Sivu 70/72

Re: Warhammer 8'th edition kesällä 2010

Lähetetty: Ti 13.07.2010 01:22
Kirjoittaja ile
RAW-kilpa-pelaajat varmasti nirpahtavat tämän edikan myötä. Niinkuin edellistenkin. Aina joku armeija tuntuu muuttuvan toista heikommaksi. Turnaustasapaino nyt tietenkin täytyy testailla hiljalleen uudestaan. Ehkä seuraavat puoli vuotta voi keskittyä siihen maalaamiseen, ja katsoa sitten, onko faq:it ja compit ja ETC saavuttaneet yleisesti tyydyttävän asteen.

Mä koen hyvänä sen, että suurempi osa massajalkaväestä pääsee tekemään jotain hitaan kituuttamisen ja varman kuolemisen lisäksi. Mielessä tosin kävi, että nyt WHF jalkaväkeä vois ruveta käyttämään 40x50mm levyinä (5 figua per alusta) tai 50x50 levyinä (4 figua per alusta). Siitä voisi sitten siirtyä hiljalleen nuiden parempien figupelien tapaan käsitellä lähiksiä: vähemmällä nopanheittelyllä enemmän tulosta. Kasiedikan myötähän isossa mätössä kaadetaan helposti toista sataa noppaa, ennen kuin lopputulos on tiedossa.

Selasin todella nopeasti kasiedikan kirjaa kaupassa, ja ainakin se vaikutti selkeältä. WHF:n ziljoona erikoissääntöä on vihdoinkin koottu yhdeksi ensyklopediaksi, jonka myötä pelaamiseen tarvitaan entistä vähemmän selaamista. Mä pidin myös siitä tyylistä, jolla tekstiä oli kirjoitettu: "We would like...". Mullistavimpia sääntöjä on esitelty ikäänkuin GW:n kotikampanjan houseruleina: me tykättäis, jos tää menis näin. Siinä on se oikea Warhammer-pelaamisen meinki: kivoja figuja pöytä täynnä, ja jotkut kivalta tuntuvat säännöt niiden liikutteluun. Te voitte haluta tehdä toisin. Hyvä tunnelma kirjassa. :)

-ile

Re: Warhammer 8'th edition kesällä 2010

Lähetetty: Ti 13.07.2010 07:14
Kirjoittaja Morhgoz
LAV-Kitsune- kirjoitti:
Der Dexter kirjoitti:sotakoneiden crewit eivät chargaile, ikinä.
Chargaavat failed chargen tai lähtevät pakosti karkuun, kumpi tahansa käy koska sinä aikana ei tule lainkaan ammuksia greatereihin tai isoihin hordeihin. Kumpaa vain nyt onkaan suojaamassa.
Mutta toimiiko skaveneitten isoihin koneisiin..?

Re: Warhammer 8'th edition kesällä 2010

Lähetetty: Ti 13.07.2010 09:24
Kirjoittaja LAV-Kitsune-
Erittäin paljon samoilla fiiliksillä olen uudesta edikasta kuin Ile, ja niin tuntuu olevan moni muukin kun lukee foorumeita ja jopa bad dice podcastissa oli kova kehu juuri tuosta selkeydestä esillä.
Morhgoz kirjoitti: Mutta toimiiko skaveneitten isoihin koneisiin..?
Jos ne pystyvät normaalien sääntöjen mukaan chargaamaan niin kyllä. Jos se on osana yksikköä niin koko yksikkö chargaa mukana. Jos se on immuuni psykologialle niin se ei saa valita pakenemista vaan sen on pakko chargata. Jos nyt vielä unohtui jotain Siren songista niin lisätköön joku muu.

Re: Warhammer 8'th edition kesällä 2010

Lähetetty: Ti 13.07.2010 09:55
Kirjoittaja The Captain
LAV-Kitsune- kirjoitti:Onkohan tuo tasapaino nyt niin kovasti rikkoontunut. Näillä keskinkertaisten jalkaväkien armeijoilla on kyllä muita etuja kompensoimaan heikkouttaan. Empire sekä kääpiöt muiluuttaa aika tehokkaasti vastustajaa sotakoneilla ennen klosista, empiren velhot maksaa alle 100 pts ja buffivat helposti kehnoja joukkojaan ja kääpiöillä esim löytyy omat vahvat eliittinsä kuten hammererit. Ja örkit heikentyneet? Choppa örkit kilvillä tai kahdella choppalla jyrää esim kaaos warrut ihan vain massalla, vaikka tappioita tuleekin paljon puhumattakaan siitä, että myös örkkien eliittijoukot kuten trollit toimivat nyt paljon paremmin. Haltiat ja demonittaret otti kyllä osumaa huonon T:n vuoksi, mutta molemmilla on vahva magia jolla yksiköitä voi buffata ja esim slaaneshin tytöillä on hirmuinen liikkumisnopeus, millä kiertää nopeasti flankkiin keljuilemaan. Paha sanoa kun ei ole päässyt vielä kokeilemaan testipelejä, mutta ei se näin ideatasolla niin pahalta kuulosta.
...Joten miksi ottaa sitä keskinkertaista jalkaväkeä, kun kerran, niin kuin itsekin totesit, armeijoilta löytyy tehokkaampiakin lääkkeitä? Empire voi ottaa 2000 pisteen peliin 5*10 handgunneria Hochlandeilla (napsimaan pois vastustajan bösbejä ja velhoja), 3 tykkiä, 3 mortaria, 2 helblasteria, 2 Helstormia ja 500 pisteellä velhoja/engineerejä. Ei minulla ole vieläkään syytä ottaa halberdiereita kilpailuhenkiseen peliin. Empiren detachmentit (ja samalla myös parent unitit) pitää paisuttaa isommiksi, jotta ne edes disruptaisivat vihollisen, eli keskinkertaiset ja turhat jalkaväkiyksiköt maksavat vielä enemmän kuin kasissa. Eikä huvittaisi pelata FaBaa 40K-armeijalla.

Slaanesh-loresta ei hirveästi unitteja buffaavia taikoja löydy, ja yksiköiden Movementin merkitys heikkeni sikana kiitos random chargejen - ei jalkaväkiblokeilla vieläkään kovin äkkiä olla flankkeihin pääsemässä, ja 150+ pisteen fast cavalryt tai Fiendit eivät enää vie rank bonuksia. Jotkin yksiköt vain ovat kasissa järjettömän ylihintaisia, kun niiden hintalaput on arvottu siitä vinkkelistä, että niiden lyömisteho toimii samalla defensiivisenä ominaisuutena. Swordmastereilla, Wardancereilla ym. lasivasaroilla ei yksinkertaisesti ole varaa ottaa niitä gobbojen lyöntejä vastaan, koska jokainen tappo vie todennäköisesti niiltä itseltään lyömistehoa seuraavalta kierrokselta - eikä mikään combatti enää oikeasti pääty charge-vuorolla muuten kuin vahingossa.

"Bokseja" on helppo pelata jollain T4, 3+ save, 6+ ward, WS5, A2, S4, I5 -yksiköillä, jotka tekevät yksirivisinäkin tarpeeksi tappoja voittaakseen combatit ja jotka kestävät takaisin tulevat S3-tökkäisyt. Olisihan se varmaan hienoa saada Tecliksellä Occam's mindrazor irkkuna läpi johonkin 30 ukon spearman-blokkiin ja katsella, kun rerollattavia S8 iskuja satelee, mutta magiaan luottaminen on uhkapeliä. Toisaalta kaikki muukin kasissa on kiinni nopanheittelystä, joten ei kai se enää tilannetta sen pahemmaksi tee.

Re: Warhammer 8'th edition kesällä 2010

Lähetetty: Ti 13.07.2010 13:05
Kirjoittaja Humie
Flank attack ei enää ole niin järisyttävää kuin ennen, joten turha on itkeä, ettei ole yksiköitä jotka tähän kykenisivät (onhan se aina plussaa, mutta...). Flank ei vie vastustajan ylimääräisistä riveistä tulevaa stubbornia pois ja rankkien menetyksellä on pienempi vaikutus, kun käsikähmässä kuolee enemmän miehiä. Lisäksi jos taistelu on 1vs1 flankista, voi flankatty yksikkö tehdä reformin vihollista kohti.

Ok, toisaalta flankkeja vastaan tapellessa ei vihollinen lyö yhtä paljon (ei step-up tai kahden rivin tappelusääntöä), vihollinen ei saa kilpiwardia ja flankkibonuksen saamiseksi riittää yksikin mies (ei tarvitse olla 5+ ukkoa tai edes rivejä tähän bonukseen).

Re: Warhammer 8'th edition kesällä 2010

Lähetetty: Ke 14.07.2010 09:47
Kirjoittaja LAV-Kitsune-
Halvoilla armeijoilla heikompia core yksiköitä voi buffia vaikka beast tai life magialla, jolloin ne kestävät / tappavat yhtä tehokkaasti verrattuna eliitteihin. Core troopit kuten hilparimiehet maksavat vähemmän, joten niitä saa enemmän ja tämä tottakai lisää kestävyyttä magiaa, sotakoneita ja ampumista vastaan yleensä. Se on kyllä erittäin totta, että mainitsemasi gunline muutamilla eliiteillä on varmasti yksinkertaisempi ja silti tehokas valinta, mutta uskoisin silti coren pysyvän hoitamaan hommansa ihan ok riippumatta oliko niillä melee vai ranged aseet. Huolestuttaa tosin jos olen vain yltiöoptimistinen ja väärässä, sillä olisi mukavaa jos kaikki yksiköt toimisivat aina tietyillä taktiikoilla edukseen, eikä pelissä olisi ns turhaa täytettä. Näin on kuitenkin ollut tähänkin asti, joten kaipa siellä muutama on yhä.

Demonetet heikentyivät kyllä, mutta itse laskisin niiden hyödyllisyyttä enemmänkin heraldin giftien kanssa. Demonetet eivät minua hirveästi vakuuta, mutta heraldin giftillä vastustaja testailee aina vain omalla LD:llään fearit, breakit yms, niin se on iso buffi uudessa edikassa missä testejä heitellään vähän väliä, varsinkin jos taustalla rullaa -2LD lippu. Monia vastaan se meinaa nimittäin testejä Ld5-6 heitoilla. Muttajoo, asiaa puhut että moni T3 kovan I ja hyökkäysvoiman tyyppi on nyt melkoinen lasikanuuna. En tiedä olisiko näidenkin tarkoitus kestää lähinnä magian avulla taisteluissa vai kuinka, sillä lähes kaikissa tapauksissa gobbot, skavenit ja empirenkin joukot tappavat pisteisiin nähden enemmän porukkaa kuin mitä saavat itse tappioita. T3 ja pieni armor ei vain kestä oikein mitään.

Re: Warhammer 8'th edition kesällä 2010

Lähetetty: Ke 14.07.2010 13:54
Kirjoittaja Izmo Laitela
Kuinkas kova 40millisillä figuilla oleva stomp on? Ja muuttuivatkos swarmit hyvällä tai huonolla tapaa?

Re: Warhammer 8'th edition kesällä 2010

Lähetetty: Ke 14.07.2010 16:44
Kirjoittaja ZyDec0
Izmo Laitela kirjoitti:Kuinkas kova 40millisillä figuilla oleva stomp on? Ja muuttuivatkos swarmit hyvällä tai huonolla tapaa?
Stompin sai eturivin taistelijat, kukin yhden kappaleen, ja se iskee modelin stattilinjan strenalla ilman asebonareita... näin ulkomuistista ajateltuna. Korjatkaa, jos meni väärin.

Re: Warhammer 8'th edition kesällä 2010

Lähetetty: Ke 14.07.2010 20:50
Kirjoittaja LAV-Kitsune-
Izmo Laitela kirjoitti:muuttuivatkos swarmit hyvällä tai huonolla tapaa?
Swarmeihin ei tehoa heroic killing blowin kerta tappo (yay), mutta suhteellisesti niiden teho heikkeni, sillä hyökkäyksiä satelee useammasta rivistä ja enemmän kuin ennen, joten ne eivät enää viivytä vastustajaa niin pitkää aikaa.

Re: Warhammer 8'th edition kesällä 2010

Lähetetty: Ke 14.07.2010 21:11
Kirjoittaja Da Big Boss
Mites nyt tää on, että pitäisikö itkeä vai itkeä puunhalaaja haltioiden tilasta? Etsiessäni jotain uutta peliä joka ei ole kovinkaan taktinen vaan enemmän huvinvuoksi pelattavaa jolla on suuri skene suomessa niin tällä hetkellä pienen welffi ryhmäni jatko eteenpäin kuulostaa(i) hyvältä.

Tosin niih, tämä 8th edition on tietääkseni pilannut mettä haltioiden viimeisetkin mahdollisuudet pärjätä turnauksissa eikös vai ovatko he vielä kohtalaisen toimiva vaikka omistavatkin vanhan armybookin?

Da edit: Tai no ei tarvitse vastata tähän. Armeijat ja yksiköt osiosta löytyikin jo ketju josta löytyy tarvitsemani tieto pääasiassa.

Re: Warhammer 8'th edition kesällä 2010

Lähetetty: Ke 14.07.2010 23:19
Kirjoittaja Warchef
voittaa ei tuu mut life+ power scroll tasottaa vähä

Re: Warhammer 8'th edition kesällä 2010

Lähetetty: To 15.07.2010 00:35
Kirjoittaja TranssiApina
Tänään GW:n liikkeessä poiketessa ostamassa taas vähän maalailtavaa(ogreja), myyjä ohimennen huikkasi että uusi editio olisi nostanut armeijan suorituskykyä huomattavasti.

Vielä ei taida peliporukassa kellään kirjaa olla, kun on ollut pidempi tauko alla, mutta pystyykös joku tarkemmin selventämään mikä muuttui? Lähinnä siinä mielessä jos muuttuu radikaalisti kokoonpano, johon lähen armeijalla pyrkimään.

Re: Warhammer 8'th edition kesällä 2010

Lähetetty: To 15.07.2010 00:40
Kirjoittaja Mithrandir
Varmaan ihan kaikki muuttui paremmaksi, mutta nyt vinkkinä armeijan & ostoslistan kokoonpanoon, että kannattaa miettiä kuuden ogren ryhmiä jotka laittaisit siis aina kahteen kolmen ogren riviin.

Re: Warhammer 8'th edition kesällä 2010

Lähetetty: To 15.07.2010 13:09
Kirjoittaja santso
kyllähän welffeillä vielläkin pelaa, tosin se meinaa lvl4 maagia, noblea, maagi branchwraithia kolmea isoa ampujaboksia(nykyään vois jopa laittaa liput+muusikot jotta eivät ekaan lentäjään kuolisi...) treekinejä ja treemaneja.

Re: Warhammer 8'th edition kesällä 2010

Lähetetty: To 15.07.2010 18:01
Kirjoittaja Nicodemus von Traube
TranssiApina kirjoitti:Tänään GW:n liikkeessä poiketessa ostamassa taas vähän maalailtavaa(ogreja), myyjä ohimennen huikkasi että uusi editio olisi nostanut armeijan suorituskykyä huomattavasti.
Ogret (kuten kaikki monstrous infantry) sai stompin, eli viimeisenä lyövän yhden iskun normistrenalla. Kolme ogrea on rankki, eli kolme kahdessa rivissä saa sen kaksi rankkia. Sekä ekassa että tokassa rivissä olevat lyö täysillä attackeilla. Olikohan ogreilla kolme normaalia attakkia? Mikäli muistin oikein niin se tarkoittaisi 18 + 3 (ekalta riviltä ne stompit) + impactit joita muistaakseni ogret tekee eli melkoista mättöä.

Mikäli haluaa liioitella niin kuusi ogrea rivissä on horde jolloin kolmesta rivistä voi lyödä, eli 18 ogrea mossauttaisi jokainen iskua. Jos väkisin jotain hyvää tuommoisesta haluaa etsiä, niin ainakin se toimisi point denialina (joukosta ei saa puolikkaita pisteitä, vaan joukot pitää tappaa kokonaan saadakseen pisteet niistä)..

Re: Warhammer 8'th edition kesällä 2010

Lähetetty: To 15.07.2010 19:54
Kirjoittaja Amadi
Eikös tuo uusi magiasysteemi toimi kanssa ogrejen kanssa rutkasti paremmin kuin se vanha, vai kuvittelenko vain? Ogrejen loitsuthan ovat luokkaa 4+ to cast.

Re: Warhammer 8'th edition kesällä 2010

Lähetetty: To 15.07.2010 20:07
Kirjoittaja Oberon
Toimii, tosin yhdellä nopalla ei silti kannata heitellä kun epäonnistunut heitto katkaisee magic phasen siltä velholta...

Re: Warhammer 8'th edition kesällä 2010

Lähetetty: To 15.07.2010 21:05
Kirjoittaja Varjomies
Kirja on nyt luettu kutakuinkin kokonaan, ja yleispositiivinen fiilis siitä kyllä jäi sääntöjen osalta vaikkei ainoatakaan testipeliä ole vielä pohjalla. Kaikki on aika sattumanvaraista (liike ja maastot), noppaa heitellään todella paljon ja kaiken ennakkomittaus toiminee. Sotakoneet ja magia vaikuttavat paperilla turhankin kovilta (tietyt loitsut aika älyvapaita), ja jo muutenkin paljon ampuvat armeijat saavat uuden prosenttisysteemin ansioista listat aivan täyteen ruutia ja murkulaa mikäli niin haluavat.

Sääntökirjan tarinankerronta ja kepeä opastus on myös hieman ristiriidassa "synkän, pimeän ja hullun" maailmankuvan kanssa miksi Warhammer haluaa itsensä profiloida. Liekö sitten ihan ironiaa tai brittihuumoria, tiedä siitä. Kokonaan värillinen kirja iloisine kuvineen ei myöskään lievää kontekstiristiriitaa paranna - henkilökohtaisesti pidin enemmän viime laitoksien maailmankuvasta ja mustavalkotaiteesta kirjoissa, tai kokonaan 5. edikan värillisestä purkkafantasiamaailmasta. Oikeastaan tuntuu että Warhammer koittaa keksiä pyöräänsä uudelleen määrittelemällä monetkin asiat aivan puhtaalta pöydältä. Tekijät kuitenkin painottavat selkeästi pelin siirtyneen enemmän kaljaa ja sipsejä-tyyppiseksi perjantaipelaamiseksi kuin hulluksi turnaustahkoamiseksi (mikä tietenkin on vielä mahdollista, tottakai) esitellessään kaikkea outoa ja kannustavan pelaajia tuon tuosta keksimään omia juttujaan Warhammerin maailmaan.

Hieno opus kerrassaan, alkuinnostus harrastuksen alkuajoilta viidentoista vuoden takaa sai kaikesta huolimatta uuden kipinän, odotan innolla ekoja pelejä. :)

Re: Warhammer 8'th edition kesällä 2010

Lähetetty: To 15.07.2010 21:09
Kirjoittaja Navdi
Nicodemus von Traube kirjoitti:Mikäli haluaa liioitella niin kuusi ogrea rivissä on horde jolloin kolmesta rivistä voi lyödä, eli 18 ogrea mossauttaisi jokainen iskua. Jos väkisin jotain hyvää tuommoisesta haluaa etsiä, niin ainakin se toimisi point denialina (joukosta ei saa puolikkaita pisteitä, vaan joukot pitää tappaa kokonaan saadakseen pisteet niistä)..
Miten tää on liioittelua? :)

Testasin tommosta listaa tuossa eilen. 17 Bullia ja hero, eli 6 leveä ja 3 syvä ogre-horde. Chargessa (olettaen että kaikki kuusi pääsevät base contactiin) tulee ensin leveyden verran impact-hittejä, joiden S on front rankin S +1/extra rank, eli 1xS7 + 5xS6, sitten normi-iskua 3/härkä + 4/hero ja champion, eli 56 iskua. Lopuksi vielä stomppia eturivin kavereilta samoilla strenoilla. Ihanteellisessa tilanteessa siis 12 automaattiosumaa ja 56 iskua päälle.

Toki sama harjoite Butcherin strenabuustaamana ja great weaponeille tekee viekä isompaa vammaa.

En nyt tiedä onko maailman paras noin muuten, kun tommonen yksikkö on snadin hankala liikutella ja varsin hauras kaikenlaisia lättyjä ja tykkejä vastaan, mutta hauskaahan se on noppia kaksin käsin paiskoa. :)

Re: Warhammer 8'th edition kesällä 2010

Lähetetty: To 15.07.2010 21:28
Kirjoittaja Oberon
Nooh, tollanen yksikköhän se vasta tykkejä kestää, kun joka naudan kohdalla pitää erikseen jännittää että kuoleeko. Jos ei kuole, jää loput lehmät lävistämättä sillä tykillä. Kivilinkokaan tee d6 haavaa kuin yhdelle naudalle vuorossa, eli ei pitäisi liikaa lätkiäkään pelätä.