Ajattelinpa sittenkin kirjoittaa joitain omia mietteitäni.
Uudet säännöt
Elrondista olin todella innoissani, nyt saamme viimeinkin
sen Elrondin johon olemme Tolkienin kautta rakastuneet. Itseäni jäi kiinnostamaan myös se haltiasormuksen sääntö, pääosin Gandalfin takia. Jos kerran Elrondin taistelutaitoja ei ole kuulemma vähennetty, niin pisteet kyllä nousevat aika rankasti, riippuen nyt niiden loitsujen tehoista ja will-pisteistä.
Toivottavasti Celeborn oppii taistelemaan tässä välissä, siitä ei ole taidettu puhua mitään. En tällä haltsupojulla itse pelaa, mutta näkisin hänet mieluusti kirjassa parin attackin kera.
Haltioiden F-arvon alennus tuntui aluksi aivan hirvittävältä, mutta vaikkei se vieläkään tunnu minusta kivalta, niin alan hieman pehmentää mielipidettäni. Toisaalta haltiat mielestäni ansaitsevat sen kutosen lähisnumerokseen, ja ovat oikeutettuja voittamaan jotkut pahaiset urukki- ja ihmiskaput, mutta taas toisaalta pahispelaajan silmin minusta tuntuu nyt paljon turvallisemmalta ottaa vaikka Gothmog. Tämä uudistus myös hieman parantaa haltiaherojen eroa perussotilaisiin, mutta muihin hyviskansoihin verrattuna se on todella epäfluffikkas menettelytapa.
Urukkien pisteiden alennus sai taas sydänvereni pysähtymään. Uruk-Hai on jo valmiiksi täysin epäreilu ihmisarmeijoita (varsinkin minassipeltilegioonaa, joka menettää kaikki kalliit puolustusetunsa) vastaan, mutta nyt niistä tehdään vielä melkein samanhintaisiakin...
Rohkeusuudistus on minusta toimiva lisä, joka tulee mukavasti nopeuttamaan turnausten pelaamista ratkaisevissa määrin. Tietenkin varjopuolena on, että mahtava sankarikin voi huonon noppatuurin sattuessa livistää harmillisesti, mutta tuo will-sääntö onneksi rajoittaa tätä. Muutenkin hyvä, että will saa jotain käyttöä magiattomissakin peleissä.
---
Suuri ja mahtava Rohan
Rohanhan on suhteellisen kiinnostava kansa varmaan joidenkin mielestä, ja ansaitsee ainakin yhtä mielenkiintoisen armeijan pelissäkin. Valitettavasti sen nykyinen tila on suuri loukkaus noita Tolkienin luomia mahtavia ja ylväitä hevosruhtinaita kohtaan. Ei sillä, etteikö jo nykyinen tilanne olisi tarpeeksi paha, mutta nyt heistä on tehtävä koko Keski-Maan mainioin vitsi, paitsi ettei ketään naurata.
Rohanin omaperäisyyskartta loistaa tyhjyydellään, ainoat sinne merkittävät kiinnostavat ominaisuudet ovat Royal Standart sekä mahdollisesti ehkä Eowyn. Niin sankari- kuin yksikköluettelokin on tylsä ja lyhyydeltään nopeaa luettavaa: Sankarit ovat kaikki täysin geneerisiä perushyypiöitä, joissa ei ole mitään mikä poikkeaisi muualla nähdystä, ja tuleva Theodenin erikoissääntö on kuin komea ja napakka piste i:n päälle komistamassa surkeaa käsitettä nimeltä 'Rohan'. Jos tällainen persoonaton armeija tuo peli-iloa muulle kuin pelkästään miniatyyripelaamisen takia pelaavalle, niin suosittelen vierailua aivokirurgilla tai mahdollisesti henkiparantajalla, mikäli olet oikeasti varma henkisestä terveydestäsi (jota vakavasti epäilen) niin suosittelen kokeilemaan edes hetkeksi jotain mielenkiintoisempaa sotilaskerääntymää. Sankarit ovat varsinkin LotRissa armeijan tarinan ja taustan sielu, siitä ei päästä mihinkään, ja kiinnostavat hahmot vaikuttavat armeijan luonteeseen, vaikkeivat edes olisi siellä, vaan pelkästään ohjekirjassa. Lisäksi persoonallisella hahmolla on
hauskaa pelata.
Armeijan joukkoja komistaa mahtava epäpyhä tylsyyden kolminaisuus. Jalkaväkenä toimivat warrior of Rohanit ovat harvinaisen taitavaa väkeä ottamaan päihinsä jopa örkeiltä, vaikka ne maksavat enemmän (tosin seuraavassa versiossa vain heittokeihäät maksavat enemmän, thank God) niin heillä ei ole tukijakeihäitä tai edes 2-käden aseita; nämä puutteet tuovat reilussa käsikähmässä voiton auttamatta örkeille. Loistava Royal guardkaan ei kelpaa muuhun kuin itsemurhasyötiksi bodyguardin kanssa, mikä onkin niiden ainoa hyvä asia. Ratsuväki on jonkinlainen valopilkku, olemalla edes jotain hieman persoonallista ja hieman toimivaa, mutta nyt sen hinta nousee ratkaisevasti, tehden full cavalrystakin pienen ja rajatun. Valitettavan totta on kuitenkin, että vaihtaisin mielelläni Rohanin ratsastajat Gondorin ritareihin, ihan vain persoonallisten pelikokemuksieni perusteella, koska ne ovat pirusti tehokkaampia. (Vastustajakin ampuu ennemmin knightit kuin riderit.)
Tämän osion lukemisen jälkeen voitte luoda katseenne allekirjoitukseeni, jonka nyt pelkän lihavoimisen lisäksi myös alleviivaan.
Earendur kirjoitti:Ja kuvittelenko vai onko foorumin taso parantunut kesäloman aikana?
Se on vain illuusio. Olet oikeasti unessa, ja herätessäsi tajuat kaiken olevan yhtä tasotonta kuin aiemminkin.
