Myrskyn Sola 3 - Vihdoin ja viimein tämäkin loppu

Miniatyyripeleistä johdetut virtuaalimittelöt. Pysy teemassa, käytä harkintaa ennen uuden aloittamista.

Valvoja: Peliporukkavalvojat

Avatar
Ilkeapikkuperkele
Viestit: 1222
Liittynyt: Su 16.02.2003 17:20
Paikkakunta: Kuopio

Re: Myrskyn Sola 3 - It's ON soon

Viesti Kirjoittaja Ilkeapikkuperkele » To 01.01.2009 22:07

Nopee teksitys pahoittelen.

Erathanian työnsi hilparinsa kiven rakoon ja väänsi. Kivi siirtyi, mutta samassa hilparin puinen varsi katkesi. Erathanian keräsi aseen kappaleet mukaansa toivoen, että kylässä seppä voisi korjata sen.
The Captain kirjoitti: Vittuilun määrä maailmassa on muuttumaton vakio.

halko
Viestit: 1502
Liittynyt: Pe 18.04.2008 12:50
Paikkakunta: Tampere

Re: Myrskyn Sola 3 - It's ON soon

Viesti Kirjoittaja halko » Pe 02.01.2009 13:57

Haltian askeleet olivat nopeat kun hän harppoi läpi pellon. Susimaiset olennot olivat talojen kimpussa, ne yrittivät tunkeutua ikkunista ja ovesta sisään. Määrää ei Sandir osannut arvioida, kolme niitä nyt ainakin oli ja talon toisella puolella oli varmasti lisää. Hän lähestyi taloa varovasti, tietäen olevansa alakynnessä petoja vastaan. Haltia lähestyi petoja, hiljaa, huomaamattomasti. Raksahdus halkoi ilmaa. Hiljainen haltia oli astunut oksan päälle. Pian haltiaa lähestyi viisi petoa, joista yksi oli muita isompi. Pienemmäy olivat nopeasti Sandirin luona kynnet hieluen.

Terävät kynnet pyrkivät nopeasti Sandirin kurkulle, mutta ketterä haltia väisti ne helposti, mutta väistöliikkeen jälkeen hän huomasi toisen olevan hänen edessään. Sandir torjui toisen pedon iskut miekallaan, ja sai torjuntojen jälkeen vielä nirhaistua tätä. Peto ei näyttänyt välittävänkään. Takaa tulleita iskuja haltia ei pystynyt väistämään, kun kolmannen pedon kynnet upposivat hänen selkäänsä. Haltia irvisti kivusta, mutta jtakoi yhä taistelua. Hän putosi äkkiä yhden polvensa varaan ja huitaisi miekallaan sokkona taaksepäin. Hän hymyili kun tunsi sen terän halkovan lihaa. Hän nousi pystyyn ja vilkaisi taakseen. Peto jota hän oli haavoittanut seisoiyhä pystyssä, haavasta välittämättä. Pedot lopettivat iskemisen ja astuivat muutaman askeleen taaksepäin. Haltia huokaisi helpotuksesta, pedot lähtisivät karkuun. Sitten hän näki suuremman pedot astuvan pienempien Sandirin ympärille muodostamaan rinkiin.

Sandir iski petoa useasti, mutta joutui vain nöyrtymään petojen keston edessä. Ne eivät vain välittäneet haavoistaan. Pedon vastaisku oli tähdätty haltian mahaan, mutta halkoi ilmaa taas kerran haltian väistettyä. Sandir nappasi miekastaan kaksin käsin kiinni ja iski petoa voimalla käteen, ei vaikutusta. Peto yllätti Sandirin ja loikkasi haltiaa päin, kynnet ja hampaat tavoitellen lihaa. Loikka oli yllättänyt Sandirin, eikä haltia voinut väistää hyökkäystä kokonaan. Hän kierähti sivuun soujaten käsillä päätään. Pedon kynnet kuitenkin osuivat häntä alaselkään. Haavoittunut haltia nousi pystyyn ja katsoi petoa. Tämä loikkasi uudelleen haltiaa päin, toivoen saavansa saman vahingon tehtyä. Toista kertaa Sandiria ei kuitenkaan yllätetty ja hän nosti miekkansa ylös, sen terä suunnattu ilmassa olevan pedon kurkkuun. Sitä vastaiskua ei voinut välttää, ja miekka upposi pedon kaulan läpi, surmaten tämän välittömästi. Raskas ruumis kuitenkin repi miekan Sandirin käsistä, ja iskeytyi maahan muutaman metrin päähän haltiasta.

Loppujen petojen taistelutahto ei näyttänyt pienentyneen ja ne lähestyi haltiaa pikkuhiljaa. Sandir tunsi kuinka lämmin veri norui hänen selkäänsä ja jalkojaan pitkin. Hän alkoi tuntea kipu molemmista haavoista jotka hänellä oli, hänen selkänsä oli tulessa. Hän hymyili. Pedot olivat jo aivan hänen vierellään. Sandir hyppäsi kohti miekkaansa, mutta yksi sai osuttua häneen. Kynnet viilsivät haavan Sandirin kylkeen koko kyljen mitalla. Hän putosi maahan mahalleen. Hänen aivonsa käskivät nousta ja tapella, mutta hänen ruuminsa käski luovuttaa. Hän jäi maahan makaamaan. Hän tiesi kuolavansa, ja se sai hänet iloitsemaan. Viimeinkin hän saisi sankarillisen kuoleman taistelussa, viimeinkin hän saisi palautettua kunniansa. Hän näkisi vanhempansa. Hän näkisi veljekset. Hän näkisi Earakinin. Tämä ei ollut häviö, tämä oli voitto


Loppu tämä areena minunkin osalta, nyt tähän. Olen kyllä yllättynyt, että Sandir pääsi näinkin pitkälle
I have a mind for simple things but things are not of mine to simplify

Avatar
Nilarakh
Peliporukkavalvoja
Viestit: 1508
Liittynyt: Ma 11.04.2005 20:45

Re: Myrskyn Sola 3 - It's ON soon

Viesti Kirjoittaja Nilarakh » La 03.01.2009 19:38

Kettil havahtui matkaltaan viljapelloilla nestemäisen aineen kiteyttämässä illuusiossaan. Rakennusrivistö samankaltaisia rivitaloja prikulleen samanlaisine parvekkeineen palautui yhdeksi kokonaisuudeksi pienen pään ravistelun jälkeen, hiukset palasivat aaltoilevana kankaana laskeutuen omalle puolelleen ja muutenkin koko maailma näytti jälleen kirkkaammalta, kuin oluthuurujen ja hien pinnoittaman ikkunaruudun läpi tarkkailtuna.

Tietynlainen jatkumo kärsi tappiota jatkoerällä itseään vastaan sillä hetkellä, kun alkoholin vaikutussykli repesi halki. Ne selvät hetket oman pajan ja yhteisön ympärillä eivät olleet olleet kovinkaan pitkiä aikoja raudattoman taivaan alla ja seppä purkikin ajatusmaailmaansa mielusti muuratun kantensa turvissa uurnien välissä, kuin hengittäen kylmää ja kosteaa sumuilmaa uuden maailman sivistyksen muodostaman kulttuurin varjossa. Haikeus ja tarpeettomuus riivasi miehen mieltä noina hetkinä hyvinkin voimakkaina riuhtaisuina mielialassa; työttömyys, oman kehon kunnon ylläpito ja luomisen tuska olivat niitä pääsyyllisiä olkapanssaroinnilla kuiskuttelemassa ohjeita korvalehtiä tulehduttaen.


Eiköhän tämäkin pätkä saa jatkoa lähipäivinä ja uutta käännettä siihen suuntaan, mihin on suunniteltu.
"ytimekäs ja hyvä *näyttää vaemman sormen peukaloa*" - Hovinarri

Cynae-aeaelioe

Avatar
Justus
Viestit: 235
Liittynyt: To 06.05.2004 14:52
Paikkakunta: Turku

Re: Myrskyn Sola 3 - It's ON soon

Viesti Kirjoittaja Justus » Su 04.01.2009 13:41

Täydellinen kaaos oli vallannut Kylän. Lamaannuttavaa pelkoa, tuskaa ja verta. Susien hyökätessä ei ollut väliä olitko sitten lapsi tai aikuinen, mies tai nainen. Olit mitä tahansa, niille sinä olit vain uhri. Ne syöksyivät sääliä tuntematta Kylän puolustajien kimppuun, mutta myös jotkut epäonniset siviilit saivat tuntea tuskaa veitsenterävien kynsien ja hampaiden pureutuessa lihaansa...

Tätä Tharan, Xalaia ja näiden hakemat metsästäjät lähtivät estämään. Vikkelästi Tharan neljän metsästäjän johdossa eteni kohti kylän länsi laitaa, kohti taistelun keskusta. Matkan kuitenkin keskeytti näkymä majatalolla. Ihmiset pyrkivät suojaan muutaman kehnosti aseistautuneen urhon pyrkiessä varmistamaan näiden turvallisuutta. Epätoivoinen näky.
"Te!" Tharan komensi metsästäjiä "Jääkää tähän varmistamaan näiden ihmisten turvallisuus. Jos parikin sutta pääsee livahtamaan tänne, nämä ihmiset ovat pulassa"
Metsästäjät myöntyivät jäämään, saadeen kiitosten ryöpyn majatalon alkuperäisiltä puolustajilta. Tharan ja Xalaia puolestaan jatkoivat juoksuaan.

Kylän länsilaidalla Kylän puolustajien ja susien linjat rysähtivät toisiaan vasten epäharmonisesti karjuen ja kiljuen. Jälleen kaksikon matka taistoon keskeytyi viittoilevan haltian, jonka Tharan tunnisti yhdeksi Solan "sankareista", Cynathieliksi, kiinnittäessä näiden huomion. Lähestyessään Cynathieliä kaksikko ei kuullut mitä tämä heille huusi. Ymmärtämättömyys ei kuitenkaan kestänyt pitkään heidän nähdessään haltian osoittavan taistelulinjojen yllä kohoavaa valtaisaa suden kuvatusta. He tiesivät välittömästi Cynathielin ehdoittavan voimien yhdistämistä hirviön kaatamiseksi. Kolmikon vikkelät askeleet suuntautuivat kohti petoa.

Vikkelä eteneminen oli kuitenkin tuomittu keskeytymään neljän karvaisen suden loikatessa heidän kimppuunsa. Sankar' kolmikko susia kokeneempina upottivat susiin ensimmäiset osumat taistelun epäjärjestäytyneessä tuoksinnassa. Kaoottisessa sivallusten, pistojen ja pyörähdysten myrskyssä sudet ulisivat, mutta petomaisella sinnikkyydellä puskivat yhä päälle. Tuo epäluonnollinen sinnikkyys palkittiin verellä, kun massiivisempi susi taklasi hennon Xalaian maahan repien epäonniselta tytöltä kurkun auki veitsenterävillä hampaillaan. Rakkaansa menetys sumensi Tharanin järjen, eikä taistelusta piirtynyt enää selviä muistikuvia. Hänen mielessään näkyi enää hämäriä välähdyksiä tappamisesta ja verenvuodatuksesta, mutta ennen kaikkia menetyksestä...

Kun lopulta murheen murtama vampyyri sai koottua itsensä, oli taistelu jo aikoja sitten loppunut. Hän istui kirkon juurella rakkaansa verisen ruumiin äärellä. Jokapuolella vaimot itkivät miehiään, lapset vanhempiaan ja vanhemmat lapsiaan. Kuulemma sudet oli lyöty, mutta ei tätä voitoksi voinut kutsua.
"Tupakka, viina ja villit naiset. Ne tekee sut hulluks. Ne sotkee sun pään"
-Dave Lindholm

The Chosen of Waagh
Viestit: 260
Liittynyt: Ke 02.11.2005 22:00

Re: Myrskyn Sola 3 - It's ON soon

Viesti Kirjoittaja The Chosen of Waagh » Su 04.01.2009 23:53

Archelo kipusi luukusta ja aloitti matkansa eteenpäin ainoaa mahdollista tietä, joka oli hänelle avoinna, murahtaen ja naksutellen niskojaan. Hänen oli vielä totuttava haarniskaansa, hän pohti kävellessään eteenpäin. Se oli raskas, äänekäs ja se hankasi. Lisäksi hänen oli uusittava taistelutyyliään kirveelle sopivaksi, joka olisikin aikamoinen urakka. Hän siristeli silmiään uuden huoneen auetessa hänen eteensä, ja vaistomaisesti nappasi aseensa selästään nähdessään maassa makaavan peikon. Archelo lähestyi hurmeen kastelemaa ruumista varovasti ja töykkäsi sitä kirveenstä terällä, odottaen jännittyneesti olisiko peikko vielä elossa.
Mitään ei tapahtunut.
Lähes huokaisten helpotuksesta hän asetti kirveensä takaisin selkäänsä ja katsahti ympärilleen huoneessa. Siellä ei ollut yhtikäs mitään huomionarvoista ruumista lukuun ottamatta, joten raskaasti varustautunut Archelo kohautti olkiaan ja jatkoi eteenpäin seuraavaan käytävään.

Pian hän tapasi sijoiltaan kangetun kiven, varsin suurehkon sellaisen. Hän tuumi hetken ja tarkasteli sitten maata kiven ympärillä. Joko häntä ennen lähtenyt oli melko paljon tavallista olentoa vahvempi, tai...hän poimi pienen säpäleen puuta maasta, näki pienehkön painauman ja hymähti. Jollakulla oli ollut ilmeisesti harvinaisen huono tuuri vipuvartensa kanssa. Hän heitti puunkappaleen pois ja jatkoi matkaansa, kantaen kirvestä valmiina olallaan. Eihän sitä koskaan tiennyt, milloin joku voisi yrittää loikata hänen kimppuunsa, ja näkyvä valmiuden osoitus saattaisi saada potentiaalisten hyökkääjien pohtivan ennen iskuaan.
Pian hän havaitsikin jonkun kulkevan edellään, ja huusi kuuluvasti mutta pitäen äänensä mahdollisimman neutraalina: "Taistelija, pysähdy hetkeksi! Meidän olisi hyvä puhua hieman!"


Perkele hei, sopisiko että hahmoni nappaa omasi kiinni jossakin matkan varrella? Tämän jälkeen voimme varmaankin käydä kiintoisan keskustelun koskien sitä, toimimmeko kimpassa vai koitammeko repiä toisemme kappaleiksi. Mitäs sanot?
Viimeksi muokannut The Chosen of Waagh, Ti 06.01.2009 22:21. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Anna sielusi pimeydelle, koska pimeys sinua lopussa kuitenkin odottaa

Avatar
Ilkeapikkuperkele
Viestit: 1222
Liittynyt: Su 16.02.2003 17:20
Paikkakunta: Kuopio

Re: Myrskyn Sola 3 - It's ON soon

Viesti Kirjoittaja Ilkeapikkuperkele » Ma 05.01.2009 00:01

Choseni tottakai tuo sopii. En lupaa mitä teen, mutta ehdotuksesi on hyvä :)
The Captain kirjoitti: Vittuilun määrä maailmassa on muuttumaton vakio.

The Chosen of Waagh
Viestit: 260
Liittynyt: Ke 02.11.2005 22:00

Re: Myrskyn Sola 3 - It's ON soon

Viesti Kirjoittaja The Chosen of Waagh » Ti 06.01.2009 22:23

Ilkeapikkuperkele kirjoitti:Choseni tottakai tuo sopii. En lupaa mitä teen, mutta ehdotuksesi on hyvä :)
Loistavaa, fluffinkin sain loppuun tänään. Joten ole niin hyvä ja vastaa siihen, niin voimme turista ;)
Anna sielusi pimeydelle, koska pimeys sinua lopussa kuitenkin odottaa

Avatar
Ilkeapikkuperkele
Viestit: 1222
Liittynyt: Su 16.02.2003 17:20
Paikkakunta: Kuopio

Re: Myrskyn Sola 3 - It's ON soon

Viesti Kirjoittaja Ilkeapikkuperkele » To 08.01.2009 10:09

Erathanian kääntyi vaistoimaisesti äänen suuntaan. Ihminen lähestyi häntä kohti. Tietäen olevansa ilman kunnollista asetta lähes taistelukyvytön hän pysähtyi jäi odottamaan tulijaa. "Olkaa hyvä, Puhukaa." Erathanian vastasi samalla pysähtyen.
The Captain kirjoitti: Vittuilun määrä maailmassa on muuttumaton vakio.

The Chosen of Waagh
Viestit: 260
Liittynyt: Ke 02.11.2005 22:00

Re: Myrskyn Sola 3 - It's ON soon

Viesti Kirjoittaja The Chosen of Waagh » Pe 09.01.2009 23:35

Archelo asetti kirveen varovasti takaisin selkäänsä ja aloitti: "Olet kunniallinen taistelija tässä kunniattomassa paikassa, kuten minäkin. Meitä ei täällä ole montaa, ja tämä paikka tappaa meidät pois yksi kerrallaan. Tiedän, että yksin emme kenties kestä kovin kauaa, mutta yhdessä meillä voisi olla mahdollisuus, joten ehdotan seuraavaa. Voisimme muodostaa liiton, vaikkakin kenties vain hetkeksi, ja selviytymismahdollisuutemme moninkertaistuisivat". Archelo katseli Erathaniania varuillaan ja tokaisi: "mitäs sanot?"
Anna sielusi pimeydelle, koska pimeys sinua lopussa kuitenkin odottaa

Avatar
Ilkeapikkuperkele
Viestit: 1222
Liittynyt: Su 16.02.2003 17:20
Paikkakunta: Kuopio

Re: Myrskyn Sola 3 - It's ON soon

Viesti Kirjoittaja Ilkeapikkuperkele » La 10.01.2009 17:57

Erathanian pohti asiaa mielessään hetken. Hän oli tosiaan menettänyt aseensa ja ihminen puhui kyllä totta. Kaksin he selviäisivät paremmin pois ja takaisin kylään. "Olkoon niin. Lähtekäämme yhdessä pois täältä ja suunnatkaamme kylään." Hän vastasi miehelle. "Nimeni on Erathanian. Tulen pohjoisesta meren takaa. Mikä on nimenne,ihminen?" Erathanian kysyi mieheltä osoittaen ainakin näennäistä kunnioitusta miestä kohtaan. "Jos teillä on vain lainata minulle miekkaa, niin pystyisin puolustamaan itseäni paremmin."
The Captain kirjoitti: Vittuilun määrä maailmassa on muuttumaton vakio.

The Chosen of Waagh
Viestit: 260
Liittynyt: Ke 02.11.2005 22:00

Re: Myrskyn Sola 3 - It's ON soon

Viesti Kirjoittaja The Chosen of Waagh » Ke 14.01.2009 21:44

Archelo huokaisi helpotuksesta haltian suostuessa liittoon ja pudisti päätään. "Nimeni on Archelo, mutta sillä ei juuri nyt ole väliä,sillä en ole sen arvoinen ennen kuin...teen hieman hyvitystyötä". Hän kohautti olkiaan haltian pyynnölle aseesta "valitettavasti minulle ei suotu kuin tämä kirves, mutta lähtekäämme yhdessä kylään, josta varmasti saamme lisää varustusta, ja mikäli matkallamme tapaamme jonkun kaltaisemme, voimme kerätä yhteen joukon ja parantaa mahdollisuuksiamme päästä täältä hengissä". Hän riisui kypäränsä ja katsoi haltiaa suoraan silmiin, hymyillen heikosti ja nyökäten hänelle tunnustukseksi ennen kuin läimäytti sen takaisin päähänsä ja alkoi tarpoa Erathanianin kanssa kohti kylää.
Anna sielusi pimeydelle, koska pimeys sinua lopussa kuitenkin odottaa

Avatar
El Capitan
Peliporukkavalvoja
Viestit: 5498
Liittynyt: Pe 17.12.2004 21:55
Paikkakunta: Tuuliklaani / Pori
Viesti:

Re: Myrskyn Sola 3 - It's ON soon

Viesti Kirjoittaja El Capitan » La 17.01.2009 21:16

Kyllähän tätäkin voisi sitten jatkaa kun sudet ollaan sitten piesty hyvin.

Helvetin kylä

Archelonin ja Eartharianin ei tarvinnut kävellä pitkääkään matkaa maalaismaisemassa kun heidän edessään alkoi näkymään muutamia puisia rakennuksia. He olivat saapuneet kylään, jonka kaduilla ihmiset kulkivat huoletta ja tekivät jokapäiväisiä askareitaan. Archeloa ihmetytti kylän kunnon ja huolettomuuden näkeminen. Hän oli luullut, että hän oli Helvetissä. Earathariania ei näyttänyt kylä huolettavan lainkaan. Hän katsoi vain hilparinsa palasia kaihoavalla katseella ja mitään sanomatta lähti kävelemään kohti kylää ja sen asukkaita. Archelo jäi vielä hetkeksi paikalleen ja katseli ympärilleen. Vihreää niittyä ja peltoa näkyi ympärillä, puita ja vuoria kauempana. ”Mielenkiintoista.”, hän tokaisi, veti hattuaan vähän alemmas ja otti haltian kiinni.

Kylän ihmiset eivät näyttäneet huomioivan kahta aseistautunutta matkaajaa lainkaan vaan jatkoivat puuhiaan kuin heitä ei olisi siinä vierellä. Achelo katseli ihmisten tekemisiä silmä kovalla kun Earatharian yritti löytää seppää, joka korjauttaisi hänen hilparinsa. Olisihan hän voinut helpottaa etsimistään kysymällä joltain ohikulkijalta tietä sepän luokse, mutta eivät nämä ihmiset olisi kuitenkaan häntä auttaneet.

Hetken aikaa käveltyään pitkin kylää, aurinko teki laskuaan hyvin nopeasti. Hetkessä kirkas päivä vaihtui pimeäksi yöksi. Kylä puolestaan hävisi yhtä nopeasti heidän silmien edestään kuin aurinko oli laskenut. Kylän tilalle tuli metsä ja tie, jonka keskellä he seisoivat. Hölmistyneenä pyörien paikoillaan ihmetellen tapahtunutta, Archelo tai Earatharian eivät paljoa ehtineet liikkua paikoiltaan kunnes heidän edessään alkoi ilmaan syntyä jotakin. Jokin kananmunan muotoinen aukko tuli esiin, josta kömpi ulos olento, joka oli aavemainen, harmaan turkiksen peittämä.. jokin. Sillä oli pitkät, viikatemaiset kynnet ja sen kasvot olivat vain luuta ja lihaa, ja se näytti leijuvan ilmassa jonkinlaisen pitkän hännän tai pistimen varassa. Silmät killuen se tarkkaili kaksikkoa, muttei liikkunut lainkaan.

Archelo otti tukevan otteen kirveestään kun Earatharian veti pienen tikarin vaatteidensa kätköstä suojakseen. Ennen kuin kumpikaan heistä ennätti tehdä yhtään enempää, he kuulivat äänen, konemaisen äänen päässään. Olennon suu ei liikkunut lainkaan ja se vain katsoi heitä kahta kohti hyvin tarkkaan kahdella silmällään. Archelo ja Earatharian pysyivät paikoillaan miettien, puhuiko olento heille jollain telepaattisella tavalla, jota kukaan heidän tuntema henkilö ei osannut tehdä.

He kuuntelivat ääntä ja ymmärsivät sen hyvin tarkkaan. Ääni oli kuulemma varoitus kahdesta soturista, jotka tulisivat hakemaan heidän molempien päitään. Heillä oli myös jokin metku mielessään, kenties liitto meidän kahden kanssa, joka saisi meidät heikentämään puolustustamme juuri sopivalla hetkellä. Täällä metsässä oli neljä soturia liikkeellä ja vain kaksi saisi jatkaa elämäänsä. Joko te kaksi tai sitten ne toiset. Taistelu olisi välttämätön eikä sitä voisi estää mitenkään.

Earatharian ja Archelon kuunnellessa olentoa, olento teki lähtöään ennen kuin kumpikaan heistä ehti kysyä mitään. Myöhästynyt Archelo kuitenkin yritti kysyä olennolta kysymyksiä, mutta olento ei vastannut niihin mitenkään. Se vain muodosti eteensä samallaisen aukon ja kulki sen läpi. Olennon kadottua, pimeys teki lähtöään ja aurinko palasi taivaalle. kylä ei kuitenkaan palannut vaan kaksikko jäi metsään. He eivät kuitenkaan olleet siellä yksin, sillä lähellä olevan mutkan takaa alkoi kuulumaan liikettä.


------------------------------------------

Jos se on mitenkään mysteeri, niin mutkan takaa tulee Exe ja Tez. Ihan vapaasti sitten saatte päättää, mitä teette.
Soturin ei tarvitse vuodattaa verta voittaakseen taistelun.
- Sinitähti

Avatar
Gilaelin
Peliporukkavalvoja
Viestit: 2832
Liittynyt: Su 18.04.2004 19:22
Paikkakunta: Joensuu

Re: Myrskyn Sola 3 - It's ON soon

Viesti Kirjoittaja Gilaelin » Su 18.01.2009 01:33

Hyökkää susi, minä olen metsästäjä.


Se oli alkanut. Cynathiel ei välittänyt tuulesta, joka tempoi hänen hiuksiaan ja yritti parhaansa mukaan kaataa juoksevan haltian. Huudot olivat alkaneet vasta minuutti sitten, mutta miekkamestarin sydän hakkasi jo adrenaliinista ja verenhimosta, jotka sykkivät hänen rinnassaan, kuin tuliset kekäleet.

Kolme ihmisen kokoista, susimaista olentoa tunkeutui rakennukseen kadun toisessa päässä ja jostain palavien rakennusten tuottaman savun keskeltä lisää hirviömäisiä siluetteja lähestyi joukoittain kylän keskustaa ja kirkkoa. Cynathiel saavutti torin reunan ja kuuli samalla avunhuutoja ja lapsien kirkumista taloista, joihin kahdella jalalla kulkevat susihirviöt olivat tunkeutuneet. Cynathiel tiesi, ettei ehtisi ajoissa.

Haltia skannasi ympäristöään nopeasti ja hyppäsi kevyesti tikkaille, jotka oli jätetty nojaamaan talon seinää vasten. Parilla askeleella Cynathiel oli katonharjalla, jännittäen jousensa, kohti korttelin päässä teurastustaan jatkavia susia. Cynathiel tiesi, että kun hän ampuisi olentoja ne huomaisivat hänet ja haltia saisi kimppuunsa silkalla ylivoimalla kaiken tieltään teurastavat olennot kimppuunsa. Hän ei välittänyt. Cynathiel Iltatähti oli nyt soturi. Kaikki tunteet; pelko, empatia, epävarmuus olivat nyt jossain hänen mielensä kaukaisessa sopukassa.

Juuri nyt Cynathiel tunsi vihaa, sillä nämä olennot olivat hänen ja kohtalonsa välissä. Juuri nyt Cynathiel tunsi varmuutta, sillä hän tiesi, että häntä ajoivat eteenpäin suurempi polte ja voima, kuin eläimiä, joita vastaan hän taisteli. Juuri nyt Cynathiel tunsi verenhimoa, sillä hän tiesi, ettei elämää voisi olla ilman kuolemaa. Taistelussa tilanne oli aina sama, ei väliä mitä vastaan hän taisteli. Tämä oli Cynathiel Iltatähti vastaan maailma, henkilökohtaisesti.

Hopeinen nuoli singahti jousesta tiheän savun läpi, jonka takaa ihmissilmä ei olisi erottanut mitään. Ulvahdus. Toinen nuoli sinkoutui heti perään, kaataen haavoittuneen olennon. Kaksi susihirviötä astui ulos palavasta talosta, veren ja elinten tahrimana, kertoen karvaasti, mitä talon asukkaille oli tapahtunut. Olennot katsoivat hetken hölmistyneinä maassa makaavaa toveriaan, jonka rinnasta törrötti kaksi valkosulkaista nuolta. Muristen ne käänsivät katseensa kohti harjakattoista taloa, jonka päällä miekkamestari seisoi, jälleen uusi nuoli jänteellä. Ulvahtaen olennot lähtivät juoksemaan uutta saalistaan kohti nopeudella, jota edes koulutettu miekkamestari ei olisi kyennyt saavuttamaan.

Nuoli lensi savun halki, tunkeutuen toisen juoksevan olennon keuhkon lävitse, toisen seuratessa jälleen perässä, puhkoen haavoittuneen olennon silmän, tunkeutuen suden aivoihin. Cynathiel laukaisi vielä kolmannen nuolen, haavoittaen toista hirviötä kylkeen, joka ulvahtaen katosi nurkan taakse, pois haltian tulilinjalta.

Alhaalla kadulla, Solan asukkaat, jotka olivat saaneet käsiinsä kirveitä, hankoja, veitsiä, tai muita nopeasti kyhättyjä aseita olivat muodostaneet väljän puolustusmuurin susiolentoja vastaan, jotka etenivät hampaiden, kynsien ja turkkien karjuvana meriä kohti kyläläisiä. Cynathiel saattoi haistaa pelon. ”Ne jotka kantavat ampuma-aseita, laukaiskaa!” miekkamestari huusi reikspielillä, yrittäen valaa epätoivoiseen ihmisjoukkoon taisteluhenkeä. Vailla järjestystä, vailla tähtäämistä, nuolet, kivet ja veitset alkoivat lennellä väkijoukosta kohti ulvovia olentoja, jotka saavuttivat ihmisiä hyvää vauhtia.

Cynathiel jännitti oman jousensa niittääkseen hirviön tai kaksi, ennen kuin ne pääsisivät lähikontaktiin ihmisten kanssa. Sitten jokin pysäytti hänet. Se ei ollut näköhavainto, eikä liiemmin rasahdus, jonka hän olisi kuullut, se oli ainoastaan tunne siitä, jokin ei ollut, kuten piti. Vuosien taistelu oli tehnyt Cynathiel Iltatähdestä nopean ja taitavan, mutta se oli tehnyt hänestä myös varovaisen.

Terävät kynnet viilsivät ilmaa siinä, missä Cynathielin pää oli hetki sitten ollut. Haltia kierähti katonharjalla ympäri, vetäen samalla liikkeellä miekkansa, avaten liikkeen aikana susiolennon vatsan, joka oli aiemmin päässyt pakoon hänen nuoliaan. Suden sisäelimet levisivät katolle ja liukuivat alas pitkin harjaa kuolleen suden mukana suoraan taistelevien kyläläisten ja hirviöiden niskaan, jotka olivat nyt lukkiutuneet kahakkaan keskenään.
Miekkamestari ei jäänyt enää paikoilleen, sillä susi oli hidastuttanut häntä juuri tarpeeksi, jotta sudet olivat ehtineet päästä kyläläisten kimppuun. Nyt kaikki oli kaaosta jossa eläimelliset sekasikiöt ja ihmiset ottivat mittaa toisistaan, oikeudestaan jäädä eloon. Ihmiset olivat häviämässä. Epätoivoiset kyläläiset taistelivat epätoivoisesti petoja vastaan, jotka repivät heitä yksi kerrallaan paloiksi. Naapurit näkivät toistensa kuolevan. Isät näkivät poikiensa teurastuvan ja veljet näkivät toistensa syötävän elävältä. Cynathiel tiesi, etteivät ihmiset kestäisi kauan.

Kuin varjo haltia laskeutui katon harjalta sulavasti keskelle taistelua ithilmarmiekka kiiltäen punaisena vasten nousevaa aurinkoa. Hän tiesi, ettei hän yksin kykenisi kääntämään taistelun kulkua. Pian kyläläisten moraali pettäisi pian ja sudet pääsisivät käsiksi kylän keskustaan, tappaen samalla kaikki pakenijat. Silloin olentoja ei voisi pysäyttää enää mikään. Ei, Cynathiel päätti mielessään. Hän ei pakenisi. Hän taistelisi tässä ja viivyttäisi olentoja kuinka vain kykenisi. Miekkamestari valmistautui myymään henkensä kalliilla.

Samassa huudot kiirivät ilmassa savun läpi haltian takaa. Miekkamestarin kääntäessä katseensa häntä kohtasi näky, jonka rekisteröitymiseen Cynathielin oli käytettävä aikaa ennen kuin hän todella ymmärsi mitä näki. Joukko miekoin ja jousin aseistautuneita miehiä, jotka Cynathiel tunnisti Solan metsästäjiksi juoksi sotahuutoaan karjuen mukaan taisteluun, joukon etunenässä olento jota miekkamestarin ei tarvinnut tutkia katseellaan hetkeäkään ymmärtääkseen miehen olevan epäkuollut, sekä tämän vierellä juoksemassa nainen, joka oli asur.

Cynathielilla ei ollut aikaa jäädä miettimään asiaa, sillä taistelukentillä aika oli lyhyt, jopa soturille jonka taidot olivat huippuunsa hiotut, kuten Cynathielilla. Vampyyrin ja haltianaisen hakatessa tietään susijoukkion lävitse ja Cynathielin pitäessä kyläläisten eturintama kurissa käskyillään ja esimerkillään, taistelun kulku alkoi muuttua. Ensin metri, sitten toinen, sudet alkoivat perääntyä hiljalleen pois kylän keskustasta päin, kyläläisten löydettyä lisää voimia ja tahtoa taistella kolmen soturin esimerkistä ja lisäjoukkojen saapumisesta.

Cynathiel saattoi nähdä ihmisten kasvoilta, että hädän ja epätoivon oli korvannut nyt sama tunne, joka tekee nurkkaan ajetusta rotastakin vaarallisen: tahto olla antamatta periksi. Cynathiel päätti mielessään, että se oli parempi, kuin ei mitään olennoilta, jotka eivät koskaan olleet pitäneet asetta kädessään ja taistelivat nyt silkalla periesiantamattomuudella. Miekkamestari tiesi hyvin, kuinka suuri ja vaikuttava ase tuo tunne oli – ja niin tiesivät sudetkin. Lyhyt kadunpätkä, jolla taistelu käytiin, oli nyt täynnä paitsi ihmisten silvottuja ruumiita, myös susien raatoja, jotka oli lävistetty talikoilla ja puukirveillä.

Sitten, kuin vastavoimana ihmisten uudelleen heränneelle taistelutahdolle karjaisu, joka tuntui hajottavan raskaan savunkin, halkoi ilmaa. Tumman savun keskeltä siluetti, joka oli suurempi kuin yksikään jätti, jonka Cynathiel oli nähnyt, Zeströren Punaisesta puhumattakaan käveli pitkin katua kohti taistelua.

Susi oli suuri. Sen epäinhimilliset lihakset olivat pullistuneet äärimmilleen sen harmaan ja ruskean turkin alla ja leuat, jotka olivat täynnä veitsen kokoisia hampaita, jotka olisivat voineet haukata helposti puolikkaan haltian suuhunsa, loksuivat groteskisti tuoreen ihmisveren tippuessa kuolan mukana maahan. Keltaiset silmät tuijottivat ihmisjoukon eturivissä seisovaa haltiaa verenhimoisesti. Harmaat, kylmät silmät tuijottivat takaisin. Synkkä hymy nousi miekkamestarin kasvoille. Tämä lopettaisi taistelun tänään. Vain joitain kymmeniä metrejä hänen ja taistelun lopputuloksen välissä.

Cynahtiel katsahti taakseen ja näki vampyyrin ja haltianaisen saavuttavan häntä. ”Seuratkaa minua!” Cynathielin ääni oli melodinen, mutta vahva ja kantoi taistelun yli vampyyrin ja haltianaisen korviin. Cynathiel viittoi kohti suurta hirviötä ja molemmat soturit nyökkäsivät hänelle ymmärtävästi, nopeuttaen tahtiaan.

Kolmikko ei vaihtanut sanoja tavatessaan, niitä ei tarvittu. Olivat vain kohde ja he. Metsästäjät olivat valmiina. Kolmikko jätti taistelun taakseen ja liikkui nopeasti savun peittämällä kadulla kohti suurta olentoa joka oli kadonnut jonnekin romahtaneiden rakennusten aiheuttaman savun keskelle, mutta jonka läsnäolon jokainen heistä saattoi tuntea hyvin. Sitten ne olivat heidän ympärillään.

Savun keskeltä neljä sutta hyökkäsi sotureiden kimppuun, yrittäen estää heitä pääsemästä johtajansa luo. Sekunnit muuttuivat minuuteiksi ithilmarmiekan leikatessa ensimmäisen hyökkääjän pään olennon harteilta, jatkaen matkaansa torjumaan toisen suden kömpelön lyönnin. Miekka leikkasi olennon oikean käden ranteesta ja sai sen ulvahtamaan eläimellisesti kivusta. Susi perääntyi pelosta sihisten poispäin rakennuksen seinästä, pitäen vasemmalla kädellään kiinni oikeasta kädentyngästään, joka vuosi vuolaasti. Olento törmäsi rakennuksen seinään ja sen silmät laajenivat pelosta sen ymmärtäessä olevansa umpikujasta. Cynathiel Iltatähden harmaat, kylmät, säälimättömät silmät olivat olennon viimeinen näky ithilmarmiekan silpoessa sen kehon kappaleiksi.

Hurmos katosi ja miekkamestari palasi nykyhetkeen, kääntyen katsomaan taistelutovereitaan. Vampyyri, jonka nimen miekkamestari muisti kaiken kaaoksen keskellä vasta nyt; Tharan, veti miekkansa irti viimeisen pedon ruumiista ja kääntyi katsomaan Cynathielia. He olivat kahdestaan. Haltianaisen vertavuotava ruumis makasi maassa, elottomat silmät tuijottaen tyhjyyteen. Vaikka Cynathiel ei ollut tuntenut naista, kipu täytti hetkeksi hänen sydämensä hänen joutuessaan todistamaan jälleen yhden asurin katoamista tästä maailmasta.

Tharan sen sijaan, hänen silmänsä täyttyivät sanoin kuvaamattomasta tuskasta. Soturin miekka putosi tämän kädestä ja jalat pettivät hänen altaan, vampyyrin rysähtäessä polvilleen ruumiin eteen. Cynathiel ei jäänyt miettimään sitä, mitä luuli juuri ymmärtäneensä. Hän päättäisi tämän nyt. Jättäen vampyyrin ja kuolleen asurin taakseen miekkamestari katosi harmaaseen savuun vihan ja verenhimon polte silmissään.

Hänen ei tarvinnut juosta kauan, ennen kuin jättimäinen koura, joka oli helposti haltian yläruumiin kokoinen, rysähti rakennuksen seinään hänen vieressään, tuhoten koko ulkoseinä, vierittäen laastia ja kiviä iskun tieltä hyppäävän miekkamestarin niskaan. Cynathiel pääsi nopeasti tasapainoon, mutta hirviö tuntui liikkuvan nopeasti ja uusi isku oikealta kilpistyi vain juuri ja juuri ajoissa hänen miekkaansa, irrottaen hänen otteensa ithilmarmiekasta ja lennättäen hänet katukivetykseen.

Cynathiel otti kadun vastaan kivuliaasti olkapäällään, mutta kierähti nopeasti pystyyn, vetäen samalla sinihohtoisen taikamiekkansa vyöltään, jääden puolustavaan asentoon vasten jättimäistä sutta, jonka naama vääntyi vastenmieliseen, huvittuneeseen irveeseen sen nähdessä veren vuotavan miekkamestarin otsasta. ”Hyökkää susi, minä olen metsästäjä”, miekkamestari sihahti, saaden olennon hyökkäämään karjuen hänen kimppuunsa. Tällä kertaa hän kuitenkin oli valmiina ja jättimäiset kourat tavoittivat vain ilmaa, juuri ennen sinisen hohteen halkoessa ilmaa veren ja tuskankarjaisun saattelemana. Pedon vasen koura tippui liikkumattomana maahan Cynathielin seisoessa nyt suoraselkäisenä vasten haavoittunutta jättisutta. Siinä, missä hirviö oli odottanut näkevänsä pelkoa se kohtasi vain syvän kylmää kuolemaa tarjoavan katseen.

Raivo valtasi hirviön sen hyökätessä jälleen Cynathielin kimppuun. Jostain eläimellisen mielensä kätköistä hirviö löysi tarpeeksi voimaa ollakseen haltiaa nopeampia ja tarrasi kiinni Cynathielin rinnuksesta, ennen kuin haltia ehti väistää, heittäen miekkamestarin, kuin räsynuken suoraan vastapäisen talon seinään. Vastenmielisen rysähdyksen saattelemana Cynathiel tippui kivuliaasti kadulle, hengittäen raskaasti hänen jokaisen raajansa ollessa tulessa. Hän saattoi maistaa veren suussaan.

Hän tunsi pedon lähestyvän, hän saattoi haistaa kuuman hengityksen. Kokoa itsesi, hän käski itseään. Muistot välähtivät miekkamestarin päässä veren virratessa takaisin hänen jäseniinsä. Hänen opettajansa, hänen kuoleva kaupunkinsa, Beth.

Miekkamestari sinkoutui vasten pedon hyökkäysten vihan voimalla, tuskan ja vihan huuto huulillaan. Miekka liikkui nopeasti, katkaisten pedon toisenkin kouran ja muuttaen liikerataansa sitten pistoksi, lävistäen olennon vatsan. Hetken hirviö näytti yllättyneeltä, mutta sitten sen kasvot vääntyivät taas virneeseen. Se hypähti eteenpäin, iskien Cynathielin kipeästi vasten seinää, antamatta tälle liikkumatilaa ja alkoi vääntää itseään syvemmälle miekkaan, avaten suunsa purrakseen haltian pään irti tämän harteilta. Cynathiel taisteli vastaan ja syvä viha paloi hänen sielussaan hänen taistellessaan viimeisillä voimillaan epätoivoista taistelua.

Sitten, yhtäkkiä pedon silmät suurenivat. Veri alkoi valua hirviön suusta ja olento valahti veltoksi, kaatuen rysähtäen maahan, toisen miekan tunkeutuessa läpi sen rintakehästä. Kaatuvan pedon takana seisoi Tharan, jonka ilme jäätynyt maskiksi vampyyrin kasvoille. Cynathiel astui pois seinän luota ja katsoi kadulle, jossa viimeiset sudet pakenivat kyläläisten ylivoiman alla, nähtyään johtajansa kaatuvan. Cynathiel poimi ithilmarmiekkansa maasta ja leikkasi täsmällisellä liikkeelä jättimäisen suden pään irti, ojentaen sen Tharanille. ”Se oli sinun tapposi. Kostoksi menetyksestäsi”, haltia sanoi ja sitten hän oli poissa.

******
Bethin talo oli kunnossa. Vaikka pedot olivat hyökänneet joka puolelle kaupunkia, naisen talo oli kunnossa, eikä syttynyt tuleen tuulen kannettua liekkejä poispäin talosta. Taistelun äänet olivat jääneet kauas taakse vaikka savun tunkkainen haju oli levinnyt joka paikkaan ja täälläkin, siellä täällä makaavat petojen ruumiit muistuttivat, että juuri koetut kauheudet eivät olleet unta, unenomainen seesteisyys oli laskeutumassa Solan ylle hektisen taistelun jälkeen. Aamuaurinko oli noussut jo korkealle ja lämmitti Cynathielin kasvoja hänen astuessaan Bethin oven eteen, ja silti hänen sydäntään kylmäsi.

Miekkamestari pakotti palan takaisin alas kurkustaan ja avasi narahtavan oven, astuen sisälle taloon. Huoneet olivat yhä pimeinä, kuten aamulla kun Cynathiel oli lähtenyt. Verhot oli vedetty ikkunoiden eteen ja alakerran ainoa huone, keittiö kylpi painostavassa hämärässä. Haltian silmät olivat kuitenkin tottuneet pimeään ja hän erotti keittiönpöydältä kahdelle katetut lautaset ja jokin kouraisi häntä syvältä. Jokin kouraisi häntä vielä syvemmältä Cynathielin huomatessa, että tuolit pöydän ympäriltä olivat kaatuneet sikin sokin pitkin lattiaa. Missään ei näkynyt ketään.

Cynathiel puri huultaan ja lähti nousemaan jyrkkiä rappusia yläkertaan, makuuhuoneeseen. Halvat, huonosti naulatut lankut narisivat korviariipivästi haltian jokaisella askeleella kohti yläkertaa. Hänen tarkat aistinsa kuulivat hengitystä ja vaistomaisesti haltian oikea käsi löysi miekankahvan päästäen terää ulos huotrastaan tuuman verran.

Yläkerrassa ikkuna oli auki ja päivänvalo levisi huoneeseen Cynathielin astuessa sisään. Kirkas valo kävi hänen silmiinsä, eikä hän heti tunnistanut siluettia, joka seisoi hänen edessään, kasvot ikkunaa vasten, nuoliviini olallaan, käsi pitkäjouseen nojaten.

”Beth?” haltia kuiskasi hiljaa, saamatta heti vastausta. Kuolettavan pitkältä tuntuvan hiljaisuuden jälkeen yksi sana oli saada miekkamestarin kovettuneet kasvot sulamaan. ”Iltatähti”, Beth huokasi ja kääntyi hymyillen kohti Cynathielia. Auringonvalo loisti hänen takaansa ja Cynathiel ei voinut olla miettimättä, kuinka kaunis näky tämä ihmisnainen todella olikaan.

Cynathiel päästi itsensä rentoutumaan ja huokasi hänkin: ”Ishalle kiitos, olet kunnossa”. ”Yrittivätkö ne tulla tänne? Keittiö oli sotkussa, ” miekkamestari kysyi. Nainen hymyili hänelle vastaukseksi. ”Ne yrittivät, mutta onneksi jouseni ja muut meikäläiset tekivät niistä selvää”, hän sanoi. ”Oikeastaan…” nainen jatkoi, ”…pelkäsin sinun puolestasi”.

Cynathielista tuntui, että nuo sanat polttivat arvet hänen sydämeensä. Siitä oli hyvin pitkä aika, kun joku oli katsonut häntä niin, kuin Beth katsoi juuri nyt, tai sanonut jotain mitä hän oli juuri saanut kuulla. Hetkeksi, vain hetkeksi, vilpitön hymy nousi Cynathiel Iltatähden kasvoille ”Älä huoli, minä selviän aina”, hän sanoi.

Samalla hetkellä riemunhuudot ja taputukset alkoivat ulkona. Taistelu oli loppu ja väki kokoontui torille juhlimaan sankareitaan. Sinä hetkenä Cynathiel ei enää vain tiennyt, että hän voisi voittaa taistelun joka hänen edessään oli, taistelun joka käytäisiin hänen kohtalostaan ja Solan ihmisten pelastamisesta, hän tiesi että hän voittaisi sen, sillä nyt hänellä todella oli syytä voittaa se. Hän oli vihdoin löytänyt sen, mitä oli etsinyt niin kauan, kaikki nämä vuodet.

Cynathiel vei kätensä Bethin ympärille ja veti tämän lähelleen. Kuinka lämmin nainen olikaan hänen käsivarsillaan. Hän tunsi naisen hengityksen ja tiesi, ettei tämä hetki kestäisi ikuisesti. Hän suuteli Bethiä ja Beth vastasi hänen suudelmaansa. Mies ja nainen puristivat toisiaan kuin epätoivon vallassa, peläten menettävänsä toisensa kun tuo hetki lopulta päättyisi. Ulkona voitonhuudot kaikuivat korvia huumaavina, mutta nämä kaksi eivät kuulleet niitä. Maailma oli kadonnut heidän ympäriltään. Sitä ei enää tarvittu, sillä se oli likainen ja paha, toisin kuin tämä hetki.

”Beth, minä…” Cynathiel aloitti, mutta nainen laski sormensa rauhoittavasti hänen huulilleen. ”Shh, minä tiedän, minä tiedän”.
Sweet is the wind as it gently blows
The day away and the night time comes
Great are the wonders that silence shows
I fall asleep and I dream of the sun

Avatar
Ookami_Tez
Viestit: 592
Liittynyt: La 08.03.2008 21:42

Re: Myrskyn Sola 3 - It's ON soon

Viesti Kirjoittaja Ookami_Tez » Su 18.01.2009 15:25

Chosen, Exe ja Piru, pitäisikö meidän hoitaa tämä messengerin avulla vai täällä puolella. Aikojen sovittaminen yhteen neljällä hengellä voisi kyllä olla aika vaikeaa että saataisiin kaikki samaan aikaan messengeriin pelaamaan kohtaaminen. Ehdotelkaa nyt jotain edes.
Great Teacher Ookami_Tez
Blogi miniatyyreistä ja milloin mistäkin nörttihenkisestä.

The Chosen of Waagh
Viestit: 260
Liittynyt: Ke 02.11.2005 22:00

Re: Myrskyn Sola 3 - It's ON soon

Viesti Kirjoittaja The Chosen of Waagh » Su 18.01.2009 22:51

Oma messangerini on kyllä käyttökelvoton, joten itse suosisin täällä. Mutta mikäli voitte rekisteröityä Yahoo messangeriin, se voisi onnistua. Aikojen yhteensovittaminen voisi tosiaan tosin olla ongelma...
Anna sielusi pimeydelle, koska pimeys sinua lopussa kuitenkin odottaa

Avatar
Executioner
Viestit: 925
Liittynyt: Ma 13.06.2005 01:33
Paikkakunta: Alajärvi

Re: Myrskyn Sola 3 - It's ON soon

Viesti Kirjoittaja Executioner » Ma 19.01.2009 19:31

Mulla ei oo elämää, oon aina online, joten laittakaa viestiä kun käy.

Avatar
Ilkeapikkuperkele
Viestit: 1222
Liittynyt: Su 16.02.2003 17:20
Paikkakunta: Kuopio

Re: Myrskyn Sola 3 - It's ON soon

Viesti Kirjoittaja Ilkeapikkuperkele » Ti 27.01.2009 09:24

Vähän samoilla mennään exan kans.. Tuntuu et oon aina täällä. Pistäkää tuleen vaan.
The Captain kirjoitti: Vittuilun määrä maailmassa on muuttumaton vakio.

Avatar
Gilaelin
Peliporukkavalvoja
Viestit: 2832
Liittynyt: Su 18.04.2004 19:22
Paikkakunta: Joensuu

Re: Myrskyn Sola 3 - It's ON soon

Viesti Kirjoittaja Gilaelin » Ti 27.01.2009 11:46

Milloin jatkuu peli maanpäällä? Tämä tahtoisi kovasti jatkaa jo Cynathielin tarinaa.
Sweet is the wind as it gently blows
The day away and the night time comes
Great are the wonders that silence shows
I fall asleep and I dream of the sun

Avatar
El Capitan
Peliporukkavalvoja
Viestit: 5498
Liittynyt: Pe 17.12.2004 21:55
Paikkakunta: Tuuliklaani / Pori
Viesti:

Re: Myrskyn Sola 3 - It's ON soon

Viesti Kirjoittaja El Capitan » Ti 27.01.2009 17:14

Joo, jatkaa haluaisin minäkin, mutta sormeni eivät millään tahdo kirjoittaa mitään. Saavat siitä tarpeeksi varmaan äidinkielen tunneilla kun harjoitellaan tekstitaidon kokeeseen.

En yhtään osaa sanoa, koska kirjoitusintoni palaa. Varmaan kunnolla palaa kokeen jälkeen, mutta yritän ennen sitä kirjoitella aina vähän eteenpäin kerrallaan, josko vaikka saisi sen fluffin kirjoitettua ennen koetta valmiiksi.

Onko muuten Helvetissä tapahtunut edistystä? Näyttäisi siltä, että Chosen on heppu, joka pilaa näillä tiedoilla mesepelaamisen.
Soturin ei tarvitse vuodattaa verta voittaakseen taistelun.
- Sinitähti

The Chosen of Waagh
Viestit: 260
Liittynyt: Ke 02.11.2005 22:00

Re: Myrskyn Sola 3 - It's ON soon

Viesti Kirjoittaja The Chosen of Waagh » To 29.01.2009 21:40

Valitan, EL capu, mutta sille en voi mitään. Meseni on jotenkin käyttökelvoton, kun ei suostu suomen serverille menemään. Mikäli kaikki voisivat jotenkin niellä kunniantuntonsa ja alentua käyttämään yahoo messangeria, homma voisi onnistua. Mikäli ei, olen pahoillani että hidastan etenemistä.
Anna sielusi pimeydelle, koska pimeys sinua lopussa kuitenkin odottaa

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Verkkoturnaukset”