Re: 6th Edition ja WYSIWYG
Lähetetty: Pe 24.05.2013 18:49
Kyllähän sitä suotavaa olisi, että turnauksissa käytettäisiin maalattuja figuja proxyjen sijasta. Sinänsä hienoa keskustelun kannalta, että väännetään asia täysin eri kertaluokkaan kun yritetään argumentoida toisen mielipidettä vastaan, mutta mitään järkevää ei enää löydy. Tällä on kyllä ihan hieno nimikin olemassa, mutta jätän välistä.
Kyllä omasta mielestäni on ihan suotavaa käyttää yksittäisten figujen kohdalla proxyä, jos vaikka kesken turnauksen lenturi tipahtaa tapista irti ja päätyy lattialle plastic multipart kitiksi. Kuitenkaan se ei ole sama asia, kuin että koko armeija on pelkkää basea/pahvia, joten sillä perusteella on turha lähteä pätemään hävinneiden tai rikkoutuneiden figujen proxytyksen kieltämiseksi.
Suomessa on onneksi suhteellisen terve figuilukulttuuri eikä kukaan vedä hernettä nenään siitäkään, että seassa on vaikkapa Manticin figuja. Sinänsä jännää, että suurin osa niistä, jotka vaativat figun olevan täysin "autenttinen" ovat samoja, jotka kovalla äänellä valittavat GW:n hinnoittelupolitiikasta sun muusta.
Mites näiden asioiden kanssa, joita jo edellisessä viestissä yritin hienovaraisesti tavoitella, eli mitä pitäisi tehdä silloin kun codexissa olevalla tyypille ei ole olemassa valmista figua ollenkaan? Tai jos varusteiden ulkonäköä ei ole määritelty missään, mutta silti kaikki ostetut varusteet tulisi näkyä.
Grey Knight Codexista löytyy näitä hyvin paljon, kuten vaikka erilaiset acolyyttikokoonpanot, inkvisiittorit jne.
Taulla löytyy taas näitä varusteoptioita aivan älyttömästi. Esm. uudessa broadside boksissa tulee 4 erilaista system palikkaa, mutta codexista löytyy useampi lisämaksullinen lisävaruste. Näistä on sitten varmaan joku tehnyt standardin mitä mikäkin abstrakti muovipalikka tekee milläkin varustuksella :) Wysiwygin riemuvoitto kyllä tuokin.
Mites tämän yleispätevän standardin mukaan sitten valinnaiset master craftedit ilmoitetaan muissa codexeissa?
Olisiko nyt sitten kuitenkin järkevämpää tehdä niistä broadsideistä jokaisesta hitusen erinäköinen, ja sanoa, että tuolla jolla on tuo pötkylä olkapäällä, on velocity tracker ja tuolla toisella jolla on pallo samassa kohtaa, on stimulant injector.