”Kurjat! Surkeat rakit”, valtavan petomiehen ääni kaikui sekamelskan keskellä laajassa luolassa. Sade rummutti maata luolan suuaukon ulkopuolella kauempana. Kylmyys ei päässyt tunkeutumaan Slakithin raivon läpi. Hän oli raivoissaan, murhanhimoinen.
”Ja kukaan teistä ei tappanut yhtä ainutta miestä? Ei yhtä ainutta! Häpeän sitä, että raahasin henkilökohtaisesti puolet teistä ulos niiden raunioiden keskeltä”, Slakith mylvi. Hän polki kivistä maata kavioidensa alla purkaakseen turhautumistaan johonkin. Häpeä kuitenkin kuvastui hänen petojensa eläimellisiltä kasvoilta, hän pystyi havaitsemaan raivon sokaisemin silmin. Hän puuskahti ja hönkäys purkautui ilmaan sakeana huuruna.
Poika nurkassa, jota toinen Harmaasarvien veljeksistä vartioi, tärisi kuin horkassa. Slakith murahti kun närkästys pyrki yhä uudelleen hänen kurkkuaan ylös. Parastahan tässä ei ollut edes se, että Slakithin pedot olivat epäonnistuneet surkeasti tuon kyläpahasen ryöstämisessä ja heidän pitäisi nähdä nälkää taas melkein viikko ennen kuin seuraavaa hyökkäystä minnekään kannattaisi harkita, vaan se, ettei ihmisten ilmeisesti sokea johtaja ollut näyttänyt noteeraavan tuota repaleista pojanrauniota, vaikka hän oli käytännössä roikottanut tätä hiuksista kapteenin silmien edessä. Kuinka sokea voi ihminen olla? Eikö tuo ihmisnappula ollut juuri se, mitä koko solmussa kiemurteleva maakunta etsi?
Mitä Slakith sitten tekisi, jos hän ja Ka’Throng, sekä Se, olisivat olleetkin väärässä? Pitäisi kehitellä varasuunnitelma. Häneltä ei ryöstettäisi jälleen mahdollisuutta päästä päämääräänsä. Missä se Ka'Throng luuhasi nyt?
Slakith turhautui taas, karjaisi, kääntyi kannoillaan ja marssi ulos sateeseen. Hänellä oli ajatus mistä shamaani löytyisi. Nälkiintyneen, laiminlyödyn, nuorukaisen yhä kirkkaansiniset silmät seurasivat valtavaa karvaista hahmoa ulos ovensuusta, kunnes sadeverho sai hahmon ääriviivat häipymään. Koirien haukunta ja petomiesten mylvintä täyttivät jälleen hänen tietoisuutensa. Pieni toivon häiven pyrki hänen mieleensä ja poika tarttui siihen epätoivoisesti – niiden viimeisin operaatio ei ollut mennyt lainkaan tuon valtavan eläimen suunnitelmien mukaan. Poissaoleva hymynkaarre nousi pojan suupielille. Hän ei ollut ymmärtänyt mitä peto oli mylvinyt kansansa kielellä, mutta sen turhautuminen oli hyvä merkki.
Jep jep, eli vituiksihan se meni. :) Injuryrollit olivat 95% knocked downeja, ja nekin saatiin omalla vuorolla aikaiseksi, poislukien yhtä stunnia, jonka senkin taisin saada hammerin injurysta. Slakith itse sai kuitenkin yhden youngbloodin lopullisesti hengiltä (jee!), ja yhden toisen ihmisen out of actioniin saaden hiukan ekspaa. Vihollisen daggerien kriittiset Slicedit, joita tuli Monta, sitten pilkkoivatkin petojani tasaiseen tahtiin, ja lopulta Slakith jengeineen sai tarpeekseen verilöylystä ja veitsisateesta joukkionsa ympärillä ja jätti kyläpahasen ja vallattaksi tarkoitetut talot ihmisille. Slakith oli kuitenkin onnekas - miestappioista huolimatta raajoja silpovat veitset eivät saaneet ketään lopullisesti hengiltä, vaan samalla petomäärällä tsippaillaan yhäkin eteenpäin. Sain kypäriä bestigoreille, jotka ilmeisesti kaipasivat niitä kipeästi, ja lisäsuojausta lucky charmien muodossa jengiin. Olisi tässä huonomminkin voinut käydä.