Nahirg: Ohi on

[Executioner]

Kaukana Keisarikunnan sivistyksestä ja laeista, kylmän pohjolan rajamailla, sijaitsee kaupunki nimeltä Nahirg, pakolaisten, valapattojen ja kurkunleikkaajien suojasatama. Kaupungin perustajat olivat barbaareita, rintamakarkureita ja pahinta pohjasakkaa, jotka hakivat turvaa lain pitkältä kouralta. Nahirg on pahuuden pesä sanan synkimmässä merkityksessä; huoratalojen, kapakoiden ja murhien kaupunki. Ja tämän synkän rotankolon hallitsija, Kaaosjumalten palvelija, mestari Arugail, on julistanut, ett'ä järjestää Khornen kunniaksi suuren veriuhrin, gladiaattoritaistelun, jonka palkintona on niin paljon jalokiviä, kultaa ja hopeaa kuin voittaja jaksaa mukanaan kantaa. Mutta vain yksi voi voittaa..


Säännöt:

- Osallistujia otetaan mukaan 12-16. Kaikki GW:n virallisista Fantasy Battles-luetteloista otetut hahmot sallitaan. Käytetään uusinta mahdollista kirjaa.

- Pisteitä käytettävissä 200, joista 100 pts saa olla taikaesineitä.

- Taistelut käydään 1 v 1.

-Toimittakaa hahmot YV:llä Sotavasarassa minulle.

- Ei special charactereita.

- Daemonic ja Ethereal-hahmot eivät ole sallittuja.

- Monstrous Mountit kielletty, samoin Chariotit.

- Ampuma-aseet on sallittuja. Hahmo ampuu aseellaan ennen taistelua, jonka jälkeen ottelu ratkaistaan normaalisti.

- One use only -esineet menetetään ensimmäisen käyttökerran jälkeen.

- Taistelun aloitusjärjestys menee D6+Iniative. Suuremman saanut ottelija rynnäköi.

- Break-testejä ei oteta.

- Wardancereiden tanssit pitää sanoa minulle yksityisesti ennen taistelua. Jossei sano, spammaan Woven Mistiä.

- Hahmot paranevat otteluiden välissä yhden haavan.

- Hahmot, joilla on Magic Leveleitä saavat hyvitystä 10 pts/level.

- Tomb Kingit saavat hyvitystä 20 pts, Princet 10 pts. Ei Inkantaatioita.

- Fear: Epäonnistuessa -1 to Hit.

- Terror: Epäonnistuessa hahmo kastelee housunsa ja osuu vain kuutosilla.

- Killing blow: Tappaa automaattisesti.

- Bound spellit ovat sallittuja, mutta niiden Power level on D6+1. Taiat vastustetaan yhdellä nopalla. Kääpiöt, Khornen soturit, sekä hahmot joilla on Magic resistancea saavat +1 heittoihinsa.

Kiellettyjä esineitä:
- Ei ole.
- Ainoa rajoitus on, että hahmon täytyy olla tapettavissa teoriassa.

Nimi: karmiva Zlad
Rotu: Tavis gobbo

Fluffi: Damos-nimisen metsän asukki, karmiva Zlad, on jokaisen eläimen kiusa. Hän ei ole kovin vaarallinen sillä kömpelö ja heikko hiisi ei paljoa anna vastusta villikarjulle, karhulle tai muulle eläimelle, joka osaa puollustautua tarpeen tullen hampaillaan tai muulla tavalla. Linnut ja muut pien eliöt puolestaan pääsevät vaivatta häntä karkuun. Syy miksi eläimet pelkäävät Zladia johtuu viime aikaisista tapahtumista, jolloin kuoleman porteilla ollut vamppyyri käveli metsään kuolemaan. Nälkäinen Zlad uteliaana odotti, että saisi siitä riistaa itselleen ja tyydyttäisi nälkänsä. Tulella pelottaen muut riistaeläimet loitolle Zladin sai syödyksi tuoretta lihaa pistästä aikaa. Valitettavasti vampyyrin liha oli mädännyttä ja vähä ravinteikasta, joten Zlad ei saanut nälkäänsä sammutettua. Ähkyen ja oksentaen Zlad lähti kotikoloonsa metsän reunalle, jossa hän vietti levottoman yönsä.

Kouristuksien ja hikoilujen jälkeen auringon säteet ilmaantuivat horisotin takaa ja Zlad huomasi itsessään jotain outoa. Hänen ihonsa ei ollut enää terveen vihreä vaan sinertävä. Silmät verestivät ja maha kurni tuttuun tapaan. Nälkää kuitenkaan mitkään marjat poistaneet vaan pikemminkin mieli janosi tervettä lihaa, verestä puhumattakaan.

Siitä aamusta lähtien henkilöt, jotka ovat kulkeneet metsässä ovat kutsuneet Zladia karmivaksi hänen tavastaan kohdella uhrejaan, joita hän onnistui nappaamaan, tuurilla varmaan. Häntä ei tohdi tappaa sillä kukaan ei uskoisi ensi silmäyksellä, että Zlad olisi jokin karmiva otus, joka saalistaa yön aikana poikkeuksetta ja huomatessaan hänen tekonsa Zlad onkin aina poissa, kadonnut. Kuin tuhka tuuleen. Jäljelle jää vain hampaan jälkiä täynnä oleva raato, joka on imetty kuivaksi ja luita sen sisältä on väkisin yritetty repiä. Aseeksi varmaankin, koska kukaan ei ole oikein nähnyt hänellä koskaan mitään asetta kädessä pitkiä, katkenneita ja kellertäviä kynsiä lukuunottamatta

nimi: Liica- Tucca
rotu: skinkki
Fluffi: Tämä tavallista tukallisempi skinkki on kerännyt mainetta huijaamalla jokaisessa taistelussaan. Vihollisen katsellessa muualla, skinkki ns. puukottaa vihua selkään sen minkä kerkiää.
Kuultuaan tämmösestä random mättömatseista, skinkki tuumi kuinka pitkälle hänen pelkuruutensa kantanee..

Nimi:Gungbash
Rotu:Savage Orc
Fluffi:Vaellellessaan pitkinpoikin pohjoisen maita Gungbash sai kuulla areenasta, joka järjestettäisiin läheisessä kylässä. Jollekkin ihme jumalelle ne oli varattu. Jumalia tai ei, Gungbash oli enemmän kuin tahtovainen antaa (ja ottaa) turpiin kaikille, palkkio oli vain pieni boonus.

Nimi: Torak Kirottu
Rotu: Beast of Chaos
Fluffi: Lumi sateessa kävelli pienen pieni hahmo, jota kukaan ei sanoisi edes mieheksi. Hänen kehonsaa peitti paksu takkuinen musta turkki ja naamansa muistutti enemän koiran ja pässin sekoitusta, kuin kauniin karismaattisen miehen kasvoja. Ellei sekasiköitä vihattaisi Sigmarin nimeen häntä säälisi, kuka tahansa säälisi tuota huono onnista miestä. Hänen tarinaa ei kukaan uskoisi mitä hän oli tehnyt tai kuka hän oikeasti oli. Mies lyhistyi maahan väsymyksestä ja pitkästä matkasta kylmässä tuiskeessa. Mies yritti hengitti maassa tuskallisesti ja rupesi tärisemään saaden pahoja kouristuksia.

"Sinä säälitivvä pelkuriI! Lähdit armeijasi kanssa karkuun, etkä kuollut kunnialisesti Khornen nimeen!" Huusi suuri demoni potkaisten Torakin maahan rusentaen hänen haarniskansa.
"Mitä minun olisi pitänyt tehdä örkkej..." Torak yritti selittää samalla, kun suu vuosi verta.
"Taistella mitä väliä vaikka örkkejä olisi ollut miljoona! Khornen soturi kuolee tai voittaa taistelun! Sinä petit Khornen ja kärsit sen vuoksi!" Demoni huusi ja nosti entisen sota loordin hänen kasvojen eteen. Torak rupesi huutamaan tuskasta, kun demoni repäisi hänen haarniskansa irti hänen ihosta.

Nuosin maasta taas tuskaisesti, miksi minulle tapahtui näin? Minä yrittin vain pelastaa oman elämäni, mutta siitä hyvästä minut muutettiin sekasikiöksi. Jalkani pettivät allani ja rupesin itkemään pitkästä aikaan maasssa. Miten minä voin voittaa jonkun ihme kylän gladiaattoritaistelun, kun jaksan tuskin kävelläkään? Minä olen vain Khornen hylkäämä pelkuri ja hän vaatii minua voittamaan tämän tyhmän taistelun. Voin lähteä karkuun taas ja jatkaa eloani hylkiönä tai yrittää voittaa kiroukseni areenalla. Haluan olla taas komea itseni ihmisenä, enkä mikään kurja rakki.

Mies jäi makaamaan maahan vaateriepujen ja miekkansa kanssa maahan itkemään itsensä painjaisiinsa.

Fluffi: Aghizar, vuosisatoja vanha vamppyyri, Abhorasin sukua, vaelsi öisen kylän kujilla, kylmä miekka kädessänsä ja viha veressänsä. Eräs kurja varas oli vienyt Aghizarin ikiaikaisen sotisovan, Aghizarin levätessä auringon ollessa korkeimmillaan. Sotisopa oli saatava takaisin, sillä huhut kertoivat suuresta kohtaamisesta, jossa aikansa mahtavimmat soturit kohtaisivat ja vahvin mitattaisiin asekäden mukaan. Kukaan Abhorasin suvusta ei voi vastustaa kiusausta moisesta tilaisuudesta löytää klaaniin lisää mahtavia sotureita, ja mitata omaa asetaitoaan lähes vertaistensa seurassa.
Auringon säteet alkavat jo tulla esiin horisontissa... Aghizar kutsuu yönmustaa ratsuaan, ja ratsastaa kuin tuuli vuorille. Siellä varkaan on oltava...

Nimi: Yzbul
Rotu: Örkki
Fluffi: Yzbul oli vuosia sitten ollut Kaaos kääpiöiden orja. Hänen päivänsä olivat kuluneet kaivoksissa raataen ja isäntärodun vihollisia vastaan taistellen. Vähitellen hän oli saanut useita örkkejä ja hiisiä nousemaan kapinaan kanssaan. Syntyneissä taisteluissa suurin osa hänen vihernahkaisista liittolaisistaan kuoli, mutta Yzbul onnistui johtamaan pienen joukon pois orjuudesta. Hän perusti selviytyneistä örkeistä oman heimonsa ja nyt Yzbul etsii keinoja joilla laajentaa sitä. Heimo on vielä aivan liian pieni valloittaakseen yhtään mitään, mutta myös kaksintaisteluilla voi saada mainetta ja herättää pelkoa ja kunnioitusta monissa.

Ulkonäkö: Yzbul on hieman tavallista örkkiä lyhyempi, mutta kaivoksissa kovalla työllä hankitut lihakset näkyvät sitäkin paremmin. Haarniskana hänellä toimii vain nahkainen vaateparsi ja housut sekä metalliset olkapääsuojukset ja kengät. Hänen suurta kaksiteräistä kirvestään voisi luulla kahdenkäden aseeksi, mutta Yzbul heiluttaa sitä kevyesti yhdelläkin. Kääpiön kallo roikkuu hänen lannettaan vasten muistuttamassa hänen vihastaan entisiä vangitsijoitaan kohtaan.

Ellon of Chrace nukkui haudassansa vailla murheita ja aatoksia. Vuosien ajan hän oli nukkunut, mutta nyt oli tapahtuva jotain, joka muuttaisi kaiken. Ellonin ruumis alkoi hiljaa täyttyä hänen sielullaan, kun se vedettiin kuolleitten maasta takaisin. Ellon hengitti jälleen. Hän oli tosissaan elossa, hän pystyi haistamaan arkkunsa hajun, hän tunsi kovat lankut allaan, miksi hänet oli tuotu takaisin elävien maailmaan? Hän avasi hitaasti silmänsä ja yllättyi. Hänen silmiensä eteen arkun kanteen olivat ilmestyneet huivipäisen vaaleahiuksisen naisen kasvot. Kasvo hymyili ja Ellon kuuli miellessään tämän hunajaisen äänen. "Olet palannut siis manan majoilta Ellon of Chrace. Etkä yhtään liian myöhässä, sinulle on tehtävää taivaallisessa suunnitelmassa nyt kun Helffien uusi kirja on tullut." "Kuka sinä olet, mikä tehtävä ja mistä kirjasta mistä sinä puhut? " "Olen enkeli joka toi sinut manan manoilta ja unohda se kirjakommentti. Kuten muistat, niin sinä osallistuit Kuningas Finubarin käskystä moniin taisteluareenoihin joissa testattiin eri kansojen taitoja. Nyt tuollainen areena on noussut jälleen kauas pohjoiseen Nahirgin kaupunkiin ja sinua tarvitaan osoittamaan taitosi näissä kisoissa." "Mutta olen täällä arkussani maan povessa, miten minä sinne pääsen?" "Ällös huoli urhea Ellon, olen kertonut jo väellesi, että sinä olet tullut takaisin osana suurta suunitelmaa ja he kaivavat sinua ylös parhaillaan. Joten huoli pois ja valmistaudu taisteluun." "Selvä on enkelini, en tuota pettymystä." Enkeli hymyili ja nyökkäsi Ellonille häviten näkyvistä. Ellon sulki silmänsä ja kuunteli lähestyviä kaivamisen ääniä. Tällä kertaa hän ei tuottaisi pettymystä.

Enkeli katseli taivaalta haltioiden aherrusta. Hän puhui itsekseen "Ei juma, tällä kertaa tuon idiootin on parempi toimia, nää nykyisen kirjan kamat on paljon parempia, kuin ne oli edellisessä. Stna tällä kertaa ne käävät saa kyytiä."

Nimi: Ivan the Holy Half-Dead
Fluhvi:
Ivan kävi kerran lähellä kuolemaa ja oli lähes täysin jo toisella puolen, mutta tuli takaisin... täysin erillaisena. Hänen suussaan maistui koko ajan veri ja hänellä oli suuri tarve teurastaa. Ivan vaelteli vuosia Kislevin alueella teurastaen kokonaisia kyliä kerrallaan ja metsästäen karhuja, Ivan vaelteli ja vaelteli kunnes lopulta kuuli päässään äänen joka sanoi johdattavansa hänet suuren verilöylyn luokse.. Nahirgiin.

Nimi: Khagdru
Rotu: Chaos Dwarf
Fluffi: Khagdru, tuo kovia kokenut sotakenraali käveli säälittävän joukkionsa kera mutaista polkua. Orjien hakumatka oli alkanut huonosti, kun kulkuvälineenä toiminut raketti räjähti kesken lennon. Kuin ihmeen kaupalla kourallinen sotureita oli selviytynyt ilmalennosta laskeutumalla saastaiseen vuoristolampeen. Kuin kaikki ei olisi ollut jo tarpeeksi huonosti, villi joukko hukkaratsastajia hyökkäsi heidän kimmppunsa. Nyt heitä oli liian vähän vangitsemaan edes kourallinen orjia. Mutta Hashut hymyili heille ja antoi heille mahdollisuuden. Viimeinen eloonjäänyt hukkaratsastaja oli ennen teurastustaan korissut heille turnauksesta, turnauksesta josta voittajalle olisi koituva suuret verovapaat tulot. Tämä olisi heidän ainoa tilaisuutensa saada tarpeeksi orjia kotiinpalua varten, sillä raha on käypää valuuttaa myös orjakauppiaiden keskuudessa, joihin Khagdrulla oli hyvät suhteet. Moraali oli siis korkealla heidän marssiessaan kohti synnin pesää. Khagdru venytteli nuoruusvuosina kirottua kätään, kättään, josta ei ollut jäljellä muuta kuin LUUT!
Ulkonäkö:Khagdru on ulkonäöltään kättään lukuunottamatta tyypillinen kaaos kääpiö, lyhyt, kiharapartainen ja raskaasti panssaroitu (Kyllä, hänellä on se hassu hattu!).

Nimi: Scor
Rotu: Skyre Skaven
Nöyhtä:
Hän on Scor. Skyren insinöörien kehittelemän tappokoneen prototyyppi. Kädet ovat korvattu massiivisilla skorppioonin saksilla ja häntää on mekaanisesti pidennetty kaksinkertaiseksi, jotta sitä voi käyttää aseena siihen asennetun pistimen avulla. Vaikka massiiviset pronssisakset suojaavatkin skavenia on puolet Scorin päästä poistettu ja korvattu uudenlaisella suojalaitteella, jonka voimavarana saastakivi toimii, muodostaen vihertävän kentän hänen ympärilleen.

"She tulee! She tulee!"
Käkättää Scor katsellessaan tulevaa leikkikenttäänsä samalla vetäen itsensä korkeammalle puuhun häntänsä avulla.
"Scor tulee. Scor tulee."
Hän murahtaa vihlaisevasta kivusta, jonka kasvoihin asennettu laite lähettää hänen aivoihinsa. Toinnuttuaan Scor katsoo alas ja näkee yksinäisen peuran.
"Nälkä."
Scor murahtaa ja laskeutuu alemmalle oksalle, jossa hän vaanii tuota varomatonta saalista. Saalista, joka ei edes huomaa häntää ja siihen kiinnitettyä terää ennen kuin se iskeytyy tämän niskaan kolmesti, katkaisten selkärangan.
"Scor tulee ja tappaa."

Nimi:Azkul Axebitter
Rotu:Kääpiö
Fluffi:Hän suuri kääpiö esi-isien rakastama kääpiö,joka on nyt hylätty ja hänen joukot tapettu.
Hänellä ei ole mitään menetettävää.Hän on jo miettinyt haluaako peikonsurmaksi,mutta
tieto varmasta kuolemasta ei silti ole houkuttanut.Sitten tulee ilmi asia joka kuulosta
vähintäänkin houkuttelevalta,nimittäin lähellä olevassa paikassa järjestetään turnaukset.
Ja tiedossa on helppoa rahaa,niillä rahoilla saisi kokoon armeijan.Se on silti
paras vaihtoehto,siis vaihtoehtona on ryhtyä peikonsurmaksi tai kilpailla rahasta.

Saavuttuaan Nahirgiin hänelle valkenee jotain,häntä ei varmaan kaipailla tässä paikassa.Rehtejä kääpiötä
ei täällä päin näy.Mutta hänelle tulee taas mieleen peikonsurmana oleminen,joka ei kummemmin houkuta
se on sitten selvä kilpaillaan sitten.Läheisessä kapakassa hänelle valkenee pari asiaa.Se ei olekkaan
kilpailu vaan taistelu elämästä.Eli olisi sama ryhtyä peikonsurmaksi,mutta peikonsurma ei voi voittaa
kuin yhdellä tavalla,kuolemalla.

Nimi: Helbrun von Strasselboll
Rotu: Ogre, tarkemmin Bruiser
Tausahöpinä: Helbrun von Strasselboll, niinkuin hänen palkkaajansa häntä yleensä kutsuvat, on tunnettu kyvykkyydestään henkivartijana, palkkasoturina, portsarina, kuulustelijana, tiedustelijana, verojenkerääjänä, katupoliisina, siivoojaana, maistelijana ja hätäkokkina. Nahgirin kuoppiin hän päätyi sarjallisen onnekkaita ja vähemmän onnekkaita tapauksia jälkeen. Nyt pistetään läski hyllymään!

Nimi: Lairath
Luhvia:
Lairath käveli Nahirgin katujen poikki silmäillen vastaantulijoita ja vältellen suuria joukkoja. Nuoren Nagarythelaisen haltianeidon vartalo oli kääriytynyt mustaan viittaan joka peitti hänen naiselliset muotonsa ja kasvonsa vallan vaivattomasti. Lairath tiesi, että kohtalo oli vähemmän suopea yksin kulkevalle tytölle tässä maassa. Hän ei välittänyt.

Jossain tuolla, turnauksen muiden osanottajien joukossa, seisoi hänen rakkaansa tappaja. Lairath puri ajatuksissaan huulensa ja tunsi ohuen, lämpimän verivanan valuvan alas leukaansa. Hän ei välittänyt.

Tappaja maksaisi. Hän tuntisi Lairathin rakkaan jousen nuolet lävistävän oman, kirotun sydämensä, aivan kuin Lairath itse oli tuntenut tappajan miekan ruumissaan tuona samana yönä. Mutta olipa yritys kuinka hyvä tahansa, Lairath ei kuollut. Ja Asurin nimeen, tappaja vielä katuisi tuota virhettä.

Nimi: Ikkit "Säälittävä"
Rotu: Rotta Orja
Pörrö:
Juoksin henkeni edestä. Olin päässyt pakoon. Vuosien orjuuden jälkeen olin viimein vapaa!

En katsonut taakseni, pelkäsin liikaa. Adrenaliini jyskytti suonissani, eikä muu ei merkinnyt kuin edessäni siintävän metsikön tarjoama piilopaikka. Muut orjat juoksivat ympärilläni aivan yhtä kauhuissaan, meteli oli korvia huumaava. Me kaikki halusimme vain pois sieltä taistelun vaarojen keskeltä. Tajuamattani veitseni hakeutui edessä juoksevan toverini kylkiluiden väliin avatakseen minulle esteettömän pakoreitin. Veri tahrasi turkkini, enkä edes huomannut sitä.

Kirkaisu kuului jostain kaukaa ja ruumis rämähti eteeni irvokkaasti mässähtäen. Sydämeni jätti kolme iskua väliin ja kompastuin ruumiiseen. Siinä rytäkässä pudotin veitseni. Panikoin. "Aseeton rotta on kuollut rotta" mutisin ja hamusin asetta käpälääni. Tunsin aseen kahvan kämmeneni alla. Epätoivoisesti koitin riuhtaista aseen mukaani, mutta se ei irronnut huotrastaan. Kauhuissani räpläsin solkea saadakseni aseen turvakseni ja koitin sulkea veren ja tuskanhuudot mielestäni. Lopulta solki antoi periksi ja pääsin pakenemaan miekan rauhoittava kahva käpälieni huomassa.

Menetin ajan- ja paikantajuni. Muu ei merkinnyt kuin juokseminen. Silmissä sumeni ja korvissa soi, mutta minä vain juoksin. Lopulta en vain pystynyt jatkamaan, joten rojahdin maahan ja vaivuin tajuttomuuden parantavaan huomaan. Herätessäni en tiennyt missä olin, enkä minne olin menossa. Harhailu oli alkanut...

Nimi: Purppura Kuningas
Rotu:ihminen/flagellant (Warrior priest)
Fluffi: Kerran oli mies jonka nimi oli Kurt Von Liefsberg. Hän oli kunniakas mies. Taitava miekkamies ja ratsastaja. Hän kuului keisarin parhaimmistoon, Pantteri ritareihin. Hänen levyhaarniskansa etupuolta koristi Meduusan pää ja kultaiset koristukset kiersivät hänen haarniskansa reunoja. Kypärässä hänellä oli veistetty karjuva pantterin pää. Pitkä pantterin viitta verhosi hänen selkäänsä. Mutta tätä miestä enää et tunnistaa voisi. Vuodet ovat vierineet ja kuukaudet kuluneet...

Maa järisi kun sadat Pantteri ritarit vyöryivät demoniarmeijaa vastaan. Kurt kannusti ratsuaan eteen päin tuntien tuulen viiman humisevan kypäränsä sisällä. "KEISARIN PUOLESTA!!" kajahti huuto kavioiden jytinän seasta. Peitsien kärjet laskeutuivat osoittamaan lähestyvää laumaa. Metrit alkoivat kulua loppuun armeijoiden lähestyessä toisiaan. Kurt näki nyt selvästi keitä hänellä oli vastassa. Naisia, jotka olivat lähes alastomia joiden toinen käsi oli saksikäsi ja heillä kasvoivat pienet sarvet otsassaan. Ne olivat Kurtin mielestä samalla kauneinmpia ja samalla kauheimpia naisia, mitä hän oli nähnyt elämänsä aikana. Demoninaiset nuoleskelivat huuliaan nähdessään säälittävien miehien lähestyvän. Ritarit rysähtivät demonien linjaan tappaen välittömästi melkein oman lukumääränsä verran demoneja. Kurt lävisti ensimmäisen demoninaisen peitsellään ja tiputti sen tyngän samalla vetäen aamutähtensä esiin. Hän löi kilvellään pois demoninaisen saksikäden, joka tavoitteli hänen kurkkuaan. Heilauttaen aamutähteensä Kurt mursi demonin poskipään. Nainen horjahti taaksepäin ja nuolaisi huulillen valuvaa verta ja hyökkäsi uudelleen. Demoni hyppäsi ilmaan Kurttia kohti pistäen saksikädellään. Kilpi kerkesi epämuodostuneen käden tielle, mutta naisella oli tikari toisessa kädessään ja se osui Kurttia olkapäähän. Hyökkäys kilvistyi sivuun, mutta naisen loikka tiputti Kurtin hevosensa satulasta. Kurt työnsi naisen päältään kilvellään, mutta ei päässyt ketterästi pystyyn haarniskansa takia. Nainen oli noussut pystyyn ja lähestyi uhriaan saksikäsi naksuen. Kurt yritti tavoitella asettaan, mutta hän ei löytänyt sitä. Demoninainen polvistui Kurtin päälle ja repi tämän kypärän pois. Mies ei ollut nähnyt mitään koskaan niin kauheata kun hän katosi demonia silmästä silmiin. Hän näki helvettillisen intohimon palavan sen silmissä. Demoni kumartui ja suuteli pelosta lamaantunutta Kurttia ja nousi ja lähti. Kurt tunsi kylmän hien nousevan ohimoilleen. Hän alkoi täristä ja vaipui helvetilliseen uneen. Hän näki helvetilliset orgiat, joissa onnettomia ihmisiä ruoskittiin ja syötiin elävältä. Joka puolella oli kirkkaasta purppurasta tehdyt verhot ja kankaita roikkui katoista ja niillä oli verhoiltu istuimia ja sohvia. Tämä uni tuntui kestävän ikuisuuden. Se jätti ikuiset arvet urhean ritarin mieleen...

Tuuli leikitteli miehen tukalla ja hänen purppuraisella kaavullaan. Edessään hän näki kaupungin joka oli kaaoksen epäsikiöiden täyttämä. Hänen herransa Sigmar oli näyttänyt hänelle tämän paikan. Täällä hän puhdistaisi nämä saastaiset mutantit Herransa ohjauksella. Hiljakseen purppuraan pukeutunut maailmanlopun ennustaja lähti tallustamaan kohti kylää.

Ulkonäkö:Päällään hänellä on vieläkin hänen vanha levyhaarniskan vartalo-osa, jota koristaa meduusan kuva. Hänen jalkojaan ja käsiään peittää repaleinen purppurakangas. Pitkä mustatukka on jo kasvanut hänen lapaluidensa kohdalle ja samanvärinen parta hänen rintansa päälle. Aseena hänellä on vieläkin ruosteen peittämä aamutähti

Nimi: Gratcha Da Bonebreaker
Rotu: Örkki
Fluffi: Saatuaan suuren voiton keisarikunnan armeijasta, vetäytyi Gratcha juhlimaan voittoaan suureen laaksoon, joka tunnettiin nimellä Valley of Blood.
Kuukauden kuluttua oli Gratcha örkkeineen kyllästynyt pelaamaan jalkapalloa keisarikunnan soturien päillä, mutta juuri silloin leiriin ratsasti Gratchan viestintuoja, Zuzha Iron'Ead hurjan villisian päällä. "Pomo, Nahirgin kaupungissa, jossa saa tapella mielin määrin, on suuri taistelu. Taistelijat heitetään areenalle, jossa voittaja jatkaa. Palkintona on suuri läjä kimaltelevia kiviä." Gratcha nousi pystyyn ja otti verisen kirveensä käteensä. Se asettui isoon kouraan hyvin, ikäänkuin se olisi osa hänen kättään. "Hae minulle villisika", Gratcha vastasi astuen ulos teltastaan.

Syvällä maanalaisesssa katakombissa muinanen barbaari kuningas Rexor heräsi pitkästä levostaan. Tarkalleen sanoen yli 2000 vuoden levosta. Se oli kuin olisi syntynyt uudelleen, kuitenki ollen tietoinen asiasta samalla hetkellä. Rexor nousi ylös alttariltaa johon hänet oli laskettu makaamaan. Hänellä oli yhä mustanpuhuva sotisopansa yllään, ja jättiläismäinen timantti kaulassaan. Tuon timantin hän oli löytänyt vielä olleessaan elollinen olento, kaukaa idästä missä hän oli ollut valloittamassa ja ryöstelemässä.
Rexor katsoi oikeallaan ja näki vanhan aseensa olevan yhä seinällä. Ruosteinen ja pölyinen, mutta yhä tappava kahden käden kirves. Rexor käveli hitaasti sen luoksi ja nosti sen. Painavakin oli kuin synti, vaikka Rexor huomasi olevansa kahdenverroin voimakaampi kuin ennen. Kun hän oli ottanut kirveen kunnolla käsiinsä, hän löi sillä maahan. Kipinät lensivät, maa halkeili ja ruoste ja pöly suorastaan räjähtivät pois terästä. Rexor toisti tapahtuman muutaman kerran ja lopputuloksena oli mustaa valoa hohtava kirves ja halkeilemia maassa mihin musta terä oli kohdannut vanhan maan.
Lopulta Rexor lähti pois haudasta, hitaasti kävellen. Hän katseli kirveensä terää ja kahistui! Vaika hän oli herännyt henkiin, ei hän näyttänyt kuin ihmisen irvikuvalta. Hänen kasvonsa oli poissa, pelkstään kallo ja muutama ihonriekale siinä missä ennen oli ollut jylhät ja komeat kasvot. Tämän huomatessaan Rexor katsoi käsiään ja huomasi ne olebam pelkkää luuta. Ei lihan lihaa missä, mutta hän tunsi olevansa voimiensa huipulla. Koskaan aiemmin hän ei ollut tuntenut tälläistä voimaa.
Tullessaan hautansa ovelle hän pysähtyi. Ovi oli ainakin metrin paksuinen graniitti möhkäke, mitä siirtämään tarvitsisi ainakin 5 isokokoista ihmistä. Rexor heilautti kerran kirvestään ja ovi halkesi keskeltä kahti. Astuen kylmään kuunvaloon Rexor avasi ensimmäistä kertaan 2000 vuoteen suunsa ja nauroi kolkosti:"Nyt kun olen synynyt uudestaan voimakkaampana kuin koskaan, maistuisi pieni kokeilu mihin kaikkeen pystyn."

[El Capitan]

Oi, viimeinkin tännekin tuli eloa. Unohditko kuitenkin sen the Areenan suunnitelun, joka alkaa turinakisan jälkeen? Noh, hällä väliä, tokko siitäkään tulee sinulle hommia liikaa ettet pystyisi tätä pyörittämään.

Voisipas hakia örkki kirjan ja tehä taas läppä gobon hirmuisine kamoineen. Höh, ei skillejä. Tylsää. Noh, tuhlataan sitten magia osioon vähän enemmän pojoja.

[Executioner]

Oi, viimeinkin tännekin tuli eloa. Unohditko kuitenkin sen the Areenan suunnitelun, joka alkaa turinakisan jälkeen? Noh, hällä väliä, tokko siitäkään tulee sinulle hommia liikaa ettet pystyisi tätä pyörittämään.

Voisipas hakia örkki kirjan ja tehä taas läppä gobon hirmuisine kamoineen. Höh, ei skillejä. Tylsää. Noh, tuhlataan sitten magia osioon vähän enemmän pojoja.

Emmää mitään oo unohtanu.

[Rotten sound]

Noniin pääsimpä areenan karmealla kissan kidutuksen avulla. Tällä kertaa yritän tulla fluffi hahmolla ja tehokuus on yhden tietyn kortin varassa. Kaikille onnea areenaa varten.

[Half-breed]

Halleluja lisää areenamättöä...oujeejee (Sanoinkuvaamattoman hirveää tanssimista.) Noin ja nyt vakavaksi. Mukavaa kun näitä tulee taas ja hahmo lähti heti kunhan olin jotain kivaa väkertänyt ja tarpeeksi typerän taustan hahmolle keksinyt. Säännöt näyttää mukavilta, mutta suosittelen silti järjestäjää tutustumaan muihin faba-areenoihin, niin löytyy ne tietyt juustoisuudet, mitkä olisi hyvä kitkeä pois.
Sitten tietysti osallistujille neuvoksi, että taustaaa hahmoille ja kunnolla, eikä mitään tuollaisia kolmen rivin minuutissa väkerrettyjä juttuja.

[El Capitan]

Säännöt näyttää mukavilta, mutta suosittelen silti järjestäjää tutustumaan muihin faba-areenoihin, niin löytyy ne tietyt juustoisuudet, mitkä olisi hyvä kitkeä pois.

Nää. Niitä on ollut jo miljoona kappaletta. Kivaa sitä välissä tehdä hahmo ilman mitään rajoituksia. Muutenkin, 200p ei saa oikein kummoisempaa jätkää tehtyä kun kaikki kovat kaverit ovat liian kalliita tähän hommaan. Muutenkin, 100p magiakamoihin tarkoittaa sitä, että hahmo joko iskee miljoonan voltin voimalla tai sitten kestää ja tappaa hitaasti, mutta varmasti. Ei tällä pistemäärällä saa siis juustoa aikaiseksi.

[Executioner]

Halleluja lisää areenamättöä...oujeejee (Sanoinkuvaamattoman hirveää tanssimista.) Noin ja nyt vakavaksi. Mukavaa kun näitä tulee taas ja hahmo lähti heti kunhan olin jotain kivaa väkertänyt ja tarpeeksi typerän taustan hahmolle keksinyt. Säännöt näyttää mukavilta, mutta suosittelen silti järjestäjää tutustumaan muihin faba-areenoihin, niin löytyy ne tietyt juustoisuudet, mitkä olisi hyvä kitkeä pois.
Sitten tietysti osallistujille neuvoksi, että taustaaa hahmoille ja kunnolla, eikä mitään tuollaisia kolmen rivin minuutissa väkerrettyjä juttuja.

Joo, tarkoitus oli vetää vähän Conan-fiiliksellä ja peluuttaa mahdollisimman epäreiluja ja pumpattuja hahmoja toisiaan vastaan. Noita juustouksista kitkettyjä areenoita on melko paljon, ja El Capitan totesikin mitä tällä hain takaa, erillaisuutta.

Niin, ja Rikku oli ihan oikeassa; laittakaa sitä kunnon fluffia petskules.

Edit: saakuli sensuuri.

[Horde Lover]

Gungbash saapui kylään, ja tunsi olonsa heti olonsa kotoisaksi. Kaikkialla käytiin käsirysyjä, eikä Gungbash epäröinyt hypätä mukaan tappeluun.
Hetken päästä Gungbash istui paikallisessa juottolassa, odotellen joko tappelun tai areenan alkua. Hän lepuutti sylissään aseen virkaa toimittavaa puolentoista metrin riimua, jolla oli kuristanut lukemattomat viholliset.
Istuessaan kapakassa hän näki kaikenlaisia hahmoja, oudoista karvakasoista oudon kalpeisiin ihmisiin. Jossain vaiheessa iltaa hänen seuraansa istui joukko muita örkkejä jakamaan kertomuksia.
Tossa tota fluffia sitä vaatineille.

[El Capitan]

Jaa, että me fluffitellaan jo nyt? Noh, mikäs siinä. Herätetään fluffisuoneni pitkästä horroksesta.

Oli yö. Myöhäinen yö. Taivaalla loisti kuu täydessä kukoistuksessaan ja valaisi Damos-metsää säteillään. Zlad ei tuttuun tapaan nukkunut vaan oli kulki pitkin metsän polkuja. Hänen teki mieli syödä ja juoda. Kiduttaa ja tappaa. Aiheuttaa tuhoa ja pelkoa. Ketään ei kuitenkaan näkynyt. Metsä oli autio. Synkkä ja tumma. Se ei kuitenkaan Zladia häiritsenyt yhtään, koska hänen ei tehnyt haluistaan huolimatta mieli nähdä tänä yönä ketään sillä hän oli pahoin loukkaantunut aamulla kun tippui puusta. Jalassa oli pieni ruhje, joka oli vuotanut verta, kellertävän vihreää verta, siitä asti kun hän oli saanut sen. Zlad ei kuitenkaan ollut tippunut puusta pelkästään huolimattomuutensa takia. Ei ei. Häntä jahdattiin. Metsän peto, jolla ei ole nimeä. Ei ulkomuotoa. Ei sielua. Hänellä ei ole mitään ja siksi se vaanii kaikkia elossa olleita varastaen heiltä ruumiin osia rakentaakseensa itsensä uusiksi. Mutta miksi hän jahtasi Zladia? Heikkoa ja mitätöntä luuseria?

Zladin silmät vaipuivat koko ajan enemmän ja enemmän kiinni. Ne eivät tahtoneet mitenkään pysyä auki vaikka kuinka yritti. Zlad tiesi, että jos hän nyt kaatuisi maahan hänen kävisi kalpaten, joten hän teki kaikkensa, jotta pystyi asettamaan toisen jalkansa toisen eteen ja pysymään liikkeestä. Turvaan oli päästävä. Joka askel oli kuin oma painajaisensa. Joka kerta hikipisara laskeutui ohimoa pitkin leualle, josta se tippui maahan tehden äänen, joka vastasi tykin kuulan törmäystä kiviseinään. Joka askel aiheutti tuulen puuskan, joka lauloi "jos metsään haluat mennä nyt...". Zladia pelotti ja muutaman minuutin päästä häneltä katosi taju.

Säikähtäen hän heräsi kirkkaassa päivän valossa keskellä kaupunkia. Nahrigia. Jalassaan edelleen sama vuorava haava, muuta muutoin aivan kunnossa. Kuinka hän oli päässyt tänne? Miksi hän oli täällä? Onko tämä unta? Oli unta tai ei, väkijoukon jalkoihin ei tehnyt mieli jäädä, joten kirkaisten hän juoksi tien reunalle ja huokasi. Nojasi seinään ja laskeutui istumaan. Samassa hän huomasi, että kädessään hänellä oli koko tämän ajan ollut paperi lappu. Hieman peloissaan Zlad yritti lukea tekstiä, joka hänen mielestään oli kirjoitettu örkkien kielellä. Verellä. Kellertävän vihreällä verellä.

[Morze]

Henry Visvajalka istui katedrinsa takana kirjoittamassa Penteleiden kronikkaa, hempeää kioskikirjallisuutta kaaos kultisteille, kun oven virkaa toimittava vaate tempaistiin sivuun. "Onkos tämä se kaupungin talo? Täälläkö voi osallistua siihen kladiaatoritaistoon?" kysyi möreä ääni. Olento oli sangen lyhyt, mutta Henry näki niin paljon kummajaisia, että tämä näytti lähes normaalilta. "Täälläpä hyvinkin. Pannaanko nimi listaan? Mikäs teidän nimenne on?" "Khagdru, sykeän suuri... ... sotaherra", sanoi Khagdru miettien, oliko pöydän takan huojuva olento haltia. Henry Visvajalka, joka ei ollut haltiaa vielä nähnytkään, raapusti listaan pitkään ja hartaasti, äänekkäästi puhisten. "Ja kelkortti olkaa hyvä", hän sanoi viimein. Lyhyiden ja raivokkaiden neuvotteluiden jälkeen tultiin tulokseen, että kelakortti on turha kapistus. "Hyfää päifänjatkhoa!", ehti hän vielä sanoa, ennenkuin vieras poistui.
Khagdru käveli kaupungilla joukkoineen. "Tässähän ehtisi vielä vetää kännit" hän tuumi. Kaupungissa oli tiettävästi yli kaksisataa virallista juottolaa, eikä kukaan osannut edes arvailla salakapakoiden määrää. Raittiusyhdistyksen talo oli tiettäväti ainoa, josta ei miestä vahvempaa saisi, eikä siitäkään voinut mennä takuuseen. Huumorintajuisena joukkio päätti pysähtyä Hirtetty kääpiö -nimiseen pubiin. Yllättäen paikka ei pitänyt örkki, vaan erittäin lihava ja likainen ihmismies. Olut oli silti erinomaista ja seurue alkoi pian riemukkaan juomalaulun ja kaskujen kertomisen.
Äkkiä sisään ryntäsi mies ase kädessä. Hämmästyttävästi hän ei puukottanut ketään vaan huusi: "Jumankaut, Tuol ulkona on semmone peto et heikompaa hirvittäis! Kuka lähtee mukaan?" Kutsuun vastattiin täysmiehisesti, Leadesrship 10:llä ei pakoon pötkitä!
Ulkona hemmetti oli irroillaan. Valtava demonintapainen rynnisti pitkin katua ja raavaat urhot lakosivat sen tieltä. Khagdru sulkäisi kerran sivuun ja rynnisti tovereineen ilosesti elukan kimppuun julmasti huutaen. Pian hirviöstä ei ollut enää taisteluun ja se pakeni lentäen tiehensä. "Pelkuri!", huusi Khagdru, ennenkuin pöly tukki hänen suunsa. Väkijoukko hurrasi ja kantoi häntä riemukulkueessa. Joku tyhjensi tapahtuman aikana hänen taskunsa ja varasti hänen kellonsa. edit: kursivointi lisätty.

[Half-breed]

Ellon katseli edessään avautuvaa maisemaa. Pohjoisen lumipeitteiset vuoret ja vihreät niityt olivat kaunista katseltavaa, mutta kauneuden rikkoi yksi tahra, keskellä tuota ruohomaata oli musta piste, savuava ja luotaantyöntävä mätäpaise. Nahirg. Ruoho lopetti kasvamisen 400 metrin päässä sen muureista ja sen sisällä ei ollut mitään värikästä vain mustan ja ruskean sävyjä. "Kodikasta." sanoi enkeli hänen vierellään "Todellakin, mutta mitä voisi odottaa ihmisten kaltaisilta alkukantaisilta barbaareilta?" vastasi Ellon. Enkeli pysyi hiljaa. Ellon katseli enkeliä vierellään ja muisteli. Hänet oli kaivettu esiin haudastaan, kuten enkeli oli hänelle sanonut ja vietettyään hetken kotonansa oli Ellon lähtenyt suoraan kohti vanhaa maailmaa ja suurta tehtävää joka hänen päälleen oli sysätty. Hänen oli onnistunut päästä heti Lotherniin saavuttuaan matkalle nopealla aluksella ja vanhassa maailmassa hän oli taas törmännyt laivaan joka oli lähdössä näin kauas pohjoiseen. Kohtalo oli siis järjestänyt niin, että hän oli päässyt nopeasti Nahirgiin. Häntä vaivasi kuitenkin se miten enkeli oli selittänyt tämän hänelle hänen mainitessaan asiasta. Enkeli oli alkanut puhumaan jotain tarinan kirjoittamisesta ja siitä miten hän itse päätti mitä kirjoitti, ennen kuin oli huomannut, että puhui ohi suunsa ja kuitannut koko tapahtuman sanomalla, että "Kohtalo on aina arvaamaton." Nyt hän taas näki ensimmäistä kertaa enkelin kokonaisuudessaan ja epäillys valtasi enemmän alaa hänen mielessään. Miksi enkeli näytti niin ihmiseltä ja miksi tämä oli pukeutunut niin niukasti? "Näköjään nuo idiootit pystyttävät jonkinlaista katsomoa tuonne kaupungin ulkopuolelle, siellä kai ne tappelut pidetään, joten sinun ei ainakaan tarvitse mennä kaupungin muurien sisälle, ellet pakolla halua." Ellon katseli tarkkaan haltiasilmillään enkelin osoittamaan suuntaan ja todellakin katsomon rakenteita siellä kuljetettiin, mutta hän ei ollut täysin varma pystytettiinkö katsomoa siihen, hänen täytyisi käydä tiedustelemassa missä taistelut pidettäisiin. "Minä lähden hankkimaan turnajaisista tietoja." hän sanoi ja nousi hienon ja ylvään Haltiaratsunsa selkään. "Mene vain, mutta muista myös harjoitella ja heitä ne ykköset savei... tarkoitan...muistakin harjoitella." enkeli mutisi. Ellon kääntyi kohti kaupunkia miettien. Outo enkeli.


Relatkaa en minä ole koskaan höpissyt jonkin jutun säännöistä? Älkää nyt höpsöjä puhuko, ei tässä tarinan jälkeen ole koskaan mitään tekstiä Runefängistä ollut. Sanoinko minä tuon ääneen?
Hei relatkaa.

[Róbó-Tónó]

Syvällä maanalaisesssa katakombissa muinanen barbaari kuningas Rexor heräsi pitkästä levostaan. Tarkalleen sanoen yli 2000 vuoden levosta. Se oli kuin olisi syntynyt uudelleen, kuitenki ollen tietoinen asiasta samalla hetkellä. Rexor nousi ylös alttariltaa johon hänet oli laskettu makaamaan. Hänellä oli yhä mustanpuhuva sotisopansa yllään, ja jättiläismäinen timantti kaulassaan. Tuon timantin hän oli löytänyt vielä olleessaan elollinen olento, kaukaa idästä missä hän oli ollut valloittamassa ja ryöstelemässä.
Rexor katsoi oikeallaan ja näki vanhan aseensa olevan yhä seinällä. Ruosteinen ja pölyinen, mutta yhä tappava kahden käden kirves. Rexor käveli hitaasti sen luoksi ja nosti sen. Painavakin oli kuin synti, vaikka Rexor huomasi olevansa kahdenverroin voimakaampi kuin ennen. Kun hän oli ottanut kirveen kunnolla käsiinsä, hän löi sillä maahan. Kipinät lensivät, maa halkeili ja ruoste ja pöly suorastaan räjähtivät pois terästä. Rexor toisti tapahtuman muutaman kerran ja lopputuloksena oli mustaa valoa hohtava kirves ja halkeilemia maassa mihin musta terä oli kohdannut vanhan maan.
Lopulta Rexor lähti pois haudasta, hitaasti kävellen. Hän katseli kirveensä terän peilikuvaa ja kahistui! Vaika hän oli herännyt henkiin, ei hän näyttänyt kuin ihmisen irvikuvalta. Hänen kasvonsa oli poissa, pelkästään kallo ja muutama ihonriekale siinä missä ennen oli ollut jylhät ja komeat kasvot. Tämän huomatessaan Rexor katsoi käsiään ja huomasi ne olevan pelkkää luuta. Ei lihan lihaa missä, mutta hän tunsi olevansa voimiensa huipulla. Koskaan aiemmin hän ei ollut tuntenut tälläistä voimaa.
Tullessaan hautansa ovelle hän pysähtyi. Ovi oli ainakin metrin paksuinen graniitti möhkäke, mitä siirtämään tarvitsisi ainakin 5 isokokoista ihmistä. Rexor heilautti kerran kirvestään ja ovi halkesi keskeltä kahti. Astuen kylmään kuunvaloon Rexor avasi ensimmäistä kertaan 2000 vuoteen suunsa ja nauroi kolkosti:"Nyt kun olen syntynyt uudestaan voimakkaampana kuin koskaan, voisin kokeilla mihin kaikkeen pystyyn!"

[IRiaD]

"Olet mukana, kultsu. Onnea turnaukseen."

Lihava ihmismies iski punaisen leiman juuri kirjoittaneensa nimen perään, monien muiden samanlaisten joukkoon. Areenan Kirjuri tuijotti avoimesti Lairathin rintoja höristen samalla tavalla, joka sai syljen lentämään ilmoittautumispaperin päälle. Haltianaista kuvotti. Ihmisotus ei ollut pelkästään etova ja barbaarinen, vaan myös ilmeisen kyvytön sosiaalisen kanssakäymisen saralla. "Haluakkos muuta?" Kirjuri kysyi ilmeisen tietämättömänä siitä tosiseikasta, että hänen surkuhupaisa yrityksensä iskeä taistelijatar oli liian läpinäkyvä ollakseen edes vitsi.
Lairath kääntyi ympäri, sihahti haltiakielisen kirouksen punaisten huuliensa välistä ja asteli ulos jättäen ihmisotuksen tuijottamaan hänen peräänsä.

Lairath suuntasi askeleensa portille. Hän halusi ulos tästä kuvottavasta paikasta ja heti. Ilmassa leijaili tunkkainen tuoksu. Haltia maisteli kielellään ilmaa. Kuin palava kumi, ja rasva. Tuoksu etoi Lairathia saaden naisen yskimään. Se oli kuolettava tuoksu, joka pystyi olemaan niin vahva vain niin täydellisessä raadossa kuin Nahirg. Lairath pakotti itsensä sietämään lemua ja jatkamaan kulkemista. Hän oli täällä, hänen elämänsä syvin tarkoitus oli tässä kaupungissa. Rakkaansa murhaaja saisi maksaa suurimman hinnan rikoksestaan. Tosin aluksi piti itsekkin pysyä hengissä. Haltiaa ei haitannut ajatella tulevia koitoksia. Saavuttaakseen päämääränsä hän oli valmis vuolemaan verisen reitin läpi jokaisen vastaantulijan.

Lopulta Lairath saapui Nahirgin porteille päästeen viimein ulos. Ruoho oli vielä pitkään kuollutta, mutta ainakin täällä ei haissut niin pahalta. Haltia kiihdytti askeleensa juoksuun saavuttaen lopulta vihreää maata. Tämä oli parempi. Nyt tarvitsisi enää löytää sopiva yöpymispaikka jossa nainen voisi rauhassa valmistautua huomiseen taistoon.

Muutaman sadan metrin päästä Lairath löysi sopivan laakson varustettuna joentörmällä. Ollessaan varma ettei kukaan katsellut, haltianainen riisutui alasti ja pesi itsestään huolellisesti tuon kaupungin kuvottavan saastaisen olemuksen, joka oli tarttunut häneen jo niin lyhyessä ajassa.

Lairath rukoili Asyruania ettei hänen tarvitsisi viipyä paljon pidempään. Työ olisi parasta tehdä nopeasti.

*****

Koskas soditaan? Ilkeällä trikillä olen varustautunut matkaan, toivottavasti toimii eikä neiti ota liiaksi turpiinsa :D

[El Capitan]

Koskas soditaan? Ilkeällä trikillä olen varustautunut matkaan, toivottavasti toimii eikä neiti ota liiaksi turpiinsa :D

Kaksitoista osanottajaa on jo tullut. Areena käynnistyy 1. 3.

Nähtävästi tollon. Mutta voin minä tulla hakkaamaan sinun hippihaltiasi hurjalla gobollani, joka juoksee sinua karkuun ld5:llaan.

Olin aivan peloissani paperilappusesta, jota pitelin käsissäni. Itseasiassa, olin aivan peloissani koko tämän päivän tapahtumista. Tälläistä ei ole koskaan ennen tapahtunut minulle. Miksi juuri minulle? Söinkö jotain outoa, josta seurasi muistinmenetys? Hetken aikaa käsittelin tapahtumia päässäni, jonka kuitenkin lopetin kun sain kerättyä kaiken rohkeuden mitä minulla oli kerättävissä. Selvästi joku vain leikki kanssani ja saisin sen tietooni katsomalla mitä lapussa seisoo. Kädet täristen otin siitä toisellakin kädelläni kiinni ja aukaisin sen hitaasti, hyvin hitaasti.

"Zlad. Säästin kurjan henkesi vain yhdestä syystä. Sinusta ei ole mihinkään etkä ansaitse tulla osaksi minua. Normaalisti tappaisin jokaisen minulle hyödyttömän olennon, jonka kohtaan, mutta sinussa kuitenkin on eläinten keskuudessa sellainen maine, että sitä voisi kasvattaa. Kaupungissa, jossa tällä hetkellä vielä toivottavasti olet pidetään turnaus, jonne tulee maailmalta ottelioita. He ovat juuri sopivia yhdistymään minuun, mutta koska itse en voi sietää auringon valoa sinun pitää tuoda heidät minun luokseni. Kuolleina. Jos tuot heidät elävinä minä lupaan sinulle, että kohtalosi on yhtä kamala kuin omien uhriesi.

Tapettuasi jokaisen ottelian sinun pitää tuoda heistä osia keskiyöllä kaupungin laidalle. Laitettuasi ruumiit paikoilleen häivy tai nappaan sinutkin. Niin ja älä yritä karata tai saat muihinkin kohtiin haavan kuin mitättömään jalkaasi."

En muista koska viimeksi nielaisin yhtä ison kuolapallon kurkustani alas. Hiki valui pitkin kasvojani kuin joessa virtasi vettä. Jokainen raajani alkoi vapisemaan kuin haavan lehti ja nousu pystyyn oli hankalaa. Kävelykään ei aluksi onnistunut, mutta revittyäni uhkauspaperin oloni koheni kummasti. Ei kuitenkaan paljoa, mutta juuri sopivasti, että en herättäisi enää huomiota niin paljoa kuin hetki sitten. Pitkälle en kuitenkaan ehtinyt kävellä ennen kuin jokin kuvottava haju tunkeutui nenääni. Se oli tuttu haju, mutta silti niin vieras. Jokin hienostunut haju kaikkine hajusteineen. En kerennyt kuitenkaan haistelemaan tarpeeksi, että tunnistaisin mikä tai pikemminkin kuka tuota hajua levitti ympäristöön kun se ratsasti ohitseni hevosen selässä. Haltia. Huuhdahdus pääsi suustani, mutta haltia ei kuitenkaan kiinnittänyt huomiota vaan näytti kyselevän ihmisiltä asioita. Mietin koko ajan haltian ollessa lähellä mitä tekisin. Haltia oli inhottava ja hänet pitäisi vähintäänkin tappaa pilaamasta ympäristöä, jossa hän oli. Valitettavasti hänellä näytti olevan vähän liikaa panssaria suojanaan, että hampaani pureutuisi hänen suloiseen, heikkoon ja mehevään lihaan, mutta valitettavasti hän oli myös ratsunsa päällä niin korkealla, etten ikimaailmassa jaksaisi hypätä noinkin korkealle. Mitään muuta keksimättä kävelin haltian selän taakse ja näytin kieltäni päästäen äntä samalla. Hän ei kuitenkaan vieläkään kiinnittänyt huomiota, joten pakokauhun valtaamana lähdin juoksemaan paikasta pois.

Muhahahah. Savesi suojasi tällä kertaa haltiatoverini, mutta miten se kestää hampaani kun uskallan hyökätä?

[Rotten sound]

Herättyään maasta Torak huomasi rinnassaan jättiläismäisen Khornen merkin, joka oli poltettu hänen kehoonsa. Nyt vasta kipu levisi pitkin kehoa maassa huutaen ja rimpuilen tuskassa. Yhtääkkiä hänen naamansaa heittettiin iso mutapallo ja pikku lapset huusivat vierellä "Sekasikiö sekasikiö! Mene takaisin metsiin hirviö tai meidän isit tappaa sut!"

Lähtien kävelemään baariin kiroten jokaisen ihmisen matkalla baariin. Viha sai hänen silmät verestämään ja turkin nuosemaan pystyyn. Päästen baarin sisälle hän pyyhki kuola vanan kuonostaan ja meni nurkka pyötään yksin eristäytymään mailmasta. Nopealla vedolla hän otti oman miekansa tupeesta ja laski pyödälle sen ihaillen viellä sen komeuttaan baarin huonossa valaistuksessa. Hän sivelli terää pitkillä vedoilla ja rupesi kuiskailemaan sille salaisuuksia pienistä läskeistä lapsista, jotka kiusasivat häntä. Yhtääkkiä miekka muutti väriään tumman vihreästä punaiseksi ja muuttui lämpimäksi.

"Tapetaan ne lapset yöllä peteihin, juodaan heidän verta omien vanhempien silmien alla. Torak muistatko ne yhteiset ajat, kun murskasimme tuhansittain ihmisiä ristiretkillä? Muistatko ne juhlat Khornen nimeen? Muistatko kunnian ja kloorian?"

Nopeasti Torak otti miekan halailuunsa ja kuiskasi miekkallensa pitkään aikaan taas. "Kyllä kultaseni kostetaan heille, tapetaan heidät, TAPAN kaikki viholliset eteeni. Oi kyllä kultaseni muistan, minä muistan nuo ihanat ajat. Tapetaan, murskataan, juodaan niitten veri"

Nopeasti lähtien hullun kiilto silmissä ilmoittautumaan areenalle taistelemaan, mutta kaikki katsoivat hiljaa hänen peräänsä vaikka pari minuuttia sitten Torak oli lähtenyt ovesta. Hiljaisuus loppu vähän ajan päästä ja baarin meno jatkui taas.

...
Eli miekka puhuu telepaattisesti hahmolle ja hahmo puhuu normaalisti miekkalle. Tämä tieto on vain tarkennukseksi, että kukaan ei luule, että miekka puhuu ääneen ;) . Exe miksi vasta taistelut alkaa 1.3?

[Justus]

Juoksin jälleen. Olin paennut orjuuttani suoraan suden suuhun tämän raakalaislauman keskelle. Jotain ne höpisivät siellä jostain juhlasta tai jostain. Niin siinä sitten kävi, että uteliaisuuttani menin utelemaan ja jouduin koko hullunmyllyyn mukaan. Tuuperruin mutaiselle kadulle seinän viereen, irrotin kilven virkaa toimittavan kattilankannen kädestäni ja poistin päästäni kypäräksi varastamani padan.
"Ei täst' mitää voi tulla..." vaikeroin hiljaa ja mulkoilin vihoissani miekkaani. Mitä silläkin tekisin tosipaikan tullen? Eläissäni en ollut rehdisti taistellut. Veistä vaan selkään ja pakoon. Useammin kuitenkin tuli jätettyä se puukotuskin väliin ja juostua heti ensi kättelyssä.

Mudassa rypiessäni kaupungin elämä soljui ohitseni. Joukko merkillisen näköisiä kääpiöitä muilutti jossain demoni-ressukkaa, kun toisaalla jokin hiiden epämuodostuma näytti kieltään haltianeidon selälle.
"Kait noiki on siihe tappeluu osallistumas" mutisin itsekseni ja kirosin Sarvirotalle kohtaloani. Nälän yllättäessä näpistin jostain leivän kannikan ja nakertelin sitä tyytyväisenä. Mistähän minä senkin menin lipastamaan?

"Voiskohan tältä kaikelta vielä juosta pakoon?" pohdin hiljaa.

[Executioner]

Areena on täynnä.

[Half-breed]

Areena on täynnä.

Taisteluparit siis näkösälle, niin voi alkaa turinoimaan vastuksen päänmenoksi.

On muuten aika sekalainen seurakunta koossa, joka on tietysti hauskaa, sillä nyt ei ole mitään copycattejä paljoa.
Lista osanottajien roduista:
Yksi edustaja: Gobot, Skinkit, Beastit, Ogret, Ihmiset. Kaksi: Vampyyrit, Haltiat, käävät, Rotat. Kolme: Örtit.

[IRiaD]

Areena on täynnä.

Taisteluparit siis näkösälle, niin voi alkaa turinoimaan vastuksen päänmenoksi.

On muuten aika sekalainen seurakunta koossa, joka on tietysti hauskaa, sillä nyt ei ole mitään copycattejä paljoa.
Lista osanottajien roduista:
Yksi edustaja: Gobot, Skinkit, Beastit, Ogret, Ihmiset. Kaksi: Vampyyrit, Haltiat, käävät, Rotat. Kolme: Örtit.

Voi perk... Justiinsa tänään meinasin näyttää tätä Empirellä pelaavalle kaverille, toivoen että Kauhajokinen edustus pääsisi lukumääräisesti tasoihin Porilaisenten kanssa...

Nojaa, taidanpa kännätä ja kirjoittaa tarinakisatarinat loppuun.

IRIADedit: Kyllä nyt hävettää, täytyy varmaan sitten itse piestä kummatkin. Ainakin toinen, kun tuo nuorempi Murashev meni jo heittämään jotain haasteentapaistakin... ;)

[El Capitan]

Voi perk... Justiinsa tänään meinasin näyttää tätä Empirellä pelaavalle kaverille, toivoen että Kauhajokinen edustus pääsisi lukumääräisesti tasoihin Porilaisenten kanssa...

Näytä sinä siis meille miten siellä tapellaan. Laatuhan ei korvaa määrää sanoo gobbo Zladin omistaja.