First Blow

[Ngoro]

Tere
En ole novelleita aiemmin kirjoittanut, vaikkakin härskejä runoja on tullut rustattuja muutama tusina. Netin puute pakotti minut kävelemään parina päivänä aivan liikaa ja oman aikani kuluksi kehittelin päässä tarinoita. Tämä oli yksi niistä ja oikeastaan pidin siitä sen verran että kirjoitin ylös. Verbaali kuvailu ja kieli ovat suurin puutteeni (tai yksi monista), mutta kaiken kaikkeaan olen yllättynyt siitä etten pitänyt tekstiä huonona... oikeastaan ihan kehityskelpoinen stoori. Nyt haluan että joku laittaa minut takaisin ruotuun.
Heittäkää palautetta. Pyydän. Pidin tarinan kirjoittamisesta ja ensimmäisen palautteen jälkeen ajattelin kirjoittaa oman kritiikkini.
Mutta itse asiaan:



Kuolin huudot ja metallin kilinä hukuttivat lähes kaiken alleen. Kaiken paitsi hänen sydämensä läpi tunkevan sykkeen. Thum, thum, thum...

Äkkiä keihäs iskeytyi sivulta hänen kasvojaan päin ja vain refleksit pelastivat hänet. Nopea avokämmen isku painoi keihään sivuun saaden hyökkääjän tasapainon horjumaan. Thum. Askel eteen ja nopea potku vihollisen takajalkaan kaatoi vihollisen maahan. Thum. Veitsi vihollisen kurkulle ja viilto itsestä pois päin. Thum.

Hänellä ei ollut aikaa tähän. Hänen tehtävänsä ei voinut odottaa. Hänen täytyi tavoittaa kenraali Jerald, pian.
Puristaen tikareitaan hän nousi adrenaliinin voimalla ja jatkoi juoksemistaan läpi kaoottisen taistelu tantereen.
****

“Nopeammin! Mikä helvetti teitä vaivaa?” komentaja Jorir huusi miehilleen. Todellisuudessa Jorir tiesi ettei hänen miehissään ollut valittamista. Hän komensi Garathin kuningaskunnan eliitti kaartia. Vain parhaista parhaimmat pääsivät palvelemaan kaartiin ja he olivat marssineet ennätysmäistä tahtia kolme päivää. Rehellisesti, Jorir ei olisi voinut olla miehistään ylpeämpi, mutta heidän käskynsä olivat selvät.
Neljä päivää aiemmin Joririn käsiin oli päätynyt viesti, jonka mukaan amorialaiset yrittäisivät salamurhata kruununprinssi Jerald al Garathin. Jerald oli ainoa kruununperillinen tehden Jeraldista yhden alueen mahtavimmista miehistä, mutta myös usean salamurhayrityksen kohteen.

Jerald oli lähes aina sotilaiden ympäröimä, mutta taisteluissa kenraalien paikka oli takana. Sotilaskoodin, jota Jorir halveksi, mukaan kenraalin kunnia tuhoutuisi, mikäli hän osallistuisi rahvaan kanssa taistelemiseen. Kaksintaistelut olivat hyväksyttyjä, mutta muutoin kenraalin ase oli armeija, ei miekka.
Armeijan hävitessä kenraalit adjutantteineen antautuivat vihollisille ja heidät vaihdettiin lunnaisiin. Sotilaskoodi oli järjetön, ellei sitä nähnyt aatelisten tapana vakuuttaa itsensä. Sotilaskoodi suojeli aatelisten henkeä yli kaiken muun, jopa voittamisen.
Taisteluiden edetessä kenraalit jäivät kuitenkin usein selustaan vain adjutantit seuranaan. Tämä teki heistä haavoittuvia, mikäli vihollinen oli valmis uhmaaman sotilaskoodin ja amorilaiset selvästi olivat.

“Sir, Sir!”
“Mitä?” Jorir sanoi keskittäen huomionsa jälleen tehtävään.
“He ovat seuraavan harjanteen takana. Alle mailin päässä. Taistelu on jo alkanut. Kenraali Jerald on kukkulalla pienen etäisyyden päässä taistelukentästä. He...”
“Käskekää miesten valmistella jousensa käyttövalmiiksi hidastamatta vauhtiaan!” Jorir huusi keskeyttäen kapteeni Trepin. Miehen kyvyssä tiivistää oli parantamisen varaa.
****

Kenraali Jerald tiesi menettäneensä otteen taistelusta. Hän halusi päästä kentälle ja ohjata joukkojaan, mutta koodi vaati häntä pidättäytymään takana. Vuosien harjoittelu miekan kanssa oli tehnyt Jeraldista jäntevän taistelijan ja harva tiesi kuinka hyvä Jerald todella oli. Hänen säyseä luonteensa ja pehmeät kasvonsa antoivat ihmisille aina väärän kuvan, joka ei tosin aina ollut haitaksi. Ylimielinen vihollinen oli varomaton vihollinen.
“Adjutantti Karem, vasen siipi etenee liian nopeasti. Toimikaa.”
“Kyllä, kenraali!” Karem huusi yli taistelun pauhun ja liikkui kahden jäljellä olevan juoksijan luokse.


Sola, johon amorialaisten ja Jeraldin armeijat olivat ahtautuneet, olisi ollut ihanteellinen paikka murskata vihollinen, elleivät armeijat olisi saapuneet paikalle samaan aikaan. Sola oli liian tärkeä strategisesti ja Jeraldin oli täytynyt määrätä väsyneet miehensä suoraan taisteluun. Syntynyt kaaos oli tyhjentänyt Jeraldin reservit aivan liian nopeasti ja hänen juoksijansakin olivat lopussa. Hän vihasi ajatusta Karemin ja Aramin, kahden adjutanttinsa, käyttämistä viestinviejinä, mutta pakko oli pakko.
Juoksija ampaisi Jeraldin ohi jättäen hänelle kolme miestä. Jerald ei ollut koskaan vihannut sotilaskoodia yhtä syvästi kuin nyt, nähdessään miestensä kuolevan turhaan.

Koko sota oli järjetön. Jeraldin siskon salamurhattiin puolivuotta sitten. Pian tämän jälkeen Garathin ylineuvosto oli saanut käsiinsä asiakirjoja, jotka todistivat Amorin kuningaskunnan olleen murhan takana. Amorilaiset olivat kokeneet Garathin ja Kauppiaskaupunkien liiton liian suureksi uhkaksi ja tuhotakseen uhan, salamurhasivat Jeraldin siskon ennen kuninkaallisia häitä.
Jeraldin oli vain vaikea uskoa tähän. Kaikki oli ollut liian...vaivatonta. Ylineuvosto ei normaalisti saanut mitään aikaiseksi, mutta nyt, muutamassa viikossa se oli löytänyt kaikki todisteet ja vaatinut sotaa. Tämän lisäksi Amorilla ei ollut mitään voitettavaa. Kauppiaskaupungit olivat tunnetusti sotaa vastaan ja liitto olisi vain stabilisoinut alueen muita kuningaskuntia. Liitto olisi myös stabilisoinut Garathia, joka oli kaikessa rehellisyydessä alueen riidanhaluisin kuningaskunta.

“Kenraali, vasen harjanne. Kuninkaan kaarti!” Karem huusi osoittaen harjannetta ylittäviä sotilaita.
“Kaarti?” Mitä helvettiä?” Jerald ei ymmärtänyt miksi kaarti oli täällä. Sotilaat olivat selvästi marssineet pitkään ja heidän valkoiset univormunsa olivat lähempänä ruskean harmaata, mutta kaartia oli mahdoton sekoittaa muihin yksikköihin.
Jos kaarti oli täällä, jonkin täytyi olla vialla.
****

Viimein, hän näki kenraali Jeraldin. Enää muutama sata jaardia. Hän ei enää tuntenut jalkojaan, kyljessään olevaa haavaa, eikä väsymystä. Hänen tehtävänsä oli kaikki kaikessa.

Jokin tarttui hänen jalkaansa kaataen hänet.
“Auta!” loukkaantunut sotilas huusi puristaen yllättävän suurella voimalla hänen jalkaansa.
Sotilas näytti kuolettavasti loukkaantuneelta, mutta silti ote oli kuin rautaa.
Hän potkaisi miestä kasvoihin, mutta miehen ote ei hellittänyt. Miehen kilpeen oli maalattu punainen kotka valkoiselle taustalle. Sotilas ei ollut vihollinen, mutta tehtävä oli liian tärkeä.
“Anna anteeksi.” Hän kuiskasi iskiessään tikarilla miehen ranteeseen. Miehen ote irtosi.

Thum, thum, thum, thum... Hänen sydämensä hakkasi uskomatonta vauhtia. Hän nousi, mutta jalka iskeytyi hänen vatsaansa. Hän paiskautui maahan ja kierähti oikealle, ennakoiden maahan osuneen iskun. Kaksi kierähdystä antoi hänelle tarpeeksi etäisyyttä. Hän nousi oikean polvensa varaan ja käyttäen vasenta kättä tukipisteenään heitti tikarinsa vihollista kohti.
Tikari iskeytyi vihollisen olkapäähän avaten tilaisuuden. Käyttäen liikkeensä voimaa hän ampaisi itsensä vauhtiin. Yhä kolme tikaria. Enemmän kuin tarpeeksi. Hän täytti vasemman kätensä pitkäteräiselle veitsellä ja oikean lyhyellä heittoveitsellä.
Vastustaja ei ollut ammattisotilas, mutta ei myöskään ensikertalainen. Tikarista huolimatta sotilas oli keskittänyt huomioinsa häneen ja oli valmis puolustautumaan. Käyttäen miekkaansa sotilas iski suuressa kaaressa, mutta oli liian hidas. Vasenkäsi pysäytti miekan iskun ja oikea käytti tilaisuuden löytäen sotilaan kaulan. Lämmin veri kasteli hänen kätensä.

Kääntyessään hän näki tyhjän kentän hänen ja kenraali Jeraldin välissä.
Hän juoksi.
****

“Tuolla!” Jorir karjui miehilleen, osoittaen suoraan Jeraldia kohti juoksevaa miestä. Miehen vauhti oli uskomaton. Miehen viitta oli lähes täysin punainen, vaikka paikka paikoin harmaa paistoi veren läpi.
“Miehet, tuli vapaa!”
****

Thum, askel, thum, askel. Lähes perillä.
Nuoli iskeytyi hänen eteensä. Toinen, kolmas. Hän käänsi päänsä ja näki ilmaa halkovien nuolten lähestyvän häntä korkeassa kaaressa.
Hän yritti väistää, mutta nuolia oli liikaa. Nuoli iskeytyi hänen rintaansa kaataen hänet maahan. Kipu oli uskomaton.
"Ei, ei, ei!"
Tehtävä, joka hänelle oli annettu, oli liian tärkeä. Hänen täytyi nousta. Hänen täytyi jatkaa.

Kaikki pimeni.

****

“Kenraali Rorak, sotilaamme löysivät ruumiin.”
“Todellako? Tarkkaa työtä adjutantti Jaal. Mitalin arvoinen suoritus.”
“Kenraali, tämä ruumis oli erilainen. Mies ei ole meidän, mutta vangiksi jääneiden kaartilaisten mukaan hän oli kenraali Jeraldin perään lähetetty salamurhaaja. Meidän salamurhaajamme”, Jaal sanoi pidätellen raivoaan. Rorak saattoi olla häntä korkea arvoisempi, mutta Rorakin ylimielisyys oli sietämätöntä.
“Ja?”
“Löysimme miehen taskusta kirjeen, joka on tarkoitettu Jeraldille. Oletan että haluat lukea sen, sir.”
Rorakin katse kertoi kaiken tarvittavan.

Rorak oli menettänyt suurimman osan miehistään taistelussa. Sola oli ollut katastrofi kaikille. Miehet eivät päässeet pakoon ja paniikissa he olivat tappaneet lähes yhtä paljon omiaan kuin vihollisia.
Rorakin ura olisi ohi, ellei vihollinen olisi kärsinyt vielä pahemmin. Lähes viimeiseen mieheen tuhottu vihollisarmeija sekä kruununprinssi Jerald että komentaja Jorir panttivankeina olivat poikkeuksellinen saalis. Hän saattaisi saada jopa ylennyksen.

“Kenraali. Kirje, jota pyysit.”
Rorak otti kirjeen. Ei sinettiä vain Jerald al Garathin nimi etupuolella. Hän repi kirjeen auki ja luki.

Amor ei ollut Nellielin salamurhan takana. Meitä on pelattu. Ylineuvostossa on rottia.
-N

“Kenraali, saanko?”
Rorak ojensi kirjeen Jaalille.
“No?” Rorak kysyi Jaalin luettua viestin.
“Tämä muuttaa kaiken. Jos..”
“Luuletko heidän uskovan meitä? Me vain löydämme kirjeen, joka todistaa syyttömyytemme.”
“Mutta..”
“Tätä sotaa ei voi enää estää. Liian moni on kuollut. Liian moni on...”
“Kenraali?”
“Polttakaa kirje adjutantti Jaal. Polttakaa kirje, älkääkä koskaan mainitko sitä.” Rorakin katse sain Jaalin pelkäämään. Katse tihkui murhaa.
“Kenraali, meidän tulee vähintäänkin...”
“Jaal, tämä on käsky.”
“Kyllä herra kenraali.”

And so it begins.

[Weedeeo]

En tiedä johtuuko ajankohdasta ja väsymyksestä, mutta itse jouduin kyllä selaamaan takaisin päin tarkistaakseni että kuka olikaan kuka ja millä puolella.
Yhdyssanavirheitä ainakin bongasin, mutta muita häiritseviä virheitä en kyllä huomannut. Pientä sekavuutta lukuunottamatta pätkä on kyllä ihan viihdyttävää luettavaa, vaikkakin kuvailua voisi omasta mielestäni olla enemmän. Samoista tapahtumista mitä tässä pätkässä on olisi voinut kirjoittaa hyvinkin rutkasti pitemmänkin tarinan, ellei kyseessä ole jonkin sortin esinäytös lopun perusteella.