Myrskyn Sola 3 - Vihdoin ja viimein tämäkin loppu

Miniatyyripeleistä johdetut virtuaalimittelöt. Pysy teemassa, käytä harkintaa ennen uuden aloittamista.

Valvoja: Peliporukkavalvojat

Rotten sound
Viestit: 1074
Liittynyt: Ke 15.06.2005 19:07

Re: Myrskyn Sola 3 - Pimeän uhka

Viesti Kirjoittaja Rotten sound » Su 08.03.2009 17:31

Uusi Herra.

Pimeydessä näkyi olento maassa makaamassa säälittävän näköisenä ruumiina maassa kahlittuna vanhaan seinään. Kaikki tuo voima, itsevarmuus ja kunnianhimo, mikä oli ajannut Heimirin teurastamaan sankareita pitkin mannerta oli kadonnut. Enään jäljellä oli tyhjä kuori, joka yritti tappaa itsensä uudestaan ja uudestaan. Asia mikä oli pitänyt peikon hengissä matkoilla oli tullut hänen kiroukseksi. Aina kun kallo murskaantui seinään kului hetken aikaan, kunnes Heimir huomasi taas olevan samassa huoneessa elävänä. Aika mateli huoneessa ajantaju oli kadonnut aikoja sitten tuo aika minkä hän oli ollut seinässä kiinni tuntui vuosisadoilta.

Maassa makaava olento makasi kylmällä kivilattialla tuijottaen tyhjillä silmillä kohti ovea, joka päivä hän odotti jonkun tulevan tuosta ovesta hänen luokseen. Aina vain vankka puinen ovi pysyi kiinni, jonka saranoitten välistä paistoi valo. Hitaasti ovi rupesi aukemaan ja valoi sokaisi pimeään tottuneet silmät. Ainoa mitä hän näki oli mustan hahmon kulkevan häntä kohti. Nopeasti Heimir nousi ja yritti hyökätä hahmoa kohti, mutta kuten tuhansien aikaisempien kertojen tapaan paksut kahleet vain kiristyivät ja pysäyttivät tuon puolihullun peikon. Hahmo nauroi vain, kun näki tuon olennon seinällä huutavan eläimellisesti jotakin kuola valui hänen poskillansa ja sokaistuneet valkoiset silmät tuijottivat tyhjyyteen. Hahmo nosti tyynesti kätensä ja samassa Heimir lensi seinään.

"Tarjoan sinulle vapauden ja valtaa kylässä. Ainoa asia mitä sinun tarvitsee tehdä on avata sydämesi minulle. Epäillen että et halua viettää loppuelämääsi tässä huoneessa?" syvä mörisevä ääni sanoi kypärän sisältä. Tärisevä hahmo nyökkäsi vain kahleissa ja samassa musta savu lähti tulemaan häntä kohti, joka hitaasti imeytyi hänen suun kautta kehoon.

Samassa vanhat muistot tulivat mieleen, voima rupesi virtaamaan kehossa ja muistot huoneesti lähtivät pois. Kahleet seinässä katkesivat, kuin narut uusien voimien avulla. Heimir oli syntynyt uudestaan ja kasvoille tuli hymyn kalteinen irvistys. Hitaasti kävellen edessä olevan hahmon edessä hän tuli asevarastoon, jossa hän alkoi heti etsimään itsellensä uusia varusteita.
"Ja rotten, ymmärrät kai, että minulla ei ole mitään henkilökohtaista sinua vastaan."
-The Chosen Of Waagh

Avatar
Gilaelin
Peliporukkavalvoja
Viestit: 2832
Liittynyt: Su 18.04.2004 19:22
Paikkakunta: Joensuu

Re: Myrskyn Sola 3 - Pimeän uhka

Viesti Kirjoittaja Gilaelin » Su 08.03.2009 22:19

Kerron heille tunteneeni hyvän miehen

"Ei ole syytä kiitää minua", Cynathiel sanoi miekkamestarille harvinaisen hymyn ilmestyessä hetkeksi haltian kasvoille. "Kiitä Ishaa, Sandir te tuin Athel Loren. Hän on katsonut meidän peräämme koko ajan, eikä hän ole unohtanut meitä. Sinä olet hänelle erityinen", Cynathiel sanoi. "En tiedä, mitä näit toisella puolella, mutta meitä lähestyy jälleen uusi taistelu ja jokainen miekka, joka puolustaa asurin tai asrain kunniaa on tarpeen. Taistelen pian Tharania vastaan ja taistelun voittaja kohtaa itse Saat'anan, tai mitä Helvetti sitten syökseekään sisuksistaan", Cynathiel jatkoi. "Ehkä sitten tämä hulluus loppuu... ainakin toivon niin. Ja silti tunnen, että kaikki ei ole hyvin. Nämä taistelut ovat turhia ja liian monen veri on virrannut...", liekit heittivät syviä varjoja haltian kasvoille hänen yrittäessä etsiä oikeita sanoja. "Tämä on taistelu, jota en saa hävitä. Jokainen hetki elämässäni, jokainen päivä, jokainen tunti on ollut valmistautumista pian koittaviin taisteluihin... ja silti, jos jokin menee pieleen, pyydän, että teet minulle vastapalveluksen Sandir te tuin. Jos kuolen, hae tavernan tarjoilijatar, ihmisnainen Beth ja vie hänet turvaan", Cynathiel lopulta sanoi.

"Tervetuloa takaisin Sandir te tuin. En toivota sinulle jumaltemme siunausta, sillä he kävelevät jo vierelläsi", Cynathiel sanoi ja asteli ulos kaksoisovista, jotka aukenivat naristen, päästäen auringon ensimmäiset säteet sisään temppeliin, valaisten Cynathielin kasvot. Nouseva aurinko lämitti ja tuntui kaikottavan kaiken kylmän ja pimeän Cynathielin mielestä. Nainen unessa oli ollut oikeassa, Cynathiel ajatteli. Maailma jonka hän oli kauan sitten kadottanut, ei ollut kuollut.

******

Kasvava vaaran ja painon tunne tipahti miekkamestarin olkapäille heti hänen saapuessaan Solan kylään. Kaikki ei ollut hyvin. Cynathiel ei tiennyt mistä tunne johtui, mutta jotenkin hän tiesi sen. Hän saattoi maistaa vaaran kirpeän maun kielellään. Haltia nopeutti askeleitaan kevyeksi juoksuksi päästyään torille, jossa ensimmäiset kauppiaat nostivat kojujaan pystyyn. Vastapaistetun leivän tuoksu täytti miekkamestarin sieraimet.

Cynathielilla oli vielä yksi asia tehtävänään, ennen kuin hän aloittaisi taistelun, asia jota hän ei jättäisi väliin. Päästyään Bethin oven eteen, aikomuksenaan koputtaa, Cynathiel sai yllättyä oven avautuvan hänen kämmenensä editse, Bethin seisoessa oven takana. Nainen oli pukenut jo ylleen ja seisoi aivan miekkamestarin edessä, katsoen haltiaa silmästä silmään. He eivät sanoneet mitään, sillä sanoja ei tarvittu. Beth painautui Cynathielia vasten ja laski päänsä miekkamestarin rintapanssarille.

Haltia sulki naisen syleilyynsä ja pienen hetken Cynathielista tuntui kuin vaaran tunne olisi kaikonnut. Pienen hetken hullu maailma oli hiljaa. Cynathiel tiesi, että monet Hoethin tornin miekkamestarit etsivät koko elämänsä ajan täydellistä hetkeä, jolloin valaistuminen tapahtuisi. Hetkeä, jolloin sielun ääni kuului korrputoituneen maailman kivunhuutojen läpi ja mieli saavuttaisi täydellisen tasapainon. Tässä jumaltenhylkäämässä paikassa, tässä hetkistä yksinkertaisimmassa Cynathiel iltatähti oli saavuttanut tuon tilan. Se ei ollut himoa, eikä edes läheisyyden kaipuusta johtuvaa tyytyväisyyttä, vaan ainoastaan rikkumaton rauha, joka vihdoin täytti miekkamestarin raadellun sydämen.

Skeptisempi henkilö olisi voinut huomauttaa, että Cynathiel oli saavuttanut jotain mitä oli etsinyt vasta kun hän oli joutumassa suurempaan vaaraan, kuin koskaan siihenastisen taisteluntäyteisen eläämänsä aikana. Cynathiel ei välittänyt. Kaikki ne arvet joita hän oli saanut, kaikki kuolema, suru ja menetykset joita hän oli joutunut kokemaan olivat kaikki tämän hetken arvoisia. Kyynel lipui hiljaa alas pitkin haltian poskea, tippuen punaiselle rintapanssarille, hajoten tuhansiksi sirpaleiksi.

Nyt.

Haltia ja nainen päästivät irti toisistaan ja loivat katseensa toisiinsa. "Minä uskon sinuun Cynathiel", Beth sanoi. "Kun tämä on ohi, vien sinut Tor Álfheimriin", Cynathiel sanoi. "Ja jos en palaa, voit kertoa lapsillesi tunteneesi asurin", Cynathiel jatkoi, asettaen hohtavan, valkoisen jalokiven naisen käteen. "Kerron heille tunteneeni hyvän miehen", Beth kuiskasi.

Kellot soivat.

Cynathiel kääntyi, sanomatta enää sanaakaan. Hän kuuli kutsun sisällään, joka voimistui jokaisen kellon lyönnin myötä. Hän tunsi tuon kutsun hyvin ja vastasi siihen, ensimmäistä kertaa elämässään koko sydämellään. Hän kiinnitti kypäränsä paikoilleen, laskosti viittansa ja asteli kohti areenaa. Aamuaurinko valaisi miekkamestarin ithilmarhaarniskan, saaden sen hohtamaan valkoista valoa. Käsi löysi tiensä Sudensurman kahvalle. Sydän hakkasi adrenaliinia, mutta askel oli vakaa. Ajatukset verestä ja kuolemasta virtasivat punaisena aaltona tajuntaan kaiken hyvän ja kauniin kadotessa. Khainen riipus hohti punaista valoaan.

Soturi oli valmis.
Sweet is the wind as it gently blows
The day away and the night time comes
Great are the wonders that silence shows
I fall asleep and I dream of the sun

Avatar
El Capitan
Peliporukkavalvoja
Viestit: 5531
Liittynyt: Pe 17.12.2004 21:55
Paikkakunta: Tuuliklaani / Pori
Viesti:

Re: Myrskyn Sola 3 - Pimeän uhka

Viesti Kirjoittaja El Capitan » To 12.03.2009 23:02

Siinä se sitten on. Finaali ja vasta toinen kierros meneillään.

Tharan vs Cylanthiel Iltatähti

Se alkaisi pian. Turnauksen tärkein ottelu. Viimeinen ottelu. Finaali. Sankareita oli tullut ja mennyt pois nopealla tahdilla ja enää oli vain kaksi jäljellä. Haltia ja vampyyri. Molempia kansa rakasti ja oli mahdotonta sanoa, kumpi heistä oli parempi. Tharanilla oli ollut alku erittäin huono muutamien heikkojen otteluiden vuoksi, mutta lähipäivinä hän oli saanut näyttää todellisen soturin sisältään. Susien hyökätessä hän ei epäröinyt ja oli auttanut lukemattomia kyläläisiä turvaan muiden yrittäessä pitää susia loitolla kylän keskustassa. Hän ei myöskään pelännyt uhmata susien raivoisaa hyökkäystä vaan oli kerännyt apuvoimia ja tullut mukaan taisteluun, jossa hänen panoksensa oli suuri ja merkittävä. Yhdessä Iltatähden kanssa hän oli myös kukistanut suurimman suden, mitä kukaan on koskaan nähnyt. Niin kutsuttu susien johtaja oli talon kokoinen peto, mutta itsevarmana Tharan oli uhmannut petoa ja kaatanut sen. Tuo päivä oli näyttänyt, että Tharanilla on potentiaalia voittaa kenet tahansa kunhan vain oikea päivä sattuu kohdalle.

Cylanthiel Iltatähti puolestaan oli kansan mieleen enemmän ulkoisesti. Molemmat heistä olivat kovin ilmeettömiä usein, mutta Cylanthielissa kuitenkin elämä virtasi vielä voimakkaana ja sen takia moni kyläläinen piti hänen seurastaan enemmän kuin kuolleen vampyyrin. Cylanthiel oli tämän lisäksi myös kyläläisten mieleen hänen johtajan- ja taistelutaitojensa puolesta. Hän on kohdannut täällä Solassa paljon eri vastuksia ja aina hän on ollut voittoisa. Huhut kertovat, että hänellä oli jotain tekemistä aiemman kylän suosikin, Zerstören Punaisen, katoamisessa. Jos huhut pitävät paikkansa, on Cylanthielilla paikka kyläläisten sydämissä taattu. Kukaan ei tiedä, mitä haltialla on mielessään, mutta kovinkaan moni ei pistäisi pahakseen, jos Iltatähti jäisi Solaan asumaan ja ottaisi johtajan paikan kun Purppuraviitta ei ole enää siihen kyvykäs.

Iltatähti oli saapunut taistelukehälle jo ennen ketään muuta. Viime iltana hän oli vienyt Sandirin ruumiin Jumalan temppeliin ja herättänyt hänet takaisin eloon yhdessä pappien ja Jumalan toimesta. Seremoniassa kesti koko yö ja auringon noustessa horisontista, Cylanthiel oli matkannut tietä pitkin kohti viimeistä kohtaamistaan ulkomaalaisten kanssa. Taistelukehällä hän ei kuitenkaan ollut kauaa yksin, koska nuorimmat kyläläiset pojat olivat heränneet hyvissä ajoin katsomaan haltian harjoitteluja ja yrityksiä pysyä keskittyneenä taisteluun unen puutteen vuoksi. Pitkä yö ei kuitenkaan näyttänyt vaikuttavan haltiaan mitenkään sillä hänen liikkeensä ja iskunsa Sudensurmalla olivat yhtä vaarallisia ja tarkkoja kuin aina ennenkin.

Katsomon täyttyessä katsojista, kaikki alkoivat lyömään vetoa voittajasta. Osa Cylanthielin kannattajista olivat aloittaneet kannustushuutojen huutamisen jo Tharanin kannattajien ihmetellessä, missä hän mahtoi olla. Cylanthielkin näytti mietiskelevältä. Häntäkin varmaan suututti se, että arvon vastustaja oli myöhässä. Tharan ei kuitenkaan ollut ainoa, joka oli myöhässä. Kirkonväki, ainakin osa heistä, oli ollut katsomassa ottelua aina, oli myös poissa. Olisi voinut luulla, että heitä kiinnostaisi tämä ottelu, jossa ratkeaa, kuka on Solan puolustaja.

Kirkonväki oli kuitenkin omasta syystään poissa ottelusta. He olivat jääneet kirkkoon ja näyttivät hyvin levottomilta. Papit rukoilivat Jumalan patsaan edessä ja kirkon oven luona olevat katsoivat kaukaisuuteen pelko silmissään. Itse Purppuraviitan viitta heilui tuulen mukana ilmassa hänen ollessaan kirkon tornissa yhdessä Olorinin että uskollisimpien pappien kanssa. He olivat vaiti, mutta jokainen tiesi mistä oli kyse. Jotain pahaa tapahtuisi taas pian, joka toisi surua kylään. Jotain pahempaa kuin Tharanin tai Cylanthielin menetys. Kukaan ei voinut tietää, miten kadotetut ystävämme pärjäävät Helvetissä, mutta jokainen heistä tiesi, että hyvin heillä ei menisi. Sen sijaan jotain pahaa siellä tapahtui ja pian se paha tulisi tänne maan päälle.

Tharan kuitenkin saapui hetken odottelun jälkeen taistelukehään. Kaikkien kummaksi, hän näytti vielä kamalammalta kuin aikaisemmin. Hän selvästi oli ottanut Xalaian pois menon raskaasti ja ei ollut vielä selvinnyt siitä täysin. Hänen kasvoiltaan oli kadonnut se vähäinenkin elo ja inhimillisyys ja nyt hän näytti täysin elämänsä halun menettäneeltä olennolta, joka ei pelkäisi kuolemaa. Kaiki kuitenkin tiesivät, että jos Tharan haluaisi kuolla tänään, hän ei olisi viivytellyt asialla hetkeäkään vaan olisi aikaa sitten riistänyt itseltään hengen jo laiturilla oltuaan. Tharan näytti samassa paljon pelottavammalta kuin ennen juuri tämän kaiken elämän halun puutteen vuoksi. Hänen kylmä ja kalpea kätensä tarttui pieneen puukkoonsa ja veti sen esiin. Terä hohti vihreänä ja vaati verta. Haltian verta.

Tharanin astuttua kehään, taistelu ja hurraa huudot alkoivat. Cylanthiel seisoi paikoillaan katsoen Tharania ja odottaen hänen alkuliikettään. Tharan ei kuitenkaan rynninyt suoraan päin vaan jäi hänkin hetkeksi seisomaan paikoilleen. Molemmat heistä katsoivat toista pidelleen asettaan vielä matalalla. Heti kun Tharanissa näkyi jonkin laista liikettä eteenpäin, Cylanthiel veti jousensa viittansa takaa ja jännitti sen. Kolme nuolta lensi suoraan kohti Tharanin ruumista ja jokainen niistä tunkeutui hänen ihon sisälle pysäyttäen hänen liikkeensä. Tharan astui muutaman askeleen taaksepäin ja pysähtyi katselemaan nuolia. Kaksi oli osunut häntä rintakehään ja kolmas olkapäähän. Haavat eivät kuitenkaan vuotaneet paljoa verta eikä Tharan näyttänyt olevan moksiskaan osumista. Hän pysyi vaiti eikä inahtanut lainkaan vetäessään jokaisen nuolen pois. Veriset nuolet tippuivat maahan ja verta vuotava vampyyri lähti liikkeelle ilmeettömänä.

Cylanthiel oli vähän ihmeissään, että nuolet eivät olleet kaataneet Tharania. Jokainen kuitenkin oli osunut hyvään kohtaan ja mennyt sisään aiheuttaen veren vuodon, mutta Tharan ei ollut niistä moksiskaan. Tai hän ei vain näyttänyt sitä kellekään. Cylanthiel heitti jousensa sivuun, otti Sudensurmasta kunnon otteen ja lähti hyökkäävää Tharania vastaan.

Ketterämpänä olentona, Cylanthielin ei ollut mitenkään hankalaa liikkua pienessä tilassa, minkä haastekehän ottelurinki tarjosi hänelle. Hän liikkui Tharanin ympärillä sujuvasti ja nopeasti. Itse asiassa niinkin nopeasti, että Tharanin oli hankala pysyä hänen perässään. Hänen näkökulmasta helposti olisi saattanut näyttää siltä, että hän olisi taistellut samaan aikaan montaa haltiaa vastaan, jotka olivat aina jossain muualla kuin miekan tiellä. Melkein paikoillaan pysyvä Tharan pyöri paikoillaan ympyrän muotoista rataa ja iski aina niihin kohtiin, missä Cylanthiel oli hetki sitten ollut. Haltia ei kuitenkaan ollut vielä antanut vampyyrin maistaa omaa teräänsä vaan hän halusi näyttää koko kansalle nähtävästi, että tämä ottelu menisi hänen ehtojensa mukaan.

Tharan kuitenkin näytti olevan aivan tyytyväinen tällaiseen otteluun. Hän oli kärsivällinen ja useiden ohi menneiden iskujen jälkeen hän näytti aivan yhtä hilpeältä kuin tulleessaan tänne. Cylanthielin oli kuitenkin liikuttava hyvin nopeassa tahdissa hänen ympärillään ja pian hän väsyisi. Tämän asian tiesi niin Tharan kuin Cylanthiel itsekin.Tharan ei kuitenkaan tiennyt tai osannut aavistaa sitä, että Cylanthiel ei kauaa jatkanut enää nopeaa liikettään vaan pysähtyi paikoilleen ja antoi Sudensurmansa aukaista elottoman ihon pinnan kapealla terällään tunkeutuen syvälle kylkien sisään. Odottamaton isku sai Tharanin kaatumaan maahan polvilleen ja samassa hänen kaikki sisälleen ahtaamansa tunteet tulivat esiin.

Cylanhtielin huomatessa vampyyrissä suuren pakkautuneen vihan ja muiden sekavien tunteiden vaikuttavan sen taistelutaitoon. Iskut tulivat koko ajan hitaammin, mutta paljon voimakkaammin. Nyt olisi aika iskeä itsekin. Ajatukset muuttuivat teoiksi ja nähdessään Tharanin viedessä puukon päänsä yläpuolelle, hän päätti toimia. Yksi nopea isku puukon ollessa vielä ylhäällä, hän onnistui viiltämään miekallaan Tharanin vatsan auki. Haava oli syvä ja sen sisältä tuli esiin kaikki mahdolliset sisäelimet. Veri, suolet ja kaikki muu tulivat kilpaa haavasta ulos raittiiseen ilmaan Tharanin pitäessä puukkoaan edelleen päänsä yläpuolella. Hänen kasvoillaan oli edelleen sama vanha vihainen ilme kuin aikaisemmin. Maahan kaaduttuaan selälleen makaamaan, hän irvisti edelleen, mutta kaikki se vähäinen elämä hänen sisältään oli poissa. Haltia oli voittanut.


-------------------------------------------------------

Haltia voitti Solan. Taas.

Mutta joo, ei ottelun kulku ollut ihan noin C:n ownausta. Kyllä T osui häneen satunnaisesti, mutta C:n haarniska ja wardi on olleet todellisia suorittajia koko Solan ajan, että huh huh. Iskupuolen hoitaa sitten kääpiöriimuilla varustettu Sudensurma, joka iskee T5 olevaa Mr. T:tä vähän turhan kovaa. Liian kovaa pysyäkseen elossa. Miekkasi kuitenkin Justus hidasti kuolemistasi yhden vuoron ajan, mutta eipä se ihmeitä loppujen lopuksi tehnyt.

Kun Justus olet valtion järjestämässä Larpissa ja nyt Solassa alkaisi vähän jännempi ajan jakso, en viitsi sinua päästää Helvettiin leikkimään. Säästän sinut siis siltä julmalta kohtalolta ja T saa mennä lepäämään tuonpuoleiseen rauhassa X:n kanssa. Kaikki ovat iloisia eiksje?
Soturin ei tarvitse vuodattaa verta voittaakseen taistelun.
- Sinitähti

Avatar
Gilaelin
Peliporukkavalvoja
Viestit: 2832
Liittynyt: Su 18.04.2004 19:22
Paikkakunta: Joensuu

Re: Myrskyn Sola 3 - Finaali toisella kierroksella

Viesti Kirjoittaja Gilaelin » To 12.03.2009 23:58

Meillä on tämä hetki

Ihmiset hurrasivat hänen ympärillään ja miekkamestarin ajatukset olivat hukkua yleisön huutojen korviahuumaavaan pauhuun. Khainen riipuksen punainen hehku alkoi hiljalleen himmetä ja Cynathielin tunneskaala valui hiljalleen takaisin hänen mieleensä. Cynathiel saattoi aistia ilmassa ilon, jota väkijoukko hohti, mutta hymy ei noussut hänen kasvoilleen. Hän oli voittanut taistelun, mutta tieto siitä ei suonut haltiasoturille sitä itseriittoisuuden ja voiton tunnetta, jota se olisi joskus hänessä tuottanut. Kuolevan Tharanin kasvot olivat yhä vääntyneet vihan sokaisemaan irveeseeen, joka puistatti haltiaa. Cynathiel tunsi häpeän sielussaan. Hän olisi tehnyt saman minulle, miekkamestari sanoi itselleen, vaikka ei kyennytkään työntämään syyllistä oloa pois sisimmästään. Miekkamestari huokasi syvään ja antoi lopulta itselleen luvan olla onnellinen, sillä nyt hän saisi olla taas hetken pitempään Bethin kanssa, aivan kuin Tharan oman rakkaansa kansa, haltia toivoi.

Jostain ihmisten ilon ja oman tunnemyllerryksensä läpi Cynathiel saattoi tuntea yhä saman painostavan tunteen, joka oli seurannut häntä matkalla alas vuorilta. Kaikki ei ollut hyvin. Kaikki ei ollut vielä ohitse. Cynathiel vei verisen Suden surman huotraansa, päättäen puhdistaa terän myöhemmin ja laskeutui vasemman polvensa varaan Tharanin ruumiin eteen. Hän ei tiennyt mitä jumalia mies oli palvonut, joten hän osoitti rukouksensa vain taivaisiin ja toivoi, että jokin niistä voimista, jotka seurasivat maailman tapahtumia huolehtisi vampyyrin sielusta. Lausuttuaan rukouksensa haltia nousi ylös ja huusi yleisölle:"Viekää tämä mies siunattavaksi ja antakaa hänelle sankarin hautajaiset, jotka hän on ansainnut!".

Tahtomatta jäädä enää hetkeksikään areenaan miekkamestari asteli väkijoukon halki kohti kylän raittia. Hänen ei tarvinnut odottaa kauaa, ennen kuin Beth juoksi hänen luokseen ja kietoi kätensä haltian ympärille. He suutelivat ja Cynathiel tunsi naisen kielen painautuvan omaansa vasten lähes epätoivoisella vimmalla. Cynathiel ei ihmetellyt tätä. Hän maistoi suussaan suolaisen maun ja huomasi naisen kyynelehtivän. Nostaessaan katseensa Cynathieliin Bethin silmät säihkyivät märkinä kuin kaksi timanttia. "Minä tiesin... tiesin että voittaisit", nainen sanoi.

Cynathiel olisi tahtonut myöntyä naisen sanoihin ja sanoa, että kaikki oli nyt hyvin, mutta hän ei voinut, ei osannut. Hänen sydämensä oli kylmettynyt vaaran tunteesta, joka seurasi häntä. Jokin painostava ja paha oli lähestymässä, mutta hän ei osannut kertoa mikä. "Ei, se ei ole ohi, ei vielä", hän sanoi. Beth näytti hämmentyneeltä ja sopersi epäuskoisesti:"Mutta sinä voitit, vaaraa ei enää ole". "Ei tämä on vasta alku Beth. Todellinen loppu on vasta tulossa", miekkamestari sanoi, silittäen naisen hiuksia. Sitten he halasivat toisiaan ja olivat taas hiljaa.

Ihmiset alkoivat pikkuhiljaa valua pois areenalta ja kulkea naisen ja haltian ohitse. Kylmä pohjoistuuli vinkui kaduilla ja tanssi tiensä areenan ohitse, saaden Cynathielin vihreän viitan lepattamaan tuulessa. Nainen ja haltia painautuivat toisiaan vasten kovemmin. "Meillä on tämä hetki", Beth sanoi ja sulki silmänsä.
Sweet is the wind as it gently blows
The day away and the night time comes
Great are the wonders that silence shows
I fall asleep and I dream of the sun

Avatar
Ookami_Tez
Viestit: 592
Liittynyt: La 08.03.2008 21:42

Re: Myrskyn Sola 3 - Finaali toisella kierroksella

Viesti Kirjoittaja Ookami_Tez » Pe 13.03.2009 08:33

Kylästä kuuluivat raikuvat äänet Nickoletten hitaasti raahautuen kylaän. Hän oli nälkiintynyt ja näkö oli sumea. Hyvä että hän oli edes löytänyt tänne saatika selvisi matkasta ilman kenenkään väijytystä tai muuta. Nickolette ei ymmärtänyt kylän äänekkyyttä vaan lähti rauhallisesti kirkkoa kohti nojautuen lopulta sen suuriin oviin ja työnten niitä sen verran auki että kaatui niiden välistä kirkon lattialle makaamaan nälkäisenä. Nickolette yritti etsiä katseellaan jotakuta kirkosta, mutta heikosti valaistu kirkko ja Nickoletten jo sumea näkö estivät tämän näkemästä muutamaa metriä pidemmälle.
Great Teacher Ookami_Tez
Blogi miniatyyreistä ja milloin mistäkin nörttihenkisestä.

Avatar
El Capitan
Peliporukkavalvoja
Viestit: 5531
Liittynyt: Pe 17.12.2004 21:55
Paikkakunta: Tuuliklaani / Pori
Viesti:

Re: Myrskyn Sola 3 - Finaali toisella kierroksella

Viesti Kirjoittaja El Capitan » Pe 13.03.2009 17:56

En minä mitään pientä fluffia jaksa kirjoittaa. Kirkon kellot soivat taas, että haltiat voivat tulla kirkolle ja suunnata takahuoneisiin muina miehinä kun jaksatte.

Sandirkin voi sinne tulla halko.
Soturin ei tarvitse vuodattaa verta voittaakseen taistelun.
- Sinitähti

Avatar
Justus
Viestit: 235
Liittynyt: To 06.05.2004 14:52
Paikkakunta: Turku

Re: Myrskyn Sola 3 - Finaali toisella kierroksella

Viesti Kirjoittaja Justus » Pe 13.03.2009 20:17

El Capitan kirjoitti:...mutta C:n haarniska ja wardi on olleet todellisia suorittajia koko Solan ajan, että huh huh.
Oliko tämä lihavoitu osa vihjaus vain edellisiin matseihin vai myös tähän? Eli unohtuiko, että Tharan ignoroi armourit? No niin tai näin eipä sen väliä enää.
El Capitan kirjoitti:Kun Justus olet valtion järjestämässä Larpissa ja nyt Solassa alkaisi vähän jännempi ajan jakso, en viitsi sinua päästää Helvettiin leikkimään. Säästän sinut siis siltä julmalta kohtalolta ja T saa mennä lepäämään tuonpuoleiseen rauhassa X:n kanssa. Kaikki ovat iloisia eiksje?
Tämä käy hyvin. Tharan ainakin kiittää.
"Tupakka, viina ja villit naiset. Ne tekee sut hulluks. Ne sotkee sun pään"
-Dave Lindholm

Avatar
El Capitan
Peliporukkavalvoja
Viestit: 5531
Liittynyt: Pe 17.12.2004 21:55
Paikkakunta: Tuuliklaani / Pori
Viesti:

Re: Myrskyn Sola 3 - Finaali toisella kierroksella

Viesti Kirjoittaja El Capitan » Pe 13.03.2009 20:19

Se on viittaus koko areenaan. Sinua vastaan se oli ainoastaan heikossa kunnossa, mutta wardi onneksi ja epäonneksi toimi tavalliseen tapaan.
Soturin ei tarvitse vuodattaa verta voittaakseen taistelun.
- Sinitähti

Avatar
Justus
Viestit: 235
Liittynyt: To 06.05.2004 14:52
Paikkakunta: Turku

Re: Myrskyn Sola 3 - Finaali toisella kierroksella

Viesti Kirjoittaja Justus » Pe 13.03.2009 20:44

Askeleen päästä Kuoleman rajan takaa Tharanin riivattu sielu katseli vino hymy aavemaisilla huulillaan häviävää ruumistaan. Ilman Mustan Magian siteitä hänen muinainen kehonsa rappeutui nopeasti tomuksi, jota sen olisi pitänyt luonnollisen kulkunsa mukaan olla jo ikuisuuksia aiemmin. Surullisesti tuhahtaen hän käänsi selkänsä maallisille rippeilleen ja asteli Unholan utuun odottamaan Tuomitsijaansa.

Kauaa Tharanin ei tarvinnutkaan odottaa, ennen kuin hämyinen maaperä alkoi kuplia pahaenteisesti levittäen epämiellyttävää rikin löyhkää ympärilleen. Tervaisen lammikon syvyyksistä hitaasti kohosi kynnekäs koura, joka ympäröivää maata repien kiskoi loppukehoaan ylemmäs. Häiritsevän näytelmän keskeytti kuitenkin takaapäin kantautuva lempeä kuiskaus: "Tharan"
Vampyyrin sielu käänsi selkänsä lähestyvälle Noutajalle ja vilkaisi äänen suuntaan. Hänen silmänsä levisivät hämmästyksestä ja ilosta nähdessään Xalaian hengen viehkeänä edessään läpikuultavan valkeaan kaapuun verhoutuneena. Riemuisasti hymyillen Tharan kaappasi hennon neidon kainaloonsa ja antoi tämän johdattaa itsensä Tuonelan teille tietymättömille jättäen saakuli kätyrin palaamaan mestarinsa luokse tyhjin kourin. Ensimmäistä kertaa vuosisatoja kestäneen kuolemansa aikana Tharan tunsi sielunsa olevan todellisesti rauhassa...


_____

Onnea Gilalle voitosta. Meikäläinen vetäytyy sitten seuraamaan rajan takaa loppunäytelmän setvimistä.
"Tupakka, viina ja villit naiset. Ne tekee sut hulluks. Ne sotkee sun pään"
-Dave Lindholm

Avatar
Gilaelin
Peliporukkavalvoja
Viestit: 2832
Liittynyt: Su 18.04.2004 19:22
Paikkakunta: Joensuu

Re: Myrskyn Sola 3 - Finaali toisella kierroksella

Viesti Kirjoittaja Gilaelin » Ke 18.03.2009 00:03

Justus kirjoitti: Onnea Gilalle voitosta. Meikäläinen vetäytyy sitten seuraamaan rajan takaa loppunäytelmän setvimistä.
Kiitos paljon =). Täytyy sanoa, että suurempi ansio kuin voitto tässä areenassa ovat olleet hienot hahmot ja tarina jotka tänne on saatu väännettyä.

*******
Kirkon kellot soivat. Se oli jo lähellä, hän tiesi sen. Askel kerrallaan Kirkon jylhät kaksoisovet lähestyivät. Hänen olisi pitänyt tuntea itsensä väsyneeksi pitkän taistelun jälkeen, mutta yhtään hänen lihastaan ei kolottanut. Hänen olisi pitänyt tuntea surua joutuessaan jälleen eroon rakkaastaan, mutta kyyneliä ei enää ollut. Niille ei ollut sijaa. Tämä on minun hetkeni, Cynathiel ajatteli. Jokainen hetki, jokainen auringonnousu oli ollut alkusoittoa sille mitä pian tulisi tapahtumaan. Jokainen taistelu tähän asti, jonka hän oli joutunut käymään, hän oli käynyt yksin, mutta nyt asiat olivat toisin. Tuuli hulmusi miekkamestarin hiuksissa. Hänen kätensä oli vakaa ja ote Sudensurmasta vahvempi kuin koskaan. Tätä taistelua Cynathiel Iltatähti ei joutuisi käymään yksin. Hänen vierellään kävivät nyt olennot, jotka olivat vahvempia ja vanhempia kuin aika itse. Khainen riipus hohti taas punaisena, jostain pudonnut kultainen lehti leijaili hiljaa tuulessa, sekoittuen haltian mustiin hiuksiin ja Asuryanin riimut hohtivat sinisinä haarniskassa. Ovet avautuivat ja Cynathiel astui sisään. Harmaat silmät loistivat tänään kirkaammin kuin koskaan.

Blood runs, anger rises, deth wakes, war calls.
Sweet is the wind as it gently blows
The day away and the night time comes
Great are the wonders that silence shows
I fall asleep and I dream of the sun

Avatar
El Capitan
Peliporukkavalvoja
Viestit: 5531
Liittynyt: Pe 17.12.2004 21:55
Paikkakunta: Tuuliklaani / Pori
Viesti:

Re: Myrskyn Sola 3 - Finaali toisella kierroksella

Viesti Kirjoittaja El Capitan » To 19.03.2009 00:33

En olisi uskonut koskaan, että…

Cylanthielin tultua kirkon takahuoneisiin hän hämmästyi nähdessään olevansa viimeinen paikan päällä. Vaikka täällä ei ollutkaan monia, joita odottaa, ei hän voinut uskoa, että hän oli viimeinen. Sandir istui jo penkissään kädet ristissä pöydän päällä ja Purppuraviittakin näytti istuvan tylsistyneenä odotukseen penkissään. Haltian tullessa kuitenkin ovesta rappusten eteen, miehessä alkoi näkyä jotain eloa ja hän nousi lopulta seisomaan pitääkseen alkupuheensa. Cylanthielin kävellessä rappusia alas hän ja Sandir koki suuren yllätyksen kuullessaan, mitä on tapahtumassa.

Purppuraviitan äänen sävy oli hyvin vakava ja murheellinen. Jo pelkkä äänen kuuleminen kertoisi, että asia olisi todella murheellinen ja toisi jälleen surua koko kylän kansalle. Vaikka hän kertoikin aluksi, että Helvettiin joutuneista sankareista yksi oli löytänyt keinon päästä maan päälle sitä kaikkea pahuutta pakoon, hän kuitenkin puhui edelleen surullisella äänen sävyllä. Pako oli kaiken sen hyvän lisäksi myös murheellinen, koska pakoon lähtenyt oli vain pelkkä sanansaattaja, joka päästettiin Helvetistä pois vain kertomaan, että he olisivat tulossa tänne. He ovat tulossa, voimalla monien johtajien kanssa.

Helvetinväki oli suututtanut saakuli kun he eivät totelleet hänen käskyjään vaan pelasivat peliä omilla säännöillään ja se oli saanut saakuli muuttamaan pelisääntöjä, joiden mukaan ollaan pelattu tätä peliä jo monta sukupolvea. saakuli oli kuulemma lyönyt jokaisen henkilön henkihieveriin ja tarjonnut auttavaa kättänsä jokaiselle, jos hän vain suostuisi polvistumaan hänen edessään alamaisena. Gabriel ja Archelon eivät olleet polvistuneet ja heidät oli jätetty kuolleena mätänemään metsään. Earatharian puolestaan oli kadonnut tyystin paikan päältä, joka kertoisi, että hän olisi nyt saakuli alamainen. Yksi ei kuitenkaan olisi riittävä määrä Solan valloitukseen, joten voimme odottaa, että useampi vanha tuttavamme olisi haettu itse saakuli eteen tullakseen hänen nöyräksi soturikseen.

Sandir ja Cylanthiel eivät tienneet, miten suhtautua aluksi tähän asiaan, että saakuli kokoaisi joukkojaan Helvetissä tämän aikaa, kun me täällä vain puhumme asioistamme. Molemmat heistä kuitenkin olivat hyvin kiinnostuneita kuulemaan, kuka tämä selviynyt henkilö oli ja kuinka suuri armeija sieltä olisi tulossa. Normaalisti Cylanthiel voitokkaana henkilönä olisi saanut kunnian haastaa Helvetin suurin soturi yksin, mutta hän ei millään voi pysäyttää kokonaista armeijaa yksinään.

Purppuraviitta ei osannut paljoa kertoa armeijan suuruudesta ja sen johtajista, koska sanansaattajana toiminut henkilö, Nicolette, on tällä hetkellä vielä heikossa kunnossa matkattuaan Solan maita kaksi päivää ilman ruokaa ja vettä. Hän kuitenkin oli kerinnyt kertomaan kirkon väelle, että Helvetissä oli Earatharianin lisäksi muitakin henkilöitä, jotka olivat väkivaltaisia ja epäluotettavia selkään puukottajia. Hän itse mm. oli joutunut kahden henkilön hyökkäämäksi saman aikaisesti ja hän ei olisi lainkaan yhtään yllättynyt, jos sama ei tapahtuisi jatkossa. Kylän on varauduttava uuteen hyökkäykseen joskus huomenna.

Hyökkäyksestä tekee vaarallisen kylän nykyinen tilanne. Susien hyökkäys muutama päivä sitten oli ollut kohtalokas ja kylän väki oli tippunut paljon. Kyläläisten taistelutaidotkaan eivät ole mitään verrattuna Helvetin demoneihin, joita nämä niin kutsutut johtajat komentaisivat täällä. Kylä ei pakosti olisi paras paikka taistella tämä sota vaan Purppuraviitta itse ehdotti piiloutumista jonnekin päin Solaa ja napata jokainen pien armeija kerrallaan. Hänellä itsellä mm. on kaksi ystävää Solan kulmien takana, jotka voisivat auttaa meitä tämän invaasion pysäyttämisessä. Yhdessä heidän kahden, Sandirin, Nicoleten, Cylanthielin ja kylän jäljellä olevien taistelioiden kanssa taistelu voisi olla voitettavissa, jos ne käytäisiin oikeissa paikoissa. saakuli kuitenkin levittää joukkonsa ympäri Solaa yrittäen etsiä meitä piilostamme, joten heidän nappaaminen yksi kerrallaan ei pitäisi olla niin vaikeaa, mutta samalla piilomme olisi heikossa puolustuksessa, jos sen joku löytäisi taistelun aikana.

Tämän levittäytymisen lisäksi varmaa on myös se, että saakuli tuo maan päälle uskollisimman palveliansa, joka tunnetaan nimellä Nikolai. Hänen tumman musta ja piikikäs haarniska tekee hänestä hyvin kookkaan ja suuri kilpi, joka yltää harteilta maahan asti, tekee hänen kestostaan suurenmoisen, mitä maan päällä ei olla nähtykkään. Hän on pelottava henkilö ja armoton. Hän ei kavahda tappaa ja kukaan tunnettu henkilö ei ole häntä vielä voittanut. Nicolette itse mm. hävisi hänelle rehdissä yksi vastaan yksi ottelussa. Häntä tulee välttää kaikin tavoin, koska hän on melkein yliluonnollinen henkilö, jota maan päällä ei pitäisi olla. Hän on kuitenkin kuolevainen, mutta häntä voi uhmata vain Jumalan todellinen soturi, joka on osoittanut kaikille olevansa oikean puolella ja hyvä sydämeltään. Nikolain voi voittaa vain kaksi henkilöä maan päällä tällä hetkellä ja jos hän menehtyy, on Solan tulevaisuus vaarassa. Toinen heistä on kadonnut, mutta ilmestyy aina hädän paikalla turvaamaan laumaansa. Viimeksi hänet nähtiin ennen ensimmäisiä kierroksia ja silloin hän kukisti sen pedon, joka tuhosi kirkon tiloja raivoisalla kädellä. Toinen henkilö puolestaan on lähellä päästä Jumalan soturiksi, koska hän osoittanut taitonsa taisteluissa moneen kertaan ja on ollut hyvä sydämeltään moneen kertaan. Hän ei pelkää auttaa ketään, ei edes kuollutta.

Se olet sinä Cylanhtiel.


---------------------------------------------------

Nicolette voi saapua huoneeseen ehdottelemaan omia mielipiteitään, mitä pitäisi tehdä, jos lainkaan kiinnostaa nousta vuoteesta. Purppuraviitta ehdottaa, että mennään jonnekin piiloon ja soditaan heinäsirkkatyyliin. Mitä mieltä te muut olette siitä?

Helvetinväki, missä on heräämisfluffinne?
Soturin ei tarvitse vuodattaa verta voittaakseen taistelun.
- Sinitähti

Avatar
Gilaelin
Peliporukkavalvoja
Viestit: 2832
Liittynyt: Su 18.04.2004 19:22
Paikkakunta: Joensuu

Re: Myrskyn Sola 3 - Finaali toisella kierroksella

Viesti Kirjoittaja Gilaelin » To 19.03.2009 02:23

Älä unohda minua Cynathiel, älä unohda minua

Cynathiel kuunteli Purppuraviitan sanoja ilmeettömänä. Ainoastaan, kun Nikolai mainittiin, tunsi miekkamestari kuohunnan sisällään. Hän oli odottanut tätä niin kauan ja nyt kun hän vihdoin kuuli nimen jota vastaan kohtalo oli ohjannut häntä niin pitkään, Cynathiel tunsi veren kohisevan suonissaan. Hän näki ihmisten kasvot ympärillään ja kuullessaan sanat jotka hänestä lausuttiin, ei miekkamestari tuntenut ylpeyttä, vaan ainoastaan painon olkapäillään. Hänen olisi pitänyt olla valmis tähän, mutta nyt hetkellinen epävarmuus, jota hän ei heti ymmärtänyt, valtasi hänen sielunsa. Sitten Cynathiel ymmärsi sen. Sandirin, Purppuraviitan ja kaikkien salissa olevien ihmisten katseet olivat kiinnittyneet häneen. Cynathiel ei enää taistellut omaa taisteluaan. Tämä taistelu oli koko Solan taistelu. Nyt miekkamestari ei vastannut ainoastaan omasta hengestään, mutta myös sadoista puolustuskyvyttömistä elämistä.

"Minä haastan Nikolain", miekkamestari nosti äänensä kuuluviin. "Jos se säästää verenvuodatusta, haastan hänet", haltia sanoi. Purppuraviitta katsoi Cynathielia kulmiensa alta ja pudisti päätään: "Ei herra haltia. Et ole vielä Jumalan soturi". Cynathielin silmät siristyivät, hänen katseensa lukittuessa Purppuraviitan silmiin. "Siispä kerro minulle, kuinka tulla tämän Jumalan soturiksi, ihminen", miekkamestari sanoi. Purppuraviitan katse vastaso haltian harmaiden silmien kylmään katseeseen. "En voi valitettavasti tehdä sitä", hän sanoi hiljaa. "Mitä?", Cynathielin kysymys sähähti myrkyn lailla ilmassa. Hän ei ollut tullut tänne asti vain tanssiakseen ikälopun ihmisen sanojen mukaan. Purppuraviitta saattoi nähdä haltian sisältä nousevan raivon haltian silmissä ja huokasi syvään:"En voi kertoa sinulle miten viimeiset askeleet otetaan, mutta Beth tietää vastauksen, hän on yksi meistä, kysy häneltä". Cynathiel ei sanonut enää sanaakaan, marssiessaan ulos salista, ovet paukkuen.

Ulkona vesisade oli yltynyt ja rappuset olivat liukkaat. Cynathiel astui kaksi askelta kerrallaan alas, kunnes huomasi Bethin seisovan edessään. Miekkamestari oli ollut niin kuohuksissa, ettei ollut huomannut naisen läheisyyttä. Bethin vaatteet olivat märät ja hiukset liimautuneet kiinni kauniisiin kasvoihin. Näytti siltä, kuin nainen olisi seisonut sateessa pitkään. Bethin kasvot olivat pisaroiden peitossa. Cynathiel ei osannut kertoa, olivatko pisarat sadetta, vai oliko nainen itkenyt.

Cynathiel oli kahdella askeleella Bethin luona ja siirsi hiukset pois tämän kasvoilta. "Beth te tuin, sinun ei pitäisi olla ulkona tässä sateessa, sairastut vielä. Tietäisitpä mitä Purppuraviitta väitti sisällä. Ihmisvanhus on sekaisin päästään", Cynathiel sanoi puoliksi itselleen, puoliksi Bethille. Nainen seisoi hiljaa hänen edessään, eikä sanonut mitään, saaden miekkamestarin hermostumaan. "Mikä sinun on Beth te tuin? Kasvosi ovat aivan kylmät ja valkoiset. Etkö voi hyvin?" Cynathiel kysyi. Beth ei vieläkään sanonut mitään, vaan otti kiinni vasemmalla kädellään Cynathielin oikeasta kädestä ja vei sen pitämään kiinni oikeasta ranteestaan. "Kun tämä on ohi, vien sinut Tor Álfheimriin rakas. Sinun pitää nähdä kevät Laurelornin metsässä. Se on eräs kauneimmista asioista tässä maailmassa", miekkamestari sanoi.

Silloin naisen silmät alkoivat hohtaa ja tämä tuli aivan Cynathielin lähelle. Hän halasi haltiaa vasemmalla kädelään ja Cynathiel vastasi syleilyyn omalla vasemmalla kädellään, hänen oikean kätensä pitäessä yhä kiinni siitä kohtaa Bethin rannetta, johon nainen oli hänen kätensä laskenut. Beth suuteli Cynathielia syvään ja himokkaasti. Vaikka miekkamestari vastasikin suudelmaan, aisti hän, ettei kaikki ollut hyvin.

Jokin kuudes aisti varoitti häntä, että kaikki ei ollut liian hyvin. Liian myöhään Cynathiel Iltatähti tunsi tikarin pommelin omaa rintahaarniskaansa vasten. Liian myöhään hän maistoi veren Bethin suussa, naisen nojautuessa syleilemään haltiaa koko painollaan, painaen tikarin syvälle rintaansa. Kaikki kävi kuin hidastettuna. Bethin jalat pettivät ja hän vajosi Cynathielin käsivarsille, verenpunaiset huulet hymyyn kääntyneinä.

"Ei", Cynathiel ähkäisi, tietäen ettei voisi tehdä mitään. Tikari oli painunut syvälle Bethin rintaan ja nainen teki kuolemaa. "Ennustuksen mukaan Jumalan soturiksi voi tulla vain sellainen, joka on kokenut suruista suurimman", Beth kuiskasi hänen korvaansa. Sanat iskivät kuin nyrkki Cynathielin kasvoihin. Kaikki ne murheet ja menetykset, jotka hän oli kokenut elämänsä aikana. Kaikki ne ihmiset, jotka hän oli menettänyt ... eivätkö ne olleet tarpeeksi? Nyt hän menettäisi jotain, joka oli korvannut hänelle hänen kaikki entiset menetyksensä, jotain joka oli ollut arvokkaampaa kuin mikään, minkä Cynathiel Iltatähti oli menettänyt.

"Ei Beth te tuin", Cynathiel tunsi kyynelten tulvivan silmistään. "Minä taistelin sinun takiasi... meidän takiamme", hän sopersi. "Älä jätä minua nyt Beth te tuin. Olen eksyksissä tässä maailmassa. Sinä olet ainoa tähteni, jota seuraan, ainoa kiintopisteeni tässä hullussa maailmassa", haltia nyyhkytti. "Shhh...", Beth kuiskasi hiljaa ja silitti vapisevin käsin miekkamestarin kasvoja. "Tämä on minun lahjani sinulle, rakas", nainen sanoi. "Olisin tahtonut antaa sinulle lapsen, se olisi ollut niin ihanaa, eikö? Tämän enempään en kuitenkaan pysty", hän sanoi, kurottuen suutelemaan vielä viimeisen kerran Cynathielia. Veri ja kyynelet sekoittuivat toisiinsa. Se oli katkeransuloinen suudelma. "Älä unohda minua Cynathiel, älä unohda minua", nainen henkäisi ja kuoli. Cynathiel tunsi jäätyvänsä aloilleen. "Ei, ei, ei..." haltia sopersi kyyneltensä lävitse ja tuuditti Bethiä sylissään, naisen lämpimän veren tahratessa haltian haarniskan.

Cynathiel ei tiennyt, kauanko hän tuuditti kuollutta rakastaan sylissään, mutta yhtä äkkiä hän tunsi sateen lakkaamaan. Haltia avasi turvonneet silmänsä ja katsoi ympärilleen. Ei, sade jatkui yhä, mutta hänen ympärillään oli tyyntä. Valkea, sokaiseva valo laskeutui taivaista Cynathielin ja Bethin ruumiin päälle, pyyhkien veren pois haltian haarniskasta ja saaden sen hehkumaan valkoista hohdetta.

Cynathiel tunsi nousevansa ilmaan ja valo täytti hänet. Se ei vienyt pois surua, eikä tuskaa tai vihaa, mutta se rauhoitti hänet. Hysteria ja epätoivo katosivat ja lämmin turtumus täytti miekkestarin ruumiin. Hän tunsi pyhän valon virtaavan suonissaan uusi, väkevä voima, joka ei ollut kotoisin tästä maailmasta, täytti hänet. "Cynathiel te tuin, sinä olet puhdas", ääni sanoi vanhalla haltiakielellä hänen sisällään. "Miksi hän? Miksi minulta riistettiin rakkaus?" Cynathiel henkäisi. "Ilman kuolemaa ei voi olla elämää", ääni sanoi. "Terä on nyt karkaistu".

Valo alkoi hiljalleen himmetä ja Cynathiel tunsi laskeutuvansa takaisin maahan. "Sinä et ole yksin Cynathiel Iltatähti. Se mitä olet kokenut ei ollut turhaa, sillä vaikka ne ovatkin olleet tuskan ja surun kokemuksia, ovat ne olleet myös rakkauden ja ilon kokemuksia. Rakkaus on yhä sinussa Cynathiel. Se on Bethin lahja sinulle ja suurin lahja tässä maailmassa", ääni sanoi. "Kun tarvitset apua Cynathiel, katso kaakkoon ja apu tulee.

Sitten kaikki oli taas hiljaista.

Sade ropisi vasten ithilmarhaarniskaa. Miekkamestari nosti hellästi Bethin ruumiin syliinsä ja lähti kuljettamaan sitä kohti kirkkoa. "Meillä oli hetki Beth te tuin", hän kuiskasi naisen korvaan. Sitten Cynathiel nosti katseensa, jossa hehkui nyt uusi palo, joka oli täyttänyt harmaat silmät, kohti kaukaisuutta. "Minä odotan sinua Nikolai, sillä vihdoin olen valmis. Olen odottanut sinua ikuisuuden, mutta nyt olen valmis. Ja kun saavut luokseni, minä tapan sinut", hän sanoi.
Sweet is the wind as it gently blows
The day away and the night time comes
Great are the wonders that silence shows
I fall asleep and I dream of the sun

Avatar
Tyranni
Viestit: 789
Liittynyt: To 05.10.2006 15:36
Paikkakunta: Naantali

Re: Myrskyn Sola 3 - Finaali toisella kierroksella

Viesti Kirjoittaja Tyranni » To 19.03.2009 15:29

Vapautus
Pimeydessä piinattuna Nirla tuijotti vanhaa puista ovea, kuten pitkän, niin hyvin pitkän ajan hän oli tuijottanut. Verta valui hänen suustaan vanana, kuten oli aina tehnyt. Lattialla ei kuitenkaan ollut koskaan lammikkoa hänen verestään, kuten olisi voinut olettaa. Nirla ei tiennyt myöskään mistä kaikki tuo veri tuli, mutta aina yhtä kivuliaana se aina jatkui. Jatkui, kuten myös kipu hänen käsissään, jaloissaan ja rinnassaan. Kaikki tämä kipu oli ollut viedä häneltä järjen hyvin monta kertaa, mutta kertaakaan Nirla ei ollut antanut periksi hulluudelle.

Unta Nirla ei saanut huoneessa. Ruokaa ei myöskään saanut, kuten ei vettäkään. Silti hän pysyi aina olemassa, vaikka jano ja nälkä vaivasivat aina. Kahleet hänen käsissään ja jaloissaan estivät häntä liikkumasta yhtään. Avaimen reikiä ei näissä kahleissa ollut, ja ne olivat ketjuilla kiinnitetty jonnekkin huoneen seinän sisälle. Kahleet puristivat Nirlaa aina, ja hän ei ollut tuntenut varpaitaan eikä käsiään, koko sinä aikana, jonka oli huoneessa viettänyt. Huoneessa ei ollut mitään muuta kuin puinen ovi, jonka saranat olivat ruosteessa, hänen omat kahleensa ja rottia. Nämä pienet olennot olivat ainoa todiste mistään elävästä täällä.

Mutta sitten tapahtui jotain. Nirlan miettiessään taas kerran kaikkea, mitä oli tapahtunut, ja miten hän tänne oli joitunut. Hänet keskeytti saranoiden narahdus. Sisään astui olento, joka oli pukeutunut suuren mustaan piikkiseen haarniskaan ja kypärään. Valokin tuntui tunkeutuvan huoneeseen olennon mukana.

"No, Nirla. Oletkos miettinyt asioitasi jo tarpeeksi ? Oletko ymmärtänyt oman nykyisen hennon ja voimattoman ruumiisi ja voimasi ?" Syvä ja murhaavan tuntuinen ääni kysyi Nirlalta. "Olen, ja olen myös saanut tarpeekseni tästä huoneesta, jossa ei ole kuin rottia ja ja tuo hiivatin ovi." Nirla vastasi.
"Oletko valmis ottamaan vastaan ylitsepursuavat voimat ja ainoan oljenkorren päästä pois tästä huoneesta ? Oletko valmis liittymään meihin?" Olento kysyi jälleen. "Olen." Heti Nirlan vastaessa, musta, mustaakin vastaan erottuva savu eteni kohti Nirlaa, jostain olennon haarniskasta lähtien. Savun tunkeuduttua Nirlan suuhun, hänen silmänsä rävähtivät auki, ja hän ei tuntenut enää minkäänlaista kipua. Nirla oli kuin uudestisyntynyt. Kerran hän vetäisi kättään, ja kahleet irtosivat heti, kuin ne olisivat olleet paperia. Hänen päästyään irti kahleistaan, olento sanoi hänelle: " Seuraa minua."

Nirla seurasi haarniska olentoa asevarastoon, josta Nirla sai valita haluamansa varusteet. Hänen käteensä tarttui suuri hilpari ja hänen vartaloaan myötäilevä musta haarniska. Myös jokusen pullon myrkkyjä hän nappasi mukaansa. "Olen valmis."
"I Speak Spanish to God, Italian to Women, French to Men, and German to My Horse"
- Charles V
http://fi4.gloryoffellowland.com/?ref_a=asdius

Avatar
Ookami_Tez
Viestit: 592
Liittynyt: La 08.03.2008 21:42

Re: Myrskyn Sola 3 - Finaali toisella kierroksella

Viesti Kirjoittaja Ookami_Tez » To 19.03.2009 17:55

Gynathiel oli lähtenyt salista ja sali oli hetken hiljentyneenä. Askeleet rikkoivat hiljaisuuden. Ne kuuluivat naisen hennoista askelista rappusia vasten. Nickolette nojasi vakaasti portaiden kaiteeseen kävellen alaspäin. "Se mies. Nikolai. On todellakin hirviö, mutta voitettavissa. Minä olin tottunut siihen että olin parhaimpia miekkailijoita kotimaassani, mutta täällä ymmärsin kuinka väärässä olin. Archelo katkaisi kaulani taistelu kentällä luovutettuani, mutta se olisi ollut vain hetkien kysymys koska hän olisi tehnyt sen jos olisin jatkanut taistelemista." Nickolette sanoi kävellen huojuen keskikäytävää pitkin. "Nikolai ei ollut lähelläkään sitä tasoa. Hän oli taitava, mutta taitava miekkamies kykenisi voittamaan hänet ilman ongelmia." Nickolette sanoi päättäväisesti katsoen Purppuraviittaa. "Pyydän antakaa minulle ase niin taistelen demoneja vastaan maanne puolesta ja rakkaimpani puolesta." Nickolette sanoi nousten nojaamasta yhteen penkkiin kävellen ylväin, vaikka hieman haparoivin, askelin Purppuraviitan eteen. Nickolette laskeutui toisen polven varaansa. "Minä en voi antaa sukuni nimen häpäistyä tekojeni takia." Nickolette sanoi jääden siihen odottamaan Purppuraviitan sanoja. Mikael, missä ikinä oletkaan siellä. Minä tulen vielä ja vapautan sinut rakkaani. Archelo, olet kärsimässä minun takiani. Annoit minulle uuden mahdollisuuden enkä aio käyttää sitä harkitsematta. Älä kuole, sillä tulen ja pelastan sinut. Gabriel, huijariksi olit lojaali ja tärkeä avustaja minulle. Tuon sinut yhdessä Mikaelin ja Archelon kanssa takaisin, joten pysy hengissä. Nickolette lupasi niille, jotka olivat vielä helvetin syleilyssä.
Great Teacher Ookami_Tez
Blogi miniatyyreistä ja milloin mistäkin nörttihenkisestä.

The Chosen of Waagh
Viestit: 260
Liittynyt: Ke 02.11.2005 22:00

Re: Myrskyn Sola 3 - Finaali toisella kierroksella

Viesti Kirjoittaja The Chosen of Waagh » To 19.03.2009 22:53

Oletan siis, että Archelo ei ole vielä aivan päässyt hengestään, vaan on vankina kuten kaikki muutkin? Jos näin, niin tämä fluffi on tarkka. Ai niin, onko Donovic (aseenkantaja siis) nyt poistunut solasta (ei toivottu vaihtoehto), vai jäänyt odottamaan Archelon paluuta? Siitä saisitte yhden soturin lisää.

Siispä fluffiin:

Archelo osui likaisen koppinsa lattiaan ties kuinka monetta kertaa, lisäten kypäräänsä uuden komean lommon. Tätä oli jatkunut jo hyvän aikaa: kidutusta ja silkkaa pilkaa. Hänen panssarinsa oli menettänyt kiiltoaan ja saanut vaurioita, kasvot olivat veressä lommoisen kypärän takana ja kirvestä ei ollut lähimaillakaan. Hän nojasi raskaasti lattiaan panssarihansikkaillaan sylkien verta, ja alkoi nauraa. Ääni vahvistui hänen rintakehässään kunnes hän hekotti täyttä kurkkua. "Tuoko on parasta mihin te neidit pystytte? Jos olisin tahtonut kuritusta, olisi kai pitänyt mennä vanhojen akkojen luokse, koske heillä tehtävään olisi ollut varmasti enemmän lihaksia, älystä nyt puhumattakaan". Hän tunsi nyrkin uppoavan palleaansa voimalla ja taittui kaksin kerroin, haukaten henkeä ja pihisten hampaidensa välistä "kunhan pääsen täältä, revin teidät kaikki riekaleiksi! Ja teihin en liity, en ikinä. Etsikää joku typerämpi, jota käskeä". Hän irvisti ja nappasi seuraavan, päähänsä tähdätyn iskun kiinni ja hyppäsi jaloilleen silmänräpäyksessä. Irvistelevä demoni oli kohottamassa toista kättään iskuun, ja hän toimi välittömästi, murtaen otuksen käden rivakalla liikkeellä. Demoni ulvoi ja jätti sellin kiireessä. Oven sulkeuduttua Archelo vajosi raskaasti seinää vasten ja valitti. Tämä kerta oli ollut edellistä pahempi, mutta periksi hän ei antaisi. Ei ikinä. Hän oli valinnut osansa, ja aikoi tyytyä siihen. Vajoten seinää hieman alaspäin, jättäen jälkeensä verivanaa, hän pohti hymyillen.

Kaunis neito eli.

Palkkasoturi kitui helvetissä.

Reilu vaihtokauppa.
Anna sielusi pimeydelle, koska pimeys sinua lopussa kuitenkin odottaa

Avatar
Ilkeapikkuperkele
Viestit: 1236
Liittynyt: Su 16.02.2003 17:20
Paikkakunta: Kuopio

Re: Myrskyn Sola 3 - Finaali toisella kierroksella

Viesti Kirjoittaja Ilkeapikkuperkele » Su 22.03.2009 13:49

Erathanian nosti katseensa vääristyneeseen peiliin. Hän oli hävinnyt taistelun. Haltia oli yllättänyt hänet kentällä ja saanut sen voitokkaan iskun hänen vatsaansa. Hän oli kuollut. Helvetissä hän oli surmannut kanssa taistelijoitansa ilman armoa. Hän oli pyrkinyt takaisin ylös kylään. Itse saakuli oli lähettänyt yhden kapteeneistaan hänen tielleen ja ilman asetta Erathanian oli hävinnyt tämän taistelun jälleen. Hän oli Epäonnistunut.

Erathanian asetti mustan piikikkään kypärän päähänsä. Enään hän ei epäonnistuisi... Saakuli oli antanut hänelle vielä mahdollisuuden olla voittaja, ja ainut mitä Erathanian janosi oli voitto. Nyt hän oli voimakkaampi kun koskaan! Hän johtaisi helvetin joukot ylös kylään ja teurastaisi kaikki, jotka häntä vastaan asettuisi. Hän ei epäonnistuisi!

Erathanian asteli pois huonestaan samalla kaapaten kahden käden kirveensä, jonka terä värähteli kirottua voimaa. Huoneensa ulkopuolella häntä odotti hänen kaartinsa. "Te kirotut...valitut. Nouskaamme ylös ja näyttäkäämme Saakulin todellisen mahdin! Tappakaa kaikki, jotka asettuvat meitä vastaan. Ketään ei säästetä. Purppuraviitta on minun.


Pikaista fluffia ei töiden takia oikein kerkeä kirjoitella, mut mukana vielä ollaan :)
The Captain kirjoitti: Vittuilun määrä maailmassa on muuttumaton vakio.

Avatar
El Capitan
Peliporukkavalvoja
Viestit: 5531
Liittynyt: Pe 17.12.2004 21:55
Paikkakunta: Tuuliklaani / Pori
Viesti:

Re: Myrskyn Sola 3 - Helvetti kuokkavieraana

Viesti Kirjoittaja El Capitan » Ma 23.03.2009 00:58

Mitä me teemme?

”On ihana nähdä, että teissä on vielä sitä sisua uhmata vaaroja ja kokea seikkailuja. En voi koskaan kiittää teitä kaikkia saamastamme avusta, mutta jos tulevasta selviydymme, olette aina tervetulleita tänne Solaan. Nicolette ja Sandir. Kaipaatte varmaan varusteita itsellenne. Seuratkaa minua, varastostamme voi löytyä vielä jotain suojaa yllenne ja aseita käteenne. ”

Sandirin ja Nicoleten valitessa varusteitaan, Purppuraviitta palasi kokoontuneen kansan eteen. Kansa näytti huolestuneelta ja vähälukuiselta. Kylä oli voinut aikaisemmin paljon paremmin ja nyt sitä kiusasi kaikki vitsaukset, jotka tuskin loppuisivat tähän, mitä huomenna aamun jälkeen olisi tulevan. Sotureiksi heistä ei olisi, joten ainoa vaihtoehto olisi paeta jonnekin piiloon. Vuorille, tuttuihin leiripaikkoihin, vanhaan kylään. Jonnekin, ei väliä minne. Kunhan kansa olisi turvassa, jota tämä kylä ei heille enää voinut tarjota. Nikolai tulisi tänne aivan ensimmäisenä kaikella voimalla ja vaikka meillä olisikin kaikki tarvittava apu, se ei pakosti riittäisi. Ennen kuin Purppuraviitta aloitti tulevan kertomisen, hän huokaisi huolehduksesta Cylanthielin poissa olon vuoksi. Hänen silmänsä kuitenkin helpottuivat nähdessään kansan keskellä vanhan tutun kasvon. Donovicin, joka odotti vielä toverinsa paluuta helvetistä.

Kansan saatua kuulla tulevasta, syntyi kova meteli ja paniikki. Suurin osa ihmisistä oli paniikissa ja huuteli kauhuissaan, mitä heidän pitäisi tehdä, mutta nähdessään kirkon väen ja paikalla olevian ulkomaalaisten rauhallisuuden, hekin rauhoittuivat lopulta. Kaikki kuitenkin pelkäsit kuollakseen huomista. Kuten kaikki olivat voineet arvata, kukaan ei halunnut jäädä tänne kylään odottamaan hyökkäystä ja todistamaan tulevaa häviötä tai voittoa. He pelkäsivät liikaa häviötä ja demoneita, jotka olivat kiusanneet joitain kyläläisiä vuosi sitten. Kaikki paitsi metsästäjät tarjosivat apuaan. Muut pakenivat turvapaikkaan vanhan kylän ystävän luokse.

Kansan tehdessä lähtöä, Purppuraviitta katsoi viimeisen kerran omaa armeijaansa. Kolme ulkomaalaista, 7 metsästäjää, 5 kirkon pappia ja Olorin, kylän velho. Mikään suuri armeija tämä ei ollut, mutta parempaan emme olleet kykeneviä. Tarvitsemme apua. Erakon, vanhan ystävämme apua. Hänen luonaan saisimme myös lisäaikaa miettiä, miten toimimme. He eivät löytäisi meitä kovinkaan helposti ja nopeasti, koska Sola oli suuri paikka, jossa oli monta paikkaa piiloutua isollakin joukolla. Hänen luotaan saisimme myös Kiiturin avuksemme, jos se vanha kapistus vain toimisi. Väkijoukko kuitenkin tarvitsisi joitain suojelemaan heidän matkaansa, joten papit joutuisivat pakostikkin menemään heidän mukaansa. Demoneita vastaan he eivät pakosti pärjäisi, mutta mitä tulee metsän eläimiin ja rosvoihin, he pystyvät hoitelemaan heidät helposti. Purppuraviitta itsekin kuitenkin ehdotti turvapaikkaan menemistä jo senkin takia, että he saisivat yhden soturin lisää. Soturin, joka osaisi hoidella minkä tahansa vastuksen. Sen pienen miehen kanssa mahdollisuutemme paranisivat moninkertaisiksi.

Ennen turvapaikkaan lähtöä, Purppuraviitta viittoi Nicoleten seuraamaan häntä talliin, jossa hän tapasi vanhan ystävänsä. Olorin sillä välillä kirjoitti Cylanthielille viestiä heidän suunnitelmastaan ja olinpaikastaan paperille ja antoi sen kirjekyyhkylle, joka nousi ilmaan etsimään kadonnutta haltiaa.


--------------------------------------------------------------------------

Tezi, en lainkaan muista mitä Pegasoksellesi kävi, mutta jos se jäi tänne Solaan, niin hänet voit löytää tallista. Heppa ainakin jäi tänne hoitoon kun sai ne haavansa, että sen ainakin löydät sieltä.

Gilaelin sitten kohtaa seikkailullaan kirjekyyhkyn ja löytää turvapaikkaan helposti.

Chosen sitten voi hyvinkin pelata Donovicilla. Olin itse ihan unohtanut hänet. Eikä se haittaa, vaikka Archelo olisikin elossa. Vähän kyllä tarkoitin, että hän olisi kuollut ottelussa ja olisi vain henkenä siellä Helvetissä Gabrielin kanssa, mutta eipä tämäkään huono valinta ole.

Pistin teille kaikille turvapaikan sijainnin sitten yv:llä, että tiedätte missä se on.
Soturin ei tarvitse vuodattaa verta voittaakseen taistelun.
- Sinitähti

Avatar
El Capitan
Peliporukkavalvoja
Viestit: 5531
Liittynyt: Pe 17.12.2004 21:55
Paikkakunta: Tuuliklaani / Pori
Viesti:

Re: Myrskyn Sola 3 - Helvetti kuokkavieraana

Viesti Kirjoittaja El Capitan » To 26.03.2009 23:59

No niin, voisi sitä tuoda jo kunniavieraammekin paikalle.

Portti tuonpuoleisesta aukeaa

Tuuli voimistui hiljaittain kun päivä alkoi vaihtumaan illaksi. Se kulki läpi autioituneen kylän ja puiden lehtien läpi venytellen puun runkoa mennen sen lävitse. Yhtään vesipisaraa ei laskeutunut maahan mustasta taivaasta, jotka myrskyiset pilvet olivat täyttäneet. Ukkonen sen sijaan iski tasaiseen tahtiin kerta toisensa jälkeen. Useimmilla kerroilla se vain iski taivaalla, mutta joskus se osui suuriin tammeihin halkaisten ne kahtia keskeltä. Ilmassa kuului valittavia ääniä, joita tuuli vei solan toiselta puolelta toiselle nopealla vauhdilla.

Solan metsien pieneläimet hätääntyivät ukkosesta ja menivät koloihinsa piiloon lintujen noustessa sankoin parvin ylös taivaalle metsään lentäen suoraan kohti itään, jossa pahamaineinen suuri musta portti seisoi yksin keskellä karua, kivikkoista maata. Sanonnan mukaan maa oli kirottu ja sen päälle astumista tulisi välttää, mutta enemmän väkeä pelotti tuo musta portti, jonka ulospäin työntyvät terävät piikit näyttivät uhkaavilta ja portin suuri koko niin pituus kuin leveyssuunnassa sai monen tuntemaan itsensä pienikokoiseksi ja mitättömäksi tämän suuruuden rinnalla. Kukaan ei tiennyt varmasti, mikä tämä portti oli, mutta sen kaikki tiesivät, että sen pitäisi jättää yksikseen sinne kirottuun maahan. Siitä portista ei tulisi mitään hyvää Myrskyn Solaan. Päinvastoin. Portista on monia tarinoita, jotka jokainen on toistaan pahempia. Tuleva tarina vie kuitenkin kaikista muista voiton.

Maa portin alla alkoi tärisemään suurten ovien lähteissä liikenteeseen. Paksujen ovien raosta näkyi loputon tuli mustan keskellä ukkosen iskiessä useita kertoja portin lähettyvillä. Portin takana olevalla vuoren juurella pienkivet ja muutama suurempi kivi vieri alas rinnettä pitkin järistysten vuoksi ja kun pöly alkoi nousemaan maasta ylös ilmaan, portti oli kokonaan auki.

Portin sisältä astui ensimmäisenä pitkiä, luihuja ja karvaisia demoneita, joiden sormet olivat pelkkiä pitkiä kynsiä, joilla he raatelisivat uhrinsa hengiltä. Heidän killuvat keltaiset silmänsä katselivat ympäristöä ja levittäytyivät laajalle alueelle liikkuen pitkän häntänsä avulla hyvin nopeasti. Niiden ollessa ulkona tähyilemässä ympäriinsä, heidän johtajansa astui portista, joka katseli ympärilleen muistellen viime kertaa, jolloin hän hengitti solan kosteaa ilmaa. Ulkona oleminen tuntui hyvältä. Heidän jälkeensä esiin tuli suureen, kokovartaloon peittävään haarniskaan pukeutuneita demoneita, jotka kantoivat käsissään niin kilpiä ja miekkoja kuin hilpareitakin. Heidän johtajien tultua esiin taivaan täytti hevosten hirnunta. Hirnunta kaikui monta kertaa tyhjässä ympäristössä kuin jonkun yliluonnollisen voiman vaikutuksesta ja tuuli vei sen pitkän matkan päähän kauhistuttamaan kuulijaa. Kaksi yönmustaa hevosta tuli portista esiin hirnuen ja päästäen höyryä sieraimistaan ulos. Heidän suuri harjansa heilui ympäriinsä niiden kävellessä eteenpäin vetäen suurta vankkuria ulos portista. Vankkuri oli myös väriltään musta, mutta sisälsi muutamia koristeita kuten piikkejä, kuviointeja ja pääkalloja roikkumassa narun päässä. Vaunuja ei ohjannut kukaan vaan hevoset kuljettivat sitä itse minne heidän pupillittomat silmänsä näyttivät.

Vankkurien ovi aukesi ja esiin tuli suuri kokoinen hahmo. Hahmolla oli päällään musta, piikikäs panssari, joka ei sisältänyt hiuksenkaan menevää aukkoa. Haarniska kolisi jokaisen askeleen kohdalla maahan jäänyt jalanjälki oli syvä. Mies katseli ympärilleen tutkien ympäristöä. Yrittäen miettiä, minne menisi ensimmäisenä. Pitkästä aikaa hän oli täällä maan päällä ja paljon hän oli menettänyt poissa ollessaan. Vanhat kalavelat oli maksettava ja niiden kohdalla hän ei viivyttelisi lainkaan. Hän nosti kätensä ja osoitti kaukana näkyvään kylää kohti. Astuttuaan takaisin vankkurin sisään hevoset nousivat kahdelle jalalle seisomaan ja hirnuivat heiluttaen samalla etujalkojaan. Pian ne laukkasivatkin lujaa vauhtia kohti kylää muu armeija perässään.


----------------------------------------------------------------

Nokka kohti kylää sitten.

Kävipä muuten jännästi taas vaihteeksi, että en yhtään tiedä minne olen laittanut muistiin varusteenne Tez ja Halko. Annatteko ne siis minulle uudestaan yv:llä tai tähän aiheeseen, että ovat varmasti tallessa edes jossain paikassa.

Missä on muuten maan päällisen väen fluffit? Kai tuosta pois menosta jotain saa aikaiseksi.
Soturin ei tarvitse vuodattaa verta voittaakseen taistelun.
- Sinitähti

halko
Viestit: 1511
Liittynyt: Pe 18.04.2008 12:50
Paikkakunta: Tampere

Re: Myrskyn Sola 3 - Helvetti kuokkavieraana

Viesti Kirjoittaja halko » Pe 27.03.2009 09:12

Minun fluffini on puolillaan, kun pitäisi DBB:n areenaan keksiä jotain.

Ulkomuistista en nyt kamoja muista, mutta laitan ne vaikka kun pääseen koulusta. Muista sitten Capu, ne 30kk minulle sieltä tavernasta
I have a mind for simple things but things are not of mine to simplify

Avatar
Gilaelin
Peliporukkavalvoja
Viestit: 2832
Liittynyt: Su 18.04.2004 19:22
Paikkakunta: Joensuu

Re: Myrskyn Sola 3 - Helvetti kuokkavieraana

Viesti Kirjoittaja Gilaelin » Pe 27.03.2009 22:42

Cynathiel rypisti kyyhkyn tuoman kirjeen nyrkissään ja työnsi taskuunsa, hiljentämättä tahtiaan juostessaan alas jyrkkää rinnettä kohti kyläläisten piilopaikkaa. Hänen mielensä oli synkkä ja himosi verta, mutta jotenkin hän tunsi itsensä nyt rauhalliseksi. Oli, kuin kaikki olisi jo tapahtunut ja mitään pahempaa ei voisi enää käydä. Jotenkin Cynathiel kuitenkin tiesi, että hän ei ollut turtunut. Viha ei hallinnut häntä, vaan hän vihaa. Oli, kuin miekkamestari olisi taltuttanut luonnonvoiman sisällään ratsuksi alleen. Tässä maailmassa oli hyviä ja kauniita asioita ja ne olivat liian arvokkaita, jotta Cynathiel olisi antanut tunteidensa tuhota hänen kykyään nähdä niitä... tai suojella.

He eivät olleet enää yksin ja se oli kaikki mikä merkitsi nyt hänelle. Ihmiset, joita hän oli katsonut halveksien rankkasateen lävitse tullessaan Solaan ja jotka olivat anelleet hänen apuaan olivat nyt miekkamestarin ainut jäljellä oleva suhde johonkin, joka oli merkinnyt hänelle paljon, johonkin, jota hän oli oppinut rakastamaan; muistoon. Kultti oli luvannut auttaa heitä ja Cynathiel luotti heidän sanaansa. Olivathan juuri nuo ihmiset antaneet hänelle Sudensurman ja olihan juuri hän auttanut heitä pääsemään eroon Zeztrören Punaisesta.

Cynathiel lisäsi askeltensa nopeutta, pomppien ketterästi maastossa, jossa hän itse oli ainut näkyvä elävä olento. Tuuli tuiversi hänen hiuksiaan ja kaikista pahoista asioista huolimatta hän tunsi juuri silä hetkellä elävänsä. Kuten asur yleensä, myös Cynathielin oli kovin helppo tarttua hetkeen ja löytää sen kauneus. Hän muisti selvästi kun hän aikoinaan katseli auringon nousua maailman laidalta ja tiesi vihdoin minne hänen tiensä veisi. Tämä oli juuri samanlainen hetki.

Varjojen pidetessä Cynathiel käänsi katseensa kohti punertavaa aurinkoa, miettien mahtaisiko nähdä sen nousua enää koskaan. Ei ollut vielä pimeää, mutta aurinko laskisi pian.

Iltatähti syttyi taivaalle.
Sweet is the wind as it gently blows
The day away and the night time comes
Great are the wonders that silence shows
I fall asleep and I dream of the sun

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Verkkoturnaukset”