Taustatarinat

Joensuun peliporukka

Valvoja: Peliporukkavalvojat

Avatar
Gilaelin
Peliporukkavalvoja
Viestit: 2832
Liittynyt: Su 18.04.2004 19:22
Paikkakunta: Joensuu

Taustatarinat

Viesti Kirjoittaja Gilaelin » Ma 28.05.2007 16:13

Eli koska tästä nyt on pitkin viikkoa ollut puhetta, niin päätinpä sitten laittaa sen topikin pystyyn.

Joensuulla on tunnetusti ollut figuskenessään aina voimakkaasti fluffi ja persoonallisuus mukana ja osaksi Joensuun vanhan peliporukka-saitin kulttuurihistoriaa ovat vuosien aikana iskostuneet kampanjoiden, armeijoiden ja sankarien taustatarinat, jotka ovat vuosien aikana päässeet vauhtiin ja ryhtyneet elämään omaa elämäänsä. Hyvänä esimerkkinä tästä lienee Swedland ja kyseisen maan jo nyt edesmenneeksi(?) julistettu Per Olof von Frukost. Tuossa maassa on kampanjoitu useammankin kerran ja monta sankaria on matkoilla kuollut - ja monta uutta liittynyt mukaan.


Tämän topikin tarkoitus on pelastaa se, mitä vanhalla puolella on katoamaassa ja samalla antaa mahdollisuus ihmisille päästä syventämään oman armeijansa, joukkonsa, tai minkä yksittäisen henkilön taustatarinaa, joka on jollain lailla ollut mukana Joensuun skenessä.

Tähän saisi nyt sitten laittaa oman armeijansa fluffin, tapahtumien aikajanan, joukkionsa esittelyn, tai kuinka vaan.

Vaikka tällä foorumilla ei juurikaan mainittavissa määrin vielä topikkeja ole, laitan tämän kuitenkin ilmoitukseksi, jotta se ei tulevaisuudessakaan tipu minnekkään ja että sinne voivat pistää pätkän pörröään vuodenkin päästä ihmiset, jos haluavat (eivät sitä nyt tee), ilman suurempia paineita topikkien nostamisesta.

Itse kirjoittelen tänne Mäntymannusta pienen pätkän, kunhan ehdin. Koeviikko on veitsi ja koulukirjat ovat suolaa tähän aikaan keväästä. Juma sviidu...
Sweet is the wind as it gently blows
The day away and the night time comes
Great are the wonders that silence shows
I fall asleep and I dream of the sun

Avatar
Rune
Peliporukkavalvoja
Viestit: 6298
Liittynyt: Ma 06.01.2003 15:18
Paikkakunta: Joensuu

Grandbeloksen kreivikunta ja Krausin huoneen historia

Viesti Kirjoittaja Rune » Ti 29.05.2007 22:42

.

Grandbeloksen kreivikunta
-- ja sen historia, merkkihenkilöt ja tiedot Sigmarin vuonna 25XX
  • - - -

    Kuin tyhjästä.

    Kuin tyhjästä...

    Vasara iski taas demonin pään säpäleiksi. Kirkas kipinäsuihku pyrähti ilmaan vasaran taikavoiman ja demonin maagisen olemuksen ottaessa yhteen, ja korviavihlovasti kirkaisten siivekäs rysähti maahan. Kraus oli lopettanut laskemisen jo aikoja sitten. Hän huohotti raskaasti, veti henkeä syvään ja käännähti ympäri. Kilpi torjui vaivatta taas uuden olennon raivokkaan hyökkäyksen. Mies karjaisi, heittäytyi eteenpäin, iski hirviön tasapainosta ja murskasi sen rintakehän jalkansa alle.

    Seuraava.

    Taistelu oli kääntynyt iltaan. Ensimmäiset tähdet kimaltelivat pilvienriekaleiden lomasta. Ilma oli raskas ja tunkkainen veren ja kuoleman katkusta. Korkean rakennuksen raunioiden synkät varjot lankesivat miehen ja tämän vastustajien ylle. Lisävoimien olisi pitänyt tulla jo. Hans-Adolf oli pahasti myöhässä.

    Kraus pyörähti taas ympäri, väisti hyökkäyksen alas ja iski sivulta pyrähtäneen demonin tainnoksiin kilvellään. Mikä niillä oli? Aivan kuin ne olisivat menettäneet täysin järkensä. Hirviöiden mielipuoliset kirkaisut saivat Krausin korvat soimaan. Nuorten ritarikokelaiden ja näiden ratsujen ruumiit ympäröivät uupunutta miestä. Krausin oma ratsu sätki ja korskui väsyneesti maassa kyljellään hirvittävä haava rinnassa ammottaen. Muita ei enää näkynyt pimeydessä. Vain taistelun äänet kantautuivat vaimeina kenraalin korviin.

    Pahasti haavoittunut siivekäs demoni yritti nostaa itsensä pystyyn käsillään maasta tukea ottaen ja siipiään surkeasti räpytellen. Sen hengitys rahisi. Kraus katsoi sitä inhoten. Hänen toinen silmänsä ei nähnyt mitään; veri oli valunut silmän päälle sokaisten sen hetkeksi. Hän sylkäisi ja iski vasaransa olennon selkärangasta läpi. Se ei jaksanut enää edes äännähtää, vaan lysähti ääneti maahan. Hänen takaansa kuului laahaavaa ääntä.

    Miten ne jaksoivat?

    Kraus kääntyi. Valtava, viimeisiään vetelevä, irvokkaasti muuttunut peto laahusti käärmemäisellä ruumiillaan eteenpäin väsynyttä soturia kohti välillä lysähtäen maahan, mutta nousten taas tuskaisesti kieli väpättäen ylös. Sen ruumis oli täynnä luotien ja nuolten aiheuttamia reikiä, ja veri pulppusi sen haavoista. Se oli romahtanut jo ennen demonien hyökkäystä.

    “Lopeta”, mies kuiskasi. Hän tuijotti eläintä väsynein silmin. Tämä ei ollut totta.

    “Missä sinä olet, koira?! Miksi pakotat minut taistelemaan lemmikkejäsi vastaan?” Kraus karjui taivaalle.

    Hän tarrasi aseeseensa lujasti, ja loikkasi valtavan madon eteen. Vasara iski laajassa kaaressa olennon kylkeen. Aseen laita repi lihan palasia olennon ruumiista. Se päästi kurluttavan äänen ja rysähti soturin päälle elottomana.

    - - -

    Hans-Adolf Himmel heitti savuavan pistoolin menemään ja tarrasi omaan aseeseensa. Hän pyörähti pohjoisen soturin iskun alta ja iski vasaransa kahvan vastustajansa vatsaan, nousi pystyyn, kamppasi vastustajansa ja murskasi tämän kallon tylysti. Hän pysähtyi hengästyneenä tarkastelemaan tilannetta. Huudot täyttivät kolean ilman ja soihtujen himmeät hohteet poukkoilivat edessäpäin. Vihollinen pakeni.

    “Antakaa niiden mennä, pojat! Asettakaa vartiot, ja päästäkää ne koirat pakenemaan! Hoitakaa haavoittuneet”, Himmel karjui komentoja. Hän antoi aseensa tömähtää maahan, heitti päänsä takakenoon ja huokaisi syvään silmät kiinni. Miestappioiden täytyi olla hirveät. Hyökkääjät olivat saaneet heidän joukkonsa jaettua osiin, ja vaikka kaaoksen joukot olivatkin olleet runsaasti pienilukuisemmat, Hans-Adolfilla oli ollut täysi työ saada joukkonsa kasaan ja murtautua läpi demonien linjasta muiden avuksi. Joku huusi hänen nimeään.

    “Komentaja! Herr Himmel!” Hans-Adolf kääntyi ja katsoi tuimin silmin hengästynyttä sanansaattajaa. Sotilas hengitti raskaasti ja osoitti vaiti korkeaa rakennusta keskellä taistelukenttää. Himmelin sydän jätti iskun välistä ja nielaisten hän lähti juoksemaan paikalle kerääntynyttä miesjoukkoa kohti viestinviejä kintereillään.

    Lukuisat soihdut vaitonaisten miesten käsissä valaisivat kenttää aivan rakennuksen juurella. Näky oli verinen. Sotilaat olivat muodostaneet kehän ruumisröykkiön ympärille. Maata ei enää nähnyt vereltä. Hevosten ja siivekkäiden demonien ruumiit makasivat vierekkäin ja päällekkäin. Sieltä täältä saattoi nähdä surkeaksi kasaksi revityn ratsastajan ruumiin. Kaksi valtavaa kaaoksen matomaista hirviötä lojui ruumiiden seassa kruunaten koko komeuden. Äkkiä Himmel huomasi mistä oli kyse. Hän lysähti maahan polvilleen, antoi kilpensä valua kädestään mutaan, nosti hitaasti kypäränsä pois ja laski sen maahan.

    “Hän näyttää hirveältä”, mies kuiskasi. Hän räpäytti silmiään muutaman kerran ja komensi jotakuta tuomaan jotain, jolla kantaa ruumiin pois. Hans-Adolf Himmelille vastattiin vaitonaisilla asennoilla ja muutamalla väsyneellä “Kyllä, suurmestari, lausahduksella.

    Hän värähti tajutessaan, mitä nuo sanat merkitsivät.

    Kolea tuuli tarrasi miehen hiuksiin ja sai ne tanssimaan hänen kasvoillaan. Hän veti väristen syvään henkeä muutaman kerran, ja tajusi vasta sitten, ettei nähnyt enää eteensä. Muutama pisara tipahti maahan. Vavahdellen, liikkeet nykien Himmel ojentui nostamaan veren peittämän, runnellun ruumiin syliinsä. Mies purskahti itkuun ja puristi ruumista unohtaen kaiken ympärillään.

    Pilvet lipuivat kuun ja tähtien ylle. Ensimmäiset pisarat kilahtelivat kuluneisiin haarniskoihin. Jäätävä sade ropisi pian ympäri veristä kenttää.

    Kaikki muuttuisi.

    - - -

    Muistamme, Altzheimer Kraus
    Swedlandissa 3.12. Sigmarin vuonna 2006.


    - - -

Nykyinen kreivi ja kartanon ja sen armeijoiden komentaja ja herra: Felix Rosenton, aka. Swuffe
Grandbeloksen kartanon ja Krausien nuoren huoneen ylläpitäjä ja emäntä: Bulimia Kraus, edesmenneen herr Krausin arvostettu sisar
Nykyinen Grandbeloksen joukko-ostastojen Suurmestari, edesmenneen Altzheimer Krausin jälkeen: Hans-Adolf Himmel
Lisäksi läheisessä yhteistyössä löytyy Arcanschlossin nuori leskirouva, velholordi Melanie Scholl, toimii nykyään Grandbeloksen velhouden asiantuntijana ja johtaa kotilinnakkeensa jälleenrakennusta Grandbeloksen kartanosta käsin.

Grandbeloksen kartanon kaartin komentaja: Alex Hansman
Grandbeloksen vanhimmat kapteenit, aina kartanon alkuperäisestä haltuunotosta lähtien: Kristian Marder, Heinz von Wurst ja Hans Meust.
Keisarillinen Lipunkantaja: Conrad Hasselhoff

Grandbeloksen herttuakunnan magia-asiaintoimiston päämies ja Maagisen Voimien Lyhdyn kantaja, edesmenneen siskonsa Rosette Cristopherin jälkeen: Daisy Cristopher
Grandbeloksen herttuakunnan magia-asiaintoimiston sihteerikkö, kirjastonhoitaja ja kääröasiaintuntija: Mathilda Cristopher

Grandbeloksen hovin hengenmies ja Sigmarin uskon vastaava, edesmenneen Suurmestari Altzheimer Krausin jälkeen: Steiner Schwartzkopf

Tykistöyksikön vastaaja, huoltaja ja Nulnin insinöörikoulun edustaja, Krausin huoneen kunnianarvoisan emännän serkku: Boris Kraus


- - -

Grandbeloksen maantieteellinen sijainti: http://www.cabal-ostium.net/Kraus/Kuvat/Grandbelos.jpg


Lissää tulloo kun on tullakseen. Tekstiä tekstin perään luvassa.
#Ostium
http://cabal-ostium.blogspot.fi/

For a Pessimist, I'm pretty Optimistic

Avatar
Der Krieghammer
Viestit: 62
Liittynyt: To 20.10.2005 20:34
Paikkakunta: Joensuu

Re: Taustatarinat

Viesti Kirjoittaja Der Krieghammer » Su 10.06.2007 00:14

Dwarfs of Karak-a-Durak
"die Bodenberg Zwerge" reikinmaan ihmisten heimopäälliköiden kielellä

Yhteisön hierarkia:

Linnoituksen pitkäaikainen johtaja loordi Durnik "Turhake"

Durnik'n poika taani Thorik "Turjake" Durnikinpoika

Pyhän tuomion alasimen haltija ja suojelija riimuloordi Garil Runebeard, kreivi Durnik'n serkku

Armeijan sotalipunkantaja taani Tharéz, Durnik'n veljenpoika

Riimuakka Anne Runebeard, Garil'n sisar

Sotakonekillan mestari Giril Baragar

Karak-a-Durak, eli Bodenberg sijaitsee Harmaavuorilla Nulnin ja Athel Lorenin välissä. Tämä on luonnollisesti ajan saatossa aiheuttanut lukuisia konflikteja erityisesti Mäntymannun haltioiden, Grandbeloksen ihmisten ja toistaiseksi tuntemattomien mustien haltioiden välillä. Bodenbergin kääpiöiden keskuudessa kiertää huhuja Josef Bugmanin ja kreivi Turhakkeen sukulaisuudesta, mutta siitä ei löydy mitään kirjallisia merkintöjä. Omaleimaisia perinteitä Bodenbergin kääpiöiltä löytyy mm. 'arjalaiset piirakat ja hilpeät taistelumarssit, kuten Reikjoen silta. Kauppasuhteet saksanmaalle ovat Alzheimer Kraussin kuoleman jälkeen avoinna, eikä uusia kauppasopimuksia Grandbeloksen uuden kreivin Felix Rosentonin kanssa ole solmittu.

Bodenbergin knärpiöiden aikakronikoita luvassa (joskus?)

- - -

Bodenbergin kääpiöiden aikakronikoita

2351 - Suuri romahdus: sortuma Karak Durakissa. Lähes kaikki ulosmenoaukot tukkeutuvat. Silloinen päämies Hurik II saa surmansa luolastoissa. Hänen poikansa Durnik "Turhake" siirtyy yhteisön johtoon. Alkaa noin puolitoistasataa vuotta kestänyt pimeä aikakausi.

2503 - Kreivi Durnik'n johdolla luolastot saadaan taas tuettua ja ulosmenoaukot avattua. Puuvarannot ovat viimeistä halkoa myöten loppu. Karak-a-Durakin kääpiöt alkavat järjestelmällisesti kerätä puita lähialueelta.

2507 - Taani Thorik Turjakkeen johtama rauhanomainen puutarvikkeidenhankintajoukko joutuu haltioiden yllätyshyökkäyksen kohteeksi. Suuremmilta tappioilta säästyttiin.

2508 - Karak-a-Durakin kääpiöt päättävät vetäytyä lounaisilta metsiltä haltiaongelman vuoksi. Kreivi Durnik sopii rauhan Danielas Pilvimielen kanssa. Osa hankituista männyistä menetetään.

2510-13 - Epäkuolleita tulvii Harmaavuorille. Karak-a-Durak kestää. Kääpiöt ajavat epäkuolleet pois.

2517 - liitto Mäntymannun haltioiden kanssa pimentohaltiaongelman vuoksi. Kääpiöarmeija kokee loistokkaita voittoja. Pimentohaltiat perääntyvät.

2521 - Konflikti Mäntymannun haltioiden kanssa. Seuruksena rajaa siirretään 2,5 tuumaa luoteeseen. Book of Grudgeen lisätään uusi merkintä.

2522 - Turvan rahakirstu ammottaa tyhjyyttään. Kreivi Durnik saa tiedon Swedlandin herttuan Per Olofin kuolemasta ja Swedlandin sekasorrosta. Durnik päättää koota sotaretken Swedlandia vastaan. Tuloksena vallattuja alueita, sekä osa Stokkenholmin rikkauksista. Valitettavasti valtaosa sotasaaliista menee retkikulujen kattamiseen. Karak-a-Durakin armeija kohtaa Alzheimer Kraussin johtaman Grandbeloksen ihmisheimon. Tasaväkisen taistelun seurauksena armeijoiden johtajat puristavat kättä ja sopivat kauppaliiton.

- - -

Kääntänyt ja koonnut alkuperäisten kronikoiden perusteella keisarikuntalainen historioitsija Ernst Mahöner


Runedit\\ Yksi viesti per armeija, aye?
Viimeksi muokannut Der Krieghammer, Su 21.09.2008 11:38. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Walk heavily and carry a big hammer.

Avatar
Gilaelin
Peliporukkavalvoja
Viestit: 2832
Liittynyt: Su 18.04.2004 19:22
Paikkakunta: Joensuu

Re: Taustatarinat

Viesti Kirjoittaja Gilaelin » Su 10.06.2007 00:36

Valkoisen Liljan tarina
Sumu hälventyi hiljalleen pois ja kaikkialla oli taas kirkasta. Ja kuinka kaunis näkymä olikaan. Tulipunainen aurinko laskeutui samettisen meren taakse, vajoten pois maailman reunalta, värjäten vielä muistoksi loistonsa hetkistä rannan valkoiset hiekkasärkät ja lumihuippuiset vuoret niiden takana lämpimällä punallaan. Valkoiset laivat odottivat hiljaa poukamassa, tuulen tuudittaessa niiden purjeita hellästi ennen laskeutuvaa yötä. Koko ranta näytti hohtavan vaaleaa hehkua, puhtaimmasta valkoisesta marmorista rakennettujen laiturien, ja ornamenteilla koristettujen rakennusten loistaessa laskevan auringon kajoa.

Veden uinuva liplatus rantahietikkoa ja marmoripylväitä vasten oli ainut ääni, joka kaikessa hiljaisuudessaan tuntui täyttävän unenomaisen tilan kauniilla ja kutsuvalla äänellä. Meri kutsui kuulijaansa.

Kaksi hahmoa seisoi keskellä maalauksenomaista näkymää, seisoen marmorisella laiturilla vasten karmiinista merta ja valkoisia laivoja. Hahmojen viitat laskostuivat harteilta alas selkään, paljastaen hennot vartalot ja kullalla ja hopealla kirjaillut pellavavaatteet, joihin he olivat sonnustautuneet. Haltiat katsoivat toisiaan silmiin pitkään, sanomatta sanaakaan. Kummankin huppu oli selässä, antaen auringon valaista kauniit, mutta niin surulliset kasvot vielä yhden kerran toisen silmille.

”Nämä ovat hyvästini. En aio kyseenalaistaa päätöstäsi, enkä yritä saada sinua tuntemaan syyllisyyttä teostasi, sillä tiedän että päätöstäsi ohjasi sydämesi…jonka olet omistanut tänne”, toinen sanoi. Puhuteltu haltia nyökkäsi lyhyesti. ”Kiitän sinua veli, että ymmärrät valintani. Tieni ei kulje enää valkoisiin torneihin, kauas meren taakse”, tämä vasasi. ”Se tie on okaiden täyttämä ja peitossa viisaimpienkin katseilta, sillä sinun tietäsi varjostaa pimeys, joka tukahduttaa viimeisen vapaan henkäyksen, jonka tällä mantereella pian otan”, toinen sanoi. Hänen vaaleat hiuksensa lehahtivat valloilleen voimistuvaan tuuleen ja kurottivat toisen yöntummien hiusten luo, kuin yrittäen tarrata kiinni johonkin, jonka menettäminen vie palan sydämestä ikuisiksi ajoiksi.

”Pimeyteen tieni kulkee, mutta en kulje sillä tiellä yksin. Sillä niin pitkään, kuin minulla on hänet rinnallani, loistan aurinkoa ja tähtiä kirkkaammin”, tummahiuksinen vastasi. Hänen kasvonsa olivat tyynet, kuin marmori hänen allaan, mutta hänen silmänsä olivat levottomat, kuin aallot meressä hänen veljensä takana. ”Mutta sinä et loista ikuisesti, kuten ei loista hänkään. Me emme enää hallitse tätä maata, kääpiöt ovat linnoittautuneet torneihinsa ja villeinä vaeltavat ihmiset eivät kykene pidättelemään niitä petojen ja hirviöiden laumoja, jotka tänne pitävät saapuman”, veljistä vaaleampi sanoi. ”Me haivumme pois. Kukkamme tässä maassa on kuihtunut…mutta sitä ei ole unohdettu. Minä olen antanut oman vereni tälle maalle ja rakastan sitä nyt kuin isieni maata. Jokainen isku tähän maahan on isku minuun, ja siksi minun täytyy jäädä. Enkä voi…hyljätä häntä”, tummahiuksisen haltian ääni vaipui pois.

”Sinä tulet loistamaan veli, sillä se aika mikä sinulle on annettu, on kynttilässäsi roihu. Mutta jotta sinä voisit loistaa, tarvitset valon”, vaalea sanoi. Hän veti kupeiltaan miekan, taitavasti taotun ja kauniin. Sen kahva oli vahvaa tammea ja sen väistimessä tanssivat kilvan kultaiset riimut ja hopeiset lehdet. Miekan terä oli kirkkainta ithilmaria, joka kimmelsi hailuvan vihreänä, kuin keväällä syntyvä lehti. ”Sen nimi on Dol Hamen, Kyynelten Lähde. Se on taottu Hoethin tornissa yhdessä mahtavimpien velhojemme kanssa. Sen terään olen itse uurtanut oman suruni ja raskaimman taakkani…ja suurimman rakkauteni. Siihen on liitetty poikani voima, jonka murhaajan surmaksi miekka luotiin. Jokainen, joka miekkaan tarttuu liittää osan itsestään siihen ja niin miekasta tulee osa kättä, joka sitä käyttää niin hyvässä, kuin pahassa. Ja niin kuin jokainen käyttäjä osan itsestään miekkaan antaa, se myös vahvistuu voimassa jokaisen uuden käyttäjän kädessä. Se on hyvin painotettu ja sen terä leikkaa vihollistasi ahnaasti, kuin kotka raatelee uhriaan, mutta todellisen voimansa se näyttää vasta kun sen käyttäjä paljastaa sille syvimmät tunteensa aina rakkaudesta vihaan”, näin sanoen haltia painoi miekan vaaleahiuksisen veljensä käteen.

”Annatko Dol Hamenin minulle?” toinen kysyi hämillään. Toinen katsoi häntä lempeästi hymyillen: ”Veljeni; sinä, rakkaasi, metsäsi ja tämä maa tarvitsette tätä miekkaa, sillä se suokoon teille pimeydessä tarvitsemanne valon. Ja muista veljeni, olemmehan Asur: niin kauan kuin maailmassa on valoa, niin kauan me loistamme".



Mäntymannun metsä ja sen suojelusarmeija Athel Lorenissa

Maantieteellinen sijainti: Mäntymannun metsä on osa suurta Mäntyjen Metsää ja siten osa itäistä Athel Lorenia. Mäntymannun metsä lepää eteläisessä Mäntyjen Metsässä, lähellä Harmaavuoria, Grismerie-joen rannalla.

Tärkeät henkilöt: Mäntymannun haltiasalit ovat monta kertaa vuosisatojen saatossa joutuneet joko tahtomattaan tai tarkoituksella kokoamaan joukkonsa taisteluun niin Metsässä, kuin kaukana sen ulkopuolellakin aina Rajaprinsseiltä Kaaoksen jättömaiden läheisyyteen. Nämä sodat ovat luoneet monia sankareita, joiden teot ovat tunnettuja halki Athel Lorenin. Jotkin tarinat ovat totta, toiset eivät, mutta kukaan ei voi sanoa, etteivätkö jokainen näistä miehistä ja naisista olisi suuria sankareita, jotka ovat uhranneet Metsälle kaikkensa, usein myös oman henkensä. Seuraavassa tällä hetkellä hengissä olevat Mäntymannun merkkihenkilöt.


Kyrian Haukanmieli Mäntymannun korkea kuningas, keijujen ystävä, salon herra ja ikiaarnioiden puolustaja. Hänen majesteettinsa on vanhaa ja väkevää suursukua, jonka juuret ovat syvällä Athel Lorenin ja Ulthuanin historiassa. Monet Haukanmielen huoneen jäsenet ovat tehneet sankartekoja ja niittäneet mainetta, mutta vasta nuori Kyrian nosti suvun Athel Lorenissa sen ansaitsemaan loistoon. Kuningas Danielas Pilvimieli ei tuntenut rakkautta Haukanmieliä kohtaan, eikä suonut suvulle merkittäviä paikkoja ikiaarnioiden hovisaleissa. Vasta toisen Pilvimielen, Tanssii Tuuulien Kanssa'n valtakaudella Kyrian, tuolloin Mäntymannun arvostettu petomestari, sai mahdollisuuden osoittaa arvonsa, tuolloin jo mieleltään hauraan kuninkaan määrättyä hänet johtamaan Mäntymannun armeijoita taistelussa Cyanathairia vastaan talvella 2259. Ardenin metsän taistelussa, jossa Mäntymannun haltiat yhdessä bretonnialaisten ja keisarikuntalaisten kanssa surmasivat Cyanathairin, Kyrian saavutti loistokkaasti kannuksensa sekä miestensä suosion. Kun vanha kuningas kuoli, valitsi kuningatar Ariel Kyrianin Mäntymannun korkeaksi kuninkaaksi - valinta jonka Mäntymannun aateli otto mukisematta vastaan.

Valtakaudellaan Mäntymannun korkea kuningas on paitsi voitokkaasti polttanut kääpiöiden ja ihmisten kyliä Metsän liepeillä, sekä varastanut näiltä kosolti orjia palvelemaan Mäntymannun herrojen himoja, on hän myös puolustanut metsää Kaaoksen olennoilta väkevämmin kuin kukaan edellinen kuningas. Pahat kielet kuiskivat kuninkaan voiton Kaaoksesta johtuvan kuitenkin siitä, että Kyrian on salassa tehnyt sopimuksen niin ikään epäilyttävien Lain jumalten kanssa, ja että Ariankan suurdemoni Viydagg lämmittää hänen petiään öisin.

Kuninkaan suurimmaksi ansioksi, josta haltiain bardit laulavat keskitalven ja keskikesän juhlissa läpi Elthin Arvanin, laskettakoon kuitenkin Swedlandin kuningaskunnan valtaaminen, orjuuttaminen, sekä muinaisissa ennustuksissa luvatun omenapuuplantaasin rakennuttaminen tuon maan mutaisille pelloille.

Metsänhenget ja pedot: Mäntymannussa asustaa kaksi hyvin tunnettua metsänhenkeä, joiden teoista Mäntymannun saleissa on laulettu useita lauluja. Nämä henget ovat entit Vanha Erakko, joka uinuu ikiuntaan omassa lehdossaan, heräten auttamaan asraita hädän hetkellä. Vanhan Erakon serkku Setämies sen sijaan ei ole ikiaikaisesta iästään huolimatta nukkunut moniin vuosisatoihin ja jotkut epäilevätkin, että Cyanathairin Metsälle aiheuttama tuho olisi tehnyt entin hulluksi. Setämiehen tiedetään harrastavan veripallon pelaamista ympäri Wanhaa Maailmaa Athel Lorenin tähtijoukkueiden ykköspelaajana.

Aikajana ja Mäntymannun tärkeimmät tapahtumat lyhyesti, Keisarillisen kalenterin mukaan:

2360 – Scarloc Usvakävijän kouluttama joukko haltioita lähtee Mordheimiin pelastamaan Kaaoksen kultistien kaappaamaa haltialasta. Matkalta hengissä selviävät vain Mäntymannun Fyriendo ja haltialapsi Elrethyl. Samana vuonna Fyriendo korotetaan Suuren Neuvoston toimesta tienvartijaksi.

2507 – Harmaavuorten kupeessa asuneet Bodenbergin kääpiöt osoittautuvat yleistä uskomusta vastoin selvinneensä hengissä huhutusta kotivuorensa romahtamisesta ja aloittavat puunhakkuuinvaasion Athel Loreniin, Mäntymannun lävitse. Mäntymantuun julistetaan hätätila. Suuri Neuvosto päättää koota Mäntymannun suojelusarmeijan. Armeijan johtoon asetetaan ansioitunut soturi Danielas Pilvimieli.

2508 – Kääpiöt ajetaan pois Mäntymannusta. Rauhanneuvottelut johtavan kääpiön Durnik ”Turhakkeen” kanssa. Joitain mäntyjä menetetään. Danielas löytää kääpiön hakkaaman männyn kannosta Muinaisen Mahtimiekan.

2517 – Pimentohaltioiden invaasio Harmaavuorille ja Mäntymantuun. Danielas Pilvimieli ja kreivi Durnik sopivat väliaikaisen YYA-sopimuksen. Pimentohaltiat ajetaan pois Harmaavuorilta.

2519-2521 – Danielas suunnittelee sotaretkeä kaukaiseen Swedlandin maahan uusien koloneesien toivossa. Ariel suostuu sopimukseen. Vastineena Mäntymannun tiedustelu, Varjosoturit lähtevät matkaan kitkeäkseen Kaaoksen pois kaukaisesta Ravenhillin kaupungista. Joukkoa johtaa Mäntymannun Fyriendo. Ainoat varmat selviytyjät matkasta ovat Fyriendo ja druiditar Valkolilja. Fyriendon hyvä ystävä ystävä Ilendë julistetaan kadonneeksi ja muut matkaan osallistuneet kaatuneiksi. Kaaoksen Myrsky alkaa.

2521- Mäntymannun armeijan hajanaiset selviytyjät palaavat Mäntymantuun druiditar Valkoliljan johtamina. Danielas Pilvimieli julistetaan kadonneeksi taistelussa Swedlandin herttuaa Per Olof von Frukostia vastaan. Tanssii tuulien kanssa nimitetään Mäntymannun kenraaliksi. Fyriendo ylennetään Mäntymannun kapteeniksi.

Syksy 2522 – Juopunut kääpiölauma eksyy Mäntymantuun. Fyriendo lähettää kääpiöiden parrat takaisin kreivi Durnikille, mutta pitää oluet maksuna sietämättömästä mölystä, jonka kääpiöiden vislaus aiheutti. Keisarikuntalainen karavaani eksyy Mäntymantuun. Fyriendon henkiin jättämä mies kertoo tarinan Keisarikunnan mailla sijaitsevasta Döppelsternin maakunnasta ja sitä riivaavasta mahdollisesta Kaaoksesta. Ariel lähettää Morghurin pelossa Mäntymannun uuden armeijan tulikasteeseen Döppelsterniin. Sodassa saadaan vihiä taikakalusta jolla saattaa olla yhteyksiä metsähaltioihin.

Talvi 2522 – Tanssii tuulien kanssa lähtee Mäntymannun armeijan kanssa etsimään veljeään Swedlannista. Fyriendon ja Valkoliljan välinen kihlaus julkistetaan. Mäntymantu valtaa koloneesin Swedlannista. Fyriendon johtama sotajoukko joutuu kahta suuremman pimentohaltia-armeijan yllättämäksi. Pimentohaltiat lyödään takaisin, mutta Valkolilja saa surmansa. Danielaksen hauta löydetään ja hänet julistetaan kuolleeksi. Fyriendo surmaa suuren örkkipäällikön Danielaksen miekalla, joka saa nimen Valkoinen Lilja. Mäntymannun lippu palautetaan Swedlannista Loreniin ja luovutetaan Elrethylin kannettavaksi.

Kevät 2523 – Tanssii tuulien kanssa johtaa Mäntymannun armeijan sotaan Bretonniaan, lähelle Parravonin kaupunkia kostaakseen sotatanssijatovereidensa murhat ja palauttaakseen huhutun metsähaltioiden taikakalun Loreniin, josta ihmiset sen huhujen mukaan jo Döppelsterniin varastivat. Armeija kokee suuria voittoja, mutta ei löydä esinettä. Mäntymannun Fyriendo saa surmansa sekavissa olosuhteissa, taistelussa. Hänen ruumiinsa muuttuu usvaksi ja vain hänen miekkansa, Valkoinen Lilja jää maahan.

Kesä 2523 – Tuntematon haltia saapuu Mäntymantuun. Tanssii tuulien kanssa ja haltia ajautuvat mittelemään voimiaan. Taistelun tuloksena on tasapeli. Haltia kertoo nimekseen Amaranth, mutta Tanssii tuulien kanssa ei suostu uskomaan tätä. Haltiat ystävystyvät. Valkoinen Lilja sykkii himmeää valoa aina Amaranthin läheisyydessä. Ariel tutkii asiaa, mutta ei suostu paljastamaan mitään Tanssii tuulien kanssalle. Ariel nimittää Amaranthin Mäntymannun kapteeniksi, Fyriendon tilalle ja Valkoinen Lilja ojennetaan hänen käyttöönsä.

Syksy 2523 - Taikapallo ilmestyy maailmaan jälleen, tällä kertaa Rajaprinssien läheisyyteen. Moni Metsässä aistii Kaaoksen voimien lisääntyneen maailmassa taikaesineen paluun myötä, mutta jokin voima tuntuu ottaneen Tanssii tuulien kanssan haltuunsa, luoden sotatanssijalle pakottavan tarpeen saada esine haltuunsa. Ariel varoittaa Tanssii tuulien kanssa lähtemästä taikapallon perään, mutta Mäntymannun kenraali ei kuuntele. Hän tahtoo kostaa Fyriendon, sekä muiden läheistensä kuoleman ja kokoaa armeijan matkalle kohti Rajaprinssejä. Amaranth lähtee armeijan mukaan, saatuaan salaa Arielilta tehtävän pitää Tanssii tuulien kanssaa silmällä. Käydään suuria taisteluja ja metsähaltiat ovat voitokkaita, joskaan kivi ei päädy Mäntymannun haltuun. Haltiat näkevät sotaretkensä lopuksi suuren räjähdyksen kaukana horisontissa, puhtaan Kaaosenergian levitessä kaikkialle lähiseuduille, paljastaen taikapallon todellisen luonteen.

Syksy 2523 - Tanssii tuulien kanssa vetäytyy yksinäisyyteen vuorille. Naieth Profeetta saa näyn jossa Swedlandin kohtalo on sidottu Metsän kohtaloon ja niimpä Amaranth johtaa armeijan Swedlandiin, vallaten voitokkaasti suurimman osan maata Mäntymannun nimiin.

Syksy 2529 - Swedlandin maa on ollut joitain vuosia unohduksissa joitain vuosia maailmalta, tärkeämpien asioiden viedessä Wanhan Maailman päättäjien katseet muualle, mutta nyt muuan keisarikuntalainen tutkimusmatkailija "löytää" Swedlandiin vievän tien uudelleen ja tuo jättömaan suuren yleisön tietoisuuteen. Suuri joukko rosvoja, onnenonkijoita ja seikkailijoita armeijoineen lähtee jälleen matkalle kohti Swedlandia ja niin maa on jälleen sodassa. Samana syksynä suuret demonilegioonat vyöryvät pohjoisesta Swedlandiin, muuttaen maan tuliseksi helvetiksi josta kaikki vain haluavat pois. Mäntymannun koloneesi on hätää kärsimässä, mutta armeija kyetään priorisoimaan uudelleen Tanssii tuulien kanssan palattua vuorilta Amaranthin rinnalle taistelemaan Swedlandiin. Tanssii tuulien kanssan sydän on löytänyt rauhan, eikä taikapallo enää riivaa häntä. Vaikka suurin osa Mäntymannun valtaamista alueista menetetään, haltiakoloneesi selviytyy. Loitsunlaulajat sulkevat koloneesin muilta roduilta ja piilottavat sen ikuisiksi ajoiksi taiojoillaan keskelle samoamattomia Swedlandin korpimaita.

Syksy - 2529 Taikapallo ilmestyy maailman tietoisuuteen jälleen, tällä kertaa lähelle Kaaoksen jättömaita. Esine yrittää jälleen saada otteen Tanssii tuulien kanssan sielusta, mutta nyt sotatanssija kykenee vastustamaan riivaajaansa ja sulkee sydämensä esineen kutsulta. Sen sijaan Mäntymannun kenraali kokoaa armeijansa jälleen kokoon, tällä kertaa tuhotakseen esineen. Matkan aikana Amaranth paljastaa Tanssii tuulien kanssalle olevansa todellisuudessa Varjosoturi-joukon Ilendë. Amaranth ei suostu kertomaan, mitä hänelle tapahtui Ravenhillissa ja miksi hän muutti nimensä. Taikaesineen tuhoamiseksi käydään suuria taisteluita, mutta jälleen se vain katoaa uudestaan, ehkäpä ilmestyäkseen taas jossain uudelleen.

Talvi - 2529 Naieth Profeetta saa näyn paikasta Metsässä jossa aika virtaa vääristyneesti, pysähtyen välillä kokonaan. Pimeässä lehdossa, metsänhenget pitävät vankinaan haltiaa joka tekee kuolemaa, oli tehnyt jo useita vuosia, kuitenkaan kykenemättä kuolemaan. Profeetta suostuu kertomaan vain Amaranthille, kuka tämä haltia on ja miksi hänet tulisi pelastaa. Useiden viikkojen jälkeen Amaranth onnistuu pelastamaan haltian ja pakenemaan lehdosta, saaden selville haltian olevan Fyriendo Koivunlehti. Amaranth tarjoaa Fyriendolle Valkoista Liljaa, mutta tienvartija kieltäytyy, sanoen, ettei aijo palata Mäntymantuun.

Talvi - 2529 Kyrian Haukanmieli on rukoilemassa Kristallijärven läheisyydessä sijaitsevalla Ishan alltarilla, kun joukko petomiehiä hyökkää hänen kimppuunsa, päästyään uinuvan Metsän sisään helposti kylmän talven turvin. Kyrian tappaa kaikki petomiehet yhtä lukuun ottamatta, seuraten pakenijaa kauas Bretonniaan, saaden selville, että Cyanathair on palannut korruptoimaan ihmisten valtakuntaa - ja samalla Athel Lorenia. Kyrian palaa Athel Loreniin ja varoittaa Arielia. Ariel antaa Kyrianille tehtäväksi viedä johtaa armeijan Bretonniaan, taistelemaan petomiehiä vastaan, Amaranthin ja Tanssii tuulien kanssan jäädessä puolustamaan metsää.

Kevät 2530 - Fyriendo saapuu Ardenin metsän läheisyyteen majoittuneen haltia-armeijan luo ja liittyy Kyrianin rinnalle taistelemaan petomiehiä vastaan.

Kevät 2530 - Ardenin taistelu. Koko talven ajan ihmisten, kääpiöiden ja haltioiden liitto on ajanut pimeyden voimia pois Bretonniasta, kunnes eräänä yönä sota kulminoituu viimeiseen taisteluun Ardenin metsän sydämessä. Keisarillisten polttaessa korruptoitunutta metsää kääpiöiden kanssa, bretonnialaiset ja haltiat etenevät metsän sydämeen ja löytävät viimeisen, jättimäisen petomiesarmeijan, jota Morghur ja demonit johtavat. Taistelun aikana Kyrian Haukanmieli surmaa kaksintaistelussa Muutoksen jumalan suurdemonin ja pimeyden voimat joutuvat lopulta ahtaalle. Petomiesten shamaanit kuitenkin ehtivät päättää taistelun aikana aloittamansa rituaalin ja vapauttavat suurdemoni Ka'Zakztanin Aethyrista tähän maailmaan. Valkoisen valon saattelemana demoni katoaa yötaivaalle, aiheuttaen jättimäisen räjähdyksen metsän keskustassa. Viimeisetkin Kaaoksen pedot pakenevat räjähdyksen myötä ja voitto on bretonnialaisten ja haltioiden käsissä. Kuitenkin demonin saapumisen aiheuttama vääristymä ajassa ja paikassa ajaa monta soturia hulluksi.

Kevät 2530 - Fyriendo ja Morniel taistelevat Valkoisilla Siskoilla Kaaoksen olentoja vastaan ja yhdessä ihmisten, haltioiden ja kääpiöiden kanssa alkavat puskemaan pimeyden olentoja pois vuoristosta.

Kevät 2530 - Milhindor Korpinsulka löytää Muinaisten tien ja käyttää sitä viedäkseen osan Mäntymannun armeijasta Uuteen Maailmaan, Naggarothiin, taistellakseen taikakiveä vastaan, joka on jälleen palannut maailmaan.

Kesä 2530 - Suojelijaksi kutsuttu Taalin pappi ottaa yhteyttä Tanssii tuulien kanssaan ja kertoo tälle salaisuuden Muinaisten teistä ja Kaaoksen suunnitelmasta, jota vastaan myös Mäntymantu on tietämättään vuosia taistellut.

Kesä 2530 - Satakielten taistelu. Ihmisten, kääpiöiden ja haltioiden, sekä liskomiesten liitto puollustaa neljää Muinaisten monoliittia pimeyden voimia vastaan. Kovan taistelun jälkeen vapaiden kansojen liitto taistelee tiensä Kaaoksen valtaamien monoliittien luo ja muinainen slanni uhraa itsensä, sulkien kolme monoliittia. Viimeinen kuitenkin räjähtää ilmaan, aiheuttaen jättimäisen paineaallon, jonka mukana saastakiveä sataa satojen mailien päähän mutatoiden ja korruptoiden ympäristöään siellä, minne ne tippuvat. Vaikka Kaaos ei kyennytkään avaamaan portteja Kaaoksen jättömaille, aktivoi räjähdys Wanhan Maailman muut portit ja niin kilpajuoksu uusien porttien löytämiseksi alkaa.
Sweet is the wind as it gently blows
The day away and the night time comes
Great are the wonders that silence shows
I fall asleep and I dream of the sun

Avatar
silvanor
Viestit: 60
Liittynyt: Ma 18.10.2004 20:58
Paikkakunta: Joensuu

Re: Taustatarinat

Viesti Kirjoittaja silvanor » Su 10.06.2007 21:17

(Dreinda’Aethen) Kuolontuulen- suku

Dreinda’Aethen viimeinen orjapartio (entinen)


Kenraali: Sildaran
Velhotar: Gwydiar
Lipunkantaja: Gwyrian
Palkkamurhaaja: Aenethas

Dreinda’Aethen suku on yksi Naggarothin mahtavimmista suvuista. Ollut lojaali suurelle Noitakuninkaalle, ja toiminut paljon politiikan keskuudessa. Dreinda’Aethe on rikastunut lähinnä orjakaupalla, ja suku omistikin paljonkin mustia-arkkeja. Suku on myös tunnettu druichiin keskuudessa myös mahtavista velhottaristaan, taitaapa myös pari mies puolistakin velhoa olla suosittuja yksittäisten partioiden keskuudessa.

Dreinda’Aethe koki loppunsa keväällä vuonna 2523, kun kilpaileva suku sai muut isot suvut ja jopa itse Malekithin hovinkin Dreinda’Aethea vastaan, vain suvun päämiehen lapset jotka olivat Malekithin itse lähettämän partion mukana Bretonniassa säästyivät verilöylyltä ja monet korkeat velhottaret toki, joita ei kehdattu uhrata.

Dreinda’Aethe tuhottiin järjestelmällisesti, melkeinpä ketään Nagarothissa asuvaa suvun jäsentä ei annettu elää. Koko suvun omaisuus takavarikoitiin ja monta palkkamurhaaja lähetettiin karkureiden perään.

Gwydiar Dreinda’Aethen suvun ainoa tiettävästi ”elossa” oleva jäsen. Gwydiar oli Vanhalla mantereella yhdessä veljensä Gwyrianin ja serkkunsa Sildaranin kanssa kun koko heidän sukunsa tuhottiin Nagarothissa. Nykyisin Gwydiariakaan ei tosin voi lukea elävien joukkoon kuuluvaksi.

Sildaran Sildaran on Gwydiarin serkku, ja suuri soturi joka ratsasti suurella pimento pegasuksella, nimeltään Varjo. Sildaran toimi orja partion kapteenina, kunnes koko partio miltei tuhottiin Bretonniassa. Kukaan ei tiedä Sildaranin kohtaloa, mutta hän katosi sekavissa oloissa kesken raivoavaa taistelua ihmisiä vastaan. Sildaran oli orjanhankinta taidoistaan kuuluisa orja kauppiaiden kesken.

Gwyrian Gwyrian toimi Armeijan lipunkantajana Sildaranin johtamassa orjapartiossa. Gwyrian koki loppunsa ihmisiä vastaan käydyssä sodassa. Gwyrianin kohtaloksi osoittautui kanuunankuula.

Lyhyt ja tiivis aikajana Dreinda’Aethe-suvusta, keisarillisen kalenterin mukaan

2289 - Dreinda’Aeth nousee yhdeksi rikkaimmaksi ja mahtavimmaksi suvuksi koko Nagarothissa.
Sildaran aloittaa sotakoulutuksen, yhdessä Gwyrianin kanssa.

2305 - Gwydiar syntyy

2487 - Gwydiar aloittaa opintonsa mustan magian parissa, äitinsä Quena’ Whrean opastuksella. Sildaran lähtee ensimmäiselle orjamatkalleen, ja nousee heti ensimmäisellä retkellä kapteeniksi. Suosiota saanut Sildaran päättää tehdä suuren retken aina syvälle Karak Durakiin saakka.

2495 - Sildaran on rikastunut orjakauppansa ansiosta ja tuonut kunniaa Dreinda’Aethelle, mutta hän ei ole vieläkään uskaltautunut uhkarohkealle matkalleen. Sildaran lähtee syvemmälle jalohaltioiden merelle. Sildaran palaa suunnaton orja lauma mukanaan kotiin.

2515 - Gwydiar selviää velhottarien tornin kokeista, ja on näin ollen virallisesti velhotar.

2517 -Sildaran on saapunut yhdessä Gwyrianin kanssa Vanhalle mantereelle, tarkoituksena tuoda rikkauksia ja orjia Nagarothiin. Haltia-armeija saapuu aina Karak Durakiin saakka, kunnes kääpiöt yhdessä metsähaltioiden kanssa lyövät mustahaltia joukot, Sildaran joutuu palaamaan kotiin ilman aarteita ja vain kourallinen orjia mukanaan.

Talvi 2519 - Sildaran yhdessä Gwydiarin äidin Quena’ Whrean kanssa lähtee puolustamaan Nagarothin pohjoisrajoja kaaokselta. Kaaos lyödään takaisin ja Sildaranin joukot kokevat loistokkaita voittoja. Quena’ Whrea saa surmansa taistelun aikana, tosin murhaaja ei tule kaaoksen puolelta, vaan kilpailevan suvun salamurhaajan toimesta.

Kevät 2519 - Dreinda’Aeth saa Quena’ Whrean murhauttaneen suvun selville, Dreinda’Aeth julistaa sodan sukua vastaan. Päivä yleisen julistamisen jälkeen, Dreinda’Aeth hyökkää yöllä suvun isoimpaan ja ainoaan linnoitukseen, koko suku teurastetaan julmasti, ja ketään ei jätetä jäljelle. Koko suku ryöstetään ja linnoitus tuhotaan järjestelmällisesti. Koko Nagarothin aatelisto on suunniltaan näin näkyvän toimen takia. Yleinen epäilys ja pelko Dreinda’Aethen- sukua kohtaan kasvaa.

Kevät 2523 - Sildaran Malekithin käskystä johtaa orjapartionsa ja pienen armeijan sotaan Bretonniaan, lähelle Parravonin kaupunkia. Gwydiar joka on saanut velhottarien neuvostolta tehtäväkseen tuoda mystinen taikaesine, lähtee Sildaranin johtaman armeijan mukaan. Gwydiar saapuu ensimmäistä kertaa Vanhalle mantereelle yhdessä Gwyrianin ja Sildaranin kanssa.

Melkein koko Sildaranin armeija tuhotaan ihmisten toimesta, Sildaran katoaa mystisesti kesken sekavaa taistelua, Gwydiarin veli Gwyrian saa surmansa taistelussa. Gwydiar joka huomaa että Nagarothiin pääseminen on sillä hetkellä mahdotonta, kokoaa jäljelle jääneet miehet yhteen. Gwydiar joukkoineen pakenee ihmisiä, pohjoiseen Karak Durakiin päin.

Loppu kevät 2523 –Gwydiar on saapunut keisarikunnan ihmisten alueille tällä kertaa kääpiöt perässä Gwydiar päättää jatkaa matkaansa kohti Sylvaniaa, tietämättömänä sen huonosta ja synkästä maineesta.

Kesä 2523 - Aenethas, palkkamurhaaja joka on koko sodan aikana toiminut Sildaranin armeijassa, paljastaa vihdoinkin omat aikeensa. Aenethas, joka oikeasti onkin Dreinda’Aethin tuhoaman suvun päämiehen äpärä, yllyttää Sildaranin armeijan jäljelle jääneet joukot Gwydiaria vastaan. Ainoastaan Sildaranin paras ystävä Dalthas pysyy Gwydiarin puolella ja varoittaa tätä tulevasta vaarasta.

Gwydiar yhdessä Dalthasin kanssa pakenee yhä syvemmälle Sylvaniaa, perässään Aenethas joukkoineen. Lopulta Gwydiar saapuu suureen ja synkkään metsään yhdessä Dalthasin kanssa, vieläkin Aenethas joukkoineen perässä. Gwydiar eksyy Dalthasista, mutta epätoivoissaan ei ryhdy etsimään tätä vaan jatkaa matkaansa yhä syvemmälle metsään, perässään Aenethas muutamien miestensä kanssa. Lopulta päivien takaa-ajon jälkeen Gwydiar saapuu isolle ja vanhalle kartanolle. Juuri kun Gwydiar on astumassa sisälle kartanoon, jokin terävä iskeytyy hänen selkäänsä. Kuoleva Gwydiar kaatuu maahan selässään Aenethasin myrkytetty tikari, mutta juuri kun Aenethas on tulossa lopettamaan Gwydiarin, jokin tumma hahmo tulee heidän väliinsä. Sanaakaan sanomatta hahmo hyökkää salamurhaajan kimppuun, hetken päästä kuolleen salamurhaajan ruumis uppoutuu puun oksaan.

Tumma hahmo kääntyy Gwydiarin puoleen, hahmo lupaa Gwydiarille ikuisen elämän ikuista uskollisuutta vastaa, Gwydiar ottaa tarjouksen vastaan. Pian terävät hampaat työntyvät hänen kaulaansa, ja vieras veri alkaa valumaan pitkin Gwydiarin kurkkua…
Ja niinpä niin kaunis ja uljas mustahaltia tyttönen on astunut kuolemattomien joukkoon, Sylvania on saanut jälleen uuden vampyyrin, tai paremminkin uuden vampyyrittaren…

Gwydiarin armeija

Kenraali: Lucia Von Carstein (Gwydiar), nopeasti tyhjästä noussut vampyyrikreivitär.
Gwydiar, ihmisten keskuudessa tunnetaan Luciana, on valtaa ja kostoa havitteleva vampyyrikreivitär.

Kuolleista manaaja: Dieter Mc Switzerlanden, korkealta vuoristosta kotoisin oleva velho joka on liittäytynyt yhteen Lucian kanssa, ikuisen elämän toivossa.

Henkivartija/ oppilas: Sylvia le Jesqué, entinen aatelisneito joka on ajautunut vampyyriksi ikuisen kauneuden ja nuoruuden toivossa. …

Dalhasin ”orjapartio”


Kenraali: Dalthas, yksi Dreinda’Aethen viimeisen orjapartion selvinneistä kapteeneista. Harhailee tällä hetkellä pitkin Vanhaa mannerta tavoitteena päästä takaisin kotiinsa Nagarothiin.

Petomestari: Ne’Indas, erään haaksirikkoutuneen orja laivaston orjamestari, joka harhailee myöskin pitkin Vanhaa mannerta tavoitteena päästä takaisin kotiinsa. On lyöttäytynyt Dalhasin kanssa yhteen saman tavoitteen perässä.

Lipunkantaja: ?

Avatar
Sir_Jarkko
Viestit: 201
Liittynyt: Pe 09.09.2005 21:22
Paikkakunta: Joensuu

Re: Taustatarinat

Viesti Kirjoittaja Sir_Jarkko » Pe 13.07.2007 22:17

Vedän tänne näin aluksi Mordheim kampanjan assassin adeptin fluffia. Joskus vuonna laser ja valonnopeus tulee sitten lisää tuohon varsinaiseen Skavenarmeijaan vluhvia.

Varjoturkki
Askeleet kaikuivat muuten hilajisella luolaston lattialla. Varjoturkki seurasi hiljaisena oman kätyrinsä matkaa ääneti varjoista, hänet oli johdateltu paikkaan mies-juttujen kaupungin alle jossa hänelle tarjottaisiin elämän tilaisuutta nousta tavallisesta rivimurhaajasta salamurhaajaksi. Juoni oli selvä, se lemusi murhayritystä Skavenblightiin asti, eikä Varjoturkilla ollut aikomuksiakaan pistää itseään tarjottimelle. Mielihyvin hän kynisi kyseisen vallantavoittelijan heti turkistaan ja söisi tämän sisälmykset suuremmin kyselemättä. Kankaanpala jossa tarjous "Suuresta-suuresta maineesta" oli mitä huonointa kopiointiyritystä Suurelta varjolta, Skavenilta joka johti Eshinin klaania ja istui Kolmentoista Neuvostossa.
Tapaamispaikalle ei ollut enää matkaa, ja yöjuoksija joka tepasteli melko äänekkäästi Varjoturkin edellä pälyili ympärilleen, käytävän seinillä saattoi helposti haistaa klaanien merkinnät mikä sai jopa Varjoturkin turkin seisomaan juurestaan, asteltiinhan nyt Vrishquarin klaanin rajoilla joka oli voitokkaasti musertanut kolme klaania sisällissodassa ja uhannut Skryren asemaakin. Näillä seutuvilla Pääväylään yhdistyisi monia pienempiä tunneleita joka tarjoisi mahtavan piilopaikan osaavalle Eshinin murhaajalle, tai jopa purujuoksijalle, yllättää kohteensa.
Varjoturkki pysähtyi, mutta hänen edellään paineleva yöjuoksija jatkoi matkaansa äänekkäästi pelon hajun säestämänä. Kaiken sen saastan, joka kumpusi alempaa Moulderin häkeistä, läpi tunkeutui haju joka sai varjoissa piilevän salamurhaajakokelaan käpälät tämän miekkansa kahvalle. Varjot laskeutuivat kohonneesta katonrajasta yöjuoksijan ympärille ja kuinka piemässä heikosti näkyvät metalliset terät leikkelivät yöjuoksijan siististi kappaleiksi, ääneti kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunut. Vasemmalla tassullaan Varjoturkki tempaisi esiin kolme heittotähteä kaapunsa suojista ja sulavalla pyörähdyksellä lähetti ne kohden Mustia Skaveneita, kilpailija ei ollut hölmö, mutta tarpeeksi tyhmä luullakseen jonkun oikeasti asiansa osaavan jäävänä tuohon ansaan, joka oli viritetty vanhaan malliin. Kaksi kolmesta heittotähdestä löysi kohteensa, mutta kolmas lensi ohi. Takaa hän kuuli vaimean tömähdyksen ja salamaakin nopeammalla reaktiolla Varjoturkin tassut tarrasivat miekankahvaan ja survaisivat terän hartoiden yli siihen kohtaan missä silmien väli normaalisti Skaveneilla oli, mutta kääntyessään Varjoturkki kauhistui - yöjuoksija! Kukaan yöjuoksija ei voisi olla niin tyhmä että uskaltaisi edes ajatella haastavansa salamurhaajakokelaan, ellei... Vihlova kipu osui Varjoturkin kaulaan, eikä hän edes ehättänyt reagoida sihen, joku oli vihdoin siis peitonnut hänet... mutta kuka?
Tokkuraisena silmät eivät nähneet mitään, mutta huomatessaan olevasna elossa Varjoturkin sekavassa mielessä ei riittänyt ymmärrystä tähän pilailuun. Elossa, mutta vahvasti köytettynä ja käytännössä raajat halvaantuneena Varjoturkki kihisi raivosta, hän suolistaisi ja ruokkisi omat yöjuoksijansa tämän pilailijan turkilla samalla itse herkutellen tämän sisälmyksillä jos vain saisi mokoman kiinni.
"Hänessä on-on ainesta."
Tahtomattaan Varjoturkki päästi pelon hajun valloilleen kuullessaan sihisevän ja vaimean äänen varjoista.
"Oi suurin kaikista Kolmannestatoista..."
Hän aloitti.
"Vaiti-vaiti! Niin-niin, hän on minun-minun jälkikasvuani oi Suurin ja Mahtavin"
Toinen ääni, se oli Brimsqueeck, hänen opettajansa jonka murhaamista Varjoturkki oli suunnitellut siitä asti kun oli yöjuoksijaksi ryhtynyt.
"Kyllä-kyllä."
Varjoturkki kokosi hermonsa, mutta kun Varjojen Mestari puhui hänen vierellään, se oli vaikeata. Tunto alkoi palata raajoihin ja tassut liikkuivat vaivalloisesti ja jokainen liike vei voimia iavian kuin hän olisi yrittänyt kiivetä pystysuoraa seinämää paljain käsin.
"Varjoturkki, sinulle on-on tehtävä. Ylhäällä on mies-juttujen kaupunki. Siellä on paljon-paljon saastakiveä. Tuot-tuot sen tänne, tai kuolet."
Äänet vaikenivat, vain hiljaista rapinaa kuului silloin tällöin kun jokin liikahti käytävässä, se nilkutti joten sen täytyi olla yksi niistä Mustista Skaveneista heittotähti oli osunut. Lopulta Varjoturkki sai vapautettua itsensä solmuista, niin heikosti kuin ne olikin tehty, mutta ilmeisesti tainnuttava myrkky oli yhä hänen elimistössään joten tasapaino petti pahasti ja hän kaatui maahan. Maassa sykkyrällään oman viittansa peittämänä Varjoturkki huomasi tassussansa olevan narulla sidotun kankaan palan, sanoma oli selvä: "Ylhäällä mies-juttujen kaupunki, paljon-paljon warppikiveä, tuo se tänne-tänne, tai kuole". vaihtoehtoja ei liennyt suuremmin, joten nousten seisomaan ja lähtien juoksemaan yhtenä varjojen joukosta, varjoturkki katosi pimeyteen tietäen, että tämä tehtävä toisi hänelle paljon-paljon kunniaa.
"From the blizzards under northern sky I hail!"

Inquisitor
Viestit: 46
Liittynyt: Ma 28.10.2002 22:57

Re: Taustatarinat

Viesti Kirjoittaja Inquisitor » Ti 11.09.2007 18:38

Päätimpä hieman kirjoittaa taustaa Sigmariitti armeijalleni ja kukaties "ehostaa" sitä sitten pelattujen turnauksien myötä...

Vuosi 2522 keisarillista ajanlaskua, oli monella tapaa vaikea. Vaikka sota Kaaosta vastaan (Storm of Chaos) olikin nimellisesti päättynyt, niin vaikeudet suinkaan eivät. Lähes koko pohjoinen osa Keisarikuntaan oli hävityksen vallassa. Kaupungit, kylät, farmit ja linnoitukset olivat jääneet Kaaoksen joukkojen jalkoihin. Kokonaisten kylien asukkaat oli järjestelmällisesti teurastettu tai uhrattu Kaaoksen palvojien julmissa menoissa. Vaikka sotaherra Archaon ja hänen joukkonsa nujerrettiinkin Sokhin taistelussa, niin hajanaisia Kaaoksen joukkoja liikkui silti kaikkialla Keisarikunnan pohjoisosissa. Laittomuus ja epäjärjestys rehottivat edelleen kaikkialla.

Etelään johtavat tiet täyttyivät pakolaisista: ihmisistä jotka olivat menettäneet kaiken paetessaan Kaaoksen tieltä. Ei ollut mikään ihme, että monet näistä onnettomista ajautuivat lopulta hulluuteen ja fanaattisuuteen. Tuomionprofeettoja ja monenlaisia lopunaikojen julistajia alkoi ilmestyä kuin sieniä sateella, saaden paljon kaikupohjaa kauhistuneen väestön keskuudessa. Flagelantteja, itsensä ruoskijoita, sekä muita fanaatikkoja alkoi kasaantua suuriksi joukoiksi kaikkialle Keisarikunnan alueelle, haitaten jo ”turvatuillakin” alueilla yleistä järjestystä. Todellakin, moni ihminen oli astunut hulluuden rajan tuolle puolen, jouduttuaan todistamaan sodan kauhuja. Yksi heistä oli Aldred Manheim…

Aldred Manheim oli alkujaan Osternmarkin, Keisarikunnan pohjoisimman provinssin vastaava Arkkilektori, ja fanaattisuuteen asti hurskas mies. Manheim oli osallistunut taisteluun Kaaoksen joukkoja vastaan heti kampanjan alkupäivistä lähtien. Manheimin ja Osternmarkin Vaalikreivin johtamat joukot ajettiin taistellen aina vain etelämmäksi kohti Stirlandin provinsin rajoja. Manheimin ja Vaalikreivin joukot lyötiin lopulta hajalle Bechafenin eteläpuolella käydyssä taistelussa. Vaalikreivi itse sai surmansa taistelussa, mutta Manheimin onnistui paeta uskollisten ritariensa avustamana. Kaaoksen marssiessa Osternmarkin läpi, Manheim joutui todistamaan kauheuksia joita kenenkään ihmisen ei olisi pitänyt. Sodan kauhut ja epätoivo ajoivat hänet lopulta hulluuden rajalle ja ilmeisesti myös sen ylikin…

Hyvänä puhujana ja palavasieluisena julistajana hän alkoi koota Flagellantteja ja muita fanaatikkoja yhteen suurina joukkoina julistaen, että vain täydellinen uskon varaan heittäytyminen olisi viimeinen keino pysäyttää Kaaoksen voimat. Johtaen "armeijansa" taisteluun, Manheim itse oli aina etummaisena hyökkääjien joukossa. Aluksi Sigmarin kirkon johto katsoi hyvällä hänen toimiaan, onnistuihan hän kanavoimaan fanaatikkojen voimat ”hyödylliseen” käyttöön. Pian kirkon johdon asenne Manheimia kohtaan kuitenkin alkoi muuttua. Kun Archaon oli lyöty ja tilanteen normalisoiminen alkoi, niin Manheim alkoikin käyttäytyä toisin. Hänen fanaatikko armeijansa kiersi edelleen ympäri Keisarikunnan pohjoisosia, hyökäten oikeastaan kaiken kimppuun, mikä eteen vain sattui. Hän alkoi myös julistaa Sigmarin vihaa ja lopullista tuomiota ihmiskunnan ylle. Archaonin hyökkäys oli hänen mukaansa ollut vasta jäävuoren huippu. Tämä ei suinkaan miellyttänyt kirkon johtoa, eikä myöskään itseään Keisaria, joka katsoi Manheimin aiheuttavan vain lisää ongelmia. Manheim käskettiin hajottamaan armeijansa ja saapumaan Talabheimiin vastaamaan teoistaan. Hän ei kuitenkaan vastannut kutsuun vaan teki jotain mikä sinetöi hänen kohtalonsa…

Zunbadin kylään, joka oli tuhoutunut pahoin sodan aikana, alkoi vähitellen palata ihmisiä tarkoituksenaan saada elämä takaisin raiteilleen. Silloin Manheim joukkoineen saapui Zunbadiin ja pani käyntiin yleisen joukkoteurastuksen väestön keskuudessa. Hän julisti: "Puhdistavansa tämän paikan tulella ja teräksellä Sigmarin nimessä". Tämä oli viimeinen pisara kirkon johdolle. Manheimin arvo Arkkilektorina otettiin pois. Samoin hänet julistettiin luopioksi ja harhaoppiseksi, joka piti tuotavan Altdorfiin oikeuden eteen, vastaamaan rikoksistaan…
"Hosanna memvromi barukhamma adonai."

Avatar
Gilaelin
Peliporukkavalvoja
Viestit: 2832
Liittynyt: Su 18.04.2004 19:22
Paikkakunta: Joensuu

Re: Taustatarinat

Viesti Kirjoittaja Gilaelin » To 18.06.2009 01:44

Tor Álfheimrin salattu kaupunki

Elenthan
Savu nousi yötaivaalle ja peitti hetkittäin tähdet joiden kylmä valo lankesi Aelan Elenthanin kasvoille. Kyyneleet eivät valuneet hänen kasvojaan pitkin, niitä ei enää ollut. Zoda oli kadonnut jo aikoja sitten liekkien keskelle, eikä Aelan enää erottanut muuta kuin valkeat liekit, jotka tanssivat vasten tumman metsän varjoja. Zoda ei enää ollut täällä, Aelan yritti pakottaa ajatuksen mielestään. Feeniksin siivet kantaisivat hänen rakkaansa Asuryanin luo, luojajumalan tykö.

Haltiaprinssi puri huultaan ja maistoi veren suussaan. Suru ei tullut. Haltian tyhjä katse vaelsi liekkien keskellä, kuitenkaan näkemättä mitään. Ei, suru tulisi myöhemmin, se saisi nyt odottaa. Hän ei tahtonut kokea sitä enää uudelleen, hän ei voinut. Aelan tiesi jo mitä oli menettää jotain, joka oli kaunista ja puhdasta – asioita, joita tässä maailmassa ei ollut enää liikaa. Nyt jäljellä oli vain puhdas viha ja kosto, tunteet, jotka Khaine oli hänelle antanut, muuta hänellä ei enää ollut, kaikki muu oli nyt viety häneltä.

Aelan tunsi veren kohisevan suonissaan. He olivat pettäneet hänet, he kaikki. Saastaiset ihmiset, Magnus, Orzad, kaikki. Loput olivat kuolleet; Samuel, Klara, Klaus, Faustus ja lopulta Zoda ja jopa Fethenuil Tuulenvaanija, haltia jonka Aelan oli toivonut voivan todistaa, että hänen kansansa ei ollut vielä kadonnut tästä maasta. Aelanin valkoiset kasvot vääntyivät irvistykseen. Kuinka väärässä hän olikaan ollut.

Kyllä, asurin aika tässä maailmassa oli ohi. Heidän aurinkonsa oli laskenut jo kauan sitten, kirkkaana, verenpunaisena. Jopa voittaessaan he olivat hävinneet. Morghur oli tuhottu, mutta pian peto syntyisi taas uudelleen. Ihmisten kohtaloista haltia ei ollut koskaan välittänyt, mutta hän oli menettänyt rakkaansa ja sukunsa viimeisen haltian turhaan, täysin turhaan. Tor Álfheimr oli nyt turvassa, mutta joka kerta taistelu kaupungin, hänen kaupunkinsa elämästä kävi vaikeammaksi. Joka kerta menetykset olivat suuria, lopulta liian suuria.

Toivoa ei enää ollut, Aelan tunsi sen. Jonain päivänä Kaaos olisi liian vahva ja kaikki olisi hukassa. Ei väliä kuinka kovasti hän taistelisi, hän ei voisi pelastaa kansaansa, eihän hän ollut kyennyt pelastamaan edes niitä, joita rakasti eniten.

Aelan tunsi kylmän yötuulen kasvoillaan, ymmärtäen että liekit eivät enää lämmittäneet häntä. Roihu oli sammunut. Álfheimrin sydän oli hänen kädessään ja Aelan saattoi tuntea, kuinka maaginen ase sykki hänen käsissään. Hänen ei tarvinnut katsoa miekkaa, huomatakseen että sen kerran sinisenä hohtanut terä oli nyt punainen, kuin vasta veressä kastettu ja että uusi riimu oli ilmestynyt ikiaikaisen miekan terään. Khainen, murhan jumalan riimu.

Ei, hän ei tarvinnut toivoa, ei enää. Kaaosta vastaan oli taisteltava aina ja kaikkialla. Voittaminen ei ollut taistelun tarkoitus, vaan taistelu itse; tappaminen ja kuolema. Saastainen, eläimellinen haju leijaili jostain Aelanin sieraimiin. Petomiehiä, lähellä.

Taistelun tarkoitus olivat kuolema ja veri, muuta hän ei tarvinnut, eikä tahtonut. Viha kohisi haltiaprinssin suonissa. Kaikki oli menetetty, mutta polte hänen sisällään oli yhä elossa. Hän ei ollut vielä kostanut Zodan kuolemaa ja Aelan tiesi, että tätä tehtävää hän kantaisi mukanaan loppuikänsä, millään muulla ei olisi väliä. Hän tuottaisi paljon tuskaa ja kipua niille, jotka olivat pettäneet hänet ja jotka olivat antaneet Zodan kuolla. Yksikään, ei yksikään Kaaoksen olento olisi turvassa hänen vihaltaan.

Mustat, vääristyneet puut muuttuivat tummaksi massaksi haltian kiitäessä niiden ohitse. Petomiehet olivat lähellä ja hän löytäisi ne pian. Aelan Elenthan ei enää tuntenut tuulta kasvoillaan, eikä kuullut omaa huutoaan laskeutuessaan huutaen petomiesten leirin keskelle. Hän hädintuskin tunsi veren kasvoillaan, joka levisi pitkin maata hänen hakatessaan maahan viimeiset, armoa anelevat olennot, jotka pakenivat aseettomina metsään. Eikä Aelan tuntenut enää kuinka hänen miekkansa nousi ja hakkasi vielä tuntien päästä muodotonta lihan ja sisäelinten massaa, joka oli kerran ollut petomies, sillä Elenthanin suvun viimeinen oli kuollut jo kauan sitten. Jäljellä oli enää metsästäjä vailla myötätuntoa ja armoa. Vain viha jäi jäljelle.


Tor Álfheimr ja sen tärkeimmät puollustajat

Maantieteellinen sijainti: Tor Álfheimr on yksi viimeisistä suurhaltioiden koloneeseista Wanhassa Maailmassa. Syvällä Laurelornin metsän kehdossa ikiaikaiset marmorisalit kohoavat vielä puiden yläpuolelle ja kurkottavat kohti taivasta, taijoin suojattuna vähempien rotujen katseilta. Kaupungin muurit ovat kuitenkin haurastuneet, rönsyilevät rikkaruohot kasvavat suurten tornien juurella ja tuulen viima on yleisin vieras kaupungin autioituneilla kaduilla. Elämän liekki sykkii kuitenkin sammuvassa hiilloksessa yhtä kaikki ja Tor Álfheimrin asukkaat ovat kuolevan kaupungin viimeiset puolustajat ovat valmiita taistelemaan viimeiseen hengenvetoonsa saakka pelastaakseen sen, mitä kerran upeasta ja suuresta Elith Anarin valtakunnasta on jäljellä.

Prinssi: Naggarythesta kotoisin oleva Elenthanin suku perusti Tor Álfheimrin yli kahdeksantuhatta vuotta sitten. Noista muinaisista päivistä lähtien Elenthanin suku on hallinnut kaupunkia vaihtelevalla menestyksellä. Tor Álfheimrin nykyinen prinssi Aelan Elenthan on nuori ja tunnettu kuumapäisyydestään, sekä synkästä, kostonhimoisesta luonteestaan. Hän on noussut kansansa keskuudessa myyttiseen asemaan suurena seikkailijana, rakastajana, soturina, sekä epäilemättä Elenthanin suvun traagisimpana verenperijänä. Petomiesten hyökättyä salattuun kaupunkiin sytksyllä 2519 Aelan aloitti vuosia kestäneen sodan Kaaosta vastaan, sekä yksinäisen harhailun Wanhassa Maailmassa, joka päättyi vasta prinssin löydettyä rakastettunsa Zoda Gimmbrinhamin seikkailullaan Swedlandissa. Zodan kuoltua Kaaoskultistien käsissä syksyllä 2529 prinssi vajosi synkkään hulluuteen ja katosi.

Nykyään prinssin tehtäviä ja kaupungin hallitsemista hoitaa vuosia maailmaa kiertänyt miekkamestari Cynathiel Iltatähti. Toisin, kuin Aelan Elenthan, Cynathiel Iltatähti on tunnettu viisaudestaan, henkisestä tasapainostaan, sekä pitkästä pinnastaan, joidenka avulla miekkamestari on päättäväisesti ohjannut salattua kaupunkia läpi myrskyisten aikojen. Cynathiel on paitsi taitava diplomaatti, myös mahtava soturi, joka on tappanut niin ikivanhoja vampyyreitä, kuin mahtavia Kaaoksen sotaherrojakin. Voitoillaan Cynathiel ei kuitenkaan retostele ja hän sanookin itse tarttuvansa paljon mieluummin viinipikariin, kuin miekkaan.

Asemestari: Tor Álfheimrin asemestarin virkaa hoitaa ikivanha, Hoethissa aikoinaan koulutuksensa saanut miekkamestari Finnálf Toëlfe, joka on henkilökohtaisesti kouluttanut kaikki kaupungin suurimmat soturit. Merkillepantavinta vanhassa miekkamestarissa on hänen sokeutensa, joka on saanut useat viholliset tekemään viimeisen virheensä: aliarvioimaan hänet. Kukaan ei tiedä Finnálfin sokeuden syytä, eikä ole tohtinut sen paremmin kysyä asiasta häneltä. Tiedettävästi Finnálf matkaa tällä haavaa yksin pitkin Wanhaa Maailmaa, huhun mukaan etsien Aelan Elenthania, jota yleisen tiedon mukaan miekkamestari piti yhtä rakkaana, kuin omaa poikaansa.

Lipunkantaja: Ikivanhaa, Naggarythessa kudottua Tor Álfheimrin lippua kantaa Aelanin luotettu ystävä Eldir Ianore, joka aikoinaan kulki prinssin kanssa pitkin Wanhaa Maailmaa sen pimeimmissä paikoissa ja oli yksi niistä harvoista, jotka prinssin lisäksi palasivat salattuun kaupunkiin kertomaan tästä tarinaa.

Kapteeni: Tor Álfheimrin joukko-osastojen kapteeni on nuori, mutta kyvykäs nousukas Finrod Séregon. Tämä ylpeä soturi tunnetaan obsessiostaan vanhaa asurin mahtia ja loistoa kohtaan, sekä hänen pakottavasta halustaan palauttaa se loistoonsa Wanhassa Maailmassa, alkaen Tor Álfheimrista. Useat pitävät moista unelmaa toiveajatteluna, mutta nuorukainen itse on asiasta toista mieltä. Finrodin sisällä palavat kekäleet eivät ole vain nuoruuden paloa, sillä hänellä on unelma, joka on ajanut hänet erääseen kaupungin ylimpään virkaan jo alle kolmensadan ikäisenä ja kuka tietää, mihin tämä kyvykäs haltia vielä kykenee?

Arkkivelho: Tor Álfheimrin arkkivelho on niin ikään nuorella iällä suuren aseman saavuttanut Wayland Feylanthan, joka vielä jokin vuosi sitten oli vaivainen noviisi, joka käytti päivänsä tutkien ahkerasti kaupungin vanhaa kirjastoa, joka sisältää monta jo nyt maailmalta kadonnutta asurin tekstiä. Vuonna 2529 kuitenkin jotain tapahtui, sillä eräänä aamuna velho löydettiin keskeltä kirjaston lattiaa, vajonneena koomaan. Ensin nuorukaisen sielun luultiin paenneen tästä maailmasta, mutta vain muutaman vuorokauden jälkeen Wayland tuli takaisin tajuihinsa, täysissä voimissaan, uusi palo ja säihke silmissään, jota kukaan ei ollut ennen Waylandissa nähnyt. Jälkeenpäin velhon voimat olivat kasvaneet huomattavasti ja tuntuvat jatkavan kasvamistaan päivä päivältä. Monet epäilevät, että velho löysi kirjastosta jotain, minkä olisi pitänyt jäädä kadonneeksi, mutta Wayland itse sanoo, että jumalat ovat näyttäneet hänelle tien ja tehneet hänestä mahtavamman merkkinä siitä, että Ulthuanin haipuvat jumalat eivät ole jättäneet lapsiaan tässä pimeässä maassa. Wayland on ollut useasti Aelan Elenthanin mukana tämän matkoilla Wanhassa Maailmassa ja hänen viimeisin merkittävä tekonsa oli taistelu Kaaoksen suurdemonia vastaan Satakielten taistelussa.

Muita henkilöitä ja olentoja

Rhy'el Yndel: Rhy'el Yndel on Tor Álfheimrin maineikkain metsästäjä ja toimiikin riistanvartijoiden johtajana, sekä tiedustelijana, matkatessaan päiviä pitkin Laurelornin vehmaita kukkuloita. Suurin osa Elenthanin hallitsijatornin seinillä roikkuvista kauriin-ja karhunpäistä ovatkin Rhy'elin vakaan jousikäden antia. Metsä on tämän haltian todellinen koti ja siellä hän viettääkin suurimman osan ajastaan, yksin, vain ympäröivä luonto seuranaan.

Ilhimnir&Alhumnir Ilhimnir ja Alhumnir ovat ikivanhoja lohikäärmeitä, jotka olivat alunperin lahja itseltään Feenix-kunkinkaalta Elenthanin suvulle tuhansia vuosia sitten, kun Wanhan Maailman haltiakoloneesit olivat vielä uusia. Suurimman osan ajasta punainen ja valkoinen lohikäärme nukkuvat syvää untaan omissa lehdoissaan, mutta suurimman vaaran uhatessa, kykenevät salatun kaupungin herrat herättämään ne taistelemaan jälleen kerran Tor Álfheimrin puolesta.

Tor Álfheimrin aikajana ja tärkeimmät tapahtumat lyhyesti, keisarillisen kalenterin mukaan:
***Coming soon***
Sweet is the wind as it gently blows
The day away and the night time comes
Great are the wonders that silence shows
I fall asleep and I dream of the sun

Avatar
116
Viestit: 5129
Liittynyt: Ti 22.10.2013 22:57
Paikkakunta: Joen suu(ssa)

Re: Taustatarinat

Viesti Kirjoittaja 116 » Su 09.02.2014 01:29

Battlegroup Inductor (Wh40k)

Battlegroup Inductor on Astartes Inductor chapterin kotimaailmojen Imperial guard yksikkö.
Battlegroup 1 Inductor on erikoistunut arktiseen sodankäyntiin ja käyttää voimakkaasti panssarivaunuja ja APC'itä taistelutaktiikoissaan.

Ennen Horus Heresyn alkua, Astartes Inductor jäi jumiin Warp stormin takia, ja joutui asuttamaan ja kultivoimaan muutamia vielä-elettäviä planeettoja nykyisen Tau-empiren Pohjois-itäpuolelta. Vuosisatojen aikana inductor on pysynyt lojaalina ihmiskunnan keisarille, samalla kun on ottanut takaisin planeettoja kasvavan Tau-empiren kanssa sekä tätä vastaan. Inductor on harrastanut paljon teknologiakauppaa Tau'n kanssa, mutta on silti pysynyt itsenäisenä, ja on saavuttanut teknologisesti huomattavia askeleita eteenpäin nykyisestä keisarikunnasta.

STC-koneiden heikontunut kunto ja Artificer armoreiden vähyys tosin on näkynyt yksittäisten mariinejen voimassa ja panssarissa sillä nykyiset "Mk 7 Impakt Armour" tehopanssarit suojaavat huomattavasti vähemmän raa-alta fyysiseltä iskulta, mutta uudistettu genomi-pohja ja mahdollisuus käyttää lähestulkoon kaikkia panssarin toimintoja ilman geeniterapiaa mahdollistaa nais-mariinien olemassaolon yksiköjen seassa. Impakt armour sisältää verhogeneraattorin, Tau'lta saadun XV25 Shroud Generator'in muokatun version joka mahdollistaa mariinien liikkumisen taistelukentillä lähestulkoon huomaamatta. Terminiator armourin vähäisyyttä on korvattu laittamalla Crisis suittejen osia ja komponentteja impakt armoureihin, luoden hybridi-terminaattoreita joilla ei ole energiakenttää, mutta saavat saman panssarinpaksuujen ja uniikin jet packin jolla pystyvät liikkumaan tavallisia terminaattoreita nopeammin.

Gene-seedin muokkaus oli tarpeellista läheisen warp stormin takia ja tästä johtuvien demonisten voimien hyökkäillessä Chapterin kirjastonhoitajat ja geenipapit ovat muokanneet uniikin implantin mariineille joka tekee heistä lähestulkoon immuuneja warpin vaikutukselle. Normaali Astartes mariini kuolee suorassa vaikutuksessa demonisen voiman kanssa, mutta Inductorite mariini voi kulkea warp stormin läpi ja pitää mielenterveytensä ja ruuminterveytensä.


M39.929
Warp Storm hävisi planeettoja ympäroivältä alueelta, ja muutamien vuosien jälkeen Inductorin Astropathit saivat yhteyden nykyiseen Keisarikuntaan. Koska Inductor oli kadonnut keisarikunnan näköpiiristä ennen kuin legis Divinitae kirjoitettiin (joka nimesi Keisarin jumalaksi) Inductor on seurannut Keisarin antamaa Imperial Truth-periaatetta jossa innovaatio, edeistys ja valloitus olvat ihmiskunnan päätavoitteet, ja uskonto on kuolemalla rankaistavaa.

Luonnollisesti tästä seurasi pitkähkö selkkaus, jossa Inductor nimettiin Kerettiläiseksi Chapteriksi, Teknokerettiläiseksi, Pettureiksi ja rienaajiksi. Useiden taistelujen jälkeen (joihin usein liittyi keisarillisen laivaston johtaminen Tau-laivastoa kohti ja sen jälkeen paikalta poistuminen, jättäen Keisarillisen laivaston ja Tau'n selvittelemään välejään keskenään) ja pitkällisen sissisodan (Inductor-chapterin planeetat ovat itsetuottavia ja voivat kasvattaa omat mariininsa, kaartinsa ja tehdä kaikki paitsi isoimmat sotakoneensa) keisarikunta hyväksyi että Inductor ei ollut väärässä, mutta tämän tulisi ottaa Keisarin uskonto itselleen, alkaa opettamaan sitä omilla planeetoiltaan ja ottaa Inkvisition valvoja planeetoilleen valvomaan ettei vastaavaan kerettiläisyyteen enää vajota. Inductor joutui ottamaan rauhanehdot vastaan, sillä astropathit antoivat varoituksia kohti tulevasta Hive Fleetistä...
Inkvisiittori kestää vain vuosikymmenen ennen kuin Inductorin kirjastonpitäjät saavat hänet käännytettyä puolelleen useiden vuosien hallusinogeeniseten ja suggestiivisten huumeiden salavihkaisen syöttämisen jälkeen.

M41.003

Hive Fleet Melliculus hyökkää voimalla Inductorin planeetoille. Hetken aikaa näyttää siltä, että kaikki on menetetty, mutta Tau'n saapuminen vanhojen, nyt hädässä olevian liittolaistensa avuksi (sekin auttaa että mikäli Inductor kaatuu, Tau menettää suurimman osan 4th expansionin aikana saamistaan planeetoista) ajaa Tyranidit pois Inductorin keskeisimmiltä avaruustelakoilta ja mahdollistaa voimakkaiden kiertorata-pohjaisten MAC- keihästykkien rakentamisen ja kenttäkäyton.

M41.666
Astraalitason kuolinhuuto repii planeettoja halki, ympäri imperiumia psyykkerit tulevat hulluiksi ja demonisoituvat. Astronomicon välkkyy ja sammuu.
Keisari on kuollut.
Kultainen valtaistuin on menettänyt tehonsa.
Ihmiskunnan loppu on koittanut.

Ympäri galaksia psyykkiset avunhuudot katoavat tuhjään, kokonaisia tähtilaivastoja korruptoituu ja tuhoutuu. Terra muuttuu kuolevaksi tähdeksi ja imee itseensä kaikkien siellä olleiden sielut ruokkiakseen tyhjiön keskellä synnyinkouristuksiaan kokevaa olentoa, viidettä kaaosjumalaa.
Avaruusmariinit ympäri galaksin menettävät yhteyden koteihinsa ja jatkavat ristiretkiään, korruptoituvat ja ryhtyvät paikallistne planeettojen epäpyhiksi jumaliksi. Rautalohikäärme herää Marsin uumenissa ja herättää Marsin kielletyt ja syvälle haudatut sotakoneet: Rautamiehet marssivat taas sotaan, ja adeptus mechanicus seuraa Omnissiastaan heidän vanavedessään.

M41,667
Massiivinen psyykkinen voima-aalto repii uuden, ja kauheamman warp stormin ympäri tähtijärjestelmiä, pyyhkäisten Hive Fleet Mellicuksen tieltään ja suuntaa sen keihäänkärjen kohti örkkien planeettoja. Pieniä siruja hive fleetistä jää tähtijärjestelmään ja hyökkäilee yksinäisten planeettojen kimppuun, aiheuttaen massiivisia humanitäärisiä menetyksiä.

M41,801

Voimakkaat hyökköykset Kaaoksen ja Necronien suunnasta pakottaa Inductorin vetäytymään, jättäen jälkeensä useita planeettoja kansoineen. "Suurin Menetys"-operaatio evakuoi useita planeettoja kansoistaan, mutta yhtä evakuoitua planeettaa kohti kymmenen kuoli. Chapter Master Shiki N'a Rayaan vannoo kostoa Kaaokselle ja necroneille ja hyökkää joukoillaan ohikulkevan kaaoslaivaston kimppuun. Raivokas hyökkäys jättää Shikin komentolaivan "Conquest of Truth" erilleen muusta laivastosta, ja Kaaoksen paikallemanaama paikallinen Warpmyrsky repii "Conquest of Truthin" kappaleiksi. Chapter Master Shiki merkitään toivokkaasti Kadonneeksi Taistelussa, mutta kaikki tietävät että heidän Chapter Master ei tule palaamaan enää...

M41.802

Knights inductor ei nimeä uutta Chapter masteria koska edellinen ei ole kuollut todistettavasti: Tätä seuraa Inductorin sisäinen valtataistelu kun osa avaruusmariineja ehdottaa yhteistyötä Taun kanssa, ja osa ehdottaa Kaaoksen artifaktien kaappaamista tutkimusta varten.

Yhteistyötä ehdottavat uskovat Kaaoksen artifaktien tutkimisen johtavan Chapterin korruptioon ja kieltäytyvät auttamasta artifakteja etsiviä joukkoja.

Artifakteja etsivät mariinit kieltäytyvät yhteityöstä Taun kanssa: He ovat nähneet kuinka Kaaokseen vajonneet Taun Etherealit ovat tässä vaiheessa ja pelkäävät että Taun tutkijat ottavat Inductorin salaisuudet ja löytävät piilossa olevan Norn Queenin, ja korruptoivat sen hyökkäämään Inductoria vastaan.

M41.820
Knights Inductor jakautuu kahtia: Knights Inductor Integra, ja Knights Inductor Machina. Integra keskittyy Warp stormin rauhoittamiseen tähtäävään tieteeseen ja Machina keskittyy jatkamaan teknistä tiedesuuntausta.

Knights Inductor Integra on saanut käsiinsä kielletyn tiedon kirjoja tuhottuaan useita hyökkääviä kaaosmariinikomppanioita. Kirjastonhoitajat ovat saaneet kirjoista eristettyä lauseita jotka tuovat Demoneja reaalimaailmaan. Harjoittelun ja epäonnistumisien jälkeen Integran tutkijat ovat valmistaneet erityisiä kahleita jotka sitovat demonien tahdon kutsujaansa, ja mahdollistaen näin demonien käytön taistelussa.

Knights Inductor Machina on jatkanut yhteistyötä Taun kanssa: Kun kaaos ja hulluus repii galaksia kappaleiksi Taun paikalliset johtajat ovat päättäneet että Inductor on luotettavampi kuin heidän omat (nyttemmin kaaosta palvelevat) Etherealinsa. Tästä teknologian, tieteen ja tuotantotehon liitosta on syntynyt useita erilaisia prototyyppikoneita ja hävittäjiä: Ensimmäinen työn hedelmä oli Sky Hunter rynnäkkökone, Taun energiakilpi- ja moottoritehon yhdistys keisarilliseen tuhovoimaan ja kuljetuskykyyn.

M41.862
Inductorin tiedustelulaivasto sai kiireisen hätäviestin: "Conquest of Truthin" maahanlaskualus on ajautumassa kohti operaatio "Suuren Menetyksen" aikana menetettyä planeettaa. Pikaisen signaalivarmistuksen jälkeen Astartes Inductorin mestarikirjastonpitäjä ja Chapter masterin veli, Vaas N'a Raaya päättää aloittaa operaatio "Kaatuneen tammen": Astartes Inductor ja mekanisoitu taisteluryhmä 135 "Storm Wings" jalkautuvat demonimaailman pinnalle ja pelastavat Chapter Masterin nyt planeetan pinnalle pudonneesta maahanlaskualuksesta. Panssarivaunujen kiitäessä eteenpäin voimakkaalla ilmatuella (Sky Hunter ja Storm Raven lentueita) tuettuna Astartes Inductorin mariinit etenivät asemiin josta näkisivät pudonneen laskeutumisaluksen: Mestarikirjastonpitäjä oli ensimmäinen joka pääsi näkemään aluksen raadon, ja hetken aikaa toivo syttyi kaikkien taistelijoiden sydämmiin: Aluksessa oli liikettä, kenties heidän mestarinsa palaisi heidän rinnalleen?
Mikä asteli aluksesta ei kuitenkaan ollut Chaper master Shiki N'a Raaya, vaan kuvottava, turvonnut olento joka ratsasti suurella liman peittämällä raatokärpäsellä. Olennolla oli kädessään verinen, irtileikattu pää josta Vaas N'a Raaya tunnisti veljensä kasvot. Kaikki toivo on menetetty, Chapter master on kaatunut.
Massiivisessa ikivanhojen ja kiellettyjen aseiden keskityksessä Vaas'n takana Taisteluryhmä 135'n panssaroidut ajoneuvot räjätelivät palaviksi romuiksi ja lentokoneet putoilivat verenpunaiselta taivaalta ohjusmyrskyissä joita turvonneet metallin ja lihan epäpyhät yhdistelmät ampuivat taivaalle. Plasma-aseet menettivät stabiilisuutensa ja räjähtelivät käyttäjiensä käsiin. Demoneja ilmaantui taisteluryhmän maahanlaskualueille, pakottaen pitkän matkan tykit keskeyttämään operaationsa. Mutta sillä ei ollut enää väliä Vaas N'a Raayalle.
Kun hän hyökkäsi tuliasemaastaan veljensä murhaajaa kohti, paksusta ja ruton täyttämästä ilmasta ilmaantui rautalohikäärme jonka liekit sulattivat hänen panssarinsa ja aseensa: hän kaatui kentälle, ja hänen ruumiinsa repeytyi kappaleiksi yli rynnäköivien kaaosmariinien pyörissä ja teloissa. Massiiviset häviöt pakottivat taisteluryhmä 135'n ja Astartes Inductorin perääntymään toisen kerran samasta maailmasta, jättäen kahden suuren sankarin ruumiit taistelukentälle satojen varusmiesten ja panssarivaunujen sekaan. Kuitenkin ennen kuin viimeinen laskeutumisalus pääsi signaalin kantamattomiin Taisteluryhmän 135 komentoryhmä viestitti ennen kaatumistaan heidän saaneen tapettua yhden vihollisen korkeaarvoisista kaaoslordeista tämän hyökättyä lascannon ryhmän kimppuun edestäpäin.

Taistelun jälkeen Astartes Inductor on menettänyt kaksi johtajaansa ja huomattavan määrän panssarivaunuja ja miehistönkuljetusvaunuja sekä kokonaisia lentueita uusia rynnäkkökoneitaan, pakottaen tuotannon keskittymään puolustaviin tarvikkeisiin ja pikaiseen planeettojen linnoittamiseen: Hyökkäys epäonnistui, vihollinen on pian kotiovella.


M41.862
Knights Inductor Integra tuhoutuu demonisten voimien riistäydyttyä hallinnasta. Alunperin helposti kontrolloitavat demonit olivat odottaneet aikaansa ja antaneet kahlita itsensä reaalitasolle: Kun Integran kirjastonhoitajat vapauttivat taistelukentillä demonit, nämä kääntyivät heti kirjastonhoitajia vastaan. Aalto, joka mursi demonit vapaaksi kulki Integran haltuunottaman battle-bargen läpi, muuttaen sen luonteen ja luoden kirkkaan pisteen johon muodostui portaali warppiin. Warpin läpi kahlasi sadoittain Screamereja, Tzeentchin petoja ja Slaaneshin repijöitä. Inductor Integra sai yhden viestin läpi ennen tuhoaan. Viesti jossa sen nykyinen pääkirjastonhoitaja kertoi heidän kohtalostaan ja kertoi Metallicuksen olleen oikeassa.
Avuksi lähetetty laivasto löysi vain romua ja tyhjyydessä kelluvia ruumiita saapuessaan paikalle. Battle-barge oli warppi-hypännyt pois, tai se oli viety jollain muulla tavalla...
Kokeilkaa Kings of Waria. Hilpeän hauska fantasia-blokkimähinäpeli. Ilmaset säännöt kanssa.

Manticin uuden scifi-taistelupelin alphasäännöt on ulkona!
Check them out!

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Joensuu”