High Charity - Kevät Juhla. Rekrytointi

Miniatyyripeleistä johdetut virtuaalimittelöt. Pysy teemassa, käytä harkintaa ennen uuden aloittamista.

Valvoja: Peliporukkavalvojat

Avatar
El Capitan
Peliporukkavalvoja
Viestit: 5492
Liittynyt: Pe 17.12.2004 21:55
Paikkakunta: Tuuliklaani / Pori
Viesti:

High Charity - Kevät Juhla. Rekrytointi

Viesti Kirjoittaja El Capitan » Pe 17.06.2011 21:22

Kun tuo 40k on niin perseestä ja Faba hauskaa, palataan sen pariin siinä toivossa, että ihmisillä olisi oikeasti kiinnostusta ja intoa vielä tähän harrastukseen jonkun verran jäljellä. Ei tehrä Sola 5:sta ainakaan vielä kun se sai kivan lopun tuossa joku aika sitten, antaa kylän väen olla vielä jonkun aikaa ilman pelkoa maailman räjähtämisestä. Sen sijaan leikitään Zeldaa jossain muualla sen aikaa. Tai noh, Final Fantasyjähän ne Solat oli…

Areenan fluffi:

Kaikkialla maailmassa kevät on vuodenaika, jota juhlistetaan muita enemmän. Tuo aika, jolloin lumet sulavat niin maan päältä kuin vuorien huipulta, saa aikaan mullistuksen luonnossa ja eri kansakunnissa. Lumien sulattua pois maan päältä, kulkutiet niin maitse kuin meritse avautuvat ja kaupanteko naapurivaltioiden ja kaukaisten liittolaisten keskuudessa helpottuu.

Liiton jatkuvuuden ja yleisen hyvän kunniaksi, kolmen suuren rodun herrojen keskuudessa on ollut tapana jo vuosia järjestää liittolaisilleen ja ystävilleen suuret juhlat aina kevään ensimmäisenä päivänä. Noissa juhlissa herkuteltaisiin ruhtinaallisella juhla-aterialla, esiteltäisiin uusimpia löydöksiä niin mausteiden, mystiikan ja tekniikan parista. Tämän lisäksi on ollut tapana järjestää rohkeiden ja jalojen sotureiden välinen turnaus, jossa voittaja kruunattaisiin kultaisella kruunulla ja nettoaisi kuuluisuutta kaikkien rotujen keskuudesta.

Vaikka kevät juhla onkin alun perin tarkoitettu vain ihmisille, kääpiöille ja haltioille, jonain vuosina myös vähempi osaiset, rauhallisemmat kansat ovat saapuneet pienissä määrin juhlan viettoon. Faunit, Puolituiset, Hiiret ja Kentauritkin ovat lähettäneet muutaman viisaimman ja diplomaattisimman yhteyshenkilönsä mukaan juhlaan solmimaan rauhaa ja kauppasuhteita uusien maiden herttuaiden kanssa.

Villimpien rotujen edustajat, barbaarit, Jätit, Örkit, Hiidet ja Rotat ovat enemmän kiinnostuneita itse järjestetystä turnauksesta. Etenkin palkkasotureiden ja henkivartijoiden keskuudessa tuo tapahtuma on oiva paikka hakea kuuluisuutta ja esitellä kaikille kykyjään työssään. He eivät varsinaisesti ole tervetulleita mukaan juhlaan, mutta on tapauksia, jolloin heidätkin on päästetty rajojen yli aseettomina ja jatkuvan vartioinnin alaisina. Kyseisen henkilön heimon tavanomaisen käyttäytymisen ollessa yksi niistä harvoista, jotka ovat lauhkeampia kuin normaalisti, saavat enemmän omaa rauhaansa, mutta siitä huolimatta muut heidän ympärillään alentavat kulmakarvojaan ja pitävät käsiään lähellä miekkojensa tuppea.

Tänä vuonna on kääpiöiden vuoro järjestää tuo suuri juhla ja sotureiden turnaus. Satamakaupunkien majatalot ovat täpöten täynnä matkalaisia pitkiltä merimatkoiltaan ja rajojen yli saapuu vankkureittain kauppiaita tavaroineen ja matkustajineen. Taivaalla kääpiöinsinöörien valmistamien koptereiden keskuudessa on nähty lukuisia jättiläiskotkia, jotka kantavat selässään metsähaltioita.

Kääpiöruhtinaiden keskuudessa on ollut kovaa riitaa, minkä linnoituksen tiloissa tai missä läänissä kyseinen juhla ja turnaus tulisi järjestää. Toinen toistaan sanoo oman linnoituksensa tilojen olevan toistaan hienompi ja monen päivän verbaalisen sodan jälkeen saavuttiin siihen tulokseen, että linnoitus High Charity, olisi juuri oiva tätä juhlaa varten.

Epsilon – vuoriston vuonojen päässä, meren lähellä oleva linnoitus, High Charity, tulee olemaan kuitenkin juhlan keskus ja paikka, mistä kaikki tulee alkamaan. Linnoituksen ruhtinas, Ben Grimm, joka Möykkynä paremmin tunnetaan, on koristellut paikan entistä juhlallisemmaksi ja on suunnitellut kulkuyhteydet niin kuninkaallisten ilmavoimien että vuonoissa liikkuvien karavelien kesken sisämaasta läpi pitkien vuonojen High Charityyn. Myös pieni satama-alue meren rannassa, kilometrin päässä itse linnoituksesta ottaa vastaan mereltä saapuvat matkaajat ja kauppiaat.


Muutama kevät sitten, joukko suuria samoojia päättivät yhdessä juhlien isännän kanssa järjestää pieni seikkailutapahtuma turnauksen välipäiville.

Kuva

Hahmonluonnin säännöt:

* Mukaan otetaan niin paljon pelaajia kuin vain jaksaa ilmoittautua. Ei teitä kuitenkaan ole neljää enempää.

* Koska areena tapahtuu kääpiöiden mailla, pitää hahmosi olla sellainen, että hänet päästetään palloilemaan heidän valtakuntaansa. Blööd för thö blööd göödit siis muihin areenoihin.

* Fluffia saa, itse asiassa pitää, raiskata.

* Hahmot vain uusimmista armeijakirjoista.

* Hahmot otetaan core-osiosta ja hänelle saa ostaa yhden aseen vakiovarusteiden lisäksi. Hahmo voi ostaa itselleen samoja aseita, mihin armeijakirjan hero-hahmoilla on mahdollisuus. Jos hahmo on corea tietyn asian täyttyessä, Eternal Guard, se ei ole corea.

* Magiakamojahan kukaan ei sitten tsiikaile.

* Ratsut ovat sallittuja ja ne ostetaan samalla tavalla kuin muutkin varusteet. Ratsut eivät ole koskaan bardattuja. Monstrous Mountit eivät ole sallittuja.

* Hahmosi voi olla Harry Potter, jolloin hän osaa valitsemasi loren signature-spellin. Jos opus on vuodelta nakki ja kivi, taikana toimii ensimmäinen. Jokainen Potter saa -1Ws, -1Bs ja -1I.

* Velhot ovat lv0 ja loihtiminen toimii 7th bound spellien tavoin. Vahinkoa tekevät taiat vaativat osumisheiton, johon käytetään Bs:ää. Boundien power level on aina 4.

* Jokaisella hahmolla on yksi dispel noppa käytössään taisteluvuoron aikana. Potterit saavat +1 dispellaukseen.

* Mitä kovempi hahmo, sitä kovemmat viholliset ja pienempiä kiusatessa kääntelen kutoset ykkösiksi.

* Hahmosta pitää antaa kuva. Fluffin tapahtumien kuvista plussaa.

* Tee hyvä hahmo, jonka seuraamisesta pidän, niin saatan käännellä ykkösiä kutosiksi.

Esimerkkihahmo:

Nimi: Olag Gurninsson
Rotu: Örkki
Ammatti: Palkkionmetsästäjä
Varusteet: Jousi, kaksi miekkaa, kilpi, kevyt haarniska

Fluffi: Jotain jännää viiden sivun verran. Käytä mielikuvitustasi ja keksi tähän jotain, koska en jaksa kirjoittaa niin paljon.

Ulkonäkö: Harvahammas ryppynaama.

Sääntömuutoksia:

* Jokainen hahmo saa +1W. Ei koske Ogreja.

* Parryn saa vain Ws3 hahmo. Potterit eivät koskaan.

* Keihäällä taistelessa hahmo saa strike first – erikoissäänön.

* Great weapon ja hilpari on pannassa.

* Flail antaa +1S ensimmäisellä vuorolla. Flailia vastaan ei koskaan saada parryä.

* Toista käsiasetta käyttämällä saa myös parry – erikoissäännön.

* Peitsi antaa +1S ja Armour piercingin rynnäköintivuorolla. Kertakäyttöinen ja tämän jälkeen hahmo vetää automaattisesti toisen aseensa esiin. Jokaiselle turnauksen taistelulle hahmo saa uuden peitsen käyttöönsä.

* Ennen taistelun alkua, hahmo voi päättää millä asekokoonpanolla taistelee. Vaikka pitelisi keihästä, voi sillä voiveittelläänkin toista husia.

Toiveita:

* Mää oon niin ihmisenä kuin vetäjänäkin lopen kyllästynyt hitaaseen toimintaan. Tällä kertaa en tule huutelemmaan deadlineja tai antamaan varoitusaikaa kirjoittamiseen. Liian pitkän hiljaisuuden jälkeen hahmo diskataan suoraan ilman varoittelua.

* Kun fluffaatte, kirjoittakaa mielummin siitä, mitä hahmonne ajattelee sen sijaan, että copipasteatte hahmon ja NPC:n vuoropuhelun.

* Mesessä oleskelu kahdesti vuodessa olisi ihanaa. Kerran on aivan liian harvoin. Toki mesen omistaminenkin on toivottua.

* Jos joku vaivaa mieltä niin huutaa siitä ASAP. Ei hiljaisen kuukauden päästä, jos erehdyn kysymään fluffin perään.

* Pidetään aihe siistinä turhalta.

* Onnea peliin. Sitä tarviitte.

* Haluaako joku tulla mun kuvien laittajakseni? Mää en nähtävästi osaa sitä itse.
Soturin ei tarvitse vuodattaa verta voittaakseen taistelun.
- Sinitähti

Avatar
Terminator Sergeant
Viestit: 1619
Liittynyt: Ti 10.05.2005 15:39
Paikkakunta: Helsinki, henkisesti ikuinen savolainen

Re: High Charity - Kevät Juhla

Viesti Kirjoittaja Terminator Sergeant » Ti 11.10.2011 16:52

Yarr, here be Stunties!
Kärsikää puolen tunnin räpellyksistäni!

http://www.youtube.com/watch?v=ILW6swuN ... re=related

Gotrek Knuutinpoika, Tappaja.
Kuva

Kaukana pohjoisessa, kaukana Epsilon-vuorten rauhasta, sijaitsee pieni Karaz-a-Guzdumin linnoitus. Tai siis tarkemmin sanoen sijaitsi, sillä tätä nykyä se on pelkkä kylmennyt, lumen hautaama raunio, jossa edes haaskalinnut eivät enää lennä nokkimassa makupaloja jäätyneitten raatojen jännöksistä. Näin ei kuitenkaan aina ollut, sillä vajaa vuosisata sitten linnoitus eli vielä kukoistuskauttaan. Tokihan pohjoisessa aina oli vaikeaa, ruokaa ei riittänyt mässäilyyn asti ja sudet olivat enemmänkin päivittäinen liikuntahetki postilaatikolla käydessä kuin harvinaisuus, mutta tämä ei ollut lannistanut pientä kääpiöitten joukkoa asettumasta ja asumasta siellä, suuren rautaesiintymän päällä.
Ennen kuin vaikeudet alkoivat. Samoja seutuja ja malmikenttiä havitteli nimittäin myös viekas ja voimakas pimeän voimia palvova loitsija, Skaldrox, joka hallitsi magiallaan valtaisaa petomiesten laumaa. Läpi ankaran talven, kääpiöt ja kaaoksen voimat kävivät katkeraa selviytymistaistelua, sillä oli selvää ettei tuo karu erämaa olisi riittävän suuri molemmille joukoille. Narskuvat kinokset värjäytyivät mustanpunaisiksi kaikesta juomastaan verestä, vain hukuttaakseen kaikki todisteet taistelun olemassaolostakaan seuraavaan aamuun mennessä. Guzdumin väellä oli kuitenkin lopulta edessään tosiasioitten tunnustaminen: näitten petojen määrä ylitti heidän omansa moninkertaisesti, eikä mikään mahti nykymenolla tulisi tuomaan heille voittoa. Eräs vanha insinööri heidän joukossaan ehdotti lopulta ratkaisuksi eristäytymistä ja maanpäällisten alueitten luovuttamista keinona pelastaa heidän vähäiset jäljelläolevat voimansa. He voisivat laajentua maanalaisiin luoliin ja sulkea reitin ylös lopullisesti. Kiivasta väittelyä käytiin viikon verran, kunnes lopulta viestinviejän tuoma raportti kerääntyvistä petoarmeijoista pakotti kaikki vastarannankiisketkin hyväksymään asioittein laidan. Koskaan ei kuitenkaan kannattanut polttaa kaikkia siltoja takanaan, joten kääpiöt loivat salaiset suunnitelmat erilaisten salakäytävien verkostosta, jolla päästäisiin vielä hätätapauksessa ottamaan yhteyttä ylös.
Näitä valmisteluja ei voisi suorittaa täysin salassa, joten vapaaehtoisten kääpiöitten joukko lupautui harhauttamaan vihollista luulemaan että kaupungin toiminta jatkui kuten ennenkin, samalla kun kaikkia sisäänkäyntejä suljettiin parhaan mukaan. Lopulta sydäntalvella lähes jokainen reitti oli ummessa sisäpuolelta päin, ja hämäysjoukot voitaisiin kutsua sisään salaisia reittejä pitkin. Suunnitteluja johtanut insinööri Knut Rautasydän lähetti poikansa Gotrekin viemään sanaa muurin ulkopuolisille kääpiöille, mutta kohtalo oli päättänyt toisin. Skaldrox oli ryhtynyt epäilemään jotain vastaavaa ja suunnitellut väijytyksen, johon Gotrek ja hänen kaksi lähintä ystäväänsä lankesivat kuin kokemattomat tunarit. Taistelu oli lyhyt ja yksipuolinen, sillä vaikka kirkas teräs jättikin puolen tusinaa peuranpäistä hirvitystä makaamaan suolineen hankeen, eivät kääpiöt voineet mitään ylivoimaiselle petojoukolle. Gotrekkia osui karkean kirveen hamara ohimoon, ja sitä seuranneet tapahtumat ovatkin häneltä hämärän peitossa. Viimeinen muistikuva oli tunne siitä kuinka hän paiskautui kyljellään pyörien hangessa alas vuorenrinnettä ja toveriensa viimeiset uhmaavat karjahdukset heidän kuollessaan.
Pedot olivat ilmeisesti löytäneet heillä olleen viestin ja vieneet sen Skaldroxille, joka oli osannut ihmeellistä kyllä tulkita sen sisällön, sillä kun Gotrek heräsi kohmeissaan keskeltä rinnettä vaivaiskoivua vasten rötköttäen, hän huomasi paksun savukiehkuran iskevän taivasta vasten. Ihmeissään hän kapusi takaisin ylös taistelupaikalle, löysi jotain mikä luultavasti oli hänen ystäviensä jäänteet nälkäisten mutanttien jäljiltä ja kääntyi kauhuissaan kohti kotilinnakettaan, pelko siitä mitä saattoi olla parhaillaan tapahtumassa rinnassaan jyskyttäen. Eikä hän erehtynyt. Musta savupilvi tummuvassa horisontissa nousi sieltä missä Karaz-a-Guzdum sijaitsi. Nuori mies ei hampaitten tiukkaa yhteenpuremista pidempään jäänyt ämmimään vaan aloitti hitaan taivalluksensa takaisin kotiinsa. Kotiinsa, joka ei välttämättä olisi kuin tuhkainen raunio hänen saapuessaan.
Kaksi päivää, kaksi yötä hän marssi, pysähtymättä lepäämään, välittämättä hyytävästä tuulesta tai ulvovista susista. Lopulta hän pääsi yhä kuumuutta hohkavien kiviseinien luo, kiviseinien joilta häntä katsoivat niihin kaiverretut esi-isät. Esi-isät, joitten kivisessä katseessa oli inhoa ja vihaa, hiljaista tuomitsemista häntä ja hänen tekojaan kohden. Välittämättä niistä sen enempää Gotrek puski juoksuun ja etsi tiensä kotinsa portaille. Ikkunat hajotettu, seinät töhritty verellä pimeän voimien merkeillä, ovet potkittu irti. Kaikki sekaisin. Raatoja lojui joka puolella. Pedot olivat päässeet sisään salaisesta ovesta ja teurastaneet joka ikisen sisällä olleen. Gotrek pudottautui polvilleen ja hytisi itkusta. Epätoivon kyyneleet sekoittuivat raivoon ja hän heitti kätensä ilmaan karjaisten keuhkojensa pohjasta. Heittäen kypäränsä syrjään, repäisten takkinsa auki rintamuksen kohdalta, hän upotti hiuksensa sianihraan ja antoi kylmän talven saada ne törröttämään pystyssä kuin harjakset. Nostaen isänsä kirveen tämän elottomista kourista, hän käänsi selkänsä kodilleen ja ystävilleen, antaen talven kylmän ja julman syleilyn ottaa nämä omikseen.
Kaikki jolla oli enää merkitystä, oli kuolema.

Tästä päivästä on nyt kulunut sata vuotta.
Ainoa asia, jolla on vieläkään merkitystä, on kuolema.

( Sääntötekninen Longbeard, heavy armour on vertaus hiotuista taistelutaidoista ja yleisestä badass-fiiliksestä, voin pudottaa panssarin poiskin jos se Longbeardin stattirivi tuntuu liian pahalta. Vain hand weapon aseena.)

TermEdit: Prskeles, meinas tatskat unohtua! Siispä:
Kuva
Viimeksi muokannut Terminator Sergeant, To 13.10.2011 20:15. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
"The inhabitants of this earth are of two types. Those with brains but no religion, and those with religion but no brains."

Avatar
Da Big Boss
Viestit: 2173
Liittynyt: Pe 16.05.2008 14:38
Paikkakunta: Espoo

Re: High Charity - Kevät Juhla, elossa

Viesti Kirjoittaja Da Big Boss » Ma 06.08.2012 22:06

After long sleep, I still remember

---


Constantin

Kesän loppu näkyi usein sateisina ja kylminä öinä, ja kesän tunnisti enää aamuruskasta auringonlaskuun saakka. Nyt on poikkeuksellinen yö, Constantin totesi. Kuun kirkkaudesta saattoi nuori silmä erottaa tummentumina esiintyvät kuivuneet meret ja muut muodot. Myös tähdet kilpailivat kirkkaimman taivaankappaleen roolista. Myös kaukaisten vuorien lumihuiput näyttivät leijuvan yö taivasta vasten. Harvinainen rauhallisuus oli käsin kosketeltavaa, ja sen erotti tyynenä aaltoilevasta, vielä nuoren vihreästä heinäpellosta. Ainoa täydellisen yltäkylläisyyden tunteen nälkää lukuunottamatta rikkova oli hiljainen viileä tuuli, joka ei Constantinia haitannut, vaikka hän halusikin nauttia kesän viimeisistä öistä niin kuin oli tarkoitettu. Hänen edessään leimuava nuotio lämmitti kaiken ympäröivän kiitettävästi, ja hänen panssari kiilsi oranssin hehkun heijastuessa sen kiillotetusta pinnasta. Kekäleet nousivat ilmaan, kohti taivasta, ja kun niitä katsoi, hämärtyivät miltei pilvettömän mustan taivaan valot niiden rinnalla. Kun ne aikanaan lakkasivat korventamasta yön olemusta, nousi uusi ryhmä niitä vanhojen rinnalle kun Constantin heitti uuden risun pitämään hiipuvan tulen elossa. Kaukana metsää vasten lensi ryhmä tulikärpäsiä.

Paikka muistutti Constantinia hänen syntypaikastaan paljon. Hänen syntymästään oli jo miltei kolme vuosikymmentä. Havumetsät, pellot ja kantaman takia litteät vuoret olivat ympäröineet hänet lapsuudesta eteenpäin ties kuinka kauaksi aikaa. Ainoa mikä puuttui, oli kallion jyrkän huipun reunalle kaiverrettu linna. Kääpiöt olivat tuolla alueella harvinainen näy, mutta kenties linna oli kaiverrettu kauan aikaa sitten vahtimaan sitä ympäröiviä alankoja, joten Constantin oli aina kiittänyt kääpiöiden lajia sukunsa tyyssijasta. Harva laji osasi muutenkaan ohjata vuoren sisäisen joen uudelleen tyylin takia linnan läpi. Jos virtauksella oli jokin muu tarkoitus, Constantin ei ollut koskaan sellaista keksinyt.

Mutta, tuo oli entinen elämä ja nyt hänen täytyi keskittyä nykypäivään. Jalon suvun jäsenenä olemisessa oli omat etunsa, muttei Constantin tahtonut laskea niiden mukana tullutta vastuuta positiivisiin puoliin. Hän uskoi aina siihen, etteivät moraalit saisi mennä tehtävän edelle. Joskus vähän aikaa sitten, varmaan kesän alussa, Constantin ei erottanut aikaa tarkalleen, oli hän joutunut johtamaan suvulle lojaalien ritarien joukkoa, estämään rajamaiden satojen katoamisia. Mitä uhkaa muutama kaukaisten maiden soturi pystyisikään tarjota koulutetuilla ja varustetuille, ratsastaville metallihaarniskoille?

Kuinka väärässä pystyinkään olla, Constantin ajatteli. Paikalle saapuessa maantienrosvojen määrä oli suurempi kuin odotettu, ja loppua ei tarvitse kertoakaan. Ajatus oli ikävä eikä sitä ollut mukava käsitellä, mutta ajatustapansa mukaisesti, se oli välttämätöntä. Ja sen unohtaminen olisi vain huonompi vaihtoehto, sillä tosiasia oli, että hänen perässä oli kaiken järjen mukaan jotain etsimässä häntä. Kenties vain muutama, alle viisi, ehkä hieman enemmän, oli määrä kuitenkin ikävystyttävä ominaisuus. Constantin oli saanut koulutuksen sukunsa asemestareilta josta moni jäisi kateelliseksi, muttei lukuisia uhkia vastaan taisteleminen kuulostanut houkuttelevalta.

Jossain kaukana rääkyi lintu. Outoa, sillä yöllä vain harva lepakko tai pöllö oli kuultavana. Muutama syksyinen lehti tippui maahan. Ei kulunut kuin hetki kunnes Constantin juoksi läheisen puun varjoon. Sinne liikkuminen raskaassa panssarissa tuntui uupuneissa lihaksissa, muttei se haitannut. Varjossa kuun valo ei kiiltäisi metallin pinnasta, joten Constantin uskalsi vetää miekkansa tupestaan. Kummatkin panssari ja miekka olivat enemmän antiikkia kuin soveltuvia tarkoituksiinsa, mutta suvun perinne oli perinne, eikä kukaan ollut rikkonut sitä muutamaan vuosisataan. Turha pyrkiä sellaiseen, Constantin mietti.

Pian pellon heinien seasta ilmestyi mies, kenen oli pakko olla etsijä. Hän oli melko lyhyt, nahkapanssariin pukeutunut ja hänen selässään roikkui varsijousi. Hänen perässään esiin tuli hieman pidempi henkilö, selkeästi korkea-arvoisempi panssarista kertoen, vaikka sekin oli kehnoa työtä kaukaa tuomiten. Vasemmassa kädessä hän kantoi puista kilpeä, johon oli maalattu punainen kala, ja oikealle kädelle aamutähti. Vähemmän kuin Constantin oli odottanut, joten hän liikkui hiljalleen kohti nuotiota, jonka ympärille etsijät olivat kerääntyneet.

Constantin loikkasi varjoista kohti nahkapanssariin pukeutunutta miestä. Panssarin isku toisiinsa loi kolinan jonka takia hänet ehdittiin huomata, muttei tarpeeksi aikaisin ennen kuin nahkaan pukeutuneen kaula oli kadonnut. Jäljelle jäänyt otti vastaan toisen iskun kilvellään, vastaten siihen työntämällä Constantinin kauemmas ja nostamalla aamutähden kyljeltään. Sitten hän laski kypäränsä silmikon alas. Aamutähti kaarsi Constantinin päätä kohti, jonka hän väisti ja piikkipallo iskeytyi nuotioon, heittäen puunpalasia ja halkoja ympäriinsä. Muutama kipinä lensi Constantinin silmiin, ja nosti hanskansa tielle. Siksi seuraava isku tuli tyhjästä kylkipanssariin, joka otti suuren osan voimasta itseensä, mutta silti iski hänet polvilleen. Jälkeenpäin ajatellen isku oli kömpelö ja selvästi rahvaan tekemä, muttei se vähentänyt yhtään kipua.

Kolmannen saapuessa Constantin nosti kaksin käsin miekkansa, torjui ja heitti iskun sivulle, jättäen vastustajan miltei vapaaksi iskeä. Hän potkaisi matalalle polveen, saaden tämän horjumaan ja korotti vihdoin miekkansa. Teräs sivalsi raudan läpi vaivalloisesti, mutta tarpeeksi että säären puolustus pettäisi. Jäljellä oleva takaa ajaja kaatui maahan, pitäen vielä kilpeään suojana. Tietenkään se ei suojaisi häntä enää kunnolla, mutta näky sai Constantinin säälimään miestä. Tappaminen ei koskaan ollut hänen intohimonsa, mutta tällä hetkellä välttämätön velvollisuus oman hyvän nimissä. Niinpä seuraava potku löi puukilven maahan, ja sitä seurasi pään tippuminen maahan. Eloton ruumis muuttui nopeasti veltoksi elämän eliksiirin virratessa pois. Näky ei ollut miellyttävä, eikä se myöskään lohduttanut paljoa. Silti se oli tarpeellista, eikä mikään olisi ollut parempi vaihtoehto.

Constantin putsasi terän kangaspalaseen ennen kuin nosti sen takaisin lepäämään selälleen. Hän polvistui tutkiakseen ruumista paremmin. Vyöllä roikkui muutama kangaspussi, joista raskaimman Constantin veti irti. Pienen omaisuuden ryövääminen ei myöskään kuulunut hänen ihanteisiin, mutta mihin kuollut mies valuuttaa tarvitsisi? Jonkun mielestä kuolleiden ryövääminen oli ruumiiden häväitsemistä, ehkä he olivatkin oikeassa, muttei kukaan tulisi tietämään teosta, joten Constantin ei ajatellut pidemmälle. Päättömät ruumiit eivät muutenkaan olleet parasta juttuseuraa Constantinin kokemuksen mukaan, joten niiden lähettyvillä jääminen ei häntä paljoa innostanut.

Constantin antoi vielä yhden katseen ympärilleen ennen kuin etsi lähimmän tien jota kulkea. Mahdollisuudet kulkea väärään suuntaan olivat tasoissa oikean reitin kanssa, joten turhia ajattelematta hän valitsi suunnan jota seurata. Kuu ja tähdet tuikkuvat samettitaivasta vasten vielä yhtä kirkkaina kuin ennen takaa ajajien saapumista, joten kuuta kohti matkaten tuntui turvallisimmalta, vaikka hän tiesikin kaiken logiikan puuttuvan päätöksestä. Kuitenkin, reitti oli kaukana sieltä mistä hän oli saapunut, mikä tarkoittaisi vähemmän etsijiä. Ainakin toivottavasti. Ainakaan aaveet eivät häntä tulisi vastaan, Constantin ajatteli, vieläkin pitämättä äskettäisestä taistelusta.

Tie päättyi joen luo. Taivas oli alkanut jo värjäytyä auringon väreihin, mutta tähdet itsepäisesti kiiluivat vielä himmeästi vasten kirkkaampaa taivasta. Joen yli oli rakennettu kivinen silta. Constantin ei enää tunnistanut aluetta, hän ei ollut käynyt kyseisellä alueella ennen, eikä tarkemmin tiennyt missä se tarkalleen sijaitsisi kartalla. Silta oli yksinkertaisesti veistetty kivestä, joka monella tapa muistutti hänen sukunsa linnasta. Se oli hyvä muisto. Paikassa jossa suurin osa nähdystä ei miellyttänyt tai herättänyt kiinnostusta, sen ylittäminen tuntui oikealta vaihtoehdolta. Niinpä hän otti askeleen eteenpäin ja jatkoi. Kenties tie päättyisi paikassa joka olisi sen kävelemisen arvoinen.





Meta:

Rotu: Ihminen

Sukunsa valtaistuimen perijä

Varustus: Suvun perinteen mukaan liikkuva ornamenttinen suurmiekka (CCW, sword), pyöreä ornamenttinen kilpi (Shield), ornamenttinen haarniska (Heavy armor)
Ulkonäkö: Kolmekymmentä vuotiaan ulkonäkö, pitkä

Empire Knight

Kuva

M 4 WS 4 BS 4 S 3 T 3 W 1 I 3 A 1 Ld 8
The voice actor of Gordon Freeman sadly passed away during the games development.
Wow I can't believe I actually went to wikipedia to look up gordon freeman's voice actor...

Avatar
Arkki
Viestit: 449
Liittynyt: La 28.06.2008 20:23
Paikkakunta: Ruovesi

Re: High Charity - Kevät Juhla, elossa

Viesti Kirjoittaja Arkki » Ke 08.08.2012 12:36

Nimi: Magnus

Statsit: M (4) WS (4) BS (3) S (3) T (3) W (1 +1) I (4) A (1) Ld. (7)

Tavarat: Kaksikätinen miekka, Hopeasurma (HandWeapon)

Fluffi:

Aamuaurinko nousi edessä vuorien takaa. Merituuli puhalsi vasten nuoren barbaarin kasvoja ja mies seurasi edessään olevaa kaupunkia. Se oli isompi mitä on koskaan nähnyt aikaisemmin.
Mainittuaan muille asiasta, vanhemmat ja selvästi kokeneemmat laivan jäsenet vain nauroivat partansa kasvuun päässeen pojan jutuille.
Magnuksen oli aluksi vaikea uskoa muita kun he kertoivat, että edessä oleva Charity, on kääpiöiden valtakuntaa ja vain yksi suurista kaupungeista jota maailmassa on. Laiva kulki hitaasti lähemmäksi satamaa, joka näytti muutenkin erittäin kiireiseltä, Magnus ei voinut olla huomaamatta tuhansien päiden laumaa joka laivan kannelta näkyi. Kaikki tämä oli uutta nuorelle miehelle, mikä sai hänen sormensa kutisemaan jännityksestä. Korkeammalla, ruuhkautuneen tien yläpäässä näkyisi Charityn kääpiöiden vuoreen rakennettu linnake.

Karhun luolat ja itse metsästys ei ollut hänelle vierasta, mutta ei hän ole ennen kuullut että olisi kansa joka kaivaa kotinsa vuoren sisään. Tämä oli herättänyt niin paljon naurua miehien keskuudessa että Magnus oli saanut iskettyä vieressä olleelta mieheltä nenän paikoiltaan, joka ei ollut pystynyt keskittymään muuhun kuin nauramiseen.

Aurinko oli jo ehtinyt nousta korkealle ennen kuin laiva oli päässyt sille varatulle laiturille. Heidän oli käsketty täydentää varastot, mikä lupasi paljon viinaa miehistölle. Magnus heitti huotran selkäänsä ja katseli laiturilta edessä menevää ihmisten vilinää. Aivan kuin hänen pitäisi sukeltaa mereen joka eläisi hänen ympärillään. Seuratessaan muuta miehistöä, jotka menivät kulmakarvat hieman yhdessä, rinta edellä väen sekaan, luoden polun missä he pystyivät kulkemaan minne pitikin.

Tätä uutta seikkaa käyttäen, Magnus keräsi keuhkonsa täyteen ilmaa ja yritti pullistella rintakehäänsä lähtiessään uhmaamaan tuntematonta. Vahtiin jääneet merikarhut hekottelivat seuratessaan nuorukaisen tyyliä kävellä ihmismassaan.

Mies huomasi pian että hänen tyylistään ei ollut mitään apua. Ihmiset tönivät häntä vähän väliä ja hän oli joutua ihmisvirran vietäväksi. Pohjoisen kylmässä tähän asti aikaansa eläneenä, hänellä ei kuitenkaan ollut mitään ongelmaa pysäyttää ryntääviä ihmisiä tieltään, jotka tuntuivat jäävän mitaltaan ja massaltaan hänen alleen.

Laivan kapteeni oli neuvonut Magnusta, kuinka hän pääsisi itse kääpiöiden linnoitukseen ja tämä ohje mielessä hän oli lähtenyt taivaltamaan nousevaa, ihmisten, haltioiden ja kääpiöiden ruuhkauttamaa tietä. Se ei silti estänyt seikkaa, sitä ahdistusta minkä väki ympärillä loi häneen. Hän ei tiennyt kauanko oli seurannut tietä, mutta se oli varmaa, että hän ei ollut enää satamassa. Merituuli ei enää tuoksunut ilmassa

Edetessään niin nopeasti kuin takana tulevat ihmiset häntä ajoivat, hän viimein saapui kääpiökaupungin porteille ja jäi tien sivuun katselemaan näkyä. Portit olivat valtavan kokoiset ja ne olivat täynnä koristelua ja tarkkoja veistoksia. Jättimäiset portit olivat täysin auki ja aivan toisen portin vieressä oli pieni lava, jossa pienikokoinen mies kuulutti kääröstä lukien tulevia tapahtumia.
Magnus oli edennyt lavan läheisyyteen kuten moni muukin kaupunkiin saapuva henkilö ja jäi kuuntelemaan pientä miestä.
Hän kuuli lukuisien eri juhlien nimiä mutta ei oikein ymmärtänyt niiden tarkoitusta. Kevät olisi vielä monen kuukauden päästä hänen kotonaan joten hän ei pistänyt niitä erityisesti merkille. Lopuksi jotakin mistä hän itse kiinnostui. Käärön lopussa mainittiin tulevista turnajaisista, missä voittaja saisi lystikkään kruunun ja paljon mainetta. Nuoren miehen ajatuksissa ei ollut enää mitään muuta, kuin testata voimiaan muita sotureita vastaan, toivoen samalla että jumalat kiinnittäisivät häneen huomiota.

Jatkaessaan linnoituksen sisälle, ympäristö tuntui pimenevän hieman runsaasta valaistuksesta huolimatta. Katsellessaan ympärilleen ihmisten ylitse hän yritti paikantaa mahdollista paikkaa jossa hän voisi ilmoittautua turnaukseen joka tuntui täyttäneen nuoren barbaarin täyteen kunnianhimoa.

Kysyttyään tietä muutaman kertaan kauppaa pitäneiltä kääpiöiltä, hän onnistui viimein paikantamaan haluamansa paikkaan, hän viimein onnistui astumaan jonoon jossa moni karskin näköinen soturi odotti vuoroaan pöydän eteen missä kääpiö ja kaksi aseistautunutta kääpiötä näyttivät kirjaavan turnauksen osallistujia.

Jono eteni nopeasti kääpiön raapustaessa listaan erilaisia ja kummallisia, ainakin Magnuksen mielestä, kunnes tuli hänen vuoro. Kääpiö pöydän takana kysyi nimeä.
”Magnus” nuori barbaari vastasi epäröimättä.
Kääpiö nosti katseensa kääröstä nuoreen mieheen ja toisti tämän nimen kysyvästi.
”Hopeasurma” hän vastasi, tarkoittaen turhaan omaa asettaan jolla nimellä hän sitä kutsui.
Kääpiö vilkaisi nopeasti edessään seisovaa kloppia.

Magnus oli nuori, parran kasvuikään päässyt miehen alku. Hän oli pohjoisten heimojen tapaan pitkä, karkea kasvoiltaan ja leveä hartioiltaan. Tummat hiukset kasvoivat pitkänä niskan takaa. Ainoa vaatetus mitä barbaari näytti pitävän yllään oli polvien tasolle yltävä lannevaate ja kultasolkinen vyö. Hänen ihoonsa oli tatuoitu pahoilta hengiltä ja onnea tuova tatuointi vasempaan rintaan ja hänen aikuistumistaan julistava kaksi tummaa vierekkäistä viivaa menivät hänen kasvojensa oikealta puolella. Sellainen oli erittäin yleinen niillä, jotka onnistuivat kylän asettamissa haasteissa nuorille jälkeläisilleen.

Mutta kääpiö ei pitänyt Magnusta sen erikoisempana kuin muitakaan näkemiään barbaareja ja rustasi hänen nimensä listaan ja kertoi milloin ja missä hänen piti olla jos mieli taistella. Seuraava osallistuja astui Magnuksen tilalleen ja nuori barbaari jäi katsomaan avaraa kääpiöiden kaupunkia

Jumalat tulisivat näkemään hänen tekonsa, siitä hän oli varma.
Tuomas Kyrö kirjoitti: Breivik syyttää joukkomurhastaan demokratiaa. Se on sitten sana sanaa vastaan. Demokratia kun syyttää joukkomurhasta Breivikiä

Avatar
El Capitan
Peliporukkavalvoja
Viestit: 5492
Liittynyt: Pe 17.12.2004 21:55
Paikkakunta: Tuuliklaani / Pori
Viesti:

Re: High Charity - Kevät Juhla. Alkanut

Viesti Kirjoittaja El Capitan » To 30.08.2012 17:14

Dodiih. Fixu ilmoitti, että hänen hiidensä ei saavukkaan teknisten ongelmien vuoksi paikalle. Kenestäkään muusta ei ole kuulunutkaan mitään, joten aloitetaas sitten vain. Olkaa hyvät ja kirjoittakaa omista matkoistanne linnoituksen satamaan. Ensimmäinen, joka antaa kunnollisen fluffin, niin pituuden kuin laadunkin puolesta, ja ratkaisee fluffissani olevan salakoodin salasanan sanomalla fluffissaan, saa mystisen palkinnon.

Teistä osallistujista kaikki ovat olleet tavalla tai toisella areenojen vetäjiä, joten tiedätte varsin hyvin, että tämä ei ole mitään helppoa kirjoitettavaa. Minäkin kauhistelin ihan pirusti, että ei tämä olekkaan yhtä helppoa kuin ryhmä Sinisen kirjoittelu. Auta armias mie suutun ja mustaksi muutun, jos teidän omat pätkänne ovat minun omaani lyhyempiä. Voi juma vinku vonku.

: )

Puhu ystävä ja astu sisään

Kuu paistoi korkealla taivaalla. Se oli kuin sirppi taivaalla tähtien tuikkiessa runsaslukuisina sen ympärillä. Yksikään pilvi ei häirinnyt niiden tuikkimista rauhallisena yönä ja hento tuuli sai aikaan vain tarkkaavaisimman katsojan silmissä laineet vuonoon. Oli kaunis ja lämmin yö. Parempaa ei olisi voinut toivoakkaan ja tuntui kuin jollain velholla olisi ollut vaikutusta tähän hetkeen. Vuonon molemmilla puolilla suuria ja korkealle nousevia vuoria vasten lepäsi kääpiövalmisteiset muurit. Muurit, joiden reunoille sytytettiin järjestyksessä samanaikaisesti molemmin puolin soihtuja palaamaan. Tulenkajon heijastuessa vuonon tyynestä vedestä, nämä kapeat onkalot läpi vuoriston täyttyivät punahohtoiseen valoon.

Jos jokin häiritsi tätä kaunista yötä, luonnon nukkumista, ei ketään muuta tule syyttää tuosta rikkeestä kuin lukuisia pinnan alle uppoavia puupalasia. Jaksottaisesti aina pienen välin pitäen, nuo puupalaset rikkoivat tyynen vedenpinnan ja upposivat sen uumeniin liikkuen edestä taakse jälleen kerran ilmestyessään eteen. Hetki sitten rauhallinen ja tyyni vesi muuttuikin aaltoilevaksi ja koko ajan kasvavia renkaita vedenpinnan halkaisevan puupalasiakin kookkaamman rakennelman ympärille.

Olin matkustajana soutuveneessä, yhdessä monesta. Pidin airoista kiinni samaan tapaan kuin vieressä oleva haltia ja edessä ja takana olevat ihminen ja fauni. Samaan tahtiin vedimme airoja vedenpinnan tuolla puolen saaden liikkeen veneeseemme ja yhtenä suurena veneiden jonona kävimme yhä syvemmälle tätä vuoriston läpi kulkevaa vuonoa.

Katselin ympärilleni ihastellen alueen hetkellistä kauneutta. Kaikki nuo sytytetyt soihdut tuolla muurilla antoivat ympärillä olevalle, muutoin harmaalle ja tummalle, öiselle vuoristolle, punaisen ja lämpimän värin. Kääntäessäni katseen kohti taivasta, joka kohosi korkeammalle kuin yksikään vuoren huippu, näin monia liikkuvia tähtiä. Tai itse asiassa eiväthän ne tähtiä olekaan.

Tahtoisin sanoa taivaan täyttyneen noista liikkuvista olennoista, jotka lensivät tuolla korkeuksissa. Täyttäen jokaisen elävän olennon vanhan haaveen lentää taivaalla yhdessä lintujen vailla huolia maan karusta elämästä. Nähdä tämä maailma uudesta kulmasta ja liihottaen korkeammalla kuin yksikään on koskaan jaksanut kiivetä. En erottanut selvästi, mitä taivaalla näinkään, mutta voisin päätellä niiden olevan joko keisarikunnan tai kääpiöiden valmistamia koneita. Voisin vaikka vannoa, että lentäessään eteenpäin, osa heistä jättäisi taakseen savua.

Kuulin kirkuntaa ja samalla näin miten suuret kotkat lensivät suoraan ylitsemme siivillään iskien niin voimakkaasti, että hiukseni heiluivat päässäni. Heidän kyydissään olevat haltiat makasivat tyynen rauhallisesti niiden selässä ja ohjasivat heidän matkakumppaninsa pysähtymään hetkeksi aikaa muureilla olevien näkötornien katolle, katsomaan meitä alhaalla olevia soutajia.

En tiedä kumpi saikaan ajatukset enemmän vedettyä puoleensa. Veneemme kärjessä oleva kääpiö lyhdyn ja piipun kanssa, joka kummasti haltioiden näyttäessä olevansa meitä nopeampia, tuntui alkamaan lausumaan joitain sanoja. Sanoja, joita voisin kuvailla halveksuviksi. Mutta vaikka kääpiön pienen vihanpurkautumisen seuraaminen olikin huvittavaa, miten tuollaisesta pienestä olennosta voi syntyä noin paljon ääntä, katseeni kuitenkin vangitsi nuo suuret linnut, jotka levittivät jälleen kerran siipensä valmistautuessaan uuteen syöksyyn läpi vuoriston.

Mitä pidemmäs olimme soutaneet, mitä lähemmäs olimme päässeet juhlamme isäntiä, sitä innokkaammaksi tulin vain. Nähdä nyt näin monen eri rodun edustajat kokoontumassa yhteisen hyvän kunniaksi. Sopimassa uusia kauppasuhteita ja unohtamassa vanhoja kaunoja, joiden alkuperän aloittivat ties kuinka monen sukupolven edustajat aikoina, joista kerromme enää vain tarinoita lapsillemme. Kaikki me varmasti odotamme innolla juhla-aterioita tuon loisteliaan kääpiölinnoituksen ruokasaleissa, missä oluttynnyrit ovat ehtymättömiä ja ruoka-ateriat runsaat.

Mitä kuitenkin minuun tulee, odotan kaikista eniten innolla turnajaisia, joihin olisin osallistumassa. Kun vain mietin sitä saamaani kunniaa ja mainetta kaikkien näiden kansojen edessä, kun näytän ja todistan kaikille olevani taitavempiakin taitavempi, voimakkaitakin voimakkaampi ja viisaimpiakin viisaampi, löydän varmasti uuden paikkani tässä maailmassa. Armeijoiden kenraalina, kunnioitettuna sankarina, arvostettuna palkkionmetsästäjänä, mitähän muuta osaisinkaan keksiä? Vain taivas on rajanani kun näytän kaikille, miten miekkaani osaankaan käsitellä.

Vuoriston kulmien kuin kiitäessä ohitseni, saavuimme lopulta viimeisen mutkan tuolle puolen ja siinä se seisoi edessämme. Puoliksi veteen, puoliksi kallioon rakennettu linnoitus seisoi mahtavana muuriensa takana ja kohosi taivaalle vuorenseinämän muurejakin korkeammalle. Jokaiseen kulmaan rakennetut vartiotornit olivat hyvin vaatimattoman näköisiä kaiken muun loisteliaisuuden ja koon puolesta, mutta vuoren seinämillä ja huipuilla olevat vartiointipesäkkeet korjasivat tuon. Tätä linnoitusta ei voisi mistään suunnasta lähestyä huomaamattomasti ja silloinkin tuo yllättävä vieras saisi vihamielisille aikeilleen lyhyen lopun usean pesäkkeen kohdistaessaan tulen eri suunnilta ja kulmilta.

Venettämme johtava kääpiö otti vyöltään puukepin ja selittäessään jotain itse linnoituksessa, hän viittoi meitä soutamaan kohti satamaa. Yhdessä muiden soutajien kanssa nostimme päämme ja katseemme ylös katsoessamme kulkuamme linnoituksen sisälle. Kulkiessamme rauhallisesti muurien sisäpuolelle, tuntui kuin jokin suuri ja muinainen peto olisi syönyt meidät. Hetki sitten olimme suurien vuorien välissä vuonossa ajelehtimassa kymmenien soihtujen valaisemina. Nyt olemme pimeässä luolastossa, jonka päässä näkyy suuri majakka.

Majakan valo oli kirkas ja sen saavuttua kohdallemme, kykymme nähdä pimeässä oli saman tien poissa. Emme nähneet yhtään mitä ympärillämme tapahtui ja vain keulassa oleva kääpiömme vaikutti tietävän, missä muut veneet liikkuivatkaan. Katsoessani molemmille sivuille, näin vain pimeyttä. Vain pelkkää mustaa. Näin vain veneemme matkustajat ja sinne, minne majakan valo näytti. Tuntui kuin maailmassa ei sillä hetkellä olisi ollut olemassa mitään muuta kuin me kaksi vain.

Saavuttuamme soihtujen valaisemaan satamaan, ensimmäisenä veneestä ulos astui johtava kääpiömme. Sitoen köyden laiturin tolppiin, hän avusti kaikkia apua tarvitsevia pääsemään ulos veneestä. Täällä laiturilla kaikki näyttikin niin paljon erilaisemmalta. Hetki sitten olin vain yksin näiden kanssamatkustajien kanssa olemassa, mutta nyt kun katson takaisin selkäni taakse, näenkin elämää runsain määrin. Monia nousevia ja laskevia airoja kuin myös monia valonkajeita lyhdyistä kykenin näkemään. Kaikki nuo veneet, kaikki nuo miehet ja naiset, lapset ja vielä nuoremmatkin. Kaikki he olivat osanottajia tähän juhlaan.

Suurin osa heistä myös olisi osallistuva alkavaan turnaukseen ja pidin visusti huolen, että matkallamme kohti linnoituksen todellisia kerroksia, tulisin näkemään mahdollisimman monen kasvot ja ulkonäön, varusteet ja haarniskat. Näin minotaurin ja ihmisen. Kirvein ja miekoin. Keihäin olevia haltioita ja kolmella puukolla varustautuneita rottia. Edessäni kulki kauniisiin vaatteisiin pukeutuneita neitokaisia jousin ja tikarein kuin myös karvaisia rintoja paljaasti kulkevilla miehillä. Turnauksessa ei varmasti tulisi pärjäämään, jos oli varautunut vain itsensä kokoisiin vastustajiin. Seuraavien päivien aikana tulisi olla kykenevä kohtaamaan vihollisen kuin vihollisen, aseen kuin aseen, taidon kuin taidon.
Soturin ei tarvitse vuodattaa verta voittaakseen taistelun.
- Sinitähti

Avatar
Executioner
Viestit: 925
Liittynyt: Ma 13.06.2005 01:33
Paikkakunta: Alajärvi

Re: High Charity - Kevät Juhla. Rekrytointi

Viesti Kirjoittaja Executioner » Ke 16.01.2013 01:04

On jo myöhä, mutta ilmoitan hahmoni tähän. Taidettiin saada myös ensimmäinen Gandalffi mukaan peliin.

Nimi: Mortali Ennessea
Rotu: Suurhaltia
Ammatti: Suurlähettiläs
Varusteet: raskas panssari, miekka ja maaginsauva.

Lore:

"Tervetuloa, Suurlähettiläs. Olemme odottaneet teitä." Pitkäpartaisen, vanhan kääpiön äänessä ei kuitenkaan ollut tippaakaan ystävyyttä tai vilpittömyyttä. Mortali ei sitä odottanutkaan; haltiat ja kääpiöt eivät olleet tulleet toimeen sitten Partasotien. "Kiitän vieraanvaraisuudestanne, mestari Grombal", hän vastasi kohteliaan neutraalisti ja nyökkäsi hyvin hitaasti ja pienesti. Haltian yliluonnolliset, hieman häiritsevän keijumaiset kasvot olivat kuin teräsnaamio, jossa tunteet eivät juuri juhlineet. Pitkän haltiamiehen yllä oli tummansininen, hopealla vaatimattomasti koristeltu kaapu; kaulassa roikkui raskaita, metallisia ketjuja ja niissä pieniä jalokiviä, toisessa suipoista korvistaan hänellä oli rubiinisia koruja, oikean käden sormissa kaksi sormusta, vasemmassa yksi sinetillä varustettuna. Vyöllä roikkui tyhjä huotra, aseensa hän oli joutunut luovuttamaan saapuessaan kääpiövaltakunnan rajalle, vaikka kääpiöt olivat vakuutelleet, että hän saisi sen pian takaisin. Ei sillä, että suurhaltia olisi miekkaansa kaivannut. Hän nojasi sauvaansa, jonka varsi oli tummaa tammipuuta, ja sen päässä oli suuri, puolikaaren muotoinen sirppi. Aseista riisuminen oli lähinnä muodollisuus, jolla suurlähettiläälle todettiin hyvin selvästi, ettei häneen luotettu, mutta taikuutta kääpiöt eivät niin helpolla häneltä veisi.

"Matkani on ollut pitkä ja vaaroja täynnä. Kohtasin parin kymmenen mailin päässä porteiltanne örkkijoukon, jotka eivät kuitenkaan onnekseni huomanneet minua. Toivon, etteivät vihreät raakalaiset ole suurikin ongelma näillä main?" Komeaan tunikaan pukeutunut Grombal hieroi harmaantunutta, letitettyä partaansa. "Jokin satunnainen rosvojoukko, josta ei kannata huolehtia. Partiomme hoitelevat ne, mikäli uskaltautuvat tulemaan lähemmäs. Seuratkaa, vien teidät majoitustiloihinne. Olette varmasti väsynyt matkasta."

Mortali asteli kääpiön ja tämän kahden vartijan perään kepein, pitkin askelin, sauvansa pää kaikuen kivilattiasta joka askeleella. Haltian tummat hiukset olivat taakse sidottuna ja tämän vaalea iho ja jäiset silmät paljastivat tämän syntyjään Nagarytheläiseksi. Hän tarkkaili kiinnostuneena ympäri kääpiösaleja matkatessaan niiden halki, ja jopa haltia saattoi arvostaa taitavaa käsityötä, jonka kääpiöt olivat saanet aikaiseksi kovertamalla satojen vuosien aikana maan sisään käytäviä ja holveja. Etenkin hän huomasi mittavat koristelut, jotka yhä jatkuivat ympäri linnoitusta. "Valmistaudutteko johonkin juhlaan?" Hän kysyi saattajaltaan.

"Aye. Kevätjuhlaa varten. Outoa, ettet ole kuullut siitä." Grombal murahti avatessaan suuren tammioven, joka johti Mortalin huoneeseen; kohteliaan korea, mutta silti hänen mittapuullaan vaatimaton kamari, jossa oli leveä sänky, kirjoituspöytä ja kirjahylly. Mortali pisti merkille, että vuodevaatteet olivat vaaleanpunaiset ja kukkakuvioiset. "Valmistelimme huoneen juuri teitä varten", Grombal lisäsi, ettei jäisi lainkaan epäselvyyttä siitä, oliko kyseessä sattuma vai piiloloukkaus. Mortali nyökkäsi eleettömästi ja asetti sauvansa lepäämään nurkkaan astuttuaan sisään. "Valitettavasti en ole. Millaiset juhlallisuudet ovat tiedossa, mestari Grombal?" Hän ei antaisi kääpiöiden kuvitella, että he pystyisivät millään tavalla ärsyttämään häntä. Suurlähettiläs oli tullut tänne rakentamaan ystävyyttä eikä sanailemaan kärkevästi lyhytkasvuisten karvapallojen kanssa.

"Ruokaa, juomaa, puheita ja tietenkin turnajaiset, Suurlähettiläs Ennessea", vastasi kääpiö nyökäten. "Ilmoittakaa mikäli tarvitsette jotain. Jos suotte, minulla on muita tehtäviä. Möykky ottanee teidät vastaan muutaman päivän kuluessa. Miten hänellä nyt sattuu olemaan aikaa", ilmoitettuaan tuon, kääntyi Grombal ympäri ja poistui vartioineen, jättäen Mortalin yksinäisyyteensä. Haltia sulki huoneensa oven ja ilahtui huomatessaan, että hänen matkatavaransa oli jo toimitettu ja lajiteltu siististi sängyn jalkopäässä olevaan puiseen arkkuun. Tutkittuna ja pengottuna, mutta kaikki silti tallella, hän arveli käydessään läpi tavaroitaan.

Mortali otti arkusta viinileilin, sulki sen, heilautti kättään ja lausui sanan, jolla arkku lukitsi itsensä maagisesti. Hän avasi juomaleilin hampaillaan ja otti syvän kulauksen. Viimeiset Ellyrialaiset kesäviinit, loistavaa tavaraa, hän tuumi istahtaessaan kirjoituspöydän taakse, potkittuaan saappaansa pois, riisuttuaan kaapunsa ja nostettuaan jalkansa pöydälle. Harmaisiin housuihin ja tummaan paitaan pukeutunut haltia venytteli viinileili kädessään. Turnaus. Ehkäpä kääpiöt olisivat neuvotteluvalmiimpia, mikäli hän ottaisi osaa tuohon mittelöön ja voittaisi sen. Hänen käsittääkseen kääpiöt arvostivat kunnon tappelua, ja vielä enemmän henkilöitä, joilla oli kyky selviytyä voittajana niistä. Mortali joi uudelleen. Kyllä vain, hän aikoisi ilmoittautua kisaan ensi kädessä.


Ulkonäkö: Mortali on tummahiuksinen, kalpea ja hailakan sinisilmäinen, pitkä ja ilmeetön haltia. Hän pukeutuu yleensä koristeelliseen kaapuun, mutta taistellessaan hän pukee ylleen vielä koristellun rintapanssarin, pitää vyölään Ellyrialaista sapelia ja toisessa kädessään kantaa velhonsauvaa. Hänestä huokuu arvokkuus, tyyneys ja laskelmoiva oveluus, mutta hänen puhuessaan syntyy käsitys rehellisestä ja asiaan menevästä miehestä.

Sääntösydeemi
Minä itse kirjoitti:High Elf Hawkeye
M5 WS3 BS4 S3 T3 W2 I4 A1 Ld8

Equipment: Hand Weapon, Longbow, Dragon Armour (Mortalin jousi voidaan kuvata taikavasamoiksi joita hän heittelee kädestään tai sauvastaan)
Special Rules: Speed of Asuryan (Always Strikes First), Valour of the Ages, Spirit Leech (Lore of Death) Bound Spell, Power Level 4.

Avatar
El Capitan
Peliporukkavalvoja
Viestit: 5492
Liittynyt: Pe 17.12.2004 21:55
Paikkakunta: Tuuliklaani / Pori
Viesti:

Re: High Charity - Kevät Juhla. Rekrytointi

Viesti Kirjoittaja El Capitan » Ti 22.01.2013 12:59

Mitä Arkille ja Kuismalle kuuluu? Oletteko vielä elossa? Aloitettiin aikaisemminkin kolmella. Tehhäänkö nytkin sama juttu? Ei tämä ainakaan minun puolestani kuollut ja kuopattu ja unohdettu ole.
Soturin ei tarvitse vuodattaa verta voittaakseen taistelun.
- Sinitähti

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Verkkoturnaukset”