Infinity kysymyksiä
Infinity kysymyksiä
Eli meidän peliporukassa on herännyt kiinnoustus tätä kyseistä peliä kohtaan joten itsekin olen ajatellut lähteä tähän mukaan. Mutta en ole löytänyt mitään varsinaista tietoa tästä pelin fluffista joten sitä kysyin. JA olen katsonut ne faktion videot joten ei kiitos niitä.
Viimeksi muokannut Sotahullu, Ti 14.06.2011 22:58. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Nykyään suunnittelee Itä-Saksan johtamista.
Re: Infinity fluffi
Fluffia löytyy parhaiten parhaiten painetuista sääntökirjoista. Virallisilta sivuilta löytyy fluffia lähinnä julkaistujen yksiköiden kuvauksista. Kirjoitin lyhyen yhteenvedon tuonne verkkoturnausten puolelle.
Morze kirjoitti:Infinity ei ole ihan niin grimdarkki kun nelkkari. Näin lyhyesti: Joskus muutaman sadan vuoden päästä ihmiskunta on jakautunut eri voimaryhmittymiin eri planeetoille. Suurin ja voimakkain on PanOceania, joka on imagoltaan lähimpänä nykyisiä länsimaita. Sen hallitsemia planeettoja ovat mm. Neoterra, kristinuskon nykyinen keskus, ja Varuna, vesiplaneetta ja Acontecimento, jota asuttavat lähinnä Etelä-Amerikkalaisten jälkeläiset.
Seuraavaksi suurin faktio on YuJing, joka on Kiinasta syntynyt keisari- ja puoluejohtoinen valtio, johon kuuluu Kiinan lisäksi suurin osa Kaakkois-Aasiaa. Myös sillä on useita planeettoja. PanOceanian suurin kilpailija.
Islam uudistui ja syntyi Haqqislam. Näillä on vain yksi oma planeetta, kuuma ja kivinen Bourak. Haqqislam on silti voimakas tekijä politiikassa, sillä vain he osaavat valmistaa silkkiä, lääkettä, joka mahdollistaa ihmisen mielen siirtäminen keinotekoiseen komposiittiruumiiseen ("kuolemattomuus").
Kaikki edelliset faktiot ovat syntyneet Maassa ja hallitsevat kukin edelleen huomattavia maa-alueita siellä. Tämä ei voi sanoa Nomadeista. Nomadit hyväksyttiin vasta pienen sodan jälkeen kansanyhteisön jäseniksi, eikä heillä ole omaa planeettaa. Nomadien keskuksina toimii kolme valtavaa avaruusalusta, joilla kaikilla on oma tehtävänsä, yhdellä on rahaa, toisella osaavia työntekijöitä, kolmannella teknologiaa. Nomadit ovat myös siten poikkeavia, että he eivät halua olla tekemisissä Yhden ja Ainoan, Pyhän tekoälyn, Alephin kanssa.
Aleph on ainoa laillinen tekoäly, supertietokone, joka valvoo ja ohjaa vähän kaikkea. PanOceanian teknikkojen luoma, on liitossa kristinuskon kanssa. Alkanut sooloilemaan, omaa huipputeksniset, lähinnä roboteista koostuvat iskuryhmät.
Viimeinen Ihmisten muodostama pelattava faktio on planeetta Dawnilla asustava Adriana. He ovat muinaisen tutkimusretkikunnan jäljelle jäänyt väestö. Jakautunut eri kansalaisuuksien mukaan (skotteja, jenkkejä, ranskalaisia, venäläisiä). Teknologinen taso vastaa pitälti tämän aikakauden vastaavaa Taistelee vastaan ja käyttää hyväkseen koiramaisia alieneja. Planeetalla on mittavat mineraalivarat, jonka takia muutkin voimaryhmittymät tunkevat kilpaa apajille.
Kaikkea tätä yrittää pitää kasassa O-12, YK:n jälkeläinen, jolla on oma planeetta, Concilum. Tälle ei ole tehty vielä sääntöjä, mutta pörrön mukaan sen palvelukseen on ajautunut ihmiskunnan valioita.
Planeetta Paradison löydyttyä kohdattiin muukaalaisten tekoälyn johtaman, tähtiä valloittavan Combined Armyn tiedusteluryhmä. C.A.:ta johtaa kiero Evolved Intelligense, joka yrittää saavuttaa valaistumisen. Prosessissa on tuhoutunut satoja älykkäitä lajeja. Tuho uhkaa, sillä eripurainen ihmiskunta on teknologisesti ylivoimaiselle muukalaisarmadalle vain välipala.
Maailmasta yleisesti: Suurimmalla osalla ihmisistä (ja alieneista) on cube -niminen laite, joka tallentaa yksilön ajatukset, tunteet, kaiken. Kuoleman jälkeen Cube pystytään siirtämään keinoruumiiseen, mutta se vaatii ilmeisesti hyviä suhteita ja rahaa. Varsinkin sotilaskäyttöön erikoistuneet kappaleet ovat kuitenkin ihmisruumiiseen verrattuna ylivoimaisia.
Taistelu doktriinit poikkeavat nykyisistä. Koska konfliktit ovat usein hyvin lyhyitä, usen suuryhtiöiden intressien takaamiseksi suoritettuja, on joukkojen mobiliteetti ja joustavuus tärkeämpää kuin pelkkä raskas tulivoima. Siksi taisteluryhmät ovat yleensä pieniä ja nopeasti valmistuvia erikoisjoukkoja. Raskaimmat yksiköt ovat T.A.G.:eja, yhden hengen mechoja. Taistelukentillä nähdään myös robotteja ja hakkereita.
Re: Infinity fluffi
Jaa okei.
No kun aihekin on täällä niin miten eriosapuolet eroaa toisistaan pelillisessä mielessä eli lyökö joku lujemmin tai räjäyttää paremmin eli sellaista?
No kun aihekin on täällä niin miten eriosapuolet eroaa toisistaan pelillisessä mielessä eli lyökö joku lujemmin tai räjäyttää paremmin eli sellaista?
Nykyään suunnittelee Itä-Saksan johtamista.
Re: Infinity fluffi
Faktiot ovat perusteiltaan aika samanlaisia, mikä ei ole ihme, kun näin ampumispainoitteisesta pelistä on kyse. Eli kaikki saavat vähän melkein kaikkea. Enemmän kyse on siitä, kuinka paljon kukin saa mitäkin. Esimerkiksi nomadeilla on vain yksi hyvin tavallinen raskas jalkaväkiyksikkö, kun taas Yu jingiltä ja Panoceanialta löytyy vaikka millaista thermo-optic camouflage varianttia raskaaksi jalkaväeksi. Selkeästi omalaatuisin poppoo on Ariadna matalan tegnologiatasonsa vuoksi, minkä takia nämä eivät juuri välitä EM -pulssiaseista tai hakkereista, mutta eivät myöskään saa esimerkiksi robotteja. Myös Combined Army omaa omat erikoisuutensa muukalaistaustansa takia.
Re: Infinity fluffi
Morze kirjoitti:Faktiot ovat perusteiltaan aika samanlaisia, mikä ei ole ihme, kun näin ampumispainoitteisesta pelistä on kyse. Eli kaikki saavat vähän melkein kaikkea. Enemmän kyse on siitä, kuinka paljon kukin saa mitäkin. Esimerkiksi nomadeilla on vain yksi hyvin tavallinen raskas jalkaväkiyksikkö, kun taas Yu jingiltä ja Panoceanialta löytyy vaikka millaista thermo-optic camouflage varianttia raskaaksi jalkaväeksi. Selkeästi omalaatuisin poppoo on Ariadna matalan tegnologiatasonsa vuoksi, minkä takia nämä eivät juuri välitä EM -pulssiaseista tai hakkereista, mutta eivät myöskään saa esimerkiksi robotteja. Myös Combined Army omaa omat erikoisuutensa muukalaistaustansa takia.
No jotain tollasta arvelin joten pelillisesti kyse on vain mitä saadaan. Aika jännä sinällänsä kun joissakin peleissä faktiot eroaa kovasti toisistaan...
Muuten onko jokin armeija sitten kuitenkin aloittelija ystävällinen?
Edit: Pikkumuutos asialliseksi ;)
Nykyään suunnittelee Itä-Saksan johtamista.
Re: Infinity kysymyksiä
Armeijoiden välillä ei suuria eroja taida olla aloittelijaystävällisyyden kanssa, ehkä joku perinteisempi faktio voisi olla hyvä, niin pääsisi kokeilemaan kaikkia juttuja. Oikeastaan aloittelijan lista kannattaisi koota kalliista nappuloista. Näin pelinaikainen kirjanpito minimoidaan (yli kymmenen nappulan joukkio pitäisi jakaa ryhmiin). Kalliilla nappuloilla tuppaa myös olemaan erikoisaseita ja -varusteita, joita näin pääsisi myös kokeilemaan. Tietää sitten minkä ominaisuuden ympärille listansa haluaa tulevaisuudessa paremmin pohjata.
Re: Infinity kysymyksiä
Onko muuten tiedossa mitään varsinaista hyvää ohjetta tähän peliin muilla sivuilla?
Nykyään suunnittelee Itä-Saksan johtamista.
Re: Infinity kysymyksiä
Corvus Bellin Youtubessa olevien sääntötutoriaalien luulisi edes vähän selventävän asioita, jos vaan englanti kääntyy.
Mitä on rakkaus?
santso kirjoitti:sitä kun on päästetty menemään ja satsit ladattu koneeseen ja kone käy kuumana, nesteet virtaa ja tahti on kova :D
Re: Infinity kysymyksiä
Jaa olen kyllä katsonut noi videot ja ladannut kaiken oleellisen.Weedeeo kirjoitti:Corvus Bellin Youtubessa olevien sääntötutoriaalien luulisi edes vähän selventävän asioita, jos vaan englanti kääntyy.
Muuten pystyykö kahden kirjan (perus ja lisäri) armeijalistoja sekoittaa kuitenkin?
Nykyään suunnittelee Itä-Saksan johtamista.
Re: Infinity kysymyksiä
Täysin vapaasti. Useat lisärin yksiköt ovat kuitenkin tehty lisärin erikois armeijalistoja silmällä pitäen, jolloin niiden saatavuus standardilistaan saattaa olla varsin rajattu. Kyllä näitäkin yksikköjä saa, mutta esimerkiksi ranskalaisia nurmiporia saa normaaliin Ariadna listaan huikeat kaksi, ja tämäkin saatavuus on jaettu skottilaisvastineiden kanssa.
Re: Infinity kysymyksiä
Hyvä! Ainakin saan sitte vähän muutakin listoihin. Nämä parhaat jutut katsos.Morze kirjoitti:Täysin vapaasti. Useat lisärin yksiköt ovat kuitenkin tehty lisärin erikois armeijalistoja silmällä pitäen, jolloin niiden saatavuus standardilistaan saattaa olla varsin rajattu. Kyllä näitäkin yksikköjä saa, mutta esimerkiksi ranskalaisia nurmiporia saa normaaliin Ariadna listaan huikeat kaksi, ja tämäkin saatavuus on jaettu skottilaisvastineiden kanssa.
Nykyään suunnittelee Itä-Saksan johtamista.
Re: Infinity kysymyksiä
Infinityn fluffi lainaa paljon vaikutteita animesta, mangasta ja hieman tuoreemmasta scifikirjallisuudesta. Morzen mainio yhteenveto Infinityn universumin valtapelaajista antaa hyvän kuvan suurinpiirteisistä valtasuhteista. Itse tosin olen vasta lukenut vain perussääntökirjan fluffin, mutta Human Sphere on työn alla. Universumi ei aivan yhtä pitkälle kehittynyt kuin vaikka Battletechissä, mutta on se yksi niistä pidemmälle kehitetyistä miniatyyripelien saralla.
Lähimmän vastineen kirjallisuudesta, jolla on varmasti ollut vaikutusta pelin kirjoittajiin, lienee Richard Morganin Muuntohiili. Anime ja manga puolelta selvät vaikuttajat ovat Ghost in the Shell ja Appleseed. Noihin kannatta tutustua, jos Infinityn fluffin innoittama kirjallisuus ja elokuvat kiinnostaa.
Lähimmän vastineen kirjallisuudesta, jolla on varmasti ollut vaikutusta pelin kirjoittajiin, lienee Richard Morganin Muuntohiili. Anime ja manga puolelta selvät vaikuttajat ovat Ghost in the Shell ja Appleseed. Noihin kannatta tutustua, jos Infinityn fluffin innoittama kirjallisuus ja elokuvat kiinnostaa.
Comebackia pelaamisen eturintamaan...