Aloittelemme Swedlandia taas kerran Syksyllä, ja nyt kun nämä pakolliset (enemmän tai vähemmän) valtion säätämiset on saatu meiltä Ostiumilaisilta pois jaloista, niin voidaan ottaa homma kunnolla näppeihin, kuten on ollut suunnitelmissa Fantasiapelien kanssa jo oman aikansa. Viime vuonna veti Seba tämän vuosittaisen syyskäräjöintimme, ja sitä ennen on Fantsulan Makesetä säätänyt kaiken kansan iloksi hommaa jos minkälaista.
Swedland-turnausten matka on ollut pitkä ja vaihteleva, ja aikojen kuluessa on nähty verta enemmän kuin sielu sietää, turhaa uhoa ja vittumaista päänaukomista puolin ja toisin, takeettomia lupauksia, hampaiden kiristelyä, joskus jopa joku sankaritekokin ja paljon muita hienoja ja ikimuistoisia hetkiä. Nyt kuitenkin tämä turhien unelmien, turhan kuoleman ja kaiken turhuuden tyyssija on vaipumassa unohduksiin - vanhan maailman katseet ovat muualla kun Swedlandin metsissä ovat möyrineet samat vanhat suippokorvat ja niiden veriviholliset/-ystävät jo aikoja.
Nyt viimein Vanhan maailman katseet kääntyvät taas, kuin kohtalon oikusta, päin Laurelornia, pohjoisia vuoria ja jotain mystistä...
Pistetääs kuitenkin, aikaa kun tuohon on koko kesä, vähän settiä pystyyn, josta keskustella. Keskustelua nimenomaan nyt vähän kaivataan, jotta tiedetään mitä teille valmistetaan. Ensin vähän alkusettiä:
Runedit\\ Ja tässä löytyy se teh .pdf paketti: http://www.cabal-ostium.net/Kraus/Swedland08.pdf
2000 pts armeijat käytössä, ilman rajoituksia
- - ainut rajoitus armeijoihin on oma omatunto.
- - kova kovaa vastaan.
- - antaa tulla mielipiteitä, kaipaatteko ihan perusskenoja, vai jotain sfäärisettiä?
- - näin on, ja pelien välissä on aikaa 2 viikkoa, eli Marraskuun puolivälissä lopetetaan hyvissä ajoin ennen joulua.
- - eli haastaa saa ja pitää, jos kuka tahtoo ottaa grudgematsia tai muuten vaan näyttää jollekulle tietylle kuka on kovin.
Jees, eli siinä sitä sitten. Fantasiapeleihin tulee tässä kesän alkuun mennessä toivottavasti osallistumislista, johon rukataan sähköpostiosoitetta/puhelinnumeroa, osallistumismaksua jahka päätetään mikä se summa on, ja nimeä. Lisäksi säädetään joku kiva flaijeri Fantsun seinälle, että kaikki nettiyhteyteen katsomatta saavat tiedon turnauksesta. Ja toivottavasti jokainen saa myös muiden pelaajien kautta - jokainen kaappipelaaja vain haastamaan riitaa täysillä!
Eli joo, tässä on sit nostettu kissaa pöydälle meidän puolesta. Teidän tehtävänne silittää tai vetää sitä hännästä. Sovitaan ensin nämä pakolliset muodollisuudet, eli osallistumismaksu (5e?) ja se, millaisia skenoja tahdotaan, niin päästään sitten eteenpäin mekin suunnittelussa. Tässä saa sit kanssa aloittaa jo verbaalisen vääntämisen. Se voinee olla jopa suotavaa, ellei tahdo säästää sitten kaikkea itse turnaukseen.
Empirehän siis voittaa. ;)
Listat pelattaneen taas avoimina, eli sitten vähän ennen syyskuuta laitetaan listatopic nettiin ja syyskuun ensimmäisen jälkeen niitä ei saa enää muutella.