Followers of the Change! 2k
Followers of the Change! 2k
Eli höpistäänpä hieman alkuun.
Joku aika sitten, kun etsin itselleni uutta armeijaa, jossa olisi jotain erikoista, törmäsin Nt. gobboihin. Nyt pöydällä lojuu jokunen kymmenen maalattua figua, sekä pari maalaamatonta. Ei vain riittänyt puhti toiseen peräkkäiseen massa-armeijaan. Siispä, uudessa armeijassa pitäisi olla vähän massaa, mutta enemmän liikkuvuutta. Jonkinlaista vastapainoa reilun sadan TK figun armeijalle.
Toinen tärkeä tekijä olisi tietysti itse armeija. Seula kallistui joidenkin Brettien ritarijyrien, sekä jonkun ihme Khornen demonilegioonan kautta kaaoksen, joka voittaisi tarvittaessa kilvan vähämodelisimmasta armeijasta. Entä Jumala? Pois suljettiin aluksi vaihtoehdot Slaneesh ja Nurgle kavereiden armeijoiden takia. Undiviededin väriteema on mielestäni aika lattea, enkä itse pidä metallivärien maalaamisesta. Viimeinen vaihtoehto tulikin väriteeman kautta; mielikuva sinisenä laukkaavasta ritariporukasta auringonlaskuun oli liikaa. Choice was done.
Entä armeijan luonne? Joitain iskeviä nopeita tappojoukkoja olisi hyvä olla. Magiaakaan ei sopisi unohtaa. Tämä armeija siis on aika PP, mutta niitähän tosissaan tehdyt listat usein ovat. Arvostelkaa sen pohjalta.
Asiaan, yrittäkää kestää:
Followers of the Change!
Character(s):
Gzeech, Ruler of the Change
Great Weapon, Shield, Staff of Tzeentch, Golden eye of Tzeentch, mounted on Chaos Dragon Yanek
814pts.
Core:
5 Chosen Knights of Tzeentch
Full Command, Warbanner
320pts.
4 Knights of Tzeentch
Champion, musician
182pts.
4 Knights of Tzeentch
Champion, musician
182pts.
Special:
4 Screamers
132pts.
13 Beast Herd
6 Gor+ 7 Ungor, musician
75pts.
Rare:
Hellcannon of Chaos
Spellbreaker
295pts.
Total: 2000pts.
Power Dice: 9
Dispel Dice: 4 + Spellbreaker
Models: 34 + Hellcannon

Viimeksi muokannut Aco, Su 18.12.2005 15:37. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
lojuu kuin kotka, ampuu kuin eläintarha
Erikoista armeijassa on korkeintaan se, että siinä on vähemmän chariotteja kuin tavallisessa tzeentch -armeijassa.jotain erikoista
Jos haluat jotain erikoista, kokeilee armeijaa ilman lohikäärmelordia.
"It's a great excuse to start collecting ANOTHER army. One can never have enough armies and starting a new one is always exciting."
Monessa armeijassa olet rehellisesti nähnyt Tz loharilordin? Tuskin kovin monessa, vaikka miten olet veteraanipelaaja.
Toisaalta, sanan "erikoista" voi ymmärtää monellakin tavalla. Ei välttämättä vain pelkkänä yksikkönä, vaan laajempana kokonaisuutena, armeijana. Myös loharilordi on "erikoinen" pelata verrattuna pelkkiin nihteihin. Tai Hellcannon "erikoinen" tuodessa ampumisvoimaa muuten hyvinkin lähispainotteiseen armeijaan.
Toisaalta, sanan "erikoista" voi ymmärtää monellakin tavalla. Ei välttämättä vain pelkkänä yksikkönä, vaan laajempana kokonaisuutena, armeijana. Myös loharilordi on "erikoinen" pelata verrattuna pelkkiin nihteihin. Tai Hellcannon "erikoinen" tuodessa ampumisvoimaa muuten hyvinkin lähispainotteiseen armeijaan.
lojuu kuin kotka, ampuu kuin eläintarha
niinpä
Laiton lista. Ritarien minikoko on viisi. Tuo on sellainen kaaosarmeija, jonka saa panikoimaan ja kökkimään paikallaan pelosta.
Suosittelen gorien määrän kohottamista ungoreiden kustannuksella. Gorit kestävät paremmin ja foerender-päivitys on myös kannattava. Ylimääräinen piste Liidua ei voi mennä hukkaan. Varsinkin silloin kun se nostaa liidun jopa seiskaan.

Lintu, karhu, jänis ja kala.
Anna kestävä lemmenvala.
Anna kestävä lemmenvala.
-
katanakani
- Viestit: 162
- Liittynyt: Ma 28.11.2005 20:19
tuossa on käytetty reilusti silmä käärme keppiä, kun ei ole kärryjä ja muita heroja. ja nuo tzeench ritarit on tyylikäs valinta. kirkujat ovat upeita figuja ja tykki on myös upea (ja helppo konvertata muista osista=> omaperäinen figu.) pedot eivät hivele silmää, mutta muuten erittäin tyylikäs lista, paras näkemäni tzeench.
Re: niinpä
?? 2 Terroria ja yksi fear ei yleensä köki pelosta. Ja muutenkin, armeijan Ld on 8-9 riippuen kenusta. 75 pistettä maksavat beastit ei edes kiinnosta.Jurpo kirjoitti: Tuo on sellainen kaaosarmeija, jonka saa panikoimaan ja kökkimään paikallaan pelosta.
Noilla ehdotuksilla pitäisi säästää muitakin pisteitä, enkä ole toisia yksikköjä keventämässä. Beastien kuuluu pysyä halpoina, eikä ne 20 pistettä +1 Ld:stä oikein aina maksa pisteitään takaisin.Jurpo kirjoitti:Suosittelen gorien määrän kohottamista ungoreiden kustannuksella. Gorit kestävät paremmin ja foerender-päivitys on myös kannattava. Ylimääräinen piste Liidua ei voi mennä hukkaan. Varsinkin silloin kun se nostaa liidun jopa seiskaan.
Viimeksi muokannut Aco, La 17.12.2005 14:22. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
lojuu kuin kotka, ampuu kuin eläintarha
- Blackguard
- Viestit: 1568
- Liittynyt: La 28.02.2004 09:40
- Paikkakunta: Heinola - Porojen Maa
-
katanakani
- Viestit: 162
- Liittynyt: Ma 28.11.2005 20:19
aina neljä noppaa loitsun tai tuurilla pari torjuu/vuoro ja tosiaan pelastat tuolla yhdellä rullalla sen ritariyksikön. ja noin nopea armeija on jo kohta lähiksessä tai näkymättömissä eli ei hätää. ei magia pure tuohon.Acoparaptor kirjoitti:*Kauhukuva Seer Heavens maagista*
Sen kanssa pitää nyt elää. Ainut rulla lentänee ekalla vuorolla choseneille ja toisella vuorolla olisi tarkoitus olla jo klosiksessa. Toivotaan ettei vastassa ole yli 12 noppaa..
TZ käärme on yksi yleisimmistä, eikä se milläänlailla ole erikoinen näky. Hellcannonkin toimii parhaiten listassa close combat yksikkönä, kunhan saat vastustajan ujutettua sen rangelle (joka on yllättävä pitkä). Erikoisinta ovat (kai) nuo pedot.Monessa armeijassa olet rehellisesti nähnyt Tz loharilordin? Tuskin kovin monessa, vaikka miten olet veteraanipelaaja.
Toisaalta, sanan "erikoista" voi ymmärtää monellakin tavalla. Ei välttämättä vain pelkkänä yksikkönä, vaan laajempana kokonaisuutena, armeijana. Myös loharilordi on "erikoinen" pelata verrattuna pelkkiin nihteihin. Tai Hellcannon "erikoinen" tuodessa ampumisvoimaa muuten hyvinkin lähispainotteiseen armeijaan.
Lista toimii todella hyvin tiettyjä armeijota vastaan, tiettyjä vastaan taas hyvinkin kehällä. Magiasi johdosta (+ vähäisten yksiköiden) armeija, jolla on kanssa hyvä liikkuvuus, on aika kynnys voittaa.
Staffin voisi vaihtaa suoraan rulliin: Ei tuolla mennä toisella vuorolla mistään läpi, joka on paperia kovempaa. Ainoa yksikkö tähän on käärme, ja mielestäni otat jo riskin jos käyt edestä kokonaisen rykmentin kimppuun. On kuitenkin 50% mahdollisuus hävitä combat sekä hävitä suoraan koko peli, jos käärme ylijuostaan. Pelkkä voittokaan ei tarkoita aina breikkausta, ja jumitus ei koskaan ole tälle listalle se juttu. Toisen vuoron charge on vain varmempi voitto vastustajalle, Sen kanssa pitää nyt elää (;))*Kauhukuva Seer Heavens maagista*
Sen kanssa pitää nyt elää. Ainut rulla lentänee ekalla vuorolla choseneille ja toisella vuorolla olisi tarkoitus olla jo klosiksessa. Toivotaan ettei vastassa ole yli 12 noppaa..
Listalla voitetaan combatit, kun saat vastustajan bonukset pois (kylki charge tms), mikä ei 2:lla vuorolla tapahdu. 1 rulla on siis aika riski. Sekä muutenkin magiasi, kun vain 1 welho. Itse laittaisin kuitenkin herralle panssaria, ja pukki rullien kanssa linjojen taakse. Sankari on kuollut sankari jos sen kimppuun päästään close combatiin yksiköllä, joka osaa lyödä.
Choseneiden markin voisi vaihtaa undividediin, erittäin hyödyllinen jos vastaan tulee fearia/terroria aiheuttava yksikkö jne. +1 noppa ei paljoa auta. Muutenkin en luottaisi kavereihin liikaa: jos iskukykyä haluat, lisää ryhmään vielä halpa aspiring.
Lista vie pelin hyvin, jos vastustaja ei pysty pitämään käärmettä aisoissa, ja saat ritarien avulla charget niinkuin itse haluat sekä dispelillä vähennettyä casultei. Toisaalta ainoa voittotapa on päästä combatiin, mutta jos vastaan tulee lista, joka vie sinua niin... IMO sitä mieltä että ne herot tz merkattuina tekevät listasta kovemman, sillä silloin ei haittaa vaikka 90 asteella näkyy tyhjää vuoron alussa. Mutta kys. idea onkin jo aika käyetty : )
Vaihdetaan jonka --> joka, niin ollaan lähempänä totuuttaTuo on sellainen kaaosarmeija, jonka saa panikoimaan ja kökkimään paikallaan pelosta.
Kaikki mielipiteet ovat hyviä, toiset ovat vaan parempia.
- Viiksivallu
- Viestit: 650
- Liittynyt: Pe 07.05.2004 19:35
- Paikkakunta: Joensuu
Listasi näyttää ja on tehokas, jos tuosta jotain sanoisi lordisi on aika juustoa ja Hellcannonista iso plussa, sitä ei ihan joka pelissä näe. Coresi on aika nopeaa, kestävää ja tehokasta. Noille pedoille on varmaan aika vaikea keksiä jotain hyödyllistä.
Armeijasi vaikeuksia on mm. dispellin puute, jokin seivit ingoraava taika voi pilata päiväsi. Muita heikkouksia ei näin heti keksi.
JUUSTOA!!!!!
Armeijasi vaikeuksia on mm. dispellin puute, jokin seivit ingoraava taika voi pilata päiväsi. Muita heikkouksia ei näin heti keksi.
JUUSTOA!!!!!
Munkki on upporasvassa paistettu pullataikinasta valmistettu makea leivonnainen. Munkkileivonnaisten yleisin muoto on pallo, jonka sisällä on hilloa tai muuta makeaa täytettä.
Re: niinpä
mitä järkeä on ottaa peliin yksikkö, joka ei voita taisteluita, jää jälkeen muusta armeijasta ja johon ei kohdisteta tulitusta? Ja se Foe-render on aikalailla samaa luokkaa alastoman wargorin kanssa ja maksaakin vain sen 20P kuudenkymmenen sijaan.Acoparaptor kirjoitti: Beastien kuuluu pysyä halpoina, eikä ne 20 pistettä +1 Ld:stä oikein aina maksa pisteitään takaisin.
Re: niinpä
Tz käärme on yksi yleisimmistä listoissa. Ja pedoissa ei edes ole mitään erikoista noin käytettyinäsarathain kirjoitti:TZ käärme on yksi yleisimmistä, eikä se milläänlailla ole erikoinen näky. ... Erikoisinta ovat (kai) nuo pedot.
No sitten ei tietenkään hyökätä vuorolla 2. Rullien puute on mitä on, toivotaan että se riittää. Yksi suosikkitaktiikkani on lennellä aluksi Screamerilla ja Laardilla vastustajan niskaan ja syödä sotakoneita sekä heikentää maageja. Sitten vuoroilla 3-4 nihdit jyräävät piiloistaan ja syövät jäljelle jääneet. Toivottavasti.sarathain kirjoitti:Staffin voisi vaihtaa suoraan rulliin: Ei tuolla mennä toisella vuorolla mistään läpi, joka on paperia kovempaa. Ainoa yksikkö tähän on käärme, ja mielestäni otat jo riskin jos käyt edestä kokonaisen rykmentin kimppuun.
Onneksi vain joka kolmas lista turnauksissa on yleensä Heavy magia. Sitä paitsi, monet taiat ei yleensä pahaa mulkaisua enempää kiinnostu armeijani pistesyöpöistä (Screamerit?).sarathain kirjoitti:Listalla voitetaan combatit, kun saat vastustajan bonukset pois (kylki charge tms), mikä ei 2:lla vuorolla tapahdu. 1 rulla on siis aika riski. Sekä muutenkin magiasi, kun vain 1 welho.
Unohdat, että se ainoa maagini on 3+ wardilla varustettu Chaos lord
Itse asiassa hyvä pointti. Pitää harkita, vaikkakin mutantoituneet ja keppejä kantavat figuni voivatkin kärsiäsarathain kirjoitti:Choseneiden markin voisi vaihtaa undividediin
Eikös tuossa ole jo syyt..?Kelffi kirjoitti:mitä järkeä on ottaa peliin yksikkö, joka ei voita taisteluita, jää jälkeen muusta armeijasta ja johon ei kohdisteta tulitusta?
Hassua, armeijani ainut puute, magiapuolustus on saanut mukavanlaisesti kommenttia
lojuu kuin kotka, ampuu kuin eläintarha
- Amazing Slug
- Viestit: 4112
- Liittynyt: To 01.05.2003 22:03
- Paikkakunta: Espoo
Re: niinpä
Pedot ovat ainakin itselle uusi näky tälläisessä listassa.Acoparaptor kirjoitti:Tz käärme on yksi yleisimmistä listoissa. Ja pedoissa ei edes ole mitään erikoista noin käytettyinäsarathain kirjoitti:TZ käärme on yksi yleisimmistä, eikä se milläänlailla ole erikoinen näky. ... Erikoisinta ovat (kai) nuo pedot.No sitten ei tietenkään hyökätä vuorolla 2. Rullien puute on mitä on, toivotaan että se riittää. Yksi suosikkitaktiikkani on lennellä aluksi Screamerilla ja Laardilla vastustajan niskaan ja syödä sotakoneita sekä heikentää maageja. Sitten vuoroilla 3-4 nihdit jyräävät piiloistaan ja syövät jäljelle jääneet. Toivottavasti.sarathain kirjoitti:in"]Staffin voisi vaihtaa suoraan rulliin: Ei tuolla mennä toisella vuorolla mistään läpi, joka on paperia kovempaa. Ainoa yksikkö tähän on käärme, ja mielestäni otat jo riskin jos käyt edestä kokonaisen rykmentin kimppuun.
Onneksi vain joka kolmas lista turnauksissa on yleensä Heavy magia. Sitä paitsi, monet taiat ei yleensä pahaa mulkaisua enempää kiinnostu armeijani pistesyöpöistä (Screamerit?).sarathain kirjoitti:Listalla voitetaan combatit, kun saat vastustajan bonukset pois (kylki charge tms), mikä ei 2:lla vuorolla tapahdu. 1 rulla on siis aika riski. Sekä muutenkin magiasi, kun vain 1 welho.
Unohdat, että se ainoa maagini on 3+ wardilla varustettu Chaos lord
Itse asiassa hyvä pointti. Pitää harkita, vaikkakin mutantoituneet ja keppejä kantavat figuni voivatkin kärsiäsarathain kirjoitti:Choseneiden markin voisi vaihtaa undividediin
Eikös tuossa ole jo syyt..?Kelffi kirjoitti:mitä järkeä on ottaa peliin yksikkö, joka ei voita taisteluita, jää jälkeen muusta armeijasta ja johon ei kohdisteta tulitusta?No, se ottaa pöytäneljännestä ja toimii anti-skirmaajayksikkönä joissain tapauksissa. Voisihan tuota lihottaakin, mutta mistä pisteet? Choseneiden markista voisi ottaa rentun, mutta lisäksi tarvitsisi vähän massaa. Pikkunihtien champpoja voidaan myös harkita.
Hassua, armeijani ainut puute, magiapuolustus on saanut mukavanlaisesti kommenttiaYmmärettävää kai sekin.
Magiassa tarkoitin sitä, että keppi sekä +nopat voivat mennä hukkaan, sillä taikomisesi on vähäistä, tuolla yhdellä maagilla tarkoitin että ei kannatta luottaa omaan taikomiseen (eli poweriin). Kun magia tuntuu olevan vähän on/off juttu.
magiapuolustus on ok kun lisäät vaikka yhden rullan
Itse ainakin pidän pedoista, tekevät sitä listassa mitä muut eivät tee. Halpoja yksiköitä ei aina ensimmäisenä laudalta ulos pelata, varsinkin kun listassa on paljon muutakin ammuttavaa. Ne pystyvät jumittamaan yksiköitä 360* asteella, saavat skirmisherit kiinni, sekä voittavat helposti pieniä ryhmiä.
Kaikki mielipiteet ovat hyviä, toiset ovat vaan parempia.
Re: niinpä
Eipäs heittäydytä sarkastisiksi, jos voitosta kerran pelataan niin miksei myös listat olisi sen mukaiset? Tietysti pienellä rajauksella, mutta silti.Amazing Slug kirjoitti:Mihinkäs käyttöön tuo lista on tarkoitettu? Vaikuttaa melkoisen peli-iloa pilaavalta, eli ilmeisesti kaveripeleihin?
No itse olen nähnyt näitä useinkin. Ja beastithän ovat juustoisia! Nyt vain ei pisteet oikein lihoitteluun riitä, ja kyllähän näilläkin jo jotain saa aikaan.sarathain kirjoitti:Pedot ovat ainakin itselle uusi näky tälläisessä listassa.
...
Itse ainakin pidän pedoista, tekevät sitä listassa mitä muut eivät tee. Halpoja yksiköitä ei aina ensimmäisenä laudalta ulos pelata, varsinkin kun listassa on paljon muutakin ammuttavaa. Ne pystyvät jumittamaan yksiköitä 360* asteella, saavat skirmisherit kiinni, sekä voittavat helposti pieniä ryhmiä.
lojuu kuin kotka, ampuu kuin eläintarha
Tyypillinen Tzeentch - pallo pienellä sivukierteellä. Tuon listan sanominen erikoiseksi ei edes naurata (ei, yksi beast-yksikkö ei tee siitä erikoista). Fanaticeissä näitä näkee tusinoittain.
...and hell came with him...
"The ability to quote is a serviceable substitute for wit." - William Somerset Maugham
"The ability to quote is a serviceable substitute for wit." - William Somerset Maugham
Älä viitsi. Ihan suoraan sanottuna, vetoaminen ajatukseen "montakos oot nähny tähän mennessä?!" on lähinnä naurettava tämän listan tapauksessa. Kyllä, näitä on nähty, ei pelkästään listoina ja ajatuksina, myös oikeina armeijoina. Lohikäärme+Hellcannon+nihtejä on armeijakonseptina niin masentavan tylsä, vanha ja kulutettu juttu, että sitä sinäkään et voi väittää erilaiseksi ja uudeksi armeijaksi edes lisäämällä pari hassua peto-otusta listaan. Tuo erilaisuuden toitottaminen on ainut asia, mikä listassa on lähinnä kyrsinyt. Ei minulla pahemmin mitään tuota vastaan ole, mutta ei kannata väittää tätä erilaiseksi, sillä siinä ei ole mitään totuuspohjaa.Acoparaptor kirjoitti:Luepa, blurred, aiheen toinen "vastaus".
Armeijana oman näkemykseni mukaan mielikuvitukseton ja valmiiksi pedattu rakenne, jonka olisi yhtä hyvin voinut copy/pasteta jostain toisesta ketjusta muutellen paria kirjainta ja lisäten hassun beastherdin spesiaaliin. Hauskahan tuo on ideana, mutta itseäni ei kiinnostaisi pelata tuolla/tuota vastaan.