Olen osittain samaa noista prosenteista. Corea saisi olla enemmän ja sankareita vähemmän. Aiemmin sotakoneet ja monsteritkin allokoitiin omasta prosenttiasammiosta.El Capitan kirjoitti:8th:n huhuketjua lukiessa kuitenkin olin ihan positiivisissa ajatuksissa ja sieltä löytyi monta hyvää ideaa. Kahdesta rankista lyöminen ja ampuminen, prosenttisysteemi ja magian muutos. Kaikki tervetulleita muutoksia, joita odotin innolla vaikka prosentit vaikuttivatkin todella rajuilta aluksi. Eikös ne menneet tasaisesti 25% jokaiseen neljään lohkoon? Sankareihin, coreen, spessuihin ja rareen.
Prosentit ovat mielestäni parempi vaihtoehto kuin vanhat slotit, mutta itse sääntökirjaan päätyneet luvut ovat mielestäni täysin väärät. Vaikka aluksi ajattelinkin kauhuissani 500p rajoitusta sankareihin 2000p peleissä, se alkoi kuullostamaan ja näyttämään jokaisen tekemäni harjoituslistan jälkeen aina vain paljon paremmalta. Armeijat alkoivat näyttämään armeijoilta ja termi herohammer ei enää laisinkaan pitänyt paikkaansa kun joku suuri ja mahtava lordi saattoi hyvinkin olla sen 250-300p äijä. Kuvitellaan, että haluan ison maagin ja Bsb:n. Jos rajoitus olisi tuo 500p, mitä muuta enää saisin? Alastoman Helffiprinssin? Jippikai jei tätä onnea.
Jos minun mielipiteeni haluaa, prosentit pitäisi olla 25% sankareihin, 35% min. coreihin, 25% spessuihin ja 15% rareihin. Coren kuitenkin pitäisi olla fluffin mukaan se armeijan selkäranka, mistä suurten ja mahtavien, legendaaristen johtajien armeijat koostuvat ja siksi minusta tuntuu hyvin hölmöltä, että minulla voisi olla pisteiden puolesta samanverran tätä armeijan selkärankaa kuin harvinaisempia otuksia ja mörököllejä. Tai näin ainakin minä olen asian ymmärtänyt.
Ainahan voi oman peliporukan kesken sopia prosentit uusiksi. Turnausten järjestäjilläkin on täysi valta muokata prosentit turnauksessaan uusiksi, jos siltä tuntuu. Ei siinä mitään erikoista ole.
Realismin kannalta, (tuon kirosanan, jota tähän fantasiahöttöön ei pitäisi sotkea) stepup ja useampi lyövä ukko on järkevämpi. Harvemmin taistelukentällä oikeasti miekkaillaan ojan yli, jotta muut ei yltä samaan rähinään. Nykyinen scene tuntuu menevän kohti great weaponeita, mutta se ei ole aina paras vaihtoehto. Toki sillä saadaan vastustajia ruttuun, mutta menetetään aloite matsissa ja sitä kautta lopputulema ei aina olekaan se mitä toivottiin.El Capitan kirjoitti:Lähitaistelu muuttui tuhovoimaiseksi ja en suoraan sanottuna pidä yhtään siitä. Jo näitä Sotuun laitettavia listoja katsomalla vaikuttaa siltä, että sillä ei ole mitään väliä miten hyvin kestetään, kuhan isketään kovaa, niin hyvä tulee. Marauderit ovat aina gw kädessä, samaten kääpiöt. Ironbreackerit, missä he ovat? Örkit taitavat olla puhtaasti kahta choppaa heiluttamassa jne. Ajatus siitä, että taisteluissa molemmilta puolilta kuolisi koko ajan väkeä suurissa lukemisessa ei minua yhtään viehätytä. Kaipaan sitä 7th:n aikaa, jolloin oli joku toivo pelastua vihollisen iskuilta, mutta hankalaa se nykyään on kun iso voima on niin tavallinen kaikkialla.
Step up on kuitenkin se, mitä minä kaikista eniten lähiksessä vihaan. Jos minun pitäisi päättää TOP3 sääntöä, joita vihaan eniten, step up olisi hyvinkin mahdollisesti täällä näin. Ehkä juuri tämän vuoksi gw on niin suosittu tai muuten vain kyky aiheuttaa tuhoa vihollisen riveissä oman vuoronsa saapuessa. Minä kaipaan niitä aikoja, jolloin pystyin todeta, että etpäs iskekkään niin voimakkaasti takaisin kuin luulit aluksi. Jos step uppia ei olisikaan, voisiko niitä heikommin iskeviä näkyä enemmän kentällä?
Ei se kontrollin puute peliä ole pilannut. Se on tuonut pelaajille mahdollisuuden riskinotosta tai vastuun jos sen toisinpäin kääntää. Kenraalit joutuvat ottamaan riskejä, se joka haldaa riskit parhaiten on sillä alueella parempi, ehkä jopa pelin päätteeksikin. Paperi ei aina voita kiveä, eikä kivi saksia. Nykyisellään peleistä syntyy legendaarisempia jo pelkästään hassujen sattumien kautta. Jokaisella riittää tarinoita siitä kuinka swingasi aallonharjalla kunnes törmäsi majakkaan ja hävisi siihen paikkaan. Paljon hauskempaa kuin se, että "grindasin tuuma kerrallaan flankin pois niinkuin 20 aiemmassa identtisessä pelissä, sit se breikkas ja mä voitin".El Capitan kirjoitti:Random charge pistää vihaksi, koska kaikkia yksiköitä ei uskalla liikuttaa yhtään mihinkään, koska sitä ei koskaan tiedä, mitä sieltä nopista nyt sattuukaan tulemaan. Epävarmuus power diceihin ja kaikki muut asiat, mihin en voi vaikuttaa, luovat turhaa stressiä jo muutenkin alakynnessä olevalle johtajalle, mitä ei aikaisemmin tarvinnut murehtia. 7th:n aikaan minulla oli tunne, että minä olen hallinnassa. Minä voin teoillani ja siirroillani vaikuttaa peliin varmasti, tai ainakin todennäköisesti. Voin liikuttaa yksiköitäni lähemmäs vihollista ilman pelkoa, että sieltä nyt ne kääpiöt rynnistävät sen 15" (vihaan random chargea! Sen pitäisi olla D6+M, ei 2d6! Se on liikaa! 15" chargaava kääpiö! Haista sinä kuule... Tai vaihtoehtoisesti M*2 takaisin.) , voin luottaa magiavaiheen pelastavan tilanteeni ilman pelkoa, että heitän snake eyes ja mitä kaikkea muuta.
Ehkä suurin osa ongelmistani 8th:ia kohtaan voisi muuttua, jos pelaisin peliä sen säännöillä vastustamisen sijaan. Ei se aina ole helppoa pelata 8th:ia 7th:n mentaliteetilla ja välissä sitä tuumaa, mitä minä täällä oikeasti teen kun siirrän 17:sta Helffien spearmeniä, joissa sattuu olemaan tuolla 25% sankareihin säännön mukaan tehty Helffi prinssi, kohti 19:a kaaos warrioria, joissa on oikeiden sääntöjen mukaan tehty lordi.
Jokainen kerta kun pelaan 8th:ia, näen noppapussissani olevat kaverit vihollisinani sen vastapuolen pelaajan sijaan. Mitä hän voi kuitenkin minulle tehdä, koska minun miehinen egoni sanoo minun olevan tämän seudun, koko Suomen, koko maailman, koko universumin paras pelaaja. Mutta tuo noppa. Se onkin puolestaan viekas kuin kettu, kovempi kuin kivi ja terävämpi kuin hain hammas. Mutta ennen kaikkea, se vihaa minua ja minä vihaan sitä.