Sivu 2/3

Lähetetty: To 26.02.2004 22:18
Kirjoittaja Itiöpesäke
Juu kuten sanoinkin, että osa tiedoistani voi olla vääriä...

Ja sitten kuitenkin vielä ainakin hive tyrantesta ja warpista: voi olla että ennen ne olivat 4. asteen psyykkereitä, mutta uusimmassa kodecissa puhutaan lajien nopeasta kehittymisestä ja että edelliset versiot tyrangeista (siis figusta) ovat myös fluffillisesti ikään kuin aiempaa sukupolvea joiden gene seediä ei vielä ole niin vahvasti muokattu. Siinä myös mainitaan vaikka tyranttien ym tyranid "psyykkereiden" psyykkiset voimat lasketaan sääntöjen mukaan psyykkisiksi ovat ne fluffillisesti hive mind powereita. Eli ei sidoksissa warppiin. Noin

Ja sitten tyrangien alusten tekemästä warppiverhosta. On totta, että tyranttien alukset aiheuttavat sen, muttei fluffilisesti ole todisteita että se aiheutettaisiin tietoisesti. Tämä warppiverho on aina tyrangien alusten yhteydessä eikä päälle kytkettävä ominaisuus. Eli voi olla vain sattumaa eikä todista mitään, että tyrangit osaisivat kontrolloida warppia.

warp blastin fluffia en muista. voi olla että se romuttaa teoriani, muutei sille voi mittään. Se voi katsos imperiumin kannalta näyttää warpin aiheuttamalta vaikka se onkin hive mindin aiheuttama. ei siitä sen enempää.

Ja itse en valitettavasti muista styrangien warppimatkustuksesta mitään ja kodeccikaan ei ole ulottuvilla.

Lähetetty: Pe 27.02.2004 08:30
Kirjoittaja ankara halla
Itiöpesäke kirjoitti:Juu kuten sanoinkin, että osa tiedoistani voi olla vääriä...
Itse suhtaudun skeptisesti kaikkeen fluffiin missä ei ole mainittu alkuperäislähdettä.
Itiöpesäke kirjoitti:Ja sitten kuitenkin vielä ainakin hive tyrantesta ja warpista: voi olla että ennen ne olivat 4. asteen psyykkereitä, mutta uusimmassa kodecissa puhutaan lajien nopeasta kehittymisestä ja että edelliset versiot tyrangeista (siis figusta) ovat myös fluffillisesti ikään kuin aiempaa sukupolvea joiden gene seediä ei vielä ole niin vahvasti muokattu. Siinä myös mainitaan vaikka tyranttien ym tyranid "psyykkereiden" psyykkiset voimat lasketaan sääntöjen mukaan psyykkisiksi ovat ne fluffillisesti hive mind powereita. Eli ei sidoksissa warppiin. Noin
Tuota noin, nyt en oikein ymmärtänyt tuota johtopäätöstä?
Miten niin ei hive mind power ole sidoksissa warppiin? Sehän nimenomaan on sidoksissa warpiin. On aina ollut ja on vieläkin oleva. Se ettei kyseessä ole psyykkeri kuten muilla roduilla ei ole mitenkään ristiriidassa tämän kanssa. Itseasiassa kun muistaa, että 'nidelillä hallitsee yksi yhteinen mieli niin on päivänselvää, että hive tyrant ei ole "psyykkeri" kuten muilla roduilla vaan ainoastaan kanava hive mindin psyykkisille kyvyille.
Vaikka asiaa käsittelisi pelkästään tarjoamasi argumentin perusteella niin en oikein ymmärrä miten voisi päätyä johtopäätökseesi? Siis fluffillisestikkin nyky 'nidit ovat kehittyneet wanhoista ötököistä jotka nimenomaan olivat psyykkereitä. Ovat siis kehittyneet psyykkereistä. On siis yhteys warppiin.
Itiöpesäke kirjoitti:Ja sitten tyrangien alusten tekemästä warppiverhosta. On totta, että tyranttien alukset aiheuttavat sen, muttei fluffilisesti ole todisteita että se aiheutettaisiin tietoisesti. Tämä warppiverho on aina tyrangien alusten yhteydessä eikä päälle kytkettävä ominaisuus. Eli voi olla vain sattumaa eikä todista mitään, että tyrangit osaisivat kontrolloida warppia.
Paitsi esimerkiksi se, että matkustavat warpissa? Saatika pitävät warppiportaaleja aluksissaan?
Tai se, että genestealer yhdyskunnat kutsuvat 'nidien laivastoja luokseen psyykkisellä majakalla?
Mitä tuohon varjoon taas tulee niin kyseessä on yhtä paljon "päällekytkettävä" ominaisuus kuin minun heittämä varjo valossa. En voi tätä kytkeä pois saatikka heittää tietoisesti. Kyseinen varjo syntyy fyysisetä ruumiistani joka on valon tiellä. Kyseessä on siis syy-yhteys. Tyranideillä heidän massiivinen yhteismielensä (hive mind) heittää varjon warppiin.
Se, aiheuttavatko he/ne sen tietoisesti ei ole yhtään sen olennaisempaa kuin se, että aiheutanko minä oman varjoni tietoisesti.
Itiöpesäke kirjoitti:warp blastin fluffia en muista. voi olla että se romuttaa teoriani, muutei sille voi mittään. Se voi katsos imperiumin kannalta näyttää warpin aiheuttamalta vaikka se onkin hive mindin aiheuttama. ei siitä sen enempää.
Okei.
Itiöpesäke kirjoitti:Ja itse en valitettavasti muista styrangien warppimatkustuksesta mitään ja kodeccikaan ei ole ulottuvilla.
No tuossa yläpuolellahan minä asiaan littyvää GW:n fluffia hieman siteerasin.

Lähetetty: Su 29.02.2004 23:09
Kirjoittaja WiRe
Paitsi esimerkiksi se, että matkustavat warpissa? Saatika pitävät warppiportaaleja aluksissaan?
Tai se, että genestealer yhdyskunnat kutsuvat 'nidien laivastoja luokseen psyykkisellä majakalla?
Mitä tuohon varjoon taas tulee niin kyseessä on yhtä paljon "päällekytkettävä" ominaisuus kuin minun heittämä varjo valossa. En voi tätä kytkeä pois saatikka heittää tietoisesti. Kyseinen varjo syntyy fyysisetä ruumiistani joka on valon tiellä. Kyseessä on siis syy-yhteys. Tyranideillä heidän massiivinen yhteismielensä (hive mind) heittää varjon warppiin.
Se, aiheuttavatko he/ne sen tietoisesti ei ole yhtään sen olennaisempaa kuin se, että aiheutanko minä oman varjoni tietoisesti.
Aivan. Imperiumin suurimmista laivastoistahan on myös sanottu, että ne jättävät warppiin varjoja, joiden mukana on turvallisempaa matkustaa. Eli varjon muodostaa laivaston fyysinen koko miljoonine aluksineen. Eli taitaapi olla varjo eräänlainen laivaston sivutuote nöyrän mielipiteeni mukaan.

Lähetetty: To 04.03.2004 17:34
Kirjoittaja Iceman
Nidit ja warppi:

" Astropaths had reported a keening cry in the warp originating from Ichar IV that was cut off as the Genestealer Patriarch died. More worryingly, they indicated that this cry had seemingly been answered by a shift in the warp, as though something vast and immeasurably powerful had turned its face towards the Imperium"

WD 254 sivu 14 keskimmäinen kolumni toinen kappale

Lähetetty: Ke 14.04.2004 19:50
Kirjoittaja daider
WiRe kirjoitti:
Aivan. Imperiumin suurimmista laivastoistahan on myös sanottu, että ne jättävät warppiin varjoja, joiden mukana on turvallisempaa matkustaa. Eli varjon muodostaa laivaston fyysinen koko miljoonine aluksineen. Eli taitaapi olla varjo eräänlainen laivaston sivutuote nöyrän mielipiteeni mukaan.
Sitaatti, uusin Tyranidi kodexi, sivu 41
" The arrival of the hive fleet is preceded by what the Adepts term "the Shadow in the Warp", a psychic disturbance which renders AStropathic comunicatin impossible, blots out the AStronomican and renders warp travel extremely unpredictable."

Eli jos kyse on pelkästä sattumasta, niin melkoinen sattuma. Ja eiköhän tämä todista että Nidit ovat yhteydessä warppiin.

Huomatkaa myös, että Necroneiden kodexissa on maininta siitä, että useilta planeetoilta, jotka nidit ohittivat täysin, on myöhemmin löydetty Necroneiden hautaholveja.

Lähetetty: To 15.04.2004 21:05
Kirjoittaja Uzi-99
daider kirjoitti:Huomatkaa myös, että Necroneiden kodexissa on maininta siitä, että useilta planeetoilta, jotka nidit ohittivat täysin, on myöhemmin löydetty Necroneiden hautaholveja.
--- Ja mainitaanko kodeksissa myös se, minkä sortin planeetoista on kyse? Kuolleet jättömaat eivät juuri houkuttele aterioimaan... ;)

Tiedän että holveja löytyy myös planeetoilta joita 'Nidit pitävät syömäkelpoisia, mutta sehän johtaa päätelmään että silloin on myös holveja joita ei ole löydetty planeetoilta joilla 'Nidit ovat piipahtaneet aterialla... Koska Necronit olivat osa sitä.

Kyllä metalleille ja mineraaleillekin käyttönsä löytyy vaikka kuinka orgaanisia oltaisiinkin... Jos 'Nideillä ei olisi käyttöä moisille, voin kuvitella miten eri rodut alkaisivat kulkemaan 'Nidien vanavedessä niiden jätöksiä keräilemässä! :D

Eli kannattaa jättää ne C'tanit sikseen ja pohtia niitä järkiperäisiä syitä miksi Tyranidit eivät yleensä Necron-planeetoista perusta... Tyranidien kodeksissakin mainitaan läjä metodeja joilla 'Nidien oletetaan löytävän syömäkelpoisia planeettoja, jolloin yksinkertaisin selitys on se että holviplaneetat tuppaavat olemaan tähtijärjestelmissä joiden 'Nidit eivät katso olevan vaivan arvoisia.

Lähetetty: Pe 16.04.2004 01:24
Kirjoittaja daider
pitää tarkistaa Necroni codexista...

Lähetetty: Pe 16.04.2004 07:59
Kirjoittaja chrome
Eikös necronit itse muuta niitä maailmoja siten että ne olisivat kelvottomia? muistelisin lukeneeni sellaista codeksin jostain tarinasta?

Lähetetty: La 17.04.2004 20:33
Kirjoittaja daider
Elikkä necron codexissa kerrotaan että Hive Fleet Leviathan jätti täysin väliin joitakin planeetoja, ilman mitään näkyvää syytä. Lisäksi nämä planeetat olivat myös Shadow in the Warpin vaikutuksen ulkopuolella.

Lähetetty: Su 18.04.2004 12:07
Kirjoittaja Mikki N
Onkohan tämä täysin puutaheinää, mutta voisiko tuo Necron-hautamaailmojen rauhaan jättäminen johtua siitä, että niissä maailmoissa ei ole minkäänlaista psyykkistä läsnäoloa? Tulevaisuudesa kaikki elinkelpoiset planeetat jo lienee asutettu, eli `Nidit löytävät uusia maailmoja lähinnä siellä asuvien psyykkeiden takia..?

Lähetetty: Su 18.04.2004 12:30
Kirjoittaja Uzi-99
Mikki N kirjoitti:Onkohan tämä täysin puutaheinää, mutta voisiko tuo Necron-hautamaailmojen rauhaan jättäminen johtua siitä, että niissä maailmoissa ei ole minkäänlaista psyykkistä läsnäoloa? Tulevaisuudesa kaikki elinkelpoiset planeetat jo lienee asutettu, eli `Nidit löytävät uusia maailmoja lähinnä siellä asuvien psyykkeiden takia..?
--- 'Nidit eivät etsi psyykkistä jälkeä, paitsi 'Stealer-kulttien tapauksessa (jolloin 'Stealerit lähettävät sen itse). Muuten ne pyrkivät arvioimaan keinolla taikka toisella todennäköisyyden jolla tähtijärjestelmässä olisi syömäkelpoisia, runsaasti biomassaa sisältäviä planeettoja.

Mitä asuttamiskelpoisiin planeettoihin tulee, kannattaa muistaa ettei niitä alunperinkään ole asutettu hirveän järjestelmällisesti, puhumattakaan niiden uudelleenlöytämisestä... Warppi kuitenkin on matkustuskeinona hyvin ailahteleva.
daider kirjoitti:Elikkä necron codexissa kerrotaan että Hive Fleet Leviathan jätti täysin väliin joitakin planeetoja, ilman mitään näkyvää syytä. Lisäksi nämä planeetat olivat myös Shadow in the Warpin vaikutuksen ulkopuolella.
--- Eipä planeetalle juurikaan Varjo voi laskeutua, jos siellä ei ole pesälaivuetta moista aiheuttamassa...

Muuten on sen verran epämääräinen viite (Mikä olisi "Näkyvä syy"? Minkätyyppisiä planeettoja?) että pitäisi vilkaista Necron-kodeksia itse... Miltä sivulta viittaus löytyy?

Lähetetty: Su 18.04.2004 21:31
Kirjoittaja daider
Darkness Rising, sivu 11

Lähetetty: To 10.02.2005 20:11
Kirjoittaja garfield
Onko tyranidit ollut örkkien kanssa sodassa?

Lähetetty: To 10.02.2005 20:33
Kirjoittaja Juliwer
Kai sen voi päätellä itsekin! ;) (Vastaus: On. :) )

Lähetetty: To 10.02.2005 21:29
Kirjoittaja Warcrafter
Voi Eater minkä teit !! Pistit alulle FLUFFISODAN nyt kaikki fluffitietoiset väittelee tässä topicissa Tyränidien historiasta ja yhteydestä Necroneihin mailman tappiin asti ;) Ja Örkithän on ollu KAIKEN MAHOLLISEN kanssa sodassa, on ne sen verran levinny ja pelkästään niiden asenne sen todistaa :D

Lähetetty: Pe 11.02.2005 13:46
Kirjoittaja garfield
onko mitään fluffiin kirjoitettua juttua nidien ja örkkien välisistä sodista

Lähetetty: La 12.02.2005 14:01
Kirjoittaja Adanedhel
garfield kirjoitti:onko mitään fluffiin kirjoitettua juttua nidien ja örkkien välisistä sodista
Tuskin on, kun kukaan ei ole varmaakan kykeneväinen kummaltakaan osapuolelta kirjaamaan niitä ylös, örkit kirjottaa: WAAAGH ja 'nidit vaan mussuttaa kaikki tussit, sprayt tms. :D

Moikka...

Lähetetty: Su 29.05.2005 11:21
Kirjoittaja |Frantic|
Yksi TukiKohta Karkotettiin ja ne sitten siellä omissa oloissaan tekivät geeni muunneltuja tyyppejä jotka ottivat vallan sitten itselleen ja tappaivat kaikki sielt paikast ja ne tyypit saivat nimekseen Tyranids.........

Re: Moikka...

Lähetetty: Su 29.05.2005 12:27
Kirjoittaja Feeno
Xavier kirjoitti:Yksi TukiKohta Karkotettiin ja ne sitten siellä omissa oloissaan tekivät geeni muunneltuja tyyppejä jotka ottivat vallan sitten itselleen ja tappaivat kaikki sielt paikast ja ne tyypit saivat nimekseen Tyranids.........
Eeh? Kuka tämä meidän uusi fluffineromme (joka ei ilmeisesti ole lukenut yhtään codexia) on? Nostaa puoli vuotta vanhoja aiheita ylös kommenteilla, joissa ei ole mitään järkeä.

Lähetetty: Su 29.05.2005 17:53
Kirjoittaja Attila
Kaveri viittaa Keisarillisten ensimmäiseen kohtaamiseen Tyrkkyjen kanssa.


Eikä Codexien lukematta jättäminen ole mikään este massarevinnäisen tuntemiselle. ;)