WARMACHINE on amerikkalaista alkuperää oleva, pääosin skirmish-tason figupeli, jossa pelaaminen on usein mielekästä jo neljän tai viiden figun joukoilla (n. 300 pistettä pelissä). Peli laajenee suuremmitta ongelmitta aina tuonne tuhanteen pisteeseen, jossa jalkaväki, höyrykäyttöiset sotakoneet ja valtavat pedot ottavat mittaa toisistaan. Pisteistä mainittakoon sen verran, että jalkamies maksaa normaalisti n. 10 - 15 pistettä, suuret sotakoneet n. 100 - 130 pistettä.
Pelin säännöt ovat mukavan joustavat. Perusajatus on se, että sääntökirjan säännöt ovat kaikille samat, ja jokainen yksikkö omaa sitten omat, usein erittäin kovat, erikoissääntönsä. Tämä tarkoittaa pelikentällä sitä, että lähestulkoon mikä tahansa yksikkö on erittäin tuhovoimainen, kunhan se saadaan oikeaan paikkaan tekemään oma erityisosaamisensa.
Sääntöjen kokonaisvaikutelma on muutenkin hieman shakin omainen, eli yksiköt tuhoavat toisiaan melkoisella teholla, ja joukkoja johtaa sotavelho, jonka kuolema käytännössä päättää pelin. Tällä kertaa "kuningas" tosin ei tyydy pysymään piilossa, vaan kylvää usein tuhoa lähes samalla tahdilla kuin muu armeija yhteensä. Jokaisella velholla on myös oma erikoiskykynsä, jolla voi kerran pelissä käytännössä muuttaa koko pelin kulun, jos ajoitus sattuu kohdalleen. Yksinkertaisimmasta päästä erikoiskykyjä mainittakoon vaikka Lt. Cainen kyky ampua kerran jokaista alle 12" päässä näkyvää kohdetta, mikä käytännössä tappaa likimain jokaisen sille alueelle jäävän vihollisen jalkamiehen. Oleellisena osana pelimekaniikkaa on myös sotavelhojen focus- (tai fury-) pisteiden hallinta, joka mahdollistaa loitsimisen, sotakoneiden tai -petojen suorityskyvyn parantamisen ja muun vastaavan. WARMACHINE:ssa tämä tarkoittaa lähinnä etukäteen suunnittelemisen tärkeyttä. HORDES taasen korostaa fury-pisteillään enemmän riskinhallintaa ja veitsen terällä taiteilua, josta lipeäminen ajaa omat pedot komentajansa kimppuun.
Vuorosysteemi on pohjimmiltaan Warhammereista tuttu "sinun vuorosi - minun vuoroni", mutta vuoron kulku poikkeaa totutusta siten, että jokainen yksikkö hoitaa kerralla koko aktivointinsa ja sitten vasta seuraava yksikkö toimii. Mahdollista on siis esim. sellainen toiminta, että höyrykäyttöinen robotti viskaa vastustajansa päin viholliskomentajaa kaataen molemmat maahan, minkä jälkeen aktivoituva pienempi sotakone sitten ampuu maassa makaavan uhrin täyteen reikiä. Lukuisat yksikköjen erikoissäännöt yhdistettynä ketjutettuihin aktivointeihin takaavat sen, etteivät ikävät yllätykset ole ihan heti kokonaisuudessaan kokeiltu tai koettu.

Pelin maailma on höyrykoneilla ja tuliaseilla höystettyä fantasiaa, jossa taikuus ja tekniikka täydentävät toisiaan. Steam Punk on lähinnä sopiva genre, joskin pelin tekijä (Privateer Press) suosii ennemmin määritelmää Full Metal Fantasy. Maailman tapahtumat etenevät hieman jokaisen lisäkirjan myötä, ja moni onkin pitänyt Iron Kingdoms -maailmasta sen yksityiskohtaisuuden ja dynaamisuuden takia varsin paljon. Maailmaan on sijoitettu myös roolipeli, joten taustamateriaalia on figupelin tarpeisiin enemmän kuin riittävästi. Pelimaailman tuorein laajennus figupelisaralla, HORDES, tuo mukaan sotapedot, joista löytyy niin peikkoja, lohikäärmeen jälkikasvua kuin ihmissusiakin.
Miksi sitten pelata Privateer Pressin pelejä ennemmin kuin vaikkapa kaikille tuttuja Warhammereita? Tärkeimpinä syinä näkisin ainakin seuraavat: WARMACHINE ja HORDES molemmat toimivat tosiaan mainiosti jo muutamalla figulla, eli maalattavaa ja kasattavaa pelaamisen aloittamiseksi on varsin vähän. Säännöt pysyvät samana pelikoon kasvaessa, jolloin laajentaminen on helppoa. Ainakin minulle säännöt tarjosivat hieman loogisemman ja joustavamman kokonaisuuden kuin entuudestaan tutut pelit. Vastustajien viskely, sitominen ja töniminen, tai jalkaväen läpi rynnistäminen ovat jotain, mitä harvemmin on säännöissä onnistuneesti mallinnettu. Samoin WARMACHINE pelit ovat liki aina yllätyksellisiä, mitä ei voi ihan kaikista muista peleistä päästä sanomaan. Lisäksi pidän Iron Kingdoms -maailmaa mukavasti virkistävänä tutumpien fantasiamaailmojen seassa, tyyliin kun on panostettu ihan mukavasti. Suurimmat esteet pelaamiselle tulevat tietenkin suhteellisen pienestä harrastajakunnasta, mutta toivottavasti artikkeli saa edes pari uutta pelaajaa innostumaan.
Pelaamisen aloittaminen onnistuu n. 40 - 50 e sijoituksella, eli hankkimalla mieleinen aloituslaatikko joko WARMACHINE tai HORDES pelistä. Kun aloitusjoukot alkavat tulla tutuksi, on aika laajentaa aloitusboxin mukana tulevasta sääntöjulisteesta ihan oikeaan sääntökirjaan, joiden hinnat pyörivät siinä 20-25e luokassa. Kirja lisää käytännössä yksityiskohtaisuutta ja jalkaväen säännöt mukaan soppaan, minkä jälkeen täysimittaiset taistelut tulevat mahdollisiksi. On myös syytä mainita, että voit pelata WARMACHINE-armeijoilla HORDES-armeijoita vastaan, mutta tarvitset pelaamiseen vain oman pelisi sääntökirjan.
Yksiköiden mukana toimitetaan lisäksi sääntökortit, joista voi helposti vastustajankin yksiköt opiskella pelin kuluessa. Aloituslaatikossa tulee 3 - 6 figua riippuen lähinnä kyseisten figujen koosta ja tehosta. Tyypillinen kokoonpano on yksi 30 mm alustalla oleva, kaksi 40 mm alustalla olevaa ja yksi 50 mm alustalla olevaa nappia. Lisäjoukkoja löytyy jo peruskirjoista aika mukavasti, mutta jokaisen laajennuskirjan myötä kaikille armeijoille tulee uusia joukkoja myös. On kuitenkin huomattava, että lisäkirjoja ei pelaamiseen ole pakko hankkia, juurikin noiden figujen mukana tulevien sääntökorttien takia.
Figut ovat, kuten pelin iskulause sanoo, täyttä metallia. Mittakaava on melko lähelle GW:n figujen kanssa sama, mutta mittasuhteet poikkeavat jonkin verran, ja tyyli poikkeaa osin melko rajustikin. Normaali jalkaväen edustaja siis on kooltansa n. 30 mm kengän pohjasta silmien korkeudelle mitattuna. Tyypillinen Heavy Warjack taasen on korkeudeltaan n. 60 mm.

Minulle WARMACHINE oli oikein innostava tuttavuus figupelien joukossa, mittakaava on sopiva (jaksan maalata kaikki figut), säännöt ovat toimivat ja monipuoliset (harvoin tulee eteen tilannetta, jossa säännöt estävät halutun tekemisen) ja tietenkin tykkään höyryroboteista (kuka nyt ei tykkäisi...).
WARMACHINEEN voi tutustua näillä näkymin ainakin seuraavassa RopeConissa, ja allekirjoittanutta saa toki hätyyttää peliä koskevilla kysymyksillä muulloinkin, vaikkapa Sotavasara.netin kautta.
Lainattakoon vielä tekijöiden näkemys tuotoksestaan, niin käy ilmi, mitä ovat pyrkineet tekemään: "We didn't set out to reinvent the wheel with this game - we just armour plated it, covered it in spikes, and rolled it over your grandma's house. This is WARMACHINE - the battles game that kicks so much ass we have to use all capital letters." -Page 5, WARMACHINE PRIME
Linkkejä
Privateerpress.com - Valmistajan sivut ja foorumi
Battlecollege.com - yksikköesittelyt ja taktiikkaopas
Peliarkku.fi - miniatyyrejä ja kirjoja kotimaasta
Roolipelit.net - kuin myös
Battle-group.com - jos ranskan kieli sujuu, kaikki stattikortit löytyvät tuolta