Sivu 9/75

Lähetetty: La 07.10.2006 01:50
Kirjoittaja hyytelöperuna
Dalamar kirjoitti:Olen niin taiteilija!
Et ole niin taiteilija kuin minä. Katso, kannan kynää kädessä! Olen tietoviisas sen vuoksi, koska kynä kuvastaa sitä mahtia, jolla tietoa voidaan jakaa muiden kasvoille manipuloituna.

@Srixqueek

Elä mene pois. Sulta tulee hyviä tarinoita. Kunhan ne sisältää tummia teemoja sekä metallista kalketta niin uppoaa varmasti yleisöön. Ja varmasti muistat ottaa mukaan myös viiksekkäitä miehiä, koska niitä löytyy warhammerien maailmasta jokaisesta kaupungista. Tai niinhän sitä oikeastaan löytyy irl maailmastakin, mutta empiressä varsinkin kaikilla on viikset, vaikka olisivatkin amis-siivekkeet nenän alla tuomassa aerodynamiikkaa.

Fetaa en ole syönyt ihmeemmin, mutta maistuu kreikkalaisessa salaatissa. Kurkku on tietty pakko, samoin kuin pieni liraus oliiviöljyä. En tosin tajua miksi laittaa oliiviöljyä leivän päälle, maistuu ihan kuselta. Saisivat oppia tekemään muutakin siitä öljystään, kuten hajukynttilöitä. Mutta tuoksuisikohan talo sitten oliivipuulehdolta jos polttaa oliiviöljykynttilöitä? Kesällä kreikassa matkailessani tykkäsin siitä tuoksusta, joka levisi oliivipuista. Mukavan metsämäinen, muttei turhan maatunut. Tosin se hiekkapöly ärsytti.

Lähetetty: La 07.10.2006 01:54
Kirjoittaja Dalamar
hyytelöperuna kirjoitti:

Ollaanko me kännissä vai eikö me olla?

Lohkeaako meille vai eikö meille lohkea?

Lähetetty: La 07.10.2006 10:14
Kirjoittaja Farseer of Biel-tan
Dalamar kirjoitti:

Te olitte totaalisen perseet olalla... Onko nyt hyvä?

Lähetetty: La 07.10.2006 12:01
Kirjoittaja skarsnak
Farseer of Biel-tan kirjoitti: Te ootte totaalisen perseet olalla...
Väärin, väärin, väärin. Korjaa aikamuoto oikeaksi. Viestin kirjoitushetkellä Dala todennäköisesti potee krapulaa, morkkista ja ikävää yhdenaikaisesti. Naarasketut kun ovat liian vilkkaita ja meneväisiä. Eivät yhtään välitä urostensa mielenterveydestä.

Lähetetty: La 07.10.2006 14:01
Kirjoittaja Blackguard
Skarsnak kirjoitti:Eivät yhtään välitä urostensa mielenterveydestä.
Mielenterveys on yliarvostettua hupia.

Lähetetty: La 07.10.2006 14:19
Kirjoittaja Thelacan
Minnuu ei kiinnosta tuo Hordes oikein.
Jos mie haluisin leikkiä olevani peto niin menisin metsään hihhuloimaan tukevassa humalassa.

Lähetetty: La 07.10.2006 18:23
Kirjoittaja Rectunator
Jotkut meistä ovat jo metsässä. Tule sinäkin ja tuo humala mukanasi.

Lähetetty: La 07.10.2006 18:36
Kirjoittaja Thelacan
En. Olen itsekäs paska ja pidän humalan itselläni. Hankkikaa omanne humalat!

Lähetetty: La 07.10.2006 19:22
Kirjoittaja Rectunator
Siinä tapauksessa minun pitää kerätä vanha poppooni kasaan ja RYÖVÄTÄ SE SINULTA!

Rape the men, eat the children and kill the women! Beasts are back in town vaikka myinkin sen armeijan jo yli kaksi vuotta sitten.

Lähetetty: La 07.10.2006 19:34
Kirjoittaja Thelacan
Sen kun yrität, humalan ja Korpiklaanin rohkaisemana ja vahvistamana peittoan tuommoiset rääpäleet vaikka vasemmalla kädellä.
Ei edes Dalamar, se hipinrääpäle mahtaisi mitään.

Ajattelin, että voisin kirjoittaa turinan, jossa Keisarin oikea nimi käy ilmi. Siis ihan muuten vain, ei tarinakisaan.

Lähetetty: Su 08.10.2006 00:31
Kirjoittaja Allath
Dalamar ei ole taiteilija, Dalamar on homo. Ja hippi pitkätukka vielä siihen päälle.

Niin.

Lähetetty: Su 08.10.2006 02:12
Kirjoittaja Rune
Allath kirjoitti:Dalamar ei ole taiteilija, Dalamar on homo. Ja hippi pitkätukka vielä siihen päälle.

Niin.
All hail!

Lähetetty: Su 08.10.2006 02:18
Kirjoittaja Rectunator
o/ o/ o/ o/ o/ o/

Lähetetty: Su 08.10.2006 10:26
Kirjoittaja Inexis
Lausahdus "Sanity is for the weak!" tuntuu sopivan tässä keskustelussa useammalle kuin yhdelle. :/

Lähetetty: Su 08.10.2006 10:37
Kirjoittaja Dalamar
Minua on kyykytetty täällä niin paljon että menen viiltelemään harpilla : (((((((((

Lähetetty: Su 08.10.2006 11:29
Kirjoittaja skarsnak
Ggodamnit hippie. Etkö tiedä että viiltely on itsekästä huomionhakuisuutta. Käyttäisit nyt edes sohvatyynyjä.

Lähetetty: Su 08.10.2006 11:57
Kirjoittaja Rune
Skarsnak kirjoitti:Ggodamnit hippie. Etkö tiedä että viiltely on itsekästä huomionhakuisuutta. Käyttäisit nyt edes sohvatyynyjä.
Niin niitä paria pientä mustelmaa kaulassakin aina selitetään. "Törmäsin tyynyyn..."

Just joo.

edit\\ Hähää, olen spammannut Ghe'dahlia enemmän. Jopa puolikas posti enemmän päivää kohden. Ja miettikää, annoin vielä tasoitusta editoimalla tämän tuikitärkeän triviaalitiedon, enkä postannut uutta postausta.

Ja sitten totuus iskee: Olen kirjoittanut vajaat 3000 viestiä Sotavasaraan. Lihavoikaa mikä tahansa sana äskeisestä, ja masentaa silti.

Lähetetty: Su 08.10.2006 14:46
Kirjoittaja Ghe'dahlg
Kun jättää Tarinat ja Novellit-alueen hetkeksi, niin heti käy näin.

Helvetin tekotaiteellista homoilua alkaa esiintymään kokonaisen ketjun verran "Tarinakisa 2007"-keskustelun varjolla. Hoh hoh.

Voisinkin olla tekotaiteellisempi homo kuin kukaan muu ja kirjoitan tarinani japaniksi Paintilla! Sitten kaikki saa ihmetellä millaista tekotaidetta saan aikaan hiirellä ja erittäin surkealla kielitaidolla. HAHA! Teh Internets!

Pari sataa saksalaista ei voi olla väärässä! Scheisse ist gud! Oh lalala Va Faille La Vaiselle! Gronibard c=3

Lähetetty: Ma 09.10.2006 09:49
Kirjoittaja The Captain
Thelacan kirjoitti:Uskoisin Kapteenin bannilla uhkailun perustuvan ihan siihen, kun tommosia ympäripyöreitä väitteitä esitellään ihan ilman perusteluita. Tuommoiset rivin takkaa huutelijat varmaan noin muutenkin ansaitsisivat banaania.
Fetan morkkaamisesta saa banaanin, vaikka esittäisi kuinka pitävät perustelut mielipiteelleen.

Lähetetty: Ma 09.10.2006 12:32
Kirjoittaja WHAM
Mutku Feta ON pahaa!!!
Varvasvälijuustoa pahimmillaan!