Sata sanaa - Kylmyys

[Rectunator]

Kilvan henki on seuraava: Kaikki halukkaat saavat kirjoittaa annetusta aiheesta sadan sanan, siis tasan sadan sanan mittaisen tarinan, ja tuotokset postataan tähän ketjuun. Otsikkoa ei lasketa sataan sanaan.

Aikaa on viikko, jonka jälkeen laitan 2 päivää kestävän äänestyksen pystyyn. Kaikki halukkaat saavat äänestää. Äänestyksen voittaja päättää uuden aiheen, eikä osallistu seuraavan viikon kisaan.

http://www.uta.fi/~heikki.salo/satasanaa.html Tuossa on sanalaskuri.

Aiheena on "Kylmyys".

Aika loppuu ensi keskiviikkona 23.59.59

[Úraken]

Kylmyys kiduttaa

Askelten vajotessa yhä syvemmälle suureen, kylmään, hiljaiseen luolaan, josta saattaisi löytyä hieman lämpöä.
Lämpöä joka suojaisi tappavalta ja erittäin kylmältä myrskyltä.
Kylmyys tuntuu luissa ja jopa sykkivässä sydämmessä.
Vain elämä kulkee filminä silmien ohi, kun tappava kylmyys kiduttaa ja riisttää jo sielua.
Lämmittely tuntuu mahdottomalta tuossa kylmyydessä ja mieleen tulee kaikki ihanat lämpimän rakkaat muistot.
Osa muistoista on pahoja, jotkut taas hyviä ja lämmittäviä.
Kasvot alkavat muuttua jääksi, veri ei enää kierrä kylmissä jäsenissä, ruumista ei enää pysty liikuttamaan.
Kylmyys vain jatkuu ja myrsky yltyy, lämpö katoaa ja kylmyys sen kuin kohoaa.
On vain tappava kylmyys joka on saanut vallan.


-Ùraken

[laurentius]

Kylmä leikki.

Tyttö ja poika leikkivät sisällä takan edessä.
"Mennäänkö ulos leikkimään"Poika kysyy.
"Mennään vaan!" Tyttö vastasi suoraan.
"Pitäisikö meidän laittaa enemän vaateita päälleme?" Tyttö kysyy.
"Ei sielä NIIN kylmä ole" Poika vastaa.
He jättävä sisätilat ja suuntavat ulos.
He miettivät mitä voisivat tehdä.
"Hei minä tiedän"poika hihkaisee"Rakenetaan lumilinna!"
"HYVÄ IDEA" Tyttö vastaa.
He kokoavat suuren kasan lunta ja kaivavat sinne käytäviä.
Tyttö alkaa valitamaan kylmyyttä.
Hän haluaa jo mennä takaisin sisäiseen.
Poika haluaa vielä jäädä.
Pojan huomaamatta tyttö tuupertuu.
Poika rakentaa vielä, muuta alkaa valitamaam kylmyyttä.
"Tämä kylmyys tunkeutuu luihin!" Hän valittaa ja tuupertuu kuolleena lumeen.
Aamu valkeni lasten kylmille kasvoille.

[WHAM]

Kylmyyteen

"Ne tulevat!" Kuului karhea karjaisu kersantin suusta, kun planeetta FF-672:n kiertoradalla olevan asealustan sisätiloihin ryntäsi valtaustorpedosta kaaoksen sotureita. Kymmenen miehen vahvuinen vartiosotilasryhmä nosti laserkiväärinsä kohti savun seasta sukeltavia sotureita. He kuulivat takaansa muiden vartioiden asekelten kaiun, mutta apu ei ehtisi ajoissa. Lasertuli rätisi käytävällä. Muutama kaaossoturi kompuroi ja kaatui käytävälle, mutta savusta sukelsi yhä lisää.
"Pitäkää asema! Pitäkää..." Kuului kersantin karhea ääni, joka kuitenkin katkesi kesken voimakkaan räjähdyksen jyrähtäessä käytävällä. Elossa olevat sotilaat tunsivat kuinka käytävän seinät antoivat periksi, ja avaruuden kylmyys tarttui miehiin.

Sotilaat tunsivat kuinka avaruuden pimeä kylmyys jäädytti heidän sisäelimensä, ja kehonsa, kunnes he eivät enää tunteneet.

[Jurpo]

Asema

Terminaattoripanssari torjui avaruusaseman sisään tunkevan avaruuden hyytävyyden, mutta sitä ei välttämättä tapahtuisi pitkään. Elossapito kesti vain rajallisen ajan ja Crowley oli huolissaan.

Jäätyneet ruumiit eivät näyttäneet elonmerkkejä. Kaartilaiset olivat takertuneet tuskissaan orkoideihin samalla kun aseman ilmakehä oli kadonnut. Hän varmisti ruumiit ampumalla niitä liekinheittimellä. Lämpökameran näkökenttä sokaistui lepattavista liekeistä ja hän vaihtoi näköjärjestelmät normaalivaloon.

Silmäkulma huomasi vaalean hahmon ja hän yritti väistää näkymätöntä iskijää. Lähes täydellisestä tyhjiöstä huolimatta 'mörköotus' oli jäänyt eloon ja hyökännyt ainoan elossaolijan päälle.

Kynsi irtosi haarniskasta narahtaen ja panssarin sisällä ollut ilmakehä sekoittui tyhjiöön. Crowley kirkui kaatuessaan. He olivat aliarvioineet niiden kyvyn selviytyä ja niiden viekkauden.

[Reiklander]

Kylmä kohtalo

Vanha mies käveli pitkin roudan peittämää tietä.
Hän käveli ja katseli kuinka lunta satoi hiljalleen
maahan peittäen samalla maasta kurkottavan tundran.
Mies pysähtyi luullen kuulevansa ääniä.
Hän kääntyi hitaasti katsomaan taakseen kuullen samalla hirvittävän
äänen ruudin katkun täyttäessä ilman. Hän putosi polvilleen nähden
edessään miehen pistooli savuten. Hänen aistinsa alkoivat hämärtyä
tuntien samalla kuinka lämmin veri virtasi hänenstä
vieden samalla lämmön ruumista. Mies tuupertui maahan käsi lujasti rintaan painettuna. Ampuja tuli miehen viereen ottan kaikki miehen vähäisetkin arvo esineet.
Tämän jälkeen hän täydensi pistoolinsa, tähtäsi ja ampui toistamiseen.
Savun laskeuduttua mies oli kuollut lumen hiljalleen laskeutuessa
hänen kylmän ruumiinsa päälle.

[Róbó-Tónó]

Äärettömyyden kylmyys


Mies, luutnantti arvoasteikollaan, leijaili avaruuden kylmässä helmassa. Hänen hävittäjänsä oli tuhottu, kuten koko hänen laivueensa. Kukaan ei ollut jäänyt henkiin häntä lukuunottamatta, ja hänki kuolisi kohta kylmyyteen.
Kylmyyden tunne ei lakannut edes silloin kun hänen ruumiinsa oli jähmettynyt. Laivalla hänestä tuntui hyvältä ottaa mukaan huonoinkin avaruuspuku, parempi se kuin kuolla tukehtumalla. Nytten hän tiesi asian olevan toisin. Hän oli liian jäässä liikuttaaksen kättään lopettamaan hapen pumppaamisen.
Eka hän oli yrittänyt saada viestiä laivalleen, mutta mitään ei tapahtunut. Viimein hän rukoili Keisaria, ja hänen viimeinen muistonsa oli kun laivan plasmareaktorin räjähdyksen aalto pyyhkäisi hänet tomuksi, päästäen hänet avaruuden, äärettömyyden kylmästä puristuksesta.

[Nilarakh]

Kylmä työ

Ripeät, pienen olennon askeleet, tupsahtelivat uuden lumen jähmettämään kanervikkoon. Olento raivasi tiensä läpi tiheänkin oksiston, päämääränsä siivittämänä, ainoana lämmikkeenä tuossa jäätävässä pakkasilmassa.

Tuo viattoman oloinen olento jatkoi matkaansa, väsymättä, kylmyyden ja turmelluksen hävittämässä valtakunnassa. Saavutti aukion, päämääränsä. Se kiersi ympyrää, etsien sopivaa kohtaa, valmistaa työnsä alkuun. Välillä hyppelehtien, kumarrellen ja mittaillen ruskeilla eläimensilmillään, olento tarkkaili sirpin muotoista aukeaa, miettien samalla tarkasti, mitä oli tekemässä.

Kuun kelmeä kajo säpsähdytti faunin, transsinomaisesta kiintymyksestään työhönsä, joka oli viimeistelyä vaille valmis. Kaikki oli kohdallaan.

Olento kaivoi helmoistaan pienen, itkevän nyytin, jonka se hellästi laski lumen peittämälle kanervamättäälle.
Ruosteinen tikari nousi ja iskeytyi parkuvaan kääröön.

-Nilarakh

[Merrywinds]

Kylmyys silmissään

Minä juoksin.

Rintaani poltti, samoin repeilleitä jalkojani. Tuskanhiki juoksi alas revittyä paitaani, kuumana kuin veri alas ohimoani. Hengitykseni oli enää vain verinen yskäisy, mutta siltikään en pysähtynyt.

Minä juoksin, ja minä pelkäsin. Pelkäsin enemmän kuin koskaan ennen eläissäni. Pelkäsin, mitä tapahtuisi, jos jäisin kiinni.

SIGMARIN NIMEEN

Kuulin, kuinka valtava ääni takanani huusi tuomiotani, ja kompastuin. Makasin siinä, yskin verta maahan.

Pelkäsin kyläläisten vihaa, heidän kuumaa raivoaan, heidän soihtujaan ja talikoitaan.

Eniten pelkäsin kuitenkin heidän edellään kulkevaa miestä. Pelkäsin hänen ääntään, hänen katsettaan.

PALA HELVETISSÄ, PAHOLAINEN!

Hänen hirveitä, kylmiä silmiään. Kääntyessäni selälleni näin kylmyyden kulkevan kuumuuden edellä.

Ja aloin taas juosta.