Sivu 2/2

Lähetetty: Ma 22.03.2004 17:23
Kirjoittaja Teräratas
Vader kirjoitti:Voisin myös kuvitella, että kohtuullisen suljetussa paikassa (juoksuhauta, potero yms "cover") sirpalekranaatti tekee hitusen enemmän tuhoa kuin avomaastossa, jossa sirplaleet todennäköisemmin osuvat johonkin muuhun kuin kohteeseen. Tällä periaatteella olisi järkevää että suojassa olosta on haittaa. Kai. :)
Itse olen tulkinnut tuon niin, että suojassa olevat kaverit keskittyvät kranaattien ympärillä paukkuessa pysymään siellä suojassa, ja siksi siis menettävät sen aloitteen ampua kohti juoksevia, ja olla valmiina ketjumiekka tanassa ottamassa hyökkäystä vastaan. Avoimella taasen ei sirpaleita ja paukkuja pääse oikein pakoon, joten ne sitten vain kestetään kuin miehet ainakin. Silti haluaisin kyllä kranuihin sen pienen vahinko potentiaalinkin, vaikka S1 hitti kaikille puollustajille, tai jotain.

Mutta siis, noin realistisesti suojan suurin hyöty lienee juuri sirpalevaikutusta vastaan, eli kyllä avoimella paukkuviin kranuihin enenmmän miehiä kuolisi/haavoittuisi. Avoimella olevia miehiä ymmärrettävästi kuitenkin on tehokkaampaa ampua kaukaa, joten siksi kranaatteja ei avoimella viskota. Noh, stand and shoot 40k:n sääntöihin mukaan, niin alkaisi tämäkin ongelma purkautua... Eikä ne muutkaan FB:n charge reactionit olisi pahasta... (Mikään ei kyllä olisi mukavampaa, kuin rapidfirettää pakenevia vihollisia... *evil grin*) Noh, menen haaveilemaan ultimate WH40k editionistani jonnekin muualle...

Lähetetty: Ma 22.03.2004 17:53
Kirjoittaja Gaon
Kun vihu lähtee pötkimään pakoon kesken assaultin niin pitäisi olla vähintäänkin oikeutettua saada ampua täydet latingit vihollisen selkään...
tneva82 kirjoitti:Ini1, 2 jos laittaa bio-boostin, joku voisi säästää pisteitä tuossa periaatteella että on aika turha hyöty. Aika harvoin tuo I2 vs I1 tulee kuitenkin peliin.
Tuo ei kyllä ole totta... Powerfistejä on nykyään aivan laittoman paljon ;)

EDIT: Siis uusien(?) sääntöjen mukaanhan power fist ei suinkaan iske viimeisenä, vaan se iskee I1:llä

Lähetetty: Ma 22.03.2004 18:22
Kirjoittaja Deetwo
Gaon kirjoitti:EDIT: Siis uusien(?) sääntöjen mukaanhan power fist ei suinkaan iske viimeisenä, vaan se iskee I1:llä
Näin on, TARrin mukaan, eli siis nimenomaan uusien sääntöjen.
Jos ryhmä vastassa niin ei ehkä niin suurta väliä, fistiä ei kuitenkaan saa hengiltä carnin 3-4 hyökkäyksellä, ainakaan ensimmäisellä vuorolla :) toisella vuorolla sitten i2 voi olla jo ihan hyödyllinen kaveri...
Yleensä siis kyllä tosiaankin kannattaa ottaa molemmat adrenal glandsit, parantavat kuitenkin erittäin hyödyllisen fexin elinikää.

Ja tämähän ei ole koskaan huono asia :)

Lähetetty: Ma 22.03.2004 20:02
Kirjoittaja tneva82
Gaon kirjoitti:Tuo ei kyllä ole totta... Powerfistejä on nykyään aivan laittoman paljon ;)

EDIT: Siis uusien(?) sääntöjen mukaanhan power fist ei suinkaan iske viimeisenä, vaan se iskee I1:llä
Eikös carnilla tuppaa sellaiset 3-4 hyökkäystä olemaan? Eli tuolla I2:lla on useimmiten hyötyä vain jos 1-2 figua, fisti mukaanlukien on squadista enää elossa. Aika harvakseltaan tulee moinen tilanne loppujen lopuksi vastaan. Jos taas on enemmän ei I2:sta hyötyä ole kun fisti iskee kuiteskin jäätyään eloon.

Kyllähän sen voi laittaa jos pisteitä on mutta itse alkaisin tuosta ensimmäiseksi karsia jos pisteitä pitäisi hankkia.

Lähetetty: Ma 22.03.2004 20:14
Kirjoittaja Teräratas
tneva82 kirjoitti:Eikös carnilla tuppaa sellaiset 3-4 hyökkäystä olemaan? Eli tuolla I2:lla on useimmiten hyötyä vain jos 1-2 figua, fisti mukaanlukien on squadista enää elossa. Aika harvakseltaan tulee moinen tilanne loppujen lopuksi vastaan. Jos taas on enemmän ei I2:sta hyötyä ole kun fisti iskee kuiteskin jäätyään eloon.
Monesti on kuitenkin mahdollisuus vaikuttaa siihen, että fisti ei ensimmäisellä taistelukierroksella ole kontaktissa, ja toisella sen sitten voikin jo tappaa. Esim. gauntilla sitoo fistityypin, tai assaultoi sopivasti, että fistin kanssa ei tarvitse kontaktiin mennä(vaikeampaa). Lisäksi gaunttiaalto on hyvinkin voinut kutistaa fistikessun ryhmää tarpeeksi. Eli kyllä sille I2:lle paikkansa on, toki pisteille voi parempikin paikka löytyä, mutta melko halpa lisähän tuo kuitenkin on.