakin on fluffin deadline. En valitettavasti jaksa panostaa tämän enempää, hemmottelen itseäni mieluummin jollain kivalla tavalla. Yksikköesittely jää sikseen tällä kertoo.
Valmistautukaa. Aistin tuulen yltyvän

Maailmassa ei ole mitään asiaa, joka ei muuttuisi vuosikymmenten aikana. Tämän hetkinen tila on vain väliaikainen ja muutoksen tuulen puhaltaessa kaiken tunnetun ylitse, maailma sen armoilla on oleva toisenlainen tuulen jatkaessa eteenpäin tuntematta laisinkaan katumusta ja armoa. Näin kävi meidän esi-isiemme ja isiemme aikana ja niin myös tulee käymään meidänkin aikanamme. Aina muutos ei ole paremmaksi, mutta samalla myös huomista on turha pelätä. Mitä vaikeuksia yhteiskunta kokisikaan juuri tänä kyseisenä hetkenä tuon tuulen toimesta, on tapana lohduttaa toisiaan paremman huomisen toivossa.

Näin ajatellaan yleisesti alempiarvoisten lajien keskuudessa, mutta pitempi-ikäiset lajit kuten haltiat, huomaavat muutoksen tuulen olevan yksi maailman heikoimmista voimista. Vaikka mikä voima saapuisikaan kukkuloiden ylitse alapuoliseen laaksoon, sen aiheuttamat muutokset siellä olevassa elämässä ovat vain minimaaliset.

Oli kyseessä sitten örkkien sotajoukkio tai rottien tauteja kantava pesue, joka varisuttaa maailmaamme ja luhistaa kansakuntia kukoistuksestaan, ainoastaan tuhon aiheuttaja on muuttunut. Valtakuntia on noussut ja tuhoutunut ennenkin ja niin ne tulevat nousemaan edeltäjänsä raunioista vain muuttuakseen raunioiksi jonkun toisen voimakkaan tahon edessä.

Haltiat lajina ovat nähneet monia kansakuntia, jotka sanoivat itseään ikuisiksi. Vaikka heidän rotunsa olisikin säilynyt hengissä kahden riitelevän demonin valtataistelun pelikentältä, heidän yhteiskuntansa muuttui ylväästä ja vaikutusvaltaisesta vaatimattomaksi ja suurempaansa palvelevaksi. Tuho ei koskaan ollut pysyvä vaan pikemminkin palauttava takaisin maanläheiseksi ja nöyrääksi.

Haltioiden kansakunnalle kuitenkin asiat ovat viime sukupolvina olleet kohtalokkaammat Heidän lisääntymisensä ja levittäytymisensä Mantican maailmassa on ollut rajoittuneempaa kuin muilla lajeilla. Heidän valtakuntaansa ilmestyneet rauniot eivät samalla tavalla muuttuneet uusiksi linnoituksiksi kuin esimerkiksi ihmisten valtakunnissa. Vaikka haltioiden mielestä muutoksen tuuli oli hyvin voimaton luonnonvoima, sillä on kuitenkin mahdollisuus tuhota satunnaisesti kokonaisia lajeja.

Näin oli tapahtumassa haltioiden lajille. Lajille, joka oli hyvin pitkään ikuinen ja pitkäikäinen, mutta monen tuulen puhalluksen jälkeen he huomasivat olevansa harvalukuisempia kuin uskoivatkaan. Taisteluissa haltioiden muurien ulkopuolilta löytyi aina kymmeniä veljiensä kylmiä ruumiita siinä missä heidän vihollisiaan siellä oli satoja. Totuus oli kuitenkin se, että heidän vihollisiaan oli aina kolme soturia korvaamaan jokaisen kaatuneen siinä missä haltioita oli aina yksi korvaamaan jokaisen kolmen kaatuneen. Hyvin pian he huomasivat olevansa nuorempien lajien keskuudessa vähemmistön roolissa. Kuolevana rotuna.

Nykyään Mantican ihmisten valtakunta, Kauppahuoneen hallitsema Vähämeren alue, on kokeva muutoksen tuulen. Alue on tärkeä vapaan kaupan alue, jossa useat tahot käyvät toinen toisensa kanssa merkityksetöntä ja päämäärällistä kanssakäymistä. Aluetta hallinnut ihmisryhmittymä on kuitenkin kohta korvattavissa tai tuhottavissa uuden tahon toimesta. Seuraavat kuut ovat kertova, millaiseksi aikaisemmin vilkas maa-alue onkaan muuttuvaksi. Siitä ei ole varmuutta, palaako rauha alueelle ja jatkuuko rahakirstuja kasvattava kauppa alueella. Siitä kuitenkin voidaan olla varma, että ennen kuin Vähämeren laineet rauhoittuvat, ne ovat virtaava punaisena.

Purjeemme kesyttäkööt muutoksen tuulen

Haltioiden kukoistuksesta ja aikakaudesta, jolloin he pystyivät ilman huolia vaeltamaan suuressa maailmassa omien valtakuntiensa ja rajojensa tuolla puolen, ovat kauan aikaa sitten unohdettuja. Nykyään tavanomainen maanviljelijä ihmisten valtakunnissa epäilee heidän olemassaoloaan myyttisenä olentoja siinä missä raaempi ja väkivaltaisempi olento ei edes tunnista vastustajaansa taistelukentällä vaan erehtyy luulevansa taistelevansa paljon yksinkertaisemman ja kyvyttömämmän ihmisen kanssa.

Vain muutaman kerran kunkin sukupolven aikana puhaltaa muutoksen tuulia, jotka saavat haltioiden kiinnostuksen heräämään ja heidän sotajoukkonsa vaeltamaan taisteluun, joka ei aina välttämättä suoraan koske edes heidän valtakuntiaan. Tuuli kuitenkin voi olla oikukas ja vaikka heidän muinaiset liittolaiset eivät kokisi hataraa liittoa hyödylliseksi ja saapuisi samalla tavalla tovereittensa avuksi heidän hädän hetkellään, heidän olemassa olonsa tässä maailmassa oli kuitenkin tärkeää. Hyvin harvoin suuri putosi yksinään olemasta vaan sillä oli tapana levitä kaikkialle ympärilleen heikentäen tai jopa vieden mukanaan ympärillä olevia pienempiä ryhmittymiä ja valtakuntia.

Tämän sukupolven tuuli, Vähämeren alueen Kauppahuone, on yksi näistä asioista, joka olisi kaatuva hyvinkin pian. Monet tahot ovat saapumassa sekä pelastamaan alueen hallitsevaa valtaa tai hyötymään sen heikosta asemasta anastaakseen alueen rikkaudet suurempaa tarkoitusta varten. Mikä ikinä olikaan syynä siihen, että alueelle saavuttiin, vain muutos siellä olevassa elämässä seuraaviksi kymmeniksi vuosiksi seuraavan tuulen puhaltamiseen saakka, oli varmaa.

Alue ja siellä tapahtuva rahanvaihto ei kiinnostanut haltioita laisinkaan, mutta yhden sukulinjan johtaja, Yönkuiskauksena tunnettu pienruhtinas, näki alueen haltuun ottamisen houkuttelevana vaihtoehtona. Vaikka alue itsessään ei ollut lähelläkään heidän omia valtakuntiaan ja sen puolustaminen omien sotavoimien avulla tulisi olemaan enemmän kuin mitä heillä olisi resursseja käytettävissään, hän oli ehdottanut suuressa kokouksessa autonomian hallintoa, jossa ihmiset pitäisivät elämäntapansa ja johtajansa vastaten ja maksaen alueen rahanvaihdosta osuuden haltioille.

Esitys ei ollut saanut suuremassa mittakaavassa kannatusta, mutta se nähtiin kuitenkin kansakuntaa eheyttävänä vaihtoehtona. Yönkuiskaus ei saanut toivomaansa siunausta veljiltään, mutta hän sai myöntymisen teoilleen koota retkeen soveltuvat sotilaat ja nostaa purjeensa korkealle taivaalle tarttumaan ja vangitsemaan muutoksen tuulen puuskat. Tämä tuuli olkoot myötämielinen haltioille ja puhaltakoon suopeasti, sillä sen toivottiin olevan pelkkä ensi askel uuden haltioiden aikakauden alkamisessa.
Soturin ei tarvitse vuodattaa verta voittaakseen taistelun.
- Sinitähti

Arctopithecus
Viestit: 43
Liittynyt: Ke 03.07.2013 19:52

Re: Sotakoneen kuninkaat KoW-turnaus

Viesti Kirjoittaja Arctopithecus » La 04.11.2017 11:42

Ja täältä pesee listaa. En lähde piilottelemaan kolmea eeppistä itemiäni, koska ne on joko näkyvissä figuissa, ilmeisiä, tai kerrottu fluffissa :)


Ikuisen Kaupungin Lähettiläät 1500 pistettä
Henrik 'Arctopithecus' Hammarén

Prefektus - Siegesfried Maximilian von Greifenklaue
General on Winged Beast 190

Akvilifer - Hludwolf von Greifenklaue
Army Standard Bearer 50

Tesserarius - Adalfarus Flinklanz
Hero 65
Mount

Hàvarðr Himmelstürmer
Wizard 85
Lightning Bolt (3)
Bane Chant (2)
Inspiring Talisman (Very Inspiring)

Hastati - Adlerschilde
Shield Wall Horde 165

Prinkipes - Greifengarde
Foot Guard Horde 255
Brew of Strength

Schwarzhüte von Kugelhagel
Arquebusiers Horde 260
Jar of the Four Winds

Silberritter, Söhne der Stadt
Knights Regiment 195

Winterwahn
Berserkers Regiment 140

Doppelsöldner
Foot Guard Troop 95
Exchange shields for two-handed weapons

Zymeth Salkir Dkhan
Viestit: 1677
Liittynyt: Pe 05.07.2002 00:12
Paikkakunta: Turku

Re: Sotakoneen kuninkaat KoW-turnaus

Viesti Kirjoittaja Zymeth Salkir Dkhan » La 04.11.2017 13:22

Huomisen aikana pyrin laittamaan flufit yhteen viestiin, sitten voidaan äänestää kouluarvosanoilla niille pisteet.
We will march, until whole world is in his colours, his glory and his madness.

Ipp3
Viestit: 156
Liittynyt: Su 13.09.2015 16:55

Re: Sotakoneen kuninkaat KoW-turnaus

Viesti Kirjoittaja Ipp3 » Su 05.11.2017 13:11

Basilean Etuvartion fluffi:

Tulta, yönmustaa savua, huutoa.

Sodan merkit ovat aina olleet samat, kävipä taistoon sitten haltiain ylväät joukot tai rotansikiöiden kuhisevat joukot ovat tuli ja taivaan tahraavat paksut savupatsaat olleet sen airuina. Kuolema marssii vain oman lippunsa alla, eikä sota kohtele ylväitä tai alhaisia erotellen.

Lokkien kirkuna kaikuu ilmassa ja Vähämeren aallot lyövät navakassa tuulessa rantakallioihin niiden kuohujen kiiltäessä kultaisina syysauringossa, petollisen tavallisina, välinpitämättöminä. Mereltä lähestyessä Dorivanin kauppasatama kohoaa ylväänä, valkeiden muurien suojatessa sen vilkasta satamaa, valkoisiksi rapattuja kauppakortteleita ja tummasta jalopuusta rakennettuja kauppahuoneiden kartanoita. Keskellä kaupunkia Kultalinna kohoaa jylhänä, haltiain taidonnäytteenä ja todistuksena rahan vallasta ja sen korkeimmassa tornissa liehuu punainen lippu, jonka keskellä kultakolikko julistaa Dorivanin kaupungin uskollisuuden perustaa. Vähämeren alueella raha on ollut ylin herra jo kauan ja rahvas ja ylväs yhtälailla on tottunut ostamaan etuoikeutensa kullalla, tai myymään ne vaskipenneistä selviytyäkseen päivästä toiseen.

Mutta raha on herrana ahne ja petollinen, vailla oikeudentuntoa tai uskollisuutta.

Musta savu peittää paksuna mattona sinitaivasta, ja Dorivanin ylväiden muurien takana hätääntyneet kaupunkilaiset ryntäilevät edestakaisin taistellen tulta vastaan. Oikeamielisten piki ja öljy polttavat samoin kuin örkkien ja hiisien soihdut, Bartmeo D’Aviano, Dorivanin joukkojen komentaja toteaa ajatuksissaan ja kääntyy sitten huutamaan muurilta: “Sammuttakaa nuo tulet, varustukset ensin, sitten varastot!”
“Nyt ne tulevat, jousimiehet!”

Dorivanin kaupunkia ympäröivät pellot ovat palaneet jo päiviä sitten karrelle ja nyt sen yli jyristelee sinipunaisen auringonkehrän alla, kultasiipikoristeisten kilpien hohtaessa kirkkainan joukko Hegemonian paladiineja ratsuilaan. Rivistön takana jalkajousimiehet järjestäytyvät riveiksi, marssien tiukkaa tasatahtia viirinsä johdattamina.

“Viisikymmentä syltä, nuolet jänteelle!”

Petollisen kevytrunkoiset heittokoneet, kaukana jousten kantamattomissa, syytävät metallisten kalahdukset saattelemina lisää pikeä taivaalle, yli muureja kohti marssivien maanmiestensä. Jostain takaa, sataman läheltä tuen kuohahdukset kuuluvat huutojen ja nuolten surinan yli. Taistelua ei käydä vain muureille.

“Kolmekymmentä, antaa palaa!”

Nuolet iskevät kilpiin tuhoisalla voimalla, kaataen muureja kohti nelistävästä rivistöstä miehen sieltä, toisen täältä.

“Kymmenen nuolta, ampuu! Rihlakot valmiiksi!”

Nuolet iskevät kerta toisensa jälkeen yhä lähestyvään rivistöön ja aukkoja alkaa ilmaantua.

“Hahaa, me saamme ne!”, joku huutaa ja muut yhtyvät hurraahuutoihin.
Mutta Komentaja D’Aviano ei hurraa. Missä ovat muurinmurtajat, missä piiritystikkaat? Kuka lähettää ratsuja piiritykseen? Jokin on pielessä.
“Rihlakot, rihlakot, perkele! Älä tuhlaa nuolia, saakuli!” Bartmeo karjuu ja viereltä adjutantti kohottaa torven huulilleen. “No, soita se merk…”, Bartmeo D’Aviano kääntyy tiuskaisemaan adjutantilleen ja jää tuijottamaan.

Savun ja liekkien läpi, auringon säteiden kantamana kuolema iskee Dorivanin kaupungin valkeille muureille. Tummat siivet pieksevät ilmaa, kultakoristeinen haarniska hohtaa himmeästi savun tukahduttamassa auringonpaisteessa ja kirkas teräs välähtää kun keihäs iskeytyy komentajan haarniskan läpi. Kauhu valtaa muurin kun kuoleman enkelit laskeutuvat ja niittävät hurmeista satoaan.

Vain kymmeniä metrejä portilta, laukkaavien ritareiden rivistöstä irtaantuu yksittäinen ratsastaja, kilvetön ja miekka huotrassa, sininen viitta tuulessa hulmuten.

Ääni kajahtelee muureista kun velho kohottaa kätensä loitsuun.

“Tuuli, kulje kanssani!”

Nurmi lakoaa kun tykinlaukausta kovemman jyrähdyksen saattelema myrskytuuli purkautuu velhon ojennettujen sormien välistä ja iskeytyy kaupungin portteihin repien ne saranoiltaan ja syytäen niiden takana odottavien puolustajien niskaan pölyn, vääntyneiden naulojen ja puunsäleiden tuiskun.

Rynnäköivät paladiinit pyyhkäisevät hetkessä syrjään puolustuksen rippeet.

--

“Sehän meni hyvin, tappiot jäivät alle viidennekseen, mukaanlukien arvon Velhokapteenin uljas ratsu”, raskaaseen haarniskaan pukeutunut, parrakas mies toteaa ja rojahtaa istumaan suihkulähteen reunalle.
“Vastustus ympärystiluksilta oli nimellistä, sisarkunta on täydessä vahvuudessa”, iättömän näköinen, lyhyt nainen vastaa ja sukii kiveyksellä makaavan, melkein hevosenkokoisen, mustan pantterin turkkia.
“Hyvä. Antakaa joukoille kolme tuntia aikaa levätä, liikkellee auringon laskiessa”, nuori velho toteaa hiljaisella äänellä.
“Kuinka pian saamme sanan eksarkille?”
“Pantterin selässä ehkä aamuksi, ehkä seuraavaksi illaksi jos hiisiä on yhä metsissä.”
“Hyvä, seuraava ilta riittää, käske Sisaria olemaan ottamatta turhia riskejä, tieto on tärkeämpää kuin nopeus.”
“Puhut asiaa, arvon lordi velho.”

Lista:

1. Jalkajousirykmentti, Crossbowmen Regiment
24", Piercing(1), Reload!, Iron Resolve

Aamunkoin Ritarit, Paladin Knight Regiment
TC(2), Headstrong, Iron Resolve

Totuuden Enkelit, Elohi Regiment
TC(1), CS(1), Headstrong, Iron Resolve, Inspiring, Fly

Oikeuden Enkelit, Elohi Regiment
TC(1), CS(1), Headstrong, Iron Resolve, Inspiring, Fly

SIsarkunnan Etuvartio, Sisterhood Panther Lancers Regiment
TC(1), Nimble, Iron Resolve, Vicious

3. Nyrkki, Paladin Knight Troop
TC(2), Headstrong, Iron Resolve

Daami, Heavy Arbalest
Reload!, Piercing(3), Blast!(d3+2), Iron Resolve

Matroona, Heavy Arbalest
Reload!, Piercing(3), Blast!(d3+2), Iron Resolve

Urban, Armeijan Rippi-isä, Priest
Mount, BC(2), Heal (3), CS(1), Headstrong, Iron Resolve, Very Inspiring (penitents only)

Ilia, Sisarkunnan Kapteeni, Abbess
Mount, TC(1), CS(1), Iron Resolve, Very Inspiring (sisterhood only), Headstrong

Zephyrus, Velhokapteeni, War-wizard
Fireball (8), Windblast (5), Inspiring Talisman, Iron Resolve

Zymeth Salkir Dkhan
Viestit: 1677
Liittynyt: Pe 05.07.2002 00:12
Paikkakunta: Turku

Re: Sotakoneen kuninkaat KoW-turnaus

Viesti Kirjoittaja Zymeth Salkir Dkhan » Su 05.11.2017 15:07

HUOMIO! Tähän viestiin kasataan kaikkien fluffi. Arvion on voi lähettää minulle kouluarvosanana, tai kertoa turnauksessa!



Tulta, yönmustaa savua, huutoa. Ilkka Ålander

Sodan merkit ovat aina olleet samat, kävipä taistoon sitten haltiain ylväät joukot tai rotansikiöiden kuhisevat joukot ovat tuli ja taivaan tahraavat paksut savupatsaat olleet sen airuina. Kuolema marssii vain oman lippunsa alla, eikä sota kohtele ylväitä tai alhaisia erotellen.

Lokkien kirkuna kaikuu ilmassa ja Vähämeren aallot lyövät navakassa tuulessa rantakallioihin niiden kuohujen kiiltäessä kultaisina syysauringossa, petollisen tavallisina, välinpitämättöminä. Mereltä lähestyessä Dorivanin kauppasatama kohoaa ylväänä, valkeiden muurien suojatessa sen vilkasta satamaa, valkoisiksi rapattuja kauppakortteleita ja tummasta jalopuusta rakennettuja kauppahuoneiden kartanoita. Keskellä kaupunkia Kultalinna kohoaa jylhänä, haltiain taidonnäytteenä ja todistuksena rahan vallasta ja sen korkeimmassa tornissa liehuu punainen lippu, jonka keskellä kultakolikko julistaa Dorivanin kaupungin uskollisuuden perustaa. Vähämeren alueella raha on ollut ylin herra jo kauan ja rahvas ja ylväs yhtälailla on tottunut ostamaan etuoikeutensa kullalla, tai myymään ne vaskipenneistä selviytyäkseen päivästä toiseen.

Mutta raha on herrana ahne ja petollinen, vailla oikeudentuntoa tai uskollisuutta.

Musta savu peittää paksuna mattona sinitaivasta, ja Dorivanin ylväiden muurien takana hätääntyneet kaupunkilaiset ryntäilevät edestakaisin taistellen tulta vastaan. Oikeamielisten piki ja öljy polttavat samoin kuin örkkien ja hiisien soihdut, Bartmeo D’Aviano, Dorivanin joukkojen komentaja toteaa ajatuksissaan ja kääntyy sitten huutamaan muurilta: “Sammuttakaa nuo tulet, varustukset ensin, sitten varastot!”
“Nyt ne tulevat, jousimiehet!”

Dorivanin kaupunkia ympäröivät pellot ovat palaneet jo päiviä sitten karrelle ja nyt sen yli jyristelee sinipunaisen auringonkehrän alla, kultasiipikoristeisten kilpien hohtaessa kirkkainan joukko Hegemonian paladiineja ratsuilaan. Rivistön takana jalkajousimiehet järjestäytyvät riveiksi, marssien tiukkaa tasatahtia viirinsä johdattamina.

“Viisikymmentä syltä, nuolet jänteelle!”

Petollisen kevytrunkoiset heittokoneet, kaukana jousten kantamattomissa, syytävät metallisten kalahdukset saattelemina lisää pikeä taivaalle, yli muureja kohti marssivien maanmiestensä. Jostain takaa, sataman läheltä tuen kuohahdukset kuuluvat huutojen ja nuolten surinan yli. Taistelua ei käydä vain muureille.

“Kolmekymmentä, antaa palaa!”

Nuolet iskevät kilpiin tuhoisalla voimalla, kaataen muureja kohti nelistävästä rivistöstä miehen sieltä, toisen täältä.

“Kymmenen nuolta, ampuu! Rihlakot valmiiksi!”

Nuolet iskevät kerta toisensa jälkeen yhä lähestyvään rivistöön ja aukkoja alkaa ilmaantua.

“Hahaa, me saamme ne!”, joku huutaa ja muut yhtyvät hurraahuutoihin.
Mutta Komentaja D’Aviano ei hurraa. Missä ovat muurinmurtajat, missä piiritystikkaat? Kuka lähettää ratsuja piiritykseen? Jokin on pielessä.
“Rihlakot, rihlakot, perkele! Älä tuhlaa nuolia, saakuli!” Bartmeo karjuu ja viereltä adjutantti kohottaa torven huulilleen. “No, soita se merk…”, Bartmeo D’Aviano kääntyy tiuskaisemaan adjutantilleen ja jää tuijottamaan.

Savun ja liekkien läpi, auringon säteiden kantamana kuolema iskee Dorivanin kaupungin valkeille muureille. Tummat siivet pieksevät ilmaa, kultakoristeinen haarniska hohtaa himmeästi savun tukahduttamassa auringonpaisteessa ja kirkas teräs välähtää kun keihäs iskeytyy komentajan haarniskan läpi. Kauhu valtaa muurin kun kuoleman enkelit laskeutuvat ja niittävät hurmeista satoaan.

Vain kymmeniä metrejä portilta, laukkaavien ritareiden rivistöstä irtaantuu yksittäinen ratsastaja, kilvetön ja miekka huotrassa, sininen viitta tuulessa hulmuten.

Ääni kajahtelee muureista kun velho kohottaa kätensä loitsuun.

“Tuuli, kulje kanssani!”

Nurmi lakoaa kun tykinlaukausta kovemman jyrähdyksen saattelema myrskytuuli purkautuu velhon ojennettujen sormien välistä ja iskeytyy kaupungin portteihin repien ne saranoiltaan ja syytäen niiden takana odottavien puolustajien niskaan pölyn, vääntyneiden naulojen ja puunsäleiden tuiskun.

Rynnäköivät paladiinit pyyhkäisevät hetkessä syrjään puolustuksen rippeet.

--

“Sehän meni hyvin, tappiot jäivät alle viidennekseen, mukaanlukien arvon Velhokapteenin uljas ratsu”, raskaaseen haarniskaan pukeutunut, parrakas mies toteaa ja rojahtaa istumaan suihkulähteen reunalle.
“Vastustus ympärystiluksilta oli nimellistä, sisarkunta on täydessä vahvuudessa”, iättömän näköinen, lyhyt nainen vastaa ja sukii kiveyksellä makaavan, melkein hevosenkokoisen, mustan pantterin turkkia.
“Hyvä. Antakaa joukoille kolme tuntia aikaa levätä, liikkellee auringon laskiessa”, nuori velho toteaa hiljaisella äänellä.
“Kuinka pian saamme sanan eksarkille?”
“Pantterin selässä ehkä aamuksi, ehkä seuraavaksi illaksi jos hiisiä on yhä metsissä.”
“Hyvä, seuraava ilta riittää, käske Sisaria olemaan ottamatta turhia riskejä, tieto on tärkeämpää kuin nopeus.”
“Puhut asiaa, arvon lordi velho.”



Valmistautukaa. Aistin tuulen yltyvän Anton Murasev

Maailmassa ei ole mitään asiaa, joka ei muuttuisi vuosikymmenten aikana. Tämän hetkinen tila on vain väliaikainen ja muutoksen tuulen puhaltaessa kaiken tunnetun ylitse, maailma sen armoilla on oleva toisenlainen tuulen jatkaessa eteenpäin tuntematta laisinkaan katumusta ja armoa. Näin kävi meidän esi-isiemme ja isiemme aikana ja niin myös tulee käymään meidänkin aikanamme. Aina muutos ei ole paremmaksi, mutta samalla myös huomista on turha pelätä. Mitä vaikeuksia yhteiskunta kokisikaan juuri tänä kyseisenä hetkenä tuon tuulen toimesta, on tapana lohduttaa toisiaan paremman huomisen toivossa.

Näin ajatellaan yleisesti alempiarvoisten lajien keskuudessa, mutta pitempi-ikäiset lajit kuten haltiat, huomaavat muutoksen tuulen olevan yksi maailman heikoimmista voimista. Vaikka mikä voima saapuisikaan kukkuloiden ylitse alapuoliseen laaksoon, sen aiheuttamat muutokset siellä olevassa elämässä ovat vain minimaaliset.

Oli kyseessä sitten örkkien sotajoukkio tai rottien tauteja kantava pesue, joka varisuttaa maailmaamme ja luhistaa kansakuntia kukoistuksestaan, ainoastaan tuhon aiheuttaja on muuttunut. Valtakuntia on noussut ja tuhoutunut ennenkin ja niin ne tulevat nousemaan edeltäjänsä raunioista vain muuttuakseen raunioiksi jonkun toisen voimakkaan tahon edessä.

Haltiat lajina ovat nähneet monia kansakuntia, jotka sanoivat itseään ikuisiksi. Vaikka heidän rotunsa olisikin säilynyt hengissä kahden riitelevän demonin valtataistelun pelikentältä, heidän yhteiskuntansa muuttui ylväästä ja vaikutusvaltaisesta vaatimattomaksi ja suurempaansa palvelevaksi. Tuho ei koskaan ollut pysyvä vaan pikemminkin palauttava takaisin maanläheiseksi ja nöyrääksi.

Haltioiden kansakunnalle kuitenkin asiat ovat viime sukupolvina olleet kohtalokkaammat Heidän lisääntymisensä ja levittäytymisensä Mantican maailmassa on ollut rajoittuneempaa kuin muilla lajeilla. Heidän valtakuntaansa ilmestyneet rauniot eivät samalla tavalla muuttuneet uusiksi linnoituksiksi kuin esimerkiksi ihmisten valtakunnissa. Vaikka haltioiden mielestä muutoksen tuuli oli hyvin voimaton luonnonvoima, sillä on kuitenkin mahdollisuus tuhota satunnaisesti kokonaisia lajeja.

Näin oli tapahtumassa haltioiden lajille. Lajille, joka oli hyvin pitkään ikuinen ja pitkäikäinen, mutta monen tuulen puhalluksen jälkeen he huomasivat olevansa harvalukuisempia kuin uskoivatkaan. Taisteluissa haltioiden muurien ulkopuolilta löytyi aina kymmeniä veljiensä kylmiä ruumiita siinä missä heidän vihollisiaan siellä oli satoja. Totuus oli kuitenkin se, että heidän vihollisiaan oli aina kolme soturia korvaamaan jokaisen kaatuneen siinä missä haltioita oli aina yksi korvaamaan jokaisen kolmen kaatuneen. Hyvin pian he huomasivat olevansa nuorempien lajien keskuudessa vähemmistön roolissa. Kuolevana rotuna.

Nykyään Mantican ihmisten valtakunta, Kauppahuoneen hallitsema Vähämeren alue, on kokeva muutoksen tuulen. Alue on tärkeä vapaan kaupan alue, jossa useat tahot käyvät toinen toisensa kanssa merkityksetöntä ja päämäärällistä kanssakäymistä. Aluetta hallinnut ihmisryhmittymä on kuitenkin kohta korvattavissa tai tuhottavissa uuden tahon toimesta. Seuraavat kuut ovat kertova, millaiseksi aikaisemmin vilkas maa-alue onkaan muuttuvaksi. Siitä ei ole varmuutta, palaako rauha alueelle ja jatkuuko rahakirstuja kasvattava kauppa alueella. Siitä kuitenkin voidaan olla varma, että ennen kuin Vähämeren laineet rauhoittuvat, ne ovat virtaava punaisena.

Purjeemme kesyttäkööt muutoksen tuulen

Haltioiden kukoistuksesta ja aikakaudesta, jolloin he pystyivät ilman huolia vaeltamaan suuressa maailmassa omien valtakuntiensa ja rajojensa tuolla puolen, ovat kauan aikaa sitten unohdettuja. Nykyään tavanomainen maanviljelijä ihmisten valtakunnissa epäilee heidän olemassaoloaan myyttisenä olentoja siinä missä raaempi ja väkivaltaisempi olento ei edes tunnista vastustajaansa taistelukentällä vaan erehtyy luulevansa taistelevansa paljon yksinkertaisemman ja kyvyttömämmän ihmisen kanssa.

Vain muutaman kerran kunkin sukupolven aikana puhaltaa muutoksen tuulia, jotka saavat haltioiden kiinnostuksen heräämään ja heidän sotajoukkonsa vaeltamaan taisteluun, joka ei aina välttämättä suoraan koske edes heidän valtakuntiaan. Tuuli kuitenkin voi olla oikukas ja vaikka heidän muinaiset liittolaiset eivät kokisi hataraa liittoa hyödylliseksi ja saapuisi samalla tavalla tovereittensa avuksi heidän hädän hetkellään, heidän olemassa olonsa tässä maailmassa oli kuitenkin tärkeää. Hyvin harvoin suuri putosi yksinään olemasta vaan sillä oli tapana levitä kaikkialle ympärilleen heikentäen tai jopa vieden mukanaan ympärillä olevia pienempiä ryhmittymiä ja valtakuntia.

Tämän sukupolven tuuli, Vähämeren alueen Kauppahuone, on yksi näistä asioista, joka olisi kaatuva hyvinkin pian. Monet tahot ovat saapumassa sekä pelastamaan alueen hallitsevaa valtaa tai hyötymään sen heikosta asemasta anastaakseen alueen rikkaudet suurempaa tarkoitusta varten. Mikä ikinä olikaan syynä siihen, että alueelle saavuttiin, vain muutos siellä olevassa elämässä seuraaviksi kymmeniksi vuosiksi seuraavan tuulen puhaltamiseen saakka, oli varmaa.

Alue ja siellä tapahtuva rahanvaihto ei kiinnostanut haltioita laisinkaan, mutta yhden sukulinjan johtaja, Yönkuiskauksena tunnettu pienruhtinas, näki alueen haltuun ottamisen houkuttelevana vaihtoehtona. Vaikka alue itsessään ei ollut lähelläkään heidän omia valtakuntiaan ja sen puolustaminen omien sotavoimien avulla tulisi olemaan enemmän kuin mitä heillä olisi resursseja käytettävissään, hän oli ehdottanut suuressa kokouksessa autonomian hallintoa, jossa ihmiset pitäisivät elämäntapansa ja johtajansa vastaten ja maksaen alueen rahanvaihdosta osuuden haltioille.

Esitys ei ollut saanut suuremassa mittakaavassa kannatusta, mutta se nähtiin kuitenkin kansakuntaa eheyttävänä vaihtoehtona. Yönkuiskaus ei saanut toivomaansa siunausta veljiltään, mutta hän sai myöntymisen teoilleen koota retkeen soveltuvat sotilaat ja nostaa purjeensa korkealle taivaalle tarttumaan ja vangitsemaan muutoksen tuulen puuskat. Tämä tuuli olkoot myötämielinen haltioille ja puhaltakoon suopeasti, sillä sen toivottiin olevan pelkkä ensi askel uuden haltioiden aikakauden alkamisessa.



Ryövärit Mikko Vaittinen

Käärmeensuun rannikolla, Ophidiassa oli liikettä. Khe-Anothin kaupungin kaduilla, jossa naamioitunut mies kulki sateisessa yössä, hänen naamionsa oli kultainen ja vaatteet punamustat. Vyöllä roikkui kultakahvainen tikari. Häntä odotti satamassa kalpea, verenpunaiseen viittaan sonnustautunut haarniskoitu mies.
- Tervehdys, olen Maximilian Sargosa, tervehti haarniskoitu mies.
- Magaris Ankhetos, vastasi kultaiseen naamioon sonnustautunut.
- No niin, nyt kun esittelyt on tehty, Maximilian hymyili heikosti, meidän lienee aika lähteä kohti merta. Lastaus on melkein tehty. Kaleerit ovat melkein valmiina, meidän on ollut vaikea lastata Ophidiasta tulleita lisäjoukkoja. Nuo muumiot ovat olleet helppoja. Sarkofagit voi pinota ja ne vievät vähän tilaa. Ongelma on nuo isot otukset. Kuollutkin elefantti vie tilaa.
- Olet merirosvo Maximilian, ryöstä lisää laivoja rannikolta ja ehkä siten saat lisää tilaa. Sielunryövääjäsi voivat myös pitää siitä, jos saavat lisää verta ennen taistelua, Magaris katsoi Maximiliania silmiin. Maximilian erotti oudon eron silmissä naamion takana, toinen elävä ja toinen kuollut.
- Se olisi virkistävää. Otan yhden nopean dromon ja käymme ryöstämässä yhden kauppalaivan. Sitten meillä on riittävästi laivoja valloitusretkeen. Ratsuni, Veripalttu, tulee tietenkin mukaan. Maximilian hymyili ja paljasti kulmahampaansa. Vampirismi oli turmellut hänen ulkonäköään hieman. Hänen kasvonsa olivat hyvin verenjanoiset ja kylmäävät.

Maximilianin lähdettyä pegasoksensa ja vampyyriryöväreidensä kanssa merille, Magaris vetäytyi oman laivansa, Merihydran, kajuuttaan. Hän katseli karttaa pöydällä. Otti sulkakynän ja piirsi siihen viivalla reitin. Käärmeensuulta purjehditaan Kadotetulle saarelle, sieltä Primantoriin. Samalla hetkellä haarniskoitu sielunryövääjä astui kajuuttaan, hänen haarniskaa koristi kapteenin arvo.

- Älykästä mestari Ankhetos, kapteeni tokaisi hieman mielistellen, tuolla reitillä me vältämme Basilean suurimmat partiot ja hyvin todennäköisesti onnistumme laskemaan maihin.
- Älä aina kehu Rakhan´Aton. Vaikka loin sinut vuosia sitten, ei sinun tarvitse aina olla kehumassa.
- Mutta eihän tämä sotaretki olisi toteutunut ilman teidän rahoitusta.
- Älä unohda, että Maximilian kilpailee kunniasta, Magaris osoitti merelle dromonia kohti.
- Hän on vain brutaali peto pohjoisesta.
- Hän on kuitenkin yksi meistä, hänellä on kykyjä, hän yhtä petollinen kuin me kaikki. Ennen kaikkea, hän tuntee seuraajakuningaskunnat meitä paremmin, Magaris katseli karttaa synkkänä.

Ophidia oli Kauppahuoneen heikentymisen jälkeen vallannut Vähämeren eteläpuolelta satamia itselleen. Nyt monissa haltiamaista itään olevissa satamissa zombit ahersivat lastaten kauppalaivoja. Ophidian kulttuuriset ja filosofiset vaikutukset levisivät. Monet pappisneuvoston jäsenistä olivat tulleet tulokseen, että myös pohjoisesta olisi mahdollista ottaa rannikkokaupunkeja haltuun. Siihen työhön he olivat palkanneet Maximilian Sargosan, joka otti mielellään ikuisen elämän ja verenjanon vastaan etumaksuna. Hän oli hyvin turmeltunut aatelinen.

Magaris itse oli Ophidian varjokaartia, he olivat verenjanon ja ikuisen elämän kurimuksessa olevia eliittisalamurhaajia. Maaris myös tunnettiin oveluudestaan ja kaksijakoisesta naamastaan. Toisella puolella irvisti kallo ja toisella puolella jäisesti katseli metsästäjä maailmaa.

Magaris poistui kajuutasta kapteenin kanssa kannelle. Hän katseli kun laivastoa lastataan.
- Kapteeni, olemme saaneet melkoisen armeijan. Pappisneuvosto antoi meille kuolleita elefantteja, sielunryövääjiä, balsamoitua hautakaartia ja katapultin. Pieni, mutta kova armeija. Jos saamme haltuumme sillanpään Hukkuneen tasavallan alueelle, niin Ophidian pitää lähettää vahvistuksia.
- Kunnian päivät koittavat meille herrani, Rakhan´Aton oli niin innoissaan ajatuksesta, että melkein unohti herrani- sanan lopusta.
- Niin, kunnian ja vaurauden päivät.



kuisen Kaupungin Pojat ja Ihmisenä Olemisen Hulluus Henrik Hammaren

Pohjolan Ikuinen Kaupunki ei ollut ikinä ollut Primovantorin sydänmaita. Itse asiassa, kun Primovantorin kukistuessa eteläiset olivat jo kääntyneet pehmeiksi, Pohjolassa Primovantorin perintö oli pysynyt vahvana. Ei ehkä taiteen, rakennustaidon, saatika kulinarististen mieltymysten saralla, jotka eivät ikinä olleet oikein istuneet pohjoiseen mielenalaan. Mutta ruumiin kulttuurin ja sodankäynnin osalta Primovantor oli syttymässä Pohjolassa toiseen kultakauteensa. Sodankäynnin taitajia Pohjolan asukit olivat aina osanneet arvostaa, ja sodankäynnin Primovantor oli tosiaan tainnut. Tai niin kerrotaan. Niin oli myös Prefekti von Greifenklauelle kerrottu. Ja hän oli kertomuksia uskonut – silloin pienenä sotapojankloppina Militäärilyykeumin penkeillä, joilla historian legendoja oli saanut kuulla kyllästymiseen asti Kaupungin vanhimpien kertomina.

Paljon oli historia unohtanut Pohjolassa. Jopa Primovantorin kielen Pohjolan kaupungit olivat jättäneet taakseen ja vaihtaneet takaisin paikalliseen puheeseensa. Vanhan vallan kieltä oli toki edelleen näkyvillä: sukujen vaakunoissa, rakennusten seinissä, puoliksi unohdetuissa lauluissa sekä kaupunkien joukkojen komeissa lipuissa. Se, ettei näitä tekstejä enää juuri kukaan ymmärtänyt, oli toissijaista. Myös joukkojen arvonimissä näkyi vielä vanhan ajan kaiku – suurimmaksi osaksi tunnistamattomana, mutta tärkeänä merkkinä Pohjolan pienten kaupunkien suurenmoisesta historiasta. Niin myös von Greifenklauen kohdalla. Hän, Prefektus Siegesfried Maximilian von Greifenklaue vom Hause Stahl, tunsi kuinka pieni ylpeyden siemen kasvoi sisimmässään, kun hän katseli joukkojensa valmistautumista. Hymyä hän ei kuitenkaan tilanteeseen hukannut.

Prefekti katsoi ja hän näki. Terästä. Päättäväisyyttä. Rehellisyyttä. Prefekti ei ollut uskonnollinen mies. Ainoa asia, johon hän uskoi, oli teräs. Teräs ja ihmisen mieli.

Prefekti vakavoitui.

Hulluuttahan se oli. Taistella ihmisenä tässä hiisien, hirviöiden, enkelien ja epäkuolleiden paholaisten maailmassa. Mutta, oli Prefektin ja hänen Kaupunkinsa vihollisina sitten örkkien vihantäyttämät väkijoukot, yön surmaajien verenhimoiset vampiirit tai kaukaisten maiden huikentelevat haltiat, hän uskoi miehiinsä. Ja hän uskoi teräkseen.

Mustaruudin katku herätti Prefektin mietteistään. Mustalakit olivat järjestyneet teltoistaan ja valmistautuivat päivän marssia varten. Mustalakit olivat Kaupungin Joukkojen uusin lisäys. Prefekti oli nähnyt heidän ampumaharjoituksensa. Hän ei voinut väittää olleensa kovinkaan vakuuttunut. Mutta Sotamasinerian Opiston väki oli vakuuttanut, että heidän viimeaikaisilla keksinnöillään ja uudistuksillaan kiväärirykmentistä tulisi vielä Kaupungin ylpeys ja vihollisiensa kauhu. Hän vieläkin muisti taannoisen tapaamisen Opiston mestarin kanssa, joka silmät innosta kiiluen oli esitelmöinyt toista tuntia näistä ”rihloista”, jotka tekivät sitä sun tätä, kieputtivat ja pyörittivät ja mitä lie. Prefekti ei ymmärtänyt. Eikä Prefekti hymyillyt. Mitä se lyijyä liikutti, pyörikö vai kieppuiko se ilmassa? Toisaalta ei se Prefektiäkään liikuttanut – kunhan kuulat löytäisivät tiensä Kaupungin vihollisten suuntaan, hän oli tyytyväinen. Uudet tussarit näyttivät myös vaativan jatkuvaa huoltoa. Nytkin Opiston tekniikus kulki päämäärätietoisesti Mustalakkien rivistöä pitkin ja jakoi aseöljyä sotilaiden aseisiin kummallisesta säiliöstä, jota hän kutsui kunnioittavasti Neljän Tuulen Kannuksi. Prefekti ei tästäkään nimestä paljoa ymmärtänyt. Hän oli käynyt sotataitokoulunsa aikaan, kun sodankäynti oli vielä yksinkertaisempaa, eikä joka asiassa tarvinnut kysyä tekniikusten mielipiteitä.

Oli Prefekti kuitenkin myös oppinut arvostamaan Opiston lahjojen vaikutuksia hänenkin taistelumenestykseensä. Toki oli niin, ettei koneet useinkaan tuottaneet muuta kuin runsain mitoin jylinää, pauketta ja savua, mutta – toisaalta – se usein riitti. Prefekti itse kutsui sitä jylinädiplomatiaksi ja se oli säästänyt jo monen soturin hengen, kun Kaupunkia uhkaavien hiisien torjumiseksi ei enää tarvinnut turvautua ainoastaan keihäisiin ja riuskoihin käsivarsiin. Nykyään muutaman mörssäripommin posauttaminen hiisijoukkion suunnalla oli usein kaikki, mitä vaadittiin estämään Kaupunkia joutumasta jatkuvien ryöstelyretkien kohteeksi.

Hän nyökkäsi hyväksyvästi Mustalakkien vääpelin Optio Otto von Kugelhagelin suuntaan ja jatkoi matkaansa. Jylinästä ja savusta hän piti. Räjähdysherkän ruudin kohdalla Prefekti kuitenkin vietti aikansa mielummin turvallisen etäisyyden päässä.

Prefekti oli antanut upseeristolleen selvät ohjeet. Perääntyminen oli aina vaihtoehto. Nyt ei ollut aika tyhmänrohkeille tempuille ja suuruudenhulluille sankariteoille. Hän ei aikonut olla se komentaja, joka uhraisi Kaupungin tulevaisuuden muutaman mitättömän kauppaoikeuden vuoksi. Vähämeri oli ajautunut kaaokseen, mikä luonnollisesti huolestutti monia Ikuisen Kaupungin valtuustossa istuvia. Tai ainakin heitä, joilla oli Vähämerellä tuloja menetettävänään. Kauppa oli vain kauppaa, eikä sitä sopinut Prefektin mielestä laittaa Kaupungin edun edelle. Kyllähän hän ymmärsi myös Vähämeren kaupan merkityksen, sillä se oli Pohjolan Ikuisenkin Kaupungin viimeaikaisen vaurastumisenkin takana. Mutta taseet voitiin korjata, kauppavirtoja voitiin siirtää. Menetettyjä sotilaita ei kuitenkaan saanut noin vain takaisin.

Prefekti oli itse valinnut joukkonsa mukaan. Hän oli itse kouluttanut suuren osan heistä. He olivat hyviä ammattisotilaita. He olivat arvokkaita ammattisolitaita. Hän aikoi myös pitää huolen siitä, että asia pysyi sillä tolalla. Kuollut ammattisotilas oli arvoton ammattisotilas. Kuollut ammattisotilas ei ollut sankari. Kuollut ammattisotilas oli hukkaan heitetty ammattisotilas, eikä Kaupungilla ollut varaa heittää poikiaan hukkaan. Ei silloin, kun heidän maailmaansa uhkaavat viholliset koostuivat hiisien lukemattomista joukoista tai jopa noista Kuilun riivaajista, jotka tuntuivat sikiävän silkan pahuuden voimasta. Hän ei aikonut aiheuttaa lisää tuskaa Kaupungin äideille. Oliko heidän vihollisillaan edes äitejä? Surisiko hiisiemo poikasensa menetystä? Prefekti ei ymmärtänyt kysymystä itsekään, saatika sitä, miten hän oli jälleen antanut ajatustensa harhailla. Haihattelua.

Sitä paitsi, tehtäväalue oli kaukana Kaupungin muureilta. Tässä ei taisteltu kodin puolustamisesta eikä Kaupungin jatkuvuuden turvaamisesta. Ja nuo kaksi olivat Prefektin tehtävät. Ja hän aikoi hoitaa ne hyvin.

Hän asteli eteenpäin ja yritti kiinnittää ajatuksiaan edessä olevaan tehtävään. Sisimmässään hän ei kuitenkaan saanut karistettua häntä alati vaivaavaa ajatusta. Hulluutta, hän ajatteli jälleen. Ihmiset ovat hulluja, että uskovat, että heillä on mahdollisuus tässä petojen ja hirviöiden maailmassa. Ihmiset ovat haavoittuvaisia. Ihmiset ovat heikkoja. Ihmiset… ovat… hulluja.

Mutta ehkä se juuri on heidän pelastuksensa, Prefekti pysähtyi ajattelemaan kuullessaan tuomiokellojen soinnin leirin laidalta, paikalta, jolla totisesti mielipuoliset Talvenpelkääjät pitivät leiriään. Ja taisteltava on silti. Prefekti asteli ohi Kotkakilpien rivistöjen ja kiersi Aarnikotkakaartinsa, joka parhaillaan haarniskoi neliraajaisia kissapetolintujaan sekä sonnustautui parhaasta Kaupungin teräksestä valmistettuihin sotisopiinsa. Hän asteli myös raskaasti haarniskoitujen Hopearatsastajien ohi ja nousi uskollisen jättiaarnikotkansa selkään.

Terästä, päättäväisyyttä, rehellisyyttä, Prefekti kertasi mielessään.

Ja toki tynnyrillinen ruutia ja muutama Pohjolan kotka.

Prefekti huomasi hymyilevänsä.



Nimetön tarina Mikael Koppe

There is only burning ashes over the lustria the skaven have been victorius.
But still skaven need more to feast Grey Seer have a plan for it.
Grey Seer whit Vermin Lord used warpstones manages to open portal to strange world.
Skaven armies have enter the portal and discovered Mantica.
Ratkins have entered the Mantica and new feed begins.
Viimeksi muokannut Zymeth Salkir Dkhan, Su 05.11.2017 15:22. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
We will march, until whole world is in his colours, his glory and his madness.

Zymeth Salkir Dkhan
Viestit: 1677
Liittynyt: Pe 05.07.2002 00:12
Paikkakunta: Turku

Re: Sotakoneen kuninkaat KoW-turnaus

Viesti Kirjoittaja Zymeth Salkir Dkhan » Su 05.11.2017 15:19

Mikael Koppen Lista:

Shock Troops
Horde 230
+ Brew of Sharpness 45
Horde 230
+ Brew of Strenght 30

Blight
Regiment 120
Regiment 120
Horde 240

Weapon Team
Team 1 60
+ Storm of Lead 20
Team 2 60
+ Storm of Lead 20

Blight Lord (Hero) 95

Warlock (Hero) 90
+ Bane Chant (3) 20
+ Scarletmaw’s Fenulian Amulet 25

Warlock (Hero)
+ Bane-chant (3) 20
+ Inspiring Talisman 20

Yhteensä: 1500
We will march, until whole world is in his colours, his glory and his madness.

Avatar
El Capitan
Peliporukkavalvoja
Viestit: 5530
Liittynyt: Pe 17.12.2004 21:55
Paikkakunta: Tuuliklaani / Pori
Viesti:

Re: Sotakoneen kuninkaat KoW-turnaus

Viesti Kirjoittaja El Capitan » Su 05.11.2017 18:02

Kiitoksia Iikka, että et tuonut enkelihordea. Kiitoksia myös Henrikille ja Mikaelille listoistaan. Ihanaa tämä meidän avoimuus muuten. Toivottavasti jatkuu myös tulevaisuudessakin, että laitetaan vain julkisiksi hyvissä ajoin ennen turneeta.

Mikko, arvotko sie muuten pelikaverit turneessa vai vässäätkö ne etukäteen valmiiksi? Saahan sulle esittää toiveita? Mie tahdon Iikan ensimmäisessä pelissä.
Soturin ei tarvitse vuodattaa verta voittaakseen taistelun.
- Sinitähti

Zymeth Salkir Dkhan
Viestit: 1677
Liittynyt: Pe 05.07.2002 00:12
Paikkakunta: Turku

Re: Sotakoneen kuninkaat KoW-turnaus

Viesti Kirjoittaja Zymeth Salkir Dkhan » Su 05.11.2017 20:06

Minulle saa laittaa toiveita ja pyrin ottamaan ne huomioon. Laittakaa toiveet mieluiten YV:nä. Laitan peliparit joka kierrokselle etukäteen. Pyrin siihen, että paritukset näkyvät torstaina.
We will march, until whole world is in his colours, his glory and his madness.

Avatar
El Capitan
Peliporukkavalvoja
Viestit: 5530
Liittynyt: Pe 17.12.2004 21:55
Paikkakunta: Tuuliklaani / Pori
Viesti:

Re: Sotakoneen kuninkaat KoW-turnaus

Viesti Kirjoittaja El Capitan » Ma 06.11.2017 12:36

Jaa, että fluffi oikein arvioidaan kouluarvosanoin? Annan vain tasalukuja.

Henrik:
Ensimmäinen fluffi ja samalla myös oma suosikkini. Teksti oli mielestäni mukavasti tarinallinen, jossa esiteltiin armeijan kokoonpanoa oikein taikaesineiden kera. Neljän tuulen kannu oli mielestäni varsin oiva nähdä tekstin seassa. Teksti oli huomioinut kanssa armeijat ja turnauksen fluffin. Tykkäsin, mutta jotain kuitenkin jäin vielä vähän kaipaamaan.
- 8

Mikko:
Toinen fluffi ja vähän vuoropuheisempi. En ole kyseisen tyylin ystävä, mutta tässä oli paljon samaa mitä Henrikilläkin, myöhemmin myös Iikallakin. Nimet olivat vaikeita muistaa ja lukiessa putosin kärryiltä, kuka oli kukakin, mutta armeijan yksiköt olivat nähtävissä tekstissä. Minulla jäi myös vähän epäselväksi se tarinaosuus tästä fluffista, koska se tuntui enemmän hahmoesittelyltä.
- 6

Iikka:
Tämä mies ossaa kirjoittaa. Siitä ei ole epäillystäkään. Vähän kuitenkin minua jäi harmittamaan, että sain tästä sellaisen tunteen, että tämä olisi turnauksen jälkeinen tarina armeijan kotiinpaluusta sen turnaukseen saapumisen sijaan. Armeijan yksiköt olivat mukana kuten muidenkin fluffeissa, mutta turnauksen fluffia en oikein paikallistanut tai muutakaan tuttua. Hyvin kirjoitettu, mutta irrallinen kokonaisuus turnauksesta.
- 7

Olen puhunut.

El edit: Ai niin, Mikkoseni. En tässä aiheessa sitä koskaan tainnut mainita, niin saat anteeksi. Mutta me ollaan Murashev sukunimeltämme.
Soturin ei tarvitse vuodattaa verta voittaakseen taistelun.
- Sinitähti

Avatar
kaulio
Viestit: 9
Liittynyt: Ti 10.10.2006 17:05

Re: Sotakoneen kuninkaat KoW-turnaus

Viesti Kirjoittaja kaulio » Ma 06.11.2017 16:49

Näin kaikkien mahdollisten määräaikojen jo umpeuduttua koetan ilmottautua vielä mukaan.

Tarkoituksena olisi nyt lähteä ulkoiluttamaan noita "kauniita, luonnontilassa olevia" kääpiötäni (eli ne ovat tyystin vailla maalia).

-Kaulio-

Arctopithecus
Viestit: 43
Liittynyt: Ke 03.07.2013 19:52

Re: Sotakoneen kuninkaat KoW-turnaus

Viesti Kirjoittaja Arctopithecus » Ma 06.11.2017 17:43

Nekkid as the day they were born!

Mainiota! :)

Avatar
El Capitan
Peliporukkavalvoja
Viestit: 5530
Liittynyt: Pe 17.12.2004 21:55
Paikkakunta: Tuuliklaani / Pori
Viesti:

Re: Sotakoneen kuninkaat KoW-turnaus

Viesti Kirjoittaja El Capitan » Ma 06.11.2017 18:27

Jee! Nyt kun meitä on 7 kipaletta, ei ole tarvetta Mikkosen varapelaukselle. Ei ole pelkoa, että kohtaisi full CS2-armeijan.
Soturin ei tarvitse vuodattaa verta voittaakseen taistelun.
- Sinitähti

Zymeth Salkir Dkhan
Viestit: 1677
Liittynyt: Pe 05.07.2002 00:12
Paikkakunta: Turku

Re: Sotakoneen kuninkaat KoW-turnaus

Viesti Kirjoittaja Zymeth Salkir Dkhan » Ma 06.11.2017 19:14

Laitetaan Kaulio listalle. Jos ehdit niin laita fluffia, mutta lista ainakin.

Helei! Liikkeen pitäjä on varapeelona todennäköisesti, joten meitä olisi 8.

Ai niin: Koneessani tuntuu olevan jotakin häikkää, joten voipi olla että joudun töissä, tai muualla käyttämään tiestkaa. Se voi lykätä vastausten saantia.
We will march, until whole world is in his colours, his glory and his madness.

Zymeth Salkir Dkhan
Viestit: 1677
Liittynyt: Pe 05.07.2002 00:12
Paikkakunta: Turku

Re: Sotakoneen kuninkaat KoW-turnaus

Viesti Kirjoittaja Zymeth Salkir Dkhan » Ma 06.11.2017 23:50

Tuomaksen lista:

Dwarfs

Berserkers
Regiment 180
Regiment 180

Ironglad
Horde 180
+ Brew of Strenght 30

Shieldbreakers
Horde 215

Organ Gun 85

Berserker Lord 120
+pipes of Terror 15

King 120

warsmith 85
We will march, until whole world is in his colours, his glory and his madness.

Avatar
kaulio
Viestit: 9
Liittynyt: Ti 10.10.2006 17:05

Re: Sotakoneen kuninkaat KoW-turnaus

Viesti Kirjoittaja kaulio » Ti 07.11.2017 16:57

Tästä tämä oma listani, tavoistani poiketen tässä on nyt enemmän kuin nolla taikaesinettä.

Dwarfs 1500 pts, Defense 6+ Extravaganza

Ironguard Regiment 160
+ Brew of Strength 30
=190

Ironguard Regiment 160
+ Orcsbain’s Amulet of Thorns 35
=195

Ironguard Regiment 160

Earth Elemental Horde 200
+ Blessing of the Gods 25
=225

Stone Priest 105
+ Bane Chant (2) 15
+ Boots of Levitation 30
=150

King on Large Beast 170

Greater Earth Elemental 160

Steel Behemoth 250

Zymeth Salkir Dkhan
Viestit: 1677
Liittynyt: Pe 05.07.2002 00:12
Paikkakunta: Turku

Re: Sotakoneen kuninkaat KoW-turnaus

Viesti Kirjoittaja Zymeth Salkir Dkhan » To 09.11.2017 20:56

Tässä paritus lauantaille. Lähettäkää viestiä, jos ette ole tyytyväisiä. Koska kyseessä on ei-niin-hampaat-turnaus, niin voimme vielä vaikuttaa.


Kierros 1

Pöytä 1: Anton vs Iikka
Pöytä 2: Mikko vs. varamies
Pöytä 3: Henrik vs. Mikael
Pöytä 4: Tuomas vs. Kaulio


Kierros 2:

Pöytä 1: Mikko vs. Henrik
Pöytä 2: Tuomas vs. Iikka
Pöytä 3: Mikael vs. Kaulio
Pöytä 4: Anton vs. varamies


Kierros 3:

Pöytä 1: Mikael vs. varamies
Pöytä 2: Mikko vs. Kaulio
Pöytä 3: Tuomas vs. Anton
Pöytä 4: Iikka vs. Henrik
We will march, until whole world is in his colours, his glory and his madness.

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Turnaukset ja pelikaverit”