Helffejä 2400p. kehitysapua kaivataan
- Iron-Father
- Viestit: 563
- Liittynyt: Su 15.05.2005 00:50
- Paikkakunta: Joensuu
Helffejä 2400p. kehitysapua kaivataan
Hei! Uuden kirjan ilmestymisen jälkeen olen kovasti testaillut haltioitani eri kokoonpanoissa. Ikävä kyllä sotamenestys ei ole ollut yhtä iso kuin haltiakenraalin ego, ja itseluottamus alkoi karista jopa tällä suippokorvalla. Ajattelin postata listani tännekkin päiviteltäväksi. Osa kirjasta poimituista jutuista on toiminut, osa taas ei. Joidenkin valtinojen toimivuus on vielä vähän hämärän peitossa.
Vastassa siis tulee olemaan ainakin demoneita, woccia, kääpiöitä ja helffejä. Tähän asti isot monsterit ovat aina olleet se mihin homma sitten kaatuu. Tuntuu ettei haltioillani ole aseita star dragonia, demoniprinssiä, bloodthirsteriä ja tzeentch loordia vastaan. Toinen ongelma on se, että haltiani eivät välttämättä ole jaksaneet porata itseään läpi isoista eliittiblokeista. Tai jos jaksavat niin massaa on vastustajalla enemmän. Neuvoja saa antaa näihin ongelmiin.
Lainan nyt kaksi listasuunnitelmaani kommentoitavaksi. Molemmilla on omat taktiikkansa. Voihan näistä kahdesta kehittää jotain fuusiota, jos keksitte miten.
Ensimmäinen lista on puollustava lista. OIen yrittänyt kehittää jonkinlaista reagoivaa pelityyliä, jota on kyllä aika kiva pelata. Anointed antaa wardia leijonille, jota velho sitten parantaa taikuudellaan. Tarkoitus on sitoa mahdollismman paljon pisteitä tähän yksikköön pois viholliselta. Tälle listalle tuntuvat isot monsterit olevan isompi ongelma.
LORDS: 580
Anointed of Asuryan 310
- voimajuoma
- the blade of leaping gold
- enchanted shield
Archmage: 270
- Level 4 high magic
- book of hoeth
HEROES 191
Noble: 191
- Lance
- Dragon armour
- charmed shield
- Reaver bow
- Battle standard
- Great eagle
Pieniä muutoksia tehty varustuksessa.
CORE: 625
15 Archers: 150
15 Archers: 150
5 Silver helms 115
- Shields
Jouset ja helmit on vähän epävarma juttu. Samoin kuin yksikköjen koot ja varustukset.
5 Ellyrian reavers 105
- spears and bows
- musician
5 Ellyrian reavers 105
- spears and bows
- musician
SPECIAL: 431
27 White lions 431
- Full command
- Banner of word of dragon
Iso munakori jonka kyytiin velho ja anointed.
RARE: 570
Great eagle 50
Bolt thrower 70
Bolt thrower 70
Bolt thrower 70
Bolt thrower 70
Frostheart 240
YHTEENSÄ: 2397
Seuraava on sitten se hyökkäävämpi lista. En tiedä olisiko tämä sitten parmepi. Ainakin gozillansyöjä löytyy käärmeen muodossa.
LORDS: 585
Prince 585
- Star dragon
- enchanted shield
- sword of might
- dragon armour
- crown of atrazar
HEROES 356
Noble: 211
- Lance
- Dragon armour
- charmed shield
- talisman of preservation
- Battle standard
- Great eagle
Mage 145
- level 2
- dispel scroll
CORE: 625
15 Archers: 150
15 Archers: 150
5 Silver helms 115
- Shields
5 Ellyrian reavers 105
- spears and bows
- musician
5 Ellyrian reavers 105
- spears and bows
- musician
SPECIAL: 610
10 dragon princes 370
- Full command
- Banner of word of dragon
Lion chariot 120
Lion chariot 120
RARE: 240
Great eagle 50
Great eagle 50
Great eagle 50
Bolt thrower 70
Bolt thrower 70
YHTEENSÄ: 2396
Eli apua ja neuvoja ja taktiikoita kaivataan. ;)

Viimeksi muokannut Iron-Father, Su 11.08.2013 14:30. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
"Taisi erehtyä, syökää minut sitten..."
Re: Helffejä 2400p. kehitysapua kaivataan
Ensimmäiseen listoista kommentteja ja ehdotuksia:Iron-Father kirjoitti:Tähän asti isot monsterit ovat aina olleet se mihin homma sitten kaatuu.
Bolt thrower 70
Bolt thrower 70
Bolt thrower 70
Bolt thrower 70
Luulisi että tällä määrällä ammuntaa ehtisit ampua ainakin osan möröistä, kärryistä jne. laudalta tai heikentämään ennen niiden ehtimistä kiinni linjaan? Banner of the world dragon white lion yksikön pitäisi yksin pystyä syömään mitä tahansa demonit eteesi heittävät nauttien lipun tarjoamasta 2+ wardista. WoC:in voin kuvitella olevan hieman hankala, koska ammuttavia kohteita voi olla yksinkertaisesti liikaa. Nopeat Demoniprinssit myös pääsevät kiertämään leijonat hakien pisteet kaikkialta muualta.
En kuitenkaan suoraan näe mitään kauheasti vikana listassa. Anointed saattanee olla ehkä hieman overkill, sillä harva haluaa lähitaisteluun leijonien kanssa ilmankin. Samoin harkitsisin lentävän noblen pudottamista. Näiden kahden tilalle saisit halvemman BSB:n lothern seahelmista alle 200 pisteen kulkemaan leijonien ja maagin kanssa. Coresta voisi puristaa pois minun silmissäni ylimääräiset 25 pistettä. Saisit näin vielä jonkin verran optimoitua listaa ja yhtäkkiä pisteitä löytyisi vaikka toiseen white lions yksikköön tai vaihtoehtoisesti phoenix guardeihin, jos kerran tuntuu että iskukykyä puuttuu :)
Viimeksi muokannut Corian, Pe 09.08.2013 20:22. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Nopat ja Taktiikka Ry
Pääkaupunkiseudun pelikerho
http://www.nopat.fi
Pääkaupunkiseudun pelikerho
http://www.nopat.fi
Re: Helffejä 2400p. kehitysapua kaivataan
Mieluummin perus GW+armour of caledor-bösbi jalkaisin, se seahelmin kädettömyys tappelussa harmitti aika pirusti kun sen kerran listaani otin. Jouskarit haluu torvet ja kenties liputkin (jos pelaatta sitä skenua missä lasketaan lippuja jne), swift reformit on jees ja semiehjänä ne osaa melkeen tapella kiitos ränkien ja lipun sekä rerollien. Ritareille kanssa vähintään torvi, mielellään se lippukin. Helpottuu hurjasti se flänkkien pyyhkiminen yms niiden kanssa.
Hauska buildi bösbille mut kotkaherolla kuuluu tapella ja bösbillä kuuluu roikkua lipun rangella. Kumpaa ajattelit?
Anointed on ihan jees, edelleen hauska kitti silläkin jota en jostain syystä tullu ajatelleeksi jalkalordille vaikka käytännössä samaa feeniksillä pelaankin, hmm...
Hauska buildi bösbille mut kotkaherolla kuuluu tapella ja bösbillä kuuluu roikkua lipun rangella. Kumpaa ajattelit?
Anointed on ihan jees, edelleen hauska kitti silläkin jota en jostain syystä tullu ajatelleeksi jalkalordille vaikka käytännössä samaa feeniksillä pelaankin, hmm...
- Iron-Father
- Viestit: 563
- Liittynyt: Su 15.05.2005 00:50
- Paikkakunta: Joensuu
Re: Helffejä 2400p. kehitysapua kaivataan
Kiitos vastauksista! Bösbin rooli on tosissaan ollut vähän hakusessa. Se on toisaalta lennellyt tukemassa leijonia ja sitten taas tehnyt yhteischargeja muiden yksiköiden kanssa. En ole aina ihan tiennyt mitä tehdä sen kanssa.
"Taisi erehtyä, syökää minut sitten..."
-
PistolGripPump
- Viestit: 391
- Liittynyt: Ma 05.03.2007 08:34
Re: Helffejä 2400p. kehitysapua kaivataan
Isot monsut ei pitäisi neljällä boltterilla paljon kukkoilla. Jos edelleen ongelmia vaihda high shadowiin toughnessia alentamaan ja noblelle reaver bow sekä voimajuoma. 3 boltteria ja pieni sisko-porukka voi melkein toimia paremmin kuin neljä boltteria. Ekaan listaan voisi ottaa toisen boksin, melkein saa sen suosituimman eli razor banner pg:n annoitedin pisteillä. Coreen saa kolmannen boksin, yhdistelemällä höttöä. Pari kotkaa ja feeniksi hakee ihan tarpeeksi sotakoneita.
Toiseen listaan voisi laittaa prinsseihin lisää porukkaa tuomaan rivejä. Kolmesta rivistä kun mokomat lyövät. Kolmea kutkaa ei vissiin enää saa. Bösbin voisi myös veivata ratsuille. Tietenkin voit ottaa toisenkin ratsuporukan ja kärmeksen. Prinssille melkein 4++ wardi ja 2+ haarniska mielummin. Joku tämmöinen oli mielessä
Tähtikärmes, dragon helm, ha, shield, tal of pres, ogre blade, lion cloak
Bösbi, ha, ratsu, barding, mahtimiekka, dawnstone, enc. Shield
Dragon mage, da, crown, scroll, charmed shield
14+ helms, fc
2x5 reavers, bows
10+ dp, botwd, fc
0-2 eagle
0-2 frost phoenix
Toiseen listaan voisi laittaa prinsseihin lisää porukkaa tuomaan rivejä. Kolmesta rivistä kun mokomat lyövät. Kolmea kutkaa ei vissiin enää saa. Bösbin voisi myös veivata ratsuille. Tietenkin voit ottaa toisenkin ratsuporukan ja kärmeksen. Prinssille melkein 4++ wardi ja 2+ haarniska mielummin. Joku tämmöinen oli mielessä
Tähtikärmes, dragon helm, ha, shield, tal of pres, ogre blade, lion cloak
Bösbi, ha, ratsu, barding, mahtimiekka, dawnstone, enc. Shield
Dragon mage, da, crown, scroll, charmed shield
14+ helms, fc
2x5 reavers, bows
10+ dp, botwd, fc
0-2 eagle
0-2 frost phoenix
- Iron-Father
- Viestit: 563
- Liittynyt: Su 15.05.2005 00:50
- Paikkakunta: Joensuu
Re: Helffejä 2400p. kehitysapua kaivataan
Korjailin tässä muutamia laskuvirheitä listassa. Kotkia mahtuikin ekan listan rareen vain yksi.
Mitenkäs olisi muuten lohariprinssit Anointedin tilalle? Vetävät vähän erilaista roolia kuin feeniksikaarti, mutta jääkotkan kanssa voisivat antaa vähän iskuvoimaakin. Feeniksikaartia ajattelin kyllä hankkia, mutta eurojen investoiti noihin ei ehkä tule onnistumaan vielä. ;) Kaapista löytyy kyllä swordmastereitakin, mutta niiden pelitehon suhteen olen kanssa vähän epävarma. Kaveriporukassa voi tietenkin proxyttää. :) Paperilla nuo näyttävät tosi hyvältä eliitintappajalta.
Minkäs kokoisina muuten kokisitte siskojen toimivan?
Tämä on ollut juurikin se pääongelma ja helffien kohdalla on sitten vähän sama juttu. Lista jossa on paljon lentäviä monsuja on vaikea tiputtaa. Boltterit ovat myös aika epävarmoja star dragonin thougnes seiskaa vastaan.Corian kirjoitti:WoC:in voin kuvitella olevan hieman hankala, koska ammuttavia kohteita voi olla yksinkertaisesti liikaa. Nopeat Demoniprinssit myös pääsevät kiertämään leijonat hakien pisteet kaikkialta muualta.
Ihan kiinnostavia ideoita. Minkälaista blokkia olisit iskemässä coreen? Iso kasa keihäsmiehiä voisi olla ok, mutta olen aikaisemmin kokenut nuo helpoiksi pisteiksi armeijoille, joita vastaan olen pelannut. Ne kierretään tai sitten eliiti kävelee niistä läpi. Vastassa ei oikein ole sellaista massahöttöä, joita noilla olisi kiva hakata. Toisaalta voisin antaa keihäille enemmän testipelejä, jotta oppisi käyttämään niitä vähän varovaisemmin.PistolGripPump kirjoitti:Isot monsut ei pitäisi neljällä boltterilla paljon kukkoilla. Jos edelleen ongelmia vaihda high shadowiin toughnessia alentamaan ja noblelle reaver bow sekä voimajuoma. 3 boltteria ja pieni sisko-porukka voi melkein toimia paremmin kuin neljä boltteria. Ekaan listaan voisi ottaa toisen boksin, melkein saa sen suosituimman eli razor banner pg:n annoitedin pisteillä. Coreen saa kolmannen boksin, yhdistelemällä höttöä. Pari kotkaa ja feeniksi hakee ihan tarpeeksi sotakoneita.
Mitenkäs olisi muuten lohariprinssit Anointedin tilalle? Vetävät vähän erilaista roolia kuin feeniksikaarti, mutta jääkotkan kanssa voisivat antaa vähän iskuvoimaakin. Feeniksikaartia ajattelin kyllä hankkia, mutta eurojen investoiti noihin ei ehkä tule onnistumaan vielä. ;) Kaapista löytyy kyllä swordmastereitakin, mutta niiden pelitehon suhteen olen kanssa vähän epävarma. Kaveriporukassa voi tietenkin proxyttää. :) Paperilla nuo näyttävät tosi hyvältä eliitintappajalta.
Minkäs kokoisina muuten kokisitte siskojen toimivan?
"Taisi erehtyä, syökää minut sitten..."
-
PistolGripPump
- Viestit: 391
- Liittynyt: Ma 05.03.2007 08:34
Re: Helffejä 2400p. kehitysapua kaivataan
Tuossa tuli mieleen, että miksi tähtikäärmettä ei voisi pelata neljällä boltterilla. Tähän esim pari lvl 2 maagia ja bösbi kaveriksi (ratsuversio tai reaverbow versio), jos dragon mage ei oikein kiinnosta.
Kokeile coressa 14 helmiä bösbillä. Arsujakin voi kokeilla isompana, itse en ole vielä uskaltanut kokeilla 10x4 hordea. Keihäitä melkein pitää pelata jollain lujaa lyövällä characterilla esim annoited ld bannerilla voisi olla passelli 30-40 kokoisena. Bösbi on myös sopiva, caledor haarniskalla, gw/hilpari:llä ja liche banner lipulla saa 5+ wardin death sniputukseen. Keihäitä voi myös buustata halvalla parilla yksittäisellä tiranocilla, joista saa feeniksin kanssa lisäksi monsterin lopetusjoukkueen. Kokeile vaikka leijonia ja mastereita 21 7x3 kokoisena. Lippu mastereille onkin sitten vaikea valita, menisin edelleen melkein razorilla.
Siskoilla haetaan sitä yhtä palavaa läpi t5 rege-monsuista, muuten boltteri voi olla parempi. 5 voi riittää, 7 parempi. Joku oli tuolla Lontoonkielen foorumeilla tykästynyt reaver-bow nobleen ja beast lvl 4:een. Beastilla kun voi kivasti buustata reaverin kutia, Kaartikin toimii nätisti signature spellillä ja boltteritaika hyvä lisä ammuntaan. Näistä saa joka kerta jonkun läpi. Itse olen melkein enemmän high/shadow-kannalla ison maagin suhteen.
Itsellä tällä hetkellä etc-listassa, iso shadow maagi kirjalla ja talismaanilla, ratsu bösbi, 14 helmiä, joku 17 ampujaa, 5 reaveria jousilla, 21 fc leijonaa botwd- lipulla, 21 fc kaartia razor-lipulla, 7 siskoa, 3 boltteria, kotka ja jääfeeniksi. Tuo tähtikärmes neljällä boltterilla kuulostaa aika ilkeältä, joka varmaan voisi joskus mennä testiin.

Päivittelin pari versiota ensimmäisestä listasta. Huh kun näitä listoja kyllä syntyy. :D Tähtikäärmevaihtoehto hautuu vielä mielessä. Silverit coressa tuntuisivat myöskin aika kivalta, mutta olisi vähän mälsää hylätä heti tuo jousinoble + beast maagi yhdistelmä. Siitä innostuin nyt kovasti. :)
Tässä on sitten se pääsuunnitelma. Phoenix guard vaikuttaa hauskalta pelattavalta. Varmaan jotain tämäntyyppistä tulen varmaan testaamaan seuraavassa pelissä.
LORDS: 270
Archmage: 270
- Level 4 beast
- book of hoeth
HEROES 191
Noble: 191
- Lance
- Dragon armour
- charmed shield
- Reaver bow
- Battle standard
- Great eagle
CORE: 615
23 Archers: 260
- full command
velho tänne
5 Silver helms 145
- Shields
- full command
5 Ellyrian reavers 105
- spears and bows
- musician
5 Ellyrian reavers 105
- spears and bows
- musician
SPECIAL: 743
21 White lions 353
- Full command
- Banner of word of dragon
21 phoenix guard 390
- full command
- razor standard
RARE: 570
Great eagle 50
4x Bolt thrower 4x 70
Frostheart 240
YHTEENSÄ: 2389
Keihäsmiesvariantti. Suunnittelin tämän lähinnä testatakseni saisinko pelattua edes jossain määrin tehokkaasti laatikossa uinuvia keihäshaltioitani. En sitten tiedä onko tämä kovin tehokas turnauslistoja vastaan.
LORDS: 580
Anointed of Asuryan 310
- voimajuoma
- the blade of leaping gold
- enchanted shield
Archmage: 270
- Level 4 beast
- book of hoeth
HEROES 191
Noble: 191
- Lance
- Dragon armour
- charmed shield
- Reaver bow
- Battle standard
- Great eagle
CORE: 606
39 spearmen 396
-full command
-standard of discipline
Älkää antako koon hämätä. Tänne menee sekä anointed että maagi. Lippu vaihdettu
5 Ellyrian reavers 105
- spears and bows
- musician
5 Ellyrian reavers 105
- spears and bows
- musician
SPECIAL: 423
21 White lions 353
- Full command
- Banner of word of dragon
Tiranoc chariot 70
Jostain kun pisteitä saisi niin tämän voisi päivittää vaikka leijonaksi.
RARE: 570
Great eagle 50
4x Bolt thrower 4x70
Frostheart 240
YHTEENSÄ: 2370
Näitä listoja yhdistelemällä syntyisi tosissaan helposti myös tuota PistolGirpPumpin listaa muistuttava variantti, jossa jätettäsiin pois jouset ja keihäät ja ne vaihtuisivat silverhelmeiksi. Bösbi tippuisi ratsulle ja anointedin tilalle iskettäisiin phoenix guardia. Tämä viimeinen variantti olisi ehkä toimivampi kuin edellämainitut, mutta olisi silti hauska testata muutama peli tuolla beast arkkimaagi + jousinoble yhdistelmällä. Toisaalta houkuttaisi repiä jostain pisteitä toiseen halpis ratsunobleen, jolle voisi sitten iskeä tuon lipun ja laittaa shelmejä tukemaan. Silloin ei tarvitsisi luopua tuosta toisesta pomocombosta. Olisiko järkevä vaihtoehto?

Viimeksi muokannut Iron-Father, Ma 12.08.2013 14:50. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
"Taisi erehtyä, syökää minut sitten..."
-
PistolGripPump
- Viestit: 391
- Liittynyt: Ma 05.03.2007 08:34
Re: Helffejä 2400p. kehitysapua kaivataan
Tuon lichebonen voisi vaihtaa ld-baneriin. Annoited antaa jo MR-suojan keihäille. Kotkan selässä buustitaijan lyhyt kantama voi tulla ongelmaksi bösbillä. Mutta eiköhän noilla jotenkin pärjäile.
- Iron-Father
- Viestit: 563
- Liittynyt: Su 15.05.2005 00:50
- Paikkakunta: Joensuu
Re: Helffejä 2400p. kehitysapua kaivataan
Vähän tuntuu siltä, että voisi vaatia vielä vähän kehittämistä tuo core. Nuo shelmit tekisivät kyllä hyvää listassa. Coreen esim. 14 helmiä, 14 jousta maagille ja 5 reaveria tai jotain. Mutta pitää vielä laskeskella.
Mitä tulee muuten lohariin niin:
Mitä tulee muuten lohariin niin:
Tämä vaikuttaa tosi hyvältä, mutta ei taida olla ihan 25% pisteistä. Oma lohikäärmeloordini oli heikohko siksi, että yritin mahduttaa sen tuohon 600 pisteeseen. Vai olenko ymmärtänyt nyt jotain väärin?PistolGripPump kirjoitti: Tähtikärmes, dragon helm, ha, shield, tal of pres, ogre blade, lion cloak
"Taisi erehtyä, syökää minut sitten..."
Re: Helffejä 2400p. kehitysapua kaivataan
Ensimmäinen muokattu lista näyttää mielestäni jo paljon paremmalta. Beastin lore + reaver bow on kuitenkin kermaa kakun päälle. Tarvitsee vähän liian monta sattumaa onnistuakseen. 1)Tarpeeksi iso magic phase, että kannattaa boostata yksinäistä kotkanoblea, 2) taika täytyy saada läpi ja 3) kotka noblen pitäisi sitten vielä osua johonkin. Jos haluat hakea jousella korkeamman voiman ammuksia, niin suosittelisin potion of strength kotka noblelle ja lvl 4:n loren tilalle jotain vahvempaa ja listaa paremmin tukevaa. Potionin voit käyttää juuri sillä vuorolla, kun pääset hakemaan jotain herkullista kohdetta. Shadow ja Death olisivat mielestäni vahvempia vaihtoehtoja.
Jos lähdet kokeilemaan keihäshaltia neulatyynyä, niin lista tarvitsee ehdottomasti shadow loren hexejä varten. Hyökkäyksiä kyllä satelee horde muodostelmassa, mutta eivät ne mene ilman apuja mistään vähän raskaammin panssaroidusta läpi. Jos sinulla on ollut ongelmia monstereiden kanssa, niin tulee muuten olemaan jatkossakin :)