FB:Metsämiesten pesä
Lähetetty: La 11.09.2004 15:25
'Tarina perustuu fb:hen, wood elves'..
Esittely
Metsän siimeksessä, missä katajat kuiskii ja tuuli leikkii lehtien kanssa, on pieni metsäläismiesten kylä.Rauhanomainen kylä on pinta-alaltaan melko pitkä, mutta kapea.Kylää kutsuttiin nimellä Metsämiesten pesä.Moni pieni lapsi on siellä onnellinen, saadessaan ruokaa kylliksi, ja kavereiden pulaakaan ei ole ollut.
Sitä kylää ei löydä sieltä metsästä noin vain, onhan se metsäläisten järjellä piilotettu.Viisas väki piti vanhuksia suurina ihmisinä, sillä he ovat saaneet elää enemmän kuin he, ja siitä syystä niitä kutsuttiinkiin viisaimmiksi.Kylällä oli kyllä normaalien satujen mukaan viisaiden järjestö, jossa oli nuoria ja vanhoja, useimmiten kokeneimpia.Kylällä ei ollut varaa ottaa hyökkäyksiä vastaan, mutta he olivat joka tapauksessa aina valmiudessa, josta johtuukin kylän puutukki muurin ympärillä partioivat nuoret sotilaat, ja metsästäjät.
Entit ovat heille ystävällisiä, puumiehistäkään ei ole haittaa.Puumiehet auttoivat kylän rakennuksessa, ja he vartioivat ettei metsään pääse vihulaisia..Koska metsämiehet rakastavat rauhaa, he eivät ikinä riitele, pieniä mielepide kinoja vain.Heillä on aina keväällä kesän alkajais juhlat, mistä tämä tarina alkaa..
Alku:Esi-isät neuvoo
Oli kesän alkajais juhlat, ja koristeet piti valmistaa..Kiire ja tohina valtasi kylän, ja jokaiselle riitti työtä.Juhlissa kunnioitettiin Aikaa, joka on alkanut kesästä.Siksi on myös juhlat tärkeät, tärkeimmät lukuun ottamatta viisaiden järjestön jäsenien syntymäpäivää.
Metsämiesten pesällä ei ollut hallitsijaa, Viisaiden järjestö neuvotteli asioista, otti mukaan myös kansan mielipiteet.
Kylän ulkopuolella oli valoisaa, mutta jos meni liian syvälle metsää, Metsämiesten pahat serkut tappoivat heidät.Metsämiehiä oli kaikkialla muuallakin kuin Metsämiesten pesässä, mutta tämä tarina nyt vain kertoo tuosta kylästä.
Kun juhlat olivat alkamaisillaan, kun Viisaiden järjestö askeli askeliaan kohti kuulutus lavaa, kansan peitti surullinen uutinen.
-Kylämme suuret juhlat jotka ovat aina tähän aikaan, on alkanut.Tänä päivänä vietämme sitä 355 kerran, ja se on kylämme epäonnen luku.Viisaiden järjestön pilvitornista (tähystystorni), huomasimme esi-isiemme pallosta, että meidän kyläämme hyökätään.Se tapahtuu tänään, ja päällemme vyöryy pahat serkut, pimentohaltiat, kaaoksen saastaiset soturit, ja Aavevampyyrit (vampire counts , kylässä Aavevampyyrit..), Yksi kylän Viisaimmista sanoi.
Koko kylän valtasi kova melu ja kauhu.
-Lähdetään pois tästä kylästä, pikkuisemme (lapset) kuolevat! Joku huusi onnettoman räsyisellä ja viiltävällä äänellä.
-Aaveet tulevat, mitä tehdään, eräs huusi.
Kylän rummut pärisivät hiljaisuuden merkiksi..Se ei auttanut.
Sitten joku Viisaiden järjestön jäsenistä rääkäisi äkäisesti ja äkkipikaisesti:
-Se joka aukaisee suunsa näillä sekunneilla, heitetään kylän muurien ulkopuolelle.
Joka iikka säikähti, ja pysyi hetken vaiti kunnes Viisas alkoi taas puhua lempeästi.
-Mutta tänään on meidän juhlamme, ja sen onneksi vain pimentohaltiat tietävät sijainnin, kaaos haluaa näiltä main puut, ja Aavevampyyrit ovat saalisretkellä verta ja lihaa jahtaamassa.
Ja jos onni käy kylässä, ne sotivat toisiaan vastaan.Ja metsän toisessa päässä on Ihmisten Tiedustelukaarti, voimme kutsua heidät Viisaiden kaikutorvella.sen he ovat kuulleet, kerran ja tulivat meidän tykö kun tarvitsimme apua pimentohaltioita vastaan olevassa kamppailussa.
Melu oli taas käynnissä, koska kuulivat sen että liittoutuminen on mahdollista, minkä joku tyhmistä kansalaisista huusi.
-..Mikään ei saa noita kansalaisia hiljentymään, jos sen heille kerran antaa mahdollisuuden meluamiseen... Yksi Viisaden järjestön jäsenistä ajatteli.
Silloin hän käveli pilvien torniin, jossa oli jo kaksi jäsentä, ja sanoi:
-Kutsutaanko ihmiset tänne?
-Kautta pitkän partani, mutta aaveet kuulee, he ovat se pahin, koska jos heidän kenraali on mukana , he ovat kuolemattomia.
-Jos yritämme häneen, ja sitten toisiin, tai kaikki johtoasemassa olevat tapetaan, ei se niin kamalaa ole.
-Tosiaan, mutta ovatko ihmiset vielä metsän teillä.?
Kunnes kolmas vastasi:
-Ehdotan, että Esi-isien pallo auttaa.
Yksimielisinä kaikki kolme kahdestatoista käveli vanhat rappuset ylös, yskien pölystä ja hämähäkin seiteistä.Kun he pääsivät pallon luo, joku heistä kysyi, ilmeisesti vanhin:
-Viisaat Esi-isät, näyttäkää tie , millä ihmis-auttajamme ovat.
Pallo leimusi, ja sitten kuului matala, mutta todella luotettava pehmeä ääni:
-Ken tietään kulkee ystävien ilmoill',
Se oman ystävän kuulee,
puhalla torveen kaksi kertaa, on
ihmiset jossain Metsäss.
Samaan aikaan alhaalla kylän ja kuulutuslavan ilmoilla melu senkun yltyi, kukaan ei voinut mitään.
Suureen torveen, kupariseen jossa oli hopeoidut kiinnittimet (Torvi oli tornin korkuinen, ja 5,m leveä iso linnake torvi.), tumahti, ja melu vaikeni, sitten matala ja ´kumea ääni kaikusi kansan ylle kaksi kertaa.
Kutsu oltiin kuultu.
2.lahko:Liitto
Torven soiton jälkeen yksi 12 jäsenisen Jarjestön jäsenistä lausahti iloisella ja aralla äänellä:
-Aaveet voivat tulla, mutta torven toitotus on AINA harkittu asia.
Pian alkoi jo kuulua jyskettä ovelta päin.Kaikki jähmettyi.
He tiesivät että loppu tuli.Mitään ei ollut enää pelissä.Soturit olivat valmiudessa, metsästäjiä, ja muita sotureita myöten, mutta heidän hampaat kalisivat salaa, jalat petti ja osa pyörtyi.Sitä dramaattista näkyä oli kauhea katsella.Kun he sitten huomasivat, että meteli joka kuului muurien takaa oli tauonnut, he avasivat portin.
Sieltä tuli kauniissa rivissä seisovia ihmis-sotilaita.Kenraali ja lipunkantaja kärjessä he marssivat portista sisään, ja saivat kansan itkemään, ilosta.Nyt kaikki saivat turvaa, ja tutustuivat heihin.Kenraali meni lavalle puhuttelemaan kansaa.
-Nyt teillä on entistä vähemmän vaivaa pelätä.Viime kerralla oli vähemmän vihollisia, puumiehet pettivät oman puolustuksen.
Törmäsimme saastaisiin kaaoksiin.He olivat polttamassa puumiehiä.
Mutta se oli onneksi vain tiedusteluryhmä.Ja kaukana täällä.
Saanen pyytää enttejä ja ihmisiä avuksenne.
Kansa teki kunniaa, Naispuoliset niiasivat, miehet kumarsivat.
Lapset olivat ikionnellisia, huomatessaan ensimmäistä kertaa näkevänsä entin.Lapset heittivät riisiä (häissä heitetään riisiä, täällä ne heittivät tervetuloa- merkiksi.)..
Juhlat jatkui, kylläkin isolla joukolla, mutta ei mitään. Sotilaat unohtivat virkansa, ja juhlivat.
Muutaman tunni päästä Kuului kaaosten kirveiden hakkuun ääniä.
Vartiosto meni vartio torneihinsa.Kaaos oli parin peninkulman päässä.
Sotatorvi toittosi.
Lapset ja naiset vietiin koteihinsa, hiukan sotilaita jätettiin kylään.
Ulos marssi noin 500 sotilasta, kylässä oli 200.
Vartioon jäi 300 sotilasta, yhteensä 1000 sotilasta..
Metsämiesten sotilaat olivat taitavia Jousiaseiden käyttäjiä.
Ihmiset esittelivät uuden laisia aseitaan.Kivääreitä.
Ratsuväki kulki vasemmassa laidassa.Keskellä oli normaali-ihmis sotilaita.Óikeassa laidassa oli ihmisten kiväärimiehet.Metsämiehet olivat enttien kanssa muualla metsässä, heidän edessään.
Kaaoksen sotatorvi toitotti, kun he huomasivat tiedustelija ryhmän ihmisiltä.Kaaoksen tiedustelu lähetettiin ihmisten tiedutelua vastaan.Kaaos oli Demonien ja Demonisusien kanssa liikkeellä.
Myös horrors of tzeenchit olivat matkassa.
Demonien kirveet kohosivat ja sudet laukkasi.Horrors ,it olivat takana, harmi kaaokselle, ne olivat ainoat.
Ihmiset saivat tehdä kiväärien viran esille.Iljettäviä vihlovia kiljaisuja kuului kun susiin tai demoneihin osui.Ihmiset pärjäsi siihen asti kunnes tzeenchit tuli.Nyt he vapisivat.Miksi heille tapahtui näin, osa sortui koomaan, osa halvaantui pelosta.Vain muutama urhea soturi oli pystyssä, ja he taistelivat kunniakkaasti.
He tiesivät, että elleivät he yrittäisi, he olisivat mennyttä miestä jokainen, mutta he muistivat onnekseen puhaltaa yhteen hiileen.
Toivo hiipui.
Asian pelasti Metsäläiset.He ampuivat puista,pensaista,kivien takaa, kaikkialta mistä ei nähnyt.Tzeenchit eivät paenneet, muttei taistelleetkaan.Nyt oli heidän vuoronsa kiljua ja karjua tuskanhuutoja.
Kun tzeench oli vaipunut sinne mistä ei palaa, kaikki ihmiset ja Metsäläiset palasivat takaisin joukkonsa luokse, tosin harvassa miehistössä, missä olivat lähteneet.
He tekivät kenraalille kunniaa ja raportoivat:
-Kaaoksen tiedustelu ryhmä lopetettu tuloksin joilla Tzeench lakkautettu.Suurin osa meistä kuoli.Ei muuta.
He kumartivat, ja palasivat riviin.
3.lahko:Aaveet ja pimento
Ihmiset ja Metsäläiset jatkoivat Kunnes tulivat kaaoksen leiriin.Se oli tyhjä, mutta tulet paloivat.Se tuntui oudolta.He olivat väijytyksessä, tai ainakin luultiin.Nyt he huomasivat.Se oli juuri hylätty leiri, koska tulet paloivat, ja kaaoksen jäljet veivät syvälle metsään.Piakkoin he kuulivat, kun Kaaosten sotilaat kiljuivat, karjuivat ,ja ylipäätään äänteli tuskasta.Jotain oli vialla.
He saattoivat kapinoida , tai , Aaveet ja pimento!!
He ryntäsivät piiloon, kun he huomasivat, että sen oli oltava Aaveet, koska pimento oli lounaassa, ja he oli pohjoisessa.(kylästä katsottuna.).
Kaikki menivät piiloon, ääneti, ja olivat nyt pulassa.
Kun ensimmäiset arki sotilaat ja luurangot olivat tulleet metsästä leirille, he majoittuivat, mutta haistoivat voimakkaasti tuoksuvan ihmisen veren.Joku sotilas saattoi nähdä sotilaat, mutta he kaipasivat lepoa.
Kenraali tuli paikalle.Hän suorastaan hehkui, kun hän haistoi ihmisen.
-Kas, Kas, on ihmis parat tulleet suupalaksi.Näen teidät, kuten sinä siellä , ja sinä siellä.
Hän osoitteli rivimiehiä, ja sitä mukaan kun hän sanoi, sinä ja osoitti, sotilas nousi esiin, käveli kenraalin luo ja kumarsi.
Sotilaan ympärillä leijui punainen rinki, ja hänen silmät olivat punaiset, hän oli noiduttu.
Sotilaat jotka olivat muualla piilossa, nousi ja alkoi ampua.
Metsämiehet olivat päässeet pakoon, ja entit samoin.He olivat puissa, ja ampuivat nuolia kaarijousestaan.
Entit juoksivat muualle metsään, varmaankin suojelemaan kylää.
Hetken kuluttua he huomasivat, että kenraali piti tappaa, koska hän herätti henkiin miehiä.Nyt oli kenu vaarassa.Kenraali kuoli nopeasti, ja hänen silmät vuotivat verta.Silmät punaisina kaikki Aavesotilaat perääntyivät, ja kuolivat.Osa taisteli.Siinä meni paljon sieluja hukkaan.Kirveet,vaitset,kiväärit,miekat,puukot, kaikki sotakelpoinen käytettiin nyt.Aaveet kuolivat.Ei eloa niille.
Mutta ihmisetkään eivät olleet missään hyvässä kunnossa.Vain 100 oli jäljellä niistä 500:sta.Menetettyä peliä, mutta onneksi ihmisten kenraali oli elossa , tosin haavoittuneena.
Demonit ja Aaveet olivat pois tieltä, tosin vain paenneet Aaveet olivat elossa.Sen sodan jälkeen kaikki olisivat kylässä nauttimassa.
Mutta pimento ja loput Aaveet.Miten niiden laita.
-Miksi sen tyhmän epäonnen numeron pitää olla olemassa!Eräs noista Metsäläisistä huusi.
Silloin metsään kirkastui suuri valo.Se oli jäänsininen.Vaaleansininen, ja sen sisässä oli ikäänkuin joku olento.Se muistutti paljon Metsäläistä.Ääni värähteli kun se sanoi:
-Epäonni on vain osa teidän elämäänne.Onni on vain osa teidän elämäänne.Onnella ja epäonnella on oma muoto, teille¨se on jaettu numeroiksi.
Sitten valo katosi, ja sieltä tippui punainen silkkinauha.
Siinä luki:
Onnea ja epäonnea pitää kunnioittaa.Onni myötä matkaanne.
Sotilaat ryhdistäityivät.He olivat nyt todella ystäviä toisilleen.
He marssivat kohti pimentolinnaketta, tehtävänään tuhota pahuus, ainakin siitä metsästä.
4.lahko:Elämä saa jatkua
He marssivat kunnes oli pakko leiriytyä.He tekivät leirin, mutta kenraali sanoi ettei nuotioita tehdä.
-Miksi ei ,sir.
-Koska se on minun sanani ja te uskotte minua ja sitä paitsi viholliset näkee.!Hän karjui kovaan ääneen.
He kaivoivat repuistaan ruokaa ja söivät sen kylmänä.
Marssi jatkui kun he olivat levänneet ja syöneet.He marssivat metsässä ilman tietoa minne mennä.Mutta tahdostaan he marssivat metsässä etsien Aaveita ja pimentohaltioita.
He astuivat johonkin märkään.He kulkivat suolla.Aaveet olivat suon toisessa päässä leirissä.Metsäläiset kiipesivät taas kerran jälleen, ottivat tulta kiven ja oksan avulla, ja sytyttivät nuolenpään ja laukaisivat.
-Nuolisade.3,2,1, Nuolia!
Metsäläiset noudattivat johtavaa Metsäläistä.
Aaveet kuolivat, koska metsä syttyi heidän ympärillä, ja sammui suohon.Ihme kyllä, onnen myötä tuli ei levinnyt, ja kaikki Aaveet kuolivat.
He lähtivät taas marssimaan.He tulivat aukealle.Yht'äkkiä alkoi valua nuolia niskaan.Moni kuoli, mutta he eivät vitkastelleet, vaan juoksivat yli aukean.Yllättävän vähän kuoli.Nimittäin 3.Harmi, yksi heistä oli kenraali.Heidät valtasi suuri suru.Viha nousi, ja he tiesivät että niiden oli oltava pimentohaltiat.Metsäläisille viha oli aivan uusi tunne.He vihasivat pimentohaltioita ja aaveita ja kaaosta ja kaikkea pahaa.Mutta ei näin paljon, kuin nyt.
He éivät enää marssineet, vaan juoksi laajalla alueella .Silloin heitä olisi vaikea piirittää, ja kaikkialla oli sotilaita.84 sotilasta juoksi ja he tulivat pienen linnan luo.Kaikkialla oli pimentohaltioita.Mutta heillä ei todellakaan ollut mikään ajanhukka, vaan he juoksivat ja tappoivat minlä ehti.Vain viisi oli jäljellä , kun pimentohaltiat vyörysi niskaan.Se viisikko oli taitava.Eräs heistä vetäisi sapellinsa, joka oli ainut koko ryhmässä kenellä oli teräs-sapelli.Hän sivalsi ja työnsi, tökki ja pisti.Sapelli oli pelottava ase.Joku viisikosta puhalsi sotatorveen, merkiksi että he olivat pulassa.Kylässä olevat kuulivat, ja tulivat apuun.Tosin 3tunnin päästä.
Linnassa oli melske, kun viisikko sivalsi ja löi ja taisteli.
Silloin kun apujoukot tulivat, oli yksi viisikosta kuollut.Hän oli se, joka puhalsi torveen.Nyt nelisteen 2ihmistä ja 2 Metsäläistä tappeli pimentohaltioiden kanssa.Yksi Metsäläisitä otti kuolleelta pimentohaltialta keihään, ja antoi pimentohaltioiden piirittää itsensä.Nyt hän otti keihään toisesta päästä ja pyöri, kuin propelli johon virtasi väkeä.Kaikki ketkä tulivat lähellekkään ''propellikeihästä'' kuoli.
Apujoukot olivat tulleet , kun propelli oli lakannut, ja ''propellimies'' Anton antoi merkin hyökkäys apureille.Mutta silloin tömähti.Sihisi Antonin takana.Hydra nappasi tätä niskasta ja repi raajat pois.Hitaasti kiduttaen hän pääsi vihdoin päähän, ja tappoi Antonin.
Apujoukkoja kuoli koska hydra osasi hommansa.Ja paikalle saapui vielä lohikäärme.Mitä hyötyä apujoukoista olisi enää.?
Hydra repi, lohikäärme talloi, repi, raapi, söi, puri ja liekehteli.
Kunnes sotatorvi soi.Se oli ihmisten sotatorvi.Ja Metsäläistenkin sotatorvi soi.Lohikäärme ja vähän jalkaväkeä tappoi viimeisetkin.Hydra oli kuollut.Sapellimies oli sivaltanut, ja päässyt hässäkästä karkuun.Apujoukot tuli nopeasti, koska heillä oli edellisten jäljet.Tarpoen eteenpäin joukot tulivat,tulivat ja tulivat linnaan, ja silloin sapellimies eli Norman tappoi lohikäärmeen ratsastajan, ja sivalsi lohikäärmeeltä pään.
Jalkaväki jatkoi taisteluaan, kunnes kaikki pimentohaltiat olivat kuollut.
5.lahko:Vielä viimeiset
Sotilaat tarkastivat linnan sisältä, jossa heitä odotti yllätys.
Vielä oli tapettavaa.Jalkaväkeä oli sisällä.No hekin kuolivat miekkoihin ja nuoliin.Pimentoa ei ollut.
Jok' ikinen sotilas palasi leiriin, ja lepäsi.
Onnellisesti oli kuitenkin hengissä osa joukoista.1000 sotilasta oli vastaan yht. 3500 vastaan.
Loppu
_____________________________________________________
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Mielestäni vähän vajaa..No loppuun se kuitenkin meni.mitäs sanotte?;)