MakeH kirjoitti:Kertokaapas vielä minulle miksi tätä magiaa pitääkään rajoittaa skenaarioilla?
En nyt niistä skenaarioista tiedä, mutta osaan aavistaa, miksi magia on niin kuuma puheenaihe.
Viimeisen turneen top kybästä viidellä armeijalla oli täydet levelit ja vermeet, neljä perustui lordiin lentohirviöllä. Taisit muodostaa ainoan poikkeuksen ja mitäs armeijasta löytyykään? Aivan, kuusi scrollia. Aiemmissa turnauksissa ja muualla maailmassa tulokset ovat hyvin samantapaisia. Tämä taas liittyy kutosedikan magian siihen perusominaisuuteen, että "kohtuullinen" määrä magiaa kimpoaa basic poolista ja rullakassista. Pisteilleen alkaa saada vastinetta vasta kuuden levelin jälkeen ja sitten läpimenoaste onkin niin korkea, että kannattaa viedä konsepti loppuun asti. Esimerkiksi tykeillä ja ratsuväellä tilanne ei ole niin räikeä, koska ensimmäinenkin yksikkö suorittaa jo jotain.
Siispä optimaaliset ratkaisut ovat "kaikki" tai "ei mitään", joissa jälkimmäinen tarkoittaa Siwan kasseja tai esimerkiksi unittien kovasta kestosta syntyvää immuniteettia. Käsi ylös jos joku EI tiedä, mitä käytännössä jokaisella turnauksen empirevelholla on varusteena. Listassa on kuitenkin kymmenittäin erilaisia taikaesineitä. Onko tässä tilanteessa jotain outoa?
Lisäksi summon on kuuma puheenaihe, koska niinsanotuista "normaaleista" armeijoista invocation + danza huitaisee läpi niin että pahaa tekee. Niille pärjää omalla magiasetillä, scroll-säkeillä tai sitten sillä hirviöllä, joka käy syömässä velhot välipalaksi. Tietysti on muitakin konsepteja, mutta ne ovat syystä tai toisesta sangen harvinaisia.
Jos haluatte rajoittaa vastustajan magiaa, niin jokainen armeijakirja tarjoaa siihen kyllä aseet. On yksinkertaisesti erittäin tyhmää alkaa rakentamaan erilaisia skenaarioita jotta armeijanne pärjää. JOs haluatte rajoittaa magiaa, niin tehkää se listallanne älkääkä millään idioottimaisilla house ruleilla joita yritätte tarjota turnauksille.
Viimeisen kolmen turnauksen aikana muistelen pelanneeni noin kuusi kertaa täysiä leveleitä vastaan. Näiden joukossa oli kolme täysiveristä summonia. Jokainen ottelu päättyi omaan voittoon, mutta silti tahtoisin rajoittaa magiaa. Tai sanotaanko että ei välttämättä rajoittaa, mutta muuttaa. Miksi? Ihan vain edellämainitun "kaikki tai ei mitään"-ilmiön takia. Magia on sääntöjen luonteen takia kasautunut ääripäihin ja siellä se tekee pelistä jokseenkin monotonista. Uskallan väittää, että taikuus olisi paljon mielenkiintoisempi osa peliä, jos levelit pysyisivät jollain konstilla likimain 3-6:n luokassa ja dispellaukseen olisi muitakin vaihtoehtoja kuin Siwan kassi. Se on sitten tyystin eri juttu, millä tällainen tilanne saavutetaan. Kotipeleissä se tapahtuu vapaaehtoisesti, turnauksiin sitä yritetään toisinaan saada pakottamalla.
Vika ei käsittääkseni ole yksinomaan magiassa, vaan ihan missä tahansa konseptissa äärimmilleen vietynä. Puhdas ritarijyrä on pitemmän päälle hiukka tylsä vastus, koska kaiken S3-kaman voi saman tien unohtaa. Pelkästään ampuva armeija alkaa jossain vaiheessa kyrsiä, koska peli voi pyöriä yhden ainoan phasen ympärillä. Magiassa on samaa vikaa, mutta ainoastaan siinä ääripää on ainoa tehokas vaihtoehto.
En syytä pelaajia, koska alitehoisen listan ottaminen on jokseenkin kyseenalainen vaatimus. Syytän jonkin verran systeemiä, jota ei ole mietitty ihan loppuun asti.
En väitä, että magialla voittaa aina. Väitän, että se on useasti muiden extreme-armeijoiden tapaan hiukan tylsä vastus jatkuvasti toistettuna.
Älkää itkekö mistään heavy magikista, ottakaa armeijaane turnauksen vaatima dispell.
Olen jo tainnut mainita, minkä tason oppilaitosten pihalle tämä "älkää [kirkkovene] itkekö"-repliikki kuuluu... Siitä olen samaa mieltä, että kun turnaus on julistettu/käynnissä/ohi, tilanne on se mitä sääntöpaketti sanoo. Jos pelataan basic-hammeria, ihmisillä on oikeus lastata armeijaansa velhoja tai scrolleja sen verran minkä parhaaksi katsovat. Sitä en tosin ymmärrä, miksi jokaisen maailman turnauksen pitäisi olla samaa muotoa. Jos joku keksii mielenkiintoiset vaihtoehtosäännöt ja mainitsee ne selkeästi turnauksen sääntöpaketissa, silloin on pelaajan aivan turha "itkeä", ettei täällä toimikaan sama armeija kuin aina ennenkin.
Toivotan tervetulleeksi monimuotoisemmatkin turnaukset. Kyllä Suomessa tilaa ja pelaajiakin riittää. Varoitan vain, että selkeiden, toimivien ja jossain määrin tasapuolisten sääntöjen laatiminen on aika pirullista hommaa.
joku helf seercounsilkin on mielestäni vain hupaisa yhdentempun tasapeli-armeija.
Sitähän se. Ongelma ei mielestäni ole voitto, tasapeli tai häviö vaan se yksi temppu. Summonilla niitä temppuja ja vastatemppuja on vielä hiukan vähemmän. Pelien mielenkiinto syntyy yleensä monimuotoisuudesta ja magiassa ne muodot ovat aika rajoittuneita. Onneksi tilanne ei mielestäni ole mikään pahin mahdollinen. On niinkin rikkinäisiä pelejä, että toinen voi joutua luovuttamaan jo deployment-vaiheessa. Warhammerissa sentään sattuu ja tapahtuu kohtalaisen paljon joten ei kannata käyttää kaikkia superlatiiveja nykytilanteen kuvaukseen. Tilanne on OK, mutta voisi olla parempikin. Ehkä joskus vielä nähdään empirevelhollakin jokin muu esine...
- Dolmot, yhdellä scrollilla kärkisijoilla