Vihdoinkin Jacob saapui linnanmuureille. Ne olivat korkeat, ehkä noin 50 jalkaa korkeat. Hän ei voinut käyttää entrauskoukkua, sillä se oli liian äänekäs ja sitäpaitsi, jos köysi katkeaisi, hänestä jäisi jäljelle vain verinen, märkä läntti. Hän kaivoi laukustaan kaksi kummallista rautakappaletta, jotka muistuttivat pitkiä kynsiä. Hän asetti ne kämmenpöytiinsä ja kiristi niissä olevia, kummallisia remmejä. Tämän jälkeen hän otti laukstaan kaksi samankaltaista rautakappaletta ja asetti ne saappaidensa kärkeen.
Hän asteli muurin lähelle ja potkaisi muuria. Piikit tarttuivat muurin ja tyytyväisenä hän iski kätensä muuriin ja kynnetkin tarttuivat siihen. Hän ponnisti ja lähti kiipeämään kohti rintavarustuksia. Hänen liikkeensä olivat sulavia ja äänettömiä.
Hän nosti päänsä muurin yli ja katseli ympärilleen varmistaakseen, ettei kukaan nähnyt häntä. Hänen onnekseen lähin vartija oli kaukana ja Jacobin puvun takia häntä ei voinut nähdä. Hän hyppäsi muurille, irrotti kiipeilyvälineensä, laittoi ne laukkuunsa ja otti olaltaan jousensa. Hän tarkasteli ympäristöään. Muuri ei vienyt mistään kohdasta linnaan, mikä tarkoitti sitä, että hänen olisi ensin päästävä alas linnanpihalle ja sieltä päästä linnaan. Hän etsiskeli tietä alas ja löysi myös yhden, mutta sen luona oli kaksi vartijaa. Hän kaivoi nuoliviinestään nuolen, asetti sen jänteelle, tähtäsi ja irrotti otteensa nuoli lensi ilman halki ja iskeytyi toista vartijaa ohimoon. Hän lyyhistyi maahan ja toinen vartijoista kumartui hänen ylleen tarkistaakseen, oliko hänen toverinsa kunnossa. Jacob jännitti jousensa uudestaan, tähtäsi ja ampui uuden nuolen suoraan vartijan kurkkuun. Hän älähti hiljaa ja kaatui kuolleena muurille. Jacob juoksi nopeasti ruumiiden luokse, pudotti ne alas muurien ulkopuolelle ja kiipesi portaita pitkin alas.
Hän hiipi maassa olevan tynnyrin taakse ja kurkisti sen takaa. Linnan porttien luona oli kaksi vartijaa, kumpikin linnankaartilaisia. Hän kipitti kulman taakse ja kaivoi taskustaan kuristusnauhan ja vetäisi vyöltään heittotikarin. Häne pian tajusi, että kaartilaisten keho oli liian harniskoitu, että heitä olisi voitu kuristää tai puukottaa. Hänen onnekseen toinen otti kypäränsä päästään pyyhkiäkseen hikeä otsaltaan. Silloin Jacob heitti tikarinsa suoraan miehen otsaan. Hän kaatui maahan ja toinen vartijoista juoksi tämän luokse. Silloin Jacob juoksi vartijan taakse ja huomasi, että vartijan niska ja kaula olivat suojaamattomia. Hän otti vartijan tiukkaan otteeseen ja alkoi kiristää naruaan. Vartija sätki hetken aikaa ja lyyhistyi kasaan. Jacob raahasi kummatkin ruumiit kulman taakse ja piilotti heidät tynnyreihin. Silloin ovet avautuivat ja sotilaita käveli ulos. "Missäköhän Marcus, Walter, Frans ja Guy ovat?" kysyi yksi sotilaista "Varmaankin kapakassa juhlimassa", naurahti toinen. Heidän perässään tuli kahdeksan muuta sotilasta, joista neljä meni avamamaan linnanpihalle johtavia portteja. Porteista tulivat sisään vaunut, joiden kyydissä oli useita palkkasotureita ja yksi linnankaartilainen, jolla oli kypärä kasvojensa suojana. Jacob kuuli kuinka sotilaat keskustelivat kaartilaisen kanssa. Jotakin palkkasoturien palkanmaksusta ja selittämättömistä joukkomurhista. Tämä ei Jacobia kiinnostanut. Hän odotteli oikeaa hetkeä ja livahti sisään.
Ovet hänen takanaan sulkeutuivat ja hän oli suuressa salissa yksin. Hän tiesi, ettei hän voinut mennä käytävillä, sillä hänet voitaisiin nähdä ja niin suurta ylivoimaa vastaan hänellä ei ollut mahdollisuuksia. Hän nojasi mietteliääna seinään kun se yhtäkkiä vierähti sivuun, hän kaatui käytävään ja seinä hänen takanaan sulkeutui.
Hän kierähti maahan ja otti miekkansa taisetelu-asentoon. Hän oli taidokkaasti rakennetussa tunnelissa. Siellä oli pilkkopimeää. Hän kaivoi laukustaan tulukset ja hapuili maasta soihtua. Hän iski tuluksilla kipinän, siihen kohtaan , jossa hän arveli olevan ja sytykekangasta. Kangas syttyi ja hän huomasi, että hänen "soihtunsa" olikin luu, jossa oli hihanriekale. Hän pelästyi, muttei päästänyt ääntäkään tai pudottanut soihtuaan. Aukosta, josta hän oli tullut ei ollut jälkeäkään.
Hän katsahti eteenpäin ja näki, että maassa makasi luuranko, joka oli pukeutunut repaleisiin vaatteisiin. Sillä oli rikkinäiset lasit silmillään ja kädessä sillä kirjekäärö. Jacob otti sen varovaisesti ja rullasi sen auki. Se oli kartta. Siinä näkyi koko linna, joka oli piirretty musteella ja kaikki salakäytävät, jotka oli piirretty punaisella värillä. Hän tarkasteli karttaa ja hänen suulleen levisi hymy. Kartassa näkyi turvallinen tie suoraan linnanherran makuukamariin. Han nosti soihdun ja lähti nopeasti kävelemään pimeään käytävään...
Kolme salamurhaajaa
Ikrit saapui linnan muureille. Hidastelematta, hän hyppäsi muuria vasten ja lähti kiipeämään sitä pitkin uskomattoman nopeasti. Kun rintavarustuksille oli enää noin kuusi jalkaa, hän akkinäisesti pysähtyi. Hän höristi korviaan ja kuunteli tarkkavaisesti. Mitään ei kuulunut. Hän oli aikeissa lähteä eteenpäin, kun yhtäkkiä hänen viiksikarvansa värähtivät. Hän haisteli ilmaaja hänen sieraimiinsa osui tuttu haju. Ihmis-otuksen haju. Hän tiesi ettei tämä olisi haaste eikä mikään. Hän kiipesi ja ponnahti suoraan ylöspäin rintavarustuksen harjalla, suoraan ihmis-otuksen selän takana. Se ei koskaan tajunnut, mikä siihen iski, mutta yhtäkkiä kaksi paria pitkiä rautakynsiä repi hänen selkänsä auki, puhkoen hänen keuhkonsa ja pirstoen hänen selkärankansa. Hän lyyhistyi varustuksille ja hänen kypäränsä putosi alas. ”Ei-ei!” ajatteli Ikrit. Jos kypärä putoaa maahan, muut ihmis-otukset kuulisivat sen ja hekin tulisivat tänne. Onneksi linnanpiha oli pehmeä ja mitään ei kuulunut.
Ikrit tähysti rintavarustuksilta linnanpihaa. Vartija-otuksia oli kahdeksan sekä pienehkö joukko palkkasoturi-otuksia. Linnanpihan keskellä oli tyhjät vaunut, joiden kyydissä istui vanha ihmis-otus. Vaunujen lavalla oli lastia, jota kaksi ogre-otusta purki ja vei linnanporteista sisään.
Ikrit tajusi, ettei hän pärjäisi näin suurelle joukolle. Hän otti laukustaan toisen Pershynin klaanin pullon. Tämä neste oli vihertävänharmaata ja läpikuultavaa. Hän raotti pullon korkkia ja puhalsi sisään. Neste alkoi kuplia ja hän sulki sen välittömästi. Hän raviseli pulloa ja heitti sen poispäin itsestään. Pullo pirstoutui korkealla ilmassa ja heikosti näkyvää, harmaata savua tuli ulos. Ikrit otti laukustaan pienen naamarin, jolla hän suojasi kounoaan. Kaikki otukset hengittivät savua ja taintuivat samantien. Ikrit pomppasi alas ja kipitti pihan toisella puolella olevalle kulmalle ja kompastui johonkin painavaan. Hän kääntyi katsomaan mikä se oli. Se oli kääpiöhaarniskaan pukeutunut puolituinen, joka tuijotti häntä ihmeissään. ”Rot-rottademoni!” se parkaisi ja otti vyöltään kaksi pistoolia ja alkoi ammuskella häntä. Ikrit väisteli ja torjui panoksia minkä pystyi. Joka kerta kun puolituis-otus ampui yhdellä pistoolilla, se heitti häntä sillä ja otti uuden. Yhtäkkiä puolituis-otukselta loppuivat pistoolit. Silloin Ikrit syöksyi häntä uskomattoman nopeasti ja alkoi hakata häntä kynsillään. Normaalisti puolituis-otuksen grombrl tai mikä se nyt olikaan- haarniska olisi suojannut häntä. Mutta Ikritin kynnet olivat vuorattu saastakivellä ja joka iskulla ne syövyttivät haarniskaan ja lihan läpi. Pian puolituis-otuksesta oli jäljellä vain lammikko sulaa metallia ja hiiltynyt luuranko. Ikrit hyppäsi ruumiin yli ja meni linnan seinälle. Hänen silmäkulmaansa osui jotain outoa. Laatikoiden ja tynnyrien taakse oli raahattu kaksi linnankaartilaisen ruumista. Toinen oli kuristettu ja toinen taas puukotettu. Tämä tarkoitti, että liikkellä oli toinenkin salmurhaaja. Ikrit mietti hetken. Jos toinen salamurhaaja tappaisi linnanherran, Ikrit-parka ei saisi palkkaa ja Yöherra ja Scrutenin klaani rankaisivat häntä. Hänen täytyisi olla varovainen ja pitää silmänsä auki.
Hän hyppäsi seinää vasten ja lähti kiipeämään kohti ylintä kerrosta, jossa linnanherra nukkui...
Ikrit tähysti rintavarustuksilta linnanpihaa. Vartija-otuksia oli kahdeksan sekä pienehkö joukko palkkasoturi-otuksia. Linnanpihan keskellä oli tyhjät vaunut, joiden kyydissä istui vanha ihmis-otus. Vaunujen lavalla oli lastia, jota kaksi ogre-otusta purki ja vei linnanporteista sisään.
Ikrit tajusi, ettei hän pärjäisi näin suurelle joukolle. Hän otti laukustaan toisen Pershynin klaanin pullon. Tämä neste oli vihertävänharmaata ja läpikuultavaa. Hän raotti pullon korkkia ja puhalsi sisään. Neste alkoi kuplia ja hän sulki sen välittömästi. Hän raviseli pulloa ja heitti sen poispäin itsestään. Pullo pirstoutui korkealla ilmassa ja heikosti näkyvää, harmaata savua tuli ulos. Ikrit otti laukustaan pienen naamarin, jolla hän suojasi kounoaan. Kaikki otukset hengittivät savua ja taintuivat samantien. Ikrit pomppasi alas ja kipitti pihan toisella puolella olevalle kulmalle ja kompastui johonkin painavaan. Hän kääntyi katsomaan mikä se oli. Se oli kääpiöhaarniskaan pukeutunut puolituinen, joka tuijotti häntä ihmeissään. ”Rot-rottademoni!” se parkaisi ja otti vyöltään kaksi pistoolia ja alkoi ammuskella häntä. Ikrit väisteli ja torjui panoksia minkä pystyi. Joka kerta kun puolituis-otus ampui yhdellä pistoolilla, se heitti häntä sillä ja otti uuden. Yhtäkkiä puolituis-otukselta loppuivat pistoolit. Silloin Ikrit syöksyi häntä uskomattoman nopeasti ja alkoi hakata häntä kynsillään. Normaalisti puolituis-otuksen grombrl tai mikä se nyt olikaan- haarniska olisi suojannut häntä. Mutta Ikritin kynnet olivat vuorattu saastakivellä ja joka iskulla ne syövyttivät haarniskaan ja lihan läpi. Pian puolituis-otuksesta oli jäljellä vain lammikko sulaa metallia ja hiiltynyt luuranko. Ikrit hyppäsi ruumiin yli ja meni linnan seinälle. Hänen silmäkulmaansa osui jotain outoa. Laatikoiden ja tynnyrien taakse oli raahattu kaksi linnankaartilaisen ruumista. Toinen oli kuristettu ja toinen taas puukotettu. Tämä tarkoitti, että liikkellä oli toinenkin salmurhaaja. Ikrit mietti hetken. Jos toinen salamurhaaja tappaisi linnanherran, Ikrit-parka ei saisi palkkaa ja Yöherra ja Scrutenin klaani rankaisivat häntä. Hänen täytyisi olla varovainen ja pitää silmänsä auki.
Hän hyppäsi seinää vasten ja lähti kiipeämään kohti ylintä kerrosta, jossa linnanherra nukkui...
"Have the lambs stopped screaming yet, dear?"
"Lambs? What lambs? Great! Now I'm hungry!"
"Lambs? What lambs? Great! Now I'm hungry!"
Tuo tosi hyvä stoori. Voisitko mitenkään yrittää kirjoittaa vähän pidempiä pätkiä, vaikkeivat nämäkään lyhyitä ole. Mutta toisaalta, jos jatkoa tulee kovaan tahtiin niin ei sitä pituutta kaivata. Tuo veti kyllä pienen hymyn kun luin tuota tokan kappaleen alkua; ihmis-otuksia, palkkasoturi-otuksia, vanha ihmis-otus, ogre-otuksia.
En siis pilkkaa millään tavalla, mutta se vaan oli niin hauskaa.
En siis pilkkaa millään tavalla, mutta se vaan oli niin hauskaa.
Drannach tuli linnanporteille. Ne olivat auki. Hän meni sisälle ja kurkisti varovasti kumpaankin suuntaan. Linnanpiha oli täynnä nukkuvia ihmisiä ja ogreja. Pitempää harkitsematta, hän juoksi linnan sisälle.
Käytävässä oli niin pimeää, ettei edes hän, pimeään tottunut pimentohaltia nähnyt juuri mitään. Hän otti laukustaan pienen pullon, jossa oli pikimustaa nestettä. Hän avasi sen ja tiputti kaksi pientä tippaa silmiinsä. Aine levisi hän silmiensä pinnalla ja hänen silmänsä olivat nyt kokonaan mustat. Hän räpytteli silmiään vähän aikaa ja hänen näkymänsä muuttui kummalliseksi: Hän näki kaiken selvästi mutta sinertävänä. Hän nappasi vyöltään veitsen toiseen käteensä ja selkänsä takaa miekan toiseen. Hän alkoi hiipiä käytävää pitkin kohti portaita. Hän arveli, että linnanherra oli ylimmässä tornissa ja että hänen huoneessaan olisi vartijoita.
Hän käveli jonkin matkaa seinän viertä pitkin, kun yhtäkkiä hänen haltiakorvansa havaitsivat jotain kummallista: Joku käveli seinän sisällä. Hän painoi korvansa seinää vasten ja keskittyi. Totta se oli! Joku kipitti nopeasti seinän sisällä. "Toinen salamurhaaja!?", hän ajatteli ja lähti hiipimään nopeammin kohti portaita.
Hän käveli neljä kerrosta kun hän saapui suuren lasiikkunan luokse. Hän oli noin kymmenen jalan päässä, kun jokin olento tarrautui lasiin kiinni. Se katseli häntä pienillä, punaisilla silmillään ja katsoi sitä takaisin. Sillä oli kummassakin kädessä kaksi pitkää kynttä, joilla se piteli kiinni lasista. Sillä oli matomainen häntä, joka kiemurteli nopeasti. Hän liikautti päätään ja paljasti suippokärkiset haltiakorvansa. Otuksen silmät suurenivat ja se paljasti irvistäen suuret talttahampaansa. Tämän jälkeen se hypähti ylöspäin ja katosi. "Kaksi salamurhaajaa!?", ajatteli Drannach ja lähti juoksemaan nopeasti mutta ääneti ylöspäin.
Hän painautui kuudennen kerroksen seinää vasten ja katsoi varovasti kulman taakse. Kaksi raskaasti aseistautunutta vartijaa oli tulossa hän suuntaansa. Hän kiepsahti nopeasti heidän eteensä ja iski toiselta pään irti myrkytetyllä miekallaan. Toinen ei edes ehtinyt reagoida, kun Drannach oli jo hakannut hänen kypäränsä läpi useita iskuja. Hän kaatui maahan kumeasti kolahtaen. Drannach lähti juoksemaan kohti portaikkoa. Hän kuuli, että ylhäältä oli tulossa vartija. Hän tiesi tarkalleen missä hän oli ja milloin toimia. Vartijan ilmestyessä hän pysähtymättä hyppäsi ilmaan, vääntyi ylösalaisin ja väänsi vartijan niskat nurin. Vartija kaatui portaikoon, kieri vielä muutaman askelman alas ja jäi makaamaan kuolleena.
"Enää neljä kerrosta", arvioi Drannach mietteissään seitsemännen kerroksen portaissa. Yhtäkkiä hän vaistomaisesti painautui alas ja oli miltei näkymätön viittansa alla. Hän näki ja kuuli, kuinka pieni pala seinää kääntyi ympäri ja soihtua kantava, mustaan pukeutunut hahmo tuli ulos. Se katseli edessään olevaa seinää ja tunnusteli sitä. Äkkiä erään kiven kohdalla kuului naksahdus ja pieni pala sitä sienää kääntyi. Olento meni sisään ja seinä sulkeutui. "Khainen nimeen, mitä ihmettä!?", ajatteli Drannach ja muisti yhtäkkiä askeleet sinän sisällä. "Se salamurhaaja!", hän muisti ja alkoi juosta kohti portaikon yläpäätä.
Hän oli uupunut jatkuvasta juoksusta, kun hän saapui ylimpään kerrokseen. Hän kurkisti ensimmäisen kulman taakse. Sillä käytävällä oli neljä ovea ja niistä kaikista suurimman edessä oli kuusi vartijaa, jotka olivat kaikki linnankaartilaisia. Hän sulki silmänsä ja luki nopeasti ulkomuistista ylistäen kaikki Khainen nimet ja olemukset. Sen tehtyään hän laittoi tikarin vyölleen ja otti toisenkin miekkansa. Hän hyppäsi vartijoiden eteen ja syöksyi heidän keskelleen. Hänen miekkansa viuhuivat ilmassa, pilkkoen haarniskaa ja lihaa joka iskulla. Verta roiskusi ja sotilaiden kurkut täyttyivät siitä.
Maassa makasi enää yksi sotilas, jonka käden Drannach oli lyönyt poikki. Hän äkkinäisesti oksensi verta ja lihanpalan, joka näytti olevan hänen kielensä. Hän osoitti tärisevällä kädellään Drannachin kurkkua. Drannach pudisteli päätään ja salamannopeasti potkaisi miehen kyynärpään hajalle. Mies älähti ja pudotti miekkansa. Drannach kyykistyi miehen ylle ja hitaasti painoi miekkansa mehen kurkun läpi.
Hän nousi pystyyn ja katseli ovea. Se oli suuri, tummasta puusta tehty. Siinä oli kaiverruksia, jotka olivat sotilaiden veren peitossa. Hän veti syvään henkeä ja hitaasti mutta äänettömästi työnsi ovet auki...
Käytävässä oli niin pimeää, ettei edes hän, pimeään tottunut pimentohaltia nähnyt juuri mitään. Hän otti laukustaan pienen pullon, jossa oli pikimustaa nestettä. Hän avasi sen ja tiputti kaksi pientä tippaa silmiinsä. Aine levisi hän silmiensä pinnalla ja hänen silmänsä olivat nyt kokonaan mustat. Hän räpytteli silmiään vähän aikaa ja hänen näkymänsä muuttui kummalliseksi: Hän näki kaiken selvästi mutta sinertävänä. Hän nappasi vyöltään veitsen toiseen käteensä ja selkänsä takaa miekan toiseen. Hän alkoi hiipiä käytävää pitkin kohti portaita. Hän arveli, että linnanherra oli ylimmässä tornissa ja että hänen huoneessaan olisi vartijoita.
Hän käveli jonkin matkaa seinän viertä pitkin, kun yhtäkkiä hänen haltiakorvansa havaitsivat jotain kummallista: Joku käveli seinän sisällä. Hän painoi korvansa seinää vasten ja keskittyi. Totta se oli! Joku kipitti nopeasti seinän sisällä. "Toinen salamurhaaja!?", hän ajatteli ja lähti hiipimään nopeammin kohti portaita.
Hän käveli neljä kerrosta kun hän saapui suuren lasiikkunan luokse. Hän oli noin kymmenen jalan päässä, kun jokin olento tarrautui lasiin kiinni. Se katseli häntä pienillä, punaisilla silmillään ja katsoi sitä takaisin. Sillä oli kummassakin kädessä kaksi pitkää kynttä, joilla se piteli kiinni lasista. Sillä oli matomainen häntä, joka kiemurteli nopeasti. Hän liikautti päätään ja paljasti suippokärkiset haltiakorvansa. Otuksen silmät suurenivat ja se paljasti irvistäen suuret talttahampaansa. Tämän jälkeen se hypähti ylöspäin ja katosi. "Kaksi salamurhaajaa!?", ajatteli Drannach ja lähti juoksemaan nopeasti mutta ääneti ylöspäin.
Hän painautui kuudennen kerroksen seinää vasten ja katsoi varovasti kulman taakse. Kaksi raskaasti aseistautunutta vartijaa oli tulossa hän suuntaansa. Hän kiepsahti nopeasti heidän eteensä ja iski toiselta pään irti myrkytetyllä miekallaan. Toinen ei edes ehtinyt reagoida, kun Drannach oli jo hakannut hänen kypäränsä läpi useita iskuja. Hän kaatui maahan kumeasti kolahtaen. Drannach lähti juoksemaan kohti portaikkoa. Hän kuuli, että ylhäältä oli tulossa vartija. Hän tiesi tarkalleen missä hän oli ja milloin toimia. Vartijan ilmestyessä hän pysähtymättä hyppäsi ilmaan, vääntyi ylösalaisin ja väänsi vartijan niskat nurin. Vartija kaatui portaikoon, kieri vielä muutaman askelman alas ja jäi makaamaan kuolleena.
"Enää neljä kerrosta", arvioi Drannach mietteissään seitsemännen kerroksen portaissa. Yhtäkkiä hän vaistomaisesti painautui alas ja oli miltei näkymätön viittansa alla. Hän näki ja kuuli, kuinka pieni pala seinää kääntyi ympäri ja soihtua kantava, mustaan pukeutunut hahmo tuli ulos. Se katseli edessään olevaa seinää ja tunnusteli sitä. Äkkiä erään kiven kohdalla kuului naksahdus ja pieni pala sitä sienää kääntyi. Olento meni sisään ja seinä sulkeutui. "Khainen nimeen, mitä ihmettä!?", ajatteli Drannach ja muisti yhtäkkiä askeleet sinän sisällä. "Se salamurhaaja!", hän muisti ja alkoi juosta kohti portaikon yläpäätä.
Hän oli uupunut jatkuvasta juoksusta, kun hän saapui ylimpään kerrokseen. Hän kurkisti ensimmäisen kulman taakse. Sillä käytävällä oli neljä ovea ja niistä kaikista suurimman edessä oli kuusi vartijaa, jotka olivat kaikki linnankaartilaisia. Hän sulki silmänsä ja luki nopeasti ulkomuistista ylistäen kaikki Khainen nimet ja olemukset. Sen tehtyään hän laittoi tikarin vyölleen ja otti toisenkin miekkansa. Hän hyppäsi vartijoiden eteen ja syöksyi heidän keskelleen. Hänen miekkansa viuhuivat ilmassa, pilkkoen haarniskaa ja lihaa joka iskulla. Verta roiskusi ja sotilaiden kurkut täyttyivät siitä.
Maassa makasi enää yksi sotilas, jonka käden Drannach oli lyönyt poikki. Hän äkkinäisesti oksensi verta ja lihanpalan, joka näytti olevan hänen kielensä. Hän osoitti tärisevällä kädellään Drannachin kurkkua. Drannach pudisteli päätään ja salamannopeasti potkaisi miehen kyynärpään hajalle. Mies älähti ja pudotti miekkansa. Drannach kyykistyi miehen ylle ja hitaasti painoi miekkansa mehen kurkun läpi.
Hän nousi pystyyn ja katseli ovea. Se oli suuri, tummasta puusta tehty. Siinä oli kaiverruksia, jotka olivat sotilaiden veren peitossa. Hän veti syvään henkeä ja hitaasti mutta äänettömästi työnsi ovet auki...
"Have the lambs stopped screaming yet, dear?"
"Lambs? What lambs? Great! Now I'm hungry!"
"Lambs? What lambs? Great! Now I'm hungry!"
)-
Modsognir Surmavasara
- Viestit: 33
- Liittynyt: Su 26.06.2005 22:09
- Viesti:
-
örkintappaja
- Viestit: 16
- Liittynyt: Ma 24.05.2004 20:37
- Paikkakunta: Helsinki
-
Modsognir Surmavasara
- Viestit: 33
- Liittynyt: Su 26.06.2005 22:09
- Viesti: