Hyviä puolia:
-Selkeys(ei tarvinne perusteluja?)
-tyylikkäät mainokset. Pidä mieluusti linja samana, mitään silmille pomppivia poppeja tms. kukaan tuskin kaipaa, vaikka blokattua saisikin.
-Asiallisuus, josta toki pitkälti kiittäminen ylläpitoa. Isompi osa kiitosta menee kuitekin fiksulle käyttäjäkunnalle.
-Moderoinnin pieni mielivaltaisuus, siksihän meillä on eläviä modeja, että voivat käyttää harkiintaansa, muutenhan ne voitaisiin näppärästi korvata mode-boteilla.
-Selkeä ja tiukka aiheen rajaus, joskin toisinaan toki olisi mukava jauhaa muustakin, mutta hyvä kokonaisuuden kannalta, että niin ei tehdä. (Olihan siellä muu keskustelu osiossa aikanaan paljon asiaakin, ymmärrän kuitenkin ylläpidolliset, yms. ongelmat ko. alueesta.) Mutta siis, tietää saavansa lukea juuri sitä aihetta käsittelevää tekstiä, mitä varten sotavasara.nettiin on tullut.
-Foorumilla vallitseva suht leppoisa tunnelma. (Tätä onkin vaikeampi selitellä, sitä ei kuitenkaan kaikilla nettifoorumeilla ole. Ehkä yleinen flametuksen puuttuminen, yms. tai jotain.)
Huonoa:
-Joissain asioissa hieman kireä ylläpidollinen nysväys, toisaalta johonkin raja on vedettävä, ja tiukka kuri on parempi kuin huono kuri. (Lähinnä esim. jotkut O/M/V-otsikoinnit ja muut, jos otsikko kuitekin on selkeä, ja viestissä on järkeä.) Eli välillä mielestäni turhaa säätöä ulkoasusta, jos asia on kunnossa. Kurin löysäys toki voisi aiheuttaa pienimuotoisen kaaoksen, eli ehkä hyvä näin.
-Osasta lukituista ketjuista puuttuu syy, miksi lukko on laitettu. Ottakaahan käytännöksi kertoa se, epäilen, että kaikki lukittujen ketjujen kirjoittajat eivät varmaan ymmärrä aina syytä, kun eivät ole ehtineen foorumin kestoaiheisiin, yms. vielä törmätä. (Juurikin esim. tuo "millä armeijalla aloitan"-keskustelu. Ja kyllä maailmaan sinäänsä aina yksi sellainen lisää mahtuu, se varmasti kuitenkin on harrastuksen aloittajalle se kaikkein vaikein valinta monesti. 100-300e pikku-ukkoihin, joista ei kunnolla ole tietoa.)
-Ylläpidolta (ja meiltä vanhemmilta käyttäjiltä, joita ylläpitokin pohjimmiltaan taitaa edustaa) joskus unohtuu, että kaikki eivät ole lukeneet vasaraa 2+ vuotta, saati pelanneet figuilla 10+ vuotta. Eli sitä kärsivällisyyttä vasta-alkajia kohtaan, sitä ei koskaan ole liikaa.
-Kourallinen käyttäjiä, jotka olisi bitänyt bannata jo synnytysosastolla aikanaan, onneksi nämä ovat yleensä hyvin lyhytaikaisia käyttäjiä, eikä näitä tosiaan vuosien varrella montaa ole näkynyt.
-edit: tosiaan, edellisen kirjoittajan huomiot haun toiminnasta ja mahdollisuudesta pistää koko ketju samalle sivulle vahvistan minäkin. Haku tosiaan varsin usein jättää löytämättä ketjuja, vaikka ne käsin hakemalla löytyvätkin. Toisaalta jos kaikki kirjoittaisivat kirjakieltä, olisi hakusanojen arvailu helpompaa...
Yhteenveto:
Minä viihdyn, tuskin lukisin kysistä foorumia muuten pääasiallisena nettiajanvietteenä. Saati viitsisin postata useampaa postia päivässä. Eli Teräratas pääpiirteittäin kiittää, ja tahtoo tosiaan muistuttaa arpisia veteraaneja olemaan ymmärtäväinen nuoria ja innokkaita vasaroijia kohtaan. (Kyllä niille whiteshieldeille aina on käyttöä...)