Uudet pelitilat?

Haminan ja Kotkan peliporukat

Valvoja: Peliporukkavalvojat

Avatar
Jarva
Viestit: 610
Liittynyt: Pe 07.04.2006 18:28
Paikkakunta: Koivistonkylä, Tampere

Uudet pelitilat?

Viesti Kirjoittaja Jarva » Pe 20.05.2011 23:32

Itselläni on tuo pelailu jäänyt toistaiseksi vähän taka-alalle, mutta mitä nyt muistan Karrin maininneen nykyisten pelitilojen tilaongelman, niin olen sitten tiedustellut Kotkan kaupungilta tiloja lähiseutujen figuharrastelijoita varten. Minusta olisi muutenkin mukava saada "kunnon" tilat samanhenkisten ihmisten kokoontumista varten, eli ihan vaan tarpeetonta möllöttämistä, lauta- ja korttipelailua ja jos nyt fiineiksi ryhdytään, niin vaikka harrastuksen taidepuolen ruotimistakin varten. Eli touhua voisi laajentaa sen varsinaisen figupelailun ulkopuolellekin. Plus silloin olisi mahdollisuus myös muuten vaan tulla tutustumaan ja seuraamaan toimintaa.

Näin alkutiedustelujeni perusteella eräs sopiva paikka löytyisi Ruotsinsalmenkadulta, Toivo Pekkasen koulun "ei-koululais"-siivestä (noin 150 metrin päässä Pasaatista) ja käsittäisi kokoustilan, tilavan ja (lähes) käyttämättömän luokkahuoneen, sekä jos evästarpeita ottaa mukaan, niin löytyy myös pieni keittiö jääkaapin, kahvinkeittimen, mikron ja uunin kera. Karkeasti arvioituna pelitasoja riittäisi 4-5 pelaajaparille ja useammallekin, jos pelaa muuta kuin 40koota tai Fabaa. Kokoustilojen yhteydessä on myös oleskelutilat TV-mahdollisuudella (konsolipelipäiviä, anyone?). Luokkahuoneesta löytyy varasto, johon maastot ja muut romppeet saisi jemmattua.
Ja jos nyt tämä toimii jollekin valttina, niin mauttoman räikeitä säkkituolejakin on!

Tilojen käytöstä ei perittäisi minkäänlaista maksua, mutta se tietenkin tarkoittaa sitä, että osataan käyttäytyä fiksusti ja pistää paikat järjestykseen lähtiessä. Omilla avaimilla ihan liikuttaisiin, eli ei ulkopuolista "lapsenvahtia". Tilat olisivat käytettävissä viikonloppuisin ja käyttöaikojen sijoittuen sille välille, jolloin hälytykset ei ole päällä, eli 9.00-22.00.


Mutta siis, juuta tai jaata asiasta? Kiinnostaisiko?

Avatar
Oberon
Viestit: 9226
Liittynyt: Ke 02.03.2005 18:25
Paikkakunta: Loviisa

Re: Uudet pelitilat?

Viesti Kirjoittaja Oberon » Pe 20.05.2011 23:39

Kuulostaa öö, todella hyvältä? Karri&co joutuis tosin kiikuttamaan nappinsa metriä pidemmälle pelatakseen, mut... Onko tälläselle tilalle tarvetta? Tietty, kun tossa ei näin nopsaan mietittynä oo miinuksia, niin mitä sitten jos ei oliskaan oikeesti tarvetta. Mahdollisuus kävellä pöydän ympäri on ihan pop kuitenki.
MYYN CSM&DA-armeijaa!

"Tervetuloa Orivedelle pelaamaan. Täällä sorsankin saa piiloon."

gabbe
Viestit: 19
Liittynyt: Ke 11.05.2011 20:29

Re: Uudet pelitilat?

Viesti Kirjoittaja gabbe » La 21.05.2011 00:38

aika täydelliseltä kuulostaa jos kerran ilmastaki ois.

Avatar
Currynator
Viestit: 1056
Liittynyt: Ke 16.08.2006 16:41
Paikkakunta: Kotka

Re: Uudet pelitilat?

Viesti Kirjoittaja Currynator » La 21.05.2011 06:23

Eihän tuo kävely paikanpäälle haittaa, pelipaikka oli ennen karhulassa mutta pakkasten tultua siellä ei pystynyt pelaamaan (sormet jäässä ei oikein figujen siirtely ja noppien heitto onnistu) joten siirryimme asuntooni (parempaa paikkaa ei löytynyt). Ehkä suurin haittapuoli jonka näen on se että osa sakista (minut mukaanlukien) joutuu siirtämään figuja paikan päälle, näillä on tullut tavaksi jättää figuja asuntooni, tosin saanpa ainakin tilaa kun nuo figut siirtyvät pois :D.

Eli sieltä löytyvät omat pöydät vai pitääkö minun silti rahdata minun ja kämpikseni pöydät sinne? Jos löytyy nii sittenhän siinä ei sinänsä ole mitään ongelmaa minulle, voin jopa arkisin järjestää figupelejä omassa kämpässäni. Nii ja vielä kun muistan, mites on noitten avainten laita? Kuinka monta niitä on? Oletan ettei avaimia riitä kaikille (tai edes annettaisi kaikille) jolloin muutama avainhenkilö (no pun intended) tarvitaan jotka sitten järjestelevät ja organisoivat tota paikan käyttöä ja päästävät sakin sisälle.

Mutta kyllähän tuo kiinnostaa, pitäisi kai tulla jokupäivä katsomaan miltä paikka näyttää ja vaikka testata figuilua siellä.

Shadowdwarf
Viestit: 264
Liittynyt: Ti 04.11.2008 18:25
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Uudet pelitilat?

Viesti Kirjoittaja Shadowdwarf » La 21.05.2011 19:30

Tää ois aika jees juttu kyl, varsinkin jos siellä olisi omat pöydät. Muutenkin ei näy mitään haittapuolia.

Avatar
Jarva
Viestit: 610
Liittynyt: Pe 07.04.2006 18:28
Paikkakunta: Koivistonkylä, Tampere

Re: Uudet pelitilat?

Viesti Kirjoittaja Jarva » Ma 23.05.2011 17:26

Juups, pöydät ja tuolit löytyvät siis talosta jo valmiiksi ja eikä mitään siirtelyäkään vaadita, ellei nyt jotain hervotonta megabattlea lähde vetämään. Tilojen käyttäjäporukalle luovutetaan valitettavasti vain yhdet avaimet, mutta itseltäni löytyy luonnostaan jo toiset avaimet, kun satun toimimaan talon kulttuuritoimiston puolella töissä. Joten periaatteessa kahdet avaimet olisi peliporukalla käytössä. Itse en voi tietenkään työavaimiani lainata, joten toiset avaimet olisi sitten teidän muiden keskenään pyöriteltävissä.

Avatar
Oberon
Viestit: 9226
Liittynyt: Ke 02.03.2005 18:25
Paikkakunta: Loviisa

Re: Uudet pelitilat?

Viesti Kirjoittaja Oberon » Ma 23.05.2011 17:37

Pöydät=sopivan kokoiset pöydät peliä varten=ei tartte mitään levyjä pöytää laajentamaan? Onko mahdollisuutta jättää roipetta (esim: figuja) tiloihin vaikka lukolliseen kaappiin (tai onko tiloilla muuta käyttöä viikolla?) pelikertojen välillä? Eli tullaanko joka kerta kuin ekaa kertaa paikalle, vai onko osa tavaroista mahdollista pitää odottamassa tiloissa.

Hyvältä vaikuttaa edelleen.
MYYN CSM&DA-armeijaa!

"Tervetuloa Orivedelle pelaamaan. Täällä sorsankin saa piiloon."

Marsutin mrkIV
Viestit: 145
Liittynyt: La 28.08.2010 19:07

Re: Uudet pelitilat?

Viesti Kirjoittaja Marsutin mrkIV » Ma 23.05.2011 18:23

Hyvältä vaikuttaa, nyt saa vielä sumppiakin :)

Avatar
Currynator
Viestit: 1056
Liittynyt: Ke 16.08.2006 16:41
Paikkakunta: Kotka

Re: Uudet pelitilat?

Viesti Kirjoittaja Currynator » Ti 24.05.2011 08:41

Jep niitten pöytien koko kiinnostais tietää. Avain asiasta pitää sitten sopia kuka sitä säilyttää. Jos kellään ei ole sitä vastaan minä voin ottaa tuon toisen avaimen. Asun kuitenkin Kotkassa ja järjestelen näitä pelejä täällä joten kokemusta löytyy (ja lisätään vielä tietenkin se että kokemusta löytyy ovien avaamisesta ku joudun joka kerta juoksemaan 3 kerrosta alas avaamaan ovet pelaajille :P). Mutta ennen sitä pitäisi kai se paikka käydä katsastamassa.

Eli eli Jarva koska sinä nyt tiedät paikan ja sinulla kerran on jo avain paikkaan niin milloin sinulle kävisi että voisin/voisimme tulla katsomaan miltä paikka näyttää? Jos sinulle käy joku arkipäivä klo 16 (tarvittaessa klo 11-12 käy myös, minulla on ruokatauko silloin) jälkeen niin se olisi hyvä, koska itse pääsisin helposti katsastamaan paikan tullessani töistä, se on kuitenkin melkein matkan varrella. Ja jos paikka miellyttää niin voisimme ehkä järjestää ekat pelit siellä jo tällä viikolla.

Avatar
Jarva
Viestit: 610
Liittynyt: Pe 07.04.2006 18:28
Paikkakunta: Koivistonkylä, Tampere

Re: Uudet pelitilat?

Viesti Kirjoittaja Jarva » Ti 24.05.2011 17:45

Mukavaa, kun työpaikan koneilta ei pääse Sotun sivuille, möh.

Mutta pöytiä mittailin tänään ja kokouspöydän lyhyempi kantti on vain hikisesti reilun metrin ja pituus noin 2,5 - 3 metriä silmämääräisesti arvioituna (kummallekin puolelle mahtuu viisi henkeä istumaan). Luokkahuoneen eka pöytä on noin 140 x 150 cm, toinen 120 x 240 cm (koostuu kahdeksasta 60 x 60 sentin pikkupöydästä) ja ikkunan edessä on pari pöytää, jotka siirtämällä vastakkain saisi 140 x 140-160 (?) senttisen pöydän. En ole uusimpiin 40k:n ja FB:n laitoksiin tutustunut, joten ei ole aavistustakaan, mitkä ne nykyihanteelliset pelipöytäkoot ovat. Mutta itse en ainakaan olisi moksiskaan kyseisistä pöydistä, nimim. "Varkaudessa pelattiin jopa bilispöydällä".

Säilytystiloista keskustelin myös tänään ja sopivat lukolliset kaapit kyllä järjestyy. Kaapeissa on vaan tähän asti lojunut maaleja "poissa silmistä" -mentaliteetilla, mutta ne saa dumpata toiseen komeroon pois tieltä. Itse kaappi on sellainen "vaatekomerotyylinen", eli useampi hylly ja kaksi erikseen lukittavaa ovea. Riittääkö mahdollisesti yksi puolisko vai tarvitsisiko kenties molemmat? Väläytettiin myös vaihtoehtoa, että tiloihin hommattaisiin erikseen ihan oma lukollinen kaappi vaikka kirppikseltä, mutten jäi vähän epäselväksi tulisiko se kaupungin vai peliporukan laskuun.

Kokoustilat ovat arkipäivisin vaatimattomassa työkäytössä ja silloin tällöin siellä saattaa ulkopuoliset ryhmät kokoontua, esim. jokunen aika sitten siellä kokoontui hirmuisia ja nuorehkoja voimistelija-/urheilijamimmejä (moiset olisi tietenkin varsin karmeaa seuraa meille viirileille nuorille miehille!). Luokkahuoneessa saattaa myös joskus satunnaista työpaja-hihhulointia tapahtua.


Mutta siis, tällä viikolla minulla ois enää huomenna normaali työpäivä, eli torstaina olen työvirkistysmatkalla ja perjantaina olen pitämässä rästiin jäänyttä vapaapäivää. Ensi viikko taas sopisi hyvin paikan katsastamiseen, kun huomenna lähden kummiskin jo kolmen jälkeen töistä veks ja pitäisi paremman puoliskon valmistujaislahjaa kiirellä yrittää pöräyttää kokoon. Huomenna ruokatauolla klo 11-12 passaisi toki, mikäli ehdit sumplimaan liikkumisesi.

Avatar
Currynator
Viestit: 1056
Liittynyt: Ke 16.08.2006 16:41
Paikkakunta: Kotka

Re: Uudet pelitilat?

Viesti Kirjoittaja Currynator » Ti 24.05.2011 19:44

Noh pöydän koot vaikuttavat ihan hyviltä, muistaakseni sellanen peruspöytä figuihin on 120cm leveä ja 180cm pitkä eli osa pöydistä on hiukan pienempiä mutta se tuskin haittaa. Pystyn kyllä huomenna tulla ruokatauollani käväsemään siellä, työskentelen Kotkamillsissä ja sieltä on noin 5 minuutin matka pasaatiin joten ehdin helposti sinne ja vielä takaisin ajoissa jotta ehdin syödä evääni. Tiedän missä on toi Pekkasen koulu mutta muuta en paikasta tunnekkaan joten jos tapaamme siellä. Niin ja jos voit antaa numerosi nii se auttaisi jos satun jostain syystä eksymään :P (oman numeron olen muistaakseni antanutkin sinulle). Veikkaisin että ehtisin koululle klo 11.10-11.15.

Avatar
Jarva
Viestit: 610
Liittynyt: Pe 07.04.2006 18:28
Paikkakunta: Koivistonkylä, Tampere

Re: Uudet pelitilat?

Viesti Kirjoittaja Jarva » Ti 24.05.2011 23:56

Jepulis, pistin YV:llä infoa tulemaan.

Avatar
Currynator
Viestit: 1056
Liittynyt: Ke 16.08.2006 16:41
Paikkakunta: Kotka

Re: Uudet pelitilat?

Viesti Kirjoittaja Currynator » Ke 25.05.2011 11:49

Ok paikka on käyty katsomassa ja olen sitä mieltä että voisimme kyllä sinne siirtyä. Tilaa on ja pöydät ovat sopivan kokoisia, yksi pöytä on täydellisen kokoinen, pari pöytää uupuu pituudesta mutta yhdistelemällä saa aikaseksi sopivan kokoisia pöytiä (pöytien korkeus erot on noin 1cm korkeintaan). Tilaa on sen verran että figupelien lisäksi paikalla voi pelata myös muita pelejä samaan aikaan (kortti-, lauta- ja roolipelit). Minulla on avaimet joten jos sakkia kiinnostaa voimme viikonloppuna vierailla siellä.

Avatar
Oberon
Viestit: 9226
Liittynyt: Ke 02.03.2005 18:25
Paikkakunta: Loviisa

Re: Uudet pelitilat?

Viesti Kirjoittaja Oberon » Ke 25.05.2011 22:36

Juu. Jos sinne nyt sitten mennään, niin näin pitemmästä matkasta kiinnostais vielä, että mimmoset parkkipaikat siellä lähistöllä onpi? Nykyisen paikan vierellä on kivoja ilmasia ruutuja tienreunat täynnä, vaan pasaati taitaa olla keskustammassa=2e/tunti tms? :D
MYYN CSM&DA-armeijaa!

"Tervetuloa Orivedelle pelaamaan. Täällä sorsankin saa piiloon."

Shadowdwarf
Viestit: 264
Liittynyt: Ti 04.11.2008 18:25
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Uudet pelitilat?

Viesti Kirjoittaja Shadowdwarf » To 26.05.2011 11:12

Siinä pekkasen koulun vieressä on tietääkseni ilmaisia ruutuja molemmin puolin tietä mihin voi auton jättää.

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Hamina & Kotka”