Necron hyökkäys

[Guardsman]

Necronien hyökkäys

Viimeinen tunti lähestyy kun viimeiset Keisarin sotilaat puolustavat heidän planeettaansa viimeisintä kaupunkia hyökkäävältä viholliselta. Viimeinen linja heidän voittonsa ja häviämisensä välillä, Valon kaupunki. Saanut nimensä yöttömästä vuorokaudestansa, mutta nyt suuret laivueet vihollisen koneita ovat melkein kokonaan peittäneet taivaan kannen ja aina kirkkaana olleet kadut ovat nyt hämäriä. Koneet, Necronit, ovat ajaneet planeetan puolustuksen viimeiseen linjaansa. Sota on jo melkein ohi ja Imperiumin laivasto on tulossa hakemaan viimeiset eloonjääneet. Imperiumin kaartin viimeinen hetki lähestyy vihollinen alkaa olla lähellä.

”Olemme ansassa, emme pääse pois! Vihollinen lähestyy! Meidän pitää päästä kohtaamispaikalle…” Kapteeni Rainhawk huusi. Minä katsoin vain talon reunalta kun minun ystäväni kaatuivat vihreään säteeseen jota tuli vihollisen suunnalta. En ei voinut ampua vielä kaukana olevaa vihollista koska tiesin ettei aseeni säde yltäisi yhteenkään viholliseen. Mutta valmistauduin kun vihollinen läheni ja erottin jo näiden koneiden ulkomuodon. Minulla oli kädessäni rynnäkkö ase joka ei kantanut kovinkaan pitkälle, mutta omasi suuren poltto voiman. Kiristin otettani melta-aseestaani. Vihollinen tuntui kestävän hyvin paljon ja näin kuinka ne nousivat aina uudelleen jopa kaaduttuaan automaattitykin ammukseen.

Kun Imperiumin raskas tulivoima hiipui taistelu tankin tuhoutuessa, minä näin paljon pieniä mekaanisia hämähäkkejä liikkuvan komento bunkkerin sisään. Kuului huutoa ja aseiden pauketta, mutta minä ehdin kuulla johtajani sanat ”…kohtaamispaikalle, kaikki kohtaamispaikalle…!”. Bunkkerista juoksi ulos yksi sotilas, hän oli Valhalla porukkaa. Heitä ja muita oli selviytynyt aiemmista hyökkäyksistä. Hän huusi seuraamaan häntä.

Me juoksimme kohti läheistä taloa ja menimme varovasti sisään. Meidän oli pakko päästä toiselle puolelle tätä rakennusta. Kun astuimme suurempaan huoneeseen ja hajaannuimme eripuolille. Valhallan sotilas näki jotain toisessa päässä huonetta ulko-ovella joka oli auki. Äkkiä suuri vihreä säde osui häneen repien tämän nopeasti atomeiksi. Olin kauhusta jäykkänä kun katsoin toverini häviävän kuin tuhkana taivaalle.

Kun tajusin tapahtuneen näin kiiltävän mekaanisen muodon liikkuvan kohti minua. Ennen kuin se ehti hyökätä minua vastaan, otin puukkoni vyötäröltä ja iskin sen Necronin kylkeen. Huitaistessaan lensin nurin ja tiputin aseeni. Tuo robotti näytti latavan asettaan, mutta juuri kun hän oli ampumassa sain käsiini aseeni ja ammuin polttavan fuusio säteen suoraan tuohon metalli otukseen. Polttava säde sulatti reiän Necronin kehoon ja tämä kaatui siitä seisomalta.

Juostessani ulos näin Luutnantti Vendorin ja kuulin hänen huutavan minua. ”Sinä siellä, juoskaa! Meidän pitää ehtiä kohtaamispaikalle. Selvisikö muita?” hän kysyi. Hengästyneenä yritin kertoa Luutnantille mitä tapahtui. Näin kuljetus aluksia taivaalla ja kaikki juoksivat niiden luokse. Olin helpottunut kun pelastuin, mutta silti en unohda niitä muita ketkä kuolivat.


Miltä kuulostaa? Antakaapas kommenttia. Tämä tarina käsittelee yhtä peliäni necroneita vastaan.

[Blöö]

Vanhalla? tarkotit kai Valhallaa? joo ihan hyvä, aika lyhyt, eli olis saanu olla pitempi

[Guardsman]

Valhallaa joo. Nyt pitäisi sekin olla korjattu. Ottaen huomioon, että tämä on eka tarinani niin en vielä jaksanut tehdä pitempää versiota

[Tal]

Periaatteessa näyttää ihan hyvältä. Ensimmäisessä kappaleessa voisi käyttää hieman vähemmän "viimeinen" sanaa. Se toistuu turhan paljon. Samaten noita "minä" ja "me" sanoja voisi karsia (esim. Minä katsoin vain talon reunalta kun minun ystäväni). Yleensäkin vähän parantaa tuota kirjoitusasua, niin tekstistä tulee helpommin luettavaa.

Muuten pidin, mitä nyt teksti on ehkä hieman sekava juuri kirjoitusasusta johtuen. Pientä hiomista ja hyvä on.

[Asavarkull]

Ihan kiva stoori.