Snowtrooper kirjoitti:Asevelvollisuus rauhan takeena? WAT. Neuvostoliitossa, Kolmannessa valtakunnassa, Japanissa jne. oli asevelvollisuus edellisen maailmancupin alla. Ensimmäisiin MM-kisoihinkin kaikki isoimmat pelurit marssivat iloisesti jo rauhan aikana perustettujen asevelvollisuusarmeijoiden voimin. Ja onneksi edellä mainittujen onneloiden lisäksi esmes Kamputseassa, Ruandassa ja Jugoslaviassakaan asevelvollisuusarmeijan ei ollut mahdollista kääntyä omia kansalaisiaan vastaan (toinen suosittu argumentti). Se offtopicista.
Vaatii ehkä hieman enemmän asian avaamista, jos kritiikkinä käytetään lähes sadan vuoden takaisia asioita aikana, jolloin sadan vuoden aikana ihmiskunta kokonaisuudessaan on kehittynyt eri mittareilla mitattuna, vaikkapa bkt:lla mitattuna 100 kertaa enemmän, kuin edeltävän 7 000 vuoden aikana. En yrittäisi selittää Rooman aikaisia konflikteja feodaaliyhteiskunnan näkökulmasta, sitä on tehty tarpeeksi jo keskiajalla, joten eihän yritetä selittää tämän vuosituhannen konflikteja Euroopan sääty-yhteiskuntien ja niistä demokratiaan hapuilevasti siirtyvien yhteiskuntien, Japanin keisarinvallan tai kommunismin nimellä kulkeneen diktatuuriyhteiskunnan tai muiden diktatuurien näkökannalta.
Toisen maailmansodan ja erityisesti kylmän sodan jälkeen tapahtuneen demokratiakehityksen myötä kehittyneissä separatistisissa parlamentaarisissa valtioissa on käyty vähiten sotaa tai sodankäynniksi luokiteltavia konflikteja niiden nimityksistä riippumatta sellaisten maiden toimesta, joissa on yleinen ja yhtäläinen asevelvollisuus.
Länsimaista eniten sotatoimia toteuttanut ja johtanut valtio toisen maailman sodan jälkeen ja erityisesti tällä vuosituhannella, on itseoikeutetusti Yhdysvallat, joissa ei ole ollut kunnollista yleistä asevelvollisuutta sitten toisen maailman sodan. Eturintamalla on palkka-armeija, joka koostuu enimmälti huono-osaisista yhteiskunnan jäsenistä, joilla siten ollen on vähiten kontakteja sotatoimista päättävien parlamentaaristen elimien toimijoihin. Separatisminkin kanssa on vähän niin ja näin.
Isrealissa taas on erittäin laaja asevelvollisuus, mutta jo koko valtio itsessään on täysin separatismin vastainen ja ei myöskään perustu millekään aikaisemmalle asutusalueelle. Olisin olettanut, että tämä otettaisiin esiin ennemmin kuin sadan vuoden takaiset täysin erilaiseen tilanteeseen perustuvat asiat.
Harvemminhan näitä asioita nostetaan esille, mutta harvassa Natoon kuuluvassa maassa on enää yleinen asevelvollisuus ja länsimaista juuri Nato-maat käyvät sotatoimia. Puolustusmäärärahojen pienuudella Natopäätöksiä on perusteltu, mutta on hyvin kyseenalaista lähteä puhumaan säästöistä jos se tehdään inhimillisyyden kustannuksella.
Snowtrooper kirjoitti:Lasten? Meinataanko tässä nyt sitä, että joku on havahtunut siihen, että Necromundan Juvet olisivatkin kenties keskenkasvuisia? En ole kyllä huomannut tämän suhteen kovin vahvoja aaltoja ankkalammikolla. Tuskin näillä nähdään sen suurempaa yhteiskunnalista merkitystä tai sanomaa, katujengiura alkaa nykyäänkin usein keskenkasvuisena joten miksi 41. vuosituhannella se ei tekisi näin?
Vai meinaatko sitä, että 40K:ssahan ylipäätänsä lapsisotilaat ovat fluffissa jees juttu? Cadialaisten Whiteshieldit yms., lisäksi marsuthan pyritään rekrytoimaan taistelussa kunnostautumisen perusteella ennen kuin murrosikä on ohi, minkä takia väkivaltaisten soturi- ja jengikulttuurien, joissa väkivalta on arkea jo lastentarhaikäisille, ylläpito on Imperiumissa jopa tavoite (yhtä laillahan Kaartikin saa nohevia suorittajia jos taaperosta asti on tottunut "tapa tai tule tapetuksi" -meininkiin). Tämäkin on mennyt sulavasti osana GRIMDARKia.
Tietysti jonkinlainen lakmustesti voisi olla, jos joku ulkoiluttaa IG-listaa jossa on maksimimäärä Conscripteja ja Penal Legionia joita kuvataan Necromunda-juveilla, mitä nyt valvojat sekä muu kaarti on aikuista (pl. Special Weapons Squadit joissa on pommivöisiä Juveja kasapanoksia kuvaamassa). Toisaalta, verrattuna kaikkeen muuhun mitä muuta Imperiumi puuhailee "hyvää tarkoittaen", lapsisotilaiden käyttö on pikkudetalji. Lähinnä tuolla saisi reaktioita harrastuksen ulkopuolisissa tahoissa, ja sittenkin vain selittämällä.
Lapsisotilasfiguihin liittyvä kommentti oli lähinnä tarkoitettu nykysodankäyntiä kuvaaviin peleihin, ei 40K:n puolelle. Itse en pistä vastaan, jos niillä saadaan keskustelua aikaan todellisista ongelmista. Tietoisuus lapsisotilaiden käytöstä on hyvin vähäistä mediavapaassa Suomessakin, joten en pistäisi pahaksi, jos joku tekisi teini-ikäistä afrikkalaista esittävän figun, joka heiluttelee ak-47:aa. Saattaisi avata keskustelua, jos joku kukkahattutäti sellaisen bongaisi ja hänen kauhistellessaan figua hänelle kerrottaisiin, että näin se homma toimii oikeastikin. Kiinnittäisi varmasti jatkossa huomiota tuollaisen estämiseksi, (siis lapsisotilaiden, ei lapsisotilasfigujen) sen sijaan, että tarvitsisi kauhistella verisiä sotapelejä.