Sivu 2/2
Re: Fabailijoiden 6th- ja 7th ed innostus?
Lähetetty: Ti 29.10.2013 16:29
Kirjoittaja Gilaelin
No niin. Ensimmäinen seiskaedikan peli vuosiin on nyt takana ja vieläpä ensimmäinen koskaan Ravening Hordes-listoilla! Tiukkaa, nopeasti soljuvaa peliä - juuri sellaista, jollaista muistin pelin olleen silloin joskus seiskaedikan alussa. Oikeastaan peli oli tiukin, jonka muistan pelanneeni hetkeen. Molemmilla meni hetki totutellessa armeijoiden näennäiseen alastuunaamiseen ja sääntökirjaakin piti tapailla välillä, mutta aika nopeasti saatiin kiinni pelin meiningistä. Kun vastakkain olivat äärimmäisen hitaasti liikkuva ja kovaa lyövä armeija ja nopeasti liikkuva ja paljon kevyttä ampumista omaava msu-armeija korostui movement phasen merkitys entisestään. Ja se jos mikä oli siistiä. Kaikki pelin kriittiset hetket johtuivat suoraan movement phasella tehdyistä valinnoista, divertoinneista ja maaston vaikutuksesta liikkeeseen, eikä yksikään taistelu kestänyt yli kahta vuoroa. No more hordeja jotka vain hinaavat toisiaan vasten. Magian merkitys pelissä oli tasaisen suuri, koska itselläni oli ison ja pinen velhon patteri, jotka tukivat ampumistani. Ja siis nimen omaan tukivat. Eivät räjäytelleet yksiköitä pois pöydältä. Oli siistiä, kun irkuttaessani spirit of the forgea hammerereihin, en tuhonnut suoraan vastustajani peliä ja vastaavasti heittäessäni miscastin kaksi kertaa pelissä, 200pts maagini ja/tai yksikkö jossa se istui eivät imeytyneet automaagisesti Aethyriin. Tätä lisää kiitos.
Itse pelissä neljänkymmenen ampujani nuolet ja maagieni missilet dominoivat hitaita kääpiöitä ja kotka sekä scoutit olivat divertoijina puhdasta kultaa. Kääpiöt sen sijaan olivat kääpiömäisen kääpiöllisiä ja eivät suostuneet kuolemaan vaikka kenraalillinen chariot, kotka-commander ja puumies multichargasivat hammererit. Kun kaikkia pelin morsoja oli heikennetty huomattavasti, sain karvaasti huomata, ettei kääpiöitä haeta tässä laitoksessa edestä ilman rankkeja. Hävisin joka ikisen lähitaistelun kääpiöille, joskin tanssijoiden röllimäinen draw-tanssi pelasti paljon. Kääpiöt hakkasivat vp:nsä haltioiden vasarayksiköistä, jotka kävivät surkeasti kimpoamassa pois bokseista, samalla kun haltiat ottivat puolet pisteistä kahdesta boksista ja tuhosivat gyron, sekä tykin ampumisellaan.
Huomioita:
- Tämä oli hyvää ja oikein.
- Seiskaedikka RH-listoilla kombottaa hyvin ja toi esiin pelissä juuri niitä juttuja joita tältä lähdettiinkin hakemaan.
- RH-listat ovat pelattavia ainakin näiden tutkailuiden perusteella, mutta koska listat on kirjoitettu pieneen tilaan ja sen osa säännöistä on kirjoitettu hyvin hämmentävästi. Näitä ei siis kannata edes yrittää lukea RAW:na. Tämä tuskin tosin oli ongelma kenellekään.
- Nämä listat eivät kyllä nerffausta kaipaa. :p Jos nyt jotain pitäisi muuttaa, niin kääpiöille pitää antaa ehdottomasti sääntö ettei niitä voi march blockata. Se uuppui vielä RH-listasta.
- Osalla armeijoista uuppuu RH-listoista todella paljon yksiköitä ja toisilla taas on sisällä settiä joka on myöhemmin kadonnut. Luulen, että osa ihmisistä haluaa melko nopeasti siirtyä tämän takia käyttämään kutosedikan kirjoja. Toisaalta, jos joku tahtoo jatkaa RH-listoilla tai Chroniklesin listoilla pelaamista, niin ei se imo ole keneltäkään pois - päinvastoin. RH-listat ovat lähtökohtaisesti aavistuksen heikompia oikeisiin kutosen kirjoihin verrattuna, mutta ainakin itse öbaut kahdeksan vuotta samalla armeijakirjalla pelanneena voin kestää sen ja pelata RH:n ja/tai Chroniklesin welffeillä ihan vain vaihtelun vuoksi. Lisäksi welffi-chariot on ihq.
Kokeilkaahan te muutkin ja kertokaa kokemuksianne.
Re: Fabailijoiden 6th- ja 7th ed innostus?
Lähetetty: Ti 29.10.2013 23:01
Kirjoittaja Rune
Hyvältähän tuo vaikutti. Tosiaan jotain muutoksia tulee välistä tehdä ihan järjen vuoksi: RH ei osannut vielä antaa kääpiöiden marssia aina. Niiden pitää marssia aina. :D
Mietimme RH:n armeijoiden tylsyysrajojen rikkomiseksi tosiaan tuota allysääntöä. Sitä kokeilemma joku kaunis päivä.
Joku kaunis päivä pääsen itekin pelaamaan. Kahteen viikkoon ei ole mitään asiaa muualle kuin kouluun ja projektitreeneihin ja semmoisiin.
Seiska siis toimii yhä? Hyvä tämä! \o/
Anton ja Eetu aktivoitumaan Sotuun niin voidaan sopia ja jutella täällä Warhammer-juttuja?
Re: Fabailijoiden 6th- ja 7th ed innostus?
Lähetetty: Su 17.11.2013 14:40
Kirjoittaja Pigchampion
En oo seuraillut tätä lautaa hetkeen töiden takia, joten tänne on jäänyt huutamatta että KIINNOSTAA. Tammikuussa muutan takaisin Joensuuhun ja siitä eteenpäin meikää voi pyytää Fabaamaan vanhoilla kirjoilla. Noita aikoja pitäisi olla maalattuja nappejakin armeijan verran. Sääntökirjat on kutoseen ja seiskaan, mut vanhoja armeijakirjoja puuttuu aika paljon.
Re: Fabailijoiden 6th- ja 7th ed innostus?
Lähetetty: Su 17.11.2013 19:48
Kirjoittaja Rune
Pigchampion kirjoitti:En oo seuraillut tätä lautaa hetkeen töiden takia, joten tänne on jäänyt huutamatta että KIINNOSTAA. Tammikuussa muutan takaisin Joensuuhun ja siitä eteenpäin meikää voi pyytää Fabaamaan vanhoilla kirjoilla. Noita aikoja pitäisi olla maalattuja nappejakin armeijan verran. Sääntökirjat on kutoseen ja seiskaan, mut vanhoja armeijakirjoja puuttuu aika paljon.
JES!! :D
Kokeiltiin just tässä perjantaina yks peli ja olihan se hyvä peli! Tykkäsin yhäkin.
Ravening Hordes ja monet kutosen armeijakirjat löytyy varmasti joko internetistä, ebaysta tai joltakulta lainaan. Mitä kirjoja kaipaat?
Tammikuussa ja joulun aikaan ajattelin itekin että kerkeäis ehkä pelaamaan vähän enempi. Hyvä tämä!
Runedit\\ Joo, tarkistapa ebay. Mitä nopeasti katsoin hakusanalla Warhammer 6th edition army books niin näyttivät järjestään kirjat lähtevän viiden euron kappalehintaan. Ei liian paha investointi. :)
Re: Fabailijoiden 6th- ja 7th ed innostus?
Lähetetty: Ma 18.11.2013 18:36
Kirjoittaja Pigchampion
Rune kirjoitti:Pigchampion kirjoitti:En oo seuraillut tätä lautaa hetkeen töiden takia, joten tänne on jäänyt huutamatta että KIINNOSTAA. Tammikuussa muutan takaisin Joensuuhun ja siitä eteenpäin meikää voi pyytää Fabaamaan vanhoilla kirjoilla. Noita aikoja pitäisi olla maalattuja nappejakin armeijan verran. Sääntökirjat on kutoseen ja seiskaan, mut vanhoja armeijakirjoja puuttuu aika paljon.
JES!! :D
Kokeiltiin just tässä perjantaina yks peli ja olihan se hyvä peli! Tykkäsin yhäkin.
Ravening Hordes ja monet kutosen armeijakirjat löytyy varmasti joko internetistä, ebaysta tai joltakulta lainaan. Mitä kirjoja kaipaat?
Tammikuussa ja joulun aikaan ajattelin itekin että kerkeäis ehkä pelaamaan vähän enempi. Hyvä tämä!
Runedit\\ Joo, tarkistapa ebay. Mitä nopeasti katsoin hakusanalla Warhammer 6th edition army books niin näyttivät järjestään kirjat lähtevän viiden euron kappalehintaan. Ei liian paha investointi. :)
Vois kai noita. Tarkemmin sanottunahan meikältä ei löydy kuin tasan kaksi seiskan armeijakirjaa, ja toiseen en omista enää edes nappeja. Meikän hybridielffit valmistuvat varmasti ensimmäisenä, eli High Elffeille ja Dark Elffeille voisi vanhat kirjat hankkia. Skavenit tulee joskus ens kesän keskiviikkona.
Lainanapeillakin pelaan mielelläni jos vain ovat maalattuja.
Re: Fabailijoiden 6th- ja 7th ed innostus?
Lähetetty: Ma 18.11.2013 18:58
Kirjoittaja Rune
Pigchampion kirjoitti:Rune kirjoitti:Pigchampion kirjoitti:En oo seuraillut tätä lautaa hetkeen töiden takia, joten tänne on jäänyt huutamatta että KIINNOSTAA. Tammikuussa muutan takaisin Joensuuhun ja siitä eteenpäin meikää voi pyytää Fabaamaan vanhoilla kirjoilla. Noita aikoja pitäisi olla maalattuja nappejakin armeijan verran. Sääntökirjat on kutoseen ja seiskaan, mut vanhoja armeijakirjoja puuttuu aika paljon.
JES!! :D
Kokeiltiin just tässä perjantaina yks peli ja olihan se hyvä peli! Tykkäsin yhäkin.
Ravening Hordes ja monet kutosen armeijakirjat löytyy varmasti joko internetistä, ebaysta tai joltakulta lainaan. Mitä kirjoja kaipaat?
Tammikuussa ja joulun aikaan ajattelin itekin että kerkeäis ehkä pelaamaan vähän enempi. Hyvä tämä!
Runedit\\ Joo, tarkistapa ebay. Mitä nopeasti katsoin hakusanalla Warhammer 6th edition army books niin näyttivät järjestään kirjat lähtevän viiden euron kappalehintaan. Ei liian paha investointi. :)
Vois kai noita. Tarkemmin sanottunahan meikältä ei löydy kuin tasan kaksi seiskan armeijakirjaa, ja toiseen en omista enää edes nappeja. Meikän hybridielffit valmistuvat varmasti ensimmäisenä, eli High Elffeille ja Dark Elffeille voisi vanhat kirjat hankkia. Skavenit tulee joskus ens kesän keskiviikkona.
Lainanapeillakin pelaan mielelläni jos vain ovat maalattuja.
Taas lisää haikkareita?! :D Haltioita tästä kaupungista ainakin ilmeisesti löytyy.
Mutta ei se mitään. Eikuvaa! Samahan ne melkein olis tosiaan tuolla hinnalla napata ne kirjat netistä.
Pitäisköhän miunkin yrittää rakentaa kaaosarmeija taas kuntoon... Se oli tehty alunperinkin kutosta ajatellen. Demoniprinssini taitaa olla paloina jossain ja kaaosritarit on jossain jossain ehkä... Pitää katella. :)
Re: Fabailijoiden 6th- ja 7th ed innostus?
Lähetetty: Ti 19.11.2013 18:24
Kirjoittaja Pigchampion
Rune kirjoitti:Pigchampion kirjoitti:Rune kirjoitti:Pigchampion kirjoitti:En oo seuraillut tätä lautaa hetkeen töiden takia, joten tänne on jäänyt huutamatta että KIINNOSTAA. Tammikuussa muutan takaisin Joensuuhun ja siitä eteenpäin meikää voi pyytää Fabaamaan vanhoilla kirjoilla. Noita aikoja pitäisi olla maalattuja nappejakin armeijan verran. Sääntökirjat on kutoseen ja seiskaan, mut vanhoja armeijakirjoja puuttuu aika paljon.
JES!! :D
Kokeiltiin just tässä perjantaina yks peli ja olihan se hyvä peli! Tykkäsin yhäkin.
Ravening Hordes ja monet kutosen armeijakirjat löytyy varmasti joko internetistä, ebaysta tai joltakulta lainaan. Mitä kirjoja kaipaat?
Tammikuussa ja joulun aikaan ajattelin itekin että kerkeäis ehkä pelaamaan vähän enempi. Hyvä tämä!
Runedit\\ Joo, tarkistapa ebay. Mitä nopeasti katsoin hakusanalla Warhammer 6th edition army books niin näyttivät järjestään kirjat lähtevän viiden euron kappalehintaan. Ei liian paha investointi. :)
Vois kai noita. Tarkemmin sanottunahan meikältä ei löydy kuin tasan kaksi seiskan armeijakirjaa, ja toiseen en omista enää edes nappeja. Meikän hybridielffit valmistuvat varmasti ensimmäisenä, eli High Elffeille ja Dark Elffeille voisi vanhat kirjat hankkia. Skavenit tulee joskus ens kesän keskiviikkona.
Lainanapeillakin pelaan mielelläni jos vain ovat maalattuja.
Taas lisää haikkareita?! :D Haltioita tästä kaupungista ainakin ilmeisesti löytyy.
Mutta ei se mitään. Eikuvaa! Samahan ne melkein olis tosiaan tuolla hinnalla napata ne kirjat netistä.
Pitäisköhän miunkin yrittää rakentaa kaaosarmeija taas kuntoon... Se oli tehty alunperinkin kutosta ajatellen. Demoniprinssini taitaa olla paloina jossain ja kaaosritarit on jossain jossain ehkä... Pitää katella. :)
Figut on enimmäkseen haikkareita, mutta maalausteema vie niitä vähän kauemmaksi siitä estetiikasta. Tarkoitus on sekoittaa figuja kaikista GW:n (ehkä joskus muidenkin valmistajien) haltiakiteistä ja tehdä sellainen sekoitus jolla voi pelata mitä vaan haltiakirjaa.
Skaveneihin pitää laittaa vähän vauhtia, sain nimittäin tänään kutosen armeijakirjan. Oli Lappeenrannan Fantsussa koskemattomana kympillä. Pitää ottaa tuo vielä kunnolla haltuun. Ai juma miten kyynelehdin tuossa Ratling gunin sääntöjen kohdalla, aah autohittejä nam nam.
Re: Fabailijoiden 6th- ja 7th ed innostus?
Lähetetty: Ti 19.11.2013 21:24
Kirjoittaja Rune
Skavenit... ;___; Onko olemassa Warhammerin historiassa Skaven-kirjaa joka ei ole huijannut?
Srsly though, puoli-ilmaista kuraa, supertuhomasiinoita ja koko armeijalla järjestään Ld10? Tyypit, hei?
Nooo, mutta ehkä siitä selvitään. :D Pelaat varmasti Moulderia, yesnot!? Sillä saa kaiken anteeksi.
Re: Fabailijoiden 6th- ja 7th ed innostus?
Lähetetty: Ke 20.11.2013 13:08
Kirjoittaja Pigchampion
Enköhän vähän kaikkia pyri edustamaan, vaikka kaikki nuo Steampunk-vipstaakit kiehtovatkin eniten. En kyllä tunne sääntöjä niin hyvin että osaisin noista loihtia jotain megacomboja esiin. Eniten tällä hetkellä kumminkin kiinnostaa skenaariot ja varsinkin kampanjat, Battleline vain jos on joku ihan päätön megamättö. Pääasia että näyttää hienolta kun omia kuolee.