Myrskyn Sola 3 - Vihdoin ja viimein tämäkin loppu

[Terminator Sergeant]

Aamu sarasti synkkänä. Pilviverho ei ollut väistynyt mihinkään ja satunnainen pieni salama sykki ylhäällä pilvissä. Ilma oli painostava, eivätkä pikkulinnut lentäneet ilmassa. Satunnainen heinäsirkka eksyi kaksintaisteluareenan laidalla sirittämään surumielistä sävelmäänsä. Alhaalla maassa seisovaa suurta hahmoa tämä vähintään masentava näkymä ei tuntunut haittaavan tippaakaan.
Kaaosherran panssari sihisi pahaenteisesti sinisen sähkövirran kulkiessa sen pinnalla. Näytti todellakin siltä kuin haarniska olisi imaissut salamoita sisäänsä. Kohokuvioinen lohikäärme rintapanssarissa väänteli naamaansa ja tuprutteli höyrypilviä ilmaan. Taistelukehän ympärille kertyi pikkuhiljaa uteliaita ihmisiä, jotka olivat kuulleet haasteen edellisenä iltana ja tulivat kiinnostuneina seuraamaan. Heitä oli ehkä pari tusinaa, tuskin niinkään paljoa.
Vlad istuskeli ottelualueen laidalla laiskasti, katsellen yksinäistä heinäsirkkaa. Hän köllähti selälleen, ja ojensi kätensä niskansa taakse. Odottelu ei selvästikään haitannut nuorempaa soturia.
Zerstören nojasi kaksin käsin miekkaansa, katse maahan käännettynä ja vaikutti olevan ikäänkuin transsissa.

Hetken päästä kauempaa kuului hiljaisena askelia ja mölinää. Zerstörenin oikea silmä rävähti auki ja tuikki punaisena. Olorilta otettu amuletti kalisi hänen kaulassaan kevyessä tuulenvireessä. Hymy levisi hänen kasvoilleen ja Vlad kuuli hänen mutisevan itsekseen; "Odota vain, isoisä... minä näytän heille vielä..."
Sitten hänen tavallisempi äänensävynsä tuli jälleen esiin syvänä rintaäänenä joka kumisi kaikkien lähellä olevien korvissa. "Viimein! Tule kohtaamaan luojasi, sinä saastainen luusäkki!"
Hän irrotti miekkansa kosteasta maasta lennättäen märkää hiekkaa liian lähellä olleitten kyläläisten päälle. Jättimäinen soturi virnisti ja selvästikin nautti tulevan taistelun tunnelmasta, joka leijui ilmassa.

Tunak Hemuli asteli kohti ottelualuetta ilmeisen darraisena. Miten epäkuollut voi olla ottanut liikaa, Vlad ihmetteli itsekseen noustessaan seisomaan, valmiina kohtaamaan vastuksensa. Tukeva nyrkki puristui kylmän kirveen neliskulmaisen varren ympärille. Lisää huutoihin heränneitä kyläläisiä valui aamupöhnäisinä katsomoon...

[Ookami_Tez]

"On ilo tietää että olette valmiita kunnioittamaan meitä, jos häviämme, mutta se ei ole tarkoituksenamme. Mutta vannon sukuni nimeen että kun olette kaatuneet hautaan teidät ja varmistan että se tehdään kunnioittavasti." Nickolette sanoi vieden kätensä miekan kahvalle ja vetäen sen hitaasti esille. "Kohdaktoon terämme taistelukentällä ja uljaampi poistukoon sieltä voittoisana Archelo Scarlatti ja Donovic!" Nickolette huudahti nostaen miekkansa eteensä odotaen että Archelo ristisi oman miekkansa tämän kanssa. Mikael nosti kätensä Nickoletten olkapäälle vieden itsensä tähän kiinni. "Tulkoon tämän ottelun voittajasta turnauksen voittaja ja rauhantuoja." Mikael sanoi hymyillen. Vaikka olikin harmillista kohdata toisia ihmisiä jo nyt turnauksessa olisivat he silti varmasti hyvillä mielin haastamassa nämä soturit toivoen koettelemusta, jota he eivät koskaan meinanneet saada kotonaan ollessaan yhdet parhaimmista taistelioista.

[Horde Lover]

Nousten ylös kellarista Gongo haistoi tutun hajun. Palava ihmisliha. Majatalo oli tyhjä, mutta ihmisiä oli enemmän kauduilla kuin gnoblareita kaatuneella kultakaravaanilla. Lähtien halkomaan tietään massan halki kuuli hän papin julistuksen. Häntä vastaan olisi tulossa haltia ja mitä ilmeisimmin miekkamestari. No, jos hän kestäisi alun, olisi loppu melko selvä. Yksi asia häntä kuitenkin jäi vaivaamaan. Ottelisiko hänen ystävänsä hänen kanssaan.
Pian hän sai selville että hajun lähde oli joku hullu, joka oli riehunut kirkossa. Palakoon, Gongo ajatteli, huutaen samalla:"Koska ruoka tarjoillaan?", viitaten piikillään kohti palavaa hahmoa,"Olis se vuan synti piästää noin hyvä lihakimpale mennee hukkaa!"

Joo, fluffia vasta nyt, kyn ei kotikone (taas vaihteeksi) toimi yhtään, pittää koulun koneilla kirjoitella.

[Rotten sound]

Nousten luolan suulta sade piiskasi peikon tummaa hahmoa aamun pimeydessä. Vieressä oleva puu räjähti kappaleiksi ja taivaalta kuullui jyrinää. "Tänään ei ole mukavaa kuolla tuollaiseen." Heimir sanoi hymyillen Fenjalla ja lähti kohti kylää jättäen jälkeensä vesilammikoita.

Kylässä kaikki olivat viellä nukkumassa tai tekemässään aamurutiineitaan, kun Heimir käveli kohti niittyä missä hänen tulisi kohdata vihollisensa.

[Ilkeapikkuperkele]

Erathian ja Cervus kävelivät niitylle. tuntui, että sade vain yltyi kokoajan."Cervus, kun suojaat selustani, hoidamme heidät yksikerrallan." Totesi Erathanian ja tarkasti ympäristöään. Heidän vastustajiaan ei näkynyt vielä, vain yksinäinen peikko tallusteli pitkin peltoa. "Piru parka, toivottavasti emme kohtaa häntä vielä hetkeen." Hän mutisi ja he jäivät odottamaan vastustajiaan.

[El Capitan]

Ensimmäinen ottelu sitten käytiinkin. Pitkästä aikaa kirjoitin näin paljon yhteen otteluun.

Zerstören & Vlad vs Tunak & Hemuli

Tunak ja Hemuli olivat saapuneet niitylle pahasti myöhässä. Zerstören ja Vlad olivat jo olleet sateessa odottamassa pitemmän aikaan kun nämä kaksi muumiota kävelivät tönkkömäisesti eteenpäin. Heidän raajansa eivät paljolti liikkuskelleet normaalisti ja kyläläisiä pelästytti heidän tapa kävelä selkäsuorana ja kädet liikkumatta siinä sivussa. Aivan kuin ne olisivat olleet joitain mielettömiä koneita, jotka vain odottavat sopivaa käskyä noudattaa. Vaikka Tunak välissä astuikin jalallaan huonosti välissä saaden hänet hoipertelemaan paikka paikoin, ei se paljoa kyläläisiä lohduttanut. Heitä näky siitä huolimatta hirvitti ja sai heidät antamaan suosion osoituksensa Zerstörenille ja Vladille, joilla oli rohkeutta vastustaa näitä kahta konetta tänään.

Zerstören oli ihmeissään, miten Tunak oli kyennyt juomaan itsensä tuollaiseen kuntoon, mutta nähdessään niiden vetävän aseitaan esiin ja kuulleessaan, miten yleisö hurraisi hänelle ja Vladille, hänen mielensä palasi tähän otteluun. Ennen kuin hän lähti taistelemaan, hän kertoi Vladille, että hoidetaan homma kaikessa rauhassa ja pysytään yhdessä. Hehän ovat kuitenkin muumioita nopeampia ja yhdessä he kykenevät liikkumaan heidän ympärillään todella ketterästi, joka olisi heidän valttikorttinsa tässä ottelussa. Vlad kuitenkin näytti olevan haluton tulemaan hänen avukseen taisteluun. Jotenkin, hän oli menettänyt kaiken uskon omiin taitoihin ja antanut pelolle vallan, joka näkyi kyläläisten kasvoilla. Hän ei pystynyt miettimään mitään muuta, kuin muumioiden luisia käsiä ja kammottavaa hajua, josta kaikki elävä pysyy niin kaukana kuin mahdollista.

Zerstören ei kuitenkaan hyväksynyt oppipoikansa pelokkuutta. Pelko on heikkojen tunne ja hän ei suvaitsisi tätä hänen tovereiltaan. Se heikentää omaa suoritusta ja voimistaa vihollisen, koska tämä tietää, että häntä pelätään. Vladin jääminen pois taistelusta tietäisi sitä, että hänen pitäisi yksin kohdata kaksi muumiota samaan aikaan, joka ei ollut miellyttävä ajatus Zerstörenistä. Hän otti muutaman askeleen kohti Vladia ja rohkaisi häntä kielellä, jota kukaan ympärillä olevista ei ymmärtänyt. Zerstören puhui hetken, mutta sellaisella äänensävyllä, että moni alkoi pelkäämään häntä enemmän kuin noita muumioita tuolla toisella puolella. Pian Vlad saikin rohkeudensa takaisin mestarinsa puheiden ansiosta ja nyökäten tälle, hän toi miekkansa esiin.

Zerstören ja Vladin kävellessä Tunakia ja Hemulia kohti, Hemuli lähti heitä vastaan katsomatta taaksepäin. Tunak puolestaan itse iski miekkansa mutaiseen maahan ja levitti kätensä sivummas. Laittaen kätensä nyrkkiin, ne alkoivat hehkua kirkkaan vihreinä. Tuuli ulvoi pelottavan kuuloisena vanhan muumion mädäntyvän lihan raoista ulos päästyään ja pian koko olento alkoi heilumaan ulvonnan tahtiin. Kyläläiset ottivat takapakkia hänen ympäriltään ja katsoivat kauhuissaan, mitä se ihmettä se teki. Jopa Zerstören ja Vlad pysähtyivät katsomaan, mitä Tunak oikein aikoi aina siihen saakka, kunnes Hemuli oli päässyt heidän luokseen. Tunkakin jatkaessa heilumista kädet vihreinä, Hemuli otti kohteekseensa Vladin.

Nähdessään muumion tulevan kohti miekka olan taakse ojennettuna, Vlad muisti mestarinsa sanat, jotka olivat rohkaisseet häntä. Häntä ei pelottanut lainkaan kohdata tämä olento, mutta oli hyvin yllättynyt nähdessään mestarinsa hänen luonaan. Hän oli ajatellut, että nyt kun Tunak oli haavoittuvainen, Zerstören hoitaisi hänet nyt pois, mutta sen sijaan hän oli täällä luonani. ”Miksi ihmeessä”, Vlad ajatteli. Suojatessaan itseään hetken aikaa Hemulin iskuilta, Zerstören tuli mukaan taisteluun ja iski miekallaan Hemulia selkään kerta toisensa jälkeen. Vaikka miekka upposikin syvälle Hemulin ihoon, tai siihen, mitä siitä oli jäljellä, se ei näyttänyt välittävän siitä lainkaan.
Se jatkoi taistelua yhtä raivokkaasti kuin se oli sen aloittanutkin. Vladin ja Zerstörenin otettua vähän askelia taaksepäin hengähtääkseen, Zerstören sanoi: ”Me taistelemme yhdessä, se on valttimme. Muistathan Vlad.”. Vlad pysyi vaiti, mutta hän selvästi ymmärsi, mitä mestari oli tarkoittanut.

Hemuli kuitenkin oli pysähtynyt paikoilleen eikä ollut tullut kaaoksen palvelioiden perään näiden vetäytyessä taaksepäin. Se vain seisoi paikoillaan seissein, kuin olisi juurtunut niille sijoilleen. Kuin puu itse asiassa. Tämä hämmensi Vladia ja Zerstöreniä. Samaan aikaan Tunak oli lopettanut heilumisen ja nyt koko muumio hehkui vihreänä. Tällä kertaa tosin kirkkaus oli vaihtunut myrkyn vihreään ja ulvova tuuli muuttui pian selviksi sanoiksi, joita muumioiden pyhät papit sanelevat tehdessään taikuuksiaan. Juuri ennen kuin Zerstören ymmärsi, mitä Tunak oli tehnyt koko ajan, maasta nousi luinen käsi esiin.

Vlad säikähti ja karjaisi tunnettuaan jonkin tarttuvan hänen jalkaansa. Hetkessä hänen molemmista jaloistaan oli tarrattu kiinni ja nähdessään, kahden luurangon nousevan maasta ylös, hän säikähti kovasti ja kaatui maahan selälleen. Zerstören itse puolestaan pysyi tyynenä ja taisteli karjumisen sijaan. Heti kun jotain ilmaantui maahan, hän tarttui siitä, veti ylös ja repi sen kappaleiksi. Hemuli edelleen seisoi paikoillaan. Kaksi luurankoa, jotka olivat tarttuneet Vladista kiinni, olivat nyt päässeet kokonaan ylös ja vetivät itseään käsillään kohti Vladin kasvoja. Ojentaen käsiään hänen kaulaansa kohti ne yrittivät kuristaa tämän hengiltä, mutta ennen sitä, kuului ääniä, jotka muistuttivat luun murskaantumista. Sitä ne olivatkin. Vladin aukaistua silmänsä, hän huomasi Zerstörenin seisomassa hänen vierellään. Hän oli jälleen tullut apuun.

”Älä pelkää. Taistele!”, Zerstören sanoi vihaisena Vladille, joka vapisi kuin haavan lehti.

Samaan aikaan, uusi aalto kuolleita alkoi nousemaan maasta. Suurin osa kyläläisistäkin olivat karanneet kauhuissaan pois niityltä. Jäljellä olevat katsojat katsoivat silmät pyöreinä, kun Tunak toi väkeä ylös uudestaan ja uudestaan Zerstörenin ja Vladin kimppuun. Kaikki kuolleet eivät kuitenkaan nousseet aivan Zerstörenin ja Vladin lähettyville, vaan osa nousi Hemulin läheltä pystyyn. Nämä muutamat pysyivät visusti Hemulin lähettyvillä, mutta näyttivät halukkuutta lähteä taisteluun heilumalla ja iskemällä ympärilleen. Zerstörenin ja Vladin rikottua kaikki sillä hetkellä nousseet luurangot, Hemuli ojensi aseensa heitä kohti ja humisi. Vieressä olevat luurangot lähtivät juoksuun ja pian itse Hemulikin otti osaa taisteluun.

Jälleen kerran Hemuli otti kohteekseensa Zerstörenin, joka uhmakkaasti taisteli vastaan hänen luokseen tulleita luurankoja. Zerstören oli hyvin iloinen nähdessään, että Hemuli tuli häntä kohti, koska hänelle jäi hampaan koloon viime kerta, jolloin hän ei kyennyt kaatamaan sitä. Ennen kuin Zerstören ehti lähteä vastaan, Vlad juoksi jo sitä kohti iskien kaikki muut kuolleet palasiksi matkan varrella. Hän iski niitä miekallaan, käsillään ja välissä jopa iski päällään kallot halki. Hemulin luokse päästyään, hän veti miekkansa taaksepäin ja pistämällä iski sen Hemulin vatsan lävitse. Hemuli kuitenkin pysyi seisaallaan liikahtamatta senttiäkään taaksepäin. Hemuli tarttui Vladia rinnuksista ja nosti ilmaan. Se aukaisi suunsa ja päästi löyhkän Vladin kasvoille, joka sai hänen kasvonsa vääntelehtimään. Vlad yritti panna vastaan iskemällä nyrkillään muumiota sinne, minne kykeni, mutta se vain otti osumaa vastaan siitä mitenkään välittämättä. Vlad katsoi hampaitaan purren, missä Zerstören oli kun häntä tarvitaan. Valitettavasti, hän oli hyvin kiireinen, koska luurankoja nousi melkein koko ajan maasta ylös ja kaikki nämä olivat hyökänneet samaan aikaan hänen kimppuun. Vaikka Zerstören kykenikin tappamaan kaikki nopeasti, niitä näytti siitä huolimatta riittävän.

Hemuli laski toisen kätensä irti rinnuksesta, tarttui miekkaansa ja toi sen Vladin kasvojen lähelle. Hitaasti liikuttaen sen terää koko ajan lähemmäs hänen kasvojaan, Hemuli leikitteli hänellä. Se katsoi tummilla silmäkuopillaan, miten Vlad ei ollut menettänyt malttia ja pysyi itsepäisesti huutamatta apua tai kauhusta. Se olisi niin halunnut hänen alkavan rukoilla jumaliaan. Lopulta Hemuli kyllästyi huutamisen odottamiseen ja laski kätensä hieman alemmas, noin vatsan korkeudelle aikeinaan tehdä Vladille saman, mitä Zerstören oli tehnyt sille.

Vlad alkoi rimpuilemaan ja yritti päästä pois muumion otteesta ennen iskua, mutta ote oli liian tiukka. Hän ei saanut muumiota liikahtamaan tippaakaan lyönneistä ja potkuista huolimatta, mutta silti hän yritti. Pian hän tunsi, kuinka miekan terä lävisti panssarin kuin ohuen paperin ja tunkeutui syvälle vatsaan. Läpi se ei tullut, mutta kipua kuitenkin se tuotti tarpeeksi, että Vlad ei enää kyennyt olla huutamatta. Hemuli veti miekansa hänen sisältään pois ja päästi irti antaen uhrinsa tippua kuraan. Sen jälkeen se kääntyi ja näki seuraavan kohteensa ja lähti tätä kohti kävelemään jättäen Vladin niille sijoille kuolemaan.

Zerstören oli kerinnyt saaman kaikki nousseet luurangon tapettua ja sai nähdä, kuinka Hemuli iski miekallaan Vladia vatsaan. Nähdessään oppipoikansa kaatuvan maahan makaamaan liikkumatta, hänkin kaatui maahan polvilleen valittaen kovaan ääneen. Hän kuitenkin ryhdistäytyi uudelleen kuullessaan Hemulin askeleet häntä kohti. Tunakikin oli jo lopettanut taikomisensa ja oli alkanut ottamaan askelia kohti toveriaan ja häntä. Hemulin astellessa polvillaan olevan Zerstörenin eteen, se katsoi häntä kohti miekka kohotettuna ylös. Se katkaisisi hänen päänsä hetkellä minä hyvänsä ja päästäisi tämän oppipoikansa luokse tuon puoleiseen.

Zerstören ei kuitenkaan tuntenut halua luovuttaa. Hänen kasvoihinsa syntyi lukuisi ryppyjä otsan ja leuan lähentyessä toisiaan. Hänen silmänsä muuttuivat punertaviksi ja hänen mielensä täytti niin suuri viha, että hän ei kyennyt miettimään mitään muuta. Salama iski. Se iski toisen ja kolmannen kerran. Kolmannen iskun jälkeen Hemulin terä laskeutui Zerstörenin kaulaa kohti, joka oli edelleen polvillaan. Ennen kuin miekka kerkesi koskettamaan hänen kaulaansa, Zerstören nopeasti kääntyi ja iski miekallaan Hemulia käteen katkaisten sen keskeltä käsivartta. Käsi lensi kauas heidän luoltaan ja Hemuli liikahti taaksepäin heilutelleen niin kokonaista että puolikasta kättään ympärillään. Zerstören nousi takaisin jaloilleen ja katsoi kättänsä katsovaa Hemulia kohti vihaisesti. Raivokkaasti huutaen, hän lähti juoksemaan sitä kohti iskien lukemattomia kertoja miekallaan kaikkialle sen ruumiiseen. Zerstören kuitenkin väsyi nopeasti ja lopetti iskemisen. Hän seisoi sateessa Hemulin palasten ympäröimänä.

Tunak ei pitänyt siitä, että sen toveri pilkottiin palasiksi tämän nähden. Kukaan ei ole vuosituhansiin uskaltanut uhmata heidän ja heidän mahtiaan tätä päivää ennen. Kaikki pakenivat kauhuissaan nähdessään hänen mädäntyvän ruumiin, josta kaksi pientä korppikotkaa etsivät nälkäisinä jotain ruuaksi ja Hemulin uskomaton kyky ottaa osumaa niin miekoista kuin nuolista kauhistutti hänen uhmaajiaan enemmän kuin minkään elävän olennon aseen käsittelytaidot. Tunak otti kirveestään kiinni kaksin käsin ja lähti kävelemään kohti Zerstöreniä, joka oli ojentanut kätensä sitä kohti osoittamaan.

Pian Tunakin askeleet alkoivat tuntumaan raskailta ja sen vauhti hidastui nopeasti. Pian se oli kokonaan paikoillaan. Kirves alkoi heilumaan sen käsissä, mutta pysyi tiukasti otteessaan. Kirveen terä muuttui valkoiseksi ja hetkessä se lähti aallon lailla täyttämään koko kirveen. Tunak katseli, mitä ihmettä hänen kirveellensä oli tapahtunut kunnes tunti jonkin muuttuneen. Se ei enää tuntunut samalta kuin ennen. Ikään kuin siitä puuttui jotain. Se ei kuitenkaan haitannut Tunakkia paljoa, koska se oli kuitenkin edelleen kirves, jolla se kykenisi teurastamaan Zerstörenin vaivatta, jos saisi siihen tilaisuuden. Itse Zerstören vähän matkan päässä näytti olevan iloinen, koska oli saanut jotain aikaan. Kenteis jotain sitten oli tapahtunut.

Tunak ei kuitenkaan jäänyt paikoilleen miettimään, mitä oli tapahtunut vaan otti askelia Zerstöreniä kohti, joka lähti myös tulemaan kohti. Zerstören kuitenkin oli sitä nopeampia, joten Tunak ei tarvinnut ottaa montaakaan askelta kun sai iskeä kirveelläänsä. Jokin kuitenkin tuntui oudolta sitä heilutellessa, koska ennen se osui aina halutessaan tuhovoimaisella voimallaan, mutta nyt hän ei osunut. Zerstörenillä ei ollut mikään vaiva väistää iskuja tai torjua niitä. Tunakin jäädessä ihmettelemään, minne sen taistelutaidot ovat kadonneet, Zerstören iski puolestaan itse useita iskuja kuollettavan tarkasti sen ruumiiseen tehdän uusia reikiä muutenkin repaleiseen nahkaan.

Tunak kuitenkin pysyi sitkeästi pystyssä vaikka oli juuri ottanut osumaa pahasti. Elävä olento tuskin seisoisi yhtä lujasti pystyssä noiden iskujen jälkeen, mutta Tunak oli kuin ei mitään. Aivan kun häneen ei oltaisi tehty mitään. Se ei kuitenkaan haitannut Zerstöreniä paljoa, koska hän oli päässyt jo ajat sitten veren makuun ja nautti jokaisesta iskemästään iskusta, koska se vahvisti hänen aistejaan ja lisäsi seuraavan iskun voimaa. Hän oli jo niin hyvässä kunnossa, että kaikki Tunakin iskut tuntuivat tulemaan niin hitaasti, että hän pystyi vain astumaan syrjään ja katsoa, kuinka kirves laskeutuu maahan nostattaen kuran ja veden heidän jalkineille. Zerstören ei kuitenkaan ruvennut koettelemaan onneaan tai aikailemaan ottelun lopettamista, joten hän ryhtyi takaisin toimeen. Aluksi tehden Tunakin vaarattomaksi iskemällä tämän kädet palasiksi, hän siirtyi jalkoihin. Tunak kaatui maahan raajattomana heilutellen päätään puolelta toiselle. Zerstören katsoi sen vieressä seisten iloisen näköisenä, kuinka se vielä jaksoi väännellä kasvojaan. Yksi isku jäljellä.

Zerstörenin vedettyä miekkansa Tunakista pois, hän alkoi puhdistamaan sitä taskustaan ottamalla liinalla. Hänen takaansa alkoi kuulumaan askelia ja kääntyessään hän huomasi, muutaman papin tulevan hakemaan Tunakin ruumista. Yksi heistä onnitteli Zerstöreniä voitosta muiden kerätessä Tunakin osia maasta ja pian he tekivätkin lähtöään. Zerstören ei ymmärtänyt täysin, miksi he tulivat hakemaan Tunakin ruumista, mutta yksi papeista oli puhunut jostain sielun siunaamisesta ja opastukseen siitä, mitä se tulisi kokemaan Helvetissä sinne jouduttuaan.

---------------------------------------------

Njoo, ottelu oli mitä mielenkiintoisin ja varmaan pisin koskaan. Ehdin jo kyllästyä noppien heittelemiseen. Hemuli ja Vlad eivät saaneet paljoa aikaan. Aina silloin tällöin tekivät satunnaisia haavoja. Kaaoslaisten magiapuollustus oli kyllä paskin hetkeen. Jokainen nostatus onnistui :). Zerstören pilkkoi sitten näitä nousseita oikein iloisesti pois Tunakin ja Hemulin tappaessa Vladin. Zerstören pillastui ja sai jopa osumia muihinkin kuin lurkkeihin. Hemuli sai kokea kovan iskusarjan Tunakin ottaessa haavan, joka sitten siirtyikin Hemuliin pistäen tämän luukasaksi :P. Aseenkantajien kaaduttua Tunak ja Zerstören iski toisiaan varmaan jotain 10 vuoroa kunnes Zerstören viimein pieksi kaikki pois kentältä. Miekastasi oli todella paljon iloa Termis, ilman sitä et olisi selvinnyt. Salama ei tehnyt mitään. Iskihän se Tunakiin kerran, mutta kun tuli hurjat 2 osumaa, niin en viitsinyt alkaa kirjoittamaan siitä.

Itse fluffikin oli jännä. Kirjoitettuani sen 2 sivua täyteen pysähdyin oikolukemaan ja huomasin, että mitäs hittoa? Z on maassa makaamassa paskassa kunnossa ja V on juuri sopivassa tilassa, jossa hänetkin voitaisiin viimeistellä. Mites näin pääsi käymään. Vaihetaas Z V:ksi tohon kohtaan, jossa H vähän kovistelee pidellen kaveria ilmassa jne. Noin, nyt päässään takasin oikeille raiteille. Jos Termis tai Juhaaha (tai joku muu) haluaa lukea sen alkuperäisen version, jossa Juhaaha oli voittajan asemassa, niin minulla on se vielä tallessa.

Mutta Juhaaha hei, alas kunnolla pelaamaan. TK:n väestä on yllättävän kiva kirjoitella, joten ala sinäkin kirjoittelemaan enemmän, mitä tähän asti olet ruksaillut.

[Juhaaha]

wat, vaikka mun hahmo kuoli, niin silti voin jatkaa?

[Ookami_Tez]

wat, vaikka mun hahmo kuoli, niin silti voin jatkaa?

Eikö se ole aika usein näissä Solissa ollut että helvetissä jatkuu meno sitten kun tuolla häviää. Ainakin siinä mielessä hyvä että jokainen pääsee sen ainakin kaksi ottelua käymään siinä. Jos on laittanut paljon vaivaa vaikka hahmoon niin ei se kauhean mukavaa ole menettää sitten heti alkuun.

[El Capitan]

Jep jep, Tezihän sen sanoi. Kierroksien aikana hävinneet tyypit jatkavat peliä Helvetissä, jossa ovat omat metkunsa. Hyvällä onnella, sieltä kanssa pääsee sitten takaisin maan päälle riehumaan.

[Juhaaha]

asia pihvi. Paskaa tulee viimeistään ylihuomenna

"EI!!11 Minä kuolinkin itse, tämä on perseestä

to be continued, valitettavasti

[Nilarakh]

Ämpärillinen kylmää ja kirkkaudesta haaveilevaa vettä hiveli Kettilin naaman uurteita tämän tekiessä tuttavuutta tarkemmin kadun mukulakivetyksen kanssa. Mies ravisteli hieman päätään vain avatakseen silmänsä ja huomatakseen kahden vihaisen naisen riitelevän omasta kolikkopussistaan ja pyyleähkön pojan risaisissa vaatteissa viittaamassa häntä nousemaan ylös. Selkä rutisi nikamistaan hetken ajan. Vartalon suoristamiseen kului tovi, mutta se ei poistanut sitä huonon olon tunnetta, mikä oli makuuasennossakin tuntunut ohimojen seuduilla. Lapsi viittoi jälleen ja teki ilmaan kömpelöitä miekan iskuja kädellään ja kaatui sitten koristen maahan. Kettil urahti myöntääkseen ymmärtämisen. Hänet oli haastettu.

Kirjoitan lisää kuhan näen haastajani fluffin tai löydän sen jostain. Muokkaan sitten tähän jatkoa vaikka.

[Terminator Sergeant]

Pieniä virheitä tuolla, mm. Vladilla on kirves eikä miekka ja Zerstöreniltä puuttuu vasen silmä ;)
Vaan eipä tuo haittaa.

Zerstören nosti Vladin maasta. Elämä hiipui nuorukaisen silmistä tämän sisälmysten vuotaessa ammottavasta haavasta. Zerstören tutki haavaa, totesi sen olevan tuotettu sellaisella aseella ettei normaali ensiapu voisi pelastaa hänen oppilastaan. Vlad olisi kuollut tämän päivän aikana.
Sateli hiljaa. Ukkosen pauke kuului hiljaisena jyrinänä ylhäältä.
Zerstören lähti kävelemään pois, kantaen raskasta taakkaansa kuin kevyttä höyhentä ja marssi rantaan.
Hän laski Vladin maahan puuta vasten istumaan joen rannalle ja lähti etsimään kalastajaa. Löydettyään hänet Zerstören kävi tämän kanssa lyhyen keskustelun ja ojensi tälle pienen pussin kultaa. Sitten hän lähti pois.
Noin puolen tunnin päästä hän palasi, työntäen pientä puuvenettä sauvalla. Vene oli täynnä olkia ja oksia, aseteltuna hautarovion muotoon. Vene karahti maihin ja kaaosherra hyppäsi alas. Hän asteli Vladin luokse ja nappasi tämän syliinsä. Kevyesti hän asetti tämän makaamaan kirves rinnallaan veneeseen.
"Hyvästi, Vlad. Sinä olit hyvä oppilas, mutta sinulla olisi ollut vielä paljon opittavaa. Toivottavasti löydämme toisemme suuresta pimeydestä, kun minun aikani koittaa. Kehitä itsesi huippuusi sinä aikana. Hyvästi."
Näillä sanoilla Zerstören potkaisi veneen ajelehtimaan jokeen. Hän seurasi sen menoa muutaman kymmentä metriä, ja sytytti sitten soihdun. Hän antoi sen palaa hetken, katsellen sen kirkasta liekkiä, joka paloi kuin tuo nuorukainen kauan sitten. Kuin hän itse kauan sitten. Vaikka ne päivät olivat jo menneet ikuisuus sitten, tuo sama liekki paloi yhä vanhan kaaossoturin sisällä.

Hän heitti soihdun veneeseen, joka leimahti liekkeihin kuin kaunis kynttilä, joka ajelehtii joessa.

[El Capitan]

Oho, oliko se miekka jossain vaiheessa? Miten niin pääsi käymään kun koko ajan oli mielessä, että hän heilauttelee kirvestä. Hemulin kohdalla puolestaan oli myös kirves, mutta en viitsinyt alkaa muuttamaan fluffia kun sitä olisi pitänyt muuttaa niin paljon.

Mutta mutta, ottelu on taas käyty ja pakko sanoa, että ottaa pahasti tyylin pistää tää näkösille.

Kettil vs Rautaneito

Kaaosten palvelioiden taistelu kaukaisen maan muumioita vastaan oli ollut kansan mielestä hyvin epämiellyttävä seurattavaksi. Kovinkaan moni ei ollut jäänyt katsomaan ottelua loppuun muumioiden tekojen jälkeen. Heidän epäinhimillisyys kestää osumaa valtavasti ja taikoa lisää ruumiita maasta, heidän sukulaisiaan ja tuttuja, oli jotain niin vastenmielistä ja kauheaa seurattavaa joidenkin mielestä, että kansa juhli ja oli iloinen siitä, että Zerstören oli kyennyt murtamaan niiden jokaisen luun tomuksi ja selviytyi hengissä. Hänen tapansa hyvästellä oppipoikansa, Vlad oli myös kansan mieleen, koska se osoitti, että hänellä ei ollut kylmää sydäntä.

Nyt kuitenkin oli toisen ottelun vuoro, joka saisi luvan olla viihdyttävä. Nuori, lihaksikas ja naisten mieleen oleva Kettil oli jo odottamassa ottelupaikalla. Sadepisarat kostuttivat miehen karhuntaljan läpimäräksi ajan kuluessa eteenpäin. Hänen kärsivällisyyttään selvästi testailtiin, koska häntä alkoi jo kyllästyttää tämä odotus. ”Mikä sillä vastustajalla.. kuka ikinä olikaan kestää?” hän tuumi ja katsoi kohti katsojia, jotka näyttivät kuiskivan toinen toisilleen jotakin. Hetken ajan päästä eräs kyläläisistä otti askelia Kettiliä kohti ja sanoi epävarmalla äänellään.

”Huhutaan, että vastustajaasi, Rautaneitoa ei ole näkynyt missään pitkään aikaan ja että hän olisi lähtenyt täältä pois.”

Aika kului ja väki alkoi tekemään lähtöään. Rautaneito oli näköjään tosiaan kadonnut kuin maan nielemänä ja Kettil pääsisi ottelusta helposti eroon ja sitä kautta jatkoon. Hänen taitojaan ei tänään testaltaisi ja matalaa profiilia pitänyt mies jatkaisi samassa linjassaan myös jatkossa. Kukaan ei tiennyt hänestä paljoa ja niin varmaan hän halusikin. Kyläläisistä oli surullista nähdä, että yhtä turnauksen ottelua ei pidettäisi ja että yksi ulkomaalaisista pysyisi noin tuntemattomana pitkään. Heitä kaikkia kiinnosti nähdä, onko hän vain kuvankaunis henkilö vai myös väen pelastaja, jota täällä kaivattaisiin. Kukaan ei hurrannut hänen nimeensä vaan kaikki lähtivät vaiti pois niityltä, odottamaan yhtä kansan suosikkia, Heimirin ottelua.

-----------------------------------

Ira poistuu pelistä pelaajan toiveen vuoksi. Nila saa autowinnin. Enpä enemmän osannut hahmostasi kirjoitella... Hoidas sie se sitten paremmin, jookos.

[Justus]

Kaikille jo liiankin tutuksi käynyt laantumaton sade läimi kohmeisilla käsillään Tharania ja Xalaiaa näiden astellessa hiljalleen kohti tuota vanhaa, valtavan suurta tammea kohti, jossa heitä luultavasti odotti jo Heimirin peikkomainen olemus. Rahtuakaan sääliä tuntematta kahleistaan irti päässyt luonnovoima kasteli kaksikon luita ja ytimiä myöten märiksi. Tharania kosteus ja kylmyys ei haitannut. Hän ei ollut tuntenut pakkasen puremaa ikuisuuksiin. Xalaia kuitenkin hytisi paksuista turkiksista huolimatta ja neidon hampaiden kalina säesti heidän matkaansa.

Sateen verhon takaa vähitellen hahmottui tammen varjo, sekä sen rinnalla vartova Heimir. Sanaakaan sanomatta Tharan asteli tammen juurelle ja riuhtaisi harteiltaan kosteudesta raskaan viittansa, jonka hän ylimääräisellä tikarilla ripusti puun rosoiseen kaarnaan. Kuin pyhää hiljaisuuden valaa kunnioittaen Tharan katsoi peikkoa silmiin ääneti ja laski kätensä mustan veitsensä kahvalle. Epäpyhä veitsi humisi matalasti, se himoitsi peikon verta.

[Rotten sound]

Odottaen tammen juurella vastustajaansa yleisö odotti jännityksessä tulevaa ottelua. Välillä kuullui huutoja miten he haluasivat Heimirin tappavan vastustajansa tällä kertaan, mutta hän odotti hiljaa seisoen puun vieressä.

Heimirin olisi tehnyt mieli hakata kirveellä maahan ja huutaa minkä pystyy keho oli täynnä adrenaalia jännityksen johdosta. Mikä hänen vastustajiaan viivytti? Hitaasti sateesta ilmeystyi kaksi hahmoa hiljaa kävellen rauhallisesti kohti häntä. Katsoen kummastuneena kun toinen heistä lähestyi häntä hitaasti ilman pelkoa tai mitään inhimillistä tunnetta. Hitaasti hän otti viitansa pois päältänsä ja iski sen puuhun roikkumaan.

Heimir otti otteensa kirveestä ja rupesi nauramaan, kun näki Tharanin ottavan esiin veitsen. "Katsokaa tuota säälittävää otusta? Tulee minua vastaan veitsen kanssa? Onko tämä jotakin pilaa vai mitä? Hänethän voittaisi normaali talonpoika keihään kanssa" matala nauru tuli peikon suusta ilmoille.

Laskeutueen polvelleen ja tuoden kasvonsa oikein lähelle Tharanin naamaa hän kuiskasi hänelle "Vaikka yrität olla rohkea voit viellä lähteä karkuun poju. Et tule voittamaan minua tuolla pikku voiveitselläsi"

[halko]

Yleisön äänekäs huuto palautti haltiat takaisin siitä keskittymisen tilasta johon he vajoavat taistelusssa ja harjoittelussa. Taistelut olivat jo alkaneet. "Lopetetaan tältä päivältä, emme saa myöhästyä ottelustamme", Sandir käski ystäviään. Aseet laitettiin takaisin huotriinsa, haltioiden ketterät ja voimakkaat jalat alkoivat liikkua kohti kylän areenaa.

Areenalla haltiat saivat tietää erään Kaaosherran voittaneen Hautakuninkaan. Sandiria puistatti ajatella ottelua. Kaksi hänen vihaamansa asiaa taistelivat keskenään. Molemmat olisivat saaneet kuolla. Ottelu oli kuitenkin ohi ja Sandir rauhoittua nopeasti, olihan hän sentään mahtava soturi joka ei antanut vihalleen voittoa. Toisessa ottelussa Ulthuanin haltia ei tullut taisteluun! Oli ennenkuulumatonta että haltia jänisti. Senkin asian Sandir kuitenkin antoi olla pian.

Neljä haltiaa istuutuivat maahan ja alkoivat odottamaan

[El Capitan]

Teiän uusi fluffinne vähän pilasi jo valmiiksi saamaani fluffin pätkää, mutta mikäs siinä. Pienellä muokkaamisella päästiin takaisin kuntoon ja itse ottelu sai alkaa.

Heimir vs Tharan & Xalaia

Tharan ei ollut moksiskaan Heimirin uhoamisesta vaan odotti innolla ottelun alkamista. Hänelle oli jäänyt pahasti hampaan koloon ottelu Earathariania vastaan ja hän paloi halusta otella uudestaan ja näyttää kaikille omat taitonsa. Tällä kertaa häntä kuitenkin avusti Xalaia ja yhdessä he saisivat kohdata Heimirin, joka oli mennyt katsomon luokse karjumaan ja uhoilemaan. Sieltä kuului kaiken laisia huutoja ja lukemattomia uusia tapoja, joilla se tulisi tappamaan Thrananin. Se kuitenkaan ei luetellut uudestaan samoja tapoja kuin silloin Impperiumin pappeja vaan oli jopa keksinyt lukemattomia uusia tapoja viedä toisen hengen. Tharan muisteli, mitä vanha mummo oli hänelle kertonut ennen tänne tuloa ja hän alkoi näyttämään huolestuneelta.

Tharan huokaisi syvään ja käveli Xalaian luokse. Hän laittoi kätensä tämän olkapäälle ja uuden huokaisun jälkeen kehotti Xalaiaa jäämään ottelussa taaemmas, jotta tämän ei kävisi huonosti. Ajattelihan Tharan pelkästään Xalaian omaa parastaan, mutta Xalaia ei näyttänyt mitään innostusta ajatukseen, että hän jäisi taistelusta pois. Onhan hänellä vaaransa jäädä peikon jalkoihin, mutta onhan hän kuitenkin haltia. Ketterä, notkea ja nopea haltia. Xalaia pysyi vaiti, veti valkoisen miekkansa esiin ja nosti sen ylös sanoen:

”Me olemme pari. Taistelemme yhdessä, kuolemme yhdessä.”.

Heimir oli laskenut kirveensä maahan ja alkanut tuhrimaan itseään mudalla. Hän otti kourillansa mutaa maasta ja sotki itsensä kokonaan sillä. Kyläläiset hänen ympäriltään alkoivat ottaa askelia taaksepäin hajun takia, mutta Heimir vain nauroi iloisena. Mudan peittämänä, hän näyttäisi pelottavammalta ja haju puolestaan oli vain hyödyksi. Tharan ei kestäisi sitä ja hänen huomionsa heikentyisi juuri sopivalla hetkellä, niin kirveellä Heimir voisi iskeä hänet kahtia. Kädellään hieman putsaten kasvojaan kurasta, jotta hän näkisi jotain, hän huusi toiselle puolelle lisää rivouksia ja alkoi näyttämään hauistaan katsomolle.

Xalaiaa alkoi ärsyttämään tämä viivytys. Hänelle alkoi tulemaan pikku hiljaa kylmä ja tässä sateessa vilustumisen vaara oli suuri. Hän halusi alkaa jo taistelemaan, koska liike toisi hänelle lisää lämpöä ja samalla täältä pääsisi pois nopeammin. Tharanillakin alkoi taistelunhalut ja etenkin tappamisenhalut nousta pintaan ja samassa tahdissa Xalaian kanssa, he lähestyivät Heimiriä. Huudahdus sille sai hänetkin tietoiseksi ja nostettuaan kirveensä olkansa päälle, ottelu oli alkamassa. Katsomo alkoi hurraamaan suosikkiaan, joka oli melkein poikkeuksetta Heimir.

Tharan ja Xalaia lähtivät omille teilleen melkein heti. Xalaia otti vasemman kun Tharan jatkoi suoraan eteenpäin, ottaen askelia aina välissä hieman oikealle. Tällä tavoin toinen heistä saisi tilaisuuden iskeä peikkoa selkään toisen tullessa edestä. Heimir kuitenkaan ei ollut tarpeeksi tyhmä, että olisi suoraan rynnännyt Tharania kohti, vaan hän pysyi tiukasti paikoillaan. Hän oli ottanut kirveestään kahden käden otteen ja piteli sitä rintansa korkeudella. Valmiina iskemään, jos toinen heistä tulisi kohti.

Xalaian päästyä peikon näköpiiristä ulos, se kääntyi välittömästi katsomaan häntä kohti. Heilauttaen kirvestään vinosti Xalaia kyykistyi alas ja tunsi kylmän ilmavirran selässään. Heimirin palatessa puolustusasentoonsa, Tharan päätti toimia. Nopeasti hän alkoi ottamaan juoksuaskelia peikkoa kohti ja veitsi tiukasti kädessään, hän iski Heimiriä kylkeen. Veitsi ei ollut kuitenkaan tarpeeksi terävä, jotta se olisi voinut läpäistä peikon paksun nahan.

”Ei saa kutittaa!” Heimir huusi ja otti vapaana olevalla kädellään Tharanista kädestä kiinni.

Hän puristi kättä lujasti ja sai veitsen tippumaan kuraan. Heimirin kääntyessä katsomaan Tharania kohti, kura levisi veitsen päälle peittäen sen kokonaan. Tharan ei pystynyt vetämään itseään peikon otteesta irti eikä iskut mahaan ja kylkeenkään paljoa auttaneet. Nauraen Heimir katsoi alas kun vampyyri iski häntä. Hän kuitenkin päätti lopettaa leikin lyhyeen ja nosti Tharanin maasta ilmaan. Noin kasvojensa korkeudelle. Aluksi tuijottaen häntä suoraan silmiin, Heimir aukaisi suunsa ja hönkäisi. Hän päästi mädän kuoleman tuuleen suustaan suoraan Tharanin kasvoille, joka alkoi yskimään hengitettyään sitä. Peikko alkoi nauramaan ja tarttui Tharania toisestakin kädestä.

Xalaia katsoi vielä sivusta, kuinka Heimir piteli avutonta Tharania ilmassa. ”Hän tarvitsisi apuani pian.”, hän tuumi ja tiukensi otettaan miekastaan. Hetken aikaa Heimir kerkesi venytellä Tharanin ruumista käsiään levitellen, kunnes hän tunsi kylmän terän tunkeutuvan kyljestään sisään. Se viilsi kovaa ja syvältä väistämättä mitään luuta ja sisäelintä. Elimet se läpäisi vaivatta ja luut se murskasi pieneksi tomuksi, joka tuli esiin veren mukana vuotavasta haavasta. Hän kuitenkin sai pidettyä otteensa tiukasta Tharanin käsissä kiinni.

Xalaia hämmästyi peikon kestävyydestä. Vaikka hän oli työntänyt melkein kokonaan miekkansa tämän kyljestä sisään, se pysyi silti kunnossa ja ote piti. Ennen kuin hän kuitenkaan ehti yhtään työntämään miekkaa enemmän sisään, Heimir karjaisten kääntyi hänen puoleensa. Säikähtäen Xalaia veti miekkansa nopeasti sen sisältä pois, otti askelia taaksepäin ja väisti peikon potkut ja yritykset iskeä Tharanilla häntä kumoon. Karjuen kivusta ja vihasta, Heimir päästi toisen käden irti ja alkoi iskemään Tharania vatsaan. Aina hän ei kuitenkaan osunut hyvin, koska Tharanissa puhkui vielä elämä ja taistelun halu. Rimpuillen minkä kykeni, hän onnistui aina välissä väistämään juuri tarpeeksi, että isku ei tuntunut yhtä kovalta, mitä se olisi tuntunut, jos se olisi tullut suoraan. Xalaia katsoi vielä hetken aikaa sivusta, kuinka Heimir iski hänen rakastaan minkä kerkesi, kunnes hän alkoi jälleen liikkumaan. Peikko kuitenkin aina yritti pitää hänet näköpiirissään, mutta koska Tharan pisti vastaan rimpuillen ja potkien, suurin osa Heimirin keskittymisestään meni häneen.

Xalaian onnistuttua jälleen pääsemään peikon taakse, hän kuunteli kauhuissaan Tharanin tuskan huutoja. Iskut alkoivat tehdä tehtäväänsä jo ja voimat taistella vastaan olivat loppumassa. Epäröimättä hetkeäkään, Xalaia lähti jälleen iskemään. Tällä kertaa hän kuitenkin tähtäsi päähän ja kaulaan aikeissaan työntää koko miekkansa peikon sisään. Ilman mitään ongelmaa, hän kykeni hyppäämään peikon selkään ja työntämään miekkansa vinosti alaspäin hartiasta. Heimir karjaisi kivusta ja ote Tharanista alkoi heikentyä. Tharanin tunnetessa pääsevänsä vapaaksi, hän irtaantui ja käveli poispäin Heimiristä. Käännyttyään hän näki, kuinka peikko putosi polvilleen Xalaian purren hampaitaan yhteen tämän selässä. Heimir alkoi tuntemaan itsensä hyvin heikoksi eikä kyennyt nostamaan edes kättään yhtään ylemmäs. Xalaian vedettyä miekan hänen sisältään pois, veri syöksyi haavasta ja peitti värillään hetkessä koko vasemman puolisen selän. Xalaian tultua takaisin seisomaan tasaiselle maalle, Heimir kaatui mahalleen kuraan. Ryppyiset kasvot peittyivät kokonaan kuraan katsomon onnitellessa voittajiaan. Jälleen kerran, muutama pappi tuli katsojien välistä hakemaan Heimirin ruumista, jonka he raahasivat vaivoin peikon painon vuoksi pois tammen luota.

-------------------------------------------

Sinänsä ihan mielenkiintoinen ottelu. Tharanin evottaessa ja ottaessa iskuja vastaan, pienen pieni haltiatytteli pilkkoo Heimirin paloiksi. Aluksi aloittaa haavalla ja nähdessään H:n iskevän T:n puolikuoliaaksi, X veti kunnon ragen ja katkaisi kaulan kostoksi.

Sinänsä kaikista jännintä oli salama, joka oikeasti iski juuri sopivasta kolmannella vuorolla sekä H:iin että T:iin maksiosumat ja jopa kuollettavasti. Mutta, koska pidän teistä niin paljon, en halunnut tuplakuolemaa, niin päätin pelastaa teiät käristymiseltä. Niin ja unohdinpas taas koko roskan fluffista. Pentele. Seuraavassa se sitten pitää muistaa.

Hmm.. keritäänköhän hoitaa tää kierros ennen joulukuuta?

[El Capitan]

Njooh, pakko kyllä sanoa, että aloin jo odottamaan kyselyjä, missä fluffit kuppaa, mutta ihan kivahan oli huomata, että väki on kärsivällinen. Koeviikko vei helpoista kursseista huolimatta aika pirusti aikaa ja yhdessä Halotuksen livessä nämä kaksi imivät melkein koko vapaa-aikani. Noh, aina välissä sitä sai kirjoiteltua jotain ja tässäpä tulos.

Nicolette & Mikael vs Archelo & Donovic

Nicolette seisoi Freminsä vieressä silitellen tämän tuuheaa harjaa Mikaelin istuessa lainassa olevan hevosensa selässä ilmeettömänä. He molemmat odottivat ukkossäässä ottelutovereidensa saapumista paikan päälle. Heillä ei kuitenkaan kuitenkaan ollut mikään kiire saada ottelua nopeasti alkuun. He olivat alkaneet tottumaan jo tähän jatkuvaan sateeseen ja hiljaisuus ennen myrskyä sopi heille vallan mainiosti. Ukkonen iski. Sen tuoma valonkajahdus valaisi niityn kauniilla keltaisella värillään, joka heijastui takaisin taivaalla Nicoletten ja Mikaelin haarniskoista. Tässä säässä ei paljoa lenneltäisi ilmassa kovan tuulen ja salamoinnin vuoksi, joten Nicolette vei Fremin läheisen puun luokse sateelta suojaan. Sitoen tämän ohjauksista kiinni puun oksaan, hän palasi rakkaansa lähettyville seisomaan. Hevosen hirnuntaa alkoi kuulumaan.
Kaksi pientä pistettä horisontissa alkoivat saamaan muotoaan niiden tullessa lähemmäs. Kaksi nuorta miestä kahden uljaan pegasoksen selässä lensivät taivaalla matalalla. Pegasosten hirnuessa he laskeutuivat lähelle Nicolettea ja Mikaelia tervehtien heitä. He olivat ilmeisesti odotelleet heitä jo tovin. Pyytäen anteeksi myöhästymistään, Nicolette nyökkäsi hyväksyvästi. Archelo veti miekkansa esiin tupesta ja osoitti sillä Nicolettea kohti, joka oli ottamassa omaa miekkaansakin esiin. Asettaen sen Archelon miekan vierelle he iskivät ne yhteen ja laskivat kätensä alas. Nicoleten laittaessa miekkaansa takaisin tupeen Archelo nyökkäsi Donovicille ja yhdessä he ratsastivat muutaman metrin pois arvoisista vastustajistaan. Donovicin veti miekkansa esiin. Salama iski uudelleen.

Archelonin käännyttäessä ratsunsa ympäri, hän laskeutui alas sen selästä. Nicolette oli vienyt oman pegasoksensa salamoilta ja muilta turvaan, joten hänkin tekisi kunnian miehenä samoin. Tämä ottelu taisteltaisiin jalan, kaksi kahta vastaan. Ehkä jopa yksi yhtä vastaan, jos hyvin käy. Lopulta Nicolette ja Mikael päättivät tehdä samoin. Mikael laskeutui myös laina hevosensa selästä ja Donovickin laskeutui pegasoksensa selästä ja antoivat ohjaukset lähimmälle katsojalle. Hän pitäkööt niistä huolta ottelun ajan. Nicolette ja Mikael katsoivat vähän matkan päästä, mitä kaksikko teki ja talutti sen rauhallisesti sivummas. Palattuaan Nicoleten viereen, he molemmat tuijottivat Archelonia ja Donovickia, jotka tuijottivat takaisin. Otteet miekoista ja aamutähdistö tiukkenivat, kunnes salaman isku aloitti kaikissa liikkeen ja katsomon huudot.

Nicolette ja Mikeal pysyivät lähellä toisiaan. He eivät halunneet olla erillään ottelun aikana vaan keskittää iskunsa yhteen kohtaan kerrallaan. Samalla toinen pystyi helposti suojaamaan toisen selustan. Archelo ja Donovic puolestaan erkanivat melkein välittömästi toisistaan. Nähdessään vastustajansa olevan lähellä toisiaan, he ottivat kumpikin oman kohteensa aikeenaan luoda rehti, yksi vastaan yksi ottelu. Archelo otti kohteekseen Nicoleten Donovickin lähestyessä Mikaelia.

Archelon päästyä lähelle Nicolettea, hän hämmästyi, kuinka nainen poistui hänen luoltaan ja juoksi Mikaelin avuksi, joka oli jo aloittanut taistelunsa Donovickin kanssa. Mikael iski ahkerasti aamutähdellään Donovickia kohti, jonka miekka otti iskuja vastaan useita kertoja. Mikään isku ei päässyt sen ohitse, mutta se ei tuntunut olevan edes tarkoituskaan. Jokainen isku oli epätarkka ja tarpeeksi hidas, että sen sai vaivattomasti torjuttua, mutta jostain syystä jokainen isku tuntui heikentävän miekan metallia. Metalli kuitenkin oli tarpeeksi paksua ja vahvaa, että se ei menisi ihan heti poikki. Nähdessään Nicoletten tullessa mukaan taisteluun, Donovick päätti ryhtyä pelkästään puolustamaan iskuja ja ottamaan askelia taaksepäin. Kahta vastaan hänellä ei olisi mitään mahdollisuuksia voittaa, joten hän luotti siihen, että hänen selviytyessä hengissä, Archelo voisi iskeä jompaakumpaa selkään, jos hänen kunniansa vain antaisi periksi. Archelo kuitenkaan ei paljoa miettinyt kunniakasta taistelua, koska sitä ei vastustajiltakaan löytynyt paljoa. Epäröimättä, hän iski miekallaan Mikaelia, joka oli lähempänä häntä kuin Nicolette. Mitään aavistamatta Mikael jatkoi vain raivokkaita iskujaan Donovickia kohti. Yksi nopea ja voimakas miekan sivallus kaulaan riitti hänen pysäyttämiseensä. Löytäessään sopivan raon haarniskan ja kypärän väliltä, miekka osui suoraan kaulaan mennen sen läpi ja nostaen pään ilmaan. Mikaelin pää laskeutui maahan hänen ruumiin kaatuessa polvilleen maahan. Pään laskeuduttua, aamutähti hänen kädestään tippui ja heti sen perään itse ruumiskin kaatui mahalleen makaamaan maahan.

Nicoleten nähdessä rakkaansa pään olevan irti tämän ruumista aika tuntui hidastuvan. Vielä hetki sitten rakas oli taistellut tapansa mukaan urheasti hänen rinnallaan, mutta nyt hän ei kyennyt näkemään mitään muuta kuin hänen ruumiinsa ja kypärän, josta hänen kasvonsa näkyivät vain hieman. Hän ei kuullut mitään eikä enää tuntenut kylmää tuultakaan, joka työnsi itsensä haarniskan pienistä raoista sisään. Hän päästi miekastaan irti ja juoksi kyyneleet silmissään hänen ruumiinsa luokse. Archelon ja Donovick ottivat askelia sivummas ja antoivat Nicoletelle tilaa surra menetystään. He katsoivat vierestä, kuinka Nicolette nosti Mikaelin ruumiin istumaan ja kuinka hän halasi häntä vuodattaen kyyneliä tämän haarniskaa pitkin. Menetys oli kova ja näky surullinen.

Nicoleten itkettyä itkunsa, hän nousi seisomaan ja katsoi rakkaansa murhaajaa, Archelonia. Sen jälkeen hän katsoi viimeisen kerran rakastaan ja lähti ottamaan askelia kohti Archelonia aseetta. Donovick puristi otettaan miekastaan luullen, että nainen yrittäisi jotain, mutta Archelon oli vuoren varma siitä, että naisella ei olisi mitään metkuja mielessään. Fyysisesti heikompana henkilönä, hän ei saisi kahdelle miehelle mitään aikaiseksi. Metkuja ei Nicoleten päässä ollutkaan vaan ajatus luovuttamisesta. Rakkaansa menetys oli hänelle liian kova pala purtavaksi eikä hän halunnut jatkaa täällä ilman häntä. Hän oli tullut hänen kanssaan tänne ja ilman häntä, hän ei myöskään lähtisi. Hän oli menettänyt muutama vuosi sitten täällä isänsä ja nyt hän menetti myös rakkaansa omasta elämästä puhumattakaan. Yksi isku antoi Nicoletelle varman, kivuttoman ja nopean kuoleman. Hän koki saman kohtalon, kuin isänsä. Kuolema kierroksella ja elämä Helvetissä.

-----------------------------------------------

Pakko sanoa, että en ole tyytyväinen ottelun tulokseen. Tezi kuitenkin fluffiteli niin kivasti, joten on surullista nähdä hänen olevan Helvetissä... Höh.

Mutta joo, ottelu oli todella nopea. Nicolette aloittaa, satuttaa vähän Donovickia ja tapahtumasti vihainen Archelon katkasee sitten molemmilta pään pois. Nopat vähän pyöri liiankin hyvin Chosenille.

[Ookami_Tez]

Nickolette ja Mikael lähtivät päättäväisinä taisteluun. Mikael tuskin tunsi edes metallin kylmää pintaa niskassaan ennen kuin menetti tuntemisen. Nickolette ei voinut pidätellä kyyneliään. Pidellen päätöntä ruumista sylissään Nickoletten kyyneleet valuivat kypärän sisältä ulos nopeasti. Ensin sinä isä ja nyt Mikael. Nickolette ajatteli laskien hitaasti miehensä ruumiin maata vasten. Miekka oli tippunut tämän kädestä jo. Hergenheign suku kuolee isä. Tiedän etten löytäisi enää koskaan miestä, jota rakastaa Mikaelin jälkeen. Nickolette jatkoi ajattelua nousten ylös ja lähtien kohti Archeloa ja kuolemaansa. Kuolema oli kivuton ja nopea. Vain myrskysää toivotti kuolleen parin haudan lepoon. Ja Nickolette luotti Archelon lupaukseen hautaamisesta. He saisivat kunnialliset hautajaiset, mutta se mikä häntä odotti vielä olisi hänen viimeinen koettelemuksensa. Niityn reunalla seisoi haamumainen punainen ritari. Joka näytti surulliselta niille muutamalle, jotka tämän sattuivat huomaamaan, kunnes hän katosi yhtä nopeasti kun oli ilmestynytkin.

[The Chosen of Waagh]

Archelo katsoi maassa nyyhkyttävää naista ja tunsi pientä sympatiaa häntä kohtaan. Menettää eniten rakastamansa asia niin pian... sen täytyi tuntua hirveältä. Silti, hän oli tiennyt riskit kun oli tänne tullut, niin kuin he kaikki. Hän katseli pää hieman kallellaan, kun Nickolette nousi ja asteli häntä kohti aseetta. Donovic kohotti miekkaansa, varautuen yllätyshyökkäykseen, mutta Archelo viittasi häntä laittamaan aseensa tuppeen. Hän otti hatun päästään Nickoletten yhä lähestyessä, asetti sen hetkeksi maahan ja iski molemmilla säilillään. Toinen livahti sisään kypärän ja niskan välisestä aukosta, osuen tarkasti korvan alle ja lävistäen pään. Toinen terä rusahti suoraan läpi Nickoletten rintapanssarista ja lävisti sydämen. Kuolema on välitön ja niin tuskaton kuin hän saattoi antaa, ja mikä tärkeintä se ei turmellut kasvoja. Archelo vetäisi säilänsä irti ja otti ruumiin vastaan sen kaatuessa, laskien edesmenneen Nickoletten hellästi maahan ja sulkien tyhjyyteen tuijottavat silmät. Puhdistettuaan aseensa liinalla hän poimi hattunsa ja viittasi Donovicille, ja he tarttuivat Mikaelin ruumista hartioista ja jaloista, poimien hänen päänsä mukaan matkan varrella, lähtien kuljettamaan häntä kirkkoon tarpeellisia seremonioita varten. Saatuaan hänen ruumiinsa kuljetettua he palasivat takaisin ja kuljettivat Nickoletten ruumiin, keräten kummastusta katsojilta. Hän oli luvannut heille kunnolliset hautajaiset ja ne he saisivat.

Saatettuaan kunniallisten, edesmenneiden vastustajiensa hautajaisten järjestelyn kylän pappien hoitoon Archelo ja Donovic lähtivät Baariin. Archelon pää oli täynnä turhuuden tunnetta jo jopa hieman katumusta, ja hän vastasi niihin ainoalla tavalla, jota tämä paikka tarjosi kunnolla. Niinpä he "juhlivat" voittoaan, vaikka tosiasiassa kumpikin halusi vain karistaa tunteensa hetkeksi. Keinolla millä hyvänsä.

No juuh, voitin kai sitten. En kyllä arvannut niin käyvän, mutta kentien tuuria on sitten minullakin :). Harmi että hahmosi kuolivat niin aikaisin, Tez, eli teeppäs nyt comeback helvetistä että saamme kunnon matsin loppuun ;)