40k 5. editio -huhut
Re: 40k 5. editio -huhut
Tankkien etu on nimenomaan liikkuvuus. Niitähän sanotaan yleisesti hyökkäysvaunuiksi. Aika paljon tankeista tiedän. Itse olisin suonut tankeille vaikka joka aseen ampuvan eri kohteeseen, mutta vastapainoksi niillä olisi pitänyt ihan oikeasti ajaa, eikä vain nostaa toiseen kohtaan pöydällä. En tarkoita wheelausta, niinkuin joskus oli, mutta joku yksinkertainen liike ja kääntymissäännöstö olisi ollut kiva. Vaikka kaksi 90 asteen käännöstä liikuttasessa tai jotan sellaista. Ehkä joku toisenlainenkin systeemi olisi mennyt ihan mukavasti, mutta jollain lailla kuitenkin mallintaa sitä ajamista, ettei se vain luistele missä asennossa haluaa. Tankkimiehistökin olisi ollut ihan helppo palauttaa peliin takaisin. Mullakin nuita nakkipipoja on muutama kaapissa maalattuna.
Luumumehu on soturien juomaa
Re: 40k 5. editio -huhut
Itsekään en tuollaisesta tankkien "luistelusta" tai paikallaanpysymistä liikaa suosivista säännöistä kovasti pidä. Kyllä niillä saisi olla kunnolliset ajosäännöt. Vaikkapa niin, että 6" liikkeellä saa kääntyä kaksi kertaa enintään 45 astetta. Yli 6" liike taas vaatisi aikaisempaa kiihdyttämistä, eli 6" liikettä aikaisemmalla vuorolla. Yli 6" mentäessä saisi kääntyä vain kerran ja siitä hidastaminen vaatisi aikaa, joten tuollaisen jälkeen joutuisi vielä tekemään tavallisen 6" liikkeen seuraavalla vuorolla. En mitenkään tarkemmin hionnut noita, kun olisi aivan turhaa. Tulen kuitenkin pelaamaan tankeillani uuden kirjan mukaan. Olisi kuitenkin kivaa, jos tankit huristelisivat pitkin kenttää ihmeluistelun sijaan ja joutuisi hieman miettimään nopeuksia ja kääntymisiä samalla. Saattaisi joskus jopa ajaa vahingossa seinään ja huonolla tuurilla hajottaa tankkinsa. Tuohon, kun vielä lisättäisiin ihan kunnolliset jyräyssäännöt. Myös ampumisen pitäisi onnistua täydestä vauhdista, vaikkakin joitain miinuksia voisi tulla, jos jossain epätasaisessa masstossa mennään kovaa. Fast vehicleillä varsinkin korostuisi tuo "ajamisen vaikeus", kun nopeudet olisi tuplasti isommat.
Miau.
Re: 40k 5. editio -huhut
Tankkisääntöjä lukuunottamatta nuo säännöt vaikuttivat mielestäni kohtuullisen raikkailta. Mitä nyt IG pelaajat joutuvat useammassakin suhteessa ehkä vähän miettimään kantaansa.
"Opinions are like assholes, everybody has one."
-
vompovompatti
- Viestit: 2302
- Liittynyt: To 22.09.2005 17:54
Re: 40k 5. editio -huhut
Kaartin näkökulmasta näyttää aika pahalta. Kyllähän nuo vaunut kestävät enemmän ja russiin tuo ei paljoa vaikuta kun sillä tykillä ammutaan kuitenkin aina, jos vain voidaan, mutta chimera ja muut ei ordinancea ampuvat tankit heikkenevät rajusti (oman armeijan tulivoima pienenee 1/3 jos liikun).
Jalkaväestä tulee vikkelämpää (ihan ok juttu), mutta tuo 4+ save siitä että ammutaan omien läpi tuntuu aika vajaalta. Kieltäisivät suoraan sen niin ei tarvitse kärvistellä että vastustajan noppakäsi pelastaa kaiken. Olisin ihan mielelläni ampumatta, kun omia on välissä. En vain tajua miksi saat 4+ coverin vastustajista. Vastustajan sotilaat ampuvat 5 kutia, joista 3 osuu --> 2 woundaa --> 4+ coveri väliin jäävien sotilaiden takaraivoista --> Toinen coveri onnistuu, jolloin kaiken järjen mukaan se toinen kuti osui kohteeseen ja toinen väliin jääneen kaverin takaraivoon, mutta ei...
Yksi asia jota todella toivoisin olisi se että nopeus vaikuttaisi tuohon tankin tuhoamiseen suoraan. Nyt vaikuttaisi että 12" liikkuva skimmeri on vaikea ampua alas kun se kulkee niin kovaa, mutta 30" tiellä liikkuva BA:n over chargettu rhino ottaa osuman aivan kuin olisi ollut paikallaan. En näe tässä juuri mitään logiikkaa.
Tämä on taas tätä että koitetaan yksinkertaistaa, mutta samalla pitennetään yhden pelin kestoa tuomalla n+1 uutta heittoa mukaan, joiden tarkoituksena on nopeuttaa peliä. (?) Näin minä sen nään.
Tuovathan nuo uudistukset ihan hyviäkin asioita, kuten esim. juokseminen, jotka tekevät pelistä ehkä hieman taktisemman. Gunline joutuu nyt miettimään mitä se tekee, kun niitä kaikkia vihuja ei ehdi ampua ennen kuin ne ovat iholla. Pakeneeko vai yrittääkö keskittää omat joukot epätoivoiseen lähitaiteluun (joka pitäisi voittaa tosin kerralla, koska tapot vaikuttavat moraalitestiin tappelun jälkeen).
Ilmassa väreilee pieni rahastamisen kitkerä tuoksu. Tehdään kirja, joka uudistaa peliä paljon, mutta laitetaan sinne esim. aivan kädettömät tankki säännöt, jotta voidaan pukata uusi editio seuraavan parin vuoden sisällä (ja pelaajat [joilla on paljon tankkeja] ovat tyytyväisiä). Kyllä gaywayn jätkät miettivät nämä markkinointikikat tarkasti.

I am the king of Rome, and above grammar.
-Sigismund, Emperor of the Holy Roman Empire
-Sigismund, Emperor of the Holy Roman Empire
Re: 40k 5. editio -huhut
Toisaalta mikäli nuo jutut siitä, että vain troopit voi vallata objektiiveja, pitää paikkansa niin jalkaväkikaartilla on kyllä aika iso etu esim. mech-armeijoita vastaan. Etenkin, mikäli käyttävät tuota vapaaehtoista pinnausta oikeassa paikassa.
Saa sitten nähdä, kuinka suuri osa noista sitten toteutuu. Eikös nuo jutut oltu kerätty siitä testiversiosta?
Saa sitten nähdä, kuinka suuri osa noista sitten toteutuu. Eikös nuo jutut oltu kerätty siitä testiversiosta?
Re: 40k 5. editio -huhut
Tsäbädää Falconit, Nidzillat ja kaikki muut pullat... Ettepä enää scoraa.
Diogenes kirjoitti:Mutta on ne ajat muuttuneet ... muistan sen ketjun missä IRIAD oli ketjun huonoin vitsi, ja nyt kaikki muut ovat niitä vitsejä IRIADiin verrattuna :P
Re: 40k 5. editio -huhut
Viimeisimmät huhut taitaa olla pääasiassa Bell of Lost Soulsista ja Warseeristä, ja itse ainakin pidän niitä huomattavasti luotettavampina lähteinä kuin sitä netissä killunutta pdf:ää joka on tai sitten ei ole joku betaversio kirjasta.Hartman kirjoitti:Eikös nuo jutut oltu kerätty siitä testiversiosta?
"Silmitön väkivalta on vilpittömin ja läheisin ihmiskontaktin muoto."
-Sörkan Sika-Harri-
-Sörkan Sika-Harri-
- Air Defence
- Viestit: 1556
- Liittynyt: Ke 30.07.2003 12:41
- Paikkakunta: Helsinki
Re: 40k 5. editio -huhut
Hartman kirjoitti:Toisaalta mikäli nuo jutut siitä, että vain troopit voi vallata objektiiveja, pitää paikkansa niin jalkaväkikaartilla on kyllä aika iso etu esim. mech-armeijoita vastaan.
Plus Total Annihilationissa kokonaisen kaarti platoonin tuohaminen voi olla aika tuskaista.
Re: 40k 5. editio -huhut
Pahus kun minä en käytä juuri trooppeja, muuta kuin ne 2 pakollista. Tykkään kaikista hirmu kalliista ja jännittävistä yksiköistä. Ulkoilutan peleissä lähes aina sellaisia yksiköitä, joita ei tavallisesti edes moni omista. Dark reaperit, wraith guardianit, warp spiderit, yms. jännät on niin kalliita pisteissä, ettei niillä muut pelaa, mutta ei väliä hinnalle, kunhan saa vain kiinnostavan listan. Troopit lähinnä nakkaan etulinjaan kuolemaan. No kai se on pakko maalata vähän lisää eldar piraatteja. Troopit vain on yleensä niin tylsiä :) Mikään ei ole liian kallista minun armeijaani. Jos ei pisteet riitä, niin pelataan isompi peli :) Mikähän siinä on "syynä" tuolle ratkaisulle? Tietenkin voi pelata skenaarioita, joissa ei vallata alueita, niin ei tule tuollaista ongelmaa.
Luumumehu on soturien juomaa
- Slipoilfan
- Viestit: 168
- Liittynyt: Ma 01.01.2007 12:24
Re: 40k 5. editio -huhut
Just kun olen suunnitellut Chimera painotteista IG ja Nurgle armeiljaa... No 6. edikkaa odotellessa...
Skenehuora
- Machine_Spirit
- Viestit: 695
- Liittynyt: La 10.11.2007 16:14
- Paikkakunta: Kts. Barnabas.
Re: 40k 5. editio -huhut
MODE-EDIT: Aiemmat tähän keskusteluun liittyneet one-linerit on poistettu, niiden sisältö on luettavissa vielä tassa lainauksessa. Kersantti voisi tosiaan lukea edes oleellisimmat kohdat keskustelusta ennen tuollaisten postailua.
Eipäs ole fleetti, koska sen jälkeen ei saa assaulttaa, mutta fleetillä saa. :Pkersantti pippuri kirjoitti:No katsotaanpa sitten kun se tulee...Hartman kirjoitti:No shit Sherlock...kersantti pippuri kirjoitti:Joo jos tätä ei ole mainittu niin minulla on yksi sääntöihin liittyvä huhu!
Kaikilla jalkaväellä on fleet of foot(Run)
Helppoa rakastavaisilla ei ole syystä että muinaisessa Ruotsissa kuningas vaihtui aina kun 3-10 partaista hevimetalliäijää kerääntyi yhteen. Asiat ovat monimutkaisia...
- Finlandiaperkele
- Viestit: 184
- Liittynyt: Ke 11.07.2007 16:10
- Paikkakunta: Tuleva Suomen kansantasavalta
Re: 40k 5. editio -huhut
5. edikan collectors edition:
http://belloflostsouls.blogspot.com/200 ... amers.html
http://belloflostsouls.blogspot.com/200 ... amers.html
- Z7-852
- Taisteluraporttikilpailun voittaja
- Viestit: 3568
- Liittynyt: Su 26.09.2004 18:49
- Paikkakunta: Jyväskylä/Pyhtää
Joulu tuli tänä vuonna aikaseen. Molemmat paketit näyttävät kivalta mutta mihin noi tokenit on tarkoitettu? Onko niille tullut jotain uusia sääntöjä vai onko ne vain jotain koristeita. Sääli että hankin vasta itselleni omat vaahtomuovit ja kantolaukun, muuten olisi ollut gamer's paketti, mutta kyllä tuo collectors oopus on tyylikäs.Covenant kirjoitti:http://belloflostsouls.blogspot.com/200 ... amers.html
- Machine_Spirit
- Viestit: 695
- Liittynyt: La 10.11.2007 16:14
- Paikkakunta: Kts. Barnabas.
Re:
Ostan varmaan Gamers editionin.Z7-852 kirjoitti:Joulu tuli tänä vuonna aikaseen. Molemmat paketit näyttävät kivalta mutta mihin noi tokenit on tarkoitettu? Onko niille tullut jotain uusia sääntöjä vai onko ne vain jotain koristeita. Sääli että hankin vasta itselleni omat vaahtomuovit ja kantolaukun, muuten olisi ollut gamer's paketti, mutta kyllä tuo collectors oopus on tyylikäs.Covenant kirjoitti:http://belloflostsouls.blogspot.com/200 ... amers.html
Helppoa rakastavaisilla ei ole syystä että muinaisessa Ruotsissa kuningas vaihtui aina kun 3-10 partaista hevimetalliäijää kerääntyi yhteen. Asiat ovat monimutkaisia...
Re: 40k 5. editio -huhut
Mmm, haluun tuon Gamer's Editionin bolttilaatikon pelipaikalle noppalaatikoksi. Ja tokenien paluu on nannaa, vaikka onkin vähän muovisen oloisia. Tulee niin 2.edikka mieleen.
Joku toivoi 5.edikkaan kulmapohjaista ajoneuvojen liikutussysteemiä (käännöksiä nopeuden mukaan). Kuullosti ihan 2.ed systeemiltä, joka on mielestäni täysin toimiva ja pakottaa vähän miettimään tulevien vuorojen liikutusta eikä pelkkää ampumista. Jalkaväen jyräyskin sujui jouhevasti. Ainostaan 2.ed säännöissä törmäysten selvittely oli vähän liian mutkikas ja aikaavievä 5.ed malliin.
-mv40k2

Näyttäisi olevan markkereita pinnaamiselle, savuille, juoksemiselle jne toimille. Joskus olen itsekin miettinyt askartelevani jotain tuon tapaisia. Mutta mikä mahtaa olla tuo hammasrattaan puolikas, johon ilmeisesti kiinnitetään toisessa kohtaa spruea näkyvä viisari? 7 pykäläinen hammasrattaan puolikas. Tuskin sillä mitään kulmia mittaillaan. Taitaa olla tylsästi kierroslaskuri. Ei voita sitä minun "sekuntaattoria" :) Jotkut tietää.
Luumumehu on soturien juomaa
Re: 40k 5. editio -huhut
Kierroslaskurihan se. Siihen menee kiinni ilmeisesti tuo nuoli osoittamaan vuoroa. Ja näyttäisi tuossa olevan pieni Kuun muotoinen markkeri joka ilmeisesti menee kiinni tollaseen väkäseen näyttämään millä vuorolla on yö, ellen ihan hakoteillä ole.
Pelaan Infinityä.
Re: 40k 5. editio -huhut
Ite ostan ainakin tuon gamers editionin jos on rahaakun en saanut kesätöitä. Tuo kansi on aivan liian värikäs nelos edikan kansi on paljon hienompi.
Live with the best, die like a rest.
Re: 40k 5. editio -huhut
Njoo, jos se n.50e pitää maksaa uudesta kirjasta, niin kyllähän sitä voisi pari eurodollaria heittää lisää ja ostaa gamers editionin samalla raivolla.
Olet mitä syöt, minä olen ihminen
Azured kirjoitti:Hammerhead ilman Multi-Trackeria on kuin perunat ilman lihaa
- Finlandiaperkele
- Viestit: 184
- Liittynyt: Ke 11.07.2007 16:10
- Paikkakunta: Tuleva Suomen kansantasavalta
Re: 40k 5. editio -huhut
Uutta huhua:
Warseer kirjoitti:New Rumors are:
Troops are Scoring supposedly confirmed (not so new, whatever...)
No more VP's PERIOD, only objectives matter (I'm finding this too hard to swallow as it seems unreasonable in situations where all Troop are gone...unless every game type has a built in secondary objective of simply killing the enemy...or they assign kill point values to every unit based on FoC, and then if no Troops are holding the objectives, then it comes down to that...)
All Real LoS. Cannot Shoot through enemy or friendly units...
Run is now 6" period. Obviously sacrifices shooting/assaulting (except for fleet with the assaulting part...)
Massacre and Consolidation being completely removed...
Rending (the OP was unclear but here I go...) sounded like its a straight plus 3 to strength, and in CC it counts as a power weapon... *EDIT* sorry, OP responded saying that its a plus 3 to strength based on the to hit roll, and that is all. But if the bearer has a PW then it gets both the bonus for the strength and the PW effect (i.e. Bloodletters upgrade thingy makes sense now!)
vehicles, everything we've heard so far, but interesting thing was that Skimmers Moving Fast is now a 5+ hard save (kind of like the old Ork save). So it's not cover, its not armor, and it's definitely not inv (for all you Psycannon players out there ), it's just a save...
The final one I find to be completely unbelievable: All models must be played on the same bases they are sold on...And they must be round...GW stresses the round part...