Tarina sisältää huonoa huumoria, halpoja vitsejä ja viimeisen myyntipäivän kauas taakseen jättäneitä mauttomuuksia. Inspiraation lähteenä toimi Graham McNeillin kirja Storm Of Iron. Enjoy... ehkä...PLANEETTA TARTUNTATAUDIN MYRÄKKÄ
Luku 1. -Hälytyksen tapainen-
Luutnantti Bong nautti hyvin ansaittua piipullista komentobunkkerissaan. Päivä oli ollut hänen mielestään varsin onnistunut, lukuunottamatta sitä pientä seikkaa, että koko platuunan harjoitukset olivat menneet kaikelta osin pieleen. Hänen alaisuudessaan olevista 50 alokkaasta 6 oli räjäyttänyt itsensä kranaatilla pelatessaan sulkapalloa, 3 oli loukkaantunut juoksuhaudan estejuoksu kisoissa ja 7 vain muuten loukkaantunut. Heille oli sanottu pahasti. Kuitenkin päivä oli ollut muilta osin mitä mainioin. Bongin miehet olivat saaneet rakennetuksi pihakeinun, haravoineet lehdet nurmikolta ja kuljettaneet roskat viereisen komppanjan ruokalan portaille. Eivät he kuitenkaan parempaa sapuskaa ruokalasta saa, ajatteli Bong tyytyväisenä. Myhäillessään itsekseen, Bong sattui huomaamaan, miten komentobunkkerin taktisella karttapöydällä vilkkui useita pisteitä. Taas ne lentopojat harjoittelevat maahansyöksyä, hän ajatteli ja syventyi tuoliinsa piipun noustessa päähän...
"Mitä tämä merkitsee?!? Kersantti Singahdus, onko laitteissa vikaa, vai olemmeko todellakin hyökkäyksen alla?!?" Majuri Isonnapinpainaja huusi pää punaisena. Kersantti singahti paikalle ja tutki hetken näyttöä, joka näytti viime hetken tilastot V5 ravien tuloksista ja kääntyi sitten katsomaan Majurin osoittamalle kuvaruudulle. "Söör, kyllähän tuo minusta hyökkäykseltä vaikuttaa" sanoi Singahdus yksiselitteisesti. "Ja miten on mahdollista, että noin suuri laivue on päässyt etuvartiostomme ohi?!? Ei perkele, missä luutnantti Bong oikein on ja miksei hän raportoinut tästä etukäteen?!?" Majuri raivosi naama edelleen yhtä punaisena kuin muutama rivi ylempänä. "Jaa... kun luutnantti Bong on värisokea. Ei hän erota vihreitä pisteitä, eli omiamme, punaisista pisteistä, eli vihollisista. Kaipa hän luuli..." "Minä siitä tupruttelijasta luulot piiskaan pihalle! Hälytys! Asemiin! Teevesi kiehumaan! Tulta munille! Ja pullat uuniin! Meille tulee vieraita!" Majuri kirkui räkättirastaan tavoin ja painui sotahuoneeseensa tullen hetken päästä sieltä ulos. "Kutsuppas nyt koko komentoryhmä tänne taktiseen neuvonpitoon, äläkä virnuile siinä tai alennan sinut kolkkapojaksi!" hän huusi kersantille, joka singahti tiehensä. Majurin pääkopassa pyöri. Miten tänne, näin pirun syrjäiseen kolkkaan kukaan haluaa hyökätä? Ja keitä hyökkääjät ovat? Ja miksi minulla ei ole aluskalsareita?
Hälytyssireenin ääni havahdutti Vääpeli Jalkahien päivänokosilta. Hän hieroi silmiään ajatellen sireenin ilmoittavan vain taas uudesta harjoituksesta, joita heillä ei oltu pidetty enää vuosiin. Samassa ovi pamahti sepposen selälleen ja sisään juoksi hänen adjutanttinsa naama valkoisena (valkoisuus ei johtunut mistään paniikista tai pelosta, sillä adjutantti oli albiino). "Söör, kimppuumme hyökätään!" adjutantti huohotti hengästyneenä. Vuosien laiskamatoilu oli vienyt tästä ennen niin lihavasta ja huonokuntoisesta miehestä mehut pois ja nykyään hän hikoili jo pelkästään ruoan pureskelusta. Jalkahiki tihrusti adjutanttia hölmistyneenä "Siis tarkoittaako tuo, kun sanoit, että meidän kimppuumme hyökätään, että meidän kimppuumme hyökätään?" "Sitä juuri söör." Jaahas, no onpas tämäkin aika hyökätä, ajatteli Jalkahiki ja veti hikiset maiharit jalkaansa, yritti pukea maastohousut, mutta joutui riisumaan maiharit ensin jalasta, koska housut eivät tahtoneet mennä niiden yli jalkaan. Lopulta hän onnistui saamaan vaatteet niskaansa ja seurasi adjutanttia ulos huoneesta ja kohti radiohuonetta. Asiaan oli saatava selko ja mikä antaisikaan paremmin informaatiota, kuin Kiss FM:n tieliikenneraportti.
Luku 2. -Missä ovat kranaatinsokat?-
"Sir, olemme saavuttaneet alemman kiertoradan." kuului Luutnantti Kakolan MP3 soittimen nappikuulokkeesta. "Hyvä hyvä. Ilmoitan Lord Vaateripustimelle!" Luutnantti ärähti ja käveli Taisteluristeilijäksi ristityn Purkka-automaatinkuljetus Zeppeliinin komentosillan päähän, jossa seisoi Lord Vaateripustimen henkarinhönkäinen hahmo. "Sir, joukkomme ovat saavuttaneet alemman kiertoradan planeetta Tartuntataudin yllä. Vastarinta on jostain kumman syystä kokonaan puuttunut ja olemme pystyneet tuhoamaan vihollisen puolustusrenkaan vaivaa näkemättä." Kakola sanoi. Lord Vaateripustin tuijotti sanaakaan sanomatta planeetan pintaa. Hän oli nähnyt unta tästä hetkestä. Unessa hänen luokseen oli tullut 3 itämaan tietäjää, jotka olivat sanoneet jotakuinkin tähän tapaan "Härptsumpt karsvtizurapöö ählämslovak toro toro toro". Vaateripustimella ei ollut hajuakaan, mitä tuo uni oli tarkoittanut ja hän sysäsi sen mielestään palaten ajatuksissaan siihen uneen, joka edes jollakin tavalla liittyi käsillä olevaan hetkeen. Siinä unessa hänelle oli kerrottu, että tuo vaaleanpunertava planeetta kätkisi sisälleen suuren salaisuuden. Kovan pinnan alla sykkii pehmeä sydän, joka odottaa ottajaansa. Herättyään unesta Vaateripustimella oli tehnyt kovasti mieli Pim´s täytekeksejä jostain kumman syystä. Mutta nyt hän oli täällä. Hänen halunsa ottaa selvää tuosta salaisuudesta veti vertoja jopa hänen halulleen irstailla viikonloppuisin kaupungilla. "Antakaa yleinen Planeetalle-pudottautumis-käsky!" Vaateripustin ärjäisi Luutnantilleen joka nöyrtyneenä ja paniikissa nuoleskeli Lordinsa varpaanvälejä. Tuo planeetta tulee olemaan minun, Vaateripustin ajatteli ja nauraa hörötti kammottavaa, kimeää hihitystä, joka olisi saanut ehkä hiiren luikahtamaan koloonsa (luultavasti vain sen takia, ettei hiiri olisi kestänyt Vaateripustimen hengityksen hajua).
Taisteluristeilijän lentokonehallissa oli kuhinaa. Miehet, naiset, lapset ja mummot juoksentelivat ympäriinsä huudellen käskyjä ja valmistautuen planeetalle-pudotukseen. Halli piti sisällään 40 Tuuppaajahamsteri-miehistönkuljetusalusta ja 37 vapaasti putoavaa Vapaasti-Putoaja-kapselia. Kaikki oli ahdettu tupaten täyteen joukkoja ja valtavat läjäytysovet aukenivat hitaasti paljastaen avaruuden kylmyyden. Kukaan ei tosin ollut ottanut huomioon, että avaruuden tyhjiö imaisee hetkessä kaiken hallissa olevan ulos ja niin avaruuteen lensi kuljetusalusten mukana kaikki irtaimisto rottinkisohvia myöten. Hyökkäys oli alkanut (oikeastaan se alkoi jo ensimmäisessä luvussa, mutta kuulosti vain dramaattiselta laittaa tuo tähän kohtaan...).
Lord Vaateripustin katseli kuljetusalustensa matkaa kohti planeetan pintaa ja kääntyi kannoillaan marssien omalle yksityiselle Soratie-siipi-hävittäjälleen. Hän matkaisi planeetalle tyylillä, eikä millään yleisillä kulkuneuvoilla, joissa haisi aina hiki ja joku oksensi krapulassa takapenkillä. Hänen henkilökohtainen kuljettajansa, Kylläjeeveshoitaa, oli jo lämmittänyt koneen. Vaateripustimen astuessa sisään kuljettaja löi oven kiinni ja veti vivusta, joka huuhtoi vessanpöntön. Kone nousi kiikkerästi ilmaan nitisten ja natisten hetken, kunnes ampaisi täydellä nopeudella 2km/h ulos hangaarista avaruuden tyhyyteen kohti planeettaa. Lord Vaateripustin kiillotti valtavaa kolmentoista käden lyömämoottorisahamiekkaansa, tarkisti että hänen pulttipistoolissaan oli tarpeeksi muttereita ja kiskoi epämukavan, taudilta haisevat kypärän päähänsä. "Mhphmpmmmppsh.." hän komensi kuljettajaansa joka katsoi häntä hömistyneenä. Vaateripustin painoi äänentoisto-nappia käsivarressaan olevasta konsolista "Haluan olla paikalla ensimmäisten joukossa vuodattamassa väärän Keikarin palvelijoiden verta, joten ei mitään kiirettä..." hän sanoi kuljettajalleen, joka pyöritteli päätään kuin alkuperäisessä Manaaja-elokuvassa oksentaen visvaa pitkin lentokoneen ohjauskonsolia. Aina sama juttu, Vaateripustin ajatteli. Hänen kuljettajansa oli kyllä pätevä, mutta planeetalle pudottautumiset saivat tämän mahan aivan kuralle. Ja tyhmä meni vielä syömään maksalaatikkoa ennen lentoa... Hyviä apulaisia on nykyään niin vaikea saada.
Luku 3. -Vain yksi on joukosta poissa-
Majuri Isonnapinpainaja tuijotti hiljaisena jokaista komentohuoneessa olijaa. Siinä ne nyt olivat, hänen alaisensa. Upseerit, jotka olisivat taktisella osaamisellaan (tai osaamattomuudellaan, miten asian tahtoo ilmaista) saaneet hävetä silmät päästään jopa lastentarhan leikkisodissa. Mutta nämä miehet olivat ainoita, ketä hänellä oli, eikä hän itsekkään, kaikella kunnioituksella, kyllä mikään taktinen nero ollut. Päin vastoin, jos totta puhutaan, täysi tollo, mitä sodan käymiseen tulee. "Kröhöm, herra Majuri, saanko ehdottaa, että alkaisimme suunnittelut puolustuksen varalta?" sanoi eräs hänen Luutnanteistaan. Majuri havahtui päivänokosilta ja pyyhki kuolan suupielestään. "Aivan aivan. Missäs me olimmekaan?" "Planeetta Tartuntataudilla, söör." sanoi YliLuutnantti Puujalkavitsi ja alkoi nauraa höröttämään tyhmänä. Palkkioksi tästä hän sai melko voimakkaita taputuksia poskilleen Majurilta. "Söör, uskoakseni hyökkääjät ovat Kaamoksen palvelijoita. Tarkemmin Avaruusmarisijoita." sanoi Kersantti Singahdus. "Mitä?!? Kaamoksen Avaruusmarisijat täällä?!? Mitä ne täältä haluavat? Perkule täällä ole kuin vaaleanpunaista hiekkaa ja pari korvasientä koristamassa planeetan pintaa." Majuri hätiköi paniikissa kurkistellen pöytänsä alta pelokkaan näköisenä. "Söör, sitä emme tiedä. Mutta olemme lähettäneet täysin turhia avunpyyntöjä pitkin päivää muille joukko-osastoille ympäri galaksia ja jättäneet monta viestiä äänimerkin jälkeen." Vääpeli Jalkahiki vinkui. "Mitä on tapahtunut uloimmille puolustuksillemme? Onko kukaan saanut yhteyttä vieläkään Luutnantti Bongiin?" Majuri sopersi ja nakerteli hermostuneena vieressä istuvan YliLuutnantti Peräpukaman housunlahkeita. "Söör, emme ole saaneet yhteyttä etuvartiostoomme. Luulemme, että olemme menettäneet Luutnantti Bongin." Vääpeli sanoi johon YliLuutnantti Puujalkavitsi jatkoi "Ei sota yhtä miestä kaipaa" ja sai jälleen raikuvat ablodit punottaville poskilleen Majurilta. "Ovatko jokaisen joukkueen miehet valmiustilassa?!?" Majuri rääkyi johon Vääpeli Jalkahiki vastasi kiemurrellen nolona "No ei ehkä IHAN jokaisen... tuota kun..." "Jumankauta nyt joukot liikkeelle!!! Ei tätä mestaa puolusteta vaan perseellään istumalla!" Majuri raivosi ja lysähti perseelleen istumaan tuoliinsa.
Luutnantti Bong avasi varovasti silmänsä. Mitä ihmettä oli tapahtunut? Miksi bunkkerini on aivan säpäleinä ja miksi radiosta tulee pelkästään suomi-poppia? Olemmeko hyökkäyksen alla, vai mistä tuo kaamea hälytyssireenin ääni tulee? Näitä asioita Bong mietti hetken, kunnes katsahti ulos bunkkerinsa raunioista. Valtavat miehistönkuljetusalukset porhalsivat taivaalta kohti planeetan pintaa pienempien aerodynaamisesti todella huonosti suunniteltujen arpakuution näköisten esineiden seuratessa perässä. Maa hänen ympärillään näytti kuin pommituksen jäljiltä ja hän terävänä kaverina päättelikin, että hänen asemapaikkansa oli pommitettu päreiksi hyökkäyksen tieltä. Nopeasti Bong keräsi vesipiippunsa, pakkasi HK:n siniset lenkkimakkarat rinkkaansa, otti naulakosta sateenvarjon, tunki taskuihinsa niin paljon pelimerkkejä pokeripöydästä kuin vain suinkin sai mahtumaan ja kompuroi ulos raunioista etsien epätoivoisesti suojaa, jossa voisi polttaa piipullisen. Samassa maa tärähti ja Bong lensi nurin valtavan kuljetusaluksen laskeutuessa vain muutaman metrin päähän kilometrin päässä sijaitsevasta lennonjohtotornista. Oikeasti Bong kaatui puhtaasti siitä syystä, että hänellä oli pahat niksat piiputtelusta. Nyt jos koskaan hän tarvitsisi henkoset. Hetkeäkään epäröimättä hän epäröi hetken ja lähti sitten nelivedolla konttaamaan kohti läheistä kukkulaa, missä hän kuvitteli olevansa turvassa, mutta mistä vihollinen takuulla näkisi hänet 2 kilometrin päästäkin...
Luku 4. -Sota on kovaa, sanoi vanhapieru ja potkaisi tyhjään-
Maahansyöksy oli onnistunut täydellisesti, mikäli täydellinen fiasko oli tarkoituksena. Lord Vaateripustin kaivautui hävittäjänsä rikkoutuneesta rungosta esiin ja pudisteli vaaleanpunaista pölyä voimaverkkapukunsa päältä. Vauvapuhelin räpsähti ja Vaateripustin kuuli Luutnanttinsa piipittävän äänen "Sir, joukkomme on laskeutunut lentokentän läheisyyteen. Taistelut ovat käynnissä ja olemme saaneet valloitettua jo vihollisen kanttiinin, leipomon ja naisten alusasuliikkeen." "Loistavaa loistavaa. Minä liityn seuraanne tuota pikaa." Vaateripustin valehteli ja lähti hitaasti lampsimaan kohti lentokenttää. Hän oli monet kerrat taistellut väärän Keikarin palvelijoita vastaan ja tiesi nämä löysämahaisiksi laiskiaisiksi. Tämä taistelu ei tulisi kestämään kovin montaa lukua, mistä Vaateripustin oli kiitollinen, ottaen huomioon tarinan tasokkuuden. Kohta hän jo herkuttelisi planeetan salaisuudella, mikä se sitten ikinä olikaan. Salaisuus kun oli.
Luutnantti Kakola hakkasi hurmioituneena nyrkkiään kanttiinin pöydällä olevan television ruutuun. Miksi perkulessa tästä romusta ei saanut Sallittuja Eläimiä näkymään, hän manaili mielessään. Hänen takaansa kuului yskäisy "Kröhöm, herra Luutnantti, joukkomme on käskyjenne mukaan ryhmittynyt biljardinpeluuhuoneeseen." Kakola käännähti, oikaisi itsensä hieman nolona ja sanoi falsettiäänellä kersantilleen "Erinomaista. Perustamme komentopaikkamme tänne ja täältä käsin laukaisemme yllätyshyökkäyksiä vihollisen kimppuun, jotka odottavat hyökkäyksiämme. Kaivamme vallihautamme vihollisen linnoituksen juurelle asti läpi miinakenttien ja lammasfarmien. Tuhoamme heidän moraalinsa soittamalla radiosta jatkuvalla syötöllä suomalaisia pop-musiikin helmiä ja kampaamme heidän otsatukkansa täikammalla." "Uuuuu, kuulostaa kierolta ja pahalta, herra Luutnantti." kersantti hihitteli räkäisesti ja poistui paikalta. Kakola lausui ruokarukouksen Kaamoksen jumalille ja seurasi kersanttia joukkojensa luo.
Vääpeli Jalkahiki tarkasteli linnoituksen valleilla olevia miehiään. Oli villiä vilskettä, helinää helskettä pienten tiukujen, oli korvia tassuja, pulleita massuja, häntiä vilisten. Hänen miehensä olivat valmiita taisteluun. Oikeasti he olivat valmiita piiloutumaan sängyn alle anomaan armoa vetelät housuissa, mutta tehokkaan motivointikurssin jälkeen miehet olivat laahustaneet selät ruoskan jälkiä täynnä valleille. Vihollisen asemapaikka näkyi selkeästi lentokentältä nousevina savupatsaina. Finnairin lennot täytyisi tuolle lentokentälle peruuttaa, Jalkahiki ajatteli ja kirjasi sen muistiin vaaleanvihreään päiväkirjaansa. "Herra Vääpeli, tieduselumme on saanut selville, että vihollinen on aloittanut etenemisensä kohti linnoitustamme. Heidän arvioitu saapumisaikansa on useampi rivi alemmas." sanoi kersantti Singahdus. "Jaahas, ja onko mahdollista, että pystyisimme deletoimaan koko sen osion tästä tarinasta, joka käsittelee hyökkäystä ja meidän kuolemaamme?" Jalkahiki kysyi vapisevalla äänellä. "Ei sir. Lisäksi tämä tarina on kopiosuojattu, tarkistettu virusten varalta ja scannattu scandiskillä." Singahdus kertoi tietävästi. "No sitten meidän vain pitää ottaa vastaan mitä tuleman pitää. Informoi miehille, että odotettavissa on kunnon rymistelyä ja kilpien kalistelua." "Kilpien kalistelua, söör?" ihmetteli kersantti. "Se on vain sanonta, juntti!" Jalkahiki murjaisi ja käänsi katseensa jälleen lentokentältä nouseviin savupatsaisiin. Hmm, täältä katsottuna tuo patsas näyttää ihan muumipeikolta, kun tuo taas Pamela Anderssonilta...
Luku 5. -Vieläkö tämä jatkuu-
Ilta alkoi hämärtää jo, kun Luutnantti Bong sai hilattua itsensä metrin korkuisen kivenmurikan päälle istumaan. Hän oli mielestään pitänyt hyvää vauhtia yllä ja oli neljässä tunnissa päässyt peräti jo 200m matkan bunkkerilta karkuun. Vielä tämä valoisaksi muuttuu, ajatteli Bong ollen hyvin pitkälti väärässä. Tähän aikaan vuodesta Tartuntataudilla vallitsi 3 viikkoa kestävä yhtenäinen yö, joka oli parhaillaan alkamassa. Katsellessaan kiikareilla lentokentän suuntaan, Bong päätti ottaa linssinsuojukset pois, jotta näkisi edes jotain. Valtavat tankkikolonat rymistelivät lentokentällä kaasutellen varttimailin matkoja kilpaa. Suuret Kävelijä tankit pelasivat jalkapalloa säähavaintopallolla ja koko lentokenttä näytti muuttuneen hetkessä yhdeksi viihdekeskukseksi. Bong karisti mielestään moiset ajatukset ja pyörähti kiveltä alas silmälleen. Hänen olisi päästävä linnakkeeseen ennen vihollista, sillä tänään oli hänen tupakaverinsa syntymäpäivä ja Bong totta vieköön tahtoi osansa syntymäpäiväkakusta.
Lord Vaateripustin asteli pystytetyn tukikohdan komentohuoneeseen, joka oli oikeasti sirkusteltta leijonineen, norsuineen ja nuorallatanssijoineen. Luutnantti Kakola kipitti nopeasti hänen vierelleen raportoimaan, mutta Vaateripustin viittasi kädellä Kakolaa hiljenemään. "Tahdon välittömasti, että hyökkäämme vihollisen linnoitukseen. Haluan väärän Keikarin palvelijoiden päät roikkumaan lipputankoni kärkeen." "Sir, juoksuhaudan kaivuu etenee suunnitelmien mukaan. Olemme kohdanneet toki vaikeuksia, pahimpana vihollisen rakentama markkinapaikka, jonne puolet orjistamme eksyi välittömästi, mutta nyt työt jatkuvat taas yhtä tuskallisen hitaasti, kuin mitä lapiolla kaivettaessa kalliota sopii odottaa." Kakola kakisteli luimistellen, kiertäessään papiljotteja Lordinsa harvoihin hiuksiin. "Erinomaista. Muistuta että palkitsen sinua ahkeruudestasi myöhemmin, kun olet ehkä heittänyt henkesi taistelussa." Vaateripustin mahtaili Kakolan kumarrellessa tyytyväisenä mestarinsa suosiosta. "Kerää miehet. Me lähdemme kohti linnoitusta hetken kuluttua... kunhan ensin katson telkkarista Haluatko Miljonääriksi ohjelman." "Kyl kyl sir." Kakola kuittasi ja lähti keräämään pientä rääsyläisten joukkoa, jota Lord Vaateripustin armeijakseen kutsui.
Luku 6. -Vihdoinkin tapahtuu jotain-
Majuri Isonnapinpainaja katseli kauhistuneena, miten vihollisen tankit, Kävelijät ja jalkaväkijoukkueet etenivät linnoitusta kohden. "Vääpeli Jalkahiki, tuli on vapaa!" hän huusi siiman päähän pingotettuun muovimukiin, josta kuului vääpelin täysin epäselvää mutinaa vastauksena. Kaipa he tuolla valleilla tietävät mitä tekevät, Majuri ajatteli ja jatkoi perseellään istumista, mitä hän oli tehnyt jo luvusta 3 lähtien. Peräpukamat tosin vaivasivat ja hän nousi ylös astellen pent-housensa parvekkeelle Dry Martini kädessään. Ensimmäisten tykinlaukausten äänet kuullessaan, hän suttasi välittömästi housunsa ja piiloutui vaatekaappiinsa.
YliLuutnatti Peräpukama huusi miehilleen komentoja täysin turhaan, koska tykkien mölinä peitti kaiken muun äänen alleen. Miehiä poukkoili paniikissa joka puolelle vihollisen tykistön ampuessa täysin ohi kohteiden ja osa Peräpukaman miehistä oksensi illallistaan alas vallilta. "Ei vielä lähitaistelupuolustusta!" Peräpukama huusi oksentelijoille kiukkuisena. Typerykset tuhlasivat viimeistä ehtoollistaan ennen kuin vihollinen edes vielä oli yrittämässä kiivetä valleille. Peräpukama tarttui viestimiehensä kengännauhoihin, solmi ne pikaisesti ja huusi "Ota yhteys Vääpeli Jalkahikeen! Hän hakekoot ohjeita Majurilta henkilökohtaisesti, koska tämä ei vastaa kirjekyyhkyllä lähetettyihin kirjeisiin!" Viestimies teki työtä käskettyä ja jo kohta YliLuutnantti näki Vääpelin juoksevan metrin päässä sijaitsevasta asemapaikasta kohti Majurin huoneistoa.
Perille saavuttuaan Vääpeli hetken huhuiltuaan kuuli vaatekomerosta nyyhkytystä. "Öh, herra Majuri? Oletteko kaapissa?" Nyyhkytys lakkasi ja kuului vihainen huuto "Menkää pois!" "Tuota, herra Majuri, teidän pitäisi tulla kaapista ulos antamaan meille ohjeita puolustuksessa." Vääpeli yritti varovasti. "En tule. Minä pysyn kaapissa!" "Tulkaa nyt herra Majuri. Saatte minulta tikkunekun, mitä imeä." Vääpeli mairitteli ja hetken kuluttua kaapin ovi avautui hitaasti ja Majurin sian näköiset pulleat kasvot kurkistivat ulos. "Minkä makuinen?" tämä kysyi nyyhkyttäen. "Persikka ja vanilija, herra Majuri" "No... kai minä sitten..." Majuri puhisi kompuroiden kaapista vihdoin ulos ja tarttui Vääpelin tikkariin alkaen imeä sitä voimakkaasti. "Herra Majuri, meillä on vihollinen porteilla. Mitkä ovat käskynne?" Majuri irrotti katseensa tikkarista ja sanoi yksiselitteisesti "No puolustakaa!" "Kyllä söör!" sanoi Vääpeli ja marssi ulos huoneesta ajatellen, että on siinä heillä hieno mies Majuriksi...
Toisaalla Luutnantti Bong oli jo ehtinyt polttelemaan muutaman piipullisen viidakkotupakkaa ja katseli pupillit laajentuneena käynnissä olevaa taistelua. Onpa hyvä etten ole tuolla nyt, hän ajatteli tuprutellessaan savurenkaita. "Olisihan tuossa vieressä tuo ohjussiilokin, mistä voisin laukaista valtavat torpedot kohti vihollista ja pelastaa koko linnoituksen, mutta kun mokoman siilon puolen metrin korkuinen pensasaita on kasvanut umpeen, enkä pääse sisälle." hän tokaisi itsekseen nojaten valmiustilassa olevaan pensasleikkuriin. "Ja jos kännykästäni ei olisi akku loppu, soittaisin linnakkeeseen ja kertoisin, että odotettavissa on hyökkäys myös ilmasta käsin." hän jatkoi yksinpuheluaan siirtäen jatkojohdon päässä olevan kännykkälaturin pois selkänsä alta mukavamman makuupaikan toivossa.
Lord Vaateripustin huusi hurjia sotahuutoja joukoilleen näiden heitellessä kiviä ja tulitukuista tehtyjä keihäitä kohti 100m korkeita ja 30m paksuja teräsbetoni valleja. "Hakkaa päälle kaamoksen poika! Voitto on kohta meidän! Yksi lensi yli käenpesän! Tulin, näin, voitin! Ja arpa on heitetty!" Hänen vierelleen juoksi Luutnantti Kakola, joka teki pikaisesti kunniattomuutta (kaamoksen palvelijoiden tervehdys) ja raportoi pikaisesti "Ol,sa,hyök,ul,val,va,aj,k,k,mur,vih,mor!" "Mitä helvettiä?! Puhu hitaammin tollo!" Vaateripustin raivosi. "Olemme saavuttaneet hyökkäyksessämme jo uloimman vallin. On vain ajan kysymys koska murramme vihollisen moraalin totaalisesti, sir," Kakola sanoi hitaammin. Vaateripustin myhäili tyytyväisenä "Ota parhaat miehesi ja lähde kiipeämään vallin yli. Muut saavat antaa suojatulta vihollisen heitellessä kranaatteja, merimiinoja ja pesukarhuja teidän niskaanne. Olkoon voima kanssanne!". Luutnantti nyökkäsi ja kipitti puujaloilla seisten miestensä luo, otti kourallisen näistä mukaansa ja rynnisti keittiöjakkaroiden kanssa kiipeämään muuria. "Muahahahahaaa, kohta saamme herkutella vihollisen ruokalassa makoisia voileipäkakkuja, juoda simaa ja laulaa merimies-lauluja!" Lord Vaateripustin nauraa räksätti ja ohjasti joukkonsa eteenpäin.
... To be continued ...?
Arvioita on aina mukava saada...
Aivan mahdottomasti huumoria?
, siitäs saitte kaikki ryppyotsaiset