Re: Ropecon 2015 Infinity turnauksen ennakkoilmottautuminen
Lähetetty: La 16.05.2015 22:04
Kiitoksia omasta puolestani myös. Pelit meni aika vuoristorataa, sekä paljolti sääntöjä opetellessa, mutta olosuhteisiin nähden ihan hyvin.
Eka peli Mocaa vastaan oli kyllä aika pohjanoteeraus, kun ei ollut oikein vastauksia savuissa lymyilevään MSV2 sniperiin. Eikä oikein kyllä tuntunu mikään osuvan kohdilleen, ei heitoissa eikä taktiikoissa. Säälipisteet olisi ollu saatavissa classifiedistä, jos olisi tajunnu forcata FO heittoja, mutta sekin tuli jotenkin missattua. No hyvä opetus kuitenkin omista, sekä listan heikkouksista.
Tokassa pelissä Jamoa vastaan sentään, onkeeni ottaneena, tajusin hakea molemmat classifiedit. Tiukka matsi, jonka ainoiksi pisteiksi jäivät ne classifiedit, mutta joka tapauksessa uskoa valava esitys vuorostaan. Kohokohdaksi jäi lopun armoton coordinated order tykitys, jolla keskikenttää dominoinut Charontid vihdoin tipahti, sekä pitkät pohdinnat millä Jonna pääsee yli, tai ympäri, väärään paikkaan simahtaneesta omasta Dronesta.
Viimeinen matsi sitten taisi mennä kaikkein eniten sääntöjä ihmetellessä, kun oli kaksi vähemmän kokenutta vastakkain. Pitkä kissa-hiiri leikki linkkitiimiä vastaan kääntyi lopulta PanO:n voitoksi, eikä kaverilla oikein muuta hard hitteriä listassa tuntunut olevan. Pääsihän sitä Jotumiakin sentään ulkoiluttaan, sekä yhden closiksenkin heittään, joten hukkaan ei mennyt sekään peli. Ainoa voitto puhtaalla pelillä, joten siihen oli hyvä lopettaa.
Hyvä päivä kaiken kaikkiaan, ja erityisen lämmin yllätys oli, että armeijan maaleja diggailtiin. Kiitokset siitä, ja ensi kertaan.