Viimeisestä figusta ollut aikaa ja ehkä olen ajan kuluessa saanut aikaan pientä kehitystä. Tekniikoita olen harjoitellut ja figuja maalattuna on tätä nykyä abouttiarallaa 25 kipaletta. Edelleen olen äärimmäisen hidas maalaamaan, mutta eipä se pahemmin haittaa.
Mutta itse figuun, narahdin: Pakko oli yksinkertaisesti ostaa, kun nämä myyntiin tulivat ihan siksi, että yksityiskohdat ja muutenkin figun olemus on totuttua gw:n tasoa hitusen parempi.
Gw:n punaista teemaa en viitsinyt kopioida, vaikka hyvältä se näyttää. Selasinkin historian kirjoja tovin läpi ja löysin hakemani. Purppuraa/violettia on kautta aikan käytetty laajalti kullan kanssa yhdessä, kuin myös aiemmin mainittua samettia (punaista). Eli teema lähti sitten siitä.
Pakko myöntää, että base on suurin heikkouteni: Tämä oli ensimmäinen base minkä todella tein. Aikaisemmin en ole laittanut edes hiekkaa, joskus harvoin maalannut. Mielikuvitus ei vaan pysy matkassa. No tuollainen siitä kuitenkin tuli.


Kurkkaa vielä hieman erilaisessa valossa, mikäli tuntui, että kesä aurinko antoi liian kirkkaan vaikutelman.



Tähän päivitellään laiskuuden mukaan sitten jotain, näkee mihin suuntaan homma menee vai jurraako paikallaan.
Haukut, kehut & parannukset ovat tietenkin aina paikallaan.