Kostaja: osa 1. Taistelu

[Illidan]

Tällaisen kömpelöhkön turinanpätkän kirjoitin puhtaan inspiksen varassa. Kommentti on vapaa.

Gored Rautaparta katseli harmailla silmillään linnakkeen muurien harjalta sen edessä levittäytyvälle aukiolle, jonka reunalla näkyivät epäkuolleiden synkät rivit. Hänen tummanruskea partansa liehui miedossa tuulessa, joka välillä yltyi tuulenpuuskiksi, jolloin hän sai pitää karvaisesta turkislakistaan kiinni, ettei tuuli veisi sitä mukanaan, ja huonolla tuurilla heittäisi sitä linnakkeen harjalta alas, jolloin hänen täytyisi nähdä turhaa vaivaa hakeakseen se takaisin. Ja sitä paitsi se olisi sulaa hulluutta lähestyvän epäkuolleiden armeijan tullessa kaupunkia kohti kaupunkia joka hetki.

Gored asui pohjoisessa sijaitsevassa kääpiökaupungissa,(jonka nimeä lienee turha mainita) joka tukki kahden vuoren välisen solan. Kaupungin ja muurien lävitse virtasi kaksi syltä leveä ja vuolas koski, joka tuli korkealta vuorilta ja jatkui kauas itään asti. Muurit, joiden päällä Gored seisoi rummuttaen jaloillaan kiveä, olivat kaksi syltä korkeat ja yli kahden metrin paksuiset, niin, että tiiviissä muodostelmassa neljäkin kääpiötä mahtui kävelemään siinä rinnakkain.
Muurien takana taas oli pieni hiekkainen aukio, jonka takana oli kääpiöiden kaupunki, kivestä ja puusta rakennetut talot ja tornit, ja niiden takana, muurien läntisemmällä puolella oli suuri linnake Kazad-a-Karak, "Vuorten linnake". Sen muurien harja oli yli viiden metrin korkeudella, ja sen portti oli lujaa rautaa ja kiveä, niin kuin muurienkin keskiosassa sijaitseva portti.
Goredin kasvot olivat haudanvakavat hänen katsellessaan hitaasti, hitaasti eteneviä kuolleiden loputtomia, usvassa harmaan värisiä rivejä samalla, kun kääpiöitä tuli muureille lisää väljissä muodostelmissa. Suurimmalla osalla heistä oli käsissään varsijouset, mutta toiset kantoivat vasaroita ja kirveitä, ja joku toi mukanaan lipun, joka liehui laiskassa tuulessa tympeän oloisesti, kuin aavistaen jotakin tulevasta taistelusta. Tämä ajatus kävi jokaisen kääpiön mielessä, mutta kukin työnsi sen pois parhaansa mukaan.
Vielä ei olisi pelon aika. Eikä sekään olisi kaukana.

Noin kahdenkymmenenviiden metrin levyisellä muurilla oli kolme katapulttia, kaksi reunassa, yksi keskellä kahden keihäänheittimen vierustamana. Jos kaikki sujuisi suunnitelmien mukaan, kuolleet joutuisivat maksamaan raskaita tappioita ennen kuin pääsisivät muureille asti. Kääpiöt liikehtivät hermostuneina vaihtaen painoansa jalkojen varassa, katseet tiiviisti yhä lähenevissä kuolleiden joukoissa. Usvan seasta alkoi näkyä joukkojen tarkempia piirteitä; mätäneviä kasvoja, luurankojen kylkiluiden välistä törröttäviä nuolia, ja jokaiseen sotajoukon kilpeen kaiverrettu, mustaksi maalattu kaamea tunnus; pääkallo, josta törrötti nuoli lävistäen sen ja työntyen karmeassa aivomassassa toiselta puolelta esiin. Tunnus näkyi selvimmin korkealla liehuvassa homehtuneessa lipussa.

Nyt vihollinen oli enää vajaan katapultin kantomatkan päässä. Ne eivät tuntunet lainkaan piittaavan siitä, vaan marssivat tyhmänrohkeina eteenpäin tiiviissä muodostelmassaan. Katapulttien miehistöt alkoivat valmistella aseitaan tähtäyksen varmistamiseen, ja siihen, että yksikään kivi ei menisi hukkaan.
Kuului kalahdus ja sitten viuhahdus, ja taistelun ensimmäinen isku oli annettu. Kivi vihelsi ilman halki ja iski jokusen luurangon maahan, mutta iskun voimasta lentelevät luut ja kivenpalaset sotajoukon alla tekivät paljon enemmän vahinkoa. Toisetkin katapultit valmistautuivat ampumaan, mutta äkkiä he pysähtyivät kuin basiliskin katseen jähmettäminä.
Kylmä ääni viilsi ilmaa veitsen lailla. Se oli kuin kymmenen naisen kirkumista, mutta yksikään elävä olento ei päästänyt sellaista ääntä. Se oli täynnä helvetillistä tenhovoimaa, voimaa, joka pakotti painumaan maahan ja vaipumaan omaan epätoivonsa. Moni kääpiö, joka kuuli sen, painui maahan peittäen korvansa käsillään, mutta jotkut pysyttelivät seisaallaan jykevinä kuin itse kivi. He eivät saisi näyttää epäkuolleiden johtajille pelkoa. Kuolleet puhkesivat kovaan hurrauksenkaltaiseen ääneen tuon huudon raikuessa pitkin tulevaa taistelukenttää. Luurangot kalisuttivat kilpiään miekkoihinsa ja zombit örisivät jotakin mätänevillä äänihuulillaan.
Sitten ne alkoivat edetä.

Maa jymisi niiden jalkojen alla armeijan rynnätessä päätä pahkaa taisteluun. Niiden tiukkojen riviensä seasta erottui useita tikkaita ja muurinmurtajia, joita kannattivat luurangot taioin annetuin voimin. Ennen kuin kääpiöiden johtajat ehtivät huutaa komentojaan, olivat varsijouset jo laukaisseet kuolettavan nuolipilven vihollisen ylle katapultin kivien ja keihäänheittimien ammuksien säestämänä. Muurit olivat nyt täynnä kääpiöitä, ja nuolet hakkasivat vihollisia maahan kuin viikate heinää. Valtavia rakoja ilmestyi kuolleiden massaan, mutta ne eivät epäröineet hetkeäkään. Ilma oli täynnä naksahduksia, pamahduksia ja kääpiöiden sotahuutoja. Kaikea säesti sotajoukon liike eteenpäin.
Nuolet viuhuivat ilman halki loputtomana sateena, joka lankesi vihollisen ylle tappaen yhä useampia luurankoja. Kymmenen venyi kymmeniksi, kymmenet venyivät sadoiksi kaatuneiksi, eikä vihollinen piitannut yhdestäkään kuolleesta.
Ensimmäiset tikkaat nostettiin muureille, ja niistä nousi muurahaisten lailla kuhisten vihollisia kääpiöiden niskaan. Eivätkä joukot koostuneet pelkästään kuolleista; joukossa oli mukana myös kammottavia raadonsyöjiä, jotka riipivät lihat luista loputonta nälkäänsä vastaan. Tikkaat viskattiin alas, ja jokainen vihollinen joko heitettiin alas, tai hakattiin säpäleiksi. Uusia tikkaita nousi kääpiöiden niskaan ja käsikähmä alkoi tosissaan.

Gored huitaisi kahdella kädellä käyttelemällään vasaralla luurangon kylkiluut murskaksi. Hän viimeisteli työnsä pamauttaen kallon mäsäksi. Hän huomasi kaksi uutta luurankoa edessään, ja hoiteli ne vaivatta. Hän kääntyi muureille, mutta kääpiön toverit olivat jo paiskanneet tikkaat alas ja tappaneet viholliset antaen näille kaipaamansa rauhan. Taistelu muureilla rauhoittui hetkeksi, mutta ei toiminta niiden päällä. Haavoittuneita kannettiin turvaan, ja uusia sotureita tuli tilalle. Yksikään kääpiö ei vielä ollut saanut surmaansa. Heidän helpottuneet huokauksensa muuttuivat kauhunhuudoiksi, kun karmeilla, lentävillä olennoilla ratsastavat velhot paiskasivat loitsuja kaatuneitten joukkoon herättäen monet jälleen henkiin. Lähes jokainen rauhan saanut nousi taas ylös taistellakseen Vampyyrien voimien puolesta.

Muurinmurtaja iski samaan aikaan, kun porttien päälle nostettiin tikkaita. Kääpiöillä oli täysi työ pitää luurangot hallinnassaan, joten kellään ei jäänyt aikaa auttaa portin puolustamisessa. Kaatuneet luurangot ja raadonsyöjät nostatettiin jälleen eloon ja hetkessä muureilla parveili vihollisia kuin kärpäsiä. Goredilla oli töitä liiaksikin asti.
Hän hakkasi vihollisiaan maahan vasarallaan, mutta jokaisen kuolleen tilalle tuli kaksi uutta. Hänen onnistui kääntää suurin osa iskuista sivuun, mutta monet viilsivät kääpiötä ilkeästi. Hän oli iskevinään yhtä luurankoa päähän, mutta pudottautuikin äkkiä polvilleen ja pyörähti ylävartalollaan täyden ympyrän niittäen jalat alta jokaiselta viholliseltaan. Hän sai taas yhden tapettua toisten kääpiöiden tullessa viimeistelemään hänen työnsä. Luut hakattiin siruiksi asti ja paiskattiin muurien alapuolella kytevään rovioon, johon heitettiin jokainen kaatunut. Kääpiöiden sydämiä vihlaisi heidän nähdessään taistelun lomasta monien sankarien palaessa kurjien epäkuolleiden seassa.

Juuri, kun tikkaat oltiin hakattu säpäleiksi, kuului jymähdys ja portin yltä kova huuto. Gored kääntyi katsomaan, ja kauhukseen näki kuinka portin rautaiset salvat vääntyilivät ja lopulta tippuivat maahan avaten tien vihollisille sisään kaupunkiin. Yli kolmekymmentä voimakasta kääpiötä oli pitelemässä portteja aloillaan, mutta luurangot painoivat helvetillisillä voimillaan niitä auki, ja kuhiseva lauma epäkuolleita syöksyi sisään jokaisella tuumalla, jonka kääpiöt antoivat periksi.
Gored ryntäsi muurien harjalta keräten huudollaan monia urheita miehiä mukaansa ja säntäsi portille. Muut juoksivat pitkin portaita, mutta Goredilla oli muuta mielessään.
"Kazad-a-Karak! Taisteluun Linnakkeen puolesta!" hän ärjäisi, niin että huuto raikui pitkin taistelukenttää, ja loikkasi muurilta alas kuolleiden niskaan.
Hän surmasi heti kolme vihollista mäsähtäessä näiden niskaan, ja heti katapultin kivi teki selvää monesta muusta. Garod nousi pystyyn jaloissa jyskyttävästä kivusta huolimatta ja alkoi mättää vihollisia maahan minkä kerkesi. Käpiön vasara oli yhtä sumua sen mätkiessä kalloja, kylkiluita ja jalkoja rikki, ja jokaisella lyönnillä luita lensi ilmaan niin, että pian hän oli keskellä luukasaa, josta oli vaikea ottaa selvää, missä vihollisia oli.
Sitten hän tusi, kuinka limaiset kynnet kaappasivat hänestä otteen ja lihaksikkaat kaatoivat hänet maahan raadonsyöjän alle.

Nuolipilvi pyyhkäisi yli epäkuolleiden rivien. Jokainen, joka oli ehtinyt porttien sisäpuolelle, sai surmansa, ja yhä vain nekromantikot nostattivat kaatuineita henkiin.

Kääpiö pyörähti saade itsensä hirviön päälle. Tämän vitivalkoiset silmät eivät nähneet mitään, mutta se haistoi, missä veri virtasi vuolaana, ja yritti purra Goredin kaulan auki.
Se sai suuhunsa vain tupon hyvin letitettyä partaa. Raasonsyöjä hämmentyi, ja kääpiö sai rimpuiltua irti tämän otteesta.
"Sinä pilasit partani", hän sanoi iskiessään toista vasaralla naamaan.

Portit saatiin suljettua muureilta käsin. Rautaiset salvat jymähtivät kiinni ja kääpiöt kävivät raivokkaasti loukkuun jäänyttä pientä vihollisjoukkoa vastaan. Alle viiden minuutin jokainen oli tapettu, lukuun ottamatta niitä, jotka änkivät joka hetki sisään porttiin hakatusta reiästä. Muurinmurtaja jymähteli taas portteja vasten.
Gored ei haaskannut aikaa, vaan nousi muureille auttaakseen kääpiöitä siellä. Hän huohotti raskaasti, naarmut polttelivat ja hänen kylkeensä pisti, mutta Gored ei piitannut. Epäkuolleet olivat ottaneet jo huomattavan osan muureja haltuunsa, ja kokosivat siellä nyt joukkojaan kääpiöiden yrittäessä pidellä kiinni hengistään. Vihollisia oli kaksi, jopa kolmekin yhtä vastaan, mutta kääpiöiden puolustus ei antanut periksi. He painostivat Goredin tuomalla tuella vihollisia nurkkiin ja nitistivät ne. Mutta aina, kun he saivat yhden joukon tuhottua, tuli heidän kimppuunsa toinen, ja joka hetki lukivat nekromantikot loitsujaan.

Ilmassa raikui jysähdys. Musta savupilvi kohosi ilmaan ja sen hälvettyä Garod näki epäkuolleiden armeijan vyöryvän sisään: portit oltiin räjäytetty auki. Kovien huutojen saatelemana alivoimaiset kääpiöt alkoivat taas taistella henkensä edessä. Gored alkoi juosta portteja kohti, mutta kova jysäys ohimoon pysäytti hänen aikeensa.
Kääpiö lennähti selälleen. Hirmuinen jyskytys päässä oli niin kova, että hän antoi ylen, ja onnistui sitten nousemaan pystyyn, huomaten, että hänet oli tyrmännyt mustapukuinen, siivekäs vampyyri, joka otti nyt muutaman muun kääpiön kanssa mittaa miehestä. Taistelu oli yksipuolinen; vampyyri torjui jokaisen iskun joka siihen suunnattiin tanssien kuolemaa manaten.
Sapeli sivalsi kääpiön kasvoja ja tämä kaatui maahan liikkumatta. Toinen kaatui pidellen nivusistaan kiinni ja kolmas päätti päivänsä päättömänä. Gored raivostui ja nosti vasaransa maasta.

"Kazak-a-Karak!" Huuto raikui jo toisen kerran taistelukentän yllä ja kääpiö kävi hyökkäykseen. Hän huitoi vasarallaan minkä kerkesi, ja monta kertaa hän oli varma voitostaan, mutta jollakin maagisilla keinoilla vampyyri sai aseen työnnettyä sivuun ennen armoniskua. Se pyörähti ilmassa jalan korkeudella maasta ja suuntasi kaksi sapelinsivallusta kääpiön kasvoihin. Toinen kumartui niiden edestä ja sai sapelin lappeesta päähänsä. Vampyyri ei hellittänyt. Se piti toista sapeliaan edessä ylösalaisin valmiina suojaamaan kääpiön iskut, heilautti toista laajassa kaaressa selkänsä takana ja teki taitavan piston Goredin vatsaa kohti. Hän huomasi sen viime tipassa ja torjui iskun vasarallaan, mutta ennen kuin ehti huomatakaan, toinen sapeli oli jo painautunut kääpiön kasvoihin.

Hän kaatui maahan nenäluu murtuneena. Vampyyrin ase oli leikannut luun lähes poikki, ja tuska oli sietämätön. Kaikesta huolimatta Gored nousi pystyyn hoippuen kuin humalassa ja valmistautui hyökkäykseen. Vampyyrin kasvoilla oli kylmän rauhallinen ilme, jota se oli pitänyt yllä koko taistelun ajan tuoden kauhua jokaisen vihollisensa sydämeen. Se pyörähti ilmassa ja kävi hyökkäykseen. Veriviholliset vaihtoivat iskuja. Teräs kalisi, kipinät lentelivät ja verinorot valuivat muureille. Äkillinen kova pamaus lennätti vampyyrin selälleen kääpiövasaran osuessa sitä kalloon. Gored tuijotti hetken voitettua vihollistaan.
Vampyyri nousi ylös, mutta tyynestä kasvojenilmeestä ei ollut enää puhettakaan. Sen tilalle oli tullut verenjanoinen ja kauhea irvistys, joka paljasi hirmuiset kulmahampaat. Vampyyri loikkasi kääpiön kimppuun.
Se leijui nyt vaakatasossa ilmassa kääpiön pään korkeudella ja sen sapelit olivat silkaa sumua. Ne leikkasivat kääpiön ihoa kuin veitsi voita, ja Gored suuntasi viimeisen epätoivoisen iskun vihollisensa rintakeään.
Luut rasahtivat säpäleiksi vasaran leikatessa tiensä sydämeen asti. Vampyyri putosi maahan huohottaen äkkiä raskaasti. Kääpiö lopetti maasa makaavan hahmon pamauttamalla sen pään mäsäksi.

Gored ei tiennyt, mitä tehdä. Mennäkö auttamaan porteilla taistelevia kääpiöitä, vaiko jäädä puolustamaan muureja ja saada sankarikuolema ja ikuinen lepo? Ei, hän sanoi mielessään. Ikuisesta levosta tai kuoleman rauhasta ei ollut puhettakaan, kun vampyyrien voimat olivat vastassa. Hän lähti juoksemaan kohti portteja. Hänen jokainen ruumiinjäsen tuntui olevan tulessa. Kipu poltti kääpiön kehon joka sopukkaa jättämättä tilaa selkeälle ajattelulle. Hänen juostessaan kymmenet tikkaat nousivat muureille, ja sadat epäkuolleet nousivat niiden päälle. Gored saavutti portin, mutta ei laskeutunutkaan alas, vaan jatkoi juoksemista eteenpäin muurin luurangottomille alueille. Pakokauhu oli vallannut kääpiön mielen. Luurangot ajoivat häntä takaa.
Hän huomasi nilkuttavansa, ja hidasti vauhtia päästessään muurien eteläisimmälle laidalle, laidalle jossa kuolleista muuten ei näkynyt jälkeäkään. Hirmuisen kauhun vallassa hän nousi kömpelösti ylös uoren rinnetta käyttäen apunaan vasaraansa, jolla otti tukea kovasta kivestä.

Hän hiljensi vauhtia vasta päästessään korkealle vuoren rinteille, jonne aurinko yhä loi viimeisiä säteitään. Kääpiö kaatui maahan tajuttomana.

[Illidan]

Kommenttia?

[Illidan]

*Grumpy*

[Dalamar]

Nojoo, eihän tässä. Ihan mukiinmenevää tekstiä, ei mitään sykähdyttävää tai erikoista. Muutama kohta pisti silmään, esim."Gored asui pohjoisessa sijaitsevassa kääpiökaupungissa,(jonka nimeä lienee turha mainita)". Jotenkin kömpelö jos minulta kysytään.

[Rectunator]

Hm... miten nekromancerit nostavat kuolleita takaisin henkiin tai miten kääpiöt tappavat kuolleita? Nojoo, kunhan nillitän. Hyvä tarina, kerronta mukavan kulkevaa ja muutenkin hyvä meininki.