Tässä taas kerran 40k sääntöjä kerratessani (erittäin sattumanvaraisesti rakentelen örkkejäni, joten ei hirmu kiirettä pöydälle vielä) huomasin erään kohdan mikä nosti hieman kysymyksiä. Eli kyseessä on tuo "Allocating wounds on complex units", sääntökirjan sivulta 25 (ainakin tässä pienemmässä versiossa).
Muutoin homma on ihan selvä, mutta haluaisin varmennetta kokeneemmilta pelaajilta, jotka ovat kahlanneet tämän nykyisen edikan läpi minua aktiivisemmin.
Esimerkki mietteistäni (koitan selittää mahdollisimman yksinkertaisesti etten itse mene täysin metsään):
Yksikössä on jäljellä 3 space marinea. Kahdella on sinko ja yhdellä boltgun. Sinkomiehet olkoot A ja B. Boltgunmies C.
Yksikkö ottaa 6 woundia (saa normisavet). Jokaiselle hepulle jaetaan siis 2 woundia savea varten. Nyt sääntökirja sanoo siis, tuon sivun 25 esimerkin mukaan, että heitän molempien A:n ja B:n savet samaan hengenvetoon ja C:n savet erikseen (tai väriltään erilaisilla nopilla). Kahden ensimmäisen ukon noppia on siis 4 yhteensä ja feilaan niistä 2. Ok, eipä siinä mitään, siis molemmat kuolivat. Mutta tähän haluan varmistuksen:
Jos heitänkin erikseen molemmille, A:lle ja B:lle, ja niistä neljästä nopasta ne kaksi epäonnistunutta menee A:lle pelkästään, jolloin B ei kuolisi?
En pyri tällä mitään sääntökikkailuja saamaan edukseni, vaan ihan puhtaasti toivon selvitystä siitä, mikä on -oikein- pelattu :) Sääntökirja toki puhuu että nuo kaikki samanlaisten nappien nopat ynnätään yhteen ja niistä otetaan casualtyt. Tähän kiinnitin huomiota siksi, että jos kaikille ukoille muutenkin nuo woundit jaetaan tasan, onko se nyt sitten "reilua" jos nuo molemmat sinkomiehet kuolevat, vaikka ne molemmat epäonnistuneet save-heitot olisivatkin tulleet nappi-A:lle osoitetuista nopista?
Pahoittelen jos esitin asian kovin epäselvästi ja painotan vielä etten tällä koita kalastella mitään porsaanreikiä säännöistä jotka ehkä olisivat eduksi omiin peleihini :) Pisti vain miettimään.
Complex Units + Wounds
- Master Calgar
- Viestit: 1265
- Liittynyt: Ti 26.08.2003 21:00
- Paikkakunta: Pori
Complex Units + Wounds
RC helikopteri myynnissä: viewtopic.php?f=99&t=105910
Re: Complex Units + Wounds
Eka kirjoitat, että nopat heitetään A:lle ja B:lle yhtäaikaa koska sääntis, sitten ehdotat että jos ne heitettäis erikseen koska reilumpaa, ja sit kysyt kumpi on sääntöjen puolesta ok. Ööh?
Siis: heitetään A:lle ja B:lle yhdessä, vaikka heittäisit erikseen ja "A:n" haavat feilais molemmat, myös B kuolee.
Siis: heitetään A:lle ja B:lle yhdessä, vaikka heittäisit erikseen ja "A:n" haavat feilais molemmat, myös B kuolee.
- Master Calgar
- Viestit: 1265
- Liittynyt: Ti 26.08.2003 21:00
- Paikkakunta: Pori
Re: Complex Units + Wounds
Niin kun mietin jotta onko tuo sääntiksen kohta taas jokin "rai" tai "raw" juttu tai joku muu, mikä :) Kun tuossa nyt allocointia on muutenkin niin pisti vaan mietityttämään. Mutta tosiaan, kun välillä näkee kaikenlaisia, villejäkin, sääntötulkintoja paljon selkeämmistäkin asioista (olihan tuo selkeä toki tämäkin) niin tahdoin vain varmistaa ettei sitten kun alan pelailemaan mahdollisesti taas, tule mitään väärinkäsityksiä.
RC helikopteri myynnissä: viewtopic.php?f=99&t=105910
- Kaapelikala
- Viestit: 4446
- Liittynyt: Ma 30.06.2003 13:43
- Paikkakunta: Espoo
Re: Complex Units + Wounds
Yksikössä on useita erilaisia hahmoja.
1 kessu, 1 lieskari, 1 sinko, 7 boltteria.
Ryhmä nappaa 12 haavaa jostain. Haavat jaetaan yksi jokaiselle, kunnes kaikilla on saman verran. Ylimenevät jaetaan miten tahdotaan mahdollisimman tasaisesti.
Tässä tapauksessa seuraavasti:
kessu 1
lieskari 1
sinko 1
boltterilauma 9
Jokaiselle samanlaiselle laumalle heitetään pelastusheitot samaan aikaan, joten jostain laumasta voi kuolla enemmän porukkaa, kuin mitä siellä on. Esim. yllä olevassa boltterimiehiä voi kuolla 9, mutta siellä on vain 7 -> ylimenevät eivät mene eteenpäin.
Otetaan toinen tapaus:
Sama ryhmä nappaa 2 lascannonia ja 10 lasgunia. Haavat voidaan jakaa seuraavasti:
Kessu 2 lascannonia
lieskari lasgun
sinko lasgun
boltterilauma 8 lasgunia.
Kessu kuolee varmasti, mutta toinen lascannon ei mene eteenpäin. Lopuille heitetään pelastusheitot normaalisti.
Sääntöjä luetaan lähtökohtaisesti RAW, FAQ kertoo RAI:n tarvittaessa.