Re: Forge World: Sallitty, kielletty, miksi?
Lähetetty: La 23.05.2015 13:06
Kun tuli pitkän Sotutauon jälkeen eksyttyä näinkin mielenkiintoista aihetta sivuavaan keskusteluun, se houkutteli jopa kommentoimaan. Täällähän tiedusteltiin miten Forgen kamaa käytetään turneiden ulkopuolella ja itsehän en turneissa ollenkaan käy.
Tällä hetkellä reilun figukarsinnan jälkeen olen päätynyt siihen tilanteeseen, että hyllyssä on enää yksi nykysäännöillä pelattava 40k-armeija, sekä kahden armeijan rippeet kakkosedikkaa varten. Nämä sisältävät seuraavanlaisia figuja:
1) Vanhaa metallia (lähinnä ykkös- ja kakkosedikan ajoilta, kolmea uudempaa poikkeusta lukuunottamatta)
2) Uutta muovia (kolme kappaletta, nekin ajoneuvoja)
3) Forgen hartsia
Se ainoa pelikelpoinen armeija on marineita, koostuen pääosin Forgen hartsista metallitäydennyksillä. Niistä saisi perusmarinecodexilla (huonon) armeijan, tai Forgelisäreillä jopa ihan toimivan kokoonpanon. Yhtään gravcenturionia tai Tiguriusta siinä ei kuitenkaan heilu, eikä sillä kannattaisi lähteä turneessa kisaamaan vaikka haluaisikin. Aiemmissa armeijoissa on lähes aina ollut kentällä jotain Forgekamaa, eikä kukaan peliporukasta ole ikinä kommentoinut niistä mitään ”onpas siisti figu” – linjaa negatiivisempaa.
Jos vastaan tulisi joku, oli se sitten turneejärjestäjä tai satunnainen yksilö, joka näkisi Forgen nappuloissani jotain ongelmaa, en viitsisi pelata kyseisessä ympäristössä. Ei niitä ole kuitenkaan valittu siksi että olisivat kovia, vaan siksi että MKIII power armour nyt vain näyttää mielestäni siistiltä, kuten myös armeijan muut härvelit. Tuntuisi lisäksi hölmöltä että minä joutuisin rajoittamaan omaa kokoonpanoani, kun puhtaasti GW:n kirjoja käyttämällä saa niin paljon rajumpia listoja, eikä kukaan ”turneejyrä” silti ole painostamassa perusturneiden copypasteja pois peleistä (itseäni ehkä lukuun ottamatta).
Lisäksi voisin todeta että ilman Forgea en todennäköisesti olisi millään tasolla kiinnostunut nyky40k:sta. GW:n skulptit ovat lähes poikkeuksetta susirumia ja ylihintaisia, fluffi on kuraa, tasapaino on surkeaa ja firma kohtelee asiakkaitaan ala-arvoisesti. Forgen figut ovat vielä kalliimpia, mutta tuntuvat sen rahan arvoisilta parempien skulptiensa takia. Fluffikin on ihan hyvää ja tasapaino on pääfirmaan verrattuna huomattavasti parempaa. Asiakaspalvelussa tosin olisi parantamisen varaa ja hartsikin on välillä niin ja näin, myönnetään.
Jos nyt mietitään Pertti Peruspelaajan näkökulmaa vielä, en usko että Forge mitenkään sotkee asioita. Itse en viikko sitten tiennyt että eldareilla on uusi codexi, saatikka ikinä nähnyt mechanicuksen figuja. Niiden statteja tai sääntöjä en edelleenkään tiedä. En myöskään ole tietoinen uusimpien space wolfien, necroneiden tai kaartin säännöistä, enkä ole tutustunut dark angeleiden codexiin sitten kakkosedikan. Forgen tuotoksia taas olen seurannut mielenkiinnolla ja tiedän aika hyvin mitä niiden härvelit tekevät. Minulle olisi paljon hämmentävämpää pelata useaa GW-armeijaa vastaan, joten minun näkökulmastani voisi siis kieltää ne turneista? Ja jos yli parikymmentä vuotta pääasiallisesti GW:n pelejä harrastanut on näin ulkona uusimmista vempeleistä, miten Pertti Peruspelaajalle on yhtään sen ongelmallisempaa selittää mitä joku uusi Forgen yksikkö tekee vs. mitä joku uusi GW:n vastaava tekee? Pertti tuskin kuitenkaan käy turneissa tai pelailee usein tuntemattomia vastaan, jolloin hän ”hyötyy” enemmän siitä että tietää mitä kaverien Forgevehkeet tekevät, kuin se riptide jota kukaan tuttu ei pelaa.