Örkki taruja
Örkki taruja
voisitteko olla kilttejä Kirjoittakaa örkki tarina tykkään kuunnella niitä.
-
--DeadMan--
- Viestit: 88
- Liittynyt: Ma 08.12.2003 14:42
- Paikkakunta: Raahe
- OT -
Vai olet sitten ehtinyt lukea jo tarinoitani?
- OT -
On ainakin tullut esille, että örkeistä on vaikea kirjoittaa niiden luonteen (typerä, pelkkää tappelua ja sotaa, tyhmää huumoria ja puujalkavitsejä) takia. Onhan esim. ihmisistä, haltioista ja kääpiöistä paljon helpompi kirjoittaa, kuin örkeistä. Örkeistä kertovat GW:n fluffit ovat olleet kertomiksia pelkistä sotaretkistä ja valloituksista, joten eipä niistä oikein muuta voi kirjoittaa. Vai miltä kuulostaisi romanttinen nyyhkykertomus örkistä?
Vai olet sitten ehtinyt lukea jo tarinoitani?
- OT -
On ainakin tullut esille, että örkeistä on vaikea kirjoittaa niiden luonteen (typerä, pelkkää tappelua ja sotaa, tyhmää huumoria ja puujalkavitsejä) takia. Onhan esim. ihmisistä, haltioista ja kääpiöistä paljon helpompi kirjoittaa, kuin örkeistä. Örkeistä kertovat GW:n fluffit ovat olleet kertomiksia pelkistä sotaretkistä ja valloituksista, joten eipä niistä oikein muuta voi kirjoittaa. Vai miltä kuulostaisi romanttinen nyyhkykertomus örkistä?
Viimeksi muokannut Grom, La 20.12.2003 21:04. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Back in da biz and so deep in da bashin' game.
-
--DeadMan--
- Viestit: 88
- Liittynyt: Ma 08.12.2003 14:42
- Paikkakunta: Raahe
"Skullzeata' piti kuolevaa vaimoaan käsivarsillaan. Sadepisarat ropisivat kevyesti suuren örkin haarniskaan, mutta Skullzeata' ei enää välittänyt läpimäristä vaatteistaan ja haarniskan alle ryöppyävästä vedestä. Hänen vaimonsa avasi silmiään, eikä pystynyt enää erottamaan Skullzeata'n suolaisia kyyneliä vesipisaroista. Salamanvälähdys piirsi selvät ääriviivat hänen ylleen piirtyvälle hahmolle ja nuori örkkinainen yskäisi pari kertaa raskaasti. Nuo yskäykset ravistelivat koko ruumista.
-Why izzat you mus' go now!? Skullzeata' vaikeroi murtuneella äänellä puristaen vaimoaan rintaansa vasten. Nopeasta liikkeestä haarniskan soljet kilahtivat kevyesti ukkosen räsähdellessä heidän päidensä päällä.
-You know dat my 'ime hast come, kuoleva örkki vastasi hiljaa, ja yritti liikahtaa, tuloksetta. Skullzeata' laski hänet varovasti maahan ja painoi hellän suudel..."
Joo, nyt loppui! Ei tommosta voi ees kirjottaa.
Siinä oli teille örkkitarina. Puutui vielä pinkit rusetit blondeista leteistä. Voi isä.
-Why izzat you mus' go now!? Skullzeata' vaikeroi murtuneella äänellä puristaen vaimoaan rintaansa vasten. Nopeasta liikkeestä haarniskan soljet kilahtivat kevyesti ukkosen räsähdellessä heidän päidensä päällä.
-You know dat my 'ime hast come, kuoleva örkki vastasi hiljaa, ja yritti liikahtaa, tuloksetta. Skullzeata' laski hänet varovasti maahan ja painoi hellän suudel..."
Joo, nyt loppui! Ei tommosta voi ees kirjottaa.
Siinä oli teille örkkitarina. Puutui vielä pinkit rusetit blondeista leteistä. Voi isä.
-
Andromedus
- Viestit: 1968
- Liittynyt: Su 06.10.2002 19:57
- Paikkakunta: Savonlinna, Itäisten arojen linnake
Olipa kerran mukava örkki nimeltä Zakbut Teurastaja. Zakbut toimi eräässä kylässä teurastajana, mutta hoiteli samalla talonmiehen hommia. Mutta hän asui ihmiskylässä ja jotkut välttelivät häntä mutta ne jotka tunsivat hänet pitivät häntä hauskana ja mukavana heppuna. Zakbutilla oli vaimo, Ikzhag nimeltään. He elelivät onnellisena ja pitkään keisarikunnan kylässä. Zakbutilla oli kaveri, nimeltään Altus joka oli maanviljeliä. He tulivat hyvin toimeen ja kynsivät välillä peltoa yhdessä. Elämä hymyili Zakbutille.
Mutta eräänä päivänä, kun Zakbut tuli kotiin sen jälkeen kun hän oli hakenut pikku tyttöjen lelun erään talon katolta, hän löysi Ikzhagin lattialta, mustan veren peitosta.
"Voi mua örkki poikaa! Ikzhag, ota ilmaa!" Zakbut sanoi hätääntyneenä ja kyyneleet silmissään. Ikzhagin iho ei ollut enää terveen vihreä, hän oli erittäin kalpea.
"Eiiii" huusi Zakbut tajuttuaan vaimonsa kaamean kohtalon. Zakbut tiesi ketkä olivat tehneet tämän, ne olivat kääpiöt jotka aina olivat vastustaneet.
Zakbut vaipui itkuun. Hän ei voinut taistella, se ei kuulunut hänen mielestään minkään örkin luonnolle. Örkit olivat tunteellisia olentoja jotka kammosivat väkivaltaa.
Silloin ovi paukahti auki ja ovessa seisoi Altus kääpiöiden kanssa.
"Varo Altus! kääppänät tappo Ikzhagin!"
"Minä tiedän." Altus vastasi ja otti puukon esille."minä kerroin missä sinä asuit. Sain yhden kuparirahan." hän sanoi ja puhkesi ilkeään nauruun.
"Sinäkin Altukzeni!" örkki parahti ja otti teurastajan kirveen seinältä.
"Ei! Zääkö kerroit mun ja Ikzhagin olinpaikan kääppänöille! Sen pit olla zalaisuus! Petit mut!"
"Et sinä ketään voi tappaa. Olet örkki, örkit ovat liian hyviä. Me kaikki tiedämme sen."
Zakbut ei ollut koskaan ollut varsinaisesti teurastaja. Hän ei voinut tappaa eläimiä ja oli kasvissyöjä. Hän vain oli apuri kylässä.
Kääpiöt ja Altus ahdistivat Zakbutin nurkkaan.
"Kuole vihernahka!" Altus huudahti ja hyökkäsi kääpiöiden kanssa Zakbutin kimppuun joka kiljui kuin tyttö ja itki surun täyteläisiä kyyneliä.
Örkki kuoli. Kyläläiset luulivat tietävänsä että örkit ovat vain täysin hyviä olentoja eivätkä satuttaisi kärpästäkään.
Kunnes Grimgor tuli käymään.
Mutta eräänä päivänä, kun Zakbut tuli kotiin sen jälkeen kun hän oli hakenut pikku tyttöjen lelun erään talon katolta, hän löysi Ikzhagin lattialta, mustan veren peitosta.
"Voi mua örkki poikaa! Ikzhag, ota ilmaa!" Zakbut sanoi hätääntyneenä ja kyyneleet silmissään. Ikzhagin iho ei ollut enää terveen vihreä, hän oli erittäin kalpea.
"Eiiii" huusi Zakbut tajuttuaan vaimonsa kaamean kohtalon. Zakbut tiesi ketkä olivat tehneet tämän, ne olivat kääpiöt jotka aina olivat vastustaneet.
Zakbut vaipui itkuun. Hän ei voinut taistella, se ei kuulunut hänen mielestään minkään örkin luonnolle. Örkit olivat tunteellisia olentoja jotka kammosivat väkivaltaa.
Silloin ovi paukahti auki ja ovessa seisoi Altus kääpiöiden kanssa.
"Varo Altus! kääppänät tappo Ikzhagin!"
"Minä tiedän." Altus vastasi ja otti puukon esille."minä kerroin missä sinä asuit. Sain yhden kuparirahan." hän sanoi ja puhkesi ilkeään nauruun.
"Sinäkin Altukzeni!" örkki parahti ja otti teurastajan kirveen seinältä.
"Ei! Zääkö kerroit mun ja Ikzhagin olinpaikan kääppänöille! Sen pit olla zalaisuus! Petit mut!"
"Et sinä ketään voi tappaa. Olet örkki, örkit ovat liian hyviä. Me kaikki tiedämme sen."
Zakbut ei ollut koskaan ollut varsinaisesti teurastaja. Hän ei voinut tappaa eläimiä ja oli kasvissyöjä. Hän vain oli apuri kylässä.
Kääpiöt ja Altus ahdistivat Zakbutin nurkkaan.
"Kuole vihernahka!" Altus huudahti ja hyökkäsi kääpiöiden kanssa Zakbutin kimppuun joka kiljui kuin tyttö ja itki surun täyteläisiä kyyneliä.
Örkki kuoli. Kyläläiset luulivat tietävänsä että örkit ovat vain täysin hyviä olentoja eivätkä satuttaisi kärpästäkään.
Kunnes Grimgor tuli käymään.
On se kumma että sain potkut työstäni vaikken mitään tehnyt.
-
Stone Fist
- Viestit: 179
- Liittynyt: Pe 12.09.2003 20:14
- Paikkakunta: Joensuu
Iltapäivä
Grom otti mukavamman asennon nojatuolissaan ja liuotti särkeviä jalkojaan höyryävässä vedessä. Hän pyyhkäisi pikkutakkinsa olalle varisseen pölyn pois, kohensi kravaattinsa asentoa ja nosti lukulasinsa silmilleen.
- Ni'Gobbla, toisitko ystävällisesti minulle kääpiöiden historian. Se on hyllyssä K:n kohdalla.
Ni'Gobbla asteli hyllyn luo ja nosti pölyisen kirjan ja ojensi sen Gromille.
- Ette, ole lukenut tätä kirjaa vuosiin, herra Rautavasara. Mistä on kysymys, jos saan tiedustella? kysyi Ni'Gobbla siemaisten hieman bretonnialaista viiniä kristallipikaristaan.
- Haluan vain tietää lisää näistä lystikkäistä pikkuveikoista. Tunnen sympatiaa heitä kohtaan, sanoi Grom.
Ni'Gobbla kaatoi lisää viiniä pikariinsa ja myös Gromin pikariin. Grom katsahti ikkunasta ylös. Linnut liihottelivat ikkunan edessä sirkuttaen suloisesti. Grom otti hyppysiinsä pikkuleivänmuruja ja tarjosi niitä avoimesta ikkunasta linnuille. Nämä lensivät Gromin suurelle ja lämpimälle kämmenelle ja nokkivat jok'ikisen murusen. Grom hymyili autuaana. Pieni tuulenvire pääsi sisään ja Gromia palelti. Hän sulki ikkunan ja syventyi kääpiöiden historiaan. Pienten kääpiöparkojen historia oli täynnä raakuutta ja väkivaltaa. Grom järkyttyi syvästi lukiessaan kääpiöiden kotien tuhosta ja miten ne puolustivat omaisuuttaan viimeiseen mieheen. Tanakat parrakkaat veikkoset olivat taistelleet historian aikana lähes jokaista valloittajaa vastaan ja pysyneet pystyssä. Kyynel valui Gromin poskelle. Ni'Gobbla huomasi tämän heti ja toi nenäliinan, jolla Grom pyyhki kyyneleen. Hän laski kääpiöiden kirjan käsistään ja sulki silmänsä. Oli päiväunien aika. Ni'Gobbla peitteli Gromin huovalla ja hipsi hiljaa ulos huoneesta sulkien hiljaa narahtavan oven. Hän aikoi vierailla örkkilasten hoitolassa piristämässä tihrusilmäisten pienokaisten päivää. Olivat ajat muuttuneet historiasta. Olivat ajat muuttuneet...
___________________________________________________________
Nyt oli pakko kirjoittaa tällaista soopaa. Ihan pakko, olen pahoillani. Tässäkin se on erilainen örkkikertomus, josta äidinkielenopettajatkin saattaisivat pitää. Hyvä, että Wanha Maailma ei ihan tässä pisteessä ole!
Grom otti mukavamman asennon nojatuolissaan ja liuotti särkeviä jalkojaan höyryävässä vedessä. Hän pyyhkäisi pikkutakkinsa olalle varisseen pölyn pois, kohensi kravaattinsa asentoa ja nosti lukulasinsa silmilleen.
- Ni'Gobbla, toisitko ystävällisesti minulle kääpiöiden historian. Se on hyllyssä K:n kohdalla.
Ni'Gobbla asteli hyllyn luo ja nosti pölyisen kirjan ja ojensi sen Gromille.
- Ette, ole lukenut tätä kirjaa vuosiin, herra Rautavasara. Mistä on kysymys, jos saan tiedustella? kysyi Ni'Gobbla siemaisten hieman bretonnialaista viiniä kristallipikaristaan.
- Haluan vain tietää lisää näistä lystikkäistä pikkuveikoista. Tunnen sympatiaa heitä kohtaan, sanoi Grom.
Ni'Gobbla kaatoi lisää viiniä pikariinsa ja myös Gromin pikariin. Grom katsahti ikkunasta ylös. Linnut liihottelivat ikkunan edessä sirkuttaen suloisesti. Grom otti hyppysiinsä pikkuleivänmuruja ja tarjosi niitä avoimesta ikkunasta linnuille. Nämä lensivät Gromin suurelle ja lämpimälle kämmenelle ja nokkivat jok'ikisen murusen. Grom hymyili autuaana. Pieni tuulenvire pääsi sisään ja Gromia palelti. Hän sulki ikkunan ja syventyi kääpiöiden historiaan. Pienten kääpiöparkojen historia oli täynnä raakuutta ja väkivaltaa. Grom järkyttyi syvästi lukiessaan kääpiöiden kotien tuhosta ja miten ne puolustivat omaisuuttaan viimeiseen mieheen. Tanakat parrakkaat veikkoset olivat taistelleet historian aikana lähes jokaista valloittajaa vastaan ja pysyneet pystyssä. Kyynel valui Gromin poskelle. Ni'Gobbla huomasi tämän heti ja toi nenäliinan, jolla Grom pyyhki kyyneleen. Hän laski kääpiöiden kirjan käsistään ja sulki silmänsä. Oli päiväunien aika. Ni'Gobbla peitteli Gromin huovalla ja hipsi hiljaa ulos huoneesta sulkien hiljaa narahtavan oven. Hän aikoi vierailla örkkilasten hoitolassa piristämässä tihrusilmäisten pienokaisten päivää. Olivat ajat muuttuneet historiasta. Olivat ajat muuttuneet...
___________________________________________________________
Nyt oli pakko kirjoittaa tällaista soopaa. Ihan pakko, olen pahoillani. Tässäkin se on erilainen örkkikertomus, josta äidinkielenopettajatkin saattaisivat pitää. Hyvä, että Wanha Maailma ei ihan tässä pisteessä ole!
Back in da biz and so deep in da bashin' game.
-
Andromedus
- Viestit: 1968
- Liittynyt: Su 06.10.2002 19:57
- Paikkakunta: Savonlinna, Itäisten arojen linnake
Grimgor Rautaperä asteli kartanossaan vaisusti päällän hänen punainen aamutakkinsa. Hänen elämänsä oli käynyt vaisuksi, vain hänen kaverinsa Azhag Teurastaja, Wurzzag, Skarsnik ja tämän lemmikki Gobbla astelivat näillä käytävillä.
Hän meni aamiaispöytään ja tervehti ystäviään vaisusti.
"Sallisitko kysyä mikä vaivaa sinua ystäväiseni?" Skarsnik kysyi kohottaen kulmakarvojaan aristokraattisen hienosti.
"Toverini, minua vaivaa se mitä tein silloin kun olin vielä sotalordi. Minä olin tappaja pahimmasta päästä. Minä tapoin satoja viattomia ihmisiä kirveelläni. Olen parantanut tapani mutta etsin vieläkin anteeksiantoa! Minä kuitenkin aina silloinkin kun olin sotalordi, tunsin hellyyttä ja myötätuntoa tappamiani kohtaan." Grimgor vuodatti ja kyneleet valuivat hänen silmistään.
"Monet eivät tiedä, että taisteteluiden jälkeen pidin aina hautajaiset uhreilleni...minä itkin ja itkin. Mutta tekoni eivät loppuneet ennenkuin sinä päivänä kun kaikki örkit olivat melkein kuolleet. Paransimme tapamme ja palasimme siihen mitä me oikeasti sisimmässä olimme."
Hänen toverinsa olivat itkun partaalla ja he halailivat toisiaan ja pyysivät Gorkilta ja Morkilta anteeksi.
Skarsnik sanoi: "Minä en koskaan tappanut ketään. Minä vain kaadoin heitä kumoon ja juoksin pois, ei minusta ole tappajaksi. Se taikakin joka sauvastani lähtee on hyödytön, se vain tainnuttaa vihollisen. Kadun armeijani tekoja, he tappoivat niin paljon!"
Kaikki itkivät nyt avoimesti ja kertoivat omia kokemuksiaan.
"Minä tykkään pojista!" Wurzzag paljasti, "Oli mukavaa hivellä heidän kehojaan niillä "parantavilla" voiteilla..."
Kaikki katsoivat Wurzzagia.
"Me olemme tunteellisia mutta emme homoja!" Azhag kailotti.
"Mutta me hyväksymme sinut, sillä olethan sentään ystävämme." Grimgor sanoi.
"Teurastaja etunimen sain vain huumorin vuoksi. En teurastanut muuta kuin sikoja ja olin armeijan kokki. Tapoin kerran kääpiön, minä itkin ja rukoilin seuraavan viikon. Mutta tapani jatkui ja tapoin vain lisää. Itku ajat lyhenivät kunnes niitä ei ollut enää ollenkaan. Minusta tuli tosissaan "Teurastaja". Kadun sitä edelleen ja sytytän kynttilän jokaiselle uhrilleni." Azhag sanoi.
"Ai senkö takia sinulla on kolme kynttilää huoneessasi?" Skarsnik kysyi itkunsa läpi.
"Kyllä, näen heidän kasvonsa aina kun käyn nukkumaan. Ne vainoavat minua."
Vihernahkat itkivät ka vuodattivat toisilleen kaikkea maan ja taivaan väliltä. Tuli selväksi että sotaretkiä tehtiin koska örkit olivat uteliaita ja halusivat vain nähdä lisää muita kansoja ja kukkia...
Joo, en jaksa kirjoittaa, menee jos semmoseks että...
Hän meni aamiaispöytään ja tervehti ystäviään vaisusti.
"Sallisitko kysyä mikä vaivaa sinua ystäväiseni?" Skarsnik kysyi kohottaen kulmakarvojaan aristokraattisen hienosti.
"Toverini, minua vaivaa se mitä tein silloin kun olin vielä sotalordi. Minä olin tappaja pahimmasta päästä. Minä tapoin satoja viattomia ihmisiä kirveelläni. Olen parantanut tapani mutta etsin vieläkin anteeksiantoa! Minä kuitenkin aina silloinkin kun olin sotalordi, tunsin hellyyttä ja myötätuntoa tappamiani kohtaan." Grimgor vuodatti ja kyneleet valuivat hänen silmistään.
"Monet eivät tiedä, että taisteteluiden jälkeen pidin aina hautajaiset uhreilleni...minä itkin ja itkin. Mutta tekoni eivät loppuneet ennenkuin sinä päivänä kun kaikki örkit olivat melkein kuolleet. Paransimme tapamme ja palasimme siihen mitä me oikeasti sisimmässä olimme."
Hänen toverinsa olivat itkun partaalla ja he halailivat toisiaan ja pyysivät Gorkilta ja Morkilta anteeksi.
Skarsnik sanoi: "Minä en koskaan tappanut ketään. Minä vain kaadoin heitä kumoon ja juoksin pois, ei minusta ole tappajaksi. Se taikakin joka sauvastani lähtee on hyödytön, se vain tainnuttaa vihollisen. Kadun armeijani tekoja, he tappoivat niin paljon!"
Kaikki itkivät nyt avoimesti ja kertoivat omia kokemuksiaan.
"Minä tykkään pojista!" Wurzzag paljasti, "Oli mukavaa hivellä heidän kehojaan niillä "parantavilla" voiteilla..."
Kaikki katsoivat Wurzzagia.
"Me olemme tunteellisia mutta emme homoja!" Azhag kailotti.
"Mutta me hyväksymme sinut, sillä olethan sentään ystävämme." Grimgor sanoi.
"Teurastaja etunimen sain vain huumorin vuoksi. En teurastanut muuta kuin sikoja ja olin armeijan kokki. Tapoin kerran kääpiön, minä itkin ja rukoilin seuraavan viikon. Mutta tapani jatkui ja tapoin vain lisää. Itku ajat lyhenivät kunnes niitä ei ollut enää ollenkaan. Minusta tuli tosissaan "Teurastaja". Kadun sitä edelleen ja sytytän kynttilän jokaiselle uhrilleni." Azhag sanoi.
"Ai senkö takia sinulla on kolme kynttilää huoneessasi?" Skarsnik kysyi itkunsa läpi.
"Kyllä, näen heidän kasvonsa aina kun käyn nukkumaan. Ne vainoavat minua."
Vihernahkat itkivät ka vuodattivat toisilleen kaikkea maan ja taivaan väliltä. Tuli selväksi että sotaretkiä tehtiin koska örkit olivat uteliaita ja halusivat vain nähdä lisää muita kansoja ja kukkia...
Joo, en jaksa kirjoittaa, menee jos semmoseks että...
On se kumma että sain potkut työstäni vaikken mitään tehnyt.