Suunnittelitko jossain vaiheessa osallistuvasi keskusteluun muutenkin kuin kertomalla meille muille, kuinka tyhmiä ja väärässä olemme - esim. kertomalla meille, miten ja miksi tarkalleen olemme tyhmiä ja väärässä? Helppo se on sanoa, että "vitsin daijut, ette mitään tajua", vaikeampi näyttää tajuavansa itse enemmän. Jos sinulta sitä tietoa ja osaamista löytyy, valaise toki meitä muitakin, ettei tarvitse kansan pimeydessä vaeltaa.Purging Flame kirjoitti:Jotenkin lähinnä huvittaa tämä "taikauskoinen" jauhaminen täällä liiketoiminnasta, kun yhdeltä jos toiseltakin näyttää puuttuvan peruskäsitteet kansantaloudesta ja yritystoiminnasta.
Ja tässä niinkuin muissakin aiheissa toistuu sama kaava, eli ihmetellään miten 10 vuotta sitten oli halvempaa. Miksiköhän näin on?
Mutta jatkakaa toki ihmeessä samaa rataa, melko viihdyttävää on kyllä.
Käsittääkseni sekä Specialist Games -osasto että roolipelipuoli tuottivat voittoa. Dark Heresyn ensimmäinen painos ennakkomyytiin loppuun. Specialist Gamesista luovuttiin huhun mukaan siksi, että se oli liian suosittu; ihmiset pystyivät pelaamaan hyviä pelejä ostamatta miljoonaa figua sen sijaan, että olisivat pelanneet keskinkertaisia pelejä, joihin joutui ostamaan miljoona figua. Toki tämä oli taloudellisesti järkevä ratkaisu - jos firman yksi toiminto kilpailee suoraan toisen toiminnon kanssa, jotainhan asialle piti tehdä. Ja koska olisi ollut paljon vaikeampaa tehdä FaBasta ja nelkkarista houkuttelevampia pelejä, piti tappaa pois ne houkuttelevammat pelit, joista irtosi vähemmän fyffeä.marke kirjoitti:Niin, ja minkä takia ne lopetettiin? Siellä on laskettu, että ne ei tahkoa rahaa suhteessa kustannuksiin. En ymmärrä mikä logiikan seuraamisessa on vaikeaa. Kaikki yrityksen funktiot on tuottavuutta/myyntiä/rahantekoa tukevia. Joko välillisesti tai välittömästi.
En myöskään ihan oikeasti jaksa uskoa teitä optimistisia taloustieteilijöitä, joiden mukaan firmat tekevät pelkästään järkeviä ja älykkäitä ratkaisuja rahan tekemiseksi. Mitä ilmeisimmin GW:nkin tuloksessa on ollut viime vuosina ns. vaihtelua, mikä implikoisi ainakin näin maallikolle, että täysin optimaalisesti ei ole tulosta onnistuttu tekemään, ja tämänkertaisestakin plussasta voi iso osa olla noita kertaluontoisia säästötoimenpiteitä, joita ei voi enää toistaa tai uusia kovin helposti.
Kuten joku joskus sanoi, taloustieteen ongelma on se, että se olettaa ihmisten (ja yritysten) tekevän informoituja, järkeviä ratkaisuja.