Maastoa Kaaokselle ( Oli: KAAOS )
Maastoa Kaaokselle ( Oli: KAAOS )
että: milaista (yksinkertaista ja kaaosmaista) maastoa suosittelisitte kaaokselle (nurglelle)? Ja vaik vähän jotain tekovinkkei kans! 
Ensinnäkin, ketjun otsikointiin saa ja pitää käyttää edes jonkinlaista yritystä, että foorumin muut käyttäjät saavat selville ketjunaiheen ketjua avaamatta.
Joukkosi varmaan taistelevat muuallakin kuin kotinurkillaan, joten perusmaasto eli metsät, kukkulat ja talot toimivat ihan hyvin. Muutenkin ihmettelen ihmisten suurta intoa tehdä kovin armeijakohtaisia maastoja. Yleensä tätä intoa näkeekin aloittelevissa pelaajissa, jolloin ihan perusmaastokin toimii ja senkin tekimiseen saa aikaa menemään.
Haulla löytyy erilaisia linkkejä niin netin maastosivuille kuin ihmisten hyviksi havaitsemia vinkkejä maaston tekoon.
Nurglen mätäisyyteen sopisi suo ja warhammer-pelin sotaisuuden vuoksi muutamia raatoja/luurankoja yms. sinne suon sekaan. Metsän voi korvata kitukasvuisella puustolla suolla, mikä peliteknisesti toimii metsänä ja kukkulat koristella joltain reunalta suomaisemalla. Suosta löytynee esim. Googlen kuvahaulla hyviä mallikuvia.

"I reject your reality and substitute my own!"
Adam Savage
Adam Savage
Selvä otan opiksiEnsinnäkin, ketjun otsikointiin saa ja pitää käyttää edes jonkinlaista yritystä, että foorumin muut käyttäjät saavat selville ketjunaiheen ketjua avaamatta.
TOTTA!, mutta on kiva kerskua kavereille "hienolla" maastollaJoukkosi varmaan taistelevat muuallakin kuin kotinurkillaan, joten perusmaasto eli metsät, kukkulat ja talot toimivat ihan hyvin. Muutenkin ihmettelen ihmisten suurta intoa tehdä kovin armeijakohtaisia maastoja. Yleensä tätä intoa näkeekin aloittelevissa pelaajissa, jolloin ihan perusmaastokin toimii ja senkin tekimiseen saa aikaa menemään.
Kiitos!
- The Captain
- Valvoja
- Viestit: 12979
- Liittynyt: Ke 07.08.2002 15:07
- Paikkakunta: Kouvola
Tämähän on GW:n promotoima idea, kun jokaisessa armeijakirjassakin on ohjeita oman armeijan tyyliin sopivan sceneryn tekoon, ja samalla tapaa niiden nettisaittikin pursuaa Black templareiden kappelin rakennusohjeita yms.Iceman kirjoitti: Muutenkin ihmettelen ihmisten suurta intoa tehdä kovin armeijakohtaisia maastoja.
-Miksi Jeesuksen ja Marian päät loistavat valoa?
-Niillä on suvussa halogeenejä.
-Niillä on suvussa halogeenejä.
-
Goblinisti
- Viestit: 584
- Liittynyt: Ti 21.09.2004 14:51
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Niin kuoleva mettä (jossa ei todellakaan asu Ratovaareja) voisi olla hieno, mutta jokin elävä haltiamettää muistuttava mettä... =\Goblinisti kirjoitti:Sitä fuckia vaan, että metsissähän on hometta ja kuolleita puita ja kääpiä ja Ratovaareja ja sen sellaisia. Oikein tehty ja kuoleva metsä voisi olla oikein siistin näköistä. Mukana myös parit suot.
Hammerheart kirjoitti: Ota mallia vaikka Gorkiporkista, Exocowboysta tai Ratovaarista.