Infinity Lahdessa
Re: Infinity Lahdessa
Kuten tuossa ylempänä oli puhetta, kutsun teidätkin herra Fillariin Lahteen osoitteeseen Sammonkatu 8 Sunnuntaina klo 13 eteenpäin. Infinitystä kopin saaminen on ollut jo pidemmän aikaa tavoitteena, joten demopeli tai kaksi olisivat erittäin tervetulleet. Tervetuloa!
My cargo-8 smells of rich mahogany
Re: Infinity Lahdessa
Pahoitteluni Fillarin porukoille, en ole unohtanut teitä. Ei vaan oo tänä keväänä löytyny aikaa sunnuntaisin. Toukokuun loppupuolella todennäköisesti onnistuu.
@Morze: Harmi etten ole Lahdessa tulevana viikonloppuna. Olisi ollut kiva tavata ja pelata. Tällä hetkellä täällä Lahdessa ja lähiseudulla on 4 aktiivista pelaajaa, minä mukaanlukien (voi olla muitakin, mutta heistä en tiedä). Olen itsekin käynyt kerran demottamassa Lahden puolenkuunpeleissä ja pari kiinnostunutta siellä kävikin, muttei siitä vielä mitään aktiivista ole kehittynyt.
Olen kyllä aikeissa mennä Ropeconiin, mutta en pelaamaan siihen turnaukseen. Mutta täytyy tulla ainakin ihmettelemään sitä touhua. Onko siellä mahdollisuuksia muuhun Infinity pelaamiseen kuin tuo turnaus?

Turnausten lisäksi on demottamista ja muistaakseni lauantaiyönä tapahtuva Biotechwore -skenaarion pelaamista.
Jos sitten suunnistan tuonne Fillariin sunnuntaina. Pelistä kiinnostuneet ja peliä osaavat ovat kaikki tervetulleita.
Jos sitten suunnistan tuonne Fillariin sunnuntaina. Pelistä kiinnostuneet ja peliä osaavat ovat kaikki tervetulleita.
- Dr. Icchan
- Viestit: 3418
- Liittynyt: Ti 28.07.2009 21:51
- Paikkakunta: PK-seutu
- Viesti:
Re: Infinity Lahdessa
Turnauksen jälkeen niillä pöydillä kyllä mahtuu pelailemaan satunnaispelejä.Hulenius kirjoitti: Olen kyllä aikeissa mennä Ropeconiin, mutta en pelaamaan siihen turnaukseen. Mutta täytyy tulla ainakin ihmettelemään sitä touhua. Onko siellä mahdollisuuksia muuhun Infinity pelaamiseen kuin tuo turnaus?
Re: Infinity Lahdessa
Ohimennen kun huomasin: nyt on tulossa Infinityä Lahteen, PKP:ssä vedetään kampanja toukokuussa ja turnaukset enemmän kuin mahdollisia. Tuomarin kun vaan jostain...
https://www.facebook.com/groups/418335888360415/
FB ryhmästämme löydät peliseuraa.
https://www.facebook.com/groups/418335888360415/
FB ryhmästämme löydät peliseuraa.
Re: Infinity Lahdessa
Meillä on itse asiassa erittäin aktiivinen Infinity skene Lahdessa. Pelit ovat joka maanantai. Alla on linkki poppoon sivuille. Kannattaa tulla ensi sunnuntaina Puolenkuun Peleihin pelaamaan turnaukseen, niin tutustuu samalla lahtelaisiin pelaajiin.
Lahden Hibiscus peliporukan sivut
Lahden Hibiscus peliporukan sivut
http://www.puolenkuunpelit.com - verkkokauppa ja peliportaali
Liikkeet Lahdessa, Kouvolassa ja Tampereella
Liikkeet Lahdessa, Kouvolassa ja Tampereella