Kuinka monella on ollut hankaluuksia sääntö kirjankaa?
Kuinka monella on ollut hankaluuksia sääntö kirjankaa?
Kuinka monella on ollut hankaluuksia sen sääntö kirjan kanssa?
Esim. mulla on ollut tosi paljon hankaluuksia kun en oikein osaa enkkua. Kuinka moni luki sen jo ala-asteella?
Esim. mulla on ollut tosi paljon hankaluuksia kun en oikein osaa enkkua. Kuinka moni luki sen jo ala-asteella?
Vaikka tässä keskustelun aiheena säännöt ovatkin, tämä ei kuulunut sääntöalueelle joten siirsin tänne.
Itse aloitin harrastuksen vasta yläasteen jälkeen, joten kielitaitoa oli ehtinyt kertyä sen verran että tekstin ymmärtämisen kanssa ei ollut vaikeuksia. Mahdolliset ongelmat syntyivät lähinnä omasta laiskuudesta - kaikkea ei jaksanut lukea niin tarkasti kuin olisi pitänyt. Toisaalta joka lukukerralla oppi(i) aina uutta, mikä oli oikeastaan vain positiivistä.

"It's a great excuse to start collecting ANOTHER army. One can never have enough armies and starting a new one is always exciting."
Jep. Ei kannata lukaista vaan nopeesti ja sitten myöhemmin muistella että kai se näin meni. Ekan vuoden ajan tuli pelattua aika pahasti väärillä säännöillä kun ei täysin ymmärtänyt kaikkea ja oli lukenut sen vitosedikan aikaisen (oon pelannu vaan kutosta) suomenkielisen niteen, jonka pohjalta katottiin sääntöjä jos ei ymmärtänyt sääntökirjasta.
Meikäkin alotti joskus yläasteen, aikana kaverin kanssa juostiin heti tilaamaan alotuspaketti kun kuultiin, että sellanen oli ilmestyny kun oltiin jo pitkään pähkäilty ostaako vai ei.
Ongelmia ei sillälailla ole ollut varsinkaan kun opeteltiin säännöt pala palalta eli luettiin perus osio ja sitten liitettiin niitä muita sääntöjä aina parin pelin välein. Mutta on lähipiirissä yjs jolla on vähän väliä vaikeuksia saada tolkkua siitä kirjasta. Nimittäin 12-vuotias pikkuveli, joka ravaa (tai siis ravasi kun asuin vanhempien luona) joka toinen sekuntti kysymässä mitä se ja se sana tarkoittaa. Saatikka kun piti joka sääntö selittää vähintään viiteen kertaan ennekuin se hokas sen idean siinä säännössä.
Eli Blackkis, et TOSIAANKAAN ole ainut jolla on ongelmia sen kanssa. Eikä se jos on hankaluuksia niin meinaa mitään, toisten vain tarvitsee paneutua hiukan ahkerammin siihen lukemiseen kuin toisten.
Yrska

Taitojaan ei saa hukata => Silloin kun inspiraatio iskee, niin muu maailma saa odottaa.
ei sitä sääntökirjaa tarvitsekkaan osata ihan sanatarkasti, vaikkakin jotku sanat ovat tärkeitä sen ymmärtämiseksi. Itse ymmärrän säännöt suurinpiirtein, mutta suunnitelmissa olisi lukea pian uudelleen.
"Monet ihmiset tuhlaavat rahoja, joita eivät ole ansainneet, tavaroihin, joita eivät halua, tehdäkseen vaikutuksen ihmisiin joista eivät pidä."
-
Viljanderi
- Viestit: 418
- Liittynyt: Ma 15.12.2003 19:00
- Paikkakunta: Kirkkonummi
Minä aloitin ala-asteella pelaamaan warhammeria, eikä ole ensimmäisen kuukauden jälkeen ollut mitään ongelmia. Sitä vain oli niin innostunut englannin kielestä muutenkin, että joku Warhammerin sääntökirja oli aika piece of cake (no ainakin ala-asteen jälkeen). Kielitaitoa auttoi vielä matka Yhdysvaltoihin.
"Always play on one and don't fake the funk." -Bootsy
- Amazing Slug
- Viestit: 4112
- Liittynyt: To 01.05.2003 22:03
- Paikkakunta: Espoo
-
Stenvall
Itselläni ei pientäkään ongelmaa ole ollut. Yläasteella lähinnä joutu kavereitten kanssa miettiin kaikkia hienoja sääntöjä, joissa sanamuodolla ja pilkuilla ja pisteillä on merkitystä. Eli sellasta ihme sääntönillitystä, jota ehkä pitäisi välttää. Uskaltaisin väittää, että yläasteen englannilla pelaamisen pitäs kuitenkin sujua. Vaikka kirja onkin aika iso, niin kyllä siitä oppii. Ja pelaamalla oppii siinä sivussa, eli näiden kahden välillä on vahva vuorovaikutus. Mut pääosin on lukeminen ja ymmärtäminen sujunut aika hyvin ja vaivatta.
-
Tohtori-SyFilis
- Viestit: 1027
- Liittynyt: Ke 26.03.2003 19:43
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Itse aloitin pelaamisen peruskoulun kasiluokalla, ja jo silloin minulla oli kielitaito sillä tasolla, ettei sääntöjen tajuamista ole ikinä englannin kieli haitannut. Ongelmia tuli sen sijaan ymmärtää joidenkin sääntöjen logiikkaa, koska GW:n säännöissä on aina ollut tilaa tulkinnoille ja pienille porsaanreijille. Sitä kautta on kyllä ollut ongelmia sääntöjen kanssa aina silloin tällöin...
Phil Kelly says "No!"
- The Captain
- Valvoja
- Viestit: 12979
- Liittynyt: Ke 07.08.2002 15:07
- Paikkakunta: Kouvola
Niin mielenkiintoista kuin olisikin kartoittaa ihmisten kielitaitoa harrastuksen aloitushetkellä ja sen kehittymistä harrastuksen myötä, en näe tälle kyselylle suoranaisesti mitään tarvetta näissä oloissa. Sitten kun lähdetään tekemään kasvatustieteiden opinnäytetyötä aiheesta, katsotaan uudemman kerran.
Loppujen lopuksi vastausvaihtoehdot tähän kysymykseen ovat "joo" ja "ei".
Loppujen lopuksi vastausvaihtoehdot tähän kysymykseen ovat "joo" ja "ei".
-Miksi Jeesuksen ja Marian päät loistavat valoa?
-Niillä on suvussa halogeenejä.
-Niillä on suvussa halogeenejä.