Hyvää joulua Joensuu!
Valvoja: Peliporukkavalvojat
Hyvää joulua Joensuu!
Jep, jonkunhan se oli tehtävä tänäkin vuonna.
Eli Hyvää joulua ja huuruista uuttavuotta koko konkkaronkalle.
Jälleen kerran on aika kiittää kanssapelaajia vuoden riennoista, kaikista hyvistä peleistä, seurasta ja sheissen jauhannasta foorumeilla. Ja mitä sitten taas jäikään käteen:
Kaksi Cabal Ostiumin turnausta, jotka ovat keränneet kerta kerran jälkeen lisää ihmisiä turnaukseen ja aina pitempien matkojen takaa. Lisäksi talvella Joensuu pääsi kokemaan pitkästä aikaa karttakampanjan tenhoa Peetun pitämän Liekehtivät Ruusutarhat-kampanjan tiimoilta ja kesällä tuli pelattua taas Mordheim kampanja Kuutamolla by Peetu ja minä, jossa saatiin heräteltyä taas hyvin ainakin allekirjoittaneet puolesta hieman kuivumaan päässyttä fluffisuonta. Syksyllä pelattiin jälleen itseoikeutettu Swedland-turnaus, tällä kertaa Ostiumin poikien järjestämänä ja scifi-scenekin on herännyt Joensuussa horroksestaan ensin Antin järjestämällä 40k megabattlella, sekä parhaillaan käynnissä olevalla Pekan organisoimalla After Adamantium-kampanjalla. Allekirjoittaneen mielestä riemastuttavin uudistus vuonna 2008 kuitenkin oli Blood Bowlin ja sitä kautta parinkin jo ajasta ikuisuuteen siirtyneeksi luullen pelaajan saaminen takaisin skeneen Riversmouth 2008:n, sekä Lumipallo 2008:n merkeissä.
Henkilökohtaisella tasolla allekirjoittanut sai myös maalattua Mäntymannun vihdoinkin itsekritiikin kestäviin maaleihin, joka on suuri riemuvoitto täällä suunnalla.
Tuleva vuosi sen sijaan tarjoaa heti alkuunsa, kuten edellinenkin Joensuulle karttakampanjan. Kokeiluasenteella tehty, 'hammerin viidennen laitoksen sääntöjä käyttävä, Topin ja minun suunnittelema Hearts of Arden pamahtaa käyntiin jo ennen vuodenvaihdetta, tänä lauantaina, jolloin armeijoiden kenraalit pääsevät jälleen ottamaan mittaa, toisistaan, eeppistelemään, etsimään aarteita, tai joidenkin tapauksessa, vain aukomaan päätään vastustajille ;). Samoihin aikoihin vuodenvaihteessa pyörähtää käyntiin myös Ollin vetämä armeijaskaba, jossa ihmiset pääsevät hankkimaan uusiapikkumiesarmeijoita porujalla. Keveäällä ja kesällä nähtäneen taas jotain häröä, kenties uuden Mordheim-kampanjan tai kuka tietää minkä ihmeellisyyden merkeissä. Keväällä ja syksyllä on jälleen luvassa kaksi Ostium-tason turnausta, sekä itse Swedland tietenkin.
Jepulis, viettäkää hyvää ja kinkuntäyteistä joulua, unohtamatta toki nähdä paljon "pikku-ukkoja" uudenvuoden aattoa seuraavana aamuna.

Eyes that fire and sword have seen
And horror in the halls of stone
Look at last on meadows green
And trees and hills they long have known.

Re: Hyvää joulua Joensuu!
Jees jees, jouluja jouluja!
Vitsi, kun Seba kiteytti vähän äksöniä, niin tosi hienoa huomata miten aktiivisesti ihmiset ovat järkkäämässä asioita. Ei jää vain parin ihmisen kontolle kaikki, vaan kaikenlaiset karvaturrit ja muut pörröiset ystävät ovat saaneet itseään liikkeelle ja rakentelemaan ja järjestelemään ties sun mitä. Tosi siistiä!
Jep jep, eli itse jätän muille järkkäily taas vähäksi aikaa ja nautin rauhassa pelailusta vaihteen vuoksi, ja ehkä uuden armeijan rakentelusta, mikäli tuohon armeijakisaan ryhdyn. Pitäisi vitsi sillekin keksiä joku nimi - pitäähän siitä nyt joku kampanja saada alkuun, kun kerta uusia armeijoita pelataan! Back to basics meiningillä. Siinä on uutta alkua ties mihin kerrakseen, ja sitä pitää juhlia nimin ja shampanjoin. Tai sitten halvimmalla kuoharilla mitä alkosta saa. Tai sitten viinalla. Sen nyt näkee.
Pitääpä muuten yrittää saada nuo Swedlandin lopettajaiskemut pystyyn jonnekin! Ketä nappais? Olis ihan hauskaa palloilla Joensuun nörttien kanssa jossain, jauhaa paskaa ja tutustua ihmisiin ehkä enemmänkin kuin mitä pöydän yli kerkeää.
Tosi hienoa siis, että asioita tapahtuu. Voi osallistua mihin sattuu ja haluaa. Itse muutan ensivuoden alussa, taistelen varmaan sitten sosiaalisten suhteiden parissa ja yritän käydä koulua niin paljon että saan tukia ympäri kesänkin ja suunnittelen ulkomaanmatkaa jos toisenlaista kesäksi. Ja niin, tietysti yritän suunnitella ja kirjoittaa uutta mordheim-kampanjaa. :) Pitäähän Ravenhilliin palata vielä kerran ja tutkia mitä sen historiasta löytyy. Tai sit innostun jostain aivan muusta... Jahka nyt jostain innostuisi niin, että sen saisi tehtyä loppuun asti.
Ostiumia on siis kuitenkin luvassa syksyllä ja keväällä, varmaan aika piankin. Suunniteltiin vähän maaliskuun loppua tai huhtikuuta, että kannattaa alkaa jo valmistautua henkisesti. Ja meidän kanssa.
Hyvää joulua siis, ja onnellista uuttavuotta! Jauhetaan lisää paskaa samaan ketjuun sitten ympäripäissämme uutenavuonna, missä sitten olemmekin bilettämässä. Nörttihän löytää koneen aina jostain tilanteesta ja tilasta riippumatta. ;)

Hyvää joulua vaan kaikille joo.
Joensuun figuskene porskutti tänä vuonna eteenpäin Ostiumin ja eri paikalliskampanjoiden johdolla, kiitosta vaan kaikille teille jotka olitte vetelemässä naruja näissä tapahtumissa. Muuten oma pelailu jäi aika vähäiseksi, ainoastaan Hki Fanaticissa tuli vierailtua toukokuussa.
Uusi vuosi taitaa minun osalta painottua tuohon maalaukseen figuilun osalta, tarkoitus kun olisi jaliksessakin hypätä takaisin kehään ihan tosissaan. Ja kouluja voisi käydä kanssa.. tai sitten ei.
Mutmut, vielä kerran kaikille joensuulaisille - ja miksei muillekin - maukasta joulua ja iloista uutta vuotta!

lojuu kuin kotka, ampuu kuin eläintarha
- Teonanacatl
- Viestit: 2035
- Liittynyt: Su 26.01.2003 19:10
- Paikkakunta: Joensuu, "fluffipelaajien luvattu karkkimaa"
Re: Hyvää joulua Joensuu!
Hyvää joulua vaan.
Ja julistan, joulun ihme on tapahtunut! Maalailin tossa äsken paria nappia! Viime kerta oli kesäloman jossain alussa.

"Kuunnelkaa lapset Teonanacatlia, joka tietää asiasta
hieman kauemmin pelanneena..."
- Illumina
"Teonanacatl ounaa."
- Usermaatra
"Något sagt i latin låter djupt."
-Trad.
hieman kauemmin pelanneena..."
- Illumina
"Teonanacatl ounaa."
- Usermaatra
"Något sagt i latin låter djupt."
-Trad.
- Orcs are da best
- Viestit: 251
- Liittynyt: Ti 28.10.2008 20:30
Re: Hyvää joulua Joensuu!
Hyvää joulua! Ja hauskaa tulevaa uuttavuotta!
Joo tosissaan vaikka olen harrastanut tätä fabaa niin monta vuotta etten tse enää edes muista (se oli 4,3 tai 2) niin tulin mukaan vasta joku onnellinen päivä tätä vuotta joten Swedlandit ja muut häröilyt jäi kokematta. Perkele!
Elikkäpä, aion ensi vuonna olla erittäin aktiivisesti mukana jos en järjestämässä tai apuna suunnittelemassa niin ainakin täyttämässä rivistöä pelaajana.
Örkkejä alkaa ola niin paljon etten enää ulkoa osaa luetella ja lahjaksi niitäkin sain batallionin ja blisterin verran.
Joten tuohon armeija skabaan osallistuvana aion siis hankkia ogreja lisäksi vaihtelun vuoksi.
No kumminkin saatte ensi vuonna kuulla minusta ainakin pelipöydän ääressä.
Ja sitten lopuksi... Hyvää joulua!!!!!!!!!!

On se joulu ihmeellistä aikaa! ;)Teonanacatl kirjoitti:Ja julistan, joulun ihme on tapahtunut! Maalailin tossa äsken paria nappia! Viime kerta oli kesäloman jossain alussa.
Is dere any sound better than ´ead cracin under your big axe?
Re: Hyvää joulua Joensuu!
Jeh! suuremmitta sepittelyitä toivotan minäkin Hyvää joulua ja onnellista uuttavuotta kaikille!
Immune to illusions and scientifical blows.
Armed with black magic, spears and crossbows.
http://jonitanskanen.wix.com/dtd-design

- Viiksivallu
- Viestit: 650
- Liittynyt: Pe 07.05.2004 19:35
- Paikkakunta: Joensuu
Re: Hyvää joulua Joensuu!
Hyvää joulua ja tuuripitoista uutta vuotta kaikille!
Löysin maalausintoni jostain paketista. Nyt saan ehkä jotain valmiiksi asti.

Munkki on upporasvassa paistettu pullataikinasta valmistettu makea leivonnainen. Munkkileivonnaisten yleisin muoto on pallo, jonka sisällä on hilloa tai muuta makeaa täytettä.
Re: Hyvää joulua Joensuu!
Montako vuotta peruskoulun kuudennesta on... kahdeksan? Pari hassua vuodentapaista on itse kullakin takana. :)Joo tosissaan vaikka olen harrastanut tätä fabaa niin monta vuotta etten tse enää edes muista (se oli 4,3 tai 2) niin tulin mukaan vasta joku onnellinen päivä tätä vuotta joten Swedlandit ja muut häröilyt jäi kokematta. Perkele!