Myrskyn Sola 3 - Vihdoin ja viimein tämäkin loppu

Miniatyyripeleistä johdetut virtuaalimittelöt. Pysy teemassa, käytä harkintaa ennen uuden aloittamista.

Valvoja: Peliporukkavalvojat

halko
Viestit: 1502
Liittynyt: Pe 18.04.2008 12:50
Paikkakunta: Tampere

Re: Myrskyn Sola 3 - It's ON soon

Viesti Kirjoittaja halko » To 29.01.2009 21:52

The Chosen of Waagh kirjoitti:Valitan, EL capu, mutta sille en voi mitään. Meseni on jotenkin käyttökelvoton, kun ei suostu suomen serverille menemään. Mikäli kaikki voisivat jotenkin niellä kunniantuntonsa ja alentua käyttämään yahoo messangeria, homma voisi onnistua. Mikäli ei, olen pahoillani että hidastan etenemistä.
http://www.ebuddy.com/

Kokeileppas tuota
I have a mind for simple things but things are not of mine to simplify

Avatar
El Capitan
Peliporukkavalvoja
Viestit: 5492
Liittynyt: Pe 17.12.2004 21:55
Paikkakunta: Tuuliklaani / Pori
Viesti:

Re: Myrskyn Sola 3 - It's ON soon

Viesti Kirjoittaja El Capitan » To 29.01.2009 23:30

Ei sillä paljoa väliä ole vaikka hidastaisitkin tällä hetkellä jonkun verran kun on omastakin puolesta hieman jäissä tämä peli tällä hetkellä. Ainahan sen tapaamisen voi hoitaa täälläkin vaikka onkin hitaamman puoleinen.

Ei teillä mitään kiirettä ole pelaamisen vielä.
Soturin ei tarvitse vuodattaa verta voittaakseen taistelun.
- Sinitähti

Avatar
Ookami_Tez
Viestit: 592
Liittynyt: La 08.03.2008 21:42

Re: Myrskyn Sola 3 - It's ON soon

Viesti Kirjoittaja Ookami_Tez » Pe 30.01.2009 16:35

Noh laitetaan sitten homma täällä liikkeelle jos ei muuten lähde.

Nickolette käveli rauhallisesti Gabriel vierellään. Nickolette alkoi hetki hetkeltä pelkäämään tätä otusta vähemmän. Kilpeä kantava käsi alkoi olemaan väsynyt. Kipu tuntui vielä erittäin hyvin ja mitä Nickolette huomasi tummasta haarniskasta oli veren antama punainen sävy käden kohdilla. Mutkan takana heitä kuitenkin odottaisi yllätys Archelonin ja Eartharianin tullessa heitä kohti.

Siitä nyt lähtee muut mukaan siitä vaan sitten.
Great Teacher Ookami_Tez
Blogi miniatyyreistä ja milloin mistäkin nörttihenkisestä.

The Chosen of Waagh
Viestit: 260
Liittynyt: Ke 02.11.2005 22:00

Re: Myrskyn Sola 3 - It's ON soon

Viesti Kirjoittaja The Chosen of Waagh » La 31.01.2009 23:53

Juuh, pistetään juttu käyntiin sitten täällä jos ei muuten.

Archelo asteli eteenpäin hitaasti, pohtien tilannettaan samalla kun kiinnitti tiukasti huomionsa edestä kuuluviin ääniin. Oli täysin mahdollista, että se jota hän tuli noutamaan takaisin tulisi häntä vastaan nyt... ja hänen olisi taisteltava tätä vastaan. Se oli yhtä kuin hänen kadotuksensa, mutta samaan aikaan luovuttaminen merkitsisi varmaa ja ikuista kidutusta. Archelon kämmeniä kihelmöi kun hän tuli ainoaan vaihtoehtoiseen ratkaisuunsa, ja hänen hiuskarvansa pyrkivät nousemaan pystyyn inhosta. Hänen olisi tapettava liittolaisensa mikäli hänen etsimänsä henkilö tulisi häntä vastaan, tapettava hänet ja toisen apuri myös, mikäli hän halusi heidän kummankin pääsevän ulos. Hän ei uskonut, että he kaikki voisivat liittoutua ja taistella tiensä ulos, sillä paranoia tekisi toisista taistelijoista vuorenvarmasti tappohaluisia. Hän yrittäisi sitä, mutta mikäli moinen ei onnistuisi hänen olisi pakko käyttää asettaan. Mutta yksi asia oli varmaa: hän ei enää tappaisi viatonta. Ennemmin ikuinen taistelu täällä kuin enää yhtäkään viatonta kuolleena hänen kädestään. Pyörittäen kirvestä käsissään hän otti puolustusasennon äänten lähetessä.

Juu, eli perimmäinen motivaatio hahmollani on saada Nickolette ulos helvetistä, tai ainakin siltä näyttää. Voisimmehan kaikki leikkiä sankareita ja taistella tiemme joukolla ulos, mutta se voisi olla jo liiankin eeppistä, joten taistelu tästä taitaa tulla. Tosin toivon, että jujutamme helvetin kisanjärjestäjiä joukolla jollain tavalla :)
Anna sielusi pimeydelle, koska pimeys sinua lopussa kuitenkin odottaa

Avatar
Ilkeapikkuperkele
Viestit: 1222
Liittynyt: Su 16.02.2003 17:20
Paikkakunta: Kuopio

Re: Myrskyn Sola 3 - It's ON soon

Viesti Kirjoittaja Ilkeapikkuperkele » Ma 02.02.2009 20:56

Erathanianin tarkat korvat kuulivat edestä askelia. Tuoreessa muistissaan ilmestyneen hahmon sanat siitä, miten täältä pääsisi vain kaksi jatkaan takaisin maan päälle ja siten kylään taistelemaan. Mitä tahansa nurkan takaa tulisikin, miltei aseitta ja ihminen rinnallaan hänen selviytymis mahdollisuudet olivat miltei olemattomat. Hän vilkaisi hetken Archelon kirvestä pohtien pärjäisikö tämän kanssa vastaan tulevaa paria. Pyöritellen tikaria kädessään Erathanian sanoi Archelolle: "Mitä luulet tuolta kulman takaa ilmestyvän? Epäilen, että he hyökkäävät suoraan päällemme kun vain näkevät meidät ja tiedän myös, että he tietävät meidän olemassa olomme. Joten... Meillä on kaksi vaihtoehtoa. Joko taistelemme nyt keskenään ja meistä voittanut taistelee näitä kahta vastaan tai taistelemme yhdessä näitä kahta vastaan ja tapamme heidät. Voinko luottaa, että pysyt rinnallani tulkoon tuolta mitä tahansa, vai tapanko sinut tähän paikkaan ?" Erathanian lopetti painokkaasti samalla kyyristyen valmiiksi taisteluun kohti archeloa.

Motivaationi on päästä ulos helvetistä, yksin tai jonkun kanssa. Kuka se on sillä ei niin väliä.
The Captain kirjoitti: Vittuilun määrä maailmassa on muuttumaton vakio.

Avatar
Executioner
Viestit: 925
Liittynyt: Ma 13.06.2005 01:33
Paikkakunta: Alajärvi

Re: Myrskyn Sola 3 - It's ON soon

Viesti Kirjoittaja Executioner » Ti 03.02.2009 20:29

Gabriel kulkee Nickoletten mukana neutraalisti, kunnes jotain tapahtuu :)

Avatar
El Capitan
Peliporukkavalvoja
Viestit: 5492
Liittynyt: Pe 17.12.2004 21:55
Paikkakunta: Tuuliklaani / Pori
Viesti:

Re: Myrskyn Sola 3 - It's ON soon

Viesti Kirjoittaja El Capitan » La 07.02.2009 12:09

Äh, perhanan Markus ja äikän tekstitaito. Vei kaikki taiteellisuuden minusta mukanaan.

Kolmas päivä: Aamu

Koko yön taivas oli ollut punaisen värinen. Susien hyökkäys oli ollut raivoisa ja sen kohteeksi oli jäänyt moni rakennus kylän läntisellä puolella. Kolme reunimmaisinta rakennusta oli kokenut valtavia tuhoja ja ihmishenkiä oli menetetty useampi kappale. Moni lapsi oli menettänyt vähintään toisen vanhempansa, mutta kadulla liikuskeli muutamia orvoiksi jääneitä lapsia, jotka kirkon väki oli tullut hakemaan suojaan kylmältä yöltä kirkon sisään. Kukaan ei tiennyt, mistä ja miksi nämä sudet olivat tulleet ja jokainen hämmästyi nähdessään kuolleiden susien muuttuvan ajan kanssa ihmisiksi. Pahalla taikuudellako oli asiansa pelissä?

Yö vaihtui päiväksi, kirkkaaksi sellaiseksi. Pitkästä aikaa aurinko paistoi taivaalla niin kirkkaasti, että sen kykeni näkemään pilvien takaa. Sen lämpimät säteet pitivät myös kosteuden ja vesi pisarat kurissa ja sade oli hyvin vähäistä. kylän väki alkoi tulemaan kotiensa sisältä ulos kun kirkon kellot jälleen kerran soivat. Tällä kertaa ne eivät soineet vaaran merkiksi vaan kokoontumisen vuoksi. Oli aika hyvästellä hyökkäyksessä menehtyneet ja kiittää heitä uhrauksestaan.

Samalla niityllä, missä Gabriel oli poltettu, kohosi maasta nyt suuri muistokivi, jonka vierelle väki kerääntyi. Kivi oli suuri ja keskeltä halkaistu kahtia. Sileälle puolelle kiveä oli kirjoitettu menetettyjen nimiä ja yksi kerrallaan kyläläiset toivat kiven vierelle kukkia ja henkilöiden tavaroita, jotta heidän sielunsa voisi hakea ne myöhemmin avukseen, jos sitä tarvitsevat.

” Kuolema ei koskaan ollut vihollisemme. Me nauroimme sille, sillä parempia vihollisia olisi tuleva heidän jälkeensä kuten myös sotia, joissa jokainen ylpeä mies toisi oman panoksensa maallensa. He sotivat kuolemaan saakka muiden henkien takia. Ei itsensä, vaan jotta hänen aatteensa säilyisi hengissä muiden kanssa ja tämä aate, tämä yksi aate, saisi elää ikuisesti.”, yksi papeista sanoi kiven vieressä kun kaikki olivat asettuneet paikoilleen kiven ympärille.

Puhtaan valkoiseen kaapuun pukeutunut pappi laski huppunsa alas. Hupun takaa tuli esiin pitkä, tuuhea valkoinen parta ja kaljuuntuva pää. Rypyt kasvoilla alkoivat jälleen liikkumaan kun vanhus piti paremman muistopuheen kuolleista henkilöistä. Osa kansasta kuitenkin nyrpisti nokkaansa vähän kun pappi mainitsi vain ne, jotka olivat kylän kannalta tärkeitä henkilöitä. Muut papit, leipuri, metsästäjiä ja muita henkilöitä. Ei mitään niistä isistä, jotka suojelivat perheitään susilta kuolemaansa saakka.

Muistotilaisuuden loputtua Purppuraviitta tuli kansan seasta kiven luokse kuuluttamaan oman asiansa. Etenkin Tharania ja Cylanthielia kiinnostava asia, heidän välisestä finaalista oli kyse. Viime päivän tragedian vuoksi olisi hyvin sääli, jos ottelu olisi tänään, koska silloin kylä menettäisi kahden päivän aikana kaksi tärkeää asiaa. Siksipä olisi suotavaa, että ottelu käytäisiin vasta huomenna siitäkin syystä, että sankarimme saisi kerättyä voimia tämän päivän. Kyläläisiä ei kuitenkaan häiritse lainkaan vaikka ottelu käytäisiinkin tänään, koska kelpo viihde olisi mukavaa vaihtelua surun vierelle.


------------------------------------------------------

Jos otatte sen välipäivän, seikkailemaan ette pääse. Gila kuitenkin voi yrittää suunnitelmaansa toteuttaa.

Helvetin mettä

Gabrielin ja Nicoletten käveltyä metsätietä eteenpäin, he näkivät kaksi henkilöä, joista se demoni oli heille puhunut. Toinen heistä oli ihminen kirveen kanssa ja toinen mustahaltia, joka näytti uhkaavan ihmistä miekallaan.

------------------------------------------------------

Noin, nyt voitte jatkaa siitä, mihin jäätiin.
Soturin ei tarvitse vuodattaa verta voittaakseen taistelun.
- Sinitähti

Avatar
Ookami_Tez
Viestit: 592
Liittynyt: La 08.03.2008 21:42

Re: Myrskyn Sola 3 - It's ON soon

Viesti Kirjoittaja Ookami_Tez » La 07.02.2009 12:24

Nickolette näki ensin mutkan takaa paljastuvan vain puukkoa pitelevän haltian ja sitten Archelon, jonka miekan kautta hän oli tänne mennyt. Nickolette pysähtyi paikalleen. Nickolette ei tiennyt miksi Archelo oli täällä, mutta uskottavammin hän oli hävinnyt maan päällä taistelun. Onneksi he ovat mahdollisesti sellaisia jotka kuuntelevat järkipuhetta ennemmin kuin joku örkki, kunhan Gabriel pysyy rauhallisena ja he rauhallisena häneen. Nickolette ajatteli lyöden miekkansa kiinni maahan ja nostaen kätensä ylös. "Meidän ei ole tarve taistella. Olemme kaikki samassa tilanteessa, joten meidän kannattaa mielummin taistella yhdessä kuin toisiamme vastaan." Nickolette sanoi ottaen kypärästään kiinni ja heittäen sen pois päästään paljastaen kasvonsa, koska epäili että Archelo ei tunnistaisi tätä demonien tekemän kypärän takaa. "Jos Paholainen haluaa vain kahden meistä jatkavan hän saa yrittää tappaa meistä kaksi omin voiminsa. Meidän on turha auttaa häntä pääsemään tavoitteeseensa." Nickolette sanoi päättäväisesti katsoen tarkkaavaisesti Archeloa ja tämän matkakumppania.
Great Teacher Ookami_Tez
Blogi miniatyyreistä ja milloin mistäkin nörttihenkisestä.

The Chosen of Waagh
Viestit: 260
Liittynyt: Ke 02.11.2005 22:00

Re: Myrskyn Sola 3 - It's ON soon

Viesti Kirjoittaja The Chosen of Waagh » Su 08.02.2009 00:32

Archelo siirteli kirvestään käsissään levottomana nähdessään kaksi muuta taistelijaa, jotka ilmestyivät mutkan takaa. Hän oli vastaamaisillaan haltialle, kun ääni jonka hän oli toivonut kuulevansa jo pitkään lausui ilmoille saman ehdotuksen joka hänelläkin oli ollut mielessään. Painaen kirveensä kärjen maata vasten hän nosti oman kypäränsä päästään ja hymyili vilpittömästi Nickolettelle. "Juuri tuota ajattelin itsekin" hän sanoi ja katsahti Erathanianiin. "Sitä paitsi emme edes tiedä päästettäisiinkö voittajiakaan takaisin. Mielestäni ainoa keino voittaa tämä kisa kuolemaa vastaan on rikkoa säännöt, koska ne on suunniteltu tappamaan meidät kaikki". Hän asteli lähemmäs Nickolettea ja asetti kirveen takaisin selkäänsä roikkumaan. "Mikäli pysymme yhdessä, voimme murskata minkä tahansa hyökkäyksen, joka henkiämme sitten havitteleekin. Joten kysyn teiltä, arvon kollegat: haluammeko elää ja kenties kostaa sille pirulaiselle hieman? Mikäli olemme yhtä mieltä, mahdollisuutemme moninkertaistuvat". Hän katseli Nickolettea hetken ja puhui hiljaa, niin että sanat ylsivät vain hänen korviinsa "Olen pahoillani aiheuttamastani kivusta ja surusta...ja kuolemasta tietysti. Tulin tänne sovittamaan tekemäni teon. En hävinnyt ottelua. Tulin etsimään sinua, koska uskon, että sinä ansaitset pitkän elämän itseäni enemmän". Hän jäi odottamaan muiden ottelijoiden vastauksia ja erityisesti Nickoletten reaktiota.
Anna sielusi pimeydelle, koska pimeys sinua lopussa kuitenkin odottaa

Avatar
Executioner
Viestit: 925
Liittynyt: Ma 13.06.2005 01:33
Paikkakunta: Alajärvi

Re: Myrskyn Sola 3 - It's ON soon

Viesti Kirjoittaja Executioner » Su 08.02.2009 04:06

Aseeton, alipukeutunut Gabriel pyörähti Nickoletten selän taakse ja edelleen naisen toiselle puolelle keijumaisella ketteryydellä, kumarsi tyylikkäästi haltialle ja ihmissoturille, hymyillen suloisesti. Mies pyyhkäisi tummanruskean karkulaissuortuvan korvansa taakse ja risti kätensä rinnalleen ylitsevuotavan suureleisesti. "Kyllä, aurinkoinen puhuu totuuden kirkkaalla äänellä! Taistelkaamme, yhdessä läpi pahuuden voimien, vuoksi ylevän aatteen ja vapauden. Rinta rinnan, yhdessä, murtumattomina, voittamattomina kuin aamun ensisäteet, jotka yksin valloittavat maan takaisin yön pimeydeltä", kaaosmutantti esitti. Miehen ääni oli hurmaava, täynnä karismaa ja elämänvoimaa.

Gabriel itse ei kuitenkaan ollut niin varma, ei sillä että hän olisi epäilyksensä näyttänyt. Käärme hänen päänsä sisällä puhui jatkuvasti limaisella äänellään, kuiski sanoja hänen korviinsa. Ei sillä, ettei Gabriel olisi nauttinut säälittömästä silpomisesta ja teurastuksesta silloin tällöin yhtä lailla, kuin lasista hyvää viiniä tai naisesta sylissään, mutta tällä hetkellä hänen prioriteettilistansa kärjessä olivat pakeneminen tästä kurjasta helvetinkolosta elossa, sekä Nickolette.

Avatar
El Capitan
Peliporukkavalvoja
Viestit: 5492
Liittynyt: Pe 17.12.2004 21:55
Paikkakunta: Tuuliklaani / Pori
Viesti:

Re: Myrskyn Sola 3 - It's ON soon

Viesti Kirjoittaja El Capitan » Ma 16.02.2009 20:35

Ilmeisesti kukaan ei halua sanoa enää mitään Helvetissä, joten jatketaan leikkejä sitten. Te vs Helvetti.

Helvetin tappelut

Tuuli katosi metsästä neljän henkilön luota auringon laskiessa puiden latvojen alapuolelle. Metsään ja tielle syntyi hetki edeltä enemmän varjoja valon poistuessa taivaalta. Auringon kadottua kokonaan, metsään laskeutui pimeys. Pöllöjen, sirkkojen ja muiden pieneliöiden ääniä alkoi kuulumaan kun nelikko katseli ympärilleen. Yksi heistä näytti hetken aikaa pelokkaalta, yksi ällisteli ja kaksi uskoi kohtaavansa pian joko itse saakuli tai jonkun hänen lähettämistään demoneista. He olivat päättäneet rikko karvaisen kummajaisen antamia ohjeita. Ohjeita tappaa kaksi meistä ja siksi heitä tultaisiin pian rankaisemaan. Rankaisemaan kovalla kädellä. Kukaan heistä ei tiennyt, mitä tulisi tapahtuman. Jokainen hengitti syvään ja hitaasti, päästäen ilmaan höyryä suustaan.

Hetken aikaa odotettuaan, että jotakin tapahtuisi, jokainen näytti pettyneeltä. Pettyneeltä, että kaiken tämän pimeyden mukana ei tullut mitään muuta. Ei ihmisiä, ei demoneita, ei saakuli. Ei mitään. Archelo alkoi löysäämään kirveestään jo otetta kun Gabriel rikkoi hiljaisuuden kysymällä hiljaa mitä seuraavaksi tapahtuisi. Archelo ei osannut vastata kysymykseen, mutta huomatessaan Nicoletten ja Earatharianin kadonneen hänen viereltään, hän alkoi huutamaan Nicoleten nimeä. Gabriel liittyi huutoihin, mutta Nicoleten nimen maininnan sijaan hän huusi: ”Neito kaunis kuin aamurusko. Missä olet?”.

Heidän huutoihinsa kuitenkin vastattiin, mutta eri tavalla, kuin he olisivat halunneet. Metsän keskeltä astui esiin kaksi olentoa, joiden käsivarret olivat tukin kokoiset ja kynnet terävät ja pitkät kuin itse Gabrielin omat. Ensimmäisellä heistä oli kädessään suuri kokoinen hilpari ja toinen näytti tyytyvän omiin kynsiinsä ja hampaisiin. Näytti selvästi, että nämä punanahkaiset olennot eivät olisi ystävällisiä, sillä ne murisivat kuin pentujaan suojeleva emokarhu heidän lähestyessään Archelonia ja Gabrielia. Hilparilla varustettu olento lähestyi Archelonia ja aseeton Gabrielia.

Nicolette piteli miekastaan lujasti kiinni pyöriessään ympäri ja vilkuillen tiiviisti olkansa yli aina välissä. Hän ei nähnyt ketään ystävistään tiellä. Vain pöllöt ja sirkat olivat hänen kanssaan tiellä pitämässä kiusallista hiljaisuutta pois, mutta niiden äänien kadottua, hän osasi odottaa jonkun tulemista. Oksan rasahdus kuului metsästä ja Nicolette vaistomaisesti kääntyi ääneen suuntaan. Metsästä tuli henkilö esiin, joka nosti kypäränsä pois ja vilkutti hänelle.

Earatharian oli jäänyt kohtaamishetkellä taaemmas ja huomattuaan tapaamiensa kohtalotovereiden katoavan auringon kanssa samaan aikaan, hän alkoi ihmettelemään, mitä juuri oli tapahtunut. Jokainen heistä oli hetken aikaa sitten seissyt tässä näin lähellä toisiaan, mutta nyt hän oli vain paikan päällä. Yksin. Ilman kenenkään seuraa. Vastapäätä häntä alkoi kuulumaan nopeaa kavioiden ääniä ja jokin raskaampi niiden takana. Ehkä kenties vankkuri oli tulossa hänen luokseen. Ilman kunnollista asetta, jolla puolustautua, Earatharian päätti mennä aluskasvillisuuden luokse piiloon. Kavioiden ääni kävi hetki hetkeltä kovemmaksi ja hevosten hirnuntaakin alkoi kuulumaan. Mustat hevoset tulivat näkyviin saman kulman takaa, mistä Nicolette ja Gabriel olivat tulleet. Samaan tapaan heidän kanssa, hevoset ja vankkurit pysähtyivät samaan paikkaan, missä hekin olivat seisoneet ennen katoamistaan. Mustat vankkurinovet avautuivat ja tömähdys kuului suuren ja raskaan metallikengän astuttua maahan.


--------------------------------------------------------------

Perkele, onkos sulla meseä? Siellä olisi kiva pelailla siun kanssa. Sama homma muuten Tezi siunkin kanssa. Hoidetaan tää siellä joku päivä.
Soturin ei tarvitse vuodattaa verta voittaakseen taistelun.
- Sinitähti

Avatar
Executioner
Viestit: 925
Liittynyt: Ma 13.06.2005 01:33
Paikkakunta: Alajärvi

Re: Myrskyn Sola 3 - It's ON soon

Viesti Kirjoittaja Executioner » Ma 16.02.2009 22:16

Gabriel painautui maahan neljälle raajalle ja kaivoi sormensa maahan, muristen syvällä äänellä pedon tullessa lähemmäs. Ihmismiehen kasvot alkoivat venyä kuonoksi ja kynnet kasvaa kouriksi, joissa oli murhaavat raatelukynnet. Harmaanvalkea turkki peitti miehen kauttaaltaan ja kokoa tämä sai lisää yli metrin. Pian Gabriel oli ottanut sotamuotonsa, kohotti päänsä kohti taivasta ja päästi vertahyytävän ulvonnan, kutsuen epäpyhiä liittolaisiaan samalla, kun valmistautui ottamaan painiottelun tuon hirviön kanssa.

The Chosen of Waagh
Viestit: 260
Liittynyt: Ke 02.11.2005 22:00

Re: Myrskyn Sola 3 - It's ON soon

Viesti Kirjoittaja The Chosen of Waagh » Ke 18.02.2009 22:19

Archelo ei edes silmäänsä räpäyttänyt Gabrielin muuntuessa, sillä juuri nyt hänellä oli tähdellisempääkin ajateltavaa. Häntä vastaan marssiva hirviö aikoi kaikesta päätellen tehdä hänestä helvetin vakioasiakkaan, eikä se nyt vain käynyt laatuun. Hän pyöräytti kirvestään kaaressa ja astahti eteenpäin ottaakseen tuon otuksen vastaan asiaankuuluvalla kohteliaisuudella. Hänellä ei ollut aikaa tähän, koska hänen oli kerta kaikkiaan pakko löytää Nickolette. Hän keskittyi hetkeksi kauniisiin kavoihin muistoissaan, ja tunsi pelkonsa sulavan pois. Nyt oli aika testata, oliko hän elämänsä arvoinen.
Anna sielusi pimeydelle, koska pimeys sinua lopussa kuitenkin odottaa

Avatar
Justus
Viestit: 235
Liittynyt: To 06.05.2004 14:52
Paikkakunta: Turku

Re: Myrskyn Sola 3 - It's ON soon

Viesti Kirjoittaja Justus » Ma 23.02.2009 19:06

Vain synkeät ajatukset ja satunnaiset surullisesti raakkuvat korpit seuranaan Tharan istui laiturin päässä tuijottaen joessa virtaavan veden ikuista juoksua. Yhä murheen murtamana Xalaian astumisesta rajan taa Tharan ei välittänyt itseään ympäröivistä tapahtumista. Viimeinen koitos, mahdollinen Ikuinen Kuolema, Helvetti, Taivas ja karu todellisuus. Mikään ei enää liikuttanut epäkuollutta soturia. Xalaia, tuo kohtalon katala juoni potkaista jo Kirouksensa raskasta taakkaa kantavaa miehen riekaletta säälimättömästi nivusiin, oli tuonut yllättävän valonpilkahduksen maailman musertavan pimeyden keskelle. Siinä valossa jopa vampyyrin elämän irvikuva oli tuntunut elämisen arvoiselta. Mutta kuten jotkut viisaat olisivat voineet jo aikojen alussa ennustaa, sammui tuo lempeä liekki väkivaltaisesti tukahdutettuna, jättäen Tharanin jälleen räpiköimään pimeyteen.

Raskaasti huokaisten Tharan kellahti makaamaan laiturille katselemaan yötaivaan loputtomiin syvyyksiin. Ainakin tyttö sai kunnolliset hautajaiset, vaikka tuskin ne haltioiden merkillisiä tapoja noudattivatkaan. Toi tulevaisuus mukanaan mitä hyvänsä. Ei se voi olla yhtä tuskallista...
"Tupakka, viina ja villit naiset. Ne tekee sut hulluks. Ne sotkee sun pään"
-Dave Lindholm

Avatar
El Capitan
Peliporukkavalvoja
Viestit: 5492
Liittynyt: Pe 17.12.2004 21:55
Paikkakunta: Tuuliklaani / Pori
Viesti:

Re: Myrskyn Sola 3 - It's ON soon

Viesti Kirjoittaja El Capitan » Pe 27.02.2009 11:11

Archelo & Gabriel vs 2 Demonia

Gabriel katsoi kellertävillä silmillään kaltaistaan petoa, joka ei kantanut päällään haarniskaa tai suuria aseita. Sillä oli aseinaan vain suuri kitansa ja terävät kynnet, jotka raatelisivat uhriin syviäkin haavoja tilanteen tullen. Archelo näytti olevan halukas taistelemaan yhdessä demoneita vastaan, mutta Gabriel teki murahtelullaan selväksi, että tämä demoni olisi hänen. Vain hänen. Ehkä olisi ollut parempi taistella yhdessä katsoen toisen selustaa ja napata demonit yksitellen iskien aina vähän suurien ja tappavien iskusarjojen sijaan, mutta jokin veti häntä tuon demonin kimppuun ja pian Archelokin näytti kiinnittävän huomiota vain kirvestä kantavaan demoniin sen katsoessa ja karjuessa vihaisesti tännepäin.

Archelo katsoi tarkkaan vihollistaan ja kiinnitti etenkin huomiota sen kantamaan kirveeseen. Se oli suurikokoinen ja pilkkoisi vaivatta hänen haarniskansa, oli se kuinka kestävä tahansa. Isku olisi vaarallinen viimeinen asia, minkä hän kokisi täällä ja Archelo osasi odottaa, että demoni ei olisi mikään eilisen päivän teeri. Järkevä mies olisi ottanut tässä kohtaa jalat allensa ja etsinyt itselleen paremman ajan taistella ja etenkin vastustajan, jolle hän voisi pärjätä, mutta Gabriel rinnallaan hänellä olisi paremmat mahdollisuudet voittaa, jos peto olisi halukas yhteistyöhön. Yhdessä yhteishyökkäyksin heillä olisi hyvätkin mahdollisuudet voittaa, mutta peto oli itsepäinen. Vaikka kuinka hän yritti saada sitä suostuteltua, Gabriel halusi kaataa yksin tuon oman kaltaisensa demonin. Jokin siinä vain veti häntä kovasti puoleensa ja se ärsytti sitä.

Ennen kuin kukaan kerkesi ottamaan yhtään askelta lähemmäs toisia, Gabriel nosti kuononsa ylös taivaisiin ja ulvoi ihokarvat nostattavalla tavalla täysikuulle, joka valaisi metsätien loistollaan. Ulvonnalla ei näyttänyt aluksi olevan mitään vaikutusta, mutta huomatessaan demonien karjuvan enemmän yhä möreämmällä äänellä, he näyttivät voimistuvan. demonien lihakset ympäri kehoa jännittyivät uudestaan ja uudestaan niiden koon kasvaessa vauhdilla, että paljain silmin sitä pystyi seuraamaan. Gabriel ei kuitenkaan näyttänyt yhtään heikommalta itsekkään. Hänkin tunsi kehonsa ympärillä oudon tuulen puuskan, joka poisti epäilyt hänen päästään ja antoi hänelle lisää itsevarmuutta ja voimaa voittaa demoninsa. Gabriel kuitenkin pälyili ympärilleen muutaman kerran ja näytti aivan kuin hän olisi odottanut jotain muuta.

Gabriel otti ensi askeleen taistelussa ja ryntäsi kohti demoniansa valmiina puremaan sitä heti lähelle päästyään. demoni itse jäi paikoilleen näyttäen, että se ei pelkäisi hampaitaan näyttävää ja murisevaa Gabrielia, joka pääsi heti alkuun veren makuun upotettuaan hampaansa demonin niskaan. demoni pysyi vaiti kun Gabriel murisi ja puristi leukojaan yhteen muristen tyytyväisenä.

”Gabriel!”, kuului huuto takaa.

Gabrielin keskittyminen heikentyi kuullessaan Archelonin huutavan sen nimeä, mutta vasta myöhemmin hän ymmärsi, miksi hän oli huutanut. Hän oli halunnut varoittaa toisesta demonista, joka seisoi aivan siinä vieressä valmiina iskemään kirveellään sitä selkään. Vaivattomasti, ilman kenenkään häiritsemättä, kirves katkaisi monia turkin karvoja ja lopulta upposi syvällekin ihon sisään kovan haarniskan puutteen vuoksi. Gabriel päästi demonista otteen ja karjaisi ehkä kovimman kokemansa kivun takia. Hetken päästä hän kaatui mahalleen maahan purren verisiä hampaitaan yhteen.

Archelo tiesi heti alkuun, että oli tyhmä teko ystävältään hyökätä noin vain kahden demonin kimppuun. Hänen teki mieli mennä Gabrielin viereen ja sanoa hänelle, että minähän sanoin, mutta tosiasia oli nyt se, että Gabriel oli kuoleman vaarassa tuolla. Hän oli kuitenkin liian kaukana heistä kaikista, mutta pulaan hän ei toveriaan aijo jättää. Archelo lähti juoksuun niin nopeaa kuin ikinä vain kintuistaan pääsi pidellen kirveestään kaksin käsin.

Kirvestä pitelevä demoni nosti kirveensä ylös valmiina iskemään lopullisen iskun maassa makaavaan petoon, mutta huomatessaan Archelonin kohti juoksemisen, se tuli muihin ajatuksiin ja laski kirveensä alas. Muutaman askeleen otettuaan eteenpäin Archelo heilauttikin kirvestään jo sitä kohti. Archelo oli huomannut, että demoneilla ei ollut päällään muuta suojaa kuin aseensa ja paksu nahkansa, mutta jälkimmäinen ei estäisi häntä katkaisemasta raajoja, jos osuisi ilman minkään häiriötä. Koska demoni oli tarpeeksi tyhmä pitääkseen kirvestä vinottain vierellään, Archelo päätti ottaa iskun kohteeksi vasemman käden, jonka hän hyvällä onnella saisi katkikin. Suurikokoisen demonin reaktio ei millään riittäisi tuomaan kirvestä toiselta puolelta suojakseen. Iskun voima ja nahan paksuus olivat juuri sellaisia kuin Archelo oli niiden ajatellut olevan. Kirves läpäisi nahan helposti ja murkasi kaikki vastaan tulevat luut ja hän ilahtui nähdessään terän tunkeutuvan toiselta puolelta nahan läpi. Hetkessä käsi putosi maahan kirveen kanssa kun demoni nosti itsensä suoraksi ja kätensä karjuen kivusta ylös.

Gabriel katsoi puremaansa demonia hampaat irvessä muristen vihaisesti. Purema oli onneksi ollut yhtä kova kuin hänen tahtonsa taistella ja demoni oli melkein samassa kunnossa kuin hänkin. Pystyyn se ei kyennyt nousemaan, mutta makuullaan ja katseli häntä silmiin yskien verta suustaan ulos samaan tahtiin kuin hän itse. Nämä kaksi petoa murisivat toisilleen minkä kerkesivät ja yrittivät raadella toisiaan kynsillään, mutta eivät aivan yltäneet toisiinsa. heidän molemman selviytyminen oli näköjään kiinni tovereistaan, sillä kumpikaan heistä ei enää ollut taistelukunnossa lainkaan. Gabriel ei kuitenkaan halunnut myöntää tappiotaanja yritti kaikin voimin päästä takaisin neljälle jalalle edes jotenkuten seisomaan, mutta selässä oleva haava tuotti niin paljon kipua, että hurja peto ei siihen kyennyt. Gabriel kaatui mahalleen jälleen ja jäi odottamaan kuolemaansa tai pelastavaa enkeliään surevin silmin. Demoni häntä vastapäätä jatkoi karjumistaan ja aina välissä onnistui sylkemään verta Gabrielin kuonoon.

Archelo katsoi nopeasti demonin taakse haluten tietää, miten Gabriel pärjää ja samalla pettyi ja ilahtui hänen tilanteestaan. Hän oli tietenkin pettynyt siihen, että heti taistelun alkuun hän oli mennyt tuohon kuntoon, mutta samalla hän oli saanut toisen demoninkin samaan kuntoon. Ne molemmat vain makasivat lähellä toisiaan karjuen toisilleen. Taistelun lopputulos olisi siis kiinni miestä kahdesta. Voittaja nyt saisi helpon tapon sitten tuolta noin. Kuullessaan karjunnan loppuvan Archelo kiinnitti jälleen huomiota demoniin, joka ei näyttänyt olevan iloinen tapahtuneesta. Kirveskin oli pudonnut maahan, joten tästä tulisi helppoa.

Archelo kohotti kirveensä uudestaan päänsä taakse valmiina iskemään demonin kuoliaaksi, mutta hämmästyi, miten demoni pysäytti iskun yrittämällä ottaa otteen kirveestä. Se ei kuitenkaan saanut tarrattua kirveestä vaan kirves sai jälleen leikata nahkaan syviäkin haavoja, mutta Archelonin epäonneksi kirves osui sormien väliin ja upposi kämmenen sisään pysähtyen luihin. Epätoivoisesti hän yritti saada nopeasti kirveensä ulos haavasta, mutta demoni ei selvästi antanut. Se esti kaikin tavoin kirveen ulos vetämisen purren hammastaan kunnes se viimein potkaisi jalallaan Archelonia vatsaan. Archelo päästi kirveestään otteen irti ja kaatui selälleen vähän matkan päähän. Hän yskäisi ja tunsi kurkussaan jotain epämukavaa. Laitettuaan sormensa suuhun hän näki sormen päässään verta. Veri kuitenkin oli paljon parempi näky kuin päälle tuleva, tosin haavoittunut, demoni eikä hänellä ollut enää mitään asetta, jolla puolustautua. Archelo yritti nopeasti päästä takaisin pystyyn ja jollain tapaan pääsemään takaisin maahan heitettyyn kirveensä luokse, mutta demoni oli liian nopea. Demoni tarrasi häntä kurkusta kiinni ja muristen puristi. Archelo ei saanut vedettyä henkeä ja hänen elämänsä vilisi nopeasti silmissä tukehduttuaan.


-----------------------------------------------------------------------

Exe, saat kunnian kirjoittaa, millä tapaa petosi kaatuu.

Tämäpäs oli mielenkiintoinen ottelu. Molemmat kaaduitte ekalla vuorolla. Exellä oli hankaluuksia osua, mutta saipa hänkin yhden sisään ennen kuin wardi kädetti totaalisesti. 3 haavaa ja 3 ykköstä. Just. Taiatkaan ei tulleet läpi.

Choseni puolestaan näytti omalle otukselleen kaapin paikan. Yksi läpi ja toinen lisää lisähyökkäyksistään. Mutta sitten demoni näyttikin oman mahtinsa ja iski 4 haavaa, joista vain yksi seivattiin. Tällästä tänään.

Ws6 S5 T5 W3 I3 A5 5+ wardi. Aseina gw ja toisella re-roll to wound. Ei nää nyt niin kovia pitänyt olla. Huoh.

Peli ei ole kuitenkaan pakosti vielä menetetty jätkät. Kaikkea jännää voi teillekin vielä tapahtua vaikka kuolittekin…. tai sitten ei.
Soturin ei tarvitse vuodattaa verta voittaakseen taistelun.
- Sinitähti

The Chosen of Waagh
Viestit: 260
Liittynyt: Ke 02.11.2005 22:00

Re: Myrskyn Sola 3 - Surullista menoa

Viesti Kirjoittaja The Chosen of Waagh » La 28.02.2009 22:28

Ai jai jai. Sinne meni archelo, luulisin. Olisin voinut vaikka voittaa, mutta menin uhrautumaan fluffin vuoksi. Noh, onnea selviytyjille, tappakaa ne kaikki :)
Anna sielusi pimeydelle, koska pimeys sinua lopussa kuitenkin odottaa

Avatar
Gilaelin
Peliporukkavalvoja
Viestit: 2832
Liittynyt: Su 18.04.2004 19:22
Paikkakunta: Joensuu

Re: Myrskyn Sola 3 - Surullista menoa

Viesti Kirjoittaja Gilaelin » Ma 02.03.2009 00:21

Tämä on kuin vieras paikka, ihmisten maailma

Cynathiel seisoi vaivaantuneena paikoillaan ihmisten kuunnellessa papin puhetta. Miekkamestarilla ei ollut vähäisintäkään kiinnostusta kuunnella ihmisen saarnaa juuri käydystä taistelusta, joka oli maksanut niin monen kyläläisen hengen. Sanat olivat nyt turhia, ne eivät tuoneet mitään takaisin, sen haltia oli oppinut jo kauan sitten.

Ihmiset haltian ympärillä olivat hiljaa ja vaikka vain päivä sitten sama joukko oli taputtanut käsiään ja hurrannut voittoa pedoista, oli koko Solan väki nyt maan painettu massa, joka hohkasi melankolisuutta ympärilleen. He olivat tottuneet näkemään kuolemaa, mutta eivät kokemaan sen tuomaa menetystä, Cynathiel mietti ironisesti. Haltian happamat ajatukset johtivat hänet myös sättimään itseään siitä tosiseikasta, että hän seisoi tämän ihmismassan keskellä kenties vielä vähäjärkisemmän syyn takia, kuin kyläläiset itse. Cynathielin edellinen yö ei ollut tavanomainen yö.

******

Nukahdettuaan Bethin sänkyyn silittäessään naisen tuoksuvia hiuksia unet, jollaisia hän ei ollut nähnyt vuosiin olivat vallanneet hänen mielensä. Ne olivat unia toisesta, vanhemmasta maailmasta, josta hän oli kotoisin, mutta jonka hän oli uskonut kadottaneensa jo kauan sitten.

Unessa hän näki metsän, kenties kauneimman jonka saloja hän oli koskaan astellut. Paikka olisi voinut hyvin olla vanhojen legendojen Avelorn, mutta Cynathiel ei voinut tietää varmaksi, eihän hän ollut koskaan astunut jalallaankaan esi-isiensä pyhälle kotisaarelle.

Hänen edessään seisoi nainen, jota Cynathiel ei olisi osannut kuvailla edes asurin omalla, ikivanhalla kielellä. Valo oli ollut hänen kehonsa, tähdet hänen silmänsä. Naisen levolliset kasvot katsoivat Cynathielia ja miekkamestari tiesi tuijottavansa silmiin jumalaa, jonka luuli jo kuolleen ja kadonneen kuten hänen oman rotunsa oli hitaasti käymässä.

”Olet kulkenut pitkän matkan Iltatähti”, nainen sanoi äänellä joka oli lehtien havinaa puissa, vuorilähteen solinaa ja satakielen laulua. ”Tieni on ollut soturin tie” haltia sanoi, polvistuen jumalattarensa edessä. ”Kyyneleet ovat virranneet monta kertaa sen tien poikki”, jumalatar sanoi, koskettaen hellästi kädellään haltiasoturin päätä.

Silloin, ensimmäistä kertaa hyvin pitkään aikaan, Cynathiel muisti millaista oli menettää jotain rakasta. Tuntui, kuin jumalar olisi repinyt hänen arpensa auki. Cynathiel näki taas itsensä puristamassa itseään vasten parasta ystäväänsä, joka kuoli hänen käsivarsilleen, petomiehen ruosteinen sapeli vatsassaan. Hän näki kidutetun ja silvotun haltianaisen, jonka Slaaneshille omistautunut kreivi oli kaapannut kidutuskammioonsa. Nainen oli rukoillut Cynathielia tappamaan itsensä. Hän näki kaikki ne hylätyt ja kadonneet haltiakaupungit, joiden läpi hän oli matkoillaan kulkenut. Hän näki Tor Álfheimrin, kuolleena ja unohdettuna.

”Olenko minä viimeinen?” Cynathiel kysyi tukahtuneesti. ”Muita on vielä jäljellä Iltatähti, mutta he ovat viimeisiä. Aurinko jo laskemassa”, jumalatar sanoi. Cynathiel tunsi vihan kasvavan sisällään ja nousevan ylös pitkin nielua karvaana pallona. ”Minä tapoin heidät kaikki. Jok’ikisen. Tapoin petomiehet, Kaaoksen soturit, kultistit, kaikki jotka astuivat tielleni. Oliko se kaikki todellakin turhaa?”

”Tämä paikka on kohtalosi Iltatähti, tunnet sen sisälläsi, olet tuntenut jo pitkään”, jumalatar sanoi. ”Jokainen taistelu, jonka kävit, jokainen kyynel jonka itkit, jokainen veritippa jonka vuosit oli valmistautumista hetkeen, joka pian koittaa, hetkeen jota varten Iltatähti syntyi”, jumalatar jatkoi.

Cynathiel nosti katseensa jumalattareensa: ”Minulla on syy taistella, mutta pelkään, että maailma jossa kasvoin on kuollut ja vaikka tahtoisin olla osa jotain muuta en voi. Tämä on kuin vieras paikka, ihmisten maailma”. ”Sitten sinun on tehtävä tuttavuutta sen vierauden kanssa Cynathiel te tuin. Beth ei liene enää aivan vieras sinulle. Se maailma jossa kasvoit ja jonne synnyit ei ole kuollut, sillä se on osa sinua, se on aina sydämessäsi”, jumalatar sanoi.

”Ja siksi olenkin sinut kutsunut”, jumalatar jatkoi. ”Myrskyn Sola vei minulta yhden joka kutsui minua kuningattarekseen, asrain, jonka aika ei ollut vielä koittanut”.

”Sandir”, Cynathiel hätkähti muistaessaan, että myös Athel Lorenin haltia oli kuollut taistelussa susia vastaan. ”Mutta kuinka voin pelastaa hänet? Sandir on siirtynyt jo pois tästä maailmasta”, miekkamestari kysyi.

”Kyse on uskosta Cynathiel te tuin. Uskotko sinä uuteen elämään? Uskotko voittoon ja nousevaan aurinkoon seuraavan kukkulan takana? Onko sinussa voimaa jatkaa matkaasi voittoon, antamatta periksi?” jumalatar kysyi.

Cynathiel ei epäröinyt enää hetkeäkään. ”On”, hän vastasi. ”Siispä pelasta hänet joka on osa maailmaamme. Tuo kadonnut takaisin ja tee tehty tekemättömäksi”, jumalatar sanoi.

Silloin Cynathiel tiesi ettei hän ollut taistellut turhaan.

******

”Ehdottomasti ei!” pappi sanoi ykskantaan. ”Ruumiit lasketaan lepoon pian ja ette varmasti saa viedä häntä pois täältä”.

”Viimeisen kerran hyvä isä, teen jotain joka on surkean ihmismielesi käsittämättömissä, joten astu tieltäni, ennen kuin murran leukaluusi”, Cynathiel sähähti, puristaen Sandirin ruumista tiukemmin itseään vasten. Hän oli päässyt kirkon alla oleviin katakombeihin helposti, mutta ilmeisesti Sandirin ruumiin pois saaminen ruumishuoneelta oli jotain aivan käsittämätöntä kovakalloisille ihmispapeille.

”Viimeisen kerran saamarin suippokorva, vie ruumis takaisin, ennen kuin kutsun vartijat paikalle. Olet häpäissyt kuolleiden rauhaa jo tarpeeksi yhdelle päivälle”, pappi sanoi uhkaavasti, tarttuen kädellään kupariseen torveen, joka roikkui hänen kupeellaan.

Cynathiel huokasi syvään ja ennen kuin pappi ehti reagoida sen suuremmin, miekkamestarin kova saapas iskeytyi miehen leukaperään, murtaen luun ja irrottaen useamman hampaan. ”Typerä ihminen”, miekkamestari sähähti ja ryhtyi raahaamaan pappia pois käytävältä.

******

Taivaalla ei ollut tähtiä. Ne olivat peittyneet tummiin pilviin. Tuuli heitteli Cynathielin viittaa ja yritti parhaansa mukaan kaataa haltian, joka taisteli jokaisesta askeleesta noustessaan ylös vuorenrinnettä. Hän olisi tahtonut sanoa tämän olevan hulluutta, paiskata kankaisiin kiedotun Sandirin ruumiin maahan ja palata takaisin lämpimään Bethin luo. Ja kuitenkin hän jatkoi eteenpäin. Jotenkin Cynathiel tiesi mitä häneltä odotettiin, eikä hänellä ollut aikomustakaan pettää jumalattarensa luottamusta. Cynathielilla oli uskoa.

Hän tiesi että joutuisi taiselemaan pian Tharania vastaan. Ennen miekkamestari olisi ollut enemmän kuin mielissään mahdollisuudesta tappaa epäkuollut soturi, mutta viimepäivien jälkeen monet asiat olivat olleet kovin toisin, kuin ennen. Oli kulunut vasta päivä siitä, kun vampyyri ja miekkamestari olivat taistelleet rintarinnan susiolentoja vastaan. Cynathiel oli nähnyt Tharanin menettävän rakkaan ja nähnyt tuskan vampyyrin kasvoilla. Ensimmäistä kertaa elämässään Cynathiel epäröi tappaa.

Vain hetken. Kuvat Bethistä ja jumalattaresta hänen unessaan heijastuivat miekkamestarin tajuntaan ja hän tiesi, että hänen olisi selvittävä. Tämä oli hänen kohtalonsa. Tämä oli hänen taistelunsa. Tämä oli hänen elämänsä.

Kiemurteleva vuoristopolku Cynathielin edessä päättyi ja hänen edessään kohosi temppeli, joka ei kuulunut yhdellekään Cynathielin tuntemista jumalista. Kaksi suurta puista ovea työntyivät auki miekkamestarin astuessa sisään.

Oli pimeää. Suuren salin keskellä nousivat patsaat, jotka esittivät haltioita, ihmisiä ja monia muita olentoja. Näiden takana joukko pappeja seisoi ringissä suuren tulen ympärillä. Tietämättä mitä tehdä Cynathiel asteli salin poikki pappien piirin luo.

Hän pysähtyi metrin päähän piiristä ja jäi odottamaan, sanomatta mitään. Hitaasti yksi kaapuihin sonnustautuneista papeista erkani ringistä ja käveli Cynathielin luo. ”Mikä tuo sinut luoksemme?” pappi kysyi. ”Te voitte tuoda hänet takaisin, eikö vain?” Cynathiel kysyi. Pappi pysyi hiljaa, saaden miekkamestarin kurtistamaan kulmiaan. ”Jumalattareni on näyttänyt sen minulle”, hän sanoi. Pappi oli vielä hetken ja vastasi sitten: ”Kauan aikaa kuolleena olleen tuominen takaisin on vaarallista”. ”Alle vuorokausi”, Cynathiel sanoi. Pappi tuntui punnitsevan ajatuksiaan, tuijottaen hiljaa haltiaa silmiin. Nähdessään, ettei miekkamestarin katse värähtänytkään pappi vastasi. ”Me tuomme hänet takaisin”.

Pappi otti Sandirin ruumiin ja kantoi sen muiden pappien luon. Cynathiel astui varjoihin, liekkien loimun ulkopuolelle ja istui katsomaan kun rituaali alkoi.
Sweet is the wind as it gently blows
The day away and the night time comes
Great are the wonders that silence shows
I fall asleep and I dream of the sun

Avatar
El Capitan
Peliporukkavalvoja
Viestit: 5492
Liittynyt: Pe 17.12.2004 21:55
Paikkakunta: Tuuliklaani / Pori
Viesti:

Re: Myrskyn Sola 3 - Surullista menoa

Viesti Kirjoittaja El Capitan » Ma 02.03.2009 11:55

Casting Invocation of Nehek on Sandir

Vanhat valkoisiin kaapuihin pukeutuneet papit katsoivat hetken aikaa Sandirin ruumista, joka oli kääritty valkoisiin hautausliinoihin. He mutisivat muutamia sanoja oudolla kielellä, mit
Cynathiel ei ymmärtänyt, mutta pian sen jälkeen muutama kaksi pappia alkoi käärimään liinoja pois Sandirin kasvojen päältä. Se oli hidasta puuhaa, mutta muutaman minuutin kuluttua, Sandirin kylmät, elottomat kasvot tulivat näkyviin. Hän näytti hyvin levolliselta, mutta naarmut hänen ruumiissaan muistuttivat Cylanthielille, miksi hän oli kuollut. Sandirin yläruumis oli täynnä viiltoja ja niskassa oli suuri pureman jälki. Mikään haava ei kuitenkaan ollut verinen tai edes likainen. Kylän papit olivat tehneet hyvää työtä puhdistaessaan hänen haavojaan.

Sandirin yläruumiin tultua kokonaan esiin, hänet laitettiin makaamaan kannettavalle, puiselle makuualustalle. Hänen kätensä ristittiin rintakehän päälle ja eräs pappi painoi kostean peukalonsa hänen otsansa päälle. Kaksi pappi alkoi sitten viemään Sandria kohti tuota suurta, teräksistä padan muotoista astiaa, jonka yllä riehui liekit villisti korkealla valaisten koko tämän suuren huoneen. Sandir asetettiin aivan tämän padan viereen ja kaikki papit kerääntyivät liekkien ympärille kunnes yhtäkkiä jokainen nosti vapaan kätensä liekkejä kohti ja laskivat niitä alemmas. Liekit eivät kuitenkaan polttaneet heidän käsiään, vaan samaan tahtiin käsien kanssa, se heikkeni kunnes se oli vain pieni nuotiotuli metsässä. Valaistus oli heikko huoneessa, mutta katosta roikkuvat kynttilät syttyivät palamaan kuin jonkun käskystä valaistuksen heiketessä. Huoneessa pysyi tämä outo tunnelma, jolle Cynathiel ei keksinyt kuvausta seuratessaan pappien puuhaa.

Liekkien ollessa heikko, se ei enää lainkaan poltellut mitään sen yläpuolella. Sandirin siis oli turvallista nyt asettaa lepäämään niiden päälle. Nähdessään pappien asettavan Sandirin makaamaan liekkeihen, Cynathiel nousi pystyyn ja yritti tulla kysymään, mitä on tapahtumassa, mutta joutui heti noustuaan muiden pappien estämäksi. Cynathielin teki mieli pistää vastaan samalla tapaan kuin kylässä tuodessaan Sandiria tänne, mutta pappien rauhallinen äänen sävy ja heidän kovat pitelyotteensa saivat hänet muuttamaan mielensä. Eihän hän koskaan ollut nähnyt tälläistä rituaalia kenenkään koskaan tekevän. Palattuaan takaisin sivummas, Cynathiel vaihtoi paikkaa ja alkoi levottomasti kiertelemään pappien ympärillä katsoen, kuinka Sandir makasi liekessä.

Papit laskeutuivat polvilleen. Osa laski kätensä nyrkissä maahan ja alkoivat heilumaan alas ja ylös paikoillaan kun toiset nostivat kätensä ylös tai ristivät sormensa rintansa päällä ja rukoilivat kukin mitä sattuu. Cylanthiel yritti kuunella tarkoin joidenkin pappien rukouksia, mutta vaihtaessaan kohdettaan, hän ymmärsi, että jokaisella olisi oma rukouksensa rukoiltavana, joka kuultuna yhdessä on mahdotonta ymmärtää. Rukouksien edetessä, liekeissä tapahtui muutosta. Jossain vaiheessa se näytti sammuvan kokonaan, mutta palasi takaisin eloon vaihdellen värejä toisesta toiseen. Yhdellä kertaa se oli kirkkaan oranssi, sitten se muuttui veren punaiseksi ja muuttuessaan vihreäksi, jokainen pappi nosti kätensä pystyyn ja huusivat: ”Shaloom.”.

Liekeissä näytti tapahtuvan jonkin lainen räjähdys, kun liekit pullistuivat hetkeksi suureksi ympyräksi ja nousivat korkealle yläilmoihin sen jälkeen. Sandirin ruumis kuitenkin makasi liekkien keskellä koskemattomana, mutta kaiken huomion sai kuitenkin tuo massiivinen, vihreän värinen tuli padassa, joka ei päästänyt savua kattoon laisinkaan. Cylanthiel otti askelia lähemmäs liekkejä haluten tuntea ihollaan sen lämmön, mutta pysähtyi paikoilleen nähdessään tiettyjen kuvien ilmestyvän liekkeihin. Cylanthiel näki neljä haltiaa, metsähaltiaa kävelemässä huonosti rakennettua tietä pitkin puhuen mistä milloinkin. Hän näki, miten haltiat astuivat vanhan kylän raunioihin ja viettivät siellä aikaa. Hän näki myös jotain, joka sai hänen selkäkarvansa pystyyn. Hän näki jotain yliluonnollista siellä. Cylanthiel ei ollut turnauksen alussa kiinnittänyt lainkaan huomiota muihin osallistujiin, mutta nähdessään itsensä taustalla aina silloin tällöin, hän ymmärsi, että hän näkisi nyt Sandirin muistoja liekkien kautta. Mitä kaikkea hän oli kokenutkaan täällä. Ystäviensä kuoleman kahta mustahaltiaa vastaan ja susien hyökkäyksen, jossa hän yksin joutui susien hyökkäyksen kohteeksi kylän reunustalla. Samassa Sandirissa alkoi tapahtumaan muutosta liekkien keskellä. Mitä lähemmäs muistoissa päästiin tätä hetkeä, sitä eloisamman näköiseksi hän muuttui.


------------------------------------------------------

Minun puolestani Sandir saa luvan herätä eloon. Halko, fluffaa jotain.
Soturin ei tarvitse vuodattaa verta voittaakseen taistelun.
- Sinitähti

halko
Viestit: 1502
Liittynyt: Pe 18.04.2008 12:50
Paikkakunta: Tampere

Re: Myrskyn Sola 3 - We miss you Sandir

Viesti Kirjoittaja halko » Ti 03.03.2009 16:17

Sandir näki itsensä kasvotusten peikon kanssa. Itsensä?, Sandir ei tajunnut mitä oli tapahtunut. Hän muisti kyseisen kamppailun, mutta tällä kertaa hän ei voinut osallistua siihen. Hän oli kuin sivustakatsoja johon ei kiinnitetty mitään huomiota.

Peikko nosti valtavaa nuijaansa valmiina iskemään. Ketterä haltia kuitenkin väisti iskun helposti ja huusi tovereitaan. Metsästä loikkasikin kaksi haltiaa esiin, aseet valmiina hyökkäykseen. Sandir näki peikon kääntyvän veljeksiä päin ja huomasi itsensä juoksevan peikkoa kohti takaapäin. Peikko ei voinut mitään, kun haltia loikkasi hänen niskaansa ja katkaisi sen kaulan yhdellä tehokkaalla iskulla.

Näkymä vaihtui. Nyt Sandir näki itsensä Lanodinin ja Lenadinin kanssa Myrskyn Solassa. He istuivat leiritulen ääressä, hiljaa. Sandir kuuli jonkun olevan metsässä ja muisti tapahtuman, tapahtuman joka muutti hänen elämäänsä, tunteitaan ja ajatuksiaan. Metsästä tuli esiin haltia, joka esittäytyi Earakiniksi, Sandirin pikkuserkuksi joka oli lähetetty hakemaan Sandir takaisin. Sandir näki itsensä kieltäytyvän.

Metsä muuttui autioksi kyläksi. Sandir näki aavemaisen vihreän hohdon heijastuvan taloihin ja itsensä seisovan jonkin hehkuvan aaveolennon edessä. Se sai tuon olennon palaamaan Sandirin mieleen. Mikä se tarkalleen ottaen oli?

Sandir katsoi kauhistuneena tulen käristävän hänen ystävänsä hengiltä ja miekan surmaavan toisen. Se tapahtui niin nopeasti. Hänestä tuntui kuin tikit olisi revitty irti hänen haavastaan. Hän näki itsensä taistelevan rinta rinnan Earakinin kanssa Cervusta vastaan. Vaikka vastus oli taitava, hän kukistui haltijoiden yhteistyölle. Hän näki Earakinin iloisen ilmeen muuttuvan kuitenkin pian tuskaksi. Hän näki verisen terän uppoavan pikkuserkkunsa selkään. Hän näki Earakinin kaatuvan maahan.

Ennen hänestä tuntui kuin tikit olisi revitty irti.
Nyt hänestä tuntui kuin haava olisi repäisty isommaksi ja kivuliaammaksi.

Kyyneleisin silmin hän katsoi kuinka Earatharian iski hänet maahan ja valmistautui surman iskuun. Salama kuitenkin iski haltiaan antaen Sandirille mahdollisuuden jota hän ei tuhlannut.


Areena katosi. Tällä kertaa hän seisoi pellolla susiolentojen keskellä. Tuon pellon Sandir muisti. Hän näki susien lähestyvän häntä mutta Sandir ei välittänyt siitä. Hän ajatteli vain veljeksiä ja Earakinia. Susiolennot hyökkäsivät Sandirin kimppuun, mutta ne iskettiin alas nopeasti. Sitten isompi susi astui esiin. Sandir näki itsensä taistelevan hyvin, mutta hän tiesi pystyvänsä parempaan, jokin haittasi hänen suoritustaan tuossa taistelussa. Kun hän näki saavansa surmansa, hän ryhdistäytyi.


Hän oli soturi, niin olivat myös Lanodin, Lenadin ja Earakin. He tiesivät ja ymmärsivät kohtalon mikä heille oli tarkoitettu. Sandir ei ymmärtänyt. Hän antoi tunteidensa ottaa vallan ja ohjata häntä. Hän menetti kurinalaisuuden joka on soturin paras ase. Kaksi tunnetta oli hänen päässään. Suru ja viha. Ne olivat loppujen lopuksi johtaneet hänen kuolemaan.


Sandir sulki silmänsä ja rukoili, ketä tahansa jumalaa joka kuulisi, joka välittäisi. Hän anoi toista mahdollisuutta. Hän päätti antaa ystäviensä painua legendoihin ja ajoi heidät pois mielestään. Jos hän saisi toisen mahdollisuuden, hän ei pilaisi sitä.

Sandir huomasi olevansa keskellä tulta. Itseään hän ei nähnyt missään. Mikä muisto tämä on? Sitten hän huomasi pappien katsovan häntä ja loittonevan. Sandir nousi varovasti ylös ja katsoi pappeja. “Onko tämä taivas?”, hän kysyi. He pudistivat päätään. Yksi papeista osoitti kohti taka-alalla olevaa haltiaa ja mumisi jotain mitä Sandir ei kuullut. Sandir ei tajunnut mitä oli tapahtunut, mutta hän tajusi kenen ansioita tämä on. Hän katsoi kohti toista haltiaa ja sanoi “kiitos”.
I have a mind for simple things but things are not of mine to simplify

Avatar
Ookami_Tez
Viestit: 592
Liittynyt: La 08.03.2008 21:42

Re: Myrskyn Sola 3 - Pimeän uhka

Viesti Kirjoittaja Ookami_Tez » Su 08.03.2009 12:55

Nickolette oli pimeyden jälkeen tavannut miehen, jota kutsuttiin saakulin oikeaksi kädeksi. Miehensä varoituksista huolimatta Nickolette ei ollut alentunut tottelemaan helvetin sääntöjä ja oli taistellut tappiollisesti tuota miestä vastaan. Myöhemmin hän oli herännyt jostain huoneesta seinään kahlittuna. Sitten samainen mies oli tullut paikan päälle ilmoittaen että Nickolettesta tulisi sanan saattaja, jonka pitäisi kertoa että he olivat tulossa maanpinnalle paljon vahvempina kuin koskaan ennen. Seuraavan kerran kun Nickolette näki mitään makasi hän myrskyisän sään alla katsoen suurta mustahaltian patsasta. Nousten hitaasti ylös ilman mitään varusteita Nickolette tunnisti patsaan kääntäen katseensa hautausmaalle. Tämä oli vanha Myrsky Solan kylä, jossa hän oli käynyt isänsä haudalla. Nickolette lupasi ettei antaisi isänsä aatteiden kaatua ja lähti hitaasti matkaamaan takaisin uuteen kylään.

Eli Nickolette palasi maanpäälle.

Edit: Siinä ei ollut kahta kappaletta kuvittelitte vain sen.
Great Teacher Ookami_Tez
Blogi miniatyyreistä ja milloin mistäkin nörttihenkisestä.

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Verkkoturnaukset”