Ashurin tulet: 40K - liiga
Valvoja: Peliporukkavalvojat
Ashurin tulet: 40K - liiga
Syyskuussa alkavan liigan virallinen informaatioketju. Kaikki toisessa ketjussa tähän asti esiintynyt informaatio on epävirallista. Kysymykset ja muu keskustelu voitaisiin taas pyrkiä pitämään tuossa 40K Syksyllä 2012 -ketjussa. Liiga alkaa syyskuun 6. päivä. Osallistuminen maksaa 5 euroa, jolla saadaan huikaisevia palkintoja. Nyt voi siis käydä Fantsulandialla laittamassa virallisen ilmoittautumisensa ylös.
Armeijalistat:
Ensimmäinen kierros pelataan 1000 pisteen armeijalistoilla, toinen 1500 ja kolmannesta eteenpäin käytetään 2000 pisteen listoja. Armeijalistojen muodostamista koskevat seuraavat säännöt (vain sääntökirjasta poikkeavat kohdat on erikseen mainittu, muuten mennään sääntökirjan mukaan):
-Armeijalistat muodostetaan seuraavasti: 1000 pisteen listaan lisätään 500 pistettä joukkoja. Joukkojen varusteita saa vaihtaa, mukaanlukien Dedicated Transportit ja yksikkökokoa saa lisätä, mutta yksikkökokoa ei saa pienentää eikä mitään saa poistaa listasta.
-Kaksinkertainen FOC ei tule käyttöön 2000 pisteessä.
-Tyranidit saavat Allyta Tyranidien kanssa 2000 pisteessä.
-Black Templarit eivät saa Allyta Psykereitä sisältävien armeijoiden kanssa. Jos Grey Knightit Allyavat Psykereitä sisältävien Armeijoiden kanssa, muuttuu Ally-status Desperateksi.
-Kaikki Forge Worldin yksiköt ja armeijalistat ovat sallittuja. Näille täytyy kuitenkin löytyä tuoreimmat säännöt.
-Warlord Traitteja saa ennen ensimmäistä peliä heittää neljä (neljä eri Traittia, eli rerollatkaa tuplatulokset), mikäli Warlordilla on kunnollinen nimi (kyllä te itsekin tiedätte mikä on kunnollinen ja mikä ei). Mikäli nimeä ei ole, Warlord Traitia ei saa. Ensimmäisen pelin jälkeen ja siitä eteenpäin saa joko vaihtaa Warlord-traitinsa tai pitää sen mikä olikin. Jos vaihtaa Traitia, täytyy keksiä uusi nimi. Vaihtaessa saa heittää enää kerran.
-Psykerit valitsevat listaan tullessaan Disciplinet mitä haluavat käyttää. Niillä mennään koko liigan ajan.
-Fortificationeja ei saa käyttää, paitsi Aegis Defence Lineä.
Virallinen osallistujalista:
Pekka "Pecu" Myller: Grey Knights, 17.5 pistettä (Mukaanlukien maalauspisteet)
Jere "Palmus" Jukka: Black Templars, 15 pistettä
Timo "Timmon" Immonen: Orks, 13 pistettä (Mukaanlukien maalauspisteet)
Pasi "Halevolm" Makkonen: Necrons, 12 pistettä
Pekka "goddish" Tiihonen: Chaos Daemons, 12 pistettä
Miika "Koukku" Koukku: Eldar, 12 pistettä
Antti "Stone Fist" Martikainen: Tau Empire, 9 pistettä
Joni "DraSa" Tanskanen: Blood Angels, 9 pistettä
Riku "Thalmar" Lehtimäki: Space Wolves, 9 pistettä
Timo "Dark Servant" Tahvanainen: Imperial Guard, 9 pistettä (Mukaanlukien maalauspisteet)
Miikka "Miikkar" Riikonen: Space Marines, 9 pistettä
Lauri "Entrooppi" Lattu: Renegades & Heretics: Servants of Decay (Imperial Armour 7) + Chaos Space Marines, 7 pistettä
Oula "Ogx" Keränen: Space Marines, 6 pistettä
Tapio "Babu" Törrönen: Imperial Guard, 4 pistettä
Maalauspisteet:
(Lisätään pelipisteisiin turnauksen päätyttyä)
Miikka Riikonen: 2 pistettä, kokonaan maalattu armeija
Timo Tahvanainen: 3 pistettä, kokonaan maalattu sekä erittäin laajasti konvertoitu teema-armeija
Pekka Myller: 2,5 pistettä, kokonaan maalattu ja konvertoitu armeija. Maalaus jätti kuitenkin Pekan tasoiselta maalarilta toivomaan enemmän panostusta.
Timo "Timmon" Immonen: 1 piste, suurelta osalta maalattu armeija
Palkinnot:
Voittaja: Vapaavalintainen Battleforce ja kuolematonta kunniaa!
Toinen sija: 40 € edestä lahjakortteja
Kolmas sija: 30 € edestä lahjakortteja
Mukavuuspisteiden voitosta: 30 € edestä lahjakortteja
Lisäksi arvotaan 20 € lahjakortti

"Payment accepted in radioactive matter, esoteric tomes or human souls."
Re: Ashurin tulet: 40K - liiga
Ashurin tulet - Alku
Ankaruus on viisaiden hellyyttä
Ashur Primaris, 004.M42
Populaatio: 17 Miljardia
Verotusluokka: Exactus Majoris
Geografia: Kaksi suurta, voimakkaan vuoristoista mannerta. Korkeuserot suuria, ilmasto suurimman osan alueesta kuivaa ja kuumaa. Aavikot ympäröivät päiväntasaajia. Ashur Primaris kiertää alfa-luokan tähteä, Kalki betaa, kahden kuunsa Ashur Secunduksen ja Ashur Tertiaruksen kanssa 298,475 Terran päivän sykleissä.
Adeptien läsnäolo: Voimakasta. Adeptus Astra Telepathican kuoro, 21 henkinen, sijoitettuna pääkaupunkiin, Niniveen. Ninivessä myös Pyhän Jalostajan katedraali, jossa valtaa pitää Piispa Remus.
Hallitus: Diktatuuri, Keisarillinen kuvernööri Aleppos Theokritos.
Vientituotteet: Promethium, rautamalmi
Armeija: Ashur Primariksen armeija on heikko, noin kolme miljoonaa miestä kattava PDF-armeijakunta. Sen sijaan Ashur Primariksen kuut, Ashur Sekundaris ja Tertiaris ovat vahvasti linnoitettuja ja omistettuja Ashur Primariksen ja sen tärkeiden Promethium-jalostamojen puolustukseen. Niiden asukkaista muodostuu Keisarillisen Kaartin rykmentti Ashurin Vartio. Ashurin Vartion yhteinen vahvuus on noin 7,5 miljoonaa välittömästi taistelukykyistä miestä ja 19 miljoonaa reservejä.
Kersantti Kalidas katseli kuinka kaukaiset tähdet lipuivat ohi hitaasti, niin hitaasti. Fuusiomoottoreiden työnnössä alus, Si Vis Pacem, ja sen sisar, Para Bellum, olivat kaksi valtavaa valasta avaruuden meressä. Ne työntyivät hitaasti kohti määränpäätään, Ashur Primarista, näin lyhyellä matka Empyreaani-ajo ei ollut mahdollista. Kalidakselle se sopi mainiosti Hän muisti liiankin hyvin aiemmat pitkät avaruusmatkansa ja niihin kuuluneet sukellukset Empyreaanin epätodellisuuteen: kuinka nimettömät olennot olivat tuntuneet raapivan todellisuuden reunoja joka hetki, kuinka tyhjyys tuntui kuiskivan hänen nimeään. Nyt laivat kuitenkin työntyivät lyhyen, kosmoksen mittakaavassa lyhyen, matkan kuulta planeetalle pelkästään fuusiotyöntömoottoreidensa voimalla.
Kalidas kiitti Keisaria siitä, että oli saanut junailtua itselleen vartiopaikan observaatiokannella, eikä hänen täytynyt viettää koko matkaa miesten kanssa, vaan sai katsella tähtiä. Tähdet rauhoittivat häntä, hänestä ne ja niistä heijastuva Keisarin valo olivat syy jatkaa eteenpäin, syy astua tulevaan taisteluun. Huolimatta komissaarien puheista, Kalidas tiesi hyvin, että taistelu oli tulossa. Miten hän sen tiesi, sitä oli vaikea sanoa. Esikunnan hermostuneisuus, kiertelevät huhut kaikenlaisista xeno-olennoista joita ei tulisi olla Keisarin taivaan alla, koko tunnelma jotenkin enteili taistelua. Veteraanina Kalidas tiesi sen, toisin kuin monet muut laivassa matkustavista Keisarillisen Kaartin sotilaista. Monet olivat ensikertalaisia, vihreitä kuin harvat ruohoalueet planeetan pinnalla. Monet eivät myöskään selviäisi, Kalidas tiesi sen: hän tunsi luissaan, että tästä tulisi todellinen koettelemus, todellinen sota. Ehkä huhut xeno-olennoista olivat totta. Ehkä asialla olivat Tuonpuoleisen voimat, Kalidas ei tiennyt. Hän oli kuitenkin nähnyt Pyhien Inkvisition Ordojen sinetöimiä raportteja esikunnan pöydällä, kuullut kuiskattuja mainintoja Ordo Malleuksen Harmaista Ritareista ja monista muista, vain legendoissa elävistä asioista.
Kersantti Kalidas kuunteli kuinka Chimeran telaketjut pysähtyivät hitaasti, niin hitaasti. Promethium-jalostamojen liekit värjäsivät maiseman punaisen ja oranssin sävyin ja ilma oli täynnä pieniä tuhkanhiukkasia. Aivan kuin lumisateet Kalidaksen kotimaailmassa, paitsi että täällä lumi oli mustaa. Kalidas käski ryhmänsä etenemään viuhkana kohti palavia jalostamoja, aivan kuten oppikirjoissa ja koulutuksissa. Ylhäältä tulleet hermostuneen sävyiset käskyt olivat ohjeistaneet vain etenemään palaville jalostamoille ja tutkimaan mitä niitä vartioimaan jäänelle plutoonalle oli tapahtunut, sillä vox-yhteyttä näihin ei saatu. Kalidas eteni miestensä keskellä tuhkan värjäämän kukkulan yli ja erotti äkkiä kallioiden välissä hahmon. Tukeva hahmo, joka oli pukeutunut erikseen suurennettuihin flak-liiveihin oli erehtymättömän tuttu: Brahman-pataljoonan ensimmäinen kersantti Desios seisoi selkä Kalidasta kohti, tuijottaen soihtuina liekehtiviä jalostamoja. Kalidas kutsui Desiosta ja toivoi pian ettei olisi kutsunut: lihava mies kääntyi hitaasti ja ojensi vasemmassa kädessään jotain Kalidakselle. Kersantti Desioksen vasen silmä kääntyili verilammikossa hänen kämmenellään tutkien Kalidaksen kasvoja ja hehkuen pahansuopaa älykkyyttä. Desioksen silmäkuoppa ammotti punaisena aukkona hänen kalpeassa lihassaan ja veitsi oikeassa kädessä leiskui laaksosta hohtavien liekkien valossa.
Yskivä, räksättävä ja pauhaava tulitus puhkaisi ilman: Kalidas, hänen ryhmänsä sekä Desios räjähtivät liikkeeseen. Kalidas kohotti kiväärinsä, Desios lausui jotain ja Kalidaksen voxin kantajan korvasta roiskahti tumma, tahmaisen näköinen tahra paljaalle kalliolle. Taustatueksi edennyt Chimera räjähti tulipallona ilmaan pikatykin ammusten puhkaistessa sen kyljestä kylkeen. Kalidas suuntasi kiväärinsä ja laukaisi, Desios huojahti ja pomppasi eteenpäin, välittämättä juurikaan kyljessään savuavista rei'istä. Kalidas tunsi kylmän kosketuksen vasemmassa kädessään ja kivääri kirposi hänen otteestaan. Kylmyyttä seurasi lämpö ja sitten tuttu kivun aalto. Karjuen hän iski oikean nyrkkinsä irvokkaasti virnuileviin kasvoihin, jotka olivat joskus kuuluneet hänen ystävälleen. Desioksen hahmon ottanut ilmestys kaatui maahan ja pelkän pelon antamalla energialla Kalidas jatkoi iskemällä tätä uudestaan ja uudestaan kasvoihin, kunnes lihava mies ei enää liikkunut. Sitten Kalidas nappasi maasta kiven ja jatkoi työtään sillä, ympäröivän maailman kadotessa verenpunaiseen usvaan ja hänen miestensä kaatuessa laser- ja luotiaseiden ristitulessa.
Kalidaksen vimma katkesi kun jotain iskeytyi hänen selkäänsä. Hän rojahti vasten entisen ystävänsä ruumista ja tunsi käsien takertuvan häneen, kuuli korisevan hengityksen korvissaan ja näki sivusilmällä hahmoja lähestymässä. Hän heilautti vaistonvaraisesti päätään kaaressa taaksepäin ja tunsi takaraivonsa iskeytyvän kipeästi johonkin ja sen jonkun pettävän alta rusahduksen ja murinan saattelemana. Hän kampesi itsensä pystyyn välittämättä kädessään sykkivästä kivusta ja juoksi. Kalidas juoksi ja juoksi, kunnes hänen jalkansa pettivät ja hän pyörtyi verenhukasta.
Kersantti Kalidas heräsi Kolmannen armeijakunnan kenttäsairaalan erikoisosastolla. Häntä tuijottivat kahdet silmät. Toiset, inhimillisiä muistuttavat, olivat täysin kylmät ja harmaat, Pyhien Ordojen Inkvisiittori Melchisedekin kaiken nähneet silmät. Toiset hehkuivat punertavaa valoa eivätkä edes muistuttaneet inhimillisiä. Ne kuuluivat harmaalle titaanille, joka muistutti etäisesti Astartesin pyhien veljeskuntien sotureita, mutta sen haarniskaa peittivät silmiä särkevät manaukset. Ymmärtämättä mitään, kersantti Kalidas kuunteli kuinka Inkvisiittori Melchisedek myönsi hänelle kuolemanjälkeisenä Macharian Ristin kunniamerkin. Sitten hän kuuli olevansa sensuroitu Pyhien Ordojen valtuuksin. Harmaan jättiläisen kädessä oleva miekka nousi, hehkui aavistuksen ajan kaunista, sinistä valoa, laskeutui ja värjäytyi punaiseksi.

Lauri "Entrooppi" Lattu: Ashkelon Intifada + Brotherhood of the Black Spiral
Primary Detachment (Renegades and Heretics: Servants of Decay)
HQ
-"Aurgelmir, Blackener of the Earth": Plague Marine Exalted Champion, Warlord: Strategic Genius
-"Lucretia, the Skinner": Apostate Preacher
-"The Touched": Rogue Psyker of Nurgle x 2
Elites:
-"Sonderkommando H": Disciples Squad (5)
Troops:
-Militia Platoon
--"Ashur Intifada Kommandgruppe": Militia Command
--"Panzerabwehrgruppe A": Militia Squad
--"Panzerabwehrgruppe B": Militia Squad
-"Volkssturm": Mutant Rabble (30)
-"Children of Aurgelmir": Plague Zombies (10)
Heavy Support:
-"Die Grosse Bertha": Leman Russ Battle Tank
-"Der Stanz-Bär": Leman Russ Battle Tank
Allied Detachment (Chaos Space Marines)
HQ:
-"Vafthrundir, Shadow of Pestilence": Typhus
Troops:
-"Brothers of the Black Spiral"Plague Marines (7) + Rhino

Fast Attack:
-"Nighu, The Ill Wind": Blight Drone
Heavy Support:
-"Angrboda, The Unspeakable": Defiler
+ Aegis Defence Line
Miikka "Miikkar" Riikonen: Space Marines
HQ:
-"Brother-Captain Sarrael": Kor'Sarro Khan + Bike, Warlord: Dust of a Thousand Worlds
-"Squad Praestas": Command Squad
-"Chaplain Zachriel": Chaplain + Bike
Elites:
-"Squad Tempestas": Terminator Squad (5)
-"Squad Fortitudo": Terminator Squad (5)
Troops:
-"Squad Multus": Tactical Squad (10) + Rhino
-"Squad Potentia": Tactical Squad (10)
-"Squad Corvus": Bike Squad (5)
Fast Attack:
-"Malleus": Land Speeder
-"Subversor": Land Speeder
Heavy Support:
-"Malevolentia", Land Raider
Oula "Ogx" Kerkelä: "Ultramarines Strike Force Resilience"
HQ:
-"Librarian-Captain Cronus": Librarian, Warlord: Tenacity
Elites:
-"Brother Athos": Dreadnought
-"Brother Thesius": Dreadnought
-Terminator Assault Squad (10)
Troops:
-Tactical Squad I (10) + Rhino
-Tactical Squad II (10) + Rhino
-Tactical Squad III (10) + Rhino
-Tactical Squad IV (10) + Rhino
Heavy Support:
-Devastator Squad I (5)
-Devastator Squad II (5)
Pekka "goddish" Tiihonen: Chaos Daemons
HQ:
-Lord of Change, Warlord: Strategic Genius
-Bloodthirster
Elites:
-Flamers of Tzeentch (4)
Troops:
-Horrors of Tzeentch (9)
-Horrors of Tzeentch (9)
-Plaguebearers (5)
Fast Attack:
-Blight Drone of Nurgle
-Screamers of Tzeentch (3)
Heavy Support:
-Soulgrinder
-Soulgrinder
-Daemon Prince of Tzeentch
Antti "Tunen" Hiltunen: Imperial Guard + Black Templars
Primary Detachment (Imperial Guard)
HQ:
-"Major Conway", Company Command Squad + Chimera, Warlord: Conqueror of Cities
Elites:
-Stormtroopers (5)
Troops:
-Veteran squad + Chimera
-Veteran squad + Chimera
-Veteran squad + Chimera
-Veteran squad + Chimera
Fast Attack:
-Armoured Sentinel Squadron (2)
-Armoured Sentinel Squadron (2)
-Vendetta Gunship
Heavy Support:
-Leman Russ Battle Tank
-Leman Russ Battle Tank
Allied Detachment (Black Templars)
HQ:
-Castellan
Troops:
-Crusader Squad (9) + Drop Pod
Jere "Palmus" Jukka: Maelstrom Vanguard
HQ:
-"Chosen Brother Bergenhard": Emperor's Champion
-"Reclusiarch Avakus": Master of Sanctity, Warlord: Night Attacker
-"The Righteous": Terminator Command Squad (4)
Elites:
Elites:
-"The Pure": Sword Brethren Terminators (5)
-"The Blessed": Sword Brethren Terminators (5)
-"The Faithful": Sword Brethren Terminators (5)
Troops:
-"Crusaders of the Bear": Crusader Squad (9) + Drop Pod
-Crusader Squad (5)
-Crusader squad (5)
Fast Attack:
-Assault Squad (5)
-Assault Squad (5)
Pasi "Halevolm" Makkonen: Brothers Nebemakhet & Nebenteru
HQ:
-"Nebemakhet": Overlord, Warlord: Legendary Fighter
-"Nebemakhet's Royal court": Royal Court (4)
-"Nebenteru": Overlord + Catacomb Command Barge
-"Nebenteru's Royal court" Royal Court (2)
Elites:
-C'tan Shard
Troops:
-"Nebemakhet's Honor guard": Immortals (10)
-Necron Warriors (15)
-Necron Warriors (5) + Ghost Ark
Fast Attack:
-Canoptek Scarabs (10)
-Tomb Blades (3)
Heavy support:
-Annihilation Barge
-Annihilation Barge
Timo "Dark Servant" Tahvanainen: Cursed 113th Regiment
HQ:
-"Warmaster Jago Kallowen": Company Command Squad, Warlord: Conqueror of Cities
-Primaris Psyker
Troops:
-1. Infantry platoon
--Platoon command
--Infantry squad
--Infantry squad
--Heavy Weapons Team
--Heavy Weapons Team
--Heavy Weapons Team
--Heavy Weapons Team
2. Infantry platoon
--Platoon command
--Infantry squad
--Infantry squad
--Heavy Weapons Team
Elites:
-Ratling Snipers (9)
-Stormtroopers (10)
-Stormtroopers (10)
Fast Attack:
-Rough Riders (10)
-Scout Sentinel Squadron (3)
-Scout Sentinel Squadron (3)
Heavy Support:
-Griffon Heavy Mortar
-Griffon Heavy Mortar
+ Aegis Defence Line
Riku "Thalmar" Lehtimäki: Space Wolves
HQ:
-”Guthorm Jäähammas” Wolf Lord + Thunderwolf Mount, Warlord: Immovable Object
-"Musta Thorvald" Wolf Priest
Elites:
-"Tulikynsi": Dreadnought + Drop Pod
Troops:
-Blood Claws (15) + Lucas the Trickster
-Grey Hunters (10) + Drop Pod
-Grey Hunters (10) + Drop Pod
Fast Attack:
-Thunderwolf Cavalry (5)
Heavy Support:
-Long Fangs (6)
-Land Raider Crusader
Antti "Stone Fist" Martikainen: Bork'an Mont'ka Kau'ui "Bork'an Killing Blow Cadre"
HQ:
-"Shas'o Bork'an Aloh Shas'len'ra Mont'yr, Commander Coldwind": Commander Shadowsun, Warlord: Night Attacker
Elites:
-XV-8 "Deathrain" Battlesuit Team (3)
-XV-8 "Fireknife" Battlesuit Team (3)
-XV-8 "Helios" Battlesuit Team (2)
Troops:
-Shas'la Firewarrior Team (11)
-Shas'la Firewarrior Team (6)
-Kroot Carnivore Squad (10)
-Kroot Carnivore Squad (10)
-Kroot Carnivore Squad (10)
Fast Attack:
-Shas'la Pathfinder Team (4) + Devilfish
Heavy Support:
-Shas'ui Broadside Team (5)
-Shas'ui Broadside Team (5)
-Hammerhead Gunship
+ Aegis Defence Line
Pekka "Pecu" Myller: Sanguine Knights:
HQ:
-"Inquisitor Lord Corvus Angelus": Ordo Malleus Inquisitor + Terminator Armour, Warlord: Conqueror of Cities
Troops:
-"Sanctus Tutores": Terminator Squad (5)
-"Vasa Imperator": Terminator Squad (5)
-"Custodibus Angelorum": Terminator Squad (5)
-"Malleus Iudicii": Strike Squad (10)
Elites:
-"Milites de Ignis": Purifier Squad (10)
Fast Attack:
-"Angelis Caeli": Interceptor Squad (10)
Heavy Support:
-"Vindictam": Dreadnought
-"Ultoris": Dreadnought
-"Miles de Pavor": Dreadknight
Joni "DraSa" Tanskanen: Memoria Sanguis:
HQ:
-"Ensimmäinen Kappalainen Abiel, Atropoksen Mustan Tornin Vartija": Astorath the Grim, Warlord: Immovable Object
Elites:
-Sternguard Veterans (6) + Drop Pod
-Furioso Dreadnought + Drop Pod
Troops:
-Assault Squad (10)
-Assault Squad (10)
-Scout Squad (5)
Fast Attack:
-Baal Predator
-Baal Predator
-Attack Bike Squad (2)
Heavy support:
-Devastator Squad (10)
-Devastator Squad (5)
Timo "Timmon" Immonen: Hedchoppas Speedaboyz
HQ:
-"Speedaboss Hedchoppa": Warboss Zhadsnark Da Rippa, Warlord: Princeps of Deceit
-"Grumbak Da Hevvy": Warboss + Mega-armor
Troops:
-"Smasha's Speedboyz": Warbikers (6)
-"Burnarubba's Bikerz": Warbikers (6)
-"Girliez's Workgang": Gretchin (12)
-"Killof's Boyz": Boyz Mob (20)
-"Grumbak's Guardz": Meganobz (4)
Elites:
-"Megadakks": Lootas (9)
-"Dakkalotz": Lootas (9)
Fast Attack:
-"Dakkarainerz": Deffkoptas (5)
-"Da Rokkitstormez": Deffkoptas (5)
-"Ace Nevacrasha": Dakkajet
+ "Gorba's Guaranteed Flygadownamegadakka an' scurvy grot scrap piles": Aegis Defence Line
Tapio "Babu" Törrönen: Valhallan Pakkassoturit:
HQ:
-"Nimrod Eustace Barton": Primaris Psyker, Warlord: Target Priority
-Company Command Squad + Chimera
Troops:
-Infantry Platoon
--Platoon Command Squad + Chimera
--Infantry Squad
--Infantry Squad
--Heavy Weapon Squad
--Heavy Weapon Squad
--Heavy Weapon Squad
-Veteran Squad + Chimera
-Veteran Squad + Chimera
Fast Attack:
-Scout Sentinel Squadron (3)
Heavy Support:
-Manticore
-Manticore
-Leman Russ Squadron (3)
+ Aegis Defence Line
Mikko "Muppi" Kolehmainen: Chaos Space Marines + Necrons
Primary Detachment: Chaos Space Marines
HQ:
-"Ruo'ska": Daemon Prince of Slaanesh, Warlord: Immovable Object
Elites:
-Chosen (5) + Rhino
Troops:
-Thousand Sons (9)
-Thousand Sons (9)
Heavy Support:
-Predator
-Defiler
Allied Detachment: Necrons
HQ:
-Overlord
-Royal Court (1)
Elites:
-Lychguard (5)
Troops:
-Necron Warriors (9) + Ghost Ark
Fast Attack:
-Canoptek Scarabs (5)
Miika "Koukku" Koukku: Craftworld Nah-Ka, Doom of Mon-Keigh
HQ:
-"Ulindiel Dawnspear": Farseer + Eldar Jetbike, Warlord: Master of Manoeuvre
-“Maidenguard”: Warlock Council (6) + Jetbikes
-"Master Diviner Met-Ka": Eldrad Ulthran
Elites:
-"Court of Ynnead": Harlequins (10)
Troops:
-“Eyes of the Forest”: Pathfinders (6)
-“Eyes of the Forest”: Pathfinders (6)
Fast Attack:
-"Dragonfly": Nightwing Interceptor
Heavy support:
-"Mistwalkers": War Walkers (3)
-"Wrath of Khaine": Dark Reapers (5)
-"Tears of the Sky": Night Spinner

Yleisiä sääntöjä yms.:
Yleistä:
Liiga kestää siis kuusi kierrosta. Kierrokset kestävät kaksi viikkoa. Jos ette ehdi millään pelata kahdessa viikossa, niin lisäaikaa saa anoa. Jos lisäaikaa ei ole anottu, tai muuten kuulunut mitään kahdessa viikossa, peli menee tasan. Ensimmäiset kolme kierrosta pariudutaan arpomalla, sen jälkeen siirrytään ns. sveitsiläiseen paritukseen, jossa pelataan pisteiden mukaan vastakkain, mutta samaa vastustajaa vastaan ei joudu pelaamaan kahdesti. Voitosta saa kolme pistettä, tasapelistä yhden ja tappiosta ei mitään. Liigan lopussa saa maalauspisteitä, 1-3 pistettä. Pelin pelattuanne voittaja (tai erisopimuksella toinen pelaaja) käy laittamassa tuloksen tähän ketjuun. Mielellään saa kirjoittaa pelin kulusta. Liigan lopussa eniten pisteitä kerännyt voittaa ja saa palkintoja. Tiebreakerit ratkon maalauksen/mukavuuspisteiden perusteella. Palkintoja on luvassa, mukavasti :). Korostaakseni leppoisaa meininkiä, arvon jotain satunnaiselle osallistujalle, eikä kaikki mene hyvin pärjänneille. Koska meitä on 17, joku joutuu ottamaan ylimääräisen matsin per kierros. Tästä ei saa pisteitä, saa vain estää kavereita keräämästä pisteitä. Jos on hullu kiire, huom. hullu kiire, saa ilmoittaa ettei ehdi pelata kahta peliä kahdessa viikossa.
Warlord -Traitit ja Psychic Powerit:
Kaikilla pitäisi näkyä listassa, mitä Disciplinejä Psycherinne käyttävät. Jos ei näy, niin ne käyttävät sen Codexin, mistä on ostettu. Valitsemastaan Discipline(i)stä heitetään Powerit aina ennen pelin alkua. Warlord -Traitteja sen sijaan saatte heittää neljä ennen ensimmäistä peliä, mikäli Warlordillanne on joku kunnollinen, taustatarinaan sopiva nimi. Jos nimi puuttuu niin joudutte tyytymään yhteen. Neljästä sitten valitaan yksi, jota saa käyttää koko liigan ajan. Sen valitsemansa saa kuitenkin hylätä jos tahtoo. Sen jälkeen heitetään aina ennen peliä uusi Traitti.
Skenaarioista:
Alla näkyy siis ensimmäinen esimerkki skenaarioformaatista. Huomatkaa, että Secondary Objectivet ja Special Rulet lukevat skenaarion kuvauksessa. Jos niitä ei lue, niin niitä ei ole. Esimerkiksi ensimmäisellä kierroksella ei ole muita Secondary Objectiveja kuin Slay the Warlord eikä Night Fightingia.
Mukavuuspisteet:
Äänestetään myös mukavinta pelaajaa, jokainen pelaaja laittaa minulle liigan loputtua Sotavasaran yksityisviestillä kahden vastapelaajan nimet, joita vastaan pelaaminen oli sujuvaa ja miellyttävää. Kyse ei siis välttämättä ole hauskimmasta pelistä, vaan rennoimmasta/sujuvimmasta pelikokemuksesta. Ei siis rankaista siitä, vaikka häviäisikin 6-0, vaan koetetaan katsoa siihen, kuinka miellyttävästi vastapelaaja yleensä suhtautui pelaamiseen. Mukavuuspisteistä on luvassa erillisiä palkintoja.
Pelisäännöt:
Jos pelisäännöissä on jotain epämääräistä, niin käyttäkää sitä noppaa älkääkä tapelko. Yleisiä sääntötulkintoja voi myös kysyä tuolla toisessa ketjussa, teen sitten mielivaltaisia päätöksiä ja kasaan niitä vaikka tähän, jos on tarpeen.
Maastoista, Fortificationeista ja pelipöydistä:
Jos pelaatte Fantasiapeleissä, niin huomatkaa, että pöydissä on noin tuuman heittoa koossa, eli säätäkää Deployment Zonejanne sen verran pienemiksi. Maastot sen sijaan laitetaan käyttäen Narrative -metodia, eli sijoitellaan silmämääräisesti niin, että se tyydyttää molempia pelaajia. Pyrkikää käyttämään muutakin kuin Ruineja niin saa vaihtelua niihin Cover -saveihin. Sääntökirjasta poiketen maastot asetellaan ennen kuin arvotaan Deployment Zonet ja pöydän puolet. Sitten kun maastot on aseteltu ja Deployment Zonet arvottu, pelaajat sijoittavat mahdolliset Fortificationinsa, jos molemmilla on Fortification, ne asetellaan samassa järjestyksessä kuin Deployment tehtäisiin.
Forge Worldin yksiköt/listat:
Tähän kirjoitan yhteenvedot/lyhyet kuvaukset liigassa esiintyvistä Forge Worldin yksiköistä/listoista. Aseiden Statsit löytyvät BRB:n Referencestä.
-Renegades & Heretics, Imperial Armour 7/Renegades & Heretics Upgrade:
Imperial Guardin tapaisia yksiköitä ja Kaaosta sekottava lista. Alla lyhyitä kuvauksia yksiköistä (ihmistatit = IG:n perusukon Statit):
-Militia: Imperial Guardin perusjamppoja vastaavia
-Disciples: IG:n Veteraaneja stateiltaan vastaavia. Infiltrate
-Plague Zombies: Liikkuvat 2d6, T3S4A1W1 Feel No Pain, Fearless.
-Apostate Preacher: 2 Woundin ihminen, joka antaa Rerollit osumiseen Chargen jälkeen
-Rogue Psyker: Ihmisstatseilla varustettuja rupuisia Psykereitä. Psychic Powerit löytyvät Forge Worldin sivuilta Psyker Upgradesta. Voivat Possessoitua ja muuttua Demoneiksi (eivät ole pelottavia silloinkaan)
-Mutant Rabble: WS2BS2 disposable human waste
-Plague Marine Exalted Champion: Paremmilla Stateilla oleva 2 Woundin Independent Character Plague Marine
-Blight Drone of Nurgle, Imperial Armour Aeronautica:
Av 12/11/10 Flyer. Aseina Mawcannon (Phlegm & Vomit) ja Reaper Autocannon. Daemonic, Hover.
-Eldar Nightwing Interceptor, Imperial Armour Aeronautica:
Av 10/10/10 Flyer. Aseina Brightlanceja ja Shuriken Cannoneita. Vector Dancer,Supersonic, Deep Strike, Agile (+1 Evadeen) ja Shrouded. Evadoidessa siis 2+ Cover Save!
-Warboss Zhadsnark Da Rippa, Imperial Armour 8, Raid on Kastorel-Novem:
Örkkibossi Bikella, joka tekee Bikeistä Trooppia ja osaa lyödä Klawilla omalla Initiativellaan

1. Kierros: Ensi kohtaaminen
Armeijakuntien kärjet kohtaavat toisensa Ashurin kamaralla, promethium-palojen loisteessa.
Skenaario: Objektiivit, molemmat pelaajat sijoittavat yhden Objektiivin Deployment Zonejen valinnan jälkeen omalle Deployment Zonelleen ja näiden kahden objektiivin väliin (keskelle, yhtä kauas molemmista Objektiiveista) tulee kolmas Objektiivi. Jokainen Objektiivi on kolmen Voittopisteen arvoinen.
Secondary Objectives: Slay the Warlord (1 VP)
Mission Special Rules: Mysterious Objectives, Reserves.
Deployment: Dawn of War
Parit:
-Riku "Thalmar" Lehtimäki: Space Wolves vs. Mikko "Muppi" Kolehmainen: Chaos Space Marines + Necrons
-Antti "Stone Fist" Martikainen: Bork'an Mont'ka Kau'ui "Bork'an Killing Blow Cadre" (Tau Empire) vs. Pekka "goddish" Tiihonen: Chaos Daemons
-Tapio "Babu" Törrönen: Valhallan Pakkassoturit (Imperial Guard) vs. Miika "Koukku" Koukku: Craftworld Nah-Ka, Doom of Mon-Keigh (Eldar)
-Lauri "Entrooppi" Lattu: Ashur Intifada + Brotherhood of the Black Spiral (Renegades & Heretics: Servants of Decay, Imperial Armour 7 + Chaos Space Marines) vs. Oula "Ogx" Keränen: Space Marines
-Pasi "Halevolm" Makkonen: Brothers Nebemakhet&Nebenteru Necrons (Necrons) vs. Timo "Timmon" Immonen: Hedchoppa's Speedaboyz (Orks)
-Jere "Palmus" Jukka: Maelstrom Vanguard (Black Templars) vs. Antti "Tunen" Hiltunen: Imperial Guard + Black Templars
-Timo "Dark Servant" Tahvanainen: "Cursed" 113th Imperial Guard Regiment Imperial Guard vs. Miikka "Miikkar" Riikonen: Space Marines
-Pekka "Pecu" Myller: Grey Knights vs. Joni "DraSa" Tanskanen: Blood Angels
Kierrosaika:
Kierrosaikaa kaksi viikkoa, eli kierros päättyy 20.9.

Kierros 1:
Antti "Stone Fist" Martikainen: Bork'an Mont'ka Kau'ui "Bork'an Killing Blow Cadre" (Tau Empire) vs. Pekka "goddish" Tiihonen: Chaos Daemons
Voitto demoneille "wipe out".
Taistelu käytiin silmää miellyttävillä metsäisillä kukkuloilla.
Itse taistosta ei jälkipolville kerrottavaa jäänyt... Taukit saivat nitistettyä 2 Flameria, Kaamia kalkkuna keräsi kaikki Taukkisielut parempaan talteen...
Kiitos Antille aamukahveista ja miellyttävästä peliseurasta.

Nurinaa, ainaista nurinaa...
Re: Ashurin tulet: 40K - liiga
Kierros 1
Riku "Thalmar" Lehtimäki: Space Wolves vs. Mikko "Muppi" Kolehmainen: Chaos Space Marines + Necrons
Voitto Space Wolfeille pistein 1-0
Susille jäi Ashurin aamunkoiton partiotaisteluista paha maku suuhun, kun Kaaosmariinit voittivat combat patrol-matsissa yhdellä pisteellä. Siispä Grey Huntterit ja Blood Clawit hyppäsivät innosta hihkuen Drop Podeista suoraan Thousand Sonien kimppuun ja taistelu raivosi varsin tasaväkisenä. Toiset Tonnipojat kaatuivat Blood Clawien ja Grey Hunttereiden yhteishyökkäykseen, toinen ryhmä taas puolusti kotiobjektiiviaan urhoollisesti Guthormin Hunttereita vastaan pelin loppuun saakka. Aspiring Championkin jaksoi vääntää monta vuoroa haastetaistelua Susilordin kanssa. Onnekas bolter-laukaus tiputti Ruo'skan maahan yläilmoista, ja Long Fangien ohjukset ja Blood Clawien rynnäkkö ajoivat demonin takaisin warppiin. Defilerin tykki teki pahaa tuhoa Susien jalkaväen yksiköissä ja immottu Predatorkin ehti vielä napsia demoniprinssin kaataneet Blood Clawit pois kentältä ennen räjähtämistään.
Peli loppui vuorolle 5. Kaksi objektiivia oli tyhjillään ja kolmannella Guthorm paini vielä viimeisten Tonnipoikien kanssa, joten ainoa pelistä irronnut piste tuli Ruo'skan tappamisesta Space Wolfeille.
Kiitokset Mikolle pelistä, hauskaa oli vaikka varmaan puolet ajasta menikin sääntöjä selaillessa.

Kierros 1.
Pekka "Pecu" Myller "Sanguine Knights" (Grey knights) vs. Joni "DraSa" Tanskanen "Memoria Sanguis" (Blood angels)
Voitto Grey knighteille pistein 3-0 (objektiivein 1-0)
Kiitokset Jonille hyvästä vastuksesta vaikkakin noppajumalat aika ajoin oli veri enkuleita vastaan (mm. siinä vaiheessa kun sternguardit neljällä meltalla ampuvat töppöä ja nopista pyörii 1,1,2,2 :). ) Tiukka matsi ja ratkaisu venyikin aina 7. vuorolle asti.

Viimeksi muokannut Pecu, Ma 24.09.2012 15:57. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
The plan required something that felt no pity. No pain. No fear. Something unstoppable.
-
Dark Servant
- Viestit: 627
- Liittynyt: Su 04.11.2007 12:13
- Paikkakunta: Joensuu
Re: Ashurin tulet: 40K - liiga
Kierros 1:
Timo "Dark Servant" Tahvanainen: "Cursed" 113th Imperial Guard Regiment Imperial Guard vs. Miikka "Miikkar" Riikonen: Space Marines
Voitto kaartille pistein 7-3
Kiitos pelistä Miikalle. Aikaa meni jonkin verran sääntöjä selaillessa, mutta siitä huolimatta oli jännittävä peli. Mortar-spämmi oli tuhoisaa ja Aegis defence linen quad-gun ampui tarkasti ja varmasti ensin rhinon rikki ja myöhemmin speederin. Myös "First rank, FIRE, second rank, FIRE" -komento teki pahaa jälkeä mariinien riveihin (mitäs tulivat niin lähelle). Kuudennen vuoron lopussa mariineja oli koko pöydällä jäljellä kolme kappaletta halailemassa omaa objektiiviaan. Pitkään kyllä tilanne oli mariinien hyväksi 6-3, mutta aika niukasti (ei se yksi mariini kauaa kestä jatkuvaa tulitusta).
Terminaattorit päättivät kävellä warlordinsa kanssa minun puolelle ja muutama jäikin matkalle (näköjään terminaattoripanssarissa on aukko ylhäältä tulevalle tulitukselle) ja muutama kaatui overwatch-tuleen. Hieman jännitti kun kaksi terminaattoria ja warlord pääsivät lähistelemään Aegis defence linen sisälle, joskin ajan ollessa tiukilla ohittivat mortarit ja pääkomentoryhmän ja suuntasivat objektiiville (söivät sitä pitävän ryhmän pois kahdessa lähistelyvuorossa, kun päättivät minun kaksi tyyppiä onnistua moraaliheitossa pääjehun katsoessa enkä päässyt ampumaan). Sitten platoon command squad otti vastaan terminaattorikersantin ja warlordin ja oma platoon officer haastoi terminaattorikersantin kaksintaisteluun ja kaikkia todennäköisyyksiä uhmaten voitti (joskin koko taistelu hävittiin). Sen jälkeen sitten jäi warlord ottamaan vastaan tulta joka suunnasta ja lopulta heitti voimamiekan nurkkaan.
Mopot olivat liian tehokkaita lähitaisteluissa ja vaikka veivät yhden infantry squadin ja ratlingit, niin pari vuoroa tulituksessa teki kummia ja lopulta attack bike yritti yksinään rynnäköidä toista platoon command squadia kohti kaatuen kuitenkin overwatch-tuleen.
___________________________________________________________________________________
The beginning
A high-ranking officer inspected his troops in a dropship on its way to an LZ. He passed tightly packed troops on his way to the rear and his command squad followed him. As the bright colours of the regimental flag was seen, every trooper felt proudness to be part of this regiment. As the officer reached the rear landing door, he turned around and gazed upon troops he had under his command. The sight would be familiar to any officer watching their troops preparing for battle, expect his troops were all cursed. They didn't have any flesh on them. All what was left of them was their skeletons.
The officer tried to remember his name. It was so long he had practised his memory with it and he feared he had forgotten it. But there it was, Jago Kallowen, Warmaster of the 113th Imperial Guard Regiment. He remembered the time they all were still humans. It was just after the Age of Apostasy, when a star went supernova at the heart of the Maxil Beta System. They were just outskirt of the system, when the warp energies engulfed their ship. As most of the people in the system turned mutants or were possessed by deamons, they underwent a change. He wasn't sure, but when they were hit by the warp energies, he felt the presence of the Emperor. He feels that the Emperor saved them from the eternal damnation by taking their souls, but he doesn't know was it a blessing from the Emperor or a curse for their sins. Since then they have fought centuries, maybe millennias, for the Emperor of mankind to redeem themselves in His eyes. Perhaps in His infinite wisdom and kindness the Emperor will grand them rest in the end. But until that, he and his men were first and foremost soldiers.
Kallowens though was interrupted by a loud bleep near the door. He saw a red light flashing. They were closing the LZ. Kallowen had this thing of going in to the battle first and leaving last and since they were immune to lethal damage, he could go first even if the LZ was extremely hot. Even though they could be incapacitated, they were never killed. Part of the curse, he had figured.
New bleep and the red light turned green. The door opened and Kallowen marched with his command squad on to the field. It was empty. When he raised his binoculars to screen the horizon, his men poured out from the dropship and started to erect the Aegis Defence Line in the immediate vicinity. He had two infantry platoons with him, the rest of the regiment would be transported in the following days. They didn't have much vehicles, since they had been destroyed in the many battles they had fought.
First battle
Just when the defence line was ready, Kallowens vox-operator reported that 1. platoon had sighted movement and it was coming towards them. Kallowen raised again his binoculars and viewed the oncoming force. After a couple of minutes he identified them as Astartes warriors. Small taskforce was heading their way. Kallowen raised the alarm and informed his junior officers to prepare their men for battle. Kallowen had learned, that they didn't fit the profile of a friendly unit anymore and they have had to fight many times other Guard regiments and Astartes. They tried to keep the casualties low to them, but their zeal was often making this almost impossible. He ordered one of his retinues veterans to man the quad-gun.
As the Astartes approached, they opened fire. There were a small squad of terminators and they were the firstones to open fire. Huge amounts of firepower were directed to the squad just behind the defence line and the assault cannon shred three unwary soldiers. Kallowen ordered his mortars to open fire and the terminators were swallowed by dust and explosions. The assault cannon was silenced, but the terminators still kept coming closer, firing their stormbolters. But there were bigger threats now, since Kallowen spotted a rhino transport on its way. He ordered quad-gun to open fire and as he watched through his binoculars he could see autocannon shells penetrate the rhino. It belched black smoke and its occupants emerged from the wreckage. Kallowen ordered his mortars to change target and soon there were explosions near the rhino.
Meanwhile in the left flank junior officer had encountered elusive Astartes bikers. First they had evaded line he had formed for them and as it seemed they would try the middle, he had ordered his snipers to move to a better firing position and his infantry squads to advance. They would try to outflank them. But then, out of nowhere the bikers were back and drove through the furthermost squad. He ordered his other squad to open fire and give them all they got and the lasguns shot a volley after volley towards the bikers. One of them fell off his bike, but the others just attacked the snipers, who were out in the open and couldn't do anything. They were overrun, but by now the volleys had inflicted more damage and the small bike squadron was even smaller. But nevertheless, there were still one bike left and it was coming straight toward his command squad. Luckily, the flamers managed to inflict enough damage so that the biker was incapacitated. Left flank was now secure. He ordered his troops to move.
At the same time Kallowen had his defence line to hold firm and his veteran had shot down an enemy land speeder. Mortars spat rains of death to near the wrecked rhino and casualties seemed to grow among the Astartes. Somewhere was an Astartes squad firing lascannon. When he had coordinates from his other junior officer from the right flank, he ordered his mortars to fire there as the junior officer tried to get close enough for a devastating volley of lasgunshots. They were stopped by a accurate hail of bolters and they had to find cover, since the mortar fire wasn't as effective as it was in the center.
By this time the terminators had reached the defence line and charged through it. They were meeted by an infantry squad, who bravely fought and against all odds managed to stall them some time. But the terminators swept their opponents with ease and Kallowen was prepared to feel again the shattering pain when his physical form was severed. But the terminators ignored him and his command squad and went along the defence line, like trying to secure something.
By now the junior officer from the left flank was facing the terminators and prepared to face another charge, while his infantry squad was advancing towards the wrecked rhino to secure the area there. And indeed, the two terminators and their commander charged them. One of the terminators were gunned down by a lucky lasgunshot, but it didn't stop the rest of the squad. As they charged, the junior officer yelled a challenge and the terminator sergeant accepted it. As the terminator tried to find a footing in the bushes and brushing treebranches out of his view, the junior officer struckt with his chainsword. As the terminator sergeant couldn't counter the blow in time, but it didn't seemed he even had to. As the undergrowth had slowed down the terminator, it did also interrupt junior officers strikes. He managed to hit only one strike to his target and he could hear the terminator to laugh at his efforts. But with luck, or Emperors divine will, the blow crippled the terminator armour immobile. But this change of luck was short-lived, since right after this the junior officer could feel crackle in his chest as a power sword was plunged through it.
Battle was closing to its end and it seemed that the Astartes would lose. Kallowen concentrated all firepower he had to the looming character that had just plunged a power sword through one of his junior officers. There were enough firepower to punch through even a power armour and that it did. There were only small resistance left in the outermost region of the battlefield and they seemed to be retreating.
Aftermath
As Kallowen walked across the battlefield, he found three strange objects in the battlefield and it seemed that the Astartes were trying to secure these mysterious objects. Battle was brutal and Kallowen couldn't help but feel sorry for the Astartes he was forced to defeat. To atone this sin in his and in Emperors eyes, he ordered his men to carry all Astartes equipment left on the battlefield with wounded and fallen Astartes to a safe place where they could be picked up by their fellow brothers. One of the wounded Astartes were the looming character that accompanied the terminators. Kallowen also gave the strange objects to go with the wounded Astartes, as they must be some vital importance since they were prepared to die for them so readily.
And he didn't need any mysteries to solve. He was here to fight for the Emperor.

"Victory or Death! Or if we're lucky, both."
Re: Ashurin tulet: 40K - liiga
Kierros 1
Pasi "Halevolm" Makkonen: Brothers Nebemakhet&Nebenteru Necrons (Necrons) vs. Timo "Timmon" Immonen: Hedchoppa's Speedaboyz (Orks)
Pisteet 4-0, Necroniveljesten hyväksi.
-alusta korjattu ja täydellinen AAR-versio, vuorot kohdallaan-
-“Boss, Girliez sayz his got ‘em grot scrap piles done, an’ dat Flygadownamegadakka all set up too.”
-“Datz good! Did he get all of ‘em shiny humie radio whatnot gubbins poles Smasha’s boyz found?”
-“...er, dere’s dat thing, Boss, Girliez... dat iz... No. Only one.”
-“Woot? Is dat grunt stupid or stupider! I’ll have his head off an’ feed it to hiz own workgand, see if I dont!”
-“..er, Boss, Girliez said some shiny metal humie-like whatnots did shoot some of his grotz... an’ all the flesh and whatnot just melted away... and de gretchin they runned like hell. He said he poked ‘un a new un’ but had to run too to stop them thieving little buggerz.”
-”Aaaargh! I gotta do it all meself! Gorba’s gonna wont his gubbinz an’ whatnots, what I promized to pay for Flygadownamegadakka thingy, so I gonna get them gubbinz, an’ if I seez any shiny humie-likes I get some of them too. Mekboyz all lovez some shiny metal thingys, mabby I’ll get some dizcount. Burnarubba, Smasha, start ‘em up and letz riiiiiide!”
…
deployment a)
Hiljaisia ja kurinalaisia hahmoja liikkuu uhkaavasti Keisarillisen Missiorum Ashuris Benefaktum -luostarikompleksin laidalla. Ne miltei hohtavat kylmää ja tunteetonta uhkaa. Turhaan, sillä Speedaörkit eivät niitä moottorinkäynnistyskiihkossaan edes huomaa.
deployment b)
Bikerboyzzien pyörät rysähtivät parvena käyntiin yskien paksua mustaa savua. Speedaboss Hedchoppan oma Da Monsta -rakettipyörä lisäsi joukkoon erikoisen ulisevan huminansa. Örkkien pyöräryhmät olivat molemmat metsäisen harjanteen katveessa, jonka mutaisia rinteitä Hedchoppa oli ajanut toisen Lootaryhmänsä kiipeämään.
Pyöräboyzzien kahden ryhmän oikealla puolen, aikaa sitten raunioituneen Keisarillisen Missiorum Ashuris Benefaktum -luostarin muodostaman aukean laidalla, Dakkarainerzien Deffkoptien roottorin lavat pyörivät jo, piiskaten kuivia lehtiä ja Ashurin ruskeaa tomua ilmaan vihernahkojen erikoisten ilmakiitureiden noustessa taivaalle Speedabossin äkäisten huutojen hoputtamana.
Deffkoptien oikealla puolen kohosivat yhä Imperiaalisen Basilika Sanctorumin pyöreäperustaiset raunioseinät, mutta niiden takana aukion oikeassa laidassa kiemurteli äskettäin koottu rujo romumuuri, jota koristivat örkkien glyphit sekä Gorkin (tai ehkä Morkin) pääkuvat. Sen suojissa olivat asemissa Dakkalotzit, Hedchopan toinen Lootaryhmä, ja Girliezin gretchinit. Aivan örkkien tuliaseman oikessa laidassa välkehtivät aamuauringossa Gorban kasaaman Flygamegadownadakkan neljä tuliputkea, tähystäen ilmauhkaa.
1a) [objektiivit 1-1, tilanteet aina vuoron alussa]
Necroneiden Ylilordiveljekset Nebemakhet ja Nebenteru olivat koonneet Dynastiansa cryptista ensimmäiseksi nousseet joukkonsa luostarialueen toiseen laitaan, epäilemättä saman äskettäin asennetun Keisarillisen Luotausmaston voxlähetysten houkuttamana kuin Hedchopan retkikuntakin. Aukean keskellä, Necroneiden miehittämällä puolella luostarialuaetta, Luotausmaston toisen tukiaseman paikka oli raivattu villiintyneeseen rosas ashuropicus -koristepensaikkoon. Sinne siirtyi necroneiden soturifalangi lordin johtaman, mukana kryptec hohtavine teknosauvoineen.
Necronien pääjoukko, kärjessään ylilordi Nebemakhet komentovaunussaan Annihilaatiobargen tukemana, muodostui Immortaalien falangista, jota johti ylilordi Nebenteru oman Cryptekkinsä kanssa. Pääjoukko eteni kohti Keisarillista linkkimastoa, joka seisoi tukevalla kolmijallallaan Missiorum Ashuris Benefaktumin yhä kolmanteen kerrokseen kohoavan Ministorumin vieressä, keskelä luostarialuetta.
- “Here them comez, is not humiez, say again, is not humiez. Dey are some metal ‘uns, an’ dey ar... ZAAAAPPPPH! ZIII ZIIIIiiiiiiisssh.”
-”WOOT?” ärjyi Hedchoppa Da Monstan ulinan yli voxmikkiinsä. “C’MON! Report!”
-”Boss, it is a zappawagon, only it flyiz too! It burned Ghurta a bit. We gonna dakka it som. An’ hey, dere’s a mekboy or somewoss there too, it shot an’ our koptas are acting wonky’”
Necroneiden tulenavaus bargen teslatuhoojilla latistui yhteen haavaan Dakkarainerzien deffkoptien panssarien kestäessä, eikä toiseen bikerboyzryhmään hypännyt salamakaan satuttanut örkkejä. Tremooriblasti sai kuitenkin Dakkareinerzit varomaan liikkeitään.
1b)
Hedchoppa ohjasi Smashan bikerboyzzit ylös mutaista rinnettä ja metsikön taitse koukkaamaan vasemman laidankatta necronien puolelle luostarialuetta. Burnarubban pyöräpojat ajoivat varovaisesti ohi metsikkörinteen kohti keskustaa, jättäen kuitenkin isohkon punaruskean raunion itsensä ja necronien keskusobjektiivia lähestyvän pääjoukon väliin. Dakkagunit eivät yltäneet iskemään.
Lootaryhmä Megadakks pyrki metsän suojaan rinteen päälle, mutta innostus tulittaa necronisotureiden falangia oli vihernahoille ilmeisen vastustamaton. Lopulta yksikään loota ei saanut rautasaapastaan metsään, eivätkä deff gunien heittolaukaukset toisaalta saaneet jälkeäkään aikaan necroneihin.
Dakkarainerzien deffkoptat pysyivät painovoimavaihtelun pelottamana paikallaan ja paukuttivat hetken harkittuaan necronien warrioreita, sillä annihilaatiolautan ympärillä hehkunut voimakettä ei olisi big shootilla puhkoutunut. Muutamia hohtavia metallisotureita kaatuikin.
Panssarilinjansa suojasta Dakkalotzien Lootajoukko tulitti Warrioreja, kaataen yhden. Myös Girliezit gretchinit suuntasivat Flygamegadownadakkan suosiolla vihollisen jalkaväkeen, tykittäen Immortaaleja ja tiputtaen toisen metallisoturin.
2a) [objektiivit 1-1]
Necroneiden eteneminen jatkui, muutaman metallisoturin kootessa itsensä. Warriorit paransivat asemiaan hallitsemansa kohteen ympärillä, ja Immortaalit etenivät avomaastoon ylilordi Nebenterun johdolla.
Annihilaatiolautta eteni, kaartaen kohti örkkien vasenta laitaa. Sen sähköaseet iskivät tulta, ja kipinäpaukkeella teslapurkaus sytytti liekkeihin sekä koko Megadakksien lootaryhmän, että sen metsinkön jonka suojaan Lootat eivät ehtineet.
Ylilordi Nebemakhet havaitsi Burnarubban pyörien kohta uhkaavaan necronsoturien falangia, ja koukkasi takaisinpäin, raunion ja necronsoturien miehittämän pensaikon välistä, avaten tulen Burnarubban bikerboyzzeja vastaan. Myös soturit Lordinsa johdolla tulittivat Burnarubban ryhmää. Yksi örkkipoika suistui ajopelinsä kanssa tantereeseen niin että rauniot ryskyivät.
Nebemakhet kiihdytti komentolautallaan, ja iski päin Burnarubban boyzzeja. Nobi itse oli jäänyt takalinjoille. Necronien mystitekkiset välineet sekoittivat yhden boyzzin pään, komentolautan rusentaessa kaksi. Burnarubba kuitenkin iski voimakynnellään command bargen suojakentätöntä takapanssaria, repien hohtometallin suikaleiksi. Voimanlähteen hajotessa koko komentolautta rähjähti hohtaen hetken tähtenä kylmänsinistä valoa. Sen keskeltä asteli esiin Ylilordi Nebemakhet.
2b)
Burnarubba johti kaksi viimeistä speedaboyzziaan vauhdilla taaksepäin, kiepautti dakkagunit kumia polttaen kohti necronlordia, ja tykitti. Kiiltometallipanssari säröili kun ylilordi tärähteli osumista, pysähtyi toviksi, mutta jatkoi sitten vakaata askellustaan.
Hedchoppa johdatti Smashan bikerboyzzit alas metsärinteen necronien puolesta sivustaa, hakien tulilinjoja Nebemakhetia kohti. Kuusi paria dakkaguneja jyskytti menemään, Da Monstan raskaampien big shootien paukkeen säestämänä. Ylilordi tärähteli osumista, mutta jäi pystyy, metallipanssarin täyttäessä hehkuen osumien jäljet.
Dakkarainerzit väistivät deffkoptillaan varovasti ja hitaasti kohti örkkien vasenta laitaa, pitäen Burnarubban joukon rippeet itsensä ja Nebemakhetin välissä. Kahdeksan big shootaa dakkasi täydet vyöt raskasta örkkilyijyä kohti yksinäistä necronia, tuloksetta.
Dakkalotzit suojamuureiltaan avasivat tulen. Tuloksetta, Ylilordi jatkoi etenemistään. [yksi haava jäljellä, melkoinen kasa ammuntaa ei woundaa tai ylilordi savettaa]
Girliezin kovaotteisesti “kannustamat” gretchinit koittavat tähdätä Ylilordi Nebemakhetia, mutta tulilinjan puutteessa joutuvat tyytymään necronien Kuolemattomien tulittamiseen, kaataen muutaman, joista toinen vielä kokosi itsensä savun hälvettyä.
3a) [objektiivit 1-1]
Voittamaton Ylilordi Nebemakhet eteni ripeästi kohti Burnarubban äimistyneitä boyzzeja [overwatch unohtui], iski lähitaisteluun, noituen muinaistekillään Burnarubban repimään voimakynnellään oman pyöränsä kappaleiksi ja kolkkaamaan itsensä, voimaviikatteen kaataessa viimeiset boyzzit.
Annihilaatiolautta eteni hitaasti, pyrkien seuraamaan Deffkoptia. Sen sähkökanuunat leimusivat jälleen, ja yksi örkkilentäjä menetti koptansa hallinnan syöksyen ja murskautuen maahan metallivihermössöksi, ketterämmin väistäneiden toveriensa suureksi riemuksi.
Necronsoturien falangi tulitti Hedchoppan boysseja gausskiväärien kantaman äärirajoilla. Niiden tuli ei vaikuttanut, mutta Cryptekin teknosauva sai painovoiman heittelehtimään örkkipyörien alla.
Immortaalit eteneivät hitaasti mutta vääjäämättömästi, ylittäen avointa aluetta kohti Keisarillista linkkimastoa ja sitä varjostavaa Ministorumin rauniota. Niiden teslakarbiinit eivät kantaneet vielä greenskineihin, mutta Ylilordi Nebenterun henkilökohtainen cryptekki muunsi taas muinaistekillään gravitaatiokenttiä Dakkarainerzien loppujen koptien alla.
3b)
Girliezin gretchinit käänsivät tällä kertaa käkättäen flygadownamegadakkan putket kohti necronsoturien falangia, ja tykittivät yhdessä Dakkalotzien kanssa muutaman necronin alas.
“Haaaa! Let ‘em metalheds eat some DAKKA!”, Hedchoppa ulvoi silkasta riemusta kaasuttaessaan Smashan boyzzit ympärillään alas rinnettä, vauhdin hurmassa unohtaen itsepäisen Ylilordi Nebemakhetin. Pyöräryhmä tykitti Necroneita Linkkimaston tukiasemalla niin että silpoutuvan puuston rapinaan sekoittui jatkuva metallinkalke ja oikosulkujen ritinä. Useita necroneita kaatui savuten, ja koko osasto sai Ylilordeilta pakokäskyn lähtien vetäytymään.
Dakkarainerzit äimistyivät Ylilordin tuhottua Burnarubban boyzzit, mutta hämmästykseä toivuttuaan leiskauttivat koptillaan yli tuhoa kylvävän necronylimyksen, ja kiepahtivat taidokkaasti ilmassa, suunnaten bigshootat ylilordia kohti. Dakkalaidallisen piiskaama metallinhohtoinen hahmo vaipui hitaasti polvilleen... vain kohotaksen hetken päästä taas uhmakkaasti pystyyn. [orbiton reanimation]
4a) [objektiivit 1-1]
Ylilordit peruuttivat heti virheensä havaittuaan soturifalangin pakokäskyt, ja metallitaistelijat ryhmittyivät uudelleen Tukiasemamaston ympärille Lordinsa johdolla. Niiden tulitus Hedchoppan pyöräryhmiä vastaan oli kuitenkin aivan tehotonta.
Annihilaatiolautta eteni varoen, kääntyen takaisin kohti örkkien linnoitettua tuliasemaa. Teslat vinkuivat varautuessaan, mutta keinosalamien purkautuessa Dakkalotzit maastoutuivat, eivätkä vihaiset sähköliekit hypänneet Girliezin gretchineihin.
Immortaalit etenivät jälleen, saavuttamatta kuitenkaan aivan Keisarillista Luotausmastoa.
Itsekorjauksensa ylivertaisuuden pelastama Ylilordi Nebemakhet eteni taas vääjäämättömästi, nyt takaisin kohti necronien rintamalinjaa ja taakseen hypähtäneitä Dakkarainerzeja. Deffkoptien pilotit malttoivat mielensä viime hetkeen, ja avasivat sitten tulen kahdeksalla bigshootaputkella. Nyt osumat olivat tuhoisia, ja Ylilordin kaatuessa toisen kerran jatkoivat örkit kiiltometallipalasten tulittamista niin kauan että muinaistekinkään korjausrutiinit eivät enää riittäneet.
4b)
“Haaaaaa! BOYZZZZ! Let’s make sum shiny scrap!” ärjyi innostunut Hedchoppa, kiihdyttäen Da Monstalla kohti Necroneiden Soturifalangia. Ashurin ruskea multa ryöppysi ilmaan, sekoittuen mustaan öljykäryyn bikereiden kaasuttaessa vauhtiin. Örkkien Dakkagunit rummittivat, kaataen muutaman necronin.
Maastoutuneet Lootapojat sinkosivat muutaman sarja kohti Immortaaleja, tuloksetta. Girlitzin Gretchinit eivät flygadownamegadakkalla saaneet sen enempiä aikaan, mutta kovaääninen neliputkinen papatus piti pienten vihernahkojen moraalin korkealla.
Dakkarainerzit huomasivat tilaisuutensa koittaneen: Annihilaatiobarge oli lootapoikia uhatakseen ajanut selvästi necronien Kuolemattien falangin edelle, ja jättänyt suojakentättömän takapanssarinsa tarjolle. Deffkoptat kiisivät pelotta Ministorumin raunion halki, tulittaen villisti big shootillaan. Necronien Annihiaaltiolautasta sinkoutui irti hohtometallia, mutta se ei näyttänyt vaurioista kärsivän.
-”Dis Frakmasta to all Koptas! Let’s giv’it a taste of Choppa!”. Deffkoptat iskivät kiinni bargeen kuskit ja moottorit ulvoen, mutta vain kaksi etummaista saavautti necronaluksen, eivätkä osumat saaneet mitään aikaan.
“DAT is a boss-metalman!” huusi Hedchoppa jättimäistä sirkkelileikkuriaan heiluttaen, “Bring me dat shiny hed, Smasha!”. “Yessah!”, mylvi nobi taisteluraivossaan.
Örkkibikerit rysähtivät vasten necroneita, innoissaan rymistellen läpi villiintyneen pusikon suoraan Imperiaalisen Luotainmaston tukiasemalle. Necronfalangin kiihkeä tulitus ei pyöriä pysäyttänyt, mutta risukko vaimensi rynnäkköiskua ja hidasti choppien heiluntaa. Hedchoppan sirkkeliä ei mikään hillinnyt, eikä hohtometalli kestänyt. Necronisotureita kaatui läjittäin.
Smasha sen sijaan joutui warrioreita johtaneen Lordin teknomagian valtaan, ja pölhämystynyt nobi pieksi pyöränsä palasiksi ja itsensä Ashurin ruskeaan tomuun.
Örkkien musertavan iskun jäljiltä horjuvat necronit ryhdistäytyivät Lordin huutaessa kimeästi hyytävällä nuotilla muinaisen necrontyrin kielen kauheimpia kirouksia, ja osa kaatuneista metallisotureistakin korjasi itsensä, sitoen örkkipyörät käsikähmään Tukiaseman pensaikkoon. [Ld check kuutoseen onnistui]
5a) [objektiivit 1-0 örkkien hyväksi]
Ylilordien taktisen analyysin mukaisesti annihilaatiolautta eteni kohti örkkien rojumuuria, kiihdytti täyteen nopeuteensa jättäen Deff Koptat taakseen, ja syöksyi äimistyneiden Lootapoikien yli ja Gierlitzin grottiryhmän taakse.
Immortaalit etenivät jälleen, nyt jo saavuttaen Keisarillisen Luotausmaston Ylilordi Nebenterun johdolla. Niiden tulitus Dakkalotzeja vastaan oli täysin tehotonta.
Necron warrioreiden falangin Lordi haastoi Hedchoppan itsensä kaksintaisteluun, mutta reilun kamppailun sijaan käyttikin teknomagiaansa, pakottaen Bikerbossin murjomaan rakkaan Da Monstansa, ja sitten vielä itsensä henkihieveriin. Boyzzit sen sijaan innostuivat reippaasta rytinästä, ja kaatoivat taas necroneita. Suurin osa tosin kasasi itsensä heti bikerien choppaviipaloinnin jälkeen.
5b)
-“Oi, dis Girliez. Dem metalmachines are meddling with da Voxmast, an’ da Boss said to keep da mast for Gorba. Dakka ‘em hard or sumthin’ you gogglefreak flyboyz!”
-”Dis Frakmasta, copy dat, roger wilco! Dakkarainerz will strike ‘em!”
Dakkarainerzien deffkoptat kiitivät matalla yli ja läpi Basilika Sanctorumin raunioiden, siivenkärjet punaruskeita muureja hipoen, mutta niin suurella taidolla että yksikään ei koptaansa kolhinut. Koptat ryhmittyivät aivan Keisarillisen Luotausmaston viereen dakkaamaan Immortaaleja, mutta tulilinjat eivät olleet suopeita ja vain yksi necron tuhoutui.
Girlietzin gretchineiden veivasivat paniikissa flygadownamegadakkaa ympäri, kohdistaen epätoivon vimmalla neliputkea Annihilaatiobargea vastaan. Myös Dakkalotz-lootat tulittivat täysillä uhkaavaa necron-kiituria. Yhteislaukauksen useat osumat irroittivat taas kiiltometallin palasia, vaikka arkaaiset voimakentät edelleen suojasivat kiiturin etu- ja sivupanssareita. Mutta necronalus kääntyi ja tarkensi tähtäystään osumista huolimatta [1 hp jäljellä].
Hedchoppa ärjyi, ja silkalla örkkiraivolla vapautti itsensä orjuuttavasta teknomagia-ansasta, iskien kohti necronlordia voimasahakynnellään. Mutta kamppailun heikentämä Bossi löi ohi ja voimattomasti [4 attack, 3 miss, to-wound roll 1]. Smashan pyöräboyzzit kaatoivat taas useita necroneita, mutta miltei kaikki konesotilaat korjasivat itsensä heti raivoavien örkkien edettyä ohi kaatuneiden.
6a) [objektiivit 1-0 örkkien hyväksi]
Ylilordi Nebenteru komensi Immortaalejaan terävimmin dynastisin käskysanoin. Necronit ryhmittyivät eteenpäin, valmiina rynnäköimään Luotausmaston läheltä Dakkarainerzien kimppuun.
Annihilaatiobarge kääntyi vielä aavistuksen kohti Girliezin gretchineitä, ja necroneita piinannutta quadcannonia. Teslat keräsivät varausta, ja purkautuivat sinisalamaisena sähkömyrskynä. Harmaa savu ja grotinhuudot täyttivät ilman... kunnes pölhämystyneet gretchinit tajusivat vain kahden kumppaninsa grillaantuneen, ja alkoivat hihkua riemusta. [Tesla tl & gauss cannon osui vain kolmasti, ja to would 1,1,2]
Nebenterun Cryptekki kohdisti hehkuvan teknosauvansa Deffkoptiin, ja Immortaalikaartin teslakarbiinit sihahtelivat. Koptat väistelivät taidokkaasti, mutta yksi sai osumia, ja putosi savuten ja pilotin vihreä ruho sihisten raunioiden sekaan.
-“Gork’s hairy arse, dat was Frakmasta, innit?”
-”Yessah. An’ I cant rise da Boss either. Wossei we split?”
-”Roger wilco, splittin’”
-”Splittin”
-”Roger, I is gone”
Sakea ruskea pöly leijaili ilmassa Lootaryhmän pällistellessä aimistyneenä taistelukentältä äkkiä, kovaa ja kauas kadonneiden Deffkoptien perään.
Speedaboss Hedchoppa oli ponnistanut voimansa, sekä henkiset että fyysiset, äärirajoilleen. Necronlordin teknomagiaa ei voinut enää toiste vastustaa.
“Sod this”, WROOOM, “hEY, DAT is my Leeeeeggg... why I hit me leeeg.... naaaaaaHHHH... BUGGErit.” Hedchoppa kaatui rysähtäen ruhjotuen konepensaikon keskeen, lytistäen massallaan sekä konesotureiden että örkkibikereiden jäänteitä tasapuolisesti.
Smashan Boyzzit eivät huomaneet Bossinsa rojahdusta, vaan edelleen rikkoivat necronsotureita. Jotka edelleen nousivat takisin taistoon lähes kaikki.
6b)
Deffkoptien pikapoistumisesta ärsyyntyneet ja pelästyneet lootaboyssit tajusivat tuijottavansa seuraavina Immortaalien teslakarbiinien piippuihin, ja koittivat ladata necreille dakkaa, mutta heikoin tuloksin.
Girliezin workgang ei ollut myöskään elämänsä vedossa, ja vaikka Girlietz sai pieksemällä gretchinit tulittamaan Immortaaleja annihilaatiobargen sijaan, ei tarkkuutta enää löytynyt kylliksi. Vain yksi necron kaatui, ja pysyi sentään maassa.
Smashan boyzzit, jotka jo aikaa sitten olivat ylittäneet sietokykynsä, jatkoivat yllättäen taistelua ilman Hedchoppan kannustustakin. Yksi boyzzi pyöri huitomassa tovereitaan tuloksetta Lordin teknomagian sokaisemana, Lordin viikate niitti yhden pyörärkin, mutta vielä yksi necronsoturi kaadettiin, ja sekava lähitaisto ruhjotussa koristepensaikossa jatkui edelleen.
7a) [objektiivit 1-1, pisteet 4-3 necroneille]
Annihilaatiobargen necron-pilotit noudattivat Ylilordin komentoja, ja latasivat tesla-aseensa nyt rauhassa, avaten tulen vasta kun kapasitaattorit humisivat toleranssirajoillaa. Säihkeellä ja sihinällä aseet laukesivat, kärventäen seitsemän grottia ja itse Girliezin niin pahoin, että Gorban flygadowna jäi saman tien orpona seisomaan hylättyyn linnoitukseen.
Immortaalit tiivistivät otettaan Luotausmastosta, itsensä Ylilordin siirtyessä uhmakkaasti etulinjaan, jossa vastassa tosin oli enää neljä pölähtäneen oloista Dakkalotz-lootaa.
Tukimastolla sekava lähitaistelu jatkui, yhden Smashan boyzin hakatessa turhan toisen panssareita, ja Lordinkin löydessä viikatteellaan ohi.
7b)
Dakkalotzit ottivat tarkkaa tähtäystä Immortaaleihin. Hidasta ja tarkkaa.
-”Hey... mabby we should split?”
-”Oi. Mabby we should”
-”Split. Yezz.”
Viimeiset sarjat raikasivat sinne tänne, raaputtaen raunioita Immortaalien yllä, lootapoikien alkaessa kiireellä pakata arvokkaita deffgunejaan kantokuntoon.
Ja viimeiset Smashan väsymättömät bikerboyzzit painivat edelleen necronwarrioreiden kanssa, vaikka Lordin viikate yhden kaatoikin.
…
Pisteet 4-0 Necroneille: 1 objektiivi (keskimmäinen) sekä warboss-kill
Päivää myöhemmin:
-”So I has som new legbitZ to pay off. Dat meanz, you grunts are gonna find me some shinies an’ gubbins’ to pay Gorba, AN’ to pay for Da Dok. An, fer yer new bikez too. SO DONTYA GET LAZYARSED ON ME! I wont next humies or whatnots FOUND, an’ I wont dem DAKKAED AN’ CHOPPED, an I wont dem LOOTED! IS DAT FRAGGIN’ CLEAR, GRUNTS? Or elz, itz yer teef, ALL YER TEEFS!”
-”SAH, YESSAH, BOSS!”
-”Roger dat. MOVE OUT!”
Brrrrmmmm BRRRRRMMMMMMM BBBBRRRRRRRRRRMMMMMMMMMMM!!!!!!!!!!!!!!!!!
=//=//=//=
Kiitos Pasille erittäin jännittävästä ja hyvästä pelistä, jossa saatiin molemmat opetella sääntöjä. Onneksi löysin omasta pelistäni selkeitä virheitä, ei tarvitse itkeä että ihan pelkästään inhoihin mindscrabeihin hävisin (vaikka kyllä ne syö örkkiä silti :)

Viimeksi muokannut Timmon, Ke 19.09.2012 19:10. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Re: Ashurin tulet: 40K - liiga
Kierros I
Ashur Intifada + Brotherhood of the Black Spiral (Lauri Lattu) vs. Ultramarines Strike Force Resilience (Oula Keränen)
Tulos: Oikeamieliset vapaustaistelijat murskasivat fasisti-imperialistit 4-0
Kahden jalkaväkijoukon kohtaaminen oli vähintäänkin erilainen taistelu kuin jotkin muut. Vafthrundir johti lauman vapaustaistelijoita suhteellisen avoimen kentän halki, Ultramariinien Bolterien rätistessä. Samalla Intifadan taistelijat antoivat taustatukea, zombiejoukko koukkasi oikealta ja Mustan Spiraalin veljet vasemmalta. Zombiet törmäsivät viiteen Mariiniin ja nämä juuttuivat takomaan epäkuollutta lihaa joksikin aikaa. Suurin osa Ultramariinien yksiköistä koetti torjua Vafthrundirin ja Volkssturmin hyökkäystä aukion halki, siinä kuitenkaan onnistumatta. Volkssturm saavutti vastustajíen päämajan ja Vafthrundir kaatoi Librarianin matkalla.
Jotenkin omalla tavallaan vähän tympeä peli, kaksi jalkaväen armeijaa joista toinen tahtoo lähelle ja toinen ei. Lisäksi suurin ratkaiseva tekijä oli Oulan melko surkeasti onnistunut tulitus joka takasi sen että pääsin lyöntietäisyydelle. Lisäksi se korvasi kauniisti oman huonon pelaamiseni. Viitosvuorolla peli olisi vielä mennyt muistaakseni Oulalle, mutta jatkui kuitenkin kuudennelle ja antoi minulle voiton.
Kiitos kuitenkin Oulalle rennosta peliseurasta ja tavallaan aika tiukasta pelistä.

Jere "Palmus" Jukka: Maelstrom Vanguard (Black Templars) vs. Antti "Tunen" Hiltunen: Imperial Guard + Black Templars
Tulos: Voitto Vanguardille 3-0
Warlord Traits: Mulle Night Attacker ja...Unohin mitä Antti heitti.
Peli oli kaikin puolin melko simppeli Antin laittaessa joukkonsa aivan takalinjalle, ja minun tyrkätessä omani mahdollisimman kauas eteen. Antti sai aloituksen, mutta meikä varasti sen, ja näin alkoi templarien eteenpäin vyöryminen. Ensimmäinen vuoro oli kummallakin epäonnistumisten juhlaa, mutta toinen vuoro paikkasi tätä. Antin templarit tipahtivat toisen assault squadin niskaan ja tiputtivat näistä kaikki paitsi kaksi (seuraavalla vuorolla loputkin kuolivat). Toiset hyppyreppupellet hyppäsivät keskelle kenttää, ja assaultoivat toisen sentinelin päästäkseen turvaan russilta joka ei tälläkään vuorolla saanut naarmuakaan. Ja siinä ne sitten pysyivätkin taistelussa koko loppupelin. (kaksi kutosta haavoitukseen kuuden lähisvuoron aikana oli liikaa pyydetty. Eipä se sentinelikään osunut kuin yhden kerran siihen joukkoon koko pelissä.
Keskikentän objektiivi pysyi koko pelin ajan minulla EC:n pitäessä siitä kiinni squadinsa kanssa, kappalainen hakkasi Antin templarit hengiltä ja lähti kävelemään Antin objektiiville, mun objektiivia yksin puolustanut mariini yritti päästä lähikseen lähelletulleiden meltaveteraanien kanssa, mutta kuoli yhteen onnistuneeseen snapshottiin.
Jos Antti olisi viidennellä vuorolla onnistunut kaartin terrainheitoissa, olisi hän päässyt hallitsemaan nurkkaobjektiiveja, mutta se tarvittu tuplakutonen ei aina tule, ja peli loppuikin sitten viidennellä vuorolla, jolloin ainoa objektiivi olikin sitten minulla.
Kiitos pelistä Antti, oli taas vähän noppien mielenmukaan mennyttä menoa kummallakin puolella, mutta olipahan hauskaa menoa!

Tapio "Babu" Törrönen: Imperial Guard vs. Miika "Koukku" Koukku: Eldar
Voitto Eldareille pistein 3-7.
Kaarti ryhmittyi tuliasemiin valmiina torjumaan ilkeät tontut, tonttuja vaan ei kuulunut eikä juuri näkynyt. Piilottelin talojen takana ja puskissa halliten kahta objektiivia mopokanslian torjuessa tipottain päälle rynnineet chimerat veteraanilasteineen, Tapion sotaherra kaatui myös yrittäessään kiistää minulta keskiobjektiivia 5-vuorolla. Kiitokset Tapiolle pelistä ja pahoittelut tonttujen raukkamaisesta taistelutyylistä.

...And walls close in...
Re: Ashurin tulet: 40K - liiga
2. Kierros: Eteneminen
Armeijat työntyvät syvemmälle Ashuriin, taistellen tietään läpi poltettujen kaupunkien ja kytevien jalostamojen. Samalla armeijat pyrkivät tutkimaan maastoa saadakseen käsiinsä tärkeitä varusteita.
Skenaario: Ennen Deploymentiä sijoitellaan kentälle 5 objektiivia joista jokainen on kolmen pisteen arvoinen. Näiden sijoittaminen noudattelee sääntökirjan ohjeita Objektiivien sijoittamisesta.
Secondary Objectives: Slay the Warlord (1 VP), Linebreaker (1 VP), Kill Points (2 VP, eli enemmän Kill Pointeja tuhonnut pelaaja saa kaksi Voittopistettä)
Mission Special Rules: Equipment (kuin Mysterious Objectives, mutta heitetään juuri ennen Deploymentiä, Roll-offin jälkeen), Reserves.
Deployment: Vanguard Strike
Parit:
-Riku "Thalmar" Lehtimäki: Space Wolves vs. Pekka "goddish" Tiihonen: Chaos Daemons
-Pekka "Pecu" Myller: Sanguine Knights (Grey Knights) vs. Lauri "Entrooppi" Lattu: Ashur Intifada + Brotherhood of the Black Spiral (Renegades & Heretics: Servants of Decay, Imperial Armour 7 + Chaos Space Marines)
-Timo "Dark Servant" Tahvanainen: "Cursed" 113th Imperial Guard Regiment (Imperial Guard) vs. Tapio "Babu" Törrönen: Valhallan Pakkassoturit (Imperial Guard)
-Pasi "Halevolm" Makkonen: Brothers Nebemakhet&Nebenteru Necrons (Necrons) vs. Miika "Koukku" Koukku: Craftworld Nah-Ka, Doom of Mon-Keigh (Eldar)
-Jere "Palmus" Jukka: Maelstrom Vanguard (Black Templars) vs. Oula "Ogx" Keränen: Ultramarines Strike Force Resilience (Space Marines)
-Mikko "Muppi" Kolehmainen: Chaos Space Marines + Necrons vs. Antti "Stone Fist" Martikainen: Bork'an Mont'ka Kau'ui "Bork'an Killing Blow Cadre" (Tau Empire)
-Timo "Timmon" Immonen: Hedchoppa's Speedaboyz (Orks) vs. Antti "Tunen" Hiltunen: Imperial Guard + Black Templars
-Miikka "Miikkar" Riikonen: Space Marines vs. Joni "DraSa" Tanskanen: Memoria Sanguis (Blood Angels)
Kierrosaika:
Kierrosaikaa kaksi viikkoa, eli kierros päättyy 4.10. Ennen kuin Warlord-traitti on tiedustelutiedoissa näkyvissä, ei saa pelata. Tai jos tahtoo vaihtaa Traittiaan niin sitten se onkin eri asia...

Kierros 2:
Timo "Dark Servant" Tahvanainen: "Cursed" 113th Imperial Guard Regiment (Imperial Guard) vs. Tapio "Babu" Törrönen: Valhallan Pakkassoturit (Imperial Guard)
Voitto 113. Kaartin rykmentille Valhallan Pakkassoturien luovuttaessa neljännellä vuorolla.
Kiitos pelistä Tapiolle. Vähän ikävästi Tapio ei päässyt ampumaan kuin kerran molemmilla manticoreilla, kun minä ahdistelin omalla tulellani koko ajan noita. Aika pitkälti peli kääntyi selkeästi minulle kun manticoret eivät päässeet ampumaan ja stormtroopperit pääsivät linjoihin kiusaamaan.
Toisaalta jos manticoret olisivat päässeet kunnolla ampumaan ja useammin niin olisi tehnyt kyllä pahaa jälkeä linjoihin (se kuti joka osui, pienensi mortar-ryhmiä huomattavasti ja melkein vei oman warlordini, mutta henkivartija pelasti). Tapio sai paremmat objektiivit itselleen (2x scatterfield) kun minä jouduin vahtimaan hieman vaarallisempia objektiiveja (yksi tyhjä ja 2x "minä-saatan-räjähtää-joka-vuoron-lopussa", joista toinen kerran räjähti). Psyykkisiä voimia ei kukaan päässyt käyttämään (Tapion kyllä yritti kerran).
Tapion transportit ottivat aika pahasti osumaa ja taisi jäädä yksi chimera yhdellä hullpointilla (ylläripylläri mortarit veivät nuo puuttuvat kaksi) ampumahippasille jalkaväkeni kanssa, joka ei päässyt suojastaan jotta olisi päässyt lasauttamaan meltalla. Myös molemmat manticoret lopulta tuhoutuivat, toinen rehelliseen tulitukseen ja toinen piti käydä ahdistamassa nurkkaan ja tunkea krak-kranaatti takaluukkuun. Omat stormtroopperit osuivat tismalleen kohdillensa tullessaan deep strikellä ja räjäyttivät heti meltoillaan kaksi transporttia ja sitten aiheuttivat muuta kiusaa. Toinen ryhmä sai kyllä Tapion vuorolla sen verran lasgunia naamaan ettei näitä jäänyt jäljelle kuin kaksi (jotka sitten ahdistelivat manticorea) ja toinen ryhmä myös sai mukavasti lasgunia ja autocannonia kohti (joskin viimeinen kuoli rynnäkössä noita autocannoneita kohti, kun löivät paremmin).
Tarkka-ampujani silpoivat Tapion komentoryhmän ja warlordin kahdessa vuorossa. Griffon oli kanssa kiva, joskin Tapion kieroilevat sentinelit ampuivat sen kahdessa vuorossa rikki (mutta pääsinpähän ampumaan sillä). Quad-gunillani oli hyvä tulilinja ja pääsi aika hyvin ampumaan. Yksi ryhmäni ensin juoksi defence linen takaa tyhjälle objektiiville, vain tullakseen takaisin kun Tapio ampui puolet pois. Nämä sitten pari vuoroa yrittivät kovasti päästä puolustuslinjan yli uudestaan, mutta kun ei niin ei. Lopulta pääsin parkkeeraamaan ne suojaan objektiivin päälle, mutta kyllä niillä kestikin. Company commander pääsi kahdesti inspiroimaan käskyillään, mutta vähän nihkeää jos ei ole kunnon komennettavaa (kaksi käytetyintä oli "Bring it down" ja "Move move move").
Tappiot kasautuivat aika lailla Tapiolle, minulta meni griffon ja yksi kokonainen stormtrooper-ryhmä (ja toinen oli yhdessä miehessä) ja mortar-ryhmät oli puolikuntoisia, kuin myös yksi infantry squad ja kaikki komentoryhmät. Tapiolta sitten meni kaksi manticorea, vajaa puolet sentineleistä, komentoryhmä ja warlord-psyykkeri sekä kolme chimeraa muiden ryhmien ollessa enemmän tai vähemmän ammuttuja.
______________________________________________
Second Encounter
Jago Kallowen had ordered his troops to scout the immediate vicinity of the LZ and to secure any viable equipment found. One of his scout parties had reported a potential stash worth of seizing. Only problem was that an unidentified imperial guard force was moving towards the same area. As the scouts identified the equipment in the field and waited further instructions, Jago Kallowen decided that they had to force the other participant to give way, even though it was a friendly force fighting for the Emperor. Because his forces needed those equipment, badly, in order to defeat the ruineous powers residing here. He could feel their corruptive presence in this planet. He and his troops were more sensitive to feel them, since the "incident" in the Maxil Beta System. And by the Emperor he hated them and he felt his duty was to purge the galaxy from them, with the help of the Emperor and His divine will.
So he ordered the scouts to take a high ground with best arcs of fire them to find for their sniper rifles and to engade specific targets given later. Then he took a sufficient task force to repel the opposing guard regiment and gave a specific orders for two stormtrooper squads, who then marched to their special planes for quick insertions. He had to organize his fighting force, so he send a small force in advance to erect defence line.
By the time Jago Kallowen and his task force arrived, the defence line was erected. And just in time, as the snipers signalled visual contact with the enemy. There were no time for fancy manouvers, so he ordered his troops to engage the enemy and to secure the battlefield equipment. Soon reports came in and informed, that two out of three equipment stash secured were boobytrapped. Since there was no time to diffuse them, Kallowen just ordered them to secure them until the battle was over. As the noise of the mechanized troops approached, Kallowen ordered his missile squad to open fire to a specific target he had designated. It was a Manticore rocket launcher and Kallowen knew its potential firepower would change the tide of the battle against his forces. As the missile squad fired, Kallowen watched through his binoculars as they hit the target, but didn't destroy it. Although it seemed a bit shaken, it was still a dangerous threat and he ordered his missile squad to continue firing at it. At the same time quad-gun next to him spit high-velocity death to a what seemed like a command chimera and tore chunks of armor and a weapon out of it. As the smoke from the impact hits cleared, Kallowen saw another Manticore behind the command chimera. Kallowen had taken a Griffon heavy mortar with him and now it fired a huge shell to the other Manticore, shaking it terribly.
One of the infantry squad commanded to secure an equipment stash came back through the defence line and Kallowen saw that the squad had sustained a heavy fire and half of the squad had fallen casualties. As the sergeant rallied his squad, Kallowen ordered him to move on the double and secure that objective. It took some time them to get through the defence line, as they were still really shaken from the heavy fire. Even though they all were skeletons, they weren't without fear. Another report came in from his junior officer, informing him that the left flank had burrowed in to a ruin, unable to move further. Kallowen ordered them to stay put and to secure the objective there. As the reports came in and mortar fire deafened him, he could see chimeras advancing towards his line. And the Manticores were still operational, even though a bit shaken. It was time to call in the stormtroopers.
Death from the Skies
As ordered, two stormtrooper squads were ready to drop from the skies into the meddles of battle, where they are needed most. The sergeant of the first squad watched his troops as they badmouthed each others. Since their transformation, they had coated their skeletons with adamantium, to increase their survivability in the hostile environment they were supposed to go. This time they came from the skies with grav-chutes and the sergeant hoped there wasn't any flakk. He hated flakk. Not soon after this though the sergeant was contacted from the ground. The warlord had given them the coordinates and targets and thats all they needed. The sergeant hand-signalled his squad and saw that the other squad sergeant did the same thing. "Were good to go!" he shouted, trying to overcome the noise from their plane.
And then they were off the plane, diving through the sky. As the ground came closer, there was a fleeing moment of fear that this insertion would go awry and that he would hit the ground dead-on. But the training kicked in and in the right altitude they activated their grav-chutes and descented into the ground ever so rapid. They hit the given coordinates precisely and the instant they hit the ground they opened fire to the chimeras they saw with their meltas. As the sergeant felt the heat from the meltaguns, he observed they were in the middle of the enemy force and even though they had the element of surprise on their side, it wouldn't last long. There were a loud explosion as the targeted chimera blew into thousand of pieces, shredding some of its passangers. After that there were a brief firefight and as they valiantly sold their lives dearly, they were gunned down. As the sergeant was hit with several high-powered lasgun-shots on his chest, he felt the familiar feeling of fading away. He knew it wasn't his time yet, as the Emperor needed him to fight another battle for His name. He would be resurrected by the Emperor after a while.
Headshot
The sniper squad, operating first as a scout party, had lied low in the upper levels of a ruin with the best view to the battlefield. They had an order to identify and eliminate commanding officer. After the primary target was eliminated, they were free to engage targets of opportunity. They waited and screened the battlefield and they identified the target, but it was sheltered in a chimera. So they waited patiently and the moment the chimera was destroyed they opened a concentrated fire and hit the commander straigth in the forehead, splattering his brains to the wrecked chimera. Another quick volley and the whole command squad and a primaris psyker were killed. After that they targeted targets of opportunity.
They saw how both of the stormtrooper squads made a havoc as they ascended from the skies and explosions rip through soft flesh. They also saw how those same stormtrooper squads were gunned down in an angry retribution, even though the firefight wasn't single-sided and the casualties were high on the opposing side. And they didn't had the luxury of not dying.
"Look out sir! ARGH!"
As the battle raged around, Kallowen saw through his binoculars as one of the Manticores managed to fire one of its missiles. It hit right in the middle of the defence line, taking with it mortars positioned there. Unfortunately his command squad was also hit by the tremendous blast and as he saw his vox-operator blasted away, he could feel the warmth of the explosion covering him. Just as he was ready to succumb in to the blast, his bodyguard threw himself between Kallowen and the blast. The sacrifice saved the warlord. As he watched his loyal bodyguards shattered body, he took comfort in the knowledge that he would serve again.
When he got back to his feet, one of his junior officers came to him and asked how he was. When satisfied that the warlord wasn't incapacitated, he reported that the two enemy Manticores were destroyed and the enemy commanding officer was killed and the enemy was retreating, leaving the objectives in place. Even though there were some autocannon fire from the suddenly appeared sentinels, it was more of a covering fire for the retreating forces.
The 113th Regiment was victorious and after the other guard regiment had cleared the battlefield, Kallowen ordered his troops to secure the objectives. They would be needed later. As he walked across the battlefield, one of the stormtroopers came from the wreckage and saluted. He identified himself to be the only stormtrooper surviving the battle and as Kallowen asked how he felt and did he send them to their doom for petty gains, the stormtrooper looked at him and replied: "Are you kidding sir? We love our job! And since we cant die, it makes this even more fun!"

2. Kierros
Memoria Sanguis [Joni] vs Space Marines [Miikka]
Voitto Ensimmäisen Kappalaisen saattueelle VP:n 9-2
Jos ensimmäisessä pelissä oli huonoa tuuria, niin tässä se korjautui mallikkaasti hyvänpuolelle. Plasmat eivät kertaakaan ylikuumentuneet ja hittejä tuli oikein mallikkaasti. Plasmat ne suurimman osan tapoista tekivätkin.
Vaikka Memorialla olikin yliote pelissä, ei toiset Marinet jääneet suorituksissaan oikeastaan sen huonommalle, kun heidän komento ryhmä, tai oikeastaan kapteeni, sekä chaplain ja apoteteekkari rynnivät kolmesta ryhmästä läpi vuodattamatta sen suuremmin hikipisaroita.
Kiitokset Miikalle pelistä, oli oikein mukavaa pelailla ja tulipa opittua roppakaupalla sääntöjä, kun tuli uusia tilanteita vastaan.

Immune to illusions and scientifical blows.
Armed with black magic, spears and crossbows.
http://jonitanskanen.wix.com/dtd-design
Armed with black magic, spears and crossbows.
http://jonitanskanen.wix.com/dtd-design
Re: Ashurin tulet: 40K - liiga
2.Kierros
Pekka "Pecu" Myller: Sanguine Knights (Grey Knights) vs. Lauri "Entrooppi" Lattu: Ashur Intifada + Brotherhood of the Black Spiral
Voitto Sanguine Knighteille pistein 8-3 (objektiivit 2-1 ja killpointit GK:n hyväksi)
Laurin nopat ei tahtonu tehdä yhteistyötä ja peliä värittikin aika moni ykkönen ja kakkonen aina vuorolle 7 asti, joka johtikin mm. siihen että Typhus (joka oli kerettiläisten paras ase terminaattoreita vastaan) kuolla kuukahti vuorolla 2a..
Pekka "Pecu" Myller: Sanguine Knights (Grey Knights) vs. Lauri "Entrooppi" Lattu: Ashur Intifada + Brotherhood of the Black Spiral
Voitto Sanguine Knighteille pistein 8-3 (objektiivit 2-1 ja killpointit GK:n hyväksi)
Laurin nopat ei tahtonu tehdä yhteistyötä ja peliä värittikin aika moni ykkönen ja kakkonen aina vuorolle 7 asti, joka johtikin mm. siihen että Typhus (joka oli kerettiläisten paras ase terminaattoreita vastaan) kuolla kuukahti vuorolla 2a..
The plan required something that felt no pity. No pain. No fear. Something unstoppable.
Re: Ashurin tulet: 40K - liiga
2 kierros:
Riku "Thalmar" Lehtimäki: Space Wolves vs. Pekka "goddish" Tiihonen: Chaos Daemons
Voitto demoneille, wipe out
Hukka parat koetti koko pelin ajan ampua kalkkunaa taivaalta siinä onnistumatta... Tästäkään ei jälkipolville jäänyt kerrottavaa.
Kiitokset Rikulle miellyttävästä peliseurasta.

Stone Fist
- Viestit: 179
- Liittynyt: Pe 12.09.2003 20:14
- Paikkakunta: Joensuu
Re: Ashurin tulet: 40K - liiga
2. kierros:
Mikko "Muppi" Kolehmainen: Chaos Space Marines + Necrons vs. Antti "Stone Fist" Martikainen: Bork'an Mont'ka Kau'ui "Bork'an Killing Blow Cadre" (Tau Empire)
Tulos: 9-6, voitto Tau Empirelle
Taun joukot onnistuivat saamaan aloituksen ja ryhtyivät yön suojissa tulittamaan Kaaoksen joukkoja.
Molemmat hallitsimme kahta objektiivia, mutta sain tasaisesti runnottua Mikon joukkoja pois pelipöydältä ja Killpoint pisteiden ja
Slay the Warlord pisteen jälkeen selviydyin matsista voittajana.
Kiitokset Mikolle hyvästä pelistä.

-Put your trust in stone and iron - stone and iron have always been true friends of the Dwarfs.
Re: Ashurin tulet: 40K - liiga
2. kierros.
Pasi "Halevolm" Makkonen: Brothers Nebemakhet&Nebenteru Necrons (Necrons) vs. Miika "Koukku" Koukku: Craftworld Nah-Ka, Doom of Mon-Keigh (Eldar)
Voitto tontuille pistein 3-6 (kummallakin yksi objektiivi, eldareille lisäksi menivät kill pointit ja linebreaker.)
Aika paljon ratkesi siihen että sain bargelordin suht nopeasti pois pelistä häiriköimästä, lisäksi mopokanslia kesti hillittömät määrät dakkaa ja hajosi vasta matsin lopussa farseerin jäädessä yksin henkiin vastustajan deplo-zonelle. Myös pathfinderit suorittivat ja ampuivat pahan suatanan lisäksi melkein vastustajan warlordinkin hengiltä.
Kiitokset Pasille pelistä, kivaa kohdata vaihteeksi necroneita jotka eivät ammu salamalla päähän.