40k: Iganantius - Odottamaton Myrsky

[Andromedus]

Odottamaton Myrsky

Lumimyrsky oli heidän niskassaan, saappaatkin upposivat polveen asti valkeaan lumeen. Tässä kirotussa ilmassa ei näkynyt metriä pitemmälle.
”Joku käyttää psyykkisiä voimia täällä. Aistin kaaoksen saastaa”, inkvisiittori Cornelius sanoi Lerolanille hieman inhoten koko sanaa.
”Mitä? Miten kauas aistit tuommoisen?”, Lerolan kysyi hiukan hätääntyneenä ja hämmentyneeltä odottamattomasta tiedosta.
Lunta satoi entistä rankemmin. Se piiskasi komppaniaa kuin ruoska.
”Yleensä vain muutaman sadan metrin päähän. Mutta voi olla että kilometrien päässä voi tapahtua jotain suurta, pahimmassa tapauksessa demoniportti on avattu tähänkin maailmaan”, inkvisiittori sanoi synkästi.
”Ei mitään merkittävää voi tapahtua näin lähellä meitä!”, Lerolan tiuskaisi inkvisiittorille joka antoi hänelle happaman katseen.
”Valmistaudu kaikkeen, toivo parasta, odota odottamatonta. Tuon minä olen omaksunut jo kauan sitten. Joka tapauksessa, yritän saada tämän luonnottoman myrskyn loppumaan”, Cornelius sanoi ja asetti etu- ja keskisormensa otsalleen.
”Luonnottoman…mutta tällaistahan on aina tähän aikaan vuodesta. Et kai epäile jotain?”, Lerolan kysyi ja oli hieman hämmentynyt.
”Minun tehtäväni on epäillä. Sitä paitsi olen aistinut vahvan psyykkisen voiman tulevan juuri tästä suunnasta. Ja vaistoni vain sanovat että tämä ei ole luonnollista”, inkvisiittori sanoi. ”Ja pysäytä komppaniasi.”
Lerolanin ilme oli tulkitsematon, ehkä hieman hapan ja samalla lyödyn näköinen.
”Pysähtykää!”

Iganantius pysähtyi heti käskyn kuultuaan.
”Miksi me pysähdytään?”, Iganantius kysyi ystävältään Verlundilta, jolla oli yleensä hyvä tilanteentaju.
”En tiedä yhtään, katsotaan mitä tästä kehkeytyy”, Verlund sanoi ja kurtisti kulmiaan.
He olivat takana eivätkä saaneet paljoa selkoa tapahtuneesta, mutta Iganantius olisi voinut vaikka vannoa että näki tanssivien värien kirjon ympärillään. Se saattoi johtua myös siitä että pitkä taival vaikutti hänen sarveiskalvoihinsa, hänen suojaavista laseistaan huolimatta.
Yhtäkkiä sininen ympyrä muodostui heidän ympärilleen ja laajeni kunnes se hävisi näkyvistä. Sillä hetkellä, lumi lakkasi satamasta. Komppania haukkoi henkeään.
”Ihmeellistä”, Verlund virkkoi hämmästyneenä.
He saivat siitä hiukan lisää voimia, heidän ei tarvinnut enää taistella armotonta säätä vastaan.
”Jatketaan eteenpäin!”, kapteeni Lerolan huusi ja komppania totteli.

He tarpoivat eteenpäin ja tulivat jonkinlaisen kukkulan rinteelle. Loiva ylämäki ei ollut este eikä mikään, mutta se tuntui paaduttavalta ja turhauttavalta mennä ylös kaiken tämän jälkeem. Lerolan tiesi mitä kukkulan takana oli, hän oli tarkastellut alueen karttaa ahkerasti ja halusi tietää kaikki mahdolliset strategiset haitat ja hyödyt. Tämän takia hän asteli muutamaa metriä joukon edeltä, kohti kukkulan lakea, sillä hän halusi nähdä puolustuslinja Aallonmurtajan kaikessa mahtavuudessaan.
Lumen narskuessa hänen jalkojensa alla, hän pääsi kukkulan päälle ja laski silmänsä bunkkerilinnaan.
”Olemme peril…”, Lerolan sanoi, mutta luodit viuhahtelivat ilman halki hänen ruumiiseensa.
Lerolanin särkynyt ruumis kaatui maahan selälleen monen luodin lävistämänä, mutta hän eli. Kapteeni kääntyi vaivalloisesti lumessa joka oli tahrautunut hänen verestään. Hän punnersi itsensä vapisten pystyyn ja katsoi joukkoihinsa. Tuska, yllätys ja päättäväisyys paistoivat hänen silmistään, ja hän sai vaivoin suunsa auki.
”Se…on ansa…puolustautukaa…Velvollisuus ja…kunnia”
Elämä hävisi hänen nuorista silmistään ja hän valahti maahan lopullisesti.
”Kuulitte kyllä! Puolustautukaa!”, komissaari Feldorn huusi ja veti kiiltelevän miekkansa vyöltään.
”Järjestäytykää mäenharjalle!”, Cornelius huusi ottaen tilanteen haltuunsa.
Miehet ryntäsivät eri puolille kukkulanharjaa ja heittäytyivät maahan. Luodit sinkoilivat ympäriinsä kun viholliset yrittivät saada yllätysmomentistaan vielä jotain hyötyä ja kun kaarti ampui suojaavaa tulta bunkkerin suuntaan. Monen rintaan ilmestyi ammottava reikä ennen kuin he ehtivät heittäytyä suojaan.

Cornelius heittäytyi maahan lumen pöllähtäen hänen ympärillään. Feldorn heittäytyi tämän viereen, molemmat aseensa esillä.
”Mitä me teemme?”, Feldorn uteli. Hän oli selällään, pitäen voimamiekkaa ja pistooliaan tukevasti ruskeiden nahkahanskojensa otteessa.
Cornelius nappasi kenttäpuhelimen vyöltään ja asetti sen korvalleen säädettyään oikean taajuuden.
”Joukot, vastatkaa vihollisen tuleen ennen kuin tiedämme mitä helvettiä on tekeillä”, Cornelius käski ja sai tusinan tottelevia vastauksia takaisin.
Cornelius päätti puhelun ja asetti kenttäpuhelimen paikoilleen. Armoton laserkivääreiden tulitus alkoi ympärillä, suunnattuna bunkkeriin.
”Näitkö miten ne luodit osuivat Lerolaniin?”, Cornelius kysyi Feldornilta joka nyökkäsi.
”Boltereita”, Feldorn vastasi kylmästi.
”Aivan, meillä on vastassamme luultavasti Kaaoksen eliittiä, sillä ne luodit osuivat häneen todella tarkasti”
”Montahan heitä on?”
”Ei aavistustakaan”, Cornelius sanoi vakavasti.
Feldorn käännähti vatsalleen ja laittoi voimamiekkansa huotraan takaisin. Hän alkoi tulittamaan kohti ampuma-aukkoja.
”Olemme pulassa”, Feldorn sanoi ammunnan keskeltä.
Myös Cornelius tulitti nyt vihollisten asemiin.
”Keksin kyllä jotain”, hän sanoi miettiväisesti.

Iganantius oli heittäytynyt maahan, kuten muukin komppania oli tehnyt. Verlund oli hänen vieressään, pelonsekainen ilme kasvoillaan hän tulitti kohti vihollisen asemia. Iganantius oli selällään, arvioimassa tilannetta.
”Iganantius, ammu! Jokainen luoti voi olla merkittävä”, Racman sanoi hänen vierestään. Racman oli hänen ryhmänsä johtaja. Ryhmästä oli tähän mennessä kaatunut vasta kaksi miestä, mutta se ei parantanut tilannetta; he olivat tunteneet ne miehet ja aivan hyvin sama kohtalo saattaisi odottaa heitä.
”Arvioin tilannetta, voi olla että me hyökkäämme kohta asemiin, ja silloin on parempi että olen aseistautunut kahdella pistoolillani kuin tällä kiväärillä”, Iganantius sanoi painotellen tilannetta.
”Ammu keisari soikoon!”, Racman sanoi tiukasti irvistäen Iganantiukselle, ”Voit vaikka heittää sen kiväärin menemään jos hyökkäämme. Sitä paitsi, se olisi outo ratkaisu hyökätä puolustettuun asemaan näillä joukoilla.”
Iganantius nyökkäsi samaa mieltä oleva ilme kasvoillaan ja ryhtyi ampumaan vihollisen asemiin. He tulittivat jatkuvasti välillä suojaa ottaen. Se tuntui monotoniselta, ja heidän luotinsa saattaisivat loppua kohta. Olihan heillä tietty varapattereita, mutta heidät oli tarkoitettu menemään monia kymmeniä kilometrejä tätä asemaa pitemmälle. Luodit singahtelivat heidän ohitseen, ne olivat tappavan tarkkoja, osuen aina heidän välittömään läheisyyteensä, joskus jopa aivan korvan ohi. Tulitaistelun äänet täyttivät ilman ja kuolinkorahdukset soivat kuin kammottavana taustaäänenä. Kun miehet kuolivat heidän ympärillään, heistä alkoi tuntua että he taistelivat hyvin yksipuolista taistelua, kun vihollisen tuli jatkui taukoamatta.
Silti he jaksoivat taistella, he joko voittaisivat vihollisensa, tai kuolisivat viimeiseen mieheen. Iganantius katsoi viereensä turtuneesti, mutta myös samalla surullisesti, Racman makasi velttona hurmeisessa hangessa.

Bunkkerin ahtaissa tiloissa keskimmäisien ampuma-aukkojen luona käytiin kiivasta keskustelua. Muutama mies oli kuollut onnekkaasta kiväärin osumasta, mutta he olivat voitolla. Keskibunkkerissa oli muiden bunkkereiden tapaan viisi ampuma-aukkoa josta yski soturi ampui vuorollaan, kun lipas tyhjeni ja niitä käytiin vaihtamaan, korvasi toinen soturi tämän paikan.
”Meidän pitäisi hyökätä heti, tapamme niitä enemmän jos pääsen vuodattamaan verta!”, demoniprinssi uhosi velholle.
Velho ei pitänyt siitä että häntä kyseenalaistettiin. Hän löi sauvallaan maahan ja se kolahti metalliselle lattialle äänekkäästi, aiheuttaen vääristäviä kaikuja.
”He hyökkäävät kyllä kun tajuavat että häviävät tällä tavalla. Eivät he kyllä voita muutenkaan, he eivät tiedä ketkä ovat heitä vastassa”, nimetön sanoi tietämyksellä.
Demoniprinssi osoitti miekallaan velhon kaulaa.
”Älä yritäkään uhkailla minua”, demoniprinssi sanoi näyttäen teräviä hampaitaan.
”Älä kyseenalaista minua, demoni”, velho sanoi, silmät kypärän sisällä leiskuen vihasta.
Demoni juuri ja juuri piti hermonsa koossa. Pienikin ärsyke niin hän olisi käynyt velhon kimppuun.
”Jos he eivät hyökkää kohta, me hyökkäämme heidän kimppuunsa”, demoni sanoi hampaidensa välistä.
”Selvä, demoni”, nimetön sanoi.
He molemmat kiinnittivät huomionsa ampuma-aukoille kun Yön Ruhtinas kaatui maahan kamalasti rääkyen kuuman plasman polttaessa hänen kasvojaan.
”Kirottua, heillä on plasmaa”, nimetön sanoi ja katsoi merkitsevästi demoniin.

”Onko sinulla nyt suunnitelmaa, inkvisiittori?”, Feldorn sanoi ladatessaan asettaan.
”Itse asiassa kyllä. Me kaikki hyökkäämme”, Cornelius sanoi ja otti kenttäpuhelimensa taas käteensä.
”Se on itsemurha!”, Feldorn sanoi.
”Luota minuun” , Cornelius sanoi. ”Kaikki ryhmät, me hyökkäämme käskystämme, raskaat aseet antavat tulitukea. Ja käskystäni, kaikki ohjuksenheittimet ampuvat keskimmäistä bunkkeria, samalla kun kaikki raskaista aseita lukuun ottamatta hyökkäävät.”
Peloissaan olevat kaartilaiset vastasivat myöntävästi käskyyn, sillä Kuolema oli asettanut viikatteensa heidän kaikkien kurkulle.

”Me hyökkäämme, heti kun käsky kuuluu”, Irven sanoi loppuryhmälle. ”Mutta raskaat aseet jäävät puolustamaan. Ravel ja Kerris, te jäätte tänne automaattitykin kanssa antamaan tulitukea. Me luotamme teihin.”
Iganantius heitti kiväärinsä mäkeen ja otti molemmat pistoolinsa esille taitavasti, hän oli harjoitellut sitä.
Verlund ja muut ryhmän jäsenet kiinnittivät pistimet kivääreihinsä. He onnistuivat kohmeisista sormistaan huolimatta, ja valmistautuivat hyökkäämään tai vaikka kuolemaan.
”Jos en ole ennen sanonut tätä pojat, niin oli kunnia tuntea teidät”, Iganantius sanoi.
”Samoin”, Verlund sanoi.
Irven sytytti tupakan sytkärillään.
”Jos kuolen, niin kuolen tupakka suussa”, hän sanoi ja virnisti.
”Hyökätkää!”, kuului selvästi Irvenin kuulokkeeseen ja hän toisti käskyn.
Pistimet tanassa, he hyökkäsivät kohti Aallonmurtajaa tulittaen eteenpäin. Ohjukset lensivät halki ilman ja osuivat melkein kaikki keskimmäiseen bunkkeriin. Lumi narskui kuuluvasti satojen saappaiden talloessa sitä kun komppania hyökkäsi.

Suuri räjähdys järisytti bunkkeria ja kaikki huoneessa olijat lensivät vastakkaiselle seinälle.
”Rutto sentään, mitä kaaoksen jumalten nimeen…”, demoniprinssi kirosi lentäessään seinään selkä edellä.
Muut makasivat hänen vieressään, osa arvattavasti kuolleena. Ammottava aukko oli ilmestynyt bunkkerin seinään ja lasertulitus pääsi bunkkerin sisälle. Hän nousi pystyyn ja otti pudonneen miekkansa maasta.
”Kuolema väärälle Keisarille!”, hän karjui ja hyökkäsi kirottu miekka kädessään ulos bunkkerista kohti kaartilaisten laumaa.

Luodit lensivät tiuhaan tahtiin Iganantiuksen ympärillä ja valkokilvet kaatuivat yksi toisensa jälkeen kuolleena maahan. He olivat jo noin puolessavälissä ja Iganantius ampui pistooleillaan vasemmalla olevaa bunkkeria kohti samalla edetessään kohti keskimmäistä.
”Voi Kultainen Valtaistuin sentään!”, Irven huudahti katsoessaan kohti keskimmäistä bunkkeria.
Valtava hahmo marssi ulos bunkkerin hajonneesta seinästä ja vaivattomalla miekan huitaisulla viisi etummaista valkokilpeä halkesi kahtia. Tuo kauhun kuvatus piti käsissään paholaismaista miekkaa, joka hohti sairaalloisen vihreää valoa ympärilleen. Sen haarniska oli ikivanha, tummansininen ja se uhkui demonista voimaa. Demoni itse oli kauhistuttava, sen veriset hampaat kiiltelivät tuoreesta verestä ja sen kynnet pystyisivät luultavasti repimään Leman Russ-tankin kappaleiksi.
Ilmeisesti muutkin kuin Irven huomasivat karmaisevan vihollisensa, sillä epätoivoiset huudahdukset täyttivät heidän rivistönsä.
”Se on demoniprinssi, meidän täytyy pitää uskomme ja yrittää tuhota se. Meillä on paremmat mahdollisuudet selvitä niin kun jäädä aukiolle”, Irven toisti mitä kuuli kuulokkeestaan.
He juoksivat kohti keskimmäistä bunkkeria ampuen villinä kohti tulitusaukkoja. Kaikki katsoivat kauhuissaan kun demoniprinssi jatkoi heidän tovereidensa kappaleiksi repimistä.
Iganantius ja hänen ryhmänsä olivat nyt vain kymmenen metrin päässä demoniprinssistä.
”Ampukaa se! Ampukaa!”, Cornelius huusi jostain heidän takaansa.
Iganantius pysähtyi tulittamaan demoniprinssiä, hän tähtäsi päähän ja ampui parhaansa mukaan. Suurin osa panoksista kimpoili demoniprinssin haarniskasta, mutta yksi ammus osui suoraan demoniprinssin otsaan. Demoni kiinnitti huomionsa Iganantiukseen, katsoen häntä silmiin julmin, vihaa leiskuvin silmin. Hän löi vaivatta muutamat heidän välissään olevat pois tieltään.
Iganantius tiesi loppunsa koittaneen, mutta koitti saada vielä mahdollisimman paljon vahinkoa aikaan. Hän ampui laukauksen, laukauksen jälkeen demoniprinssin päähän. Veri alkoi valumaan demonin päästä, mutta se ei pysäyttänyt tätä. Hän huitaisi sivuittaisen kaari-iskun, jonka Iganantius väisti pyörähtämällä, mutta ilmavirta pyöritti hänet selälleen.
Demoni valmistautui kuolettavaan iskuun ja kohotti miekkansa korkealle ilmaan, välittämättä ammuksista jotka osuivat hänen ikivanhaan panssariinsa yhtä vaarallisesti kuin hiekanjyvät.
Sininen valosäde lävisti ilman ja osui suoraan demonin kylkeen, sulattaen haarniskan monen tuuman leveydeltä. Kun olento kiljaisi demonisen huudon ilmoille, musta vasara ilmaa halkoen päätti kaarensa demoniprinssin rintaan.
Demoni valahti polvilleen ja Cornelius kohotti kiiltelevän vasaransa molemmilla käsillään ilmaan päänsä yläpuolelle.
”Älä puhu demonille, tuhoa se”, Cornelius sanoi toistaen mantraansa ja huitaisi vasarallaan demonin pään murskaksi.
Demoni nosti kätensä ilmaan ja punainen energia kävi virtaamaan tämän ympärillä, se repi demonia pois materiaalisesta maailmasta ja lopulta demoni hävisi punaisen energian välähtäessä.
Cornelius ei aikaillut vaan osoitti vasarallaan bunkkerin suuntaan.
”Hyökätkää!”, Inkvisiittori huusi ja mahtavalla u-raa huudolla kaarti rynnäköi keskimmäiseen bunkkeriin..

Kaartilaiset ryntäsivät sisälle ja napsivat ammuksiaan sinne missä vihollisia näkivät. Veristä lähitaistelua käytiin ahtaan kolkoissa käytävissä ja vaikka kaaoksen joukot olivat nähneet satoja, jopa tuhansia vuosia taistelua, heidät vietiin alas pelkän ylivoiman edessä.
Iganantius katsoi kun Cornelius ryntäsi vasara koholla vihollistensa kimppuun ja hakkasi kaikki maahan aseensa hurjalla voimalla. Taistelun äänet kuuluivat hänen ympäriltään kun molemmat osapuolet vaihtoivat iskuja.
Hänen edessään kaksi kaartilaista oli ahdistanut Yön Ruhtinaan nurkkaan hakaten tätä kivääreidensä takamuksilla. Kaaoksen kätyri oli hakattu kyykkyyn, mutta tämä löi toisen maahan huomattavilla voimillaan ja löi veitsellään toista kurkkuun. Hän veti veitsensä takaisin ja katsoi punaisilla silmillään Iganantiukseen. Iganantius kohotti pistoolinsa ja ampui minkä ehti vihollistaan päähän.
Päättäväisesti Avaruussoturi käveli Iganantiusta päin, panosten kimpoillessa tämän päästä. Yksi panos osui Yön Ruhtinasta silmään ja tämä horjahti taaksepäin. Iganantius potkaisi vihollisensa kumoon, laittoi jalkansa vihollisensa rintapanssarin päälle ja ampui pistooleidensa patterit tyhjäksi vihollisen päähän. Molemmat silmiä suojaavat linssit hajosivat ja kypärän etuosa tummui mustaksi lasertulesta. Vihollinen ei enää liikkunut ja silmäaukoista tuli pahanhajuista savua.
Taistelun äänet olivat lähes lakanneet, enää oikealla puolella olevassa bunkkerissa taisteltiin. Iganantiuksen ympäristö pursui ruumiita, molempien puolien kuolleita ja muutama vaikertava haavoittunut. Iganantius näki myös monia tuttuja kasvoja kuolleiden joukossa. Hän valahti polvilleen väsymyksestä ja silmät melkein muurautuivat kiinni.
Taistelu oli ollut verinen, mutta se oli voitettu kaikesta huolimatta. Atrinden 3:nen komppanian kärsinyt lippu nostettiin keskimmäisen bunkkerin yläpuolelle.
Mutta kaaoksen velhosta, ei ollut jälkeäkään.
__________________

Juu, eli kommentti olisi ihan kaivattua näin pitkän tauon jälkeen. Seuraavaksi meinasin tehdä tarinan jossa ei ole ehkä dialogia ollenkaan. Mutta, toivon että piditte.

[Thelacan]

Ei jummi kun on hyvää tarinaa, mutta suoraan sanoen seuraava kohta oli liioittelua:

Irven sytytti tupakan laserkiväärillään.
”Jos kuolen, niin kuolen tupakka suussa”, hän sanoi ja virnisti.

[Andromedus]

Joo...noh, ajattelin että se on pirun kewliä. No...korjataan "uskottavampaan" muotoon.

[Egi]

Onnittelut paluusta tarinafoorumille ja vieläpä tyylillä. Tarinassa oikea meininki, kuvailu osuvaa ja parista kohdasta pidin erityisesti. Racmanin kuolema oli loistava.

Demoniprinssi olisi ehkä ansainnut hiukan "eeppisemmän" kuoleman, olenko aistivinani prinssin paluun?

Kaarti ja demonikohtaaminen johtaa yleensä siihen että sodan loputtua kaartin hengissä säilyneet jäsenet tapetaan inkvisition toimesta. Inkvisitori Cornelius voi tietenkin vedellä naruista... jäädään odottamaan jatkoa.

[Sopuli]

"return of the andromedus" no odottelinkin jo seuraavaa tarinaasi ja vihdoikin se tuli. Tarina itsenään oli jälleenkerran loistava, mutta ikäväkyllä tästä puutui ikäänkuin joku... vai onko kyse siiitä, että vanhenen ja opin arvostelemaan ja lukemaan tarinoita paremmin, no aivan sama. Älä jätä dialogejasi missään nimessä pois. niissä on mielestäni tarinan kaipaama huumori.

Egi et ole muuten ainoa ja mitäköhän velho saa aikaan vielä? hym.. pistää miettimään

[Hodarimies]

mainio, erityisesti pidin kohdasta jossa irvis(tai mikä lie) sanoi ne tupakkaapalvovat sanat.

hyvä tarina, jotenkin tuntui liian lyhyeltä.

[Meitsi]

upea tarina odotan jatkoa innolla toivon että sitä tulisi pian

[Loran]

Upeeta... kyllä Ja oli vielä kiinnostava tarina, taattua Andromeduksen laatua...

Juu, että lisää vaan tarinoita tulemaan, poika

- Loran

[Andromedus]

Kiitosta. Voitte laittaa lisää kommenttia tulemaan. Varsinkin the kapun ja tarinamestareiden kommenttia kaivattaisiin.

[Hollo]

Viihdyttävä ja hyvin kirjoitettu tarina. Kuitenkin juuri kuvailu oli paikoin hieman vajvaista.

Sen Loralonin kuolema oli hieamn vaisu ja samoin demonin kuvaus, rooli ja kuolema.

Muuten aika napakka juttu.

[palma]

se demoni prinssi ei ollu hääppösen olonen mut muute aikas mahtava tarinas

[Karu]

Olenkohan joku epämääräinen sekopää... minusta tarina ei ollut kovin hyvä. Noh, erotun ainakin joukosta.

Kuvailu oli jotenkin kuivan oloista, eikä tarinassa ollut samaa fiilistä kun aikaisemmissa osissa. Kaikenmaailman klisheitä tarina täynnä, kuten ne Lerolanin viimeiset sanat. Kijoitus- tai kielioppivirheitä ei löytynyt kovin paljoa. Sisältö oli kuitenkin kohtalaisen hyvä. Demoniprinssi oli vain jotenkin liian...inhimillinen tai jotain. No, OK tarina.

[Andromedus]

Ihan kivasti tänne on tullut palautetta. Ette luultavasti näe tarinoitani ennekuin seuraava tarinakilpa tulee. Mutta, kyllä kirjoittelen aina kun inspiraatiota on.