Hargendorfin liepeillä.

[Ilkeapikkuperkele]

Ei nukuttanut viime yönä vain tälläistä tuli aikaseksi. Kirjoitus virheitä varmasti löytyy ainakin jonkun verran, mutta koittakaa kestää. Katsotaan saataisko tälle joskus jatkoa... Mutta asiaan:

1.luku. Yön pimeydessä.

”Työntäkää tuo tykki nopeasti paikalleen! Keisarin nimeen, meillä ei ole nyt aikaa hukattavaksi!” Kapteeni Klaus Johanstandt huusi. Hän oli noin kolmenkymmenen, harteikas ja valmistunut aikoinaan Aldorfin kadettikoulun 358. kurssilta, josta sen jälkeen oli saanut komennuksen takaisin kotikonnuilleen Nordlandiin rannikkovartija rykmentin päälliköksi. Hänen alaisuuteen kuuluivat noin sadan miehen vahvuinen keihäsosasto, 80 miestä varustettuna kiväärein ja varsijousin, kaksi tykkiä ja mörssäri. ”Te siellä! Tuolle kukkulalle kahteen riviin järjesty! Ettekä avaa tulta ilman minun käskyä!” Hän jakoi ohjeitaan ja katsahti kohti merta. Noin tusinan verran mustia laivoja liikkui nopeasti kohti rantaa, vaikka myrsky tuntui vain yltyvän. Alukset suuntautuivat rantakaistaleelle, joka oli vain muutaman virstan päässä Hargendorfin kaupungista joka nukkui varmasti tietämättömyyttään. ”Toivottavasti se tolvana saa sanan vietyä perille ja tuo vahvistuksia, tai tästä tulee todella lyhyt taistelu” Klaus mumisi itsekseen ja jatkoi puolustuslinjan valmistelua.

Erathanian käänsi päätään ja tuijotti kohti rantaa. ”Ihmiset nähtävästi ovat havainneet tulomme… Yrittävät puolustautua.” Tokaisi yksi luutnanteista hänen takanaan. ”Nähtävästi.” Erathanian vastasi ja käänsi katseensa taas karttaansa. Hän oli pukeutunut raskaaseen haarniskaansa ja näytti siltä, ettei häntä tämä sotaretki kiinnostanut juurikaan. Hän oli palvellut noitakuningasta useissa taisteluissa ja nyt mitättömien ihmisten ryövääminen ja orjuuttaminen oli jokseenkin toisarvoista verrattuna Ulthuan saarille tehtävään invaasioon. ”Ne ovat minun miehiäni, jos nämä ihmiset osaavat edes vähän sodankäyntiä maihinnousu voi epäonnistua.” Jatkoi luutnantti ja otti varovasti askeleen kohti Erathaniania. ”Eikös sinun pitäisi olla sitten noissa veneissä eikä kertomassa tätä minulle?” Erathanian tiuskaisi ja kääntyi kohti luutnanttia. ”Viime yönä annoin tiedustelijoiden nousta rantaan ja merkistämme heidän käskynsä on varmistaa rantautumisalue. Joten, vieläkö luutnantti haluaa neuvoa minua taktiikassa vai pidänkö huolen, että seuraavan kerran olet ensimmäisessä veneessä?” Luutnantti otti pikaisesti askeleen takaisin ja nyökkäsi vain hyväksyvästi komentajalleen ja näytti selvästi miettivän seuraavia sanojaan todella tarkkaan. ”Antakaa merkki.” Erathanian käski rauhallisesti ja katsoi kuinka palava vasama laukaistiin yhdestä aluksen kannella olevista jousen kaltaisesta heittimestä.

”Kapteeni, katsokaa tuota!” Yksi rykmentin kersanteista huudahti ja osoitti palavaa vasamaa joka sinkoutui kohti rantaa. ”Mitä helv..” Klaus nosti katsettaan ja samassa näki kuinka vasama osui ranta hiekkaan. Seuraavaksi tapahtui jotain, mitä Klaus ei voinut uskoa. Koko rannan matkalta syttyi rantahiekkaan sinihehkuinen liekki, josta työntyi nyt paksua harmaata savua eikä edes vesisade ei näyttänyt heikentävän liekkejä mitenkään. ”Nyt on piru irti! Oliver! Vie miehesi rantaan ja sammuta hiekalla tuo pahuksen liekki! Yrittävät sokaista meidät!” Klaus huusi lähimmälle kersanteistaan ja veti miekkansa huotrasta. Samassa hänen päänsä ohi suhahti jokin. Heittäytymällä maahan hän juuri ja juuri sai väistettyä seuraavan nuolen joka muuten olisi luultavasti lävistänyt hänen kaulansa. ”Vihollisia takanamm..” Huuto katkesi parkaisuun ja kiväärin laukauksia alkoi kuulua.

Klaus nousi nopeasti ylös ja huomasi kuinka heidän takaa hyökkäsi ainakin tusinan verran mustia hahmoja hevosin ja heidän perässään kymmenkunta haltiaa jousineen. ”Suojelkaa tykkejä ja mörssäriä! Keihäät siilimuodostelmaan! Ilman niitä meillä ei ole toivoakaan estää noiden rantautumista!” Klaus huusi kersanteilleen kaivaen pistoolinsa ja laukaisten sen kohti päin tullutta ratsastajaa pudottaen tämän hevosensa selästä. Hän näki kuinka viisi hänen sotilastaan kaatui vihollisen jousien vasamiin tykin luona. ”3.ryhmä, yhteislaukaus kohti noita perkeleitä!” Huusi nuori kersantti osoittaen vihollista ja korvia huumaava rätinä kaatoi useita ratsastajia.

Haltiat, vaikka olivatkin menettäneet yllätyksen edun, yrittivät sinnikkäästi kohti tykkejä ja niittivät keihäsmiehiä tieltään taidokkain iskuin välttäen itse tulematta keihään lävistämäksi. ”Keisarin puolesta!” Klaus huusi ja ryntäsi kohti varustuksia missä tykit olivat. Torjuen kilvellä ensimmäisen haltian iskun ja nopealla pistolla avaten tämän vatsan hän tappoi taas yhden heistä. Samassa hän vilkaisi kohti rantaa. Oliverin miehet olivat saaneet sammutettua tulen, mutta juoksivat nyt täyttä vauhtia takaisin kohti varustuksia. Ensimmäiset haltioiden veneet olivat jo rannassa ja loput ehkä vain kahden- kolmensadan metrin päässä ja lähestyivät todella nopeasti. ”Nopeasti, Tulta tykeillä, Maalina vielä vesillä oleva vene!” Klaus huusi torjuen taas yhden iskun haltian miekasta. ”Kyllä kapteeni!” Huusi yksi aseiden miehistöstä joka oli saanut vasaman vasempaan käteensä. ”No niin pojjaat, koro 4 naksua, matka 200metriä, ennakko 6 jalkaa.. valmiina. TULTA!” Hetkeä myöhemmin korvia repivät pamaukset ja kaksi välähdystä täytti taistelutantereen ja hetken Klaus näki sen haltijan kasvot jonka rintaan oli survonut juuri miekkansa.

Hän katsoi merelle ja näki kuinka kaksi tulikuumaa kuulaa matkasi kohti lähestyvää venettä… Ensimmäinen meni jonkun verran ohi vasemmalta, mutta toinen osui suoraan maalinsa upottaen sen ja miehistön lähes välittömästi rankkaan aallokkoon. Hän kääntyi kohti mörssäriä ja näki kuinka sen miehistö makasi maassa viiltoja ja vasamia kehot täynnä. Klausiin kuitenkin heräsi pieni toivon kipinä. Ehkä Hargendorfissä oli kuultu nämä laukaukset ja lisäjoukot olisivat tulossa…

Taistelu ei suinkaan ollut ohi rannalla. Vaikka useimmat veneet tuhoutuivat armottomassa tykkitulessa, rantaan päässeistä jalkautui lähes sata haltiaa, jotka olivat aseistautuneet sapelein ja veitsin ja kantoivat selässään paksua merikäärmeen nahasta tehtyä viittaa. Viha sisimmissään he ryntäsivät kohti ihmisten linjaa, joka myös oli harventunut tuntuvasti.
Klaus katsoi kohti etenevää vihollista pelonsekaisin tuntein. Jos vahvistukset eivät tulisi ajoissa, hänen miehensä eivät voisi pitää asemia. Keihäitten määrä oli supistunut ainakin kolmanneksella ja useat kivääri- ja varsijousimiehet olivat joko haavoittuneita tai kuolleita tai heidän ammustilanteensa oli käymässä vähiin. Lisäksi kukaan ei osannut käyttää mörssäriä tehokkaasti. Hän oli ihme kyllä selvinnyt naarmuitta tähän asti. ”Keihäät kahteen riviin ympärilleni! Ampujat! Merkistäni ammutte yhteislaukauksen, jonka jälkeen taistelette veitsillänne tai mitä ikinä kannattekaan. Sigmarin nimeen, emme päästä noita perkeleitä tästä läpi helpolla!”

Loppu vähän kökösti, mutta onpahan teillä jotain mitä odottaa. Haukkukaa ihan vapaasti, kritiikistä oppii enemmän kuin kehuista vaikka jälkimmäisiä on kivempi saada.

[Häkä-Ässä]

Älä sano niitä kivääreiksi. Varmasti kuitenkin sileäpiippuisia.

[Ilkeapikkuperkele]

Älä sano niitä kivääreiksi. Varmasti kuitenkin sileäpiippuisia.

Handgun taipuu käsiaseeksi ja siitä edelleen kivääriksi. En tarkalleen muista BBB:n tai Empiren armybookin kuvausta vehkeestä, mutta kyllähän noita löytyi meidän maailmassamme myös myös rihlattuna. Lisäksi olisi hyvä muistaa, mitä termeja silloin näistä on käytetty. Pistooli ja... kivääri ?

Muita kommentteja ?

[Häkä-Ässä]

No. GW:n kannalta kantaani puoltavaksi tekijäksi voin sanoa että Kääpien armybookissa mainitaan rihlaus heidän erikoisuudekseen. Empire myös jäljittelee uuden ajan alun Saksaa ym. Euroopan sivistysvaltioita, ja tähän aikaan sileäpiippuinen lunttu/rataslukko-musketti oli vallitseva tuliase. Rihlaus yleistyi vasta 1800-luvulla. Empiren aseiden ulkonäkö viitta myös nimenomaan 1500-luvulle, ja minusta olisi optimistista kuvitella rihlaus Keisarin pyssyjen vakiovarusteeksi.