"Epäkelpo lomake" tyyliset virheet kirjautumisessa pitäisi olla nyt historiaa. T. ylläpito

Taidetta figuista?

Miniatyyrien maalaukseen, konvertoimiseen sekä maastontekoon liittyvät kinkkiset kysymykset ja ongelmat.
Avatar
minisaarnaaja
Viestit: 428
Liittynyt: Pe 09.08.2002 11:02
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja minisaarnaaja »

Ei koko varmaan kaikkea merkitse, mutta kyllähän se rajoittaa ilmaisua joiltakin osin. Esimerkiksi inkvisiittori-figua (n. 50mm mittakaava) maalatessa tuntui että kerrankin pystyy keskittymään kasvoihin kunnolla, kun tilaa on vähän enemmän. Koolla voi myös saada tiettyä vaikuttavuutta aikaan, tai ainakin suhteellisella koolla. Se Salavan ganuuna olisi tosiaan voinut hyvin sopia Kiasman ilmapiiriin joidenkin näyttelyiden aikaan, mikäli se vain olisi ollut pari metriä korkea...

Nyt siis etsimään ilmeikkäitä figuja, joissa voi yrittää saada jonkinlaista henkeä tai ideaa aikaan. Tosin ainakin itselleni tämä harrastus on edelleen enimmäkseen hauskanpitoa ja rentoutumista, ja suurin tyydytys tulee siitä että näkee elottomien kappaleiden muuttuvan edes vähän elollisemmiksi. Jos jostain niistä tulee taiteeksi laskettavaa, niin se on vain ylimääräistä plussaa. Mutta jos joku innostuu kokeilemaan vähän taiteellisempaa figumaalausta, niin näkisin tuloksia mielelläni;)
Suomenkielinen maalausopas ja maalaus- ja konvertointiaiheisia artikkeleita - http://www.wellofminiatures.wordpress.com
neo
Viestit: 251
Liittynyt: Pe 18.04.2003 01:01

Viesti Kirjoittaja neo »

VJ kirjoitti:Ei koolla ole väliä. Ainakaan tuossa suhteessa
Ei niitten figujen ole tarkoitus olla mitään mainoksia, ihmiset saa kyllä kävellä niitten ohi yhä edelleen, mikäli ei kiinnosta..
Mä olen tyhmänä kävellyt myös monien hyvien taulujen ohi koulun kuviksen tunnilla tehtyjen galleriavisiittien aikana ja haukoitellut..
Koolla on väliä.. Kuinka monta alle viisi senttistä taideteosta tiedät? Enkä nyt tarkoita että figujen koon nostamisen yli kaksimetrisiksi tekisi niistä automaattisesti taidetta. Mutta pieni koon kasvatus tuo jo suuren määrän "uskottavuutta" figuihin. Aika moni ottaisi ennemmin hyvin maalatun 50 mm skaalan figun kirjahyllyään koristamaan 28 mm sijaan..

Eikä se Minun mielestäni pienennä yhtään jonkun asian taiteellisuutta että joku kävelee sen ohi.. Haukotellen tai ei :)
VJ kirjoitti:Ja jos jatketaan tota reasoningia päästään siihen, että Salavan hellcannon olisi vaikuttava taideteos jos se vaan olisi tarpeeksi iso.. Taatusti jengi pysähtyis ihmettelemään. Ja olishan se kai taidetta nykyajan mittapuun mukaankin..
No taide käsitteenä, on yleisesti ottaen aika hatara käsite nykyaikana.
baretul

Viesti Kirjoittaja baretul »

neo kirjoitti:
VJ kirjoitti:Ei koolla ole väliä. Ainakaan tuossa suhteessa
Ei niitten figujen ole tarkoitus olla mitään mainoksia, ihmiset saa kyllä kävellä niitten ohi yhä edelleen, mikäli ei kiinnosta..
Mä olen tyhmänä kävellyt myös monien hyvien taulujen ohi koulun kuviksen tunnilla tehtyjen galleriavisiittien aikana ja haukoitellut..
Koolla on väliä.. Kuinka monta alle viisi senttistä taideteosta tiedät? Enkä nyt tarkoita että figujen koon nostamisen yli kaksimetrisiksi tekisi niistä automaattisesti taidetta. Mutta pieni koon kasvatus tuo jo suuren määrän "uskottavuutta" figuihin. Aika moni ottaisi ennemmin hyvin maalatun 50 mm skaalan figun kirjahyllyään koristamaan 28 mm sijaan..
Niin no figumaalaja tai figuja katseleva kyllä erottaa noita 4cm ukot tuolta vitriinistä. Ainakin mä erotan kaikki yksityiskohatki ihan helpolla.
Avatar
Gorkiporki
Sotavasaran Maalaajamestari 2008
Viestit: 2419
Liittynyt: Ma 24.03.2003 20:15

Viesti Kirjoittaja Gorkiporki »

minisaarnaaja kirjoitti:Ateos http://www.archertransfers.com/Bracketed.html
Täytyy tähän väliin sanoa että tuo on kyllä ovelan näköinen, siis todella hieno ja taitavasti toteutettu. Uskaltaisikohan kukaan yrittää lähteä samoille taille vaikka jossain isossa GW:n maalausturneessa.
Avatar
Matti
Valvoja
Viestit: 3155
Liittynyt: Ke 21.08.2002 09:27
Paikkakunta: Espoo, Etelä-Leppävaara

Viesti Kirjoittaja Matti »

minisaarnaaja kirjoitti:Aika monessa kommentissa oli kaikuja siitä, että miniatyyrien maalaukselle harrastuksena tulee tapahtumaan jotain tulevaisuudessa. Entä jos me panisimme sen tapahtumaan? Jos parikin meistä yrittäisi ylittää itsensä ja tehdä jotain aivan muuta, niin eiköhän niiden epäonnistuneiden kokeilujen joukosta yksi tai kaksi onnistunuttakin löytyisi...
Mitäs jos laitettas haastetta pystyyn Sotu III maalauskisaan? Joku hitusen erikoisempi luokka mukaan, kuten esim. pitää kuvata jokin tietty tunne tai joku kokemus? Ideana on myös tehdä arvostelusta erilaista - annetana tehtävänanto, jonka perusteita painottaen figu arvostellaan. Eli enää se ei ole "tee teknisesti ja imagellisesti täydellinen figu, joka sopii määrä/genre/koko rajotteisiin".

Tää vois toimia kanssa 'Conia ajatellen kokeiluluokkana, jos sotussa toimii niin varmaan 'Conissakin. Mahtaakohan muualla maailmassa olla tälläisiä kisoja, joissa annetaan kirjallinen tehtävän anto, rajoittamatta itse figuvalintoja suoranaisesti? Lähes aina musta se on ollut figuun tai sen genreen rajoittuvaa. Tässä vois olla pieni potku takamukseen uudistamaan harrastustamme hitusen. :) Toivottavasti...

Kuinka moni lähtisi mukaan tällaiseen luokkaan alustavasti Sotu III:ssa? Minä ainakin lähden varmasti.
“When you aim for perfection, you discover it’s a moving target.” – George Fischer
Battousai
Viestit: 800
Liittynyt: La 10.07.2004 20:59
Paikkakunta: Mikkeli

Viesti Kirjoittaja Battousai »

Minä lähtisin ehdottomasti. Nyt äkkiä ostamaan jauhelihaa :D
Minkäsnäköinen eläin tuo lateksi muuten on? -TietoPredator
Avatar
skarsnak
Peliporukkavalvoja
Viestit: 691
Liittynyt: Ma 04.11.2002 11:00
Paikkakunta: Lammi

Viesti Kirjoittaja skarsnak »

Oli amk-pääsykokeissa yhtenä piirrustustehtävänä piirtää äänien pohjalta abstraktioita kuvaamatta itse äänilähdettä. Sama taitaa olla periaate tuossa Salavan ideassa joskin figuiluun sovellettuna.

Tunne kriteerinä voisi toimia kohtalaisen hyvin. Haju ja maku tasapäistäisivät kaiketi liikaa, ja kuuloaistimusen kanssa saattaisi olla liiankin vaikeaa olla kuvaamatta itse äänilähdettä. Mikä sellainen tunne sitten voisi olla: Viha? Raivo? Rakkaus? Kiintymys? Uskollisuus? Entäpä mahdollisimman esteettisen, kauniin figun maalaaminen? Melko voimakkaasta tunteesta aiheeksi pitäisi varmaankin lähteä liikkeelle asioiden edes hieman helpottaakseen.

Mukana olen jos tällainen toteutetaan.
Amerikassa köyhyys on värillistä --Ray Loriga
Avatar
Maelis
Viestit: 1766
Liittynyt: Ke 13.11.2002 16:26
Paikkakunta: the big smoke

Viesti Kirjoittaja Maelis »

M. Salava kirjoitti:Mahtaakohan muualla maailmassa olla tälläisiä kisoja, joissa annetaan kirjallinen tehtävän anto, rajoittamatta itse figuvalintoja suoranaisesti?

Kuinka moni lähtisi mukaan tällaiseen luokkaan alustavasti Sotu III:ssa? Minä ainakin lähden varmasti.
Onhan noita tollasia kisoja ideoitu ainakin jo vähän aikaa.
Jos Sotun kisaan tulee tuollainen kategoria niin mukana olisin, vaikken tiedä, osaisinko äänestää mielestäni parasta. Saattaa olla että se ääni menisi liian helposti parhaalle tekniselle toteutukselle.

Edit: Inho olisi sinällään aika helppo tunne. Sen herättämiseksi ei tarvitse hirveästi aikaa.
Avatar
Matti
Valvoja
Viestit: 3155
Liittynyt: Ke 21.08.2002 09:27
Paikkakunta: Espoo, Etelä-Leppävaara

Viesti Kirjoittaja Matti »

Maelis kirjoitti: Edit: Inho olisi sinällään aika helppo tunne. Sen herättämiseksi ei tarvitse hirveästi aikaa.
Inho on liian helppo sanoisin ja lisäksi se on turhan negatiivinen, se ennemmin karkoittaa uusia harrastajia kuin vetää puoleensa. Omia suosikkejani olisivat:

- Ihana, kaunis, iloinen. Eli siis sellanen työ, jonka katsomisen pitäs saada hymy suun pieliin ja aiheuttaa hyvä mieli. Melko helppo aihe minusta keksiä oma idea.

- Suru, sääli. Tähän ei luulis vielä kovin vaikeaa olla keksiä omaa ideaa, mutta toteutus voi olla melko hankalaa. Karkkityyli ei varmaankaan toimis täs kategorias mitenkään.

- Viha, raivo. Tämä on vaikea. Miten saada katsoja vihaiseksi, eikä katsomaan inhoten / kauhistuen. Itselleni tää ois vaikein varmaan, mutta myös mielenkiintoinen sikäli. Lisäksi aika negatiivinen tunne.

Esteettisesti mahdollisimman kaunis ja tunnelmaltaan myös vois olla kanssa varsin hyvä aihe. Siinä saisi sitten päättää, tekeekö siitä iloisen, murheellisen, tyynen tms.
“When you aim for perfection, you discover it’s a moving target.” – George Fischer
VJ
Viestit: 1401
Liittynyt: Ma 08.07.2002 22:38
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja VJ »

neo kirjoitti:Koolla on väliä.. Kuinka monta alle viisi senttistä taideteosta tiedät? Enkä nyt tarkoita että figujen koon nostamisen yli kaksimetrisiksi tekisi niistä automaattisesti taidetta. Mutta pieni koon kasvatus tuo jo suuren määrän "uskottavuutta" figuihin. Aika moni ottaisi ennemmin hyvin maalatun 50 mm skaalan figun kirjahyllyään koristamaan 28 mm sijaan..
Näähh... turhaa valitusta. Ei kovin moni tauluja maalaavakaan itke sen kolmannen ulottuvuuden perään, joka meillä on käytössämme. Mä nään tän asian niin, että figumaalaus on vielä yleisesti todella alkeellisella tasolla. Potentiaalia olisi vaikka kuinka paljon, emme vain pysty käsittämään sitä kaikkea vielä. Miettikää, että ennen perspektiivin keksimistä maalaustaiteessa, kukaan ei tullut ajatelleeksikaan sitä tai sitä mitä sillä voidaan katsojalle viestittää (perspektiivin tehtävä kuvassa ei ole pelkästään esteettinen... Se asettaa katsojan osaksi taulua ja ikään kuin näyttää katsojan paikan ja roolin kuvassa).
Eikä edelleenkään ole kysymys siitä ottaisiko joku figun hyllyynsä. Ei taide ole = koriste.
Pieni koko on ominaisuus joka figuissa on.. Sille ei mitään mahda. Eikä sen tarvitse olla mikään oikea ongelma. Joskus paras tapa saada ihmiset kuuntelemaan tarkasti on puhua hiljaa. Uskon että sama pätee tietyllä tapaa figuihinkin.
And they wonder how he dealt with stress so well..
Bahir
Viestit: 76
Liittynyt: Ma 31.03.2003 11:35
Paikkakunta: Lahti

Viesti Kirjoittaja Bahir »

Lisäisin tuohon Salavan viimeiseen viestiin vielä yhden tunteen.
Haikeus/kaipuu.
Tämä olisi mielestäni kohtuullisen helppo toteuttaa esim. oikealla figu- ja värivalinnalla.
Tulikin mieleen tässä pari sopivaa sovellusta tähän.
Esim. hahmo joka seisoo korkealla kukkulalla ja katsoo esim. kotikyläänsä.
JuhoL
Viestit: 1366
Liittynyt: La 12.06.2004 11:29
Paikkakunta: Halikko

Viesti Kirjoittaja JuhoL »

no en ole itse ajatellut sitä taiteeksi (mitäköhän se tarkoittaa??) mutta onhan se eräänlaista taidetta...
Sumppi Ry
Salon Kortti-, Lauta- ja Miniatyyripelaajat
http://sumpinmukana.blogspot.fi/
https://www.the-ninth-age.com/
bekkoh
Viestit: 104
Liittynyt: Ma 15.03.2004 18:41
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja bekkoh »

Täytyy myös tunnelmaa luotaessa muistaa se, että figuureissahan on vaikea toteuttaa sopiva maisema ympärille. Maalauksessa soturin takana voi siintää myrskyävä taivas ja lumiset vuorenhuiput, mutta miniatyyrien, jopa hienommien dioraamojen kohdalla tälläisten toteuttaminen kunnolla on lähes mahdotonta.
54y-n0_t0-g04753d
Battousai
Viestit: 800
Liittynyt: La 10.07.2004 20:59
Paikkakunta: Mikkeli

Viesti Kirjoittaja Battousai »

Maalaa hienon maiseman, ja liimaa sen scenic basen sivu(i)lle. Tadaa maisema :D
Minkäsnäköinen eläin tuo lateksi muuten on? -TietoPredator
Andromedus
Viestit: 1968
Liittynyt: Su 06.10.2002 19:57
Paikkakunta: Savonlinna, Itäisten arojen linnake

Viesti Kirjoittaja Andromedus »

Ei pöllömpi idea.Mutta suosittelen isoa sekä neliönmuotoista alustaa.
On se kumma että sain potkut työstäni vaikken mitään tehnyt.
Avatar
Matti
Valvoja
Viestit: 3155
Liittynyt: Ke 21.08.2002 09:27
Paikkakunta: Espoo, Etelä-Leppävaara

Viesti Kirjoittaja Matti »

Victoria on tehnytkin jo sen, että maalannut taustan mukaan. Esim. tuossa. Toimii ihan kivasti, mut en usko et tuo on kovin suuri mullistus.

EDIT: Ja ei sitten kommentteja tosta työstä taas... näytin vaan, että joku on jo tehnyt "taustan" figu työlleen...
“When you aim for perfection, you discover it’s a moving target.” – George Fischer
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Maalaus, konverttaus ja maiseman teko”