Myrsky nousee: Luku 3: Epäsopua liittolaisten kesken

[pamp-pu]

Pitemmittä puheitta, itse tarinaan:

-------------------------------------------------------------------------------------

Elef heräsi auringon paistaessa vuorten yli hänen silmiinsä. Tuuli oli sammuttanut rakovalkean yön aikana, ja Gerlag nukkui jalat suossa. He olivat pitäneet yön aikana vuorotellen vahtia, ja kukin kohentanut tulta tarvittaessa. Gerlagilla oli viimeinen vahti, ja oli tietysti nukahtanut kesken kaiken.
Elef katsoi sammunutta rakovalkeaa, ja mottasi Gerlagia:
- Perhanan perhana, Gerlag! Olisit edes kohentanut tulta ennenkuin nukahdit!, Elef moitti häntä. Gerlag heräsi vaivalloisesti, nousi istumaan ja heitti selkänsä alla olleen kävyn suohon:
- Mitä, nyt jo aamu? Minä vain vähän torkahdin..., Gerlag sanoi, vilpittömästi ihmeissään, vielä puoliunessa.
- Torkahdit? Kuorsasit kuin karhu talviunilla!, Elef melkein suuttui Gerlagille. - Ajattele, jos peikot olisivat tulleet yön aikana.
Gerlag ei kuitenkaan kuullut, vaan katsoi istualtaan ylöspäin, sekava ilme kasvoillaan. Elefkin katsoi, mitä Gerlag näki. Heidän laavunsa edessä oli neljä ratsailla olevaa hahmoa. Aurinko häikäisi heidän silmiään siinä määrin, ettei kasvoista saanut selvää. Hahmoilla oli kädessään miekat, ja selässä he kantoivat peitsiä. Heidän hevosensa olivat punaväreillä koristellut, ja niiden takana oli Aarnikotkan sulkia. Kolme hahmoista nousi ratsailta, ja neljäs heistä sanoi:
- Keitä olette? Tiedän että tulette Farlandista.
Elef ja Gerlag katsoivat varuillaan, myös ihmeissään, ratsailla olevaa muukalaista. He nousivat ylös, vilkuillen varuillaan ympärilleen:
- Olen Elef, ja tämä on Gerlag., Elef esitteli heidät. - Olemme vain läpikulkumatkalla, ja asiamme on omamme.
Nyt myös ratsailla oleva mies astui alas, lähestyen Elefiä. Mies tuli niin lähelle, että Elef näki hänen kasvonpiirteensä. Miehellä oli punertava leukaparta, ja hän oli pitkä ja lihaksikas. Elef katsoi muita sotilaita, ja koristeista päätellen hänen edessään seisova mies oli muiden johtaja. Miehen silmistä paistoi vahva tunne, ja oli se sitten vihaa, kateutta tai raivoa, Elef tunsi sen kohdistuvan häneen. Samalla silmänräpäyksellä kun Elef käänsi katseensa Gerlagiin, hän kuuli teräksen helähtävän ja tunsi kylmän metallin kaulaansa vasten. Hän käänsi katseensa varovasti takaisin punapartaiseen mieheen, joka tuijotti Elefiä ilmeettömänä. Kumpikaan ei edes räpyttänyt silmiään.
Samassa Gerlag tajusi mitä oli tekeillä, ja veti kirveensä esiin. Hän oli kuitenkin liian hidas, ja eräs sotilaista kolkkasi Gerlagin miekkansa kahvalla.
- Gerlag!, Elef huusi, sotilaiden sitoessa Gerlagin käsiä ja jalkoja. Elef raivostui silmittömästi, ja katsoi vihaa leimuten edessään seisovaan mieheen, joka vieläkin piti miekkansa terää hänen kurkullaan.
- Sinä ja ystäväsi tulette mukaamme, tahdoitte tai ette. Teitä epäillään Kaaoksen kanssa veljeilystä, mies sanoi silmää räpäyttämättä. Elef raivostui:
- Millä oikeudella puhut?! Mikä sinä olet minua tuomitsemaan?!, hän sanoi ja tavoitteli kirvestään. Mies huomasi Elefin yrityksen, vinkkasi toverilleen ja toinen sotilas kolkkasi Elefinkin. Elef kaatui pyörtyneenä maahan, erottaen enää muutaman sanan:
- Sitokaa hänet, viemme heidät kuulusteltavaksi.
- Kyllä, luutnatti Grigor.

Pimeässä kivikellarissa oli kosteaa ja kylmää. Ainoa valonlähde oli pieni kalteroitu ikkuna aivan huoneen yläreunassa, jonka takaa kuului vilkas puheensorina. Elef tuli tajuihinsa, ja huomasi roikkuvansa ranteistaan seinällä, lukoilla varustetuissa ketjuissa. Jossain huoneen nurkassa vikisi rotta, ja ohikulkevien ihmisten varjot lankenivat kylmälle kivilattialle pienenpienestä ikkunasta hänen oikealla puolellaan.
Elefin päätä jomotti sotilaan kolkattua hänet. Hänen tavaransa oli viety, kirves, reppu, talismaani, jopa tuohivirsut hänen jaloistaan. Kislevin pelkuriraukat, varastelevat kuin pahaiset hiidet, Elef ajatteli kivun jyskyttäessä yhä voimakkaampana hänen takaraivossaan. Näin pahaa päänsärkyä hänellä ei ole ollut sitten parin kuunkierron takaisen ryyppykilpailun Karak Ranudin tavernassa, jonka hän oli ollut hävinnyt vain täpärästi. Monella, ei edes kellään Elefin heimolaisella, ollut niin hyvää viinapäätä kuin hänellä.
Elef katseli ympärilleen. Hänen silmänsä olivat tottuneet pimeään siinä määrin, että hän näki ympärilleen. Gerlagia ei näkynyt missään. Toivottavasti hänelle ei ole sattunut mitään, hän ajatteli. Hänet oli varmaan viety toiseen tyrmään.
Elefin vasemmalla puolella oli jykevä tammesta tehty ovi, jossa ei ollut minkäänlaista ikkunaa tai kurkistusaukkoa. Tilanne oli toivoton Elefille. Vaikka hän pääsisi irti kahleista, mikä on erittäin epätodennäköistä, hän ei pääsisi ulos. Pakotietä ei ollut. Elef nukahti uupumuksesta.

Grigor käveli pitkin Griffonilegioonan parakin käytäviä, kohti eversti Ivanovitsin huonetta. Ivanovits oli kutsunut hänet luokseen, sillä meneillään oli kiivas neuvottelu. Everstin huoneeseen johtavan käytävän seinät oli koristeltu villaryijyillä, jotka kuvasivat Kislevin historiaa. Siellä täällä paloi seinillä lyhtyjä, joiden vähäinen valo sai käytävän näyttämään aavemaiselta.
Grigor kääntyi vasemmalle, ja nurkan takana oli jykevä ovi jota vartioi kaksi sotilasta. Grigor käveli ovelle, jolloin sotilaat huomasivat hänet ja tekivät kunniaa:
- Lepo, sotamiehet, Grigor sanoi jokseenkin rutiininomaisesti.
Grigor oli vuosi sitten ollut vielä rivisotilas, mutta hänet oli ylennetty suoraan luutnantiksi Korkeasolassa Rautasusia vastaan käydyn taistelun urotöistä johtuen. Hänen menestyksestään liikkui ilkeitä huhuja, puhuttiin jopa että Grigor olisi lahjonut eversti Ivanovitsin. Eversti oli kuitenkin kunnian ja periaatteen mies, joten lahjominen ei käynyt päinsä. Huhut olivat vasta hiljattain lakanneet, mutta Grigor tiesi että jotkut tekisivät mitä tahansa saadakseen hänen paikkansa. Grigor selvitti kurkkuaan:
- Vieläkö neuvottelut ovat käynnissä?, hän kysyi ja kuunteli samalla kovaäänistä kiistaa, jonka äänet kantautuivat paksun tammiovenkin läpi. Toinen sotilaista vastasi:
- Kyllä, herra luutnantti. Kaikki muut ovat jo paikalla, te olette viimeinen. Brionnen lähettiläs saapui kymmenen minuuttia sitten.
Grigor nyökkäsi sotilaille, joista toinen avasi oven.
Ivanovitsin huone oli suuri, seitsemän metriä leveä ja kuusi pitkä, suurin parakin huoneista. Keskellä huonetta oli suuri pyöreä pöytä, jonka ympärillä istui vilkkaasti keskustelevia, jopa riiteleviä, miehiä. Eversti itse istui koristeellisessä pyökkituolissaan, Grigorista katsoen pöydän takana. Eversti Ivanovits oli noin viisikymmentävuotias, monien taistelujen veteraani. Hänellä oli tuuheat, harmaantuneet hiukset ja täysparta. Hän ei kuitenkaan, jonkinlaista sairautta potevana, viime vuosina ollut osallistunut taisteluihin.
Ivanovits rauhoitteli parasta aikaa kahta riitelevää miestä, joista toinen tuli aksenttinsa perusteella Nulnista. Eversti kohotti katseensa ja näki Grigorin.
- Keskeytänkö jotain, hyvät herrat?, Grigor kysyi vilpittömästi. Eversti nousi ylös, ja kätteli Grigoria:
- Hyvä että tulit, Grigor. Täällä on helvetti valloillaan. Nulnin ja Gisoreuxin lähettiläät riitelevät kuin Örkit viimeisestä lihanpalasta, eversti sanoi hiljaa, ilmiselvästi huojentuneena Grigorin saapumisesta. Hän otti kätensä Grigorin olalta ja huusi metelin yli, sillä kaikki edustajat riitelivät jonkun kanssa:
- Herrat! Rauhoittukaa!
Riitely jatkui vielä viitisen minuuttia, jonka aikana meteli laantui ja lopuksi lakkasi.
- Nyt kun olette vihdoin rauhoittuneet, voisimmeko aloittaa sivistyneen keskustelun?, Ivanovits kysyi helpottuneena. Miesten joukosta kuului yksimielistä, hyväksyvää muminaa. Ivanovits istui pyökkituolilleen, ja Grigor omallensa Nulnin aksentilla puhuvan miehen viereen. Eversti selvitti kurkkuaan:
- Kuten kaikki tiedätte, suuret barbaariheimot ovat yhdistyneet saman johtajan alle. Archaon on hänen nimensä, ja tässä puhuessamme hän kokoaa armeijansa viime rippeitä.
Pöydästä kuului yksimielistä muminaa, jonka keskeytti mies joka oli univormustaan päätellen Valkoisen Suden ritarikunnan jäsen:
- Tietojemme mukaan hän keskittää hyökkäyksensä Middenheimiin. Jos hän onnistuu, tie muualle Keisarikuntaan on hänelle auki. Vastaavaa uhkaa emme ole kokeneet sitten viime Suuren Sodan, mies kertoi. Hän levitti pöydälle kartan, johon oli kuvattu Kislev, pohjoinen Keisarikunta ja osa Bretonniaa ja Maailmanreunan vuoria. Mies jatkoi kertomistaan:
- Archaonin pääarmeija etenee pohjoisesta Peikkomaiden halki Kisleviin, ja Grimgor Rautanahan armeija... Grigoria vastapäätä istuva mies hyppäsi pystyyn:
- Mitä, vieläkö se kirottu Mustaörkki on elossa?!, mies karjaisi. Ivanovits mulkoili häntä vihaisena:
- Viktor, istu alas, hän sanoi. Ylös pompannut mies yritti koota itseään ja istuutui lopulta alas. Ivanovits kääntyi Valkoisen Suden ritariin päin:
- Jatka toki, Gerhard, Ivanovits sanoi ja nojasi taaksepäin tuolissaan. Gerhard kumarsi:
- Kiitos, herra eversti, hän sanoi ja jatkoi: - Rautanahan armeijan huhutaan tulevan Korkeasolan kautta. Lisäksi uhkana ovat Naggarothin haltiat, joiden huhutaan liittoutuneen Kaaoksen kanssa.
Gisoreuxin lähettiläs selvitti kurkkuaan kovaäänisesti. Ivanovits kääntyi häneen päin:
- Onko sinulla lisättävää, Jacques?, hän kysyi Gisoreuxin lähettiläältä. Jacques selvitti kurkkuaan uudelleen:
- Miten Naggarothin haltiat voivat olla suoranainen uhka? Ovathan ne aiemminkin ryöstäneet Vanhan Maailman rannikkokyliä, mutta veikkaan että ne keskittävät hyökkäyksensä Ulthuaniin, jotta nämä eivät voisi lähettää apujoukkoja, Jacques selosti. Grigor puuttui aiheeseen:
- Miten edes tiedät, auttaisivatko Ulthuanin haltiat meitä muutenkaan? Viime Sodassa niin oli, mutta ei enää. Ajat ovat muuttuneet, Jacques, Grigor aloitti. Jacques kiivastui:
- Miten uskallat epäillä? Yhtälailla tämä uhka koskee kaikkia Vanhan Maailman ja Ulthuanin asukkaita, niin Ihmisiä, Haltioita kuin Kääpiöitäkin. Jos... Jacquesin keskeytti mustahiuksinen, lyhyenläntä Nulnin lähettiläs:
- Helppo teidän on puhua, paroni. Ellen väärin muista, viime Sodassa Keisarikunnan, Ulthuanin ja Kääpiölinnoitusten yhdistyneet armeijat marssivat taisteluun. Ja mitä tekee Bretonnia? Istuu paikallaan, turvassa Harmaiden Vuorten takana, ja nauttii esityksestä, mies sanoi halveksivasti. Jacques raivostui, nousi ylös ja veti miekkansa huotrasta. Jacques katsoi raivoissaan Nulnin lähettilästä, joka näytti pelästyneeltä:
- Loukkasit kunniaani, Everharm, ja Bretonnian ritarina haastan sinut kaksintaisteluun, Jacques sanoi hillitysti mutta selvästi raivoissaan. Ivanovits nousi jälleen kerran pystyyn:
- Miekka tuppeen, paroni! Olkoon kyse vaikka sadan ritarin kunniasta, mutta täällä ette välejänne selvitä!, eversti huusi vihaisena. Jacques taisi tajuta tilanteen vakavuuden, sillä hän pani miekkansa takaisin huotraan ja istuutui, mutta mulkoili vieläkin vihaisesti Everharmia. Ivanovits ei istuutunut tällä kertaa, vaan jatkoi:
- Juuri tähän vihollinen pyrkii: Tuottamaan välilllemme epäsopua ja vihaa. Nyt elämme vaaran aikoja, ja voittaaksemme tämän uhan, meidän on sodan syttyessä pysyttävä tiukan yhtenäisenä, Ivanovits jatkoi ja istuutui. Kukaan ei sanonut sanaakaan, ainoastaan Jacques mulkoili raivoissaan Everharmia, kunnes Grigor puhui:
- Herra eversti, nappasimme eilen sotilaiden kanssa kaksi miestä. He tulevat pohjoisesta, ja heitä epäillään vihollisen kanssa kaveeraamisesta. He saattaisivat tietää jotain.
Ivanovits katsoi Grigoria mietteliäänä:
- Mitä heimoa he ovat? Aeslingeja? Vargeja?, eversti kysyi kiinnostuneena. Grigor pysyi tyynenä:
- Farlandereita, herra eversti, Grigor vastasi. Ivanovits katsoi vieläkin Grigoria, haroen partaansa, kunnes hän puhui jälleen:
- Far Northin Farlandereita?, hän kysyi varuillaan. Grigor nyökkäsi. Eversti laski katseensa maahan, ja nousi ylös:
- Tämä kokous on päättynyt, hän sanoi: - Jatkamme tarpeen tullen huomenna. Loputkin nousivat ylös ja poistuivat hiljalleen huoneesta.

Elef heräsi jälleen sellissään, pää kipeämpänä kuin milloinkaan ennen. Hänen herättyään kesti taas vähän aikaa, ennenkuin hänen silmänsä tottuivat pimeyteen. Kun näin kävi, hän näki oven avautuvan hetkeksi, samalla kun sisään heitettiin leivänkannikka. Se laskeutui aivan Elefin jalkoihin, jota hän sitten yritti kurottaa jaloillaan maasta. Hän oli kuitenkin niin väsynyt ,ettei onnistunut.
Samassa hän kuuli käytävästä askelia ja tutun äänen:
- Kädet irti, huoranpenikat! Kislevin pelkuriraukat, loikatkaa järveen, perkele!, ääni huusi. Ovi avautui jälleen, ja Gerlag lensi huoneen poikki seinää päin. Ovi sulkeutui, ja avain kävi lukossa. Elef vilkaisi Gerlagiin päin:
- Missäs sitä ollaan oltu?, hän kysyi, eikä voinut olla hymyilemättä Gerlagin ilmalennon jälkeen. Gerlag sylki suustaan pari hammasta, nousi pystyyn ja ravisti päätään:
- Asioilla, hän sanoi naama kivusta vääränä: - Voi helkutti, olo on kuin sen parin kuunkierron takaisen ryyppykilpailun jälkeisenä aamuna, hän sanoi ja istuutui nojaten kiviseinään. Elef hymähti:
- Tiedän mitä tarkoitat. Sama kävi minunkin mielessäni, Elef jatkoi ja yski verta lattialle: -Kuule, jos jaksat nousta sieltä, niin viitsitkö ottaa puolet tuosta leivästä ja pistää sen suuhuni? En ylety...
Gerlag nousi vaivoin ylös, otti leivän, repi sen kahtia ja antoi puolet Elefille. Elef mutusti leipää tyytyväisenä:
- Khiitoshf, hän sanoi suu täynnä leipää. Yhtäkkiä hän muuttui helmenvalkoiseksi ja oksensi lattialle. Gerlag nousi salamana ylös, ja tutki Elefin kunnon:
- Sinut on myrkytetty, Gerlag sanoi huolestuneen näköisenä: - Oletko syönyt mitään epäilyttävää?
- Mistä minä tietäisin, olen ollut tajuton monta tuntia, Elef sanoi turhatutuneena. Käytävästä kuului jälleen askelia, ja ovi aukeni. Sisään tuli kahdeksan sotilasta, joista yksi sanoi:
- Te tulette mukaamme, halusitte tai ette. Gerlag mietti:
- Paras lähteä hyvällä, emme halua uudelleen tajuttomiksi, hän sanoi Elefille, joka nyökkäsi. Sotilaat irrottivat Elefin kahleista, sitoivat molempien kädet ja alkoivat viedä heitä jonnekin...
-------------------------------------------------------------------------------------

Semmoinen. Tällä kertaa tulikin vähän pidempi pätkä, toivottavasti tykkäätte.

[Rune]

Heh, pitää nyt alkuun sanoa, ettei kaksi, kolme jalkaa ole mikään suuri huone. Pari metriä kantilleen.

Mutta joo, tarinaan. Oli nimittäin vielä parempi kuin kaksi edellistä juonen alkaessa kehittyä pikkuhiljaa. Tunnelman luomiseen oli käytetty juuri tarpeeksi kuvailua. Tosi nättiä, kieltämättä. Pamp-pu jatkaa laadukasta linjaa. Mutta lopussa tapahtumat kävivät vähän turhan tiuhaa tahtia. Ensin toinen on yksin, sitten tuodaan kaveri, sitten toinen oksentaa ja samassa toiset haetaan pois. Olisit pitänyt hieman taukoa tai jättänyt jotain pois. Mutta overrall hyvinkin luettavaa. Odottelen...

edit\\ Mitäköhän hemmettiä nytkin olen lukenut... Juu, siis kuusi jalkaa on about pari metriä, ja se ei tosiaankaan ole kovin suuri huone. Ajattele nyt, miten saa parimetriseen huoneeseen suurta pöytää, saatikka paljoa ihmisiä? Ei ole mikään tarkoitus siis nipottaa, pikkaisen vain käris realismi tarinassa, muttei tosiaankaan mitenkään hälyttävästi.

[pamp-pu]

Heh, pitää nyt alkuun sanoa, ettei kaksi, kolme jalkaa ole mikään suuri huone. Pari metriä kantilleen.

Missä kohtaa mainitsin pari kolme jalkaa pitkän/leveän huoneen? Seitsemän jalkaa tuli kyllä mainittua...

Mutta lopussa tapahtumat kävivät vähän turhan tiuhaa tahtia. Ensin toinen on yksin, sitten tuodaan kaveri, sitten toinen oksentaa ja samassa toiset haetaan pois. Olisit pitänyt hieman taukoa tai jättänyt jotain pois.

No joo, viimeinen kappale tulikin kirjoitettua n. viidessä minuutissa, suurempia miettimättä. Tuntui vaan kirjoittaessa siltä, että loppuun piti saada vielä jotain.
Mutta, kiitos kehuista.

[pamp-pu]

Njoh, tässä vaiheessa ihmiset voisivat kertoa fiiliksiään tarinasta ja sen edeltäjistä, ja vaikka spekuloida tulevaa (mikä on sinänsä vähän turhaa, jatkoa en itsekään tiedä ).

EDIT:

Juu, siis kuusi jalkaa on about pari metriä, ja se ei tosiaankaan ole kovin suuri huone. Ajattele nyt, miten saa parimetriseen huoneeseen suurta pöytää, saatikka paljoa ihmisiä? Ei ole mikään tarkoitus siis nipottaa, pikkaisen vain käris realismi tarinassa, muttei tosiaankaan mitenkään hälyttävästi.

*oops*, mokasin. Nyt meni jalat ja metrit sekaisin. Korjaukseen...
EDIT2: Korjattu.

[High king Godric]

Hieno tarina, eipä valittamista. Farnalderit kuvattu hyvin. Mitäpä tähän muuta lisäilemään.

[Jesh]

Tulihan nyt tämäkin luettua ja pakko sanoa, että mahtavaa settiä. Tarinan tapahtumat oli kuvailtu todella hyvin, eikä se takkuillut missään vaiheessa. Henkilöt olivat myös mahtavia ja hyvin personnallisia, kahden eri kansan epäluulot toisiaan kohtaan oli kuvattu hienosti. Pari huolimattomuusvirhettä löytyi, mutta mikäs minä olen niistä huomauttelemaan. Huomaa heti, että Pamp-pu on kehittynyt huimasti tarinoissaan ja kuuluu parhaisiin tarinankirjoittajiin SoTussa. Pointsit sinne! Nyt kirjoittaisit sitä jatkoa todella nopeasti, niin olisit kymmennesti siunattu...

[Tybraal]

Jepjep, paras luku tähän mennessä! Totta kai jokainen tuijottaa oman armeijansa napaa, ja olen erittäin tyytyväinen bretonnialaisen herttuan käytökseen . Kirjoita ihmeessä lisää, jokainen luku jättää kuolaamaan enemmän!

OT: En ollut tajunnutkaan, että Bretit tekevät nyt ensimmäistä kertaa jotain muiden kansojen hyväski!

[JarLoz]

Hyvää settiä. Tämä pätkä innoitti minut kirjoittamaan pitkästä aikaa hieman "virallista" FN kamaa...